Lopulta kysyin yhdeltä työkaverilta, mikä oli saanut heidät niin haltioituneiksi. Hän katsoi minua hieman kiusaantuneena ja sanoi: ”En tiedä pitäisikö minun kertoa sinulle”, vihjaten syyn liittyvän siihen, että olen harras mormoni.

Se tietenkin sai minut vain entistä kiinnostuneemmaksi saamaan selville, mistä he kaikki olivat puhuneet. Painostin häntä hieman asian suhteen ja hän paljasti 90-sivuisen asiakirjan nimen – tuo asiakirja käsitteli yhden miehen syitä mormonikirkon hylkäämiseen. Olin kuullut tuosta asiakirjasta ennenkin (se on yksi viime vuosien suosituimmista antimormonikirjallisuuden teoksista), mutten ollut koskaan ajatellut lukea sitä.

Tällä kertaa päätin lukea sen.

Löysin tuon asiakirjan netistä ja aloin lukea. En ajatellut muuta kuin vilkuilla sen läpi, mutta päädyinkin lukemaan sen melko tarkasti.

Argumentaatiota ja retoriikkaa opiskelleena, kiinnitin välittömästi huomioni kirjoittajan käyttämiin hienovaraisiin harhautuksen keinoihin. Käyttikö kirjoittaja tarkoituksenmukaisesti harhaanjohtavia esitystekniikoita, sitä en tiedä. Mutta tiedän, että asiakirjan emotionaalisesti liikuttavimmat kohdat pohjautuivat syvällisesti virheelliseen logiikkaan ja ei lainkaan sisältöön.

Opin kuitenkin asioita kirkon historiasta, jotka yllättivät minut. Oli tietenkin mahdotonta tietää koko kontekstia, mutta osa siitä, mikä oli totta, riitti saamaan minut huolestumaan jonkin verran.

Syöksyin yllättäen hämmennyksen pyörteisiin. Monet antimormonien väitteistä perustuvat puolitotuuksiin, hämääviin esitystapoihin ja suoranaisiin valheisiin, ja kuitenkin osalle siitä, mikä oli totta, ei vaikuttanut olevan mitään hyvää tai uskottavaa selitystä ja samanaikaisesti niitä ei voinut vain sivuuttaa mitättöminä yksityiskohtinakaan.

Tämän hämmennyksen keskellä Brittney ja minä rukoilimme ja pohdimme näiden asioiden merkitystä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kysyimme epävarmoina: oliko Joseph Smith todella profeetta? Onko tämä todella Kristuksen kirkko?

Ennen lähetystyötäni koin erään elämää mullistavan todistuskokemuksen. Mutta miettiessäni nyt tuota kokemusta, tajusin tuolloin saamani voimallisen todistukseni keskittyneen Jeesukseen Kristukseen ja Jumalan rakkauteen, ei Joseph Smithiin ja palautettuun kirkkoon. Brittneyn kokemus oli samankaltainen.

Olimme toki tunteneet vakuuttavaa rauhaa koskien Mormonin kirjaa, Joseph Smithiä ja palautettua kirkkoa. Mutta nyt oppimamme yllättävät asiat olivat väliaikaisesti jättäneet varjoonsa nämä seikat.

Joten löysimme itsemme rukoilemasta Jumalaa, sanoen: ”Tiedämme, että on olemassa Kristus, mutta jos tämä ei ole Hänen kirkkonsa, emme pelkää jättää jonkin paremman vuoksi taaksemme sitä, mitä meillä on.”

Seuraavana aamuna, paastottuamme huolistamme, sain vastauksen opiskellessani pyhiä kirjoituksia.

En oikein tiennyt, mitä halusin opiskella tuona aamuna, joten otin Raamattuni kirjahyllystä, avasin sen sattumanvaraisesti ja aloin lukea.

Lukiessani uppouduin kertomukseen uskosta, epäilyksestä ja kysymyksistä, joita juutalaisilla ja Kristuksen opetuslapsilla oli 2000 vuotta sitten. Huomasin nopeasti silmiinpistäviä samankaltaisuuksia epäilyksen ongelmiin, joita kirkon jäsenet kohtaavat nykypäivänä. Ja kenties sitäkin voimallisemmin, huomasin, että pyhissä kirjoituksissa on muitakin, minun ja vaimoni kaltaisia, joilla oli vilpittömiä kysymyksiä, jotka vaikuttivat mahdottomilta vastata.

Alkuun tuo raamatunkohta käsitteli sellaisten ihmisten epäilyksiä, joilla ei koskaan ollut ollut todistusta eivätkä välittäneet etsiä sitä. He sanoivat esimerkiksi:

”Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?” ja ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun?” (Joh. 6:42, 30)

Ensimmäinen kysymys nostaa esille erään Kristuksen väitteen nähtävästi loogisen epäjohdonmukaisuuden ja toisen ydinkysymys on: ”jos se mitä sanot, on totta, missä on todisteet?”

Kristuksen opetuslapset voisivat helposti vastata näihin kysymyksiin ja sivuuttaa ne (ei välttämättä niin, että kriitikot olisivat tyytyväisiä, mutta ainakin niin, että he itse olisivat).

Mutta Jeesuksen opetuslapset olivat kohtaamassa epäilystä, jota ei niin helpolla sivuutettaisi.

Kristus näet jatkoi opettaen seuraavaa:

”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini.” (Joh. 6:51)

Lukiessani tätä, tajusin kuinka absurdilta tuo lause voisi kuulostaa sellaiselle, joka ei tiedä mitään sovituksesta tai sakramentin symbolismista. Se olisi kuulostanut kuin Jeesus olisi kirjaimellisesti kehottanut opetuslapsiaan syömään hänen ruumiinsa, jotta he voisivat saada ikuisen elämän.

Ja juuri niin juutalaiset ajattelivat. Minkä vuoksi monet heistä alkoivat välittömästi kritisoida Kristusta:

”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” (Joh. 6:52)

Ja jopa Kristuksen opetuslapset – ne, jotka olivat tarponeet eteenpäin uskossa silloinkin kun muut olivat kuitanneet Jeesuksen olevan vain joku mielipuoli tai demoni – saattoivat ajatella Hänen sanomansa olleen hieman outo.

He saattoivat odottaa Kristuksen korjaavan harhakäsityksen, mutta he olivat pahasti väärässä.

Kristus jatkoi:

”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma.” (Joh. 6:53-55)

Tuo on vahvaa ja vierasta kieltä ottaen huomioon yleisön, joka ei tunne Kristuksen sovittavaa uhrausta.

Yllättäen jopa vahvimman Kristuksen opetuslapsista täytyi pohtia, edes hetken verran: ”Ehkäpä kriitikot ovat oikeassa. Ehkäpä Jeesus ei ole profeetta tai Jumalan Poika. Ehkäpä hän todella on mielipuoli; ehkäpä hän todella on paholaisen riivaama.”

Raamatunkohta jatkuu:

”Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’ … Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.” (Joh. 6:60, 66)

Eikö ole surullista? Jotkut Kristuksen opetuslapsista kääntyivät pois Vapahtajasta sen vuoksi, että jokin mitä Hän sanoi, vaikutti kiistanalaisemmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Kuinka typerää jättää huomiotta kaikki mitä he olivat kokeneet kulkiessaan Kristuksen kanssa ja pohtiessaan Hänen opetuksiaan – se ilo ja rauha, jota he olivat kokeneet… kaikki sen vuoksi, etteivät he täysin ymmärtäneet yhtä pientä osaa Hänen palvelutyöstään. Kunpa he vain olisivat odottaneet koko kontekstia.

Ymmärsin silloin, että ottaen huomioon kaikki kokemukseni koskien Mormonin kirjaa, pohtiessani niin nykyisten kuin muinaistenkin profeettojen opetuksia, jakaessani evankeliumia lähetyssaarnaajana jne., minä voisin odottaa, kunnes paljastettaisiin koko konteksti koskien paria tapausta siellä täällä, jotka rehellisesti sanottuna ovat poikkeuksia suhteessa kirkon historiaan kokonaisuutena.

Ymmärsin myös, ettei olisi mitään muuta paikkaa minne mennä päästäkseni lähemmäs Kristusta. Jokainen harkitsemani vaihtoehto olisi vaatinut minun hylkäävän tietoni Kristuksesta, minkä tiesin olevan totta, mutta minkä olin oppinut palautetun kirkon kautta.

Joten, Simon Pietarin tavoin, minullakin oli asioita, joita en täysin ymmärtänyt – asioita, jotka olivat saaneet toiset epäilemään ja hylkäämään palautetun evankeliumin. Mutta kysyttäessä: ”Aiotko sinäkin lähteä?” Tiesin, että vastaukseni täytyi olla: ”Minne muualle menisin?”

