Temppeli on opettanut näkemään kuoleman jälkeisen elämän todellisuuden
Temppelissä opimme olemassaolon iankaikkisuuteen liittyviä periaatteita. Opimme, että olimme olemassa Jumalan henkilapsina ennen syntymäämme. Opimme, että maanpäällisellä elämällä on tarkoitus. Opimme näkemään, kuinka suurenmoinen asia kuolemanjälkeinen elämä on.
Teini-ikäisenä pohdin usein, että onko elämämme todella vain sitä, että kasvamme, käymme koulun, josta siirrymme vuosikymmeniksi töihin, kunnes kohdatessamme fyysisen kuoleman palaamme mullaksi äiti maahan. Temppelissä annettava opetus auttoi näkemään toisin: elämämme voi olla onnellinen kokemus, ja kuoleman jälkeen meitä odottaa loistava iankaikkisuus, joka on taivaallisen Isän meille antama lahja. Hiljentyminen ja mietiskely temppelissä on pienen osan kokemista iankaikkisuuden rauhasta. Se on mahtava, silmät avaava kokemus. Näistä syistä minä käyn temppelissä.
Teemu – Oulu
Pohjoisesta Herran huoneeseen vaikka läpi harmaan kiven
Olen ollut kirkon jäsen pian 11 vuotta. Ensimmäiset kerrat Herran huoneessa olen viettänyt 10 vuotta sitten. Ennen kuin minusta tuli jäsen ajattelin, että jos tämä kirkko todella on totta, minä haluan mennä temppeliin tekemään työtä jo edesmenneiden puolesta – ja tiesinkin jo silloin kenen puolesta erityisesti.
Halusin tehdä temppelissä työtä enoni puolesta, joka kuoli nuorella iällä tapaturmaisesti. En silloin edes ymmärtänyt miksi hän oli se, joka tuli mieleeni, mutta vuosien varrella tämän tilanteen jälkeen palaset ovat loksahdelleet paikoilleen. Ollessani läsnä temppelissä, kun enoni puolesta kastettiin nuori mies, jota en ollut ikinä ennen edes tavannut, tunsin kuinka enoni oli siellä mukana – tunsin hänen rakkauden ja riemun olla mukana temppelissä.
Olen tehnyt jonkin verran sukututkimustyötä omasta suvustani ja vienyt nimiä temppeliin ja osan tehnyt itsekin heidän puolestaan. Tällä viikolla olen saanut olla temppelissä lomalla melkein koko viikon ja voin sanoa, että kohokohta reissussa on ollut se, kun sinetöimishuoneessa yksi oman sukuni perhe sinetöitiin yhteen iankaikkisuudeksi. En voi sanoin kuvailla sitä rakkautta ja iloa, joka täytti koko sinetöimishuoneen, kun näitä toimituksia tehtiin heille.
Rakastan työtä, jota temppelissä tehdään. Käyn temppelissä myös sen vuoksi, että saan ladattua omat akkuni täyteen rakkautta, rauhaa, iloa ja voimaa, jota arjen pyörteessä tarvitsee. Käyn temppelissä myös sen vuoksi, että siellä voin saada helpoiten vastauksia omiin kysymyksiini ja näen elämän haasteet oikeassa valossa. Tiedän taas mihin keskittyä ja millä tarmolla. Monesti osa asioista, joista on huolta kantanut, tippuu pois, kun näkee onko sillä oikeasti merkitystä ja kannattaako siihen panostaa omia voimavarojaan.
Näistä syistä minä käyn temppelissä – toivoisin, että voisin nähdä mahdollisimman monia teistä siellä myös tulevaisuudessa! Temppelin takia kannattaa tehdä uhrauksia – jopa ajaa lähemmäs 1000km sinne päästäkseen. 😉
Tanja – Rovaniemi
Temppelin ansiosta voimme olla rakkaidemme kanssa ikuisesti
Minulla oli tänä keväänä mahdollisuus auttaa erästä seurakuntaani kuuluvaa perhettä valmistautumaan menemään temppeliin. Vierailin kuuden viikon ajan joka viikko heidän kotonaan, ja opetin heille asioita, joita olisi hyvä ymmärtää ennen temppeliin menemistä.
