Vaikka vaikutti siltä, että hänen vaimonsa oli kuollut tuntemattomaan tautiin sairastettuaan viikkoja, presidentti Wilford Woodruff kuunteli voimallista hengellistä innoitusta ja toi vaimonsa takaisin kuolleista mitä merkittävimmällä tavalla.

Seuraava on ote presidentti Wilfordin kirjasta ”Wilford Woodruff: Leaves from My Journal” (” Wilford Woodruff: päiväkirjani sivuja ”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti tuosta kokemuksesta, mukaan lukien sen, mitä hänen vaimonsa näki siirryttyään henkimaailmaan.

Marraskuun 23. päivänä vaimolleni, Phoebelle, iski ankara päänsärky, joka johti aivokuumeeseen. Hänen tilansa paheni päivä päivältä jatkaessamme matkaamme. Se oli ankara koettelemus naiselle matkata vankkureissa pitkin epätasaisia teitä, siinä kunnossa kuin hän oli. Samaan aikaan myös lapsemme oli hyvin sairas.

1. päivä joulukuuta oli sielulleni raskas päivä. Vaimoni heikkeni entisestään ja sitten iltapäivällä, noin kello neljä, näytti hänen aikansa tulleen. Pysäytin joukkomme ja vaikutti siltä, että hän oli ottamaisillaan viimeisen hengenvetonsa siinä maatessaan vankkureissa. Kaksi sisarta istui hänen vierellään, nähdäkseen voisivatko he tehdä mitään hänen hyväkseen hänen viimeisinä hetkinään.

Seisoin siinä kärsimyksessäni ja mietiskelin. Huusin Herraa ja rukoilin, että hän voisi elää eikä häntä otettaisi pois luotani. Vaadin lunastettavaksi Herran, profeettojensa ja patriarkkojensa kautta, tekemiään lupauksia minulle ja pian vaimoni henki virkosi ja ajoin läheiselle tavernalle, vein hänet huoneeseen ja hoidin häntä ja hänen lastaan koko yön, rukoillen Herraa säästämään hänen henkensä.

Aamulla olosuhteet olivat sellaiset, että minun täytyi pakon sanelemana siirtää vaimoni majatalosta, sillä siellä oli niin paljon mekkalaa ja sekasortoa, ettei hän olisi voinut kestää sitä. Kannoin hänet petipaikalleen vankkureissa ja ajoin kolmisen kilometriä, kunnes saavuin eräälle talolle ja kannoin hänet pedissään sisälle, päättäväisenä odottaa siellä, kunnes hänen terveytensä palautuisi tai hän menehtyisi. Tämä tapahtui sunnuntaiaamuna, 2. joulukuuta.

Saatuani vaimoni ja tavaramme taloon sekä puita pitämään yllä tulta, käytin aikani hänen hoivaamiseensa. Näytti siltä, että hänellä oli vain vähän aikaa jäljellä.

Illalla hän kutsui minut petinsä viereen ja kertoi hänestä tuntuvan, että vain muutaman hetken kuluttua hänen olemassaolonsa tässä elämässä päättyisi. Hän osoitti vahvaa varmuutta asiakseen ottamansa aatteen puolesta ja kehotti minua luottamaan Jumalaan ja pitämään Hänen käskynsä.

Kaikki vaikutti siltä, että hän oli kuolemaisillaan. Laskin käteni hänen päällensä ja rukoilin hänen puolestaan, ja pian hän virkosi ja nukkui hieman yön aikana.

Vaimoni kohtasi 3. päivän joulukuuta erittäin heikkona. Käytin tuon päivän huolehtien hänestä ja seuraavana päivänä palasin Eatoniin hakeakseni joitain tarvikkeita hänelle. Hän vaikutti hiipuvan hiljalleen ja illalla hänen henkensä näytti jättävän hänen ruumiinsa ja hän oli kuollut.