Artikkelin on kirjoittanut Dustin Phelps ja se on alun perin julkaistu Happiness Seekers -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Miksi emme lähteneet mormonikirkosta senkään jälkeen, kun… appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Jos olet kuten me, sinullakin on useita ystäviä, perheenjäseniä ja tuttuja, jotka ovat kamppailleet ankarasti tämänkaltaisten epäilysten kanssa ja ehkä jopa lähteneet kirkosta.

Ja nähtyämme niin monien hyvien ihmisten kamppailevan, Britt ja minä olemme päättäneet tehdä asialle jotain. Sillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat uskoa, mutta saatuaan tietää joistakin näennäisesti hämmentävistä seikoista kirkon historiassa, he eivät pysty pääsemään yli epäilyistään.

Liian monia on ajautunut pois kirkosta, ei siksi, että he etsivät syytä lähteä, vaan siksi, että he ovat törmänneet tietoon, jota he eivät ole pystyneet sovittamaan uskoonsa tai yksinkertaisesti jättämään huomiotta.

Tiedän henkilökohtaisesti, miltä tuntuu kamppailla yrittää ymmärtää kuinka joku tietty historiallinen tosiasia sopii tarinaan palautuksesta. Lisäksi monet ystävistäni ovat entisiä mormoneja ja olen tutustunut käytännössä melkeinpä joka ikiseen antimormoniväitteeseen, joka vain luettavissa on. Ja kuitenkin, olen mormoni – läpikotaisin.

Nyt haluan jakaa listan viidestä syystä, joiden vuoksi antimormoniväitteet eivät ole aivan niin vakuuttavia kuin miltä ne joskus vaikuttavat.

Toivon, että jakamalla sen, mitä olen oppinut sekä uskon että järkeilyn kautta, joku, joka kamppailee näiden asioiden kanssa, saattaisi löytää voimaa ja kenties muutamat, jotka ovat jo lähteneet laumasta, saattaisivat löytää tiensä takaisin.

1. Negatiiviset todisteet eivät ole maineensa veroisia

Jotkut älyköt väittävät, että ”negatiiviset todisteet” ovat ylivertaisia. Ymmärtääksesi, mitä he tällä tarkoittavat, ajattele hypoteesia ”kaikki joutsenet ovat valkoisia”. Näiden älyköiden mukaan ei ole väliä kuinka monta valkoista joutsenta löydät, et pysty koskaan todistamaan, että ”kaikki” joutsenet ovat valkoisia. Mutta kun löydät mustan joutsenen, olet välittömästi todistanut vääräksi teorian, jonka mukaan ”kaikki joutsenet ovat valkoisia”. Heidän päätelmänsä on, että positiivinen todiste ei todella voi koskaan todistaa mitään, mutta negatiivinen todiste voi. Ja on helppo ymmärtää, miksi he ajattelevat niin.

Tätä lähestymistapaa antimormonit haluavat meidän käyttävän uskon suhteen. Kohdatessamme huolestuttavaa tietoa, he vaativat, että sivuutamme kaikki positiiviset todisteet, sillä heidän mielestään muutamat negatiiviset todisteet riittävät päättämään keskustelun. Ja ottaen huomioon kuinka loogiselta ylempänä mainittu järkeily vaikuttaa, se ei ole mikään yllätys.

Mutta heidän lähestymistapansa on hyvin harhaan johdettu.

Ymmärtääksesi miksi, ajattele toista esimerkkiä. Löydettyään ensin planeetta Uranuksen, astronomit yrittivät laskelmoida sen kiertoradan käyttämällä Sir Isaac Newtonin fysiikan lakeja. He pystyivät kyllä itse tarkkailemaan Uranuksen kiertorataa, mutta käyttäessään Newtonin matemaattista mallia laskeakseen sen kiertoradan, he epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen.

Siinä ei ollut järkeä. Newtonin lait olivat olleet oikeassa niin monien asioiden suhteen, mutta astronomit olivat löytäneet tapauksen, jossa Newtonin lait eivät toimineetkaan. Joten, oliko Newton väärässä? Olivatko hänen lakinsa sittenkään niin pettämättömiä kuin miltä ne vaikuttivat? Tämän ”negatiivisen todisteen” valossa olisi ollut helppo päätellä asian olevan juurikin näin.

Mutta astronomit jatkoivat tutkimista, kunnes, monia vuosia myöhemmin, he löysivät toisen planeetan – Neptunuksen. Ja kuten kävi ilmi, kun astronomit ottivat laskelmissaan huomioon tämän uuden planeetan massan, Newtonin lakien mukainen kiertorata Uranukselle oli täysin oikein.

Kyse ei siis ollut siitä, etteikö Newtonin lait toimineet, vaan siitä, etteivät ne vaikuttaneet toimivan. Ja tämä johtui siitä, että astronomeilla ei yksinkertaisesti ollut kaikkea oleellista tietoa eikä kontekstia.

Tämä esimerkki osoittaa hyvin selkeästi miksi negatiiviset todisteet ovat kaukana ylivertaisista. Voit kaivaa esille kaikenlaisia faktoja Joseph Smithistä ja Mormonin kirjasta, mutta et voi koskaan tietää onko sinulla käytössäsi kaikki mahdollinen oleellinen konteksti ja näkökulmat. Ja jos asian laita on näin, miksi sivuuttaa se positiivinen todiste, että Joseph Smith todella oli profeetta ja että Mormonin kirja on todella Jumalan sanaa?

Voisin antaa teille kilometrin mittaisen esimerkkilistan uskomattoman huolestuttavista ja vakuuttavista väitteistä, joita on tehty kirkkoa vastaan sen perustamisesta lähtien, mutta jotka uudempi informaatio on sittemmin osoittanut pätemättömiksi. Kuinka monet profeettaa vastaan esitetyt tapaukset ovat osoittautuneet väärennöksiksi? Kuinka monia Mormonin kirjan eläimiä ja satokasveja ei oletetusti ollut olemassa ennen Euroopan asuttamista, mutta jotka kuitenkin viime vuosina on todistettu olevan muinaista amerikkalaista alkuperää? Oletko koskaan kuullut Spaulding-Rigdonin teoriasta? Todennäköisesti et. Se oli aikanaan kovassa nosteessa antimormoniyhteisössä, mutta on nyt liittynyt vääriksi osoitettujen kirkkoa vastaan esitettyjen väitteiden pitkään listaan.

Reiluuden nimissä myönnettäköön, että on kirkkoa ja sen historiaa koskevia seikkoja, jotka edelleen haastavat kaikki rehelliset ja avoimet yritykset selittää ne. Mutta jälleen, jos olemme vilpittömiä totuuden etsinnässämme, olemme hyvin varovaisia sen suhteen, kuinka paljon painoarvoa annamme negatiivisille todisteille, ottaen huomioon kuinka paljon meiltä mahdollisesti puuttuu kontekstia ja tietoa. Vaikka kenenkään ei pitäisi torjua negatiivisia todisteita sokeasti, vilpitön totuuden etsijä ottaa huomioon mahdollisuuden, että osa kontekstista puuttuu ja punnitsee negatiiviset ja positiiviset todisteet oikeudenmukaisesti – puhumattakaan mahdollisten hengellisten todistusten painoarvosta.

Lyhyesti sanottuna, vilpitön totuuden etsijä ei ota negatiivisia todisteita ylivertaisina.

2. Palautusta puoltavat todisteet ovat merkittäviä

Joseph Smith profetoi, että ”aihetodisteiden myötä hänen todistettaisiin olevan tosi profeetta”. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, todisteet ovat alkaneet kasautua Josephin hyväksi.

Enkä välitä, jos uskot Mormonin kirjan olevan oikeasti Oliver Cowderyn tai Sidney Rigdonin kirjoittama tai jos uskot, että 23-vuotias Joseph Smith oli jonkinlainen nero, et siltikään voi selittää tyhjäksi sitä, minkälainen saavutus Mormonin kirja olisi, jos se todella olisi jonkun keksimä.

Positiiviset todisteet eivät ehkä koskaan ”todista”, että Mormonin kirja on totta, mutta ne voivat tarjota vahvan oikeutuksen tutkia sitä huolella ja rukouksella.

Koska todisteet ovat niin uskomattomia ja haluan tehdä niille soveliasta oikeutta, olen käsitellyt niitä syvällisemmin toisessa artikkelissani (5 Surprising Evidences for the Book of Mormon). Mutta alla lyhyt yhteenveto tuosta pidemmästä ja yksityiskohtaisemmasta todisteiden listasta:

Mormonin kirja on alusta loppuun täynnä muinaisia heprealaisia taiteen muotoja. Mormonikirkko ei edes tiennyt tästä ennen kuin lähetyssaarnaaja teki tuon löydön 50-luvulla.

Mormonin kirjassa esitellään rahajärjestelmä, joka ei ainoastaan sattunut olemaan hyvin samankaltainen kuin muinainen egyptiläinen rahajärjestelmä, mutta joka oli myös tehokkain rahajärjestelmä, joka maan päällä on koskaan nähty.

Mormonin kirjan saumaton yhteensopivuus Raamatun oppien kanssa sekä sen sisäisten ristiriitojen puute ovat jotain uskomatonta.

On vaikea kuvitella petoksen tuottavan niin paljon hyvää.

Tämä on hyvin rankalla kädellä lyhennetty lista seikoista, jotka tarjoavat vakavasti otettavan syyn tutkia mormonin kirjaa vakavasti ja rukouksella.

3. Antimormoniväitteet ovat salaliittoteorioiden kaltaisia

YouTuben syövereistä löytyy salaliittoteorioita niin paljon kuin sielu vain sietää. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne ovat ajanhukkaa, mutta melko monet niistä ovat tulleet tutuiksi minulle, sillä työskentelin ennen sairaalassa, jossa pari työntekijää puhuivat lakkaamatta salaliittoteoriasta salaliittoteorian jälkeen.

Yksi hallitukseen kohdistuvien salaliittoteorioiden perusperiaate on se, että niiden olettamus alusta asti on hallituksen syyllisyys. Koska kyseessä on teoria ”salaliitosta”, kaikki hallituksen esittelemä informaatio on välittömästi epäilyttävää. Tämä tarkoittaa sitä, että salaliittoteoriat toimivat pistelemällä reikiä kaikkeen mitä hallitus tai ”valtavirtamedia” sanoo tai tekee, sallimatta kumpaakaan noista lähteistä käytettävän väitteidensä kumoamiseen.

Mitä tahansa todisteita hallitus esitteleekään vapauttaakseen itsensä kyseisistä syytteistä, ne yksinkertaisesti sivuutetaan, sillä ”totta kai he sanovat niin” tai ”se on vain hallituksen peittely-yritys”. Useimmat salaliittoteoreetikot eivät näe ongelmaa tässä, mutta kuvittele olevasi syytetty rikoksesta ja mennessäsi oikeudenkäyntiin et saisi puolustaa itseäsi tai tuoda mukanasi todistajia puolustukseksesi. Asianajajasi ei edes saa pitää puolustuspuhetta. Miksi? Koska olet ”puolueellinen”; tekisit mitä vain todistaaksesi sinua vastaan esitetyt syytteet vääriksi, joten emme voi luottaa sinuun tai niihin, jotka saattavat olla mukana ”salaliitossa” kanssasi.

Kuulostaako oikeudenmukaiselta? Ei tietenkään.

Mutta kriitikot toimivat samoin kirkon ja sen jäsenten suhteen.

Skeptikot saavat esittää faktat (ja puolitotuudet sekä puhtaasti valheet) miten tahtovat, mutta kun kirkko julkaisee sisältöä tai mormonitutkijat esittävät vaihtoehtoisia näkökulmia, kriitikot leimaavat ne mitättömiksi yrityksiksi, sillä ne tulevat ”puolueellisista” lähteistä. Siinä ei ole mitään järkeä. Ja kun he tekevät niin, se tarkoittaa heidän olettavan heidän johtopäätöksensä olevan oikea lainkaan välittämättä sen todistamisesta oikeaksi.

Tämä antimormonitaktiikka täytyy todella ottaa vakavasti, sillä sitä käytetään hyvin hienovaraisesti. Kriitikot yrittävät heikentää Joseph Smithin, 11 silminnäkijän, nykyajan profeettojen ja monien muiden uskottavuutta – vain jotta vaikuttaisi luonnolliselta olla luottamatta kirkkoon tiedonlähteenä. Mutta se on suunnilleen yhtä reilua kuin jos ystäväsi päättäisi, että heidän kuulemansa juorut sinusta ovat kaikki, mitä heidän tarvitsee kuulla. Sinun puolesi tarinasta ei olisi kuulemisen arvoinen.

Jos haluat nähdä väitteitä, jotka muistuttavat suurilta osin antimormoniväitteitä, katso listaa romutetuista väitteistä, joiden mukaan ensimmäinen kuukävely on todellisuudessa huijausta. Väitteet vaikuttavat kaikki olevan varsin uskottavia, mutta kun kaivat hieman pintaa syvemmälle ja keskustelet ihmisten kanssa, jotka itse asiassa tietävät jotain tieteestä, avaruudesta ja Nasasta, ymmärrät hyvin nopeasti, että noilla väitteillä ei ole paljoakaan pohjaa.

Sen lisäksi hankalat kysymykset, joita Nasa saattaisi puolustuksekseen esittää, kuten ”jos tuo kuukävely todella oli salaliitto, kuinka he ovat pystyneet pitämään sen salaisuutena niin pitkään? Eikö joku astronauteista tai kuvausryhmästä olisi paljastanut totuuden tähän päivään mennessä?” kuulostaa paljoltikin samalta kuin ”Miksi yksikään 11 silminnäkijästä ei koskaan kieltänyt todistustaan kultalevyjen näkemisestä, erityisesti kun useat heistä lopulta pettyivät kirkkoon?”

Ja jos olet sitä ihmistyyppiä, joka sivuuttaa Nasan selityksen siitä miksi Yhdysvaltojen lippu vaikuttaa ”liehuvan” kuukävelyvideolla, niin sinua kiinnostavia salaliittoteorioita löytyy pilvin pimein. Googleta vaikkapa mikä tahansa seuraavista: Liittovaltion hallitusta johtaa todellisuudessa varjomaailman organisaatio, maapallo on itse asiassa litteä, maapallon kuoren alla elää hummeri-ihmisiä, Obama on oikeasti avaruusolio, presidentti Kennedyn tappoi todellisuudessa CIA, jne.

4. Antimormonikirjallisuus käyttää harhaanjohtavia esitystapakikkoja

Yksi pääsyistä miksi antimormonikirjallisuus johtaa ihmisiä pois kirkosta on se, että se luo keinotekoisen ”järkytä ja hämmästytä” -efektin. Kirkko nimittäin keskittyy opettamaan evankeliumia ja asioita, joilla on merkitystä ja näin ollen historialliset seikat, jotka eivät ole niin tärkeitä tai kohottavia tai ovat vaikeita ymmärtää, usein jätetään siinä sivussa vähemmälle huomiolle. Valitettavasti tämä tarjoaa kriitikoille mahdollisuuden sanoa: ”Annapas kun kerron jotain, mitä et vielä tiennyt. Tiedätkö miksi et vielä tiennyt sitä? Koska kirkko on salannut sen sinulta. Etkö ymmärrä? Nämä historialliset faktat ovat raskauttavia todisteita ja sen vuoksi he ovat pitäneet ne salassa sinulta.” Yhtäkkiä asiasta, joka ei olisi ollut mitenkään merkittävä asia, jos olisit aina tiennyt siitä, tehdäänkin kirkon johtajien salaliitto.

Kirkko on vastannut tähän osoittamalla, ettei heillä ole mitään salattavaa. He ovat julkaisseet artikkeleita artikkelien perään, käsitellen kiistanalaisimpiakin aiheita, mutta asettaen ne kuitenkin asiayhteyteen ja tarjoten uskoon nojaavan näkökulman. Esimerkiksi, kirkko on varsin avoin siitä, että Joseph todellakin oli nuorena miehenä aarteenetsijä ja hän käytti taikauskoisia käytänteitä tässä toimessaan. Tämä ei tietenkään vaikuta yhtään niin hurjalta, kun ottaa huomioon kuinka yleistä toimintaa tuo oli varhaisamerikkalaisessa kulttuurissa, erityisesti kouluttamattomien ja köyhien keskuudessa.

Etkä tietenkään koskaan saa kuulla olennaisesta asiayhteydestä kirkon kriitikoilta.

Ihmisten täytyy ymmärtää, että siinä missä antimormonikirjallisuus on pullollaan historiallisia faktoja, ne kuitenkin usein esitetään pahaenteisessä valossa. Joten vaikka tapahtuneessa ei olisikaan mitään pahaa, ne saadaan näyttämään siltä niiden esitystavan kautta.

