Kun profeetat, apostolit ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtajat kokoontuvat puolen vuoden välein puhuakseen maailmalle, jäseniä ja ei-jäseniä kutsutaan kuulemaan heidän innoitettua ohjaustaan. Niin monien korvien kuullessa, sydänten kuunnellessa ja mielien valaistuessa kirkon johtajat kääntyvät Hengen puoleen saadakseen ilmoitusta koskien puheidensa aiheita.

Vanhin Jeffrey R. Holland kuvaili seuraavasti tätä prosessia valita aihetta sekä valmistaa ja jakaa sanoma yleiskonferenssissa:

”Kenties jo tiedättekin (ainakin teidän pitäisi tietää), että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kenellekään täällä puhuvalle ei määrätä mitään aihetta. Jokaisen puhujan tulee paastota ja rukoilla, tutkia ja pohtia, aloittaa ja keskeyttää ja aloittaa uudelleen, kunnes hän on varma siitä, että tätä konferenssia varten tänä aikana hänen aiheensa on se, jonka Herra haluaa hänen esittävän riippumatta henkilökohtaisista toiveista tai mieltymyksistä. Jokainen mies ja nainen, jonka olette kuulleet puhuvan tämän yleiskonferenssin kymmenen tunnin aikana, on pyrkinyt olemaan uskollinen sille johdatukselle. Jokainen on vuodattanut kyyneliä, kantanut huolta ja vilpittömästi etsinyt Herran johdatusta opastamaan ajatuksiaan ja esitystapaansa.” (Merkkiviiri kansoille, Jeffrey R. Holland, yleiskonferenssi huhtikuu 2011)

Meidän, jotka kokoonnumme konferenssikeskukseen, kirkkorakennuksiin tai koteihimme, on helppo unohtaa, miltä kokemus tuntuu puhujakorokkeella. Useimmat katsojat eivät näe, kuinka paljon vaivannäköä vaatii yksikin konferenssipuhe tai kuinka kova paine on puhujan pyrkiessä puhumaan kuin Herra puhuisi.

Keskustelussaan Sheri Dew’n kanssa Mormon Channel-sivustolla marraskuussa 2016 vanhin Dallin H. Oaks kuvaili velvollisuudentunnetta, jota hän kokee puhuessaan Herran profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana:

”Se on valtaisa velvollisuus. Se on todennäköisesti suurin yksittäinen huolenaihe, joka minulla on, sillä tiedän, että on monia ihmisiä, jotka ottavat hyvin vakavasti kaiken, mitä sanon, ja minun täytyy olla sataprosenttisen varma, että kaikki mitä sanon on sitä, mitä Herra haluaa minun sanovan. Ja se on hyvin, hyvin raskas taakka. Yleiskonferenssipuheiden kohdalla lähestyn sitä kiihkeästi rukoilemalla, jotta tietäisin, mistä minun tulee puhua seuraavassa yleiskonferenssissa.”

Vanhin Oaks jatkoi kuvailemalla valmistautumisprosessiaan yleiskonferenssipuhetta varten:

”Aloitan valmistautumisen puoli vuotta aiemmin. Yleensä kaksi tai neljä kuukautta ennen huhti- tai lokakuun konferenssia tiedän aiheen, josta minun on tarkoitus puhua. Se on lähtemättömästi painunut mieleeni ja sitten saan vahvistuksen siitä, kun ajatuksia juuri tuosta aiheesta alkaa virrata mieleeni – tietooni tulee lähteitä … joskus saan kirjeen jäseneltä, joka antaa minulle tärkeän oivalluksen aiheesta – ja sitten alan kirjoittaa luonnoksia.”

Viitaten itseensä ”pakkomielteisenä kirjoittajana, joka editoi kaiken silmiensä eteen tulevan”, hän kirjoittaa keskimäärin 12 luonnosta valmistellessaan konferenssipuhettaan. ”Minulla ei ole koskaan ollut puhetta yleiskonferenssissa, johon en olisi kirjoittanut vähintään kahdeksaa luonnosta … ja minulla on ollut jopa 15, kun puhuin erityisen vaikeasta aiheesta. Ja se tietysti vaatii pari kuukautta ja erityisen hyvän ja kärsivällisen sihteerin.”

Tässä luonnosteluvaiheessa hän lukee puheensa vaimolleen, Kristenille, ja puhuu siitä muiden johtavien auktoriteettien kanssa saadakseen toisenlaisiakin näkökulmia. Hän sanoi: ”Väistämättä he sanovat: ’Sanoit niin, mutta sinun saatetaan ymmärtää sanovan näin. Eikö sinun kannattaisi selventää?’ … Saan paljon apua pitkin matkaa.”

Vanhin Oaks ja vanhin Holland eivät ole ainoita kirkon johtajia, jotka ovat viitanneet pitkään intensiiviseen prosessiin valmistaessaan sanomaa yleiskonferenssiin.

Vanhin Robert D. Hales on sanonut oleellisten aiheiden valitsemisesta seuraavaa:

Nämä konferenssit pidetään aina Herran johdolla, Hänen Henkensä ohjaamina. Me emme saa etukäteen tiettyjä aiheita puheisiimme. Viikkojen ja kuukausien kuluessa, usein läpi unettomien öiden, me panemme toivomme Herraan. Paastoamalla, rukoilemalla, tutkimalla ja pohdiskelemalla saamme selville sen sanoman, jonka Hän haluaa antaa meille.

Joku saattaa kysyä: ’Miksei innoitus tule helpommin ja nopeammin?’ Herra opetti Oliver Cowderylle: ’Sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein.’ Konferenssin sanomat avautuvat meille Pyhän Hengen avulla, kun olemme valmistautuneet rukoillen.” (Yleiskonferenssi – uskon ja todistuksen vahvistamista, Robert D. Hales, yleiskonferenssi lokakuu 2013)

Presidentti Henry B. Eyring on sanonut: ”Musiikkia, puheita ja todistuksia ovat valmistelleet Jumalan palvelijat, jotka ovat uutterasti tavoitelleet Pyhää Henkeä johdattamaan heitä heidän valmistautumisessaan. Konferenssipäivien lähestyessä he ovat rukoilleet entistä pidempään ja nöyremmin.” (Missä kaksi tai kolme on koolla, Henry B. Eyring, yleiskonferenssi huhtikuu 2016)

Pyhät kirjoituksetkin kuvaavat hengellistä prosessia valita aiheet, joista jakaa ajatuksia kokouksissa. Oppi ja liitot 46:2, Herra sanoo: ”Minun kirkkoni vanhimpia on aina käsketty alusta asti ja aina käsketään johtamaan kaikkia kokouksia sen mukaan kuin Pyhä Henki heitä ohjaa ja johdattaa.”