Sisaret kerääntyivät hänen ruumiinsa ympärille, itkien, minun seisoessani katsellen häntä surullisena. Jumalan henki ja voima asettui päälleni, kunnes, ensimmäistä kertaa hänen sairastumisensa aikana, usko täytti sieluni, vaikka hän makasi edessäni kuin kuollut.

Minulla oli hieman öljyä, joka oli pyhitetty voitelemistani varten ollessani Kirtlandissa. Otin sen ja pyhitin sen uudelleen Herran edessä sairaiden siunaamista varten. Polvistuin sitten Herran edessä ja rukoilin kumppanini elämän puolesta ja voitelin hänen ruumiinsa öljyllä Herran nimessä. Laskin käteni hänen päällensä ja Jeesuksen Kristuksen nimessä kiistin kuoleman ja tuhontuojan voiman sekä käskin sitä poistumaan hänestä ja elämän hengen palaamaan hänen ruumiiseensa.

Hänen henkensä palasi hänen ruumiiseensa ja tuosta hetkestä hänestä tehtiin eheä; ja me kaikki tunsimme halua ylistää Jumalan nimeä, luottaa Häneen ja pitää Hänen käskynsä.

Tämän kaiken tapahtuessa minulle (kuten vaimoni kertoi jälkeenpäin) hänen henkensä jätti hänen ruumiinsa ja hän näki ruumiinsa makaavan sängyssään ja sisarten itkevän. Hän katsoi heitä ja minua ja lastaan, ja katsellessaan tätä näkymää, kaksi olentoa tuli huoneeseen kantaen arkkua ja he kertoivat hänelle, että he olivat tulleet hakemaan hänen ruumiinsa. Toinen näistä sanansaattajista kertoi hänen voivan valita: hän voisi siirtyä henkimaailmaan lepäämään tai hän voisi, yhdellä ehdolla, saada etuoikeuden palata temppeliinsä ja jatkaa uurastustaan maanpäällä. Ehto oli: jos hänestä tuntui, että hän pystyisi seisomaan miehensä rinnalla ja tukemaan häntä läpi kaikkien huolien, koettelemusten, vastoinkäymisten ja elämän kärsimysten, jotka hänen miehensä kutsuttaisiin kestämään evankeliumin tähden, loppuun saakka. Katsoessaan miehensä ja lapsensa tilannetta, hän sanoi: ”Kyllä, minä teen sen!”

Tuona hetkenä, jolloin päätös tehtiin, uskon voima laskeutui ylleni ja siunatessani hänet, hänen henkensä palasi temppeliinsä ja hän näki sanansaattajien kantavan arkun ulos ovesta.

Joulukuun 6. päivän aamuna Henki sanoi minulle: ”Nouse ja jatka matkaasi!” ja Jumalan armon kautta vaimoni oli kykenevä nousemaan, pukeutumaan ja kävelemään vankkureille ja me jatkoimme matkaamme iloiten.”

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katie Lambert ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”When Wilford Woodruff Called His Wife Back from the Dead + What She Saw”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Kun Wilford Woodruff kutsui vaimonsa takaisin kuolleista – ja mitä hänen vaimonsa silloin näki appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Jeesus Kristus vastasi: ”Sillä minä elän ja tekin tulette elämään.” (Joh. 14:19) Kuten syntymä, kuolema on välttämätön askel iankaikkisen kehityksen polulla – ovi, joka johtaa seuraavaan elämään. Muistiin kirjoitetut kertomukset, joita meillä on mormoneilta, jotka ovat vierailleet henkimaailmassa, todistavat meille, että elämä ei pääty kuolemaan. Kun Vapahtaja tuli maan päälle, kuoli ja nousi jälleen ylös, Hän avasi pelastuksen ovet ja rikkoi kuoleman kahleet, jotta me voisimme elää.