Esimerkki tästä on tapa, jolla jotkut antimormonit yllättävät yleisönsä paljastamalla Joseph Smithin kääntäneen ison osan Mormonin kirjasta näkykiven avulla, sen sijaan, että olisi pääsääntöisesti kääntänyt sitä urimin ja tumminin kautta, kuten useimmat jäsenet kuvittelevat. Joseph laittoi tämän näkykiven hattuun ja sitten painoi päänsäkin hattuun, ikään kuin estääkseen ulkopuolelta tulevan valon. Näkykiven käyttämisessä kääntämisen apuna ei ole mitään sen kummallisempaa kuin muinaisissa silmälaseissakaan, mutta antimormonit kuvailevat näitä tapahtumia tavalla, joka saa Josephin kuulostamaan hattuun tiirailevalta mielipuolelta. He antavat myös vaikutelman, että kirkko yrittää pitää tämän tiedon salassa (se löytyy itse asiassa kirkon nettisivustolta).

Käyttämällä hyväkseen tietoa, jota kirkko ei pidä salassa, mutta jonka vain harvat jäsenet tietävät, antimormonit pystyvät hallitsemaan sen esitystapaa niin, että se saa Josephin toiminnan näyttämään joltain, mitä se ei ole.

Tässä ja niin monissa muissakin tapauksissa järjen ääni ei ole se, mikä ajaa ihmisiä kirkosta – se on seurausta tunteista.

Vain muutamien jäsenten tunteman tiedon manipuloinnin lisäksi antimormonit puhuvat paljon myös asioista, jotka tapahtuivat pari sataa vuotta sitten ja joita on vaikea ymmärtää nykyajan näkökulmasta. Astumatta heidän kenkiinsä ja ymmärtämättä kaikkia sen ajan faktoja, asiat, jotka todellisuudessa eivät ole kovinkaan merkityksellisiä, yhtäkkiä vaikuttavatkin olevan erityisen tärkeitä osia negatiivista todisteaineistoa.

Voisin jatkaa loputtomiin näistä harhaanjohtavista esitystapakikoista, mutta jätän tämän nyt toistaiseksi tähän.

5. Hengellinen todistus on todella hyvä syy ”epäillä epäilyksiäsi”

Todellinen syy miksi uskon Kristukseen ja palautettuun kirkkoon on kaikki hengelliset kokemukseni. Ihmisjärki on rajallinen. Niin se yksinkertaisuudessaan vain on. Mitä tahansa ateistit sinulle sanovatkaan, heidänkin täytyy harjoittaa uskoa. On olemassa niin monia asioita, joita emme tiedä ja sen vuoksi henkilökohtainen ilmoitus on niin tärkeää. Ilmoitus kuroo yhteen sen mitä ihmiset kuvittelevat tietävänsä ja totuuden, jota vain Jumala voi jakaa.

Joten kun koet henkilökohtaisen ilmoituksen vahvistavan Jumalan olemassaolon, Kristuksen rakkauden ihmiskuntaa kohtaan, Mormonin kirjan todenmukaisuuden ja Joseph Smithin tehtävän pyhyyden, on ainoastaan järkevää, että se olisi ylivoimainen todiste. Se saattaa olla todiste, jota kukaan muu ei voi ymmärtää, mutta se on todiste ja on varsin loogista vetää johtopäätöksiä siitä.

Minulla oli uskonkriisi ennen lähetystyötäni, joka sai minut tutkimaan ja rukoilemaan kovemmin kuin koskaan aiemmin. Minä todella halusin tietää. Ja tehtyäni työtä, rukoiltuani ja tutkittuani tuntien ajan päivittäin monen viikon ajan, sain kokea asioita, jotka todistivat minulle totuudesta, jota olin etsinyt.

Enkä puhu nyt tunteesta, jota tunnet kuultuasi koskettavan tarinan – voit kokea tuon tunteen Hengen vaikutuksesta tai ilman sitä. En myöskään puhu siitä tunteesta, jota tunnet kuullessasi jotain, joka ylittää ihmisymmärryksen ja niskakarvasi nousevat pystyyn – voit kokea tuon tunteen Hengen vaikutuksesta tai ilman sitä.

Puhun jostain muusta. Ja jos et tiedä mitä se jokin muu on, haastan sinut ottamaan selvää. Mutta muistathan, ettei puolihuolimaton pyhien kirjoitusten lukeminen silloin tällöin riitä. Jumala odottaa meiltä enemmän.

Miksi sinun kannattaisi harkita jakaa tämä artikkeli:

Useampi kuin tiedätkään kamppailee tietotulvan ja kirkkoa vastaan esitettyjen väitteiden kanssa. Ennen sinun piti hakemalla hakea sitä, mutta nyt se löytää tiensä taskuusi sosiaalisen median ja ylipäätään internetin avustuksella.

Joten harkitse tämän artikkelin jakamista auttaaksesi jotakuta, jonka saatat tuntea ja/tai josta välität ja joka tarvitsee vähän apua huomatakseen, että nuo ”maailman” esittämät väitteet eivät ole aivan niin vakuuttavia kuin miltä ne vaikuttavat.

Artikkelin on kirjoittanut Dustin Phelps ja se on alun perin julkaistu Happiness Seekers -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post 5 syytä miksi antimormoniväitteet eivät vakuuta appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mutta mikään mitä olen aiemmin kirjoittanut ei vedä vertoja sille, mitä aion nyt kanssanne jakaa.

Tällä kertaa en aio niinkään puolustaa palautusta vaan ennemminkin pyrin paljastamaan, mitä antimormonismi todella on ja mihin se todellisuudessa pyrkii.

Joskus tarvitsemme vain aimo annoksen kovaa totuutta, jotta näemme, miksi epäilykset, jotka joskus tuntuvat valtavilta, ovat enemmänkin illuusiota kuin mitään muuta.

Tiedän, että olemme tottuneet lukemaan kepeitä ja ei-niin-vakavia artikkeleita, mutta pyydän teitä kiinnittämään turvavyönne ja lukemaan tämän artikkelin huolella. Kohdassa neljä tulee tärkeä ”ahaa”-elämys, jota ei voi kokea, jos ei ole ensin huolella lukenut kaikkea sitä edeltävää.

No niin, aloitetaanpa:

1. Palautetulle evankeliumille on vain yksi uskottava vaihtoehto

Useimmat jäsenistä eivät todennäköisesti ole koskaan miettineet, mitä he tekisivät, jos he menettäisivät todistuksensa palautuksesta. Olisivatko he silti kristittyjä? Liittyisivätkö he luterilaiseen tai ehkä katoliseen kirkkoon? Vastoin yleistä olettamusta, entiset mormonit eivät yleensä löydä uskottavaa kristillistä vaihtoehtoa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle.

On erittäin vaikeaa vaihtaa palautettu evankeliumi toiseen versioon kristillisyydestä ja olla huomaamatta, että olet menettänyt niin kovin monia olennaisia osia siitä. Mitä tapahtui profeetoille, ilmoitukselle, pappeuden valtuudelle, pelastussuunnitelmalle, opille iankaikkisesta ihmisestä ja niin edelleen? Ja kuinka Raamatun Jumala voisi yllättäen päättää, että kaikkien tulisi olla vapaita tulkitsemaan kirjoituksia oman mielensä mukaan, luoden kirkkoja jokaisen mielipiteen mukaan?

Ehkäpä sitäkin tärkeämpää kuitenkin on, että pohjimmiltaan syy epäillä mormonismia on hyvä syy epäillä kristillisyyttä ylipäätään. Ei riittävästi arkeologisia todisteita Mormonin kirjan aitoudesta? Tuntuuko, että jotkin arkeologiset todisteet saattaisivat olla ristiriidassa Mormonin kirjan kanssa? Sama pätee Raamattuun.

Etkö pidä moniavioisuudesta tai siitä, että Josephin useista vaimoista kaksi oli 20 vuotta häntä nuorempia? Näet saman kaavan toistuvan entisaikojen profeettojenkin keskuudessa.

Joseph Smith rikkoo länsimaisia moraalinormeja? Ei läheskään niin paljon kuin profeetat kuten Nooa, Abraham, Mooses ja Joosua. Nopea katsahdus Vanhaan testamenttiin osoittaa, että Joseph Smith oli verrattain moitteeton (länsimaisella mittapuulla) monien häntä edeltäneiden profeettojen rinnalla.

Ja niin huomaamme, että syytökset Joseph Smithiä vastaan ovat todellisuudessa syytöksiä kaikkia profeettoja vastaan – sanansaattajia, joilta opimme Kristuksesta ja joista Kristus todisti. Tästäpä syystä jokaisesta tuntemastani ihmisestä, joka on lähtenyt kirkosta, on tullut jonkinasteinen ateisti. Ja tästä syystä entisille mormoneille tehdystä kyselystä kävi ilmi, että vain yksi kymmenestä entisestä mormonista liittyi toiseen kristilliseen kirkkoon.

Ymmärrättehän, ensin he päättävät, ettei Joseph Smith millään voinut olla Kristuksen kutsuma. Sitten he huomaavat, etteivät voi enää uskoa Kristuksen todella olevan Jumalan Poika.

