Mitä tarkoitan sanoessani, että olemme riippuvaisia Jumalasta?

Pyhissä kirjoituksissa puhutaan monesti suorasti ja epäsuorasti ihmisen riippuvuudesta Jumalaan. Kun asiaa miettii, niin se on ihan järkeenkäypää: Taivaallisen Isän ansiosta meillä on kaunis maapallo, jossa voimme asua. Hänen ansiostaan meillä on ruumis, joka mahdollistaa liikkumisen, tuntemisen ja oppimisen. Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta me voimme saada syntimme anteeksi. On siis perusteltua sanoa, että olemme Hänelle velkaa kaikesta. Voisi sanoa, että olemme riippuvaisia Hänestä.  

Mormonin kirjassa Kuningas Benjamin opettaa kansalleen velastamme Jumalalle:

Sillä katso, emmekö me kaikki ole kerjäläisiä? Emmekö me kaikki ole riippuvaisia samasta Olennosta, nimittäin Jumalasta, kaiken sen omaisuuden suhteen, mitä meillä on, sekä ruoan että vaatetuksen ja kullan ja hopean ja kaikkien rikkauksien, joita meillä on kaikenlaisia? (Moosia 4:19.) 

Näen riippuvuutemme Jumalaan hyvänä asiana. Hän tietää ja ymmärtää enemmän kuin minä. Miksi siis yrittäisin pärjätä oman ymmärrykseni varassa, kun voin saada apua Taivaalliselta Isältä aina kääntyessäni Hänen puoleensa? 

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. (Sananl. 3:5–6)

Vaatii nöyryyttä myöntää, etten olisi itse mitään ilman Jumalaa. Kuitenkin vasta ymmärtäessäni tämän voin todella alkaa ymmärtää Jumalan iankaikkista luonnetta. 

Riippuvuus muusta kuin Jumalasta estää meitä tuntemasta Pyhää Henkeä

Meitä on opetettu olemaan riippumattomia päihteistä ja muista aineista, koska ne häiritsevät ja pahimmassa tapauksessa jopa estävät suhteemme Taivaalliseen Isään. Kun pysymme erossa riippuvuuksista voimme tuntea Pyhää Henkeä.

Pyhän Hengen tunteminen on hyvä indikaattori, joka kertoo, kuinka hyvin noudatat Taivaallisen Isän käskyjä. Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, ettei Pyhä Henki voi asua epäpyhissä temppeleissä. Siksi meidän on oltava pyhiä, siis elettävä kelvollisesti, jotta voimme tuntea Henkeä. 

Eräs kirkon johtaja kerran opetti minua sanomalla: ”jos sinun on mahdollista tuntea Pyhää Henkeä, onneksi olkoon. Et ole tehnyt mitään suurta rikettä Jumalan silmissä.” Pidin tämän opetuksen sanomasta. Ja tottahan se on: jos teen suuren rikkeen Jumalan silmissä, en voi tuntea Pyhää Henkeä ennen kuin olen tehnyt parannuksen. 

Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? (1. Kor. 3:16)

Riippuvuutta aiheuttavien aineiden välttäminen ei tarvitse olla elämää rajoittavaa 

Palvellessani lähetyssaarnaajana minulta kysyttiin, onko kirkon tarkkojen tasovaatimusten mukaan eläminen vaikeaa. Omasta mielestäni ei ole. Jotkut voivat kokea Jumalan käskyjen rajoittavan elämää ja estävän hauskanpidon muun muassa kieltäessään riippuvuutta aiheuttavien aineiden käytön. 

Minä näen käskyt suuntaviivoina, jotka auttavat minua välttymään surulta ja vaikeuksilta. Esimerkiksi viisauden sanaa eli ilmoituksen kautta saatua terveyslakia noudattamalla voin välttyä riippuvuutta aiheuttavien aineiden tuomilta monilta terveydellisiltä ongelmilta ja jopa perhesuhteiden rikkoutumiselta. 

Ihania siunauksia luvataan niille, jotka noudattavat viisauden sanaa ja välttävät riippuvuuksia: 

Ja kaikki pyhät, jotka muistavat pitää nämä sanat ja tehdä niiden mukaan vaeltaen kuuliaisina käskyille, saavat terveyttä napaansa ja ydintä luihinsa,

ja löytävät viisautta ja suuria tiedon aarteita, tosiaankin salattuja aarteita,

ja juoksevat eivätkä uuvu ja vaeltavat eivätkä väsy. (OL 89:18–20.)

Aina on toivoa parantua 

Mikäli elämääsi pitää otteessaan jokin hallitseva riippuvuus (jokin muu kuin riippuvuus Jumalaan), toivoa ei ole menetetty. 

Jeesuksen Kristuksen sovituksessa on kaunista se, että koskaan ei voi olla liian kaukana sen puhdistavasta voimasta. Sovituksellaan Kristus, Jumalan ainosyntyinen, koki jokaisen tuskat. Hän sovitti jokaisen synnit. Myös sen edessäsi ajavan autokuskin, joka on niiiin ärsyttävä hidastaessaan matkaasi, mutta jota et pääse ohittamaan. Sen humalaisen junamatkustajan, jonka takia pelkäät lastesi puolesta heidän kulkiessaan julkisissa liikennevälineissä. Sekä sen elinkautista tuomiota istuvan vangin puolesta. 

Ei ole ketään, jolle Kristuksen rakkaus ei riittäisi. 

Vaikka kokisimmekin toisinaan, että olemme ehdottomasti Kristuksen rakkauden ulottumattomissa, se ei ole totta. Hän odottaa kädet levällään, että me päästämme Hänet tarpeeksi lähelle, jotta Hän voi ottaa meidät käsivarsilleen ja kantaa meitä. Oletko koskaan kokenut Jumalan auttavan sinua ollessasi voimaton tai peloissasi?

Totuus on, että me olemme riippuvaisia Kristuksen rakkaudesta. 

Sen takia me olemme riippuvaisia Jumalasta.

Artikkelin on kirjoittanut Nella Ihalmo

Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä: