En tiedä, miten usein olen kuullut erilaisia versioita tästä lauseesta. Olen käyttänyt sitä itsekin monissa tilanteissa.

Asia on näin: Kirkko ei ole täydellinen.

Kirkko vs. evankeliumi

Evankeliumi on Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täydellinen ja muuttumaton suunnitelma “henkilökohtaista pelastusta ja korotusta varten”, kuten Ronald E. Poelman kuvaili yleiskonferenssipuheessaan vuonna 1984.

Kirkko on väline, joka auttaa ihmisiä löytämään evankeliumin ja elämään sen mukaan. Sen rakenne tarjoaa ne keinot, joiden kautta edistymme täydellisyyttä kohti, opetamme evankeliumia, suoritamme toimituksia sekä eläville että kuolleille ja huolehdimme köyhistä ja puutteessa olevista.

“Ja nyt tämän palautetun kirkon välityksellä lupaus lunastuksesta tuodaan jopa niiden kuolleiden henkien ulottuville, jotka aikanaan kuolevaisuudessa tiesivät vain vähän tai eivät tienneet mitään Vapahtajan armosta”, Vanhin D. Todd Christoffersson sanoi konferenssipuheessaan vuonna 2015.

Ihmiset eivät voi hallita evankeliumia.

Vilpittömät ja epätäydelliset ihmiset kuitenkin johtavat kirkkoa, ja se tarkoittaa sitä, että eteen tulee väistämättä kysymyksiä. Me teemme parhaamme jakaaksemme evankeliumia kuten Herra haluaisi, mutta teemme virheitä.

Ihmisiä kuolee pioneerivaelluksilla. Yleisauktoriteetteja erotetaan kirkosta. Hyvää tarkoittavat pyhäkoulun opettajat saarnaavat väärää oppia.

Mutta mikään näistä asioista ei vähennä evankeliumin totuutta.

Miksi sillä on merkitystä?

Ehkä ajattelet, että olen pikkutarkka. Ehkä ajattelet: ”Tiedän, että kirkko ja evankeliumi ovat eri asioita.”

Mutta käyttämillämme sanoilla on merkitystä.

Vaikka olisit täysin tietoinen kirkon ja evankeliumin eroavuuksista käyttäessäsi tuota lausetta, yleisösi ei ehkä ole. Olet saattanut kasvaa (kuten minä) ajatellen, että kirkon johtajat eivät voi tehdä virheitä eivätkä käytännöt voi muuttua, koska kirkko on täydellinen.

Jos uskomme niin, asetamme itsemme alttiiksi pettymyksille.

Me uskomme, että johtajamme ovat jumalallisesti innoitettuja. Mutta tiedämme myös, että ilmoitus ei välttämättä tarkoita sanasta sanaan ohjeita taivaalliselta Isältä. Menneisyydessä taivaallinen Isä, Jeesus Kristus ja enkelit ovat ilmestyneet profeetoille ja antaneet heille hyvin selviä ohjeita. Mutta uskon, että useimmiten profeetat ja apostolit tekevät kuten me teemme: ottavat vastaan vaikutelmia ja selvittävät parhaan toimintatavan yrityksen ja erehdyksen kautta.

Esimerkiksi lds.org -sivuston evankeliumiaiheisessa artikkelissa rodusta ja pappeudesta sanotaan: “Aikojen kuluessa kirkon johtajat ja jäsenet esittivät monia teorioita selittääkseen pappeus- ja temppelirajoituksia. Mitään niistä selityksistä ei nykyään hyväksytä kirkon virallisena oppina.”

Tämä tieto saattaa vaivata sinua, vaikka tietäisitkin eron kirkon ja evankeliumin välillä. Mutta jos uskoisit, että kirkon johtajat eivät voisi tehdä virheitä tai että käytäntöä, kuten pappeuden ja temppelisiunausten kieltämistä afrikkalaista alkuperää olevilta mustilta jäseniltä ei voitaisi peruuttaa, tämä tieto saattaisi ravisuttaa uskoasi sen sisintä myöten.