Joten kirkon jäsenille (erityisesti lähetystyön käyneille ja koko ikänsä kirkossa kasvaneille) koko kristillisyys riippuu tämän kysymyksen varassa: ”Oliko Joseph Smith todella profeetta?”

Antimormonismissa ei ole kyse vain siitä, että saadaan ihmiset menettämään uskonsa kirkkoon, vaan siinä on kyse siitä, että saadaan ihmiset menettämään uskonsa Jumalaan, Kristukseen, ilmoitukseen, uskontoon. Maistettuasi makeinta ja täydellisintä kristillisyyttä, minne muuallekaan menisit lähdettyäsi? Jos todella ymmärrät palautetun evankeliumin opit, sen päättäminen, ettei mormonismi ole totta, tarkoittaa jonkin asteen ateismin hyväksymistä (pitäen sisällään agnostisismin, humanismin ja uskonnottoman spiritualismin).

Ennen kuin siirrymme kohtaan 2: Meidän on huomattavasti helpompi jakaa uskoa vahvistavaa sisältöä, jos ihmiset ”tykkäävät” Facebook-sivustamme. Jos arvostat asiallista ja innoittavaa sisältöä, tykkääthän sivustamme!

2. Uskonkriisit MAP-yhteisöissä ovat vain oireilua suuremmasta ongelmasta

(Huom. Kun viittaan ateismiin tässä artikkelissa, viittaan myös sen serkuksiin – agnostisismiin, naturalismiin, humanismiin jne.)

On monia kriitikoita, joista on ihanaa nostaa esille myöhempien aikojen pyhät, jotka valitsevat lähteä kirkosta. He sanovat meidän loppujen kieltävän tosiasiat, kuuluvan johonkin kahjoon ja petolliseen kulttiin ja pitävän päämme niin syvällä pensaassa, ettemme näe, kuinka moni vetää juurikin tuon johtopäätöksen.

He haluavat meidän katsovan ystäviämme ja perheemme jäseniä, jotka lähtevät kirkosta, ja tuntevan huolta siitä, että tässä mormonikirkossa on jotain vikana.

Mutta jos katsotaan kattavaa PEW:n Yhdysvalloissa suorittamaa tutkimusta koskien uskontoa – huomaamme, että nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, ihmiset (erityisesti milleniaalit) hylkäävät uskonnon, jonka parissa ovat kasvaneet.

Vaikka mormoneista tulee muita kristittyjä todennäköisemmin ateisteja heidän lähtiessään lapsuuden uskostaan, uskonnosta erkaantuvien kristittyjen määrä on dramaattisesti kasvussa.

Huolestuttavin suuntaus löytyy milleniaalien keskuudesta:

Kokonaisvaltaisesti (niin MAP-kirkossa kuin muissakin kristityissä kirkoissa) arviolta yksi kolmesta milleniaalista lähtee uskosta, jossa on kasvanut ja vaihtaa sen johonkin toiseen. Mormonimilleniaaleille tuo jokin toinen on yleisimmin jonkin tyyppinen ateismi ja toisille milleniaaleille se on laajalti sekoitus ateismia ja epätunnustuksellisia uskontoja (joita voidaan kutsua myös portiksi ateismiin).

Joten, tehdäänpä selväksi, ettei kyse ole siitä, että olisimme löytäneet uutta tietoa Joseph Smithistä, joka on yllättäen muuttanut monien ihmisten mielen palautuksesta. Kritiikki, jota kuulet tänä päivänä, on samaa kritiikkiä, jota on viljelty jo yli vuosikymmenten ajan.

Ei, uskonkriisit eivät ole mormonien ongelma. Ne ovat ihmiskunnan ongelma, sivistyneisyyden ongelma. Usko itsessään heikentyy länsimaisessa yhteiskunnassa.

Ehkäpä olemme oppineet niin paljon tieteen kautta, että meistä tuntuu hassulta luottaa uskomuksiin, joita emme voi varmentaa tieteellisesti. Ehkäpä kaikkien houkutusten ympäröimänä on vain helpompi olla huolehtimatta Jumalasta, joka pitää meitä tilivelvollisina valinnoistamme. Ehkäpä on kyse jostain muusta.

Mutta ainakin tiedän sen, että ennen kuin Hän kuoli, Kristus esitti vertauksen, joka puhui Jumalaan ja ihmiseen luottamisesta. Luukas kirjoittaa, että tämän vertauskuvan tarkoitus oli muistuttaa meitä siitä, että ”aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta” (Luuk. 18:1). Ja kerrottuaan tuon vertauksen Kristus kysyi, kenties murhetta äänessään: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8)

Kenties alamme nähdä sen, mistä Kristus oli huolissaan esittäessään tuon kysymyksen.

Miksi siis Paholainen loisi pohjan länsimaisen yhteiskunnan syöksemiseksi ateismiin? Syy ulottuu syvemmälle kuin olisit koskaan saattanut odottaakaan.

Nyt kun ymmärrämme ateismin keskeisen roolin uskonkriiseissä, niin mormoneilla kuin muillakin kristityillä, on aika ymmärtää sen syvälliset seuraukset.

3. Postmoderni ateismi raivaa tietää uudelle ja tuhoisalle moraaliselle järjestykselle

Selvennykseksi sanottakoon, että ihmisistä, joista tulee ateisteja, ei yhtäkkiä tule moraalisia hirviöitä. Heidän moraaliset näkökantansa muuttuvat, mutta heillä on todennäköisesti enemmän yhteisiä kuin vastakkaisia moraalisia uskomuksia uskonnollisten ystäviensä kanssa.

Yksi ateismin nousun ongelmista on kuitenkin se, että sen seuraukset tulevat viiveellä. Kuten sammakko, joka ei hyppää pois liedellä olevasta kattilasta, sillä vesi lämpenee aivan hiljalleen, useimmat ateistit eivät ole tietoisia, mihin heidän uskonjärjestelmänsä yhteiskunnan johtaa.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että useimmat ateistit ovat saaneet uskonnollisen kasvatuksen ja ovat eläneet ympäristössä, johon kristillisyys on vahvasti vaikuttanut. On eri asia hyljätä näkyvä uskonto kuin hyljätä ajatusmallit, asenteet ja arvot, joita et ole edes huomannut imeneesi itseesi syntymästäsi lähtien. Näin ollen monet ateistit eivät huomaa, että vaikka he ovat hyljänneet Jumalan, uskonto vaikuttaa kuitenkin syvästi siihen, miten he kokonaisuudessaan näkevät maailman.

Toistaiseksi monet ateistit voivat katsoa ympärilleen ja sanoa: ”Olemme vapautuneet isiemme typeristä perinteistä” ja olla tyytyväisiä, ettei mitään suurempaa ole muuttunut matkan varrella. Mutta pitkällä tähtäimellä yhteiskunta tulee muuttumaan suuresti ateismin sitä ohjatessa.

Onneksi ateismin logiikan seuraaminen sen luonnolliseen johtopäätökseen on kaukana mahdottomasta.

150 vuoden ajan uraa uurtavat ateistiajattelijat, -filosofit ja -älyköt ovat kuvailleet moraalista järjestystä, joka luonnostaan muodostuu postmodernin ateismin seurauksena. Vaikka filosofian alle mahtuu monta koulukuntaa, ne ovat yksimielisesti lähestymässä rajaa, jossa torjutaan totuus, jota ei voida tieteellisesti varmentaa tai määrittää (jolla, kuten tulemme näkemään, on mullistavia seurauksia).

Tämän me tiedämme:

Tuhansien vuosien ajan moraali on pohjattu uskomuksiin ihmisen tarkoituksesta, sielun kuolemattomuudesta ja muista totuuksista tuonpuoleisesta – kaikki uskomukset ollen uskonnollisia luonteeltaan, sillä niitä ei voi tieteellisesti arvioida. Postmoderni ateismi kuitenkin torjuu kaikki nämä käsitteet pitkällä aikavälillä samasta syystä kuin se torjuu uskonnonkin – niitä ei voi tutkia tai varmentaa tieteellisin keinoin.

Sen sijaan ateismi korvaa moraalin perustan sillä, mitä voidaan nähdä, kuulla, koskettaa tai muutoin mitata. Koska tämä eliminoi kaikki käsitteet Jumalasta ja hyvän ja pahan vuorovaikutuksesta, voimme lakata kurottautumasta ulospäin kysyäksemme: ”Mitä Jumalan lait tai maailmankaikkeuden lait vaativat meiltä?” Sen sijaan, voimme kääntyä sisäänpäin ja kysyä täydellisemmin kuin koskaan aiemmin: ”Hetkinen, mitä minä haluan?”