Mistä tahansa aiheesta profeetat, apostolit ja kirkon johtajat valmistavatkaan puheensa ja jakavat sitten puhujakorokkeelta, vanhin Holland muistutti heidän ensisijaisesta ja tärkeimmästä velvollisuudestaan:

”Me todistamme jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle paitsi sen, että Jumala elää, myös sen, että Hän puhuu, että neuvot, joita olette kuulleet Pyhän Hengen ohjaamina, ovat ’Herran tahto, – – Herran sana, – – Herran ääni ja Jumalan voima pelastukseksi’ meidän aikaamme varten ja meidän aikanamme.”

Lokakuun 2016 yleiskonferenssia voi seurata suorana 1.-2. lokakuuta osoitteessa lds.org.

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katharine Lyon ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”How Do Apostles Prepare Their Conference Talks?”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Kuinka apostolit valmistavat konferenssipuheensa? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

David O. McKay toimi kirkon presidenttinä vuosina 1951-1970.

Johtavat veljet saavat ilmoitusta Herralta

Johtavat veljet saavat jatkuvaa ilmoitusta Herralta. Esimerkiksi, puhuessaan presidentti David O. McKaysta vanhin Spencer W. Kimball sanoi:

”Hän on profeetta. Hän ei vain istu profeetan tuolilla, hän ei vain kanna profeetan titteliä, Hän on todellinen profeetta, ja hän on 15 vuoden johtajuutensa aikana saanut enemmän ilmoitusta kuin Oppi ja liitot -kirja pitää sisällään. Voisin käyttää kaiken aikani kertoakseni teille näistä ilmoituksista – uusista temppeleistä, kutsutuista ihmisistä, valituista apostoleista, uusien suurenmoisten liikkeiden perustamisesta, suurenmoisista aikakausista, suurenmoisista haasteista. Ne ovat kaikki tulosta ilmoituksesta. … Haluan teidän tietävän, että hän on profeetta. Teillä ei ole tarvetta kyseenalaistaa sitä. En tiedä kuka hänen seuraajansa tulee olemaan, mutta onpa hän kuka hyvänsä, hän tulee olemaan suurenmoinen profeetta eikä teidän tarvitse koskaan murehtia.”

Puhuessaan ilmoituksen hengestä kirkossa presidentti James E. Faust sanoi: ”Voin todistaa, että jatkuvan ilmoituksen prosessi kirkossamme on todellakin jatkuvaa, päivittäistä.” Ja vanhin Dallin H. Oaks kertoi: ”Näkyjä todella tapahtuu. Kuulemme ääniä verhon tuolta puolen, tiedän tämän.” Hän selitti, että usein ihmiset, jotka ovat kokeneet vastaavanlaista, ”harvoin puhuvat siitä julkisesti, sillä meitä on ohjeistettu olemaan tekemättä niin”. Hän selittää tarkemmin, että useimmiten ilmoitus ei ole aivan niin dramaattista vaan se kuiskaa vienolla ja hiljaisella äänellä. Hän lisäsi: ”Tämänkaltaiset tutut, ja jopa päivittäiset, ilmoituksen kokemukset ohjaavat minua Herran työssä, niiden totuudellisuudesta todistan.”

Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut:

”Jokaisen tuntemani profeetan ja apostolin elämässä on näkynyt hyvin voimallisesti Jumalan innoitus. Presidentteinä toimineet ovat olleet hyvinkin todellisia profeettoja. Olen henkilökohtaisesti saanut todistaa ilmoituksen hengen lepäävän heidän yllään. … Joka torstai, kun olemme kotona, Ensimmäinen presidenttikunta ja Kahdentoista apostolin koorumi tapaavat temppelissä, noissa pyhissä ja pyhitetyissä huoneissa, ja rukoilemme yhdessä ja keskustelemme asioista yhdessä ja ilmoituksen henki lepää läsnäolijoiden yllä. Tiedän sen. Olen nähnyt sen.”

Presidentti Spencer W. Kimball kertoi omasta kokemuksestaan profeettana seuraavasti:

”Sanon tämän vilpittömällä nöyryydellä, mutta myös sielussani palavan todistuksen voimalla: yhteydenpitolinja on säilynyt katkeamattomana palautuksen profeetasta oman aikamme profeettaan, valtuus on jatkuvaa ja yhtäjaksoista sekä valo, kirkas ja läpäisevä, jatkaa loistamistaan. Herran ääni on jatkuva sävel ja jylisevä vetoomus … Herra epäilyksettä kutsuu profeettoja tänä päivänä ja paljastaa heille salaisuutensa kuten Hän teki eilen, Hän tekee tänään ja tulee tekemään huomispäivänä: niin se on.”

Puhuessaan kirkon presidenttinä, Harold B. Lee sanoi vastaavasti: ”Jaan kanssanne vakaan todistukseni siitä totuudesta, että Herra on taivaissaan. … Kysytte milloin Herra antoi viimeisen ilmoituksensa tälle kirkolle. Herra antaa ilmoitusta päivittäin ja te tulette todistamaan siitä, te tulette katsomaan taaksepäin tähän aikakauteen ja näkemään joitain niistä suurenmoisista ilmoituksista, joita Herra on aikananne antanut.”

Boyd K. Packer tiivistää: ”Ilmoituksen saaminen jatkuu tänäkin päivänä. Hengen kehotukset, unet, näyt, vierailut ja enkelten palvelu kaikki jatkuu tänäkin päivänä. Ja Pyhän Hengen vieno kuiskaus on ”lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105).

Ensimmäisellä presidenttikunnalla on kirkon korkein käskyvalta

Kirkon pyhät kirjoitukset ovat sen opillinen perusta. Muutkin kirkon yleisissä johtotehtävissä toimivat henkilöt toki esittävät ilmoituksia säännöllisesti. Se on heidän palvelutyönsä luonne ja nämä ilmoitukset tulevat monin eri tavoin.

Korkeinta käskyvaltaa kantavat lausunnot ja ohjeistus tulevat kuitenkin suoraan Ensimmäiseltä presidenttikunnalta, mukaan lukien  Kahdentoista apostolin koorumin kanssa yhdessä annetut. Joseph Smith on sanonut:

”Presidentit tai presidenttikunta ovat kirkon johdossa: Jumalan aivoitukset ja tahdon kirkkoaan kohtaan ilmentävät ilmoitukset tulevat presidenttikunnan kautta. Tämä on taivaallinen järjestys sekä tämän pappeuden voima ja etuoikeus.