Se on aina ollut niin

Mieti kertomusta Apostolien teoista. Paavali saa näyn, jossa häntä käsketään opettamaan evankeliumia pakanoille. Näyssä ei kuitenkaan anneta yksityiskohtia siitä, miten hänen on tarkoitus suorittaa tämä tehtävä.

Pietari kuvaili näyn ja käskyn opettaa pakanoita toisille apostoleille. Aluksi tämän uuden käytännön suhteen oli paljon ristiriitoja. ”Niiden, jotka oli ympärileikattu” (juutalaiset), oli kiellettyä edes vierailla pakanoiden kodeissa.

Ap. t. 11:2-3 sanotaan: ”Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut veljet syyttelivät häntä siitä, että hän oli vieraillut ympärileikkaamattomien luona ja aterioinut heidän kanssaan.

Nykyään ei ole mikään ongelma opettaa pakanoille evankeliumia. Mutta sen saavuttamiseen meni jonkin aikaa.

Kirjassaan “The Crucible of Doubt” Terryl ja Fiona Givens kertovat kolme syytä siihen, miksi Jumala antaa epätäydellisten yksilöiden johtaa kirkkoaan:

1) Kuka tahansa kirkossa voi olla johtajan asemassa (vaikka kaikki eivät voikaan hoitaa jokaista johtotehtävää). Tämä muistuttaa meitä siitä, ”että kaikki ovat tasavertaisia Kristuksen ruumiin jäseniä, että kaikilla tulisi olla mahdollisuus saada hengellisiä lahjoja ja voimia”.

2) Kuten Vanhin Jeffrey R. Holland sanoi: “Jumala on joutunut aina työskentelemään yksinomaan epätäydellisten ihmisten kanssa.”

3) Epätäydellisistä ihmisistä koostuva johtajisto muistuttaa meitä luottamaan ennen kaikkea Herraan.

“Jumalan näkökulmasta ongelma ei ole inhimillisen heikkouden yleismaailmallisuus; se on inhimillisen luottamuksen yleismaailmallisuus tuossa heikkoudessa”, Givenset kirjoittavat. ”…Siksi meidän pyhien kirjoitusten mukainen velvollisuutemme profeetoille ja apostoleille on se, että emme ihannoi heitä, vaan kannustamme ja tuemme heitä ’uskon rukouksen kautta’.”

Pitäkäämme mielessämme, että kirkko, niin upea kuin se onkin, on vain epätäydellisten ihmisten johtama instituutio, mutta että heidän virheensä eivät vähennä evankeliumin totuutta.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Ashley Lee ja se on julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Kirkko ei ole täydellinen, eikä se haittaa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

”Yksi niistä väärinkäsityksistä, jonka kanssa saatamme taistella tämän maanpäällisen elämän aikana, liittyy täydellisyyden käsitteeseen. Monet uskovat erheellisesti, että meidän täytyy tässä elämässä saavuttaa täydellisyys, jotta voimme saada pelastuksen tai korotuksen.

Terapeutin tehtävässäni minulla oli kerran tapaaminen erään naisen kanssa, kun hän purskahti itkuun. Hän sanoi: ’Kuinka pystyn ikinä olemaan tarpeeksi hyvä?’ Hän jatkoi puhumalla siitä, kuinka kelvoton hän oli. Kun tarkastelimme hänen tuntemuksiaan, hänen menneisyydestään tai nykyisyydestään ei käynyt esiin mitään suurta syntiä. Hänestä vain tuntui, ettei hän ollut riittävän hyvä. Hän vertasi itseään naapureihin, ystäviin ja sukulaisiin, ja kaikki, jotka hän saattoi muistaa, olivat hänen mielestään ’parempia’ kuin hän.” (Koe rauhaa epätäydellisyydessä, Elizabeth Lloyd Lund, Liahona, helmikuu 2017)