Sen sijaan, että moraalia ohjaisi usko vastakkaisnormeihin, kuten oikea vastaan väärä ja hyvä vastaan paha, moraalia tulee lopulta ohjaamaan yksinomaan ihmisen halut, himot ja mielijohteet – sillä nämä ovat käytännössä kouriintuntuvia. Yksinkertaisesti sanottuna, yhteiskuntaa ohjaa täysin se, mitä yksilöt luulevat haluavansa ja tarvitsevansa – eikä niinkään velvollisuudentunne jotain korkeampaa totuutta hyvästä ja pahasta kohtaan tai taivaalliset määräykset.

Ymmärtääksemme, mitä tämä kaikki tarkoittaa, meidän täytyy tunnistaa perustarve, joka ohjaa ihmisyhteiskuntaa. Vastaus aikamme suurten ajattelijoiden mukaan on tämä: kunnioitus. Enemmän kuin mitään muuta, ihmiset tarvitsevat kunnioitusta. He saattavat haluta seksiä, mutta seksi jonkun sellaisen kanssa, joka ei pidä sinua minään, ei ole tyydyttävää. He saattavat kaivata rakkautta, mutta olla sellaisen henkilön rakastama, joka ei pidä sinua vertaisenaan, on alentavaa. He saattavat janota empatiaa, mutta ilman kunnioitusta ei voi olla aitoa empatiaa.

Syy, miksi asema, varakkuus ja valta kaikki merkitsevät niin paljon niin monille ihmisille, on se, että niiden kautta ihminen ansaitsee toisten kunnioituksen.

Tämä kunnioituksen kaipuu on sama syy, miksi tutkimukset osoittavat ihmisten mieluummin saavan vähemmän palkkaa, jos se on kuitenkin enemmän kuin muilla heidän kanssaeläjillään, kuin saavan paljon palkkaa, joka on kuitenkin vähemmän kuin toisten. He mieluummin ponnistelevat taloudellisesti kuin ovat sosiaalisen toteemipaalun alimmainen kaveri. He arvostavat kunnioitusta jopa enemmän kuin rahaa.

Miksi Kain suoritti ensimmäisen murhan? Koska Kain ei kestänyt sitä, että ”Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut” (1. Moos. 4:4-5).

Tämä voimallinen halu niittää kunnioitusta pysyy aisoissa uskomuksella Jumalasta, mutta se pääsee valloilleen, kunhan viimeinenkin uskonnon vaikutuksen jäännös hävitetään yhteiskunnasta.

Ymmärtääksenne, mitä tarkoitan tällä, ajatelkaapa viimeaikaista kampanjointia samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamiseksi. Sen puolestapuhujat julistivat äänekkäästi, että ”rakkaus voittaa”. Mutta siinä ei koskaan ollut kyse rakkaudesta. Samaa sukupuolta olevilla pareilla oli jo oikeus rakastaa, ketä ikinä he haluavatkaan. He olisivat voineet olla tyytyväisiä syrjinnän vastaisiin lakeihin tai siviililiittoon, mutta se ei riittänyt. Ei, mitä he todellisuudessa halusivat, oli heidän liittonsa olevan yhtä kunnioitettu kuin kenen tahansa muunkin. Avioliitto oli kunnia, jonka saivat vain heteroparit, ja samaa sukupuolta olevat parit tulisivat tuntemaan itsensä vähempiarvoisiksi, kunnes se muuttuisi.

Katsokaas, kun ihmiset alkavat hylätä moraalisia sääntöjä (sillä ne perustuvat totuuksiin tuonpuoleisesta), he siirtyvät tuntemasta häpeää siitä, etteivät yllä noihin moraalisiin normeihin, olemaan vihaisia siksi, että ylipäätään joku saattaisi tuomita heidän toimintansa. He närkästyvät siitä, että kukaan ihminen tai yhteiskunnan instituutio saattaisi uskaltaa sanoa, että yhdellä vaihtoehdolla, yhdellä elämäntavalla tai yhdellä uskolla olisi suurempi moraalinen arvo kuin toisella.

Tämän seurauksena yhteiskunta alkaa pyöriä radikaalin tasa-arvoisuuden ympärillä. Tarkoittaen sitä, että ihmiset taistelevat ja taistelevat tämän aatteen puolesta, kunnes yhteiskunta ei voi eikä suostu tunnustamaan minkään vaihtoehdon olevan toista parempi – ettei millään elämäntavalla, uskolla tai toiminnalla ole suurempaa moraalista arvoa kuin toisella.

(Tasa-arvoisuudella on, totta kai, erityinen sosiaalinen arvo, mutta kristillinen tasa-arvoisuus on kovin erinäköistä kuin ateistinen tasa-arvoisuus.)

Monet postmodernia ateismia kannattavat filosofit, noudattaen ateismin logiikkaa, sanovat, että kaikenlaiset eroavaisuudet, kuten sukupuoli- ja perhehierarkiat, tulee eliminoida osana tätä prosessia. He väittävät, että kunhan radikaalin tasa-arvoisuuden voimat päästetään valloilleen ja ne syrjäyttävät vanhan perinteisen moraalin ja instituutioiden järjestelmän, maailma muuttuu tavalla, jota edes he eivät pysty täysin käsittämään.

On selvää, että joka kerta, kun yhteiskunta sallii yhtä vaihtoehtoa, yhtä elämäntapaa, yhtä uskoa kunnioitettavan ylitse muiden, jonkun täytyy tuntea tulevansa epäkunnioitetuksi. Eikä mikään luo enemmän vihaa ja epäsopua kuin epäkunnioitus – se, että saa vähemmän kunnioitusta kuin kanssaeläjänsä. Joten ateistiyhteiskunta jatkaa kamppailuaan tasa-arvon lipun alla, kunnes maailma ei pysty moraalisella mittapuulla erottamaan kahta vaihtoehtoa toisistaan.

4. Mormonin kirjasta löytyy voimallinen vastaus tähän ajatusmalliin

Muistatteko, kun Lehi sanoi, että ”on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta”? (2. Nefi 2:11) Myöhempien aikojen pyhät usein yhdistävät tämän saarnan koettelemusten ja vaikeuksien tarkoitusperiin. Mutta se pitää sisällään niin paljon enemmän.

Hiljattain pitämässään konferenssipuheessa vanhin Oaks vahvisti, että Lehi ei puhunut ainoastaan vastakohdista, mitä tulee vaikeuksiin, vaan ennemminkin vastakohdista koskien eroavaisuuksia.

Ymmärtäen tämän, katsokaapa kuinka Lehin sanat vastaavat postmodernin ateismin tavoitteeseen: ”Ja jotta [Jumalan] iankaikkiset tarkoituksensa toteutuisivat ihmisen päämäärässä…oli oltava vastakohtaisuutta; kielletty hedelmäkin vastakohtana elämän puulle… Sen vuoksi Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan. [Mutta] ihminen ei voisi toimia omasta puolestaan, ellei yksi tai toinen häntä houkuttelisi.” (2. Nefi 2:15-16)

Lehi selittää, että jotta valinnanvapaus voi toimia, ihmisellä täytyy vapauden lisäksi olla vaihtoehtoja. Ateismin tavoite on kuitenkin tuhota moraalinen ero vaihtoehtojen välillä. Tai, toisien sanoen, ateismin tavoite on tuhota ihmisen valinnanvapaus. Ainakin siinä määrin kuin se on mahdollista.

Pohjimmiltaan juuri tämä on, mitä antimormonismi pyrkii saavuttamaan.

”Sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. Ellei niin olisi, ei voisi olla vanhurskautta eikä jumalattomuutta, ei pyhyyttä eikä kurjuutta, ei hyvää eikä pahaa. Sen vuoksi kaiken on oltava osista syntyvä kokonaisuus; sen vuoksi, jos se olisi yhtä ja samaa, sen olisi jäätävä kuolleeksi, vaille…onnea tai kurjuutta, vaille tietoisuutta tai tiedottomuutta.” (2. Nefi 2:11)

”Sen tähden tämä tekisi tyhjäksi Jumalan viisauden ja hänen iankaikkiset tarkoituksensa…” (2. Nefi 2:12)

5. Tärkeä loppupäätelmä

Jos olet kamppaillut epäilyksien kanssa tai tiedät jonkun, joka on… niin ovat apostolit ja profeetatkin ennen kuin he heistä tuli apostoleita ja profeettoja. Epäilykset eivät ole vain heikkoja varten.

Olen itse henkilökohtaisesti kokenut ylivoimaisia epäilyksiä. Synkimpinä hetkinäni, kun minusta tuntui, että olen menettämässä otteen todellisuudesta – kun en enää tiennyt mikä oli todellista, mikä oli oikeaa – ainoa asia, joka auttoi minua pitämään kiinni vielä hetken pidempään, oli se, mitä juuri jaoin kanssanne tässä artikkelissa.