Samanhenkisesti presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut:

”Yksittäinen henkilö voi poiketa polulta tai omata näkemyksiä ja antaa neuvoja, jotka poikkeavat Herran tarkoituksista. Mutta Ensimmäisen presidenttikunnan ääni sekä valtakunnan avaimia hallussaan pitävien yhtenäinen ääni tulevat aina ohjaamaan pyhiä ja maailmaa noilla poluilla sinne, missä Herra haluaa heidän olevan.”

On tavanomaista puhua ”profeetan seuraamisesta”, mutta se on verbaalinen oikotie. Todellisuudessa korkein käskyvalta on koko Ensimmäisellä presidenttikunnalla. Oppi ja liitot -kirjassa meille kerrotaan selvästi, että ”jokainen päätös, jonka mikä tahansa näistä koorumeista (myös Ensimmäinen presidenttikunta) tekee, täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä; toisin sanoen jokaisen jäsenen kussakin koorumissa täytyy olla yhtä mieltä sen päätöksistä. … ellei näin ole, heidän päätöksillään ei ole oikeutta samoihin siunauksiin kuin kolmen presidentin koorumin päätöksillä oli muinoin (OL 107:27, 29).

Vanhin Boyd K. Packer painotti tätä kohtaa, erityisesti rinnastettaessa profeetan antamaa lausuntoa hänen toimiessaan yksin, lausuntoihin samasta aiheesta, jotka on antanut Ensimmäinen presidenttikunta yhdessä. Sama periaate toimii Dieter F. Uchtdorfin huomiossa siitä, että ”on ollut aikoja, jolloin jäsenet tai kirkon johtajat ovat yksinkertaisesti tehneet virheitä. On saatettu sanoa tai tehdä asioita, jotka eivät ole sopusoinnussa arvojemme, periaatteidemme tai oppiemme kanssa.” Eräässä tapauksessa vanhin Packer selitti jossain määrin yksityiskohtaisesti, kuinka Ensimmäinen presidenttikunta ja Kahdentoista apostolin koorumi toimivat yhdessä ja sanoi: ”Niin me toimimme – yhteen kokoontuneena neuvostona. … Minulla on syvä, jopa pyhä, kunnioitus neuvostoja kohtaan; niissä innoitus on ilmiselvää. Jos koskaan on toimittu toisin, ongelmat ovat seuranneet yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää.” Lisäksi hän sanoi eräässä yleiskonferenssissa, että heidän henkilökohtaisten heikkouksiensa vastapainona ovat ”neuvostot, neuvonantajat ja koorumit”.

Puhuessaan omasta kokemuksestaan Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenenä hän sanoi: ”Jopa kirkon presidentti, joka on profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja ja jonka oikeus ja vastuu on tehdä päätöksiä ja ohjata kirkkoa, poikkeuksetta kääntyy neuvonantajiensa puoleen keskustellakseen heidän tuntemuksistaan. Jos he eivät ole yksimielisiä, kyseisessä asiassa ei ryhdytä toimiin.” Ja painottaakseen, ettemme seuraa vain yhtä tiettyä kirkon ”veljeä”, vaan veljiä, vanhin Packer sanoi: ”On vain yksi ”veli”, jota seurata ja hän on johtava profeettamme. Mutta hänkään ei toimi yksin, sillä hänellä on neuvonantajansa.”

Kirkon ensimmäinen presidenttikunta nykyisessä kokoonpanossaan.

Lyhyesti, vaikka on tavanomaista puhua ”profeetan seuraamisesta”, todellisuudessa seuraamme Ensimmäistä presidenttikuntaa. Tuolla koorumilla on kirkon korkein käskyvalta maan päällä. Tavallisella jäsenistöllä ei ole valtuutta johtaa kirkkoa. Ei myöskään ainutkaan yksittäinen henkilö – olipa hänellä mitä valtuuksia tahansa – toimi yksin. Sen sijaan, Ensimmäisen presidenttikunnan keskinäinen neuvonpito ohjaa tätä kirkkoa. Kirkon presidentti on korkein virka, mitä tulee valtuuden avaimien hallussapitoon, mutta puhuttaessa kirkon ohjaamisesta, Ensimmäisellä presidenttikunnalla on korkein käskyvalta maan päällä. Merkityksellisesti Herra sanoi:  ”Joka ottaa vastaan minun sanani, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan ensimmäisen presidenttikunnan, ne, jotka minä olen lähettänyt” (OL 112:20).

Yksittäisen henkilön opetukset eivät ole sitovia

Presidentti J. Reuben Clark selitti apostolin tehtävän mukanaan tuomaa opettamisen lahjaa:

”Jotkut johtavista auktoriteeteista on kutsuttu erityiseen tehtävään: heillä on erityinen lahja – heidät on asetettu profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi, mikä suo heille erityisen hengellisen lahjan, joka on yhteydessä tämän kansakunnan opettamiseen. Heillä on oikeus, voima ja valtuus julistaa Jumalan aivoitukset ja tahto Hänen kansalleen, kirkon presidentin kaikenkattavan voiman ja valtuuden alaisuudessa. Muille johtaville auktoriteeteille ei tätä erityistä hengellistä lahjaa suoda.”

Hän tarkensi, että tämä rajoitus ”soveltuu kaikkiin muihin virkailijoihin ja kirkon jäseniin, sillä ketään heistä ei ole hengellisesti asetettu profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi.”

Yleisesti ottaen apostolisten lausuntojen tärkeydestä huolimatta, profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi asetettujen yksittäiset kannanotot eivät kuitenkaan ole sitovia kirkossa. Esimerkiksi, Ensimmäinen presidenttikunta julkaisi virallisia lausuntoja, joissa he ilmaisivat olevansa eri mieltä ja korjasivat vanhin Orson Prattin opetuksia. Tämän jälkeen vanhin Pratt nimenomaisesti ilmaisi, ettei hänellä ollut valtuuksia kiistää tai olla heidän opetuksiaan vastaan, sillä heillä oli valtuuden avaimet. Vastaavasti vanhin Boyd K. Packer sanoi kerran tietävänsä henkilökohtaisen ilmoituksen kautta, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä, mutta määritteli kommenttinsa omakseen laittamalla seuraavan huomautuksen painetun version alkuun:

”Ainoastaan kirkon pyhiä kirjoituksia ja Ensimmäisen presidenttikunnan valtuuttamana kirjoitettuja lausuntoja voidaan pitää Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallisina julistuksina. Seuraava puhe on annettu ilman tämänkaltaista valtuutusta eikä sille ole haettu tai annettu vastaavanlaista hyväksyntää. Tekijä on yksin vastuussa esittämistään näkemyksistä. Ne eivät välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.”