Brigham Young sanoi:

”Ruumiimme koostuu näkyvästä ja käsinkosketeltavasta aineesta … Kuolema, joksi sitä yleisimmin kutsutaan, ei tuhoa ruumista, se ainoastaan aiheuttaa hengen ja ruumiin erkanemisen, mutta elämän peruste, juurtuneena alkuperäisiin elementteihin, joista ruumis koostuu, jatkuu.”

Koska kukaan meistä ei ole kuollut, kuolema säilyy tuntemattomana. Mutta muutama ihminen on vieraillut henkimaailmassa kuolemanrajakokemusten, unien ja näkyjen kautta. Heidän kertomuksistaan voimme oppia paljon kuolemasta ja tuonpuoleisesta elämästä.

Meitä ei jätetä yksin kuollessamme

Yksi huomio, jonka voimme oppia näistä kokemuksista on se, että ensimmäisten hetkien aikana kuoleman jälkeen, vastaerkaantuneita henkiä on usein vastassa opas, joka saattaa heidät henkimaailmaan.

Lorenzo Dow Young, jolla oli kuolemanrajakokemus 1800-luvun alkupuolella, sanoi:

”Olin hetkessä ulkona ruumiistani ja täysin tietoinen, että olin käynyt läpi siirtymän. Siinä samassa taivaallinen sanansaattaja, tai opas, oli vierelläni. Ajattelin ja käyttäydyin aivan yhtä luonnollisesti kuin olin tehnyt ruumiissanikin ja kaikki tuntemukseni tuntuivat aivan yhtä täysiltä niin sen kanssa kuin ilmankin sitä.” Hän jatkoi: ”kanssani ollut henkilö oli pukeutunut puhtaimpaan valkoiseen. Oppaani, sillä siksi häntä kutsun, sanoi: ’Menkäämme nyt.’”

Tom Gibson, jolla oli kuolemanrajakokemus sydänkohtauksensa jälkeen, kertoi, että hänen ystävänsä Daniel tuli saattamaan hänet henkimaailmaan. Hän kirjoitti:

”Maailma oli erilainen kuin tämä. En ole varma, kuinka päädyin sinne … seurasin vain Danielia. Vaikutti siltä, että minun tarvitsi vain ajatella paikkaa, jossa halusin olla ja pystyin pääsemään sinne niin nopeasti kuin vain halusin… Kävelimme vähän matkaa eteenpäin ja huomasin jonkun edessäpäin polullamme… Päästessämme lähemmäs tätä henkilöä polulla, pystyin näkemään ja tuntemaan hänen olevan suurenmoinen persoona ja se oli… häkellyin katsoessani häntä. Häntä ympäröi valo. Daniel kysyi tiesinkö kuka hän oli ja vastasin tietäväni; hän oli Jeesus Kristus.

Päästessämme lähemmäs Vapahtajaa, tunsin valtavan vahvan rakkauden huokuvan hänestä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sen pystyi tuntemaan kaikkialla hänen ympärillään ja tunsin samankaltaista valtavaa rakkautta häntä kohtaan. Lankesin hänen jalkojensa juureen – en siksi, että ajattelin asiaa, vaan siksi, etten pystynyt seisomaan.”

On lohduttavaa tietää, että läheisemme tai enkelit ottavat meidät vastaan jättäessämme kuolevaisen ruumiimme ja auttavat meitä tietämään minne mennä.

Henkimaailma on loistelias, mutta tuttu

On luonnollista olla utelias sen suhteen miltä henkimaailma näyttää. Jotkut siellä vierailleet ovat kuvanneet sitä selkeästi ja yksityiskohtaisesti, kuten Veli Pettersson, joka kertoi sen muistuttavan maanpäällistä maailmaa. Hän kirjoitti:

”Siellä oli kaupunkeja ja kyliä, järviä ja jokia, niittyjä ja puutarhoja, taloja ja kartanoita, temppeleitä ja palatseja, kukkia ja eläimiä – suurenmoisia niin kauneudessaan kuin moninaisuudessaankin. Ihmiset olivat kiireisiä. Toiset rakensivat, toiset kylvivät, toiset niittivät.”