Huomasin pystyväni samaistumaan tuohon naiseen. Minulla ei ole mitään syntejä, jotka estäisivät minua käyttämästä temppelisuositustani tai jotka veisivät minut piispan puheille, mutta minusta usein tuntuu, että muut näkevät minut paremmassa valossa kuin todellisuudessa olen. Näiden kahden asian vuoksi:

1. Virheellinen käsitys siitä, että synti ja heikkous ovat verrattavissa toisiinsa.

Olen kuullut lukemattomia rukouksia elämäni aikana, joissa on pyydetty Jumalaa ”antamaan meille anteeksi syntimme ja heikkoutemme”. Olen itsekin käyttänyt noita sanoja. Mutta mitä en ymmärtänyt aiemmin on se, että tuo ilmaus on vääristänyt eron synnin ja heikkouden välillä, viitaten heikkouden olevan synnin lailla jotain pahaa, josta minun täytyy tehdä parannusta ja jotain, jota minun pitäisi hävetä ja piilotella muilta. Ajatelkaapa kuitenkin tätä:

”Pidämme yleensä syntiä ja heikkoutta pelkästään erikokoisina mustina läikkinä sielumme kudoksessa, eriasteisina rikkomuksina. Pyhissä kirjoituksissa viitataan kuitenkin siihen, että synti ja heikkoudet ovat pohjimmiltaan eri asia. Ne vaativat erilaiset parannuskeinot, ja ne voivat johtaa eri lopputuloksiin.

Useimmat meistä tuntevat synnin paremmin kuin haluaisivat myöntää, mutta kerrataanpa asiaa: Syntiä on päätös rikkoa Jumalan käskyjä tai kapinoida sisimmässämme olevaa Kristuksen valoa vastaan. Syntiä on päätös luottaa Saatanaan Jumalan sijaan, mikä asettaa meidät vastatusten Isämme kanssa…. Voisimme määritellä heikkouden viisautemme, voimamme ja pyhyytemme inhimillisiksi rajoituksiksi….

Me emme voi yksinkertaisesti tehdä parannusta heikkoudestamme – eikä heikkous itsessään tee meistä epäpuhtaita. Me emme voi kasvaa hengellisesti, ellemme hylkää syntiä, mutta emme myöskään kasva hengellisesti, ellemme hyväksy omaa inhimillisen heikkouden tilaamme, suhtaudu siihen nöyrästi ja uskoen ja opi luottamaan Jumalaan heikkoudessamme. ” (Heikkous ei ole syntiä., Wendy Ulrich, Liahona, huhtikuu 2015)

Heikkous ja synti vertailukohteina voivat lannistaa meidät – Saatana käyttää tätä taktiikkaa jatkuvasti ja varsin menestyksekkäästi. Hän haluaa meidän uskovan, että heikkoudet ovat jotain häpeällistä, joka meidän pitäisi piilottaa tai jättää huomiotta. Mutta Jumala on sanonut meille: ”Minä annan ihmisille heikkoutta….” (Et. 12:27). Jumala ei anna meille syntejä, mutta Hän antaa meille heikkouksia. Ne ovat lahjoja, joiden kautta meille avautuu mahdollisuuksia lähentyä Häntä ja  luottaa Häneen, jotta voimme kehittyä. Minä ajattelen sen niin, että synti vaatii meidän käyttävän Kristuksen sovituksen anteeksiantavaa voimaa, heikkoudet puolestaan rohkaisevat meitä käyttämään sen kaiken mahdollistavaa voimaa.

Alkaessani paremmin ymmärtää, että Jumala on kärsivällinen heikkouksieni suhteen ja että Hän rakastaa minua aina, minun on ollut helpompi mennä eteenpäin itsevarmana omasta arvostani sekä motivoituneena halustani, ei ainoastaan kehittää epätäydellisyyksiäni, mutta myös etsiä uusia, joita työstää.