Se, että hän kertoi saaneensa tämän tiedon ilmoituksen kautta, ei tehnyt siitä virallista tai sitovaa.

Ja tämänkaltainen vakaa julistus on joka tapauksessa hyvin harvinainen. Ei kuitenkaan ole lainkaan epätavallista, että eri johtajat näkevät asiat eri tavoin ja päätyvät eri lopputulokseen. Näemme tämän monissa aiheissa, jotka vaihtelevat evoluutiosta Mormonin kirjan maantieteeseen ja Kristuksen syntymäpäivään. Siitä huolimatta, vaikka yksittäiset apostoliset lausunnot eivät ole sitovia, ei tarkoita, ettei yksikään niistä ole totta. Herralle on tavanomaista puhua niin, että vain ne, joilla on kuulevat korvat, ymmärtävät tarkoitetun sanoman. Tämän pohjalta voidaan kuvitella, että joskus tämänkaltaisten lausuntojen rooli on kertoa pyhille sellaista, mikä on totta, mutta mitä Ensimmäisen presidenttikunnan ei ole viisasta itse kertoa. Jokaisen kuulijan omille hartioille on jätetty taakka kuunnella ja pohtia, mikä tämänkaltaisten lausuntojen arvo on.

Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä

Mielenkiintoinen fakta ilmoituksesta on, että Herra harvoin paljastaa syitä ilmoituksiensa takana. Esimerkiksi, presidentti Gordon B. Hinckley muistellessaan aikaa, jolloin hän oli neuvonantajana Ensimmäisessä presidenttikunnassa ja sen ainoa terve jäsen, kertoi kamppailleensa erään asian kanssa, joka vaikutti erittäin vakavalta ja näytti vaativan jonkinlaista toimintaa hänen osaltaan. Kuitenkin, hänen polvistuessaan rukoukseen, haluten noudattaa asianmukaista toimintatapaa, hänet valtasi rauha ja hänen mieleensä tulivat Herran hyvin yksinkertaiset sanat: ”Ole rauhassa ja tiedä, että minä olen Jumala.” Ilmeisesti, mikä vaikutti hänestä kiireelliseltä, ei ollut sitä Herralle – ja presidentti Hinckley ei kuitenkaan saanut minkäänlaista selitystä, joka olisi auttanut häntä ymmärtämään miksi. Herra kehotti häntä rauhoittumaan, mutta ei kertonut mitään syytä miksi hänen tulisi rauhoittua.

Tästä kokemuksestaan presidentti Hinckley jakoi todistuksensa: ”Jumala kutoo seinävaatettaan oman suurenmoisen suunnitelmansa mukaan. Kaikki liha on Hänen käsissään. Ei ole meidän oikeutemme neuvoa Häntä. On meidän vastuullamme ja mahdollisuutemme olla rauhallisin mielin ja tuntien rauhaa sydämissämme, ja tietää Hänen olevan Jumala ja, että tämä on Hänen työnsä, Hän ei anna sen epäonnistua. Meillä ei ole syytä pelätä. Meillä ei ole syytä murehtia.”

Tämä kuulostaa samalta kuin kertomus David O. McKaysta, jonka on kerrottu sanoneen, että hän oli ”toistuvasti kysynyt Herralta” mustien rajoituksesta saada pappeus. Viimeisimmän kerran hänen sitä kysyessään hänelle ”sanottiin, ilman enempää keskustelua, olla enää ottamatta asiaa puheeksi Herran kanssa; sen aika tulee, mutta se ei ole minun aikanani ja minun tulisi jättää asia sikseen.” Tämä on hyvin samankaltainen Joseph Smithin kokemuksen kanssa siitä, mitä hänelle sanottiin hänen rukoiltuaan hyvin hartaasti saavansa tietää, milloin toinen tuleminen tapahtuisi:

”Joseph, poikani, jos sinä elät, kunnes olet kahdeksankymmentäviisi vuotta vanha, sinä näet Ihmisen Pojan kasvot; ja nyt, tämä riittäköön, äläkä enää vaivaa minua tällä asialla. Minä jäin epätietoiseksi, enkä voinut ratkaista, tarkoittiko tämä tuleminen tuhatvuotisen valtakunnan alkamista vai jotakin aikaisempaa ilmestymistä vai sitä, että minä kuolisin ja näkisin siksi hänen kasvonsa.” (OL 130:15-16)

Presidentti George Q. Cannon sanoi kerran Ensimmäisestä presidenttikunnasta:

Voimme nähdä tietyn etäisyyden Herran Hengen valossa, kun se valaisee meille Hänen mielensä ja Hänen tahtonsa, ja voimme ottaa nämä askeleet täydellä varmuudella tietäen, että ne ovat oikeat askeleet ottaa. Mutta mikä lopputulema on, se on Israelin Jumalan hallinnassa. Näin on Jumalan kirkkoa aina johdettu, näin sitä tullaan aina johtamaan, kunnes saapuu Hän, joka on Kuninkaamme, Tuomarimme ja Valtiaamme, Jeesus Kristus.

Puhuessaan heidän omasta täydellisen tiedon puutteestaan, mitä tulee Herran antamiin ohjeisiin ja Hänen suunnitelmiinsa niiden takana, presidentti Cannon sanoi: ”On aivan yhtä tarpeellista, että presidenttikuntaa ja apostoleita koetellaan, kuin että teitä koetellaan. On aivan yhtä tarpeellista, että meidän uskoamme harjoitetaan käytännössä, kuin että teidän uskoanne harjoitetaan käytännössä.”

Näin ollen veljet voivat olla asemassa, jossa tietävät, mikä on oikein, kuitenkaan osaamatta varmuudella sanoa, miksi se on oikein. Vanhin Neal. A. Maxwellin sanoin: ”Olen oppinut, että Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä.” Vanhin Dallin H. Oaks on sanonut myös vastaavaa:

”Jos luette pyhiä kirjoituksia mielessänne kysymys ”Miksi Herra käski näin tai miksi Hän käski noin”, huomaatte, että alle yhdessä käskyssä sadasta annettiin mitään syytä. Herralle ei ole tyypillistä selitellä. Me kuolevaiset voimme selittää ilmoituksia. Me voimme selittää käskyjä. Kun niin teemme, olemme omillamme.”