John Powell kirjoitti vuonna 1867:

”Henkeni jätti ruumiini ja seurasi opastani … Siellä näin asukkaat. Talot ja puut olivat kauniita katsoa. Olin niin hämmästynyt ja ilahtunut, että pyysin opastani sallimaan minun jäädä asumaan sinne, sillä kaikki oli reilusti tätä maailmaa kehittyneempää.”

Tom Gibson, jonka kuolemanrajakokemuksesta puhuttiin jo aiemminkin, myös kuvaili tätä ympäristöä:

”Sitten Daniel johdatti minut kaupunkiin. Se oli valon kaupunki – samankaltainen maanpäällisiin kaupunkeihin verrattuina siinä mielessä, että siellä oli rakennuksia ja teitä, mutta nuo rakennukset ja tiet näyttivät olevan rakennettu materiaaleista, joita me pidämme kallisarvoisina. Ne näyttivät … ne siis muistuttivat marmoria, kultaa, hopeaa ja muita säihkyviä materiaaleja, mutta ne olivat kuitenkin erilaisia – rakennukset ja kadut vaikuttivat hohtavan. Henkimaailma oli kokonaisuudessaan sanoinkuvaamattoman kaunis…

Sen rinnalla oli toinenkin tunne. Maan päällä vaikuttaa aina olevan jotain … tiedättehän kuinka täällä asiat vaivaavat. Aina on joku ongelma, joka vaivaa mieltäsi. Joko se on terveys, raha, ihmiset, sota tai jotain muuta. Se puuttui siellä. Tunsin täydellistä rauhaa, ikään kuin ei ollut ongelmia, joista huolehtia. Se ei tarkoittanut, ettei ollut haasteita – kaikki vain vaikutti olevan hallinnassa. Se oli niin suurenmoinen tunne, etten koskaan halunnut menettää sitä.”

Siellä ei ole ventovieraita

Presidentti Spencer W. Kimball opetti, että maan päällä solmitut perhe- ja ystävyyssuhteet jatkuvat seuraavassa elämässä. Hän sanoi:

”Epäuskoisille kuolema on kaiken loppu, ihmissuhteet päättyvät, muistot haihtuvat pian tyhjyyteen. Mutta heille, joilla on tieto ja usko Jeesuksen Kristuksen evankeliumin lupaukseen, kuolema merkitsee … olotilan muutosta laajempaan toiminnan piiriin; se merkitsee iankaikkisen elämän alkua.”

Thomas S. Thomas myös todisti, että ihmissuhteet kestävät tätä elämää pidemmälle. Hän julisti:

”Loisteliaassa ensitervehdyksessä sinua on vastassa läheisesi – isä, äiti, veljet ja siskot – ja kaikki, jotka ovat rakkaita sinulla ja ovat siirtyneet maallisesta elämästä Suureen Tuonpuoleiseen ennen sinua.”

Hän jatkoi:

”Huomasin, etten tavannut yhtäkään ventovierasta tuossa miljoonien sielujen tapaamisessa…. Tapasin siellä kaksi sieluryhmää. Yksi ryhmä oli ollut maan päällä ja siirtyneet sinne ennen minua ja toinen ryhmä odotti omaa vuoroaan päästä maan päälle. Yksikään kummastakaan noista ryhmistä ei ollut vieras minulle; olin tuntenut heidät aina.”

Kuolema ei ole mitään mitä pelätä

Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä jättäessämme tämän elämän meidät tullaan vapauttamaan maallisista tuskista ja täyttämään ilolla. Brigham Young sanoi:

”Käännymme ympäri katsoaksemme kuolemaa ja ajattelemme, kun olemme ylittäneet sen, tämähän on koko olemassaoloni suurin hyöty, sillä olen siirtynyt surun, murheen, kurjuuden, tuskan, ahdistuksen ja pettymyksen tilasta olemassaolon tilaan, jossa voin nauttia elämästä sen täydessä mitassa, siinä määrin kuin se on mahdollista ilman ruumista.”