Näin minä kuvittelen epätoivon hetkinäni:

Näen itseni katsovan pimeään ja myrskyiseen maailmaan, jossa edessäni avautuu kaksi polkua. Olen hämmentynyt enkä tiedä, kumpi niistä minun tulisi valita. Minulla ei ole mitään keinoa todella tietää, kumman polun haluaisin valita, sillä en voi olla varma minne kumpikaan niistä johtaa. Hämmennyksen asettuessa yritän katsoa minne vasemmanpuoleinen polku johtaa. Katsoessani loitommalle, näyttäisi siellä olevan synkkä ja kauhistuttava kuilu. Ja näyttää siltä, että tämä polku johtaa minut sen syövereihin.

Mutta kääntyessäni oikealle yritän nähdä, minne toinen polku johtaa. Loitommalla ei vaikuta olevan mitään. Mutta sitten yllättäen näen jotain, joka näyttää aivan valon pilkahdukselta. Vaikuttaa siltä, että se saattaisi olla aivan pieni kynttilän liekki. On vaikea sanoa, onko se vain mielikuvitukseni tuotetta, mutta jotenkin minusta tuntuu, että se on todellinen – ja se täyttää minut toivolla.

Lopulta minun on valittava toinen poluista. Molemmissa tapauksissa kyse on todellisuudessa uskosta: kumman polun uskon johtavan minut sinne, minne haluan mennä, kumpi poluista tuo minulle haluamaani onnea? Minun täytyy valita joko polku, joka näyttää johtavan kuilun syövereihin tai polku, joka näyttää johtavan tuon valonpilkahduksen luo.

Kun olen valinnut kulkea lähemmäs tuota valonpilkahdusta, huolimatta hämmennyksestä ja ajoittain heräävästä epäilyksestä, vääjäämättä näen tuon pilkahduksen paremmin ja huomaan, ettei se ole alkuunkaan kynttilä, vaan suorastaan leimuava jättiläismäinen tähti. Se oli vain joskus vaikea nähdä kaiken sumun ja pimeyden keskellä.

Lisään oman todistukseni miljoonien muiden joukkoon – Kristus elää. Minulla on ollut liian monia kokemuksia niin valonpilkahduksista kuin leimuavista tähdistäkin, jotta voisin uskoa muuta. Uskon ihmiskunnalla olevan tarkoituksensa. Uskon, että on olemassa oikea ja väärä; uskon, että on olemassa Jumala ja iankaikkinen laki. Ja näiden asioiden vuoksi olen myöhempien aikojen pyhä eli mormoni. Sillä vaihtoehtona on ateismi, joka johdattaisi sivilisaatiomme kuilun syövereihin, jos koskaan annamme sille sen mahdollisuuden.

Artikkelin on kirjoittanut Dustin Phelps ja se on alun perin julkaistu Happiness Seekers -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Huolestuttava antimormonismin kulisseissa lymyävä totuus appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tämänkaltaiset listat ovat olleet olemassa jo paljon ennen internetiä, mutta saivat aikanaan osakseen vain rajoitetusti kiinnostusta tai levikkiä. Vaikka osa näistä teoksista löysi tiensä tutkijoiden koteihin, lähetyssaarnaajien käsiin tai jopa paikallisiin kirjastoihin, suuren osan materiaalista löysi ainoastaan kriitikot tai kirkon apologistit (puolustajat), jotka olivat kiinnostuneita aiheesta.

Mutta nykypäivänä kuka tahansa voi nopeasti kerätä kasaan ”Pitkän listan mormonismin ongelmia”, muuttaa sen pdf-muotoon ja julkaista netissä. Riippuen tekijän kirjoitus- ja sometaidoista saattaa hyvin kirjoitettu juttu seuratulta kirjoittajalta levitä netissä hyvinkin nopeasti ja hyvinkin laajalle.

Epäilyksen markkinointi mormonismin vastaisessa kirjallisuudessa

Hyvä markkinointitaktiikka seuraa usein K.I.S.S.-periaatetta, joka kuuleman mukaan juontaa juurensa 1960-luvulta laivastosta ja joka tarkoittaa ”Keep It Simple, Stupid” (Pidä se yksinkertaisena, typerys). Tämä ei tarkoita, että markkinointi tai materiaali on typerää vaan ennemminkin, että informaatio on yleisesti ottaen tehokkaampaa, jos se on monimutkaisen sijaan yksinkertaista. Viimeaikainen ”Pitkä lista mormonismin ongelmia” -artikkeleiden aalto on hyvä esimerkki K.I.S.S.-periaatteen noudattamisesta.

Tämänkaltaiset kirkkoa kohtaan kriittiset listat eivät useinkaan ole sen enempää kuin luettelo asioista, joita kriitikot pitävät mormonismissa epämiellyttävinä, heidän mukaansa virheellisinä tai muuten tuomittavina. Näiden lueteltujen asioiden ei tarvitse täysin käsitellä kaikkia kysymyksiä; yleensä riittää, että esittää syytöksen ja vakuuttaa lukijan siitä, että lista tarjoaa ainoan järkeenkäyvän tulkinnan käsillä olevasta tiedosta.

Jos kirjoittaja tunteekin tarvetta ottaa esille vastapuolen tulkintoja, tyypillisesti se menee jotakuinkin näin: kirkon apologistit eivät virallisesti edusta kirkkoa, joten heidän perustelunsa ovat epärelevantteja; kirkon apologistit eivät ole oikeita tutkijoita vaan yksinkertaisesti puolueellisia uskovia; kirkon apologistit harrastavat mentaalista telinevoimistelua vääntelemällä tekstiä sen sijaan, että pidättäytyisivät yksinkertaisessa asiakirjojen lukemisessa.

Väitteeseen, että apologistit eivät edusta kirkkoa, vastataan aiemmassa artikkelissani ”Where are the ‘Official’ Answers to My Question?” (englanninkielinen). Väitettä, että apologistit eivät ole oikeita tutkijoita, käsitellään kirjassani ”Shaken Faith Syndrome”, se myös murskataan säälimättömästi sivustolla MormonScholarsTestify (”MormoniTutkijatTodistavat” – sivusto englanninkielinen). Lisäksi, luonnollisesti, mikä tahansa väite, että tekstiä voidaan vain ”yksinkertaisesti” lukea – erityisesti muinaista tekstiä tai tarkoituksellisesti käännettyä käännöstä muinaisesta tekstistä – osoittaa naiivia ymmärrystä kielen monitulkintaisuudesta (jota myös käsitellään edellä mainitussa kirjassani).

Kriitikon ”Pitkä lista mormonismin ongelmia” voi, valitettavasti, kylvää epäilyksen siemenen myöhempien aikojen pyhän todistukseen – ja se juuri on tämänkaltaisten listojen tarkoitus; kylvää epäilys ja saada henkilö kyseenalaistamaan uskonsa. Jos löydät yhdenkin hiuksen pizzastasi, kutsut tarjoilijan paikalle ja pyydät uuden pizzan. Koko pizza on pilalla. ”Pitkän listan” ei tarvitse vakuuttaa sinua siitä, että jokainen listan kohta on samanarvoinen, ainoastaan, että on olemassa riittävästi huolestuttavia kysymyksiä, jotka pilaavat koko mormonismin väitteen uskonnollisesta totuudesta.

Psykologian opettajani yläasteella tapasi haastaa opiskelijoiden vastaukset, jotka olivat pitkiä, jaarittelevia ja aiempien oppituntien sutkautuksista johdettuja. Hän vertasi tämänkaltaisia vastauksia siihen, että heitellään roskia seinään ja toivotaan, että jokin niistä tarttuu.

FairMormon-sivuston blogipostauksessani (englanninkielinen) vuonna 2008 nostin esille tutkimuksen, joka selitti seinään tarttuneen roskan poistamisen vaikeutta – vaikkei se olisi todellinenkaan. Tuossa postauksessa lainasin ei-mormonia tutkijaa, Shankar Vedantamia, joka kirjoitti:

”Tavanomainen reaktio myytteihin ja urbaanilegendoihin on kumota huono informaatio paikkansapitävällä informaatiolla. Uudet psykologiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kiistäminen ja selvennykset, niiden intuitiivisessa viehätyksessään, voivatkin paradoksaalisesti vaikuttaa suosittujen myyttien vahvistumiseen.”