2. Ajatus siitä, että heikkous on jotain, joka pitäisi salata muilta (ja itseltään).

Muistan ensimmäisen kerran, kun tajusin jonkun muun (itseni lisäksi) näkevän epätäydellisyyteni, jotka yritin niin kovasti salata. Kihlattuni ja minä emme olleet tuolloin vielä seurustelleet pitkään, kun kerran puhuimme omista vioistamme. Jossain kohtaa keskustelua kohautin olkapäitäni huolettomasti ja totesin: ”En ole täydellinen”. Hämmästyin suuresti, kun hän vastasi yksinkertaisesti, mutta hyväntahtoisesti: ”Tiedän, ettet ole. Olen nähnyt sen”.

Hetkinen, hetkinen! Se, ei ollut mitä odotin kuulevani – etenkään ihmiseltä, joka halusi seurustella kanssani. Koska kuka nyt haluaisi seurustella epätäydellisen ihmisen kanssa? Ja eikös sinun ole tarkoitus rohkaista ihmistä, jonka kanssa aiot mahdollisesti mennä naimisiin? Se, että kerrot minun olevan epätäydellinen, ei minun mittapuullani ollut rohkaisemista.

Kuulemme jatkuvasti ihmisten sanovan ”kukaan ei ole täydellinen” selityksenä toisten erehdyksille ja virheille – ja joskus omillemmekin. Mutta luulen, ettei kukaan meistä oikeasti usko sitä omalla kohdallamme. Uskomme kyllä muilla olevan oikeus olla epätäydellinen, mutta meidän pitäisi tietää paremmin ja olla parempia. Kun siihen lisää vielä sosiaalisen tapamme jakaa ylistäviä kohteliaisuuksia, jotka on laskelmoitu nostattamaan ”itsetuntoa”, on käsissämme täydellinen häpeän resepti. Mutta kun jätämme heikkoudet huomiotta tai käsittelemme niitä kuin ne olisivat arkipäiväisiä syntejä, meiltä jää huomaamatta jotain, jonka uskon olevan todellista itsetuntoa – sisäinen usko, että meillä on iankaikkista arvoa, kamppailuistamme huolimatta.

Se, että joku, josta välitän, kertoi huomanneensa virheeni, sai oloni ensin vaivautuneeksi, mutta sittemmin olen ymmärtänyt sen olleen yksi elämäni kauneimmista kohteliaisuuksista ja vahvistuksista jumalalliselle itsetunnolleni. Vei oman aikansa tottua siihen, mutta olen niin kiitollinen siitä, että kihlattuni oli – ja on edelleen – rehellinen ja hyväntahtoinen. Mielestäni ihmiset, jotka ajattelevat ”rakkauden olevan sokea” – että rakkaus tarkoittaa heikkouksien huomiotta jättämistä – menettävät suurenmoisen mahdollisuuden voimistaa toisia ja vahvistaa ihmissuhteita.

Olen huomannut, että varmuuteni mennä eteenpäin löydettyäni jotain, jossa en ole hyvä, on kasvanut. Huomaan taipumukseni ajatella itsekkäästi tai toimia ylpeydestä, mutta tunnen olevani motivoitunut muuttamaan niitä sen sijaan, että peittelisin niitä tai yrittäisin ”tehdä parannusta” niistä. Koska olen maallisella tasolla nähnyt, ettei jonkun rakkaus minua kohtaan muutu täydellisyysasteeni mukana, on minun ollut helpompi ymmärtää, ettei taivaallisen Isäni rakkaus minua kohtaan muutu suhteessa puutteisiini. Teeskennellyn täydellisyyden suhteen tuntemani häpeän sijaan minulla on itsevarmuutta epätäydellisyyksistäni. Olen alkanut etsiä vikoja työstääkseni niitä sen sijaan, että käyttäisin kaiken aikani niiden piilottelemiseen. Olen vihdoin vapaa itse toimimaan sen sijaan, että olisin toiminnan kohteena.