Kuten äiti unohtaa synnytyksen tuskat saatuaan lapsensa syleilyynsä, samoin me unohdamme maallisen elämämme tuskat ja löydämme lohdutusta ja iloa.

Thomas S. Thomas myös puhui tästä:

”Kaikki henkiset voimat palautetaan. Rakkaat muistot menneisyydestä palanneet … sielunne varustetaan viisaudella sekä tiedolla ja täytetään iankaikkisella rakkaudella. … Etäisyys ei ole este välittää ajatuksia välineittä tai matkustaa omin voimin. Näkemyksesi moninkertaistuu siellä; tulevaisuutesi näkymät ovat selkeät; tiedonhalu on sammumaton; olet itsesi herra; äly on avain kaikkeen, mikä avaa loputtomat mahdollisuudet kehitykselle ja tarjoaa tyydytystä ja iloa sielulle…. Sielulle…. Ajan käsite on erilainen kuin maallisessa elämässä.”

Kuolema tuo mukanaan toivoa, valoa ja rakkautta

Kenties tärkein asia, jonka voimme oppia heiltä, jotka ovat vierailleet henkimaailmassa, on, että taivaallinen isä ja Hänen Poikansa, Jeesus Kristus, ovat jumalallisia olentoja, jotka rakastavat ja suojelevat meitä ja että voimme jälleen elää heidän kanssaan, jos seuraamme Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, esimerkkiä ja noudatamme Jumalan käskyjä.

Nämä kokemukset opettavat meille myös, että hetkemme maan päällä ovat juurikin niitä – hetkiä – ja että iankaikkisuus odottaa edessämme. Näiden kertomusten lukeminen iskostaa mieliimme maanpäällisen aikamme tehokkaamman käytön tärkeyden. Voimme arvioida uudelleen tärkeysjärjestystämme ohjataksemme aikamme ja energiamme itsemme kehittämiseen ja hallitsemiseen. Jokaisella meistä on syntejä, joista tehdä parannusta, vikoja, joita muuttaa vahvuuksiksi, sekä heikkouksia, joita selättää.

”Sillä katso, tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä. … ellemme käytä aikaamme hyvin tässä elämässä ollessamme, sen jälkeen tulee pimeyden yö, jossa ei mitään työtä voida tehdä.” (Alma 34:32-33)

Nämä kertomukset lohduttavat sielua tiedolla, että seuraavassa elämässä voimme elää rakkauden ja valon piirissä – suurenmoisen kauneuden ja iankaikkisen rauhan paikassa. Saavuttaaksemme tämän siunatun tilan, meidän olisi hyvä noudattaa tätä Nefin ohjetta:

”Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.” (2. Nefi 31:20)

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

3 yksinkertaista sanaa, jotka isoäitini toi minulle henkimaailmasta

Presidentti Grantin merkittävä uni, jossa hänen vaimonsa vieraili henkimaailmasta

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Marlene Bateman Sullivan ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”5 Insights into the Spirit World from Those Who Have Seen It”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post 5 huomiota henkimaailmasta – niiltä, jotka ovat nähneet sen appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Hän on kuvaillut kokemustaan näin:

”Minua on siunattu vain kahdella pojalla. Toinen heistä kuoli viisivuotiaana ja toinen ollessaan seitsemän. Viimeinen poikani kuoli lonkkasairauteen. Minulla oli suuria toiveita, että hän eläisi levittääkseen evankeliumia niin kotonaan kuin ulkomaillakin ja olisi kunniaksi minulle. Noin tunti ennen hänen kuolemaansa näin unen, jossa hänen edesmennyt äitinsä tuli hakemaan poikaamme. Hänen mukanaan oli viestinviejä, jota hän käski hakemaan pojan sillä aikaa, kun minä nukuin. Tuossa unessa kuitenkin heräsin, tartuin poikaani ja taistelin hänestä, lopulta onnistuen saamaan hänet tuolta viestinviejältä, joka oli tullut hakemaan hänet – ja tehdessäni niin kompastuin ja kaaduin poikani päälle.