Ajoittain Herra auttaa johtajiaan ja Pyhiään ymmärtämään jonkun päätöksen syyt – kuten hän teki esimerkiksi koskien Manifestia – mutta tämä vaikuttaa olevan kaukana yleisestä käytännöstä. Kun esimerkiksi Mormonia ohjeistettiin sisällyttämään Nefin pienet levyt omaan aikakirjaansa, hänelle ei annettu mitään syytä taikka selitystä, miksi hänen tuli tehdä näin, eikä syy selvinnyt ennen kuin vuosisatoja myöhemmin. Tämä on (monien pyhien kirjoitusten tapahtumien tavoin) kuin kertomus Aabrahamista, jota käskettiin uhrata Iisak, mutta hänelle ei kerrottu syytä miksi; tai kertomus Lehistä, jota käskettiin lähtemään Jerusalemista, mutta hänelle ei kerrottu, mihin hänen matkansa johtaisi tai milloin se päättyisi. Tämänkaltaiset ennakkotapaukset antavat meidän olettaa, ettei syyt Herran päätösten takana ole meille välittömästi ilmiselviä, eivätkä välttämättä tule olemaan sitä koko elinaikanamme. Herran suunnitelma on odottaa lapsiensa elävän ja toimivan Hengen johdatuksella ilman täydellistä tietoa, sillä elämän tarkoitus on juuri kasvaa Hengessä.

Artikkelin on alun perin kirjoittanut Duane Boyce ja se on julkaistu Meridian Magazine –sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.

The post Johtavien veljien hyväksyminen ja tukeminen: Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Osana pyhiä liittojaan, Myöhempien Aikojen Pyhät omaksuvat periaatteen hyväksyä ja tukea niitä, jotka on kutsuttu profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi. He myös hyväksyvät näiden veljien auktoriteetin johtaa kirkkoa ja ilmoittaa sen kanta monissa eri asioissa. Kuolevaisuuden kokemuksen luonne toki takaa, ettei heidän viisautensa joidenkin päätöksien takana avaudu päivänselvänä kaikille. Kuinka jäsenten tulisi reagoida tilanteissa, joissa he eivät ymmärrä kirkon johtajien toimintaa tai eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan?

Vanhin Henry B. Eyring

Presidentti Henry B. Eyring on opettanut seuraavaa:

Antamalla hyväksyntämme ja tukemme me annamme juhlallisia lupauksia. Me lupaamme rukoilla Herran palvelijoiden puolesta ja rukoilla, että Hän johtaa ja vahvistaa heitä (OL 93:51). Me sitoudumme siihen, että aina kun he antavat neuvoja ja toimivat kutsumuksessaan (OL 1:38), me tarkkaamme ja odotamme tuntevamme innoitusta Jumalalta.

Tämä lupaus meidän tulee uudistaa sydämessämme toistuvasti. Pyhäkoulun opettajanne pyrkii opettamaan Hengen avulla, mutta hän tekee kenties luokan edessä virheitä aivan kuten tekin saattaisitte tehdä. Te voitte kuitenkin päättää kuunnella ja kiinnittää huomiota niihin hetkiin, jolloin voitte tuntea innoituksen tulevan. Aikanaan huomaatte vähemmän virheitä ja useammin todisteita siitä, että Jumala on tämän opettajan tukena.

Kun kohotamme kätemme hyväksyäksemme jonkun henkilön johonkin tehtävään ja antaaksemme hänelle tukemme, me sitoudumme työskentelemään sen tavoitteen hyväksi, mitä Herra kutsuukin hänet toteuttamaan.

Jos me otamme presidentti Eyringin ohjeen, ”tarkata ja odottaa tuntevamme innoitusta Jumalalta, kun he antavat neuvoja ja toimivat kutsumuksessaan”, vastaan kunnioituksella pyhäkouluopettajaa kohtaan, me luonnollisestikin sovellamme tätä ohjetta samalla vakavuudella myös kirkon korkeimmissa johtotehtävissä olevia kohtaan.

Vaikka yksittäisten profeettojen ja apostoleiden lausunnot eivät ole virheettömiä, on epäjohdonmukaista ”tarkata ja odottaa” virheitä korkeimmissa johtotehtävissä olevien päätöksissä, edes jos odotamme suurenmoisella kärsivällisyydellä heidän tai heidän seuraajiensa aikanaan korjaavan nämä oletetut virheet. Johtavien veljien hyväksymisen ja tukemisen periaatteen pohjalta on vieläkin epäjohdonmukaisempaa valittaa julkisesti heidän päätöksistään ja toiminnastaan ja aktiivisesti odottaa muutosta. Tämän sanottuani, jotkut kirkon jäsenet eivät välttämättä koe presidentti Eyringin kantaa mieleisekseen. Tässä artikkelissa tuon esille joitain näkökohtia, joita kirkon jäsenet voivat ottaa huomioon pohtiessaan omia näkemyksiään tämän tärkeän aiheen tiimoilta.

”Jos Jumala eläisi maan päällä, ihmiset kivittäisivät hänen ikkunansa“

Jumalan ja meidän näkökulmiemme välillä on huimaava ero (Jes. 55:8-9, 1. Kor. 1:25-29). Jumala ei ainoastaan ymmärrä jokaisen ihmisen sydämen haluja ja aikeita vaan myös näkee ennalta jokaisen ihmisen valintojen iankaikkiset seuraukset – eikä ainoastaan heille itselleen koituvat seuraukset vaan myös kaikille niille muille, joita nuo valinnat koskettavat (2. Nefi 9:20). Hän on myös täydellisen pyhyyden ruumiillistuma (Mooses 6:57, 7:35). Hänellä ei ole moraalisia heikkouksia, ei itsekkäitä motiiveja (3. Nefi 12:48, 1. Joh. 1:5). Hän haluaa vain sitä, mikä on oikeamielistä ja puhdasta (Alma 7:20) ja Hänen rakkautensa meitä kohtaan on täydellistä ja loppumatonta (1. Joh. 4:8). Eikä sattumalta, Hänen jumalallinen tarkoituksensa on auttaa meistä jokaista tulemaan Hänen kaltaisekseen (Mooses 1:39).

On vaikea kuvitella, kuinka kuolevaiset voisivat olla tässä suhteessa vähemmän Hänen kaltaisiaan (Mooses 1:10). Meidän luonnollinen tilamme rajoittaa näkökulmaamme, alistaa meidät ainaiseen taisteluun itsekkäitä mielijohteitamme vastaan, tahraa rakkautemme ja vääristää aikomuksemme johtaen turmiolliseen loppuun (Moosia. 3:19). Emme ole täydellisiä missään (Matt. 19:17).