Vaatii aikaa ja harjoittelua löytää iloa heikkouksista ja itsevarmuutta epätäydellisyydestä. Vaikka ymmärrän sen nyt hieman paremmin, minun todennäköisesti tarvitsee harjoitella sitä lopun elämääni. Minun täytyy vain muistaa:

”Nöyryys tuo meitä lähemmäksi Herraa, kun taas häpeä ja syyllisyys voivat loitontaa meitä Herrasta. Jumala ei halua, että me haukumme itseämme ja tunnemme, ettei meillä ole juurikaan arvoa Hänen silmissään. Se loukkaa Häntä ja meitä. On tärkeää ymmärtää, että me olemme sen ajan ja ponnistelun arvoisia, joita muuttumiseen vaaditaan. Tässä maanpäällisessä elämässä on kyse muun muassa siitä, että me löydämme keinoja muuttaa heikkouksiamme.” (Koe rauhaa epätäydellisyydessä, Elizabeth Lloyd Lund, Liahona, helmikuu 2017)

Itsevarmuutemme kumpuaa tiedosta, että taivaallinen Isä rakastaa meitä. Hän on kärsivällinen meidän kanssamme ja ymmärtää, että teemme uutterasti työtä miellyttääksemme Häntä ja yltääksemme jumalalliseen potentiaaliimme. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi rehennellä heikkouksillamme tai ylistää niitä. Mutta tapa, jolla katsomme niitä ja tapa, jolla autamme toisia näkemään heidän omat heikkoutensa, voi vaikuttaa kykyymme ymmärtää ja käyttää sovitusta elämässämme. Taivaallinen isä on luvannut, että Hän tekee sen, mikä on heikkoa, meissä vahvaksi (Et. 12:27).

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Elizabeth Summers ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”How My Fiancé Telling Me I’m Imperfect Actually Boosted My Confidence”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Heikkous ei ole syntiä appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mutta tuo sana. Joskus se aiheuttaa minulle pienen paniikkikohtauksen – ei siksi, ettenkö uskoisi siihen, vaan siksi, että perfektionisti-itseni on vuosien varrella käyttänyt rutkasti aikaa tuskaisesti väännelleen käsiään pohtiessaan kykenemättömyyttään olla täydellisen kuuliainen Jumalan kaikille käskyille kaikkina aikoina. Minä myös helposti häkellyn ”näin hyvä mormoni tekee” -tarkistuslistojen äärellä. Lisäksi, olen vuosien varrella suorastaan hikoillut huolesta sen suhteen, kuinka kovin kauas jään Kristuksen kaltaisista luonteenpiirteistä.

Sillä Hänhän oli täydellinen.

Ja minä en ole.

Useita kuukausia sitten ryhdyin yrittämään ymmärtää tätä tärkeää opillista periaatetta paremmin. Käännyin Nefin puoleen Mormonin kirjassa, sillä Nefi puhuu paljon kuuliaisuudesta. Arvelin hänen ehkä pystyvän opettamaan minulle jotain.

Ja hän opetti. (No, Herra opetti, mutta tiedätte kyllä, mitä tarkoitan.)

Minua muistutettiin, tietysti, että Nefi oli kuuliainen sielu. Hän eli Mooseksen lain mukaan. Hän välitti Kymmenestä käskystä (muuten hän ei olisi välittänyt koko Laban-jutusta). Ja kuten sanoin, hän puhui paljon kuuliaisuudesta. Sillä oli merkitystä hänelle.

Mutta opiskellessani enemmän Nefistä ja hänen kuuliaisuudestaan, huomasin, että suuren osan aikaa, kun hän puhuu kuuliaisuudesta, hän puhuu kuuliaisuudesta henkilökohtaista ilmoitusta kohtaan, eikä niinkään Jumalan meille kaikille antamia yleisiä käskyjä kohtaan. (Edelleen, kuuliaisuudella tuossa tarkoituksessa oli merkitystä hänelle.)