Toisin sanoen, syytösten valheelliseksi todistamisen yrittäminen saattaakin, joissain tapauksissa, saada ihmiset helpommin uskomaan kyseisiin syytöksiin. Näin tapahtuu tuon tuosta, kun ihmisiä syytetään rikollisesta toiminnasta (erityisesti, ilmeisesti, kun kyseessä on rikollinen seksuaalisesti poikkeava käytös). Esimerkiksi, psykologi tri Ruth Mayo (ja hänen tiiminsä), on osoittanut, että ajan kanssa muistimme voi muuttaa kiellon faktatiedoksi. ”’John ei ahdistellut sihteeriä’ aktivoi mielleyhtymiä ahdisteluun ja John saatetaan muista henkilönä, joka nimenomaan ahdisteli sihteeriä.”

Vuosia sitten Utahissa suositun ravintolan nuori naispuoleinen työntekijä syytti ravintolan omistajan kourineen häntä työpaikalla. Syytteistä luovuttiin myöhemmin (mikä viittaisi omistajan syyttömyyteen), mutta useimmat ihmiset silti ajattelivat hänen olevan se tyyppi, joka kouri työntekijäänsä. Kun kriitikot syyttävät Joseph Smithiä irstailusta moniavioisissa perhesuhteissaan, on vaikea pyyhkiä pois mielikuvaa, joka kerran on mieleen istutettu.

Kuinka ihmiset päättävät mikä on totta?

Kokeilujen kautta tutkijat ovat huomanneet, että ihmiset usein uskovat väittämien olevan totta sellaisten kriteerien pohjalta, jotka eivät ole riittävän täsmällisiä totuuden määrittelemiseksi. Tutkimukset osoittavat, esimerkiksi, että ihmiset usein määrittelevät väittämän todenperäisyyden sen pohjalta, kuinka tutulta se tuntuu. Kun saamme käsiimme informaatiota, meidän tulee prosessoida tuo tieto sillä informaatiolla, joka on varastoitu erehtyväiseen muistiimme. Meidän epätäydellinen muistimme on itse asiassa erittäin kehno hakemaan täsmällistä informaatiota ja sen sijaan turvautuu suurempiin kokonaiskuviin. Kun uusi tieto löytää jonkinlaisen yhteyden tällaiseen suurempaan kokonaiskuvaan, meillä on taipumus uskoa sen oikeellisuuteen.

Tutkijat ovat tietoisia ”kuvitteellinen totuus” -ilmiön olemassaolosta, jonka mukaan ”koehenkilö arvottaa toistetun väittämän olevan uutta väittämää todennäköisemmin totta”. Kun väittämä toistetaan, se jättää jäljen muistiimme. Kun se otetaan uudelleen esille, me olemme alitajuntaisesti taipuvaisia tuntemaan sen olevan totta, sillä se sulautuu muistoomme tuosta väittämästä.

”Pitkät listat” usein toistavat (joko suorasti, epäsuorasti tai jollakin toisella tavalla) joitain samoja yleisiä väittämiä: Silminnäkijät eivät oikeasti koskaan fyysisesti käsitelleet levyjä; Joseph tunnettiin huijarina ennen levyjen saamista; ei-mormoni tutkijat nauravat myöhempien aikojen pyhien yrityksille todistaa, että Mormonin kirjan tapahtumat sijoittuvat muinaiselle Amerikan mantereelle; Joseph Smith oli naistenmies.

Toistamalla näitä väittämiä – usein hienovaraisesti läpi koko tekstin, jopa kohdissa, joissa käsitellään jotain toista kysymystä – ihmismieli luo automaattisesti yhteyden näihin väittämiin; niistä tulee tutumpia ja siten myös uskottavampia.

Helppo informaatio on todempaa?

Toinen asia, joka tekee ”Pitkistä listoista” menestyksekkäämpiä todistusten tuhoamisessa, tunnetaan psykologien keskuudessa nimellä kognitiivinen sujuvuus. Tutkimukset osoittavat, että meillä on taipumus uskoa johonkin, jos se on helppo ymmärtää (jälleen kerran, se tuntuu tutulta). Tämä on psykologinen vastine K.I.S.S.-periaatteelle. Tri Daniel Oppenheimer toteaa: ”Yksinkertaisempaa kirjoitusta on helpompi prosessoida ja tutkimukset ovat osoittaneet, että prosessoinnin sujuvuus liitetään moninaisiin positiivisiin ulottuvuuksiin”, joihin kuuluu ”…korkeampi totuuden arvostelukyky ja itsevarmuus….” Hänen tutkimuksensa osoitti, että helpommin ymmärrettävät tekstit (sujuvaa ja tuttua) koetaan monimutkaisia tekstejä luotettavampina oikeellisuutensa suhteen.  Tohtorit Reber ja Schwarz (jotka suorittivat tästä teoriasta oman kokeilunsa) kirjoittivat: ”…väittämät, jotka ovat helposti prosessoitavia, koetaan tuttuina…, jonka vuoksi osallistujat tuntevat kuulleensa tai nähneensä sen aiemmin, mikä puolestaan viittaa sen todennäköisesti olevan totta.”

Tämä kognitiivinen sujuvuus -tekijä luo ”Pitkälle listalle” etulyöntiaseman ja haittaa myöhempien aikojen pyhien apologisteja/tutkijoita. On paljon helpompaa heittää ilmoille väittämä tai syytös kuin vastata väittämään tai syytökseen. Esimerkiksi, on helppoa väittää, että Mormonin kirja ei ole totta, sillä hevosia ei tunnettu Amerikan mantereella ennen espanjalaisten saapumista (toisin kuin Mormonin kirjaan on kirjoitettu).

Vastaus tähän väitteeseen vaatii huomattavasti enemmän yksityiskohtaista ja monitahoista informaatiota – mukaan lukien keskustelua koskien arkeologian rajoitteita sekä mahdollisuutta, että hevosen luita (oikealta aikakaudelta) on löydetty, kuten myös yksityiskohtaista keskustelua koskien kielellistä näkökulmaa (loan-shifting; kun entuudestaan tuntemattomalle asialle annetaan tuttu nimi). Kriitikot sivuuttavat nämä monimutkaisemmat vastaukset ”mentaalisena telinevoimisteluna”, mutta todellisuudessa, monitahoiset keskustelut ja vastaukset ovat jotain mitä tapaamme todellisessa tutkimustyössä ja todellisessa tieteessä.

Lisää oppimisen arvo

Kuinka siis selätämme kognitiiviset ongelmat, joita kohtaamme ”Pitkien listojen” seurassa? Valitettavasti ei ole olemassa absoluuttisen varmaa ja universaalia ratkaisua, joka toimii kaikilla. Olemme kaikki erilaisia. Jokaisen täytyy päättää – pohjaten todisteisiin, tunteisiin, kognitiivisiin taitoihin, vaikutelmiin ja niin edespäin – mitä syitä hyväksymme uskoa tai olla uskomatta. Hyvä ensimmäinen askel on olla tietoinen kriitikoiden käyttämistä taktiikoista ja huomioida, että vastaukset (kyllä, joskus monitahoisetkin vastaukset) ovat vaste kriitikoiden väittämiin.

Suurin kompastuskivi uskovan todistukselle, jonka minä olen huomannut, ei ole liika informaatio, vaan ennemminkin liian vähä informaatio. Mitä enemmän lähestymme asioita avoimin mielin (niin avoimin mielin kuin se on inhimillisesti mahdollista), sitä enemmän huomaamme, että voimme hyväksyä näennäisesti tuomitsevan informaation maailmankatsomuksesta, joka ei ainoastaan selitä haasteellisia löytöjä vaan sulattaa ne uskon ajatusmalliin. Tämänkaltainen avartunut maailmankatsomus voi lopulta vahvistaa todistustamme ja lisätä luottoamme siihen, että Jumalan totuus on universaali ja sitoo yhteen sekä ajallisen että hengellisen.

”Pitkät listat” tarjoavat usein sokeria diabeetikoille; niiden tarkoitus on järkyttää elimistön järjestelmää eikä niinkään tarjota ravintoa. Todellinen ravinto – todellinen ymmärrys – vaatii vaivannäköä, aikaa ja energiaa. Toiveeni on, että myöhempien aikojen pyhät, jotka kompastelevat ”Pitkän listan” otaksuttuihin ongelmiin, näkisivät riittävää vaivaa muodostaakseen johtopäätöksiä, jotka perustuvat kaiken saatavilla olevan tiedon kokonaisvaltaiseen tutkimiseen sen sijaan, että hyväksyisivät yksinkertaisen ja toistuvan toimintamallin, joka perustaa tehokkuutensa suurilta osin tunteisiin todisteiden sijaan.

Artikkelin on kirjoittanut Michael R. Ash ja se on alun perin julkaistu MormonHub-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post ”Pitkä lista haasteita” mormonismin vastaisessa kirjallisuudessa appeared first on SeuraaKristusta.fi.