Tämä perhe oli odottanut useamman vuoden, että heidät voidaan sinetöidä temppelissä. Sinetöinti on toimitus, jonka avulla perhe voi pysyä yhdessä myös kuoleman jälkeen.
Olin itse ottanut oman perheeni itsestäänselvyytenä. Tämä perhe kuitenkin muistutti minulle, kuinka suuri etuoikeus on tulla sinetöidyksi ja olla yhdessä koko iankaikkisuus. En usko, että taivas olisi minulle taivas, jos minulle rakkaimmat ihmiset eivät olisi siellä. Temppeli tekee sen mahdolliseksi.
Rakastan temppeliä. Rakastan sitä rauhaa, jota saan temppelissä käydessäni. Kun menen temppeliin ahdistuneena, palaan sieltä takaisin luottavaisin mielin. Pohdin temppelissä tärkeitä päätöksiäni, sillä olen siellä lähempänä Jumalaa kuin missään muualla.
Susanna – Tampere
Perheeni mulle rakas on
”Perheeni mulle rakas on, ilo suurin päällä maan. Toivon, ett koko ikuisuuden kanssaan olla saan.”
Siitäkin huolimatta, että lapsuudessamme isoveljeni tuhosi Barbie-autoni (hän asensi siihen radio-ohjattavan autonsa moottorin – eihän vaaleanpunaisen pilviunelmani kovamuoviset renkaat kestäneet sata lasissa sudittelua pitkin maantietä!), pikkuveljeni murskasi lahjaksi saamani posliinisen hevoskoristeen vasten koulupöytääni (olin heppahullu henkeen ja vereen!) tai nuorimmainen veljistäni tärveli huulipunani “luomalla” sillä ”taideteoksia” samaisen koulupöydän kylkeen (sinne meni koulupöytänikin!). Siitäkin huolimatta, että vanhempani olivat nuoruusvuosinani aika ajoin maailman ärsyttävimpiä ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet elämästäni yhtikäs mitään (kukapa ei ole ajatellut näin?). Siitäkin huolimatta, että miehelläni on raivostuttava tapa laittaa vessapaperirulla väärin päin telineeseen (kyllä, siinä on oikein ja väärin päin!) ja jättää käytetyt piilolinssikotelot käsienpesualtaan laidalle (vaikka roskakori on aivan vieressä!). Siitäkin huolimatta, että viisivuotiaamme koettelee kärsivällisyyteni rajoja ja hermojeni rippeitten venyvyyttä (lähes) päivittäin mitä kekseliäimmillä keinoilla (kuinka hän tietääkin, mitä nappulaa milloinkin painaa?!). Siitäkin huolimatta rakastan perhettäni yli kaiken – ja haluan olla heidän kanssaan ikuisuuden.
Toisinaan ajatus siitä, että voin olla heidän kanssaan tämän elämän jälkeenkin, saattaisi saada minut ajattelemaan: ”voi ei, jos en kestä heitä nyt, miten kestän heitä ikuisuuden?!” Mutta se ei saa minua ajattelemaan niin (ainakaan suurimman osan aikaa). Sen sijaan se valaa minuun varmuutta ja luottamusta – onneksi saamme opetella yhdessä olemista ja oppia toisiltamme, onneksi minulla on perheeni tukenani ja turvanani, onneksi saan olla heidän kanssaan iankaikkisuuden. Tuo iankaikkisuuden perspektiivi rakentaa raamit, joiden puitteissa elämää suuremmat kiistat, erimielisyydet ja toisen ärsyttävät tavat kutistuvatkin pikkuriikkisiksi mitättömiksi pölyhiukkasiksi.
”Perhe voi aina yhdessä olla, niin Isä päätti sen.” Temppelissä käyminen auttaa minua pitämään mielessäni nämä elämäni mittasuhteet, asioiden tärkeysjärjestyksen ja rakkauteni perhettäni kohtaan (silloinkin, kun hermojeni rippeet eivät enää veny). Siksi käyn temppelissä.
Tanja, Oulu