Mutta tällä uudella oivalluksella oli merkitystä minulle, sillä se teki yhtäkkiä kuuliaisuudesta henkilökohtaisempaa – jotain, joka ei ole vain minun yritykseni olla hyvä kristitty tai hyvä mormoni, vaan mahdollisuus ymmärtää, mitä Jumala haluaa minun, Michellen, tietävän ja tekevän omassa elämässäni.

Olen miettinyt Nefiä jälleen tällä viikolla. Luin kirjeen veljenpojaltani, joka juuri lähti lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen. Hänen kirjeensä ovat mahtavia. (Nefistä puheen ollen, hän jaottelee kirjeensä ”suurten levyjen” yleisiin asioihin ja ”pienten levyjen” hengellisiin oivalluksiin. Ihanaa.)

Lukiessani hänen kirjettään yhdelle tyttäristäni, huomasin pienen punaisen langan. Yhdistän jotain, jonka hän sanoi suurten levyjen osiossa, johonkin, josta hän puhui pienissä levyissä.

Opetamme tällä hetkellä epäröivää ateistia, jolla on paljon kysymyksiä. Keskustelumme ovat aina superhauskoja, mutta onnistumme aina välittämään jonkin tärkeän ja keskeisen viestin ja haasteen, hänen lievästi irrallisista kysymyksistään huolimatta. Hän edistyy ja etsii lisää valoa ja totuutta päivittäin ja on halukas tekemään niin pitämällä käskyt (O&L 93:28). (Lue tuo kohta – sillä on merkitystä tämän kirjoitukseni kannalta.) ….

Pyhien kirjoitusten tutkimisessa on kolme tärkeintä osa-aluetta: tiedon oppiminen, oivallusten saaminen ja ilmoituksen vastaanottaminen. Ensimmäinen kartuttaa tietämystä, toinen ymmärrystä, mutta kolmas sisältää aina henkilökohtaisen soveltamisen ja Hengen kutsun toimimaan. Tajusin, että olen liian usein tiedon sokaisema ja liian helposti oivallusten tyydyttämä, että en saavuta kaikista tärkeintä tavoitetta.

Samalla tavoin, toistojen suuri määrä kirkon oppiaiheissa, pyhissä kirjoituksessa sekä temppeli– ja evankeliumin toimituksissa ei ole ainoastaan tarkoitettu informatiiviseksi, vaan johtamaan ilmoituksellisiin kokemuksiin. ….

Ilmoituksen saaminen kasvattaa uskoamme vain, jos toimimme sen mukaisesti. Senpä takia Laaman ja Lemuel eivät kasvattaneet merkeistä ja enkeleistä huolimatta kestävää uskoa, sillä he eivät toimineet saamiensa vastausten mukaisesti.

Tuo oivallus Laamanista ja Lemuelista todella osui minuun. Tärkein asia, joka erotti heidät Nefin ja hänen kansansa löytämästä onnesta, oli yksinkertainen kuuliaisuus; toimiminen sen mukaan, mitä he olivat nähneet ja oppineet.

Veljenpoikani ajatukset pyörien mielessäni ja sydämessäni luin uudelleen Franklin D. Richardsin yleiskonferenssipuheen vuodelta 1972.

”Vapahtajan elämä on täynnä tapauksia, jolloin hän sovelsi ’tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun’ -periaatetta. Kristuksen kyky soveltaa tätä suurenmoista periaatetta elämässään mahdollisti hänen tulla täydelliseksi.

Soveltaessamme ’tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun’ -periaatetta omassa elämässämme, voimme samalla tavoin kulkea kohti täydellisyyttä ja todellista onnea. …

Saavuttaaksemme tuon halutun onnen tässä elämässä ja tätä seuraavassa, meidän tulee päättäväisesti kohdata haasteita ja koettelemuksia, tulivatpa ne missä muodossa tahansa, säilyttäen itsessämme ’tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun’-hengen.” (Thy Will Be Done, O Lord, Franklin D. Richards)