Spencer W. Kimball oli kirkon 12. presidentti (1979-1988).

Näiden huimaavien erojen vuoksi vaikuttaa järkeenkäyvältä olettaa Jumalan ajattelevan monista asioista eri tavoin kuin me ja Hänen toimintatapansa jäävät usein meiltä ymmärtämättä. Kuten presidentti Spencer W. Kimball on sanonut:

”Olen oppinut, että missä on sydän täynnä rukousta, vanhurskauden nälkä, hylätyt synnit ja kuuliaisuutta Jumalan käskyille, Herra vuodattaa enemmän ja enemmän valoa, kunnes lopulta on voima ja valta läpäistä taivaallinen verho ja saada enemmän tietoa kuin ihmisellä on.”

”Saada enemmän tietoa, kuin ihmisellä on”. Täsmälleen. Me tiedämme mittaamattoman paljon vähemmän kuin kuvittelemme eikä mikään voisi olla ilmeisempää sille, joka on läpäissyt verhon.

Esimerkkejä pyhistä kirjoituksista

Ei-jäsenten voi olla vaikea antaa arvoa tai ymmärtää monia kirkon Jumalaa koskevia oppeja. Esimerkiksi joku, joka uskoo Jumalaan, mutta ei hyväksy Joseph Smithin olleen profeetta, pitää naurettavana ajatusta siitä, että Jumalalla on fyysinen ruumis, että Hän ilmestyisi nykyaikana ja että Hän edellyttäisi profeettansa käyttävän kivisiä tulkitsijoita kääntääkseen kultalevyt englannin kielelle.

Joku, joka ei koe kristillisyyttä omakseen, kokee absurdina ajatusta siitä, että Jumalalla on kirjaimellisesti ”Poika” ja että suurenmoisimpana rakkauden osoituksenaan Hän vaati tuon samaisen Pojan kärsivän ja kuolevan, näin maksaen ihmiskunnan syntien velan.  Joku kokee uskovien vakuutusten siitä, että Jeesus paransi sairaita, herätti kuolleita, ruokki viisi tuhatta, käveli vetten päällä ja nousi haudasta, olevan täysin lapsellisia ja naiiveja. Joku saattaa jopa esittää Jeesuksen olleen rasisti kieltäessään apostoleitaan palvelemasta vierasheimoisia ja samarialaisia (Matt. 10:4-5), tunteeton puhuessaan kaananilaiselle naiselle (Matt. 15:22-28) ja seksisti kutsuessaan ainoastaan miehiä apostoleikseen (Matt. 10:2-4). Niin Hän kuitenkin toimi.

Mikä ei ole todiste profeetasta

Kaikki tämä auttaa meitä ymmärtämään, miksi emme voi olettaa profeetallisen opetuksen aitouden todistamiseksi riittävän vain sen, onko siinä ”järkeä” vai ei. Pyhät kirjoitukset ja kirkon historia on täynnä tapahtumia, jotka opettavat meille, että meidän tulee odottaa kuulevamme profeetoilta asioita, jotka kuulostavat meistä sulalta hulluudelta (1. Kor. 1:18-31). Luonnollisesti tämänkaltaiset asiat saavat osakseen pilkkaa ja loukkauksia niiltä, jotka ovat torjuneet Jumalan (1. Kor. 2:4-16). Minkään näistä asioista ei pitäisi tulla yllätyksenä meille.

Yllätyksenä ei pitäisi myöskään tulla sen, että joskus profeetalliset ilmoitukset tekevät pyhien elämästä vaikeampaa. Kun Mooses lähestyi faaraota, lyhyen aikavälin seurauksena Israelin lasten elinolot heikkenivät huomattavasti – faarao rankaisi heitä vaatimalla, heidän jo ankarasti uurastaessaan, entistäkin enemmän (2. Moos. 5:1-23). Samoin Joseph Smithin elämä hankaloitui hänen alettuaan kertoa ensimmäisestä näystään ihmisille (JS – Historia 1:22-24), kuin myös kaikkien pyhien elämä siitä eteenpäin.

Juutalainen sananlasku ottaa kantaa ihmiskunnan uppiniskaisuuteen: ”Jos Jumala asuisi maan päällä, ihmiset kivittäisivät Hänen ikkunanansa.” Koska meidän yleinen taipumuksemme on torjua Jumalan neuvot ja teot, päätöksemme ottaa vastaan tai torjua ne ei tulisi olla enemmistöäänten lopputulosta. Profeetalliset julistukset ovat varsin epätodennäköisesti yhtään sen enempää enemmistön mieleen nykypäivänä kuin ajanlaskun alussakaan.

Jumalan aikeet voi tietää vain Jumalan Hengen kautta

Paavali opetti, että ”vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on” ja näin ollen tämänkaltaiset asiat voi ainoastaan ”hengellisesti havaita” (1. Kor. 2:11, 14). Jos Paavali on oikeassa, meidän tulee olettaa, että ainoastaan henkilökohtaisen ilmoituksen kautta voimme saada vakuuttavan todistuksen siitä, että Jumala ohjaa johtavia veljiämme.

Presidentti Harold B. Lee sanoi sen näin: ”Todellisen kääntymyksesi mitta … on siinä, elätkö vai etkö elä niin, että näet Jumalan voiman lepäävän kirkon johtajien yllä ja tuo todistus palaa sydämessäsi liekin lailla.” Tämä antaa ymmärtää, että jos emme näe Jumalan voiman lepäävän noiden veljien yllä, ei mikään määrä perusteita voi sitä korvata. Tämä ei toki tarkoita, etteikö järkeilyllä olisi mitään sijaa kääntymyksessä, ainoastaan että se on riittämätön yksinään. Siitä on turha etsiä vakuuttavaa voimaa.

Jumala itse kutsuu johtavat veljet

Voidaksemme asianmukaisesti hyväksyä ja tukea johtavia veljiä, tulee meillä olla todistaja, joka todistaa Herran kutsuneen heidät. Presidentti George Q. Cannon on sanonut Lorenzo Snowsta seuraavaa:

”Kuten olen sanonut, Jumala on valinnut hänet seisomaan paikalla, missä hän seisoo – ei minua eikä sinua, ja Hän tietää ihmisten sydänten jokaisen salaisen ajatuksen. Hänen kaikkiläpäisevä silmänsä on nähnyt hänen sydämensä syvimmätkin sopukat ja Hän on nähnyt kaiken, mitä hänestä on nähtävä, niin sisältä kuin ulkoa. Hän tuntee hänet läpikotaisin, sillä Hän loi hänet. Hän tuntee hänen menneisyytensä … ja tietäen tämän, Hän valitsi hänet.”