Tuossa unessani kaaduin hänen kipeän lonkkansa päälle ja tuon lapsen karmaiset tuskanhuudot ja kärsimys ajoivat minut lähes hulluuteen. En kestänyt sitä, joten hyppäsin pystyyn ja juoksin ulos talosta, jotten kuulisi hänen tuskaansa enää. Juostuani ulos talosta tapasin veli Joseph E. Taylorin, jolle sitten kerroin tapahtuneesta.

Hän sanoi: ’Heber, tiedätkö mitä minä tekisin, jos vaimoni tulisi hakemaan yhtä hänen lapsistaan? Minä en taistelisi tuosta lapsesta, minä en vastustaisi vaimoani ja tuon lapsen pois viemistä. Jos äiti, joka on ollut uskollinen, on mennyt verhon tuolle puolen, hän tietää kärsimyksestä ja tuskasta, jota hänen lapsensa saattaa joutua kokemaan; hän tietää joutuuko tuo lapsi elämään elämänsä rampana ja onko hänen kannaltaan parempi tai viisaampaa, että hänet vapautetaan elämän kidutukselta; ja kun pysähdyt ajattelemaan, veli Grant, että pojan äiti kävi kuoleman rajamailla antaakseen hänelle elämän, niin kuuluisihan hänen olla se, jolla on oikeus hakea hänet tai antaa hänen jäädä.’

Sanoin: ’Uskon sinun olevan oikeassa, veli Taylor, ja jos hän tulee uudestaan, hän saa viedä pojan minun mitenkään sitä estelemättä.’

Tultuani unessani tuohon loppupäätelmään veljeni, B. F. Grant, joka oli kanssani tuona yönä auttamassa minua pitämään huolta sairaasta pojastani, herätti minut. Hän kutsui minut luokseen ja kertoi, että poikani oli kuolemaisillaan. Menin olohuoneeseen ja istuuduin. Minun ja elossa olevan vaimoni välissä oli tyhjä tuoli ja tunsin pojan edesmenneen äidin olevan läsnä, istuvan tuossa tuolissa. En kertonut kenellekään, mitä tunsin, mutta käännyin elävän vaimoni puoleen ja kysyin: ’Tunnetko mitään eriskummallista?’ Hän vastasi: ’Kyllä, olen varma, että Heberin äiti istuu välissämme ja odottaa voidakseen viedä pojan.’

Olen luonnostani, uskoisin näin, sympaattinen mies. Olin ainoa lapsi ja sain osakseni kaiken sen rakkauden, jota äiti voi pojalleen antaa. Uskon olevani luonnostani rakastava sekä sympaattinen ja vuodatan kyyneleitä ystävieni vuoksi – ilon kyyneleitä heidän menestyessään ja surun kyyneleitä heidän epäonnensa johdosta. Mutta istuin pienen poikani kuolinvuoteen ääressä ja näin hänen kuolevan, vuodattamatta ainuttakaan kyyneltä. Elossa oleva vaimoni, veljeni ja minä koimme tuossa tilanteessa kodissamme sellaista taivaallista lempeyden ja rauhan tunnetta, etten ole vastaavaa koskaan elämässäni kokenut.” (Improvement Era, kesäkuu 1940)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”President Grant Recounts Remarkable Dream of His Wife Visiting from the Spirit World”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Presidentti Grantin merkittävä uni, jossa hänen vaimonsa vieraili henkimaailmasta appeared first on SeuraaKristusta.fi.