Mieleeni muistui lainaus kirkon 12 askeleen ohjelmasta – ohjelma, joka on minun hengellisen elämäni tärkeimpiä osasia. Tämä on vanhin Neal A. Maxwellilta:

”Oman tahtonsa alistaminen on oikeastaan ainoa täysin henkilökohtainen asia, joka meillä on laskea Jumalan alttarille. Se on kova oppi, mutta se on tosi. Monet muut asiat, joita me ’annamme’ Jumalalle – miten kaunista se meistä onkin – ovat itse asiassa sellaisia asioita, joita Hän on jo antanut meille, ja Hän on lainannut ne meille. Mutta kun me lopulta annamme itsemme sallimalla oman tahtomme sulautua Jumalan tahtoon, niin silloin me todella annamme Hänelle jotain.” (Insights from My Life, Neal A. Maxwell, Ensign 8/2000)

(Sivuhuomautuksena: tämä ei ole minulle helppo ajatus ymmärtää, osittain siksi, etten aina yksinkertaisesti tiedä, mikä Jumalan tahto on. Tämäkin on osa tuskaista käsien vääntelyä minulle. Joskus käytän niin paljon aikaa ja energiaa huolehtimiseen siitä, mitä Jumala haluaa minun tekevän, peläten tekeväni jotakin väärin. Ja kuitenkin, oppiessani tuntemaan Jumalan paremmin, opin myös, että usein Hänen tahtonsa tekee itsensä tietyksi. Minun ei tarvitse väännellä käsiäni tai huolehtia. Tämä ei tarkoita, ettei minun koskaan tarvitse ponnistella (jälleen, ajattelen Nefiä), mutta Jumala löytää tapoja kertoa minulle, mitä Hän haluaa minun tietävän. Lisää tästä hetken päästä.)

Pari tuntia tämän ajatusketjun alettua, satuin tarvitsemaan presidentti Uchtdorfin viimeisintä yleiskonferenssipuhetta johonkin työn alla olevaan juttuuni. Jälleen viesti auliista kuuliaisuudesta oli siinä silmieni edessä minun pohdittavanani.

”Koska [hyvä paimen] rakastaa teitä, Hän löytää teidät. Hän nostaa teidät riemuiten hartioilleen. Ja kun Hän tuo teidät kotiin, Hän sanoo kaikille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’

Mutta, te saatatte miettiä, miten tämä koskee minua. Varmastikin minun täytyy tehdä enemmän kuin vain odottaa tulevani pelastetuksi.

Vaikka rakastava Isämme haluaa, että kaikki Hänen lapsensa palaavat Hänen luokseen, Hän ei pakota ketään taivaaseen. Jumala ei pelasta meitä vasten tahtoamme.

Mitä meidän on siis tehtävä?” (Hän nostaa teidät hartioilleen ja kantaa teidät kotiin, Dieter F. Uchtdorf, Liahona 4/2016)

Yleensä aivoni valmistautuvat tarkistuslistaan tai niin usein kuulemaamme määräykseen noudattaa KAIKKIA Jumalan käskyjä. Mutta kuten sanoin (vaikka olenkin pohjimmiltaan käskyjen noudattaja), tuo käsite, ”KAIKKIA”, saa minun helposti ahdistuvat ja perfektionistiset kuolevaiset aivoni häkellyksiin. Presidentti Uchtdorfin ajatukset peilaavat enemmän sitä, mitä olen kokenut alkaessani ymmärtää paremmin, kuinka Jumala toimii elämässäni.

”[Kristuksen luo tuleminen] edellyttää hieman uskoa. Mutta älkää vaipuko epätoivoon. Ellette pysty tällä hetkellä osoittamaan riittävää uskoa, aloittakaa toivosta.

Ellette pysty sanomaan tietävänne, että Jumala on olemassa, te voitte toivoa, että Hän on. Te voitte haluta uskoa. Se riittää alkuvaiheessa.

Toimikaa sitten tuon toivon pohjalta ja kääntykää taivaallisen Isän puoleen. Jumala osoittaa rakkautensa teitä kohtaan, ja Hänen pelastuksen ja muutoksen työnsä alkaa.