Presidentti Gordon B. Hinckley, puhuessaan vanhinten Russell M. Nelsonin ja Dallin H. Oaksin kutsumisesta Kahdentoista apostolin koorumiin, sanoi: ”Haluan jakaa teille todistukseni siitä, että heidät on valittu ja kutsuttu profetian ja ilmoituksen hengen kautta.” Hän lisäsi:

”Jotkut saattavat kysyä, miksi kirkko on ottanut nämä pätevät miehet palvelemasta julkisista toimistaan, kun he tekevät niin paljon hyvää nykyisessä työssään. En tiedä. Kirkko ei ole sitä tehnyt. Tarkemmin sanottuna, Herra on tehnyt selväksi, että heidän tehtävänsä on palvella Hänen todistajinaan.”

Kun vanhin Robert D. Hales nimettiin Kahdentoista koorumiin, presidentti Hinckley sanoi: ”Jaan todistukseni, veljet, että innoitus kutsua veli Hales tähän korkea-arvoiseen ja pyhään tehtävään tuli Pyhältä Hengeltä, profetian ja ilmoituksen hengen kautta. Veli Hales ei ehdottanut itseään. Henki ehdotti häntä.”

Kutsuttuaan heidät, jotka palvelevat Häntä, ei ole yllättävää, että Herra sanoo heistä, että ”joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt” (Joh. 13:20).

Johtavilla veljillä on erityinen todistus

Aaronin ja Mirjamin arvosteltua Moosesta Herra osoitti läheistä suhdettaan tuohon suurenmoiseen profeettaan ja kysyi: ”Kuinka te siis rohkenette puhua Moosesta, minun palvelijaani vastaan?” (4. Moos. 12:8). Jumala tukee profeettojaan, sillä he puhuvat tuntien Hänet henkilökohtaisesti. Presidentti Ezra Taft Benson jakoi kerran todistuksen seuraavin sanoin:

”Ja niin kolmantena päivänä Hänen hautaamisestaan, Hän nousi haudasta ja näyttäytyi monille. Joten oli todistajia, jotka näkivät Hänet. Tänä taloudenhoitokautena on monia, jotka ovat nähneet Hänet. Yhtenä noista erityisistä todistajista … minä todistan, että Hän elää. Hänellä on ylösnoussut ruumis ja Hän elää.”

Yksi Kahdentoista apostolin koorumin jäsenistä on sanonut: ”Tiedän, että Jumala elää – tiedän, että Herra elää. Ja sitäkin enemmän, tunnen Herran.” Toinen sanoi: ”Jaan vakaan todistukseni, että Hän elää. Tiedän Hänen elävän, koska tunnen Hänet.” Ja vielä toinenkin on sanonut: ”Mormonin kirjassa kuvattuja hengellisiä lahjoja on kirkossa tänäkin päivänä – Hengen kehotukset, innoitus, ilmoitukset, unet, näyt, vierailut, ihmeet. Voit olla varma, että Herra pystyy ilmaisemaan itsensä voimassa ja kirkkaudessa, ja ajoittain tekeekin niin.” Presidentti Harold B. Lee puhui tästä samasta asiasta puhuessaan Jumalan suhteesta kirkon johtajiin: ”Hän on lähempänä meitä kuin osaatte kuvitellakaan.”

Vaikkakaan samankaltaisia lausuntoja ei ole vaikea löytää, yleisesti ottaen johtavat veljet ovat varovaisia puhuessaan näistä asioista yksityiskohtaisesti. Vanhin Boyd K. Packer esimerkiksi sanoi, että ”me emme puhu noista pyhistä keskusteluista, jotka kelpuuttavat Herran palvelijan toimimaan erityisenä todistajana Hänestä, sillä meitä on käsketty olla puhumatta niistä. Mutta me olemme vapaita, todellakin, olemme oikeutettuja jakamaan tuota erityistä todistusta.” Lisäksi vanhin Marion G. Romney on sanonut:

”En tiedä, kuinka vastata ihmisten esittäessä tuon kysymyksen, ”Oletko nähnyt Herran?” Minusta tuntuu, että tuo todistus, että olen ja että jokainen apostoleista on sekä yksityiskohdat siitä, kuinka se tapahtui, ovat liian pyhiä, jotta niistä voisi puhua. En ole koskaan kertonut kenellekään joistain kokemuksistani, en edes vaimolleni. Tiedän, että Jumala elää. Enkä ainoastaan tiedä, että hän elää, vaan tunnen Hänet.”

Joseph Smith ja Oliver Cowdery todistivat Herran ilmestymistä Kirtlandin temppelissä (3.4.1836).

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista tuoda esille eräs presidentti George Albert Smithin kokemus. Kunnianarvoisa patriarkka Zebedee Coltrin kertoi hänelle, hänen ollessaan nuori, että hänestä ”tulisi voimallinen profeetta Siionin poikien keskuudessa”, että ”Herran enkelit” palvelisivat häntä, että hän tulisi olemaan ”kiedottu taivaan näkyihin” ja että hän tulisi olemaan ”voimallinen mies uskossa Herran edessä, jopa kuten Jaredin veli oli” – kuitenkin mainintaa mistään tämänkaltaisista kokemuksista on turha etsiä George Albert Smithin omista opetuksista, sitä ei löydy. Vastaava esimerkki on Jaakob, Nefin veli. Vaikka Nefi kertoo meille Jaakobin nähneen Herran (2. Nefi 11:3), kun Jaakob itse listaa hengellisiä ansioitaan selittäessään, miksei Serem voinut järkyttää häntä uskostaan, hän nimenomaan jättää mainitsematta tämän kokemuksen (Jaakob 7:5).

Herra on ohjeistanut, ettei pyhistä asioista pidä puhua ”maailman edessä” (OL 84:73). Samoin Mormonin kirja julistaa: ”Monien on annettu tietää Jumalan salaisuudet, mutta heidät on pantu ankaran käskyn alaisiksi, ettei heidän pidä julistaa hänen sanaansa kuin sitä mukaa, minkä osan siitä hän suo ihmislapsille sen varteen ottamisen ja tarkkuuden mukaisesti, jota he hänelle osoittavat” (Alma 12:9). Yhtä kaikki, johtavat veljet ovat tehneet selväksi, että heillä on erityinen todistus Herrasta.

Artikkelin on alun perin kirjoittanut Duane Boyce ja se on julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.

Lue artikkeliparin toinen osa ”Johtavien veljien hyväksyminen ja tukeminen: Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä” täältä.

The post Johtavien veljien hyväksyminen ja tukeminen appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tämä elävien profeettojen ja apostolien perusta jatkuu tänään. He ovat profetian ja ilmoituksen kautta valittuja ja kutsuttuja henkilöitä, jotka palvelevat ylösnousseen Kristuksen johdatuksen kautta rakkaudessa ja ykseydessä.

Kuka kutsuu uuden apostolin?

Vanhin D. Todd Christofferson Kahdentoista apostolin koorumista sanoo uusien apostolien valitsemisen ja kutsumisen olevan kirkon presidentin etuoikeus.

”[Presidentti Monsonin] tapana on ollut pyytää jokaista neuvonantajistaan ja kahdentoista koorumin jäsenistä antamaan hänelle henkilöiden nimiä, joita he suosittelevat harkittavaksi. He eivät keskustele keskenään, vaan yksitellen kertovat hänelle nimen tai nimet, joita he tuntevat hyväksi hänen miettiä”, hän sanoo.

”Millaisen prosessin hän tarkalleen käy läpi, en ole varma. Se on jotain, mitä hän tekee yksityisesti. Tehtyään päätöksensä ja saatuaan tarvitsemaansa innoitusta, hän tuo takaisin koorumin suosittelemat nimet. Sitten ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi hyväksyvät ehdotukset. Se etenee esitettäväksi yleiskonfferenssissa.

”Vakuutan teille, että kirkko on hyvissä käsissä”, presidentti Thomas S. Monson todistaa. ”Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin järjestelmä vakuuttaa meidät siitä, että se tulee aina olemaan hyvissä käsissä. Mitä tahansa tapahtuukin, ei ole tarvetta huolehtia tai pelätä. Vapahtajamme Jeesus Kristus, jota seuraamme ja jota palvelemme, on johdossa”.

Jeesus siunaamassa ja antamassa valtuuden Hänen apostoleilleen

Kenet voidaan kutsua apostoliksi?

”Uusi kahdentoista koorumin jäsen voidaan kutsua yhdestä seitsenkymmenten koorumista (ne koostuvat yleisauktoriteeteista, jotka ovat kirkon kokeneimpia johtajia) tai yleisesti kirkon jäsenistä ympäri maailmaa. Virkaikä kahdentoista koorumissa määriytyy apostolin kutsumisajan, ei henkilön iän, mukaan.” (Kahdentoista apostolin koorumi, http://www.mormonienuutishuone.fi).

Presidentti Russell M. Nelson, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, opettaa: ”Kaikki johtajat Herran kirkossa kutsutaan asianmukaisella valtuudella. Yksikään profeetta tai kukaan muukaan johtohenkilö tässä kirkossa ei ole koskaan kutsunut itseään. Yhtään profeettaa ei ole koskaan valittu vaaleilla. Herra teki sen selväksi, kun Hän sanoi: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät.” (Joh. 15:16) Te ja minä emme ”äänestä” kirkon johtohenkilöistä millään tasolla. Sen sijaan meillä on etuoikeus hyväksyä heidät ja tukea heitä.” (Profeettojen hyväksyminen ja tukeminen, lokakuu 2014 yleiskonferenssi).

Mitä apostoli tekee?

Herra kutsui kaksitoista apostoliaan saarnaamaan ja ”vapaasti” siunaamaan muita.

Oppi ja Liitot opettaa, että apostolit ovat kutsuttuja ”Kristuksen nimen erityiseksi todistajaksi koko maailmaan” (OL 107:23).

Profeetta Joseph Smith vahvisti apostolisen todistuksen tärkeyden sanoessaan: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat profeettojen ja apostolien todistuksissa Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin, Hän nousi kolmantena päivänä ja nousi taivaaseen; ja kaikki muut uskontoomme kuuluvat asiat ovat vain lisänä siihen.”

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat kutsuttuja ja asetettuja pitämään hallussa pappeuden avaimia. Heillä on valtuus ja vastuu johtaa kirkkoa, suorittaa toimituksia, selittää oppeja sekä vakiinnuttaa ja ylläpitää sen käytäntöjä,” opetti presidentti Hinckley.

Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet palvelevat lopun elämänsä ajan. Kuten vanhin Dallin H. Oaks selittää: ”Se on suoraan sanottuna kutsu viettää loput elämästäsi kokoaikaisesti Herran palveluksessa ja käyttää elämäsi todistaaksesi Hänen suunnitelmastaan, valtuudestaan, sovitustyöstään ja ylösnousemuksestaan sekä osallistua määrätysti kirkon johtamiseen.”

Vanhin Jeffrey R. Holland sanoo toimimisen asemassa, johon hänet on valtuutettu, olevan elämänpituinen jalostava prosessi. Samoin se on muillekin, jotka ovat hyväksyneet saman kutsun. ”Annan kaiken, mitä minulla on, ja kaiken, mitä voin antaa todistaakseni ja uudelleen vahvistaakseni Vapahtajan elämän jumalallisuuden sekä evankeliumin palautuksen”, hän sanoo. ”Suurin iloni ja juhlallinen lupaukseni on todistaa Jeesuksesta Kristuksesta, minne ikinä menenkin ja kenen tahansa kanssa olenkin niin kauan kuin elän.”

Miten voimme tukea apostoleita?

Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoo meidän voivan tukea Herran palvelijoita uskon, rukousten, palvelemisen ja temppelityön kautta. ”Meidän tulee tarkastella elämäämme, tehdä parannusta kun tarpeen, luvata pitää Herran käskyt ja seurata Hänen palvelijoitaan”, hän opetti (Tosi ja elävä kirkko, huhtikuu 2008 yleiskonferenssi).

Kahdentoista apostolin koorumi nykyisessä muodossaan.

Alkuperäinen artikkeli löytyy osoitteesta lds.org. Artikkelin on kääntänyt Hanna-Martta Maljanen.

The post Herran apostolin kutsuminen appeared first on SeuraaKristusta.fi.

”Olen tavattoman ylpeä tuosta perinnöstä ja iloinen siitä, että minulla on se”, pohtii Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon (mormonien) uusin apostoli, jonka serkkuja asuu Suomessa ja Ruotsissa.

Sivulta mormonienuutishuone.fi, lue loput artikkelista klikkaamalla tästä.

The post Apostoli Renlundin juuret Pohjoismaissa appeared first on SeuraaKristusta.fi.