Ajan mittaan huomaatte Hänen kätensä omassa elämässänne. Tunnette Hänen rakkautensa. Ja jokaisella ottamallanne uskon askeleella halu kulkea Hänen valossaan ja seurata Hänen tietään kasvaa.

Nimitämme näitä uskon askelia ’kuuliaisuudeksi’.”

Vanhin Richards sanoi, että kuuliaisuus on avain täydellisyyteen. Ja niin aioin nimetä tämän kirjoitukseni.

Mitä tunsin, lukiessani vanhin Richardsin puhetta, oli kuitenkin enemmänkin samoilla linjoilla presidentti Uchtdorfin sanoman kanssa. Tällainen rivi-rivin-päälle -tyyppinen kuuliaisuus, jota presidentti Uchtdorf kuvailee, on kuuliaisuutta, jota minäkin voin ymmärtää. Voin etsiä yhteyttä Jumalaan, tänään, voin yrittää nähdä Hänen kättensä jäljen, tänään, ja tekemällä näin päivittäin, voin vahvistua uskossa ja uskollisuudessa. Voin vahvistua armossa ja totuudessa – aivan kuten Jeesus teki. (Kappas. Ehkä onkin helpompaa olla Jeesuksen kaltainen, kuin ajattelinkaan.) Ero minun ja Jeesuksen välillä on se, että minulla on Vapahtaja paikkaamassa puutteeni. Hänen täytyi käydä se läpi täydellisenä (mutta kuinka Hän teki sen? Olemalla yhteydessä Jumalaan joka hetki, joka päivä) ja koska Hän teki sen, minun tarvitsee vain aloittaa siitä, missä olen – tänään. Minun tehtäväni on olla kuolevainen. Hänen tehtävänsä on paikata puutteeni.

Aloita siitä, missä olet! (Toinen presidentti Uchtdorfin lausahdus yleiskonferenssipuheesta.) Eikö se olekin toivontäyteinen ajatus? Yksi päivä kerrallaan voimme tulla täydellisimmiksi tullessamme täydellisiksi luottamuksessamme Jumalan tahtoon ja Hänen rakkauteensa meitä kohtaan – yhteisesti ja yksittäin.

Kirjoittaessani tätä, mieleeni tuli suosikkioivallukseni lempikirjailijaltani liittyen 12 askeleen ohjelmaan. Päätän kirjoitukseni hänen ajatuksiinsa.

”Olen oppinut joitain ajatuksia Jumalan tahdosta elämäni suhteen, Jumalasta ja suhteestani Jumalaan. Jumalan tahto ei ole ulkopuolinen, mahdoton, pakotettu asiainjärjestys elämälleni. Jos se on Jumalan tahto, se tapahtuu. Yleensä se tapahtuu luonnostaan, ilman minkäänlaisia hallintayrityksiä minun puoleltani.

Joskus on ollut vaikeita asioita opittavana. Nämä asiat kuitenkin täytyi oppia, jotta voisin selvittää joitain asioita itsessäni ja jotta voisin saada parhaan mahdollisen elämän.

Yleensä minun täytyy odottaa pidempään kuin haluaisin. Ja prosessiin kuuluu paljon asioista irti päästämistä.

Jumalan rakkaus on välitön ja voimallinen, mutta lempeä, parantava ja hoivaava. Se ottaa huomioon, mitä minä haluan ja tarvitsen. Jumalan tahtoon kuuluu kuri, ei riisto. …

Astuminen Jumalan huolenpidon piiriin on kevyt askel – askel, joka tuo rauhaa ja sopusointua.” (A Codependent’s Guide to the Twelve Steps, Melodie Beattie)

Artikkelin alun perin julkaistu Mormon Women -sivustolla ja sen on suomentanut Tanja Robinson.

The post Kuuliaisuus – aloita siitä, missä olet appeared first on SeuraaKristusta.fi.