Muistan isän, joka suuttui silmittömästi pojalleen, koska tämä jätti pyöränsä väärään paikkaan autotallissa. Hän tarttui poikaan, ravisteli häntä ja huusi hänelle. Ja sitten, tasapainon nimissä, hän kertoi pojalleen rakastavansa häntä.

Olen melko varma, ettei tuo poika tuntenut oloaan rakastetuksi. En usko hänen tunteneen tulleensa ohjatuksi ja opetetuksi. En usko, että hän lähti tuosta kohtaamisesta päättäväisenä olla vastuullisempi poika. Luulen hänen tunteneen itsensä loukatuksi ja nolatuksi. Luulen hänen tunteneen itsensä nöyryytetyksi. Epäilen hänen lähteneen tuosta kohtaamisesta tuntien yksinäisyyttä ja katkeruutta.

Me kaikki ärsyynnymme ja olemme kärsimättömiä perheenjäseniä (ja muita) kohtaan monista eri syistä. Lapsi ei laita vaatteitaan pois. Puoliso laiminlyö tarpeemme. Naapuri järjestää äänekkäitä juhlia. Mahdollisuudet vihaan ovat rajattomat.

Mitä moninaisilla vihan ilmenemismuodoilla on yhteistä? Ne kaikki välittävät saman viestin: sinä et noudata minun universumilleni asettamia sääntöjä.

Voisimme esittää, että on varsin luonnollista vihastua, kun joku ei tee niin kuin heidän pitäisi. Kun tytär ei siivoa huonettaan tai poika pihistää pikkuleivän, on varsin luonnollista närkästyä. Kun uhkailemme ja läksytämme heitä, meistä saattaa tuntua, että olemme kuin ristiretkeläinen pyhällä asialla.

Mutta viha ei ole tehokasta. Viha ei motivoi haluamamme kaltaista muutosta.

Toki, saatamme saada heidät tottelemaan. Tyttö saattaa työntää vaatteensa kaappiin ja poika saattaa salata pihistelynsä. Mutta emme saavuta yhteistyötä. Emme muuta sydämiä. Varsin päinvastoin. Me satutamme sydämiä. Saamme aikaan etäisyyttä ja paheksuntaa. Se välittää viestin, että arvostan sinua vain silloin, kun teet asiat minun tavallani.

Mietin sitä iltaa, kun nuori poikamme löysi sormivärit minun huomioni ollessa muualla ja Nancyn ollessa kokouksessa. Hän käytti niitä anteliaasti uuteen mattoomme, luoden henkeäsalpaavan maalauksen. Kun huomasin hänen luomuksensa, olisin voinut reagoida aiheutettuun vahinkoon ja vaivaan. Olisin voinut vihastua, läksyttää häntä ja rangaista häntä.

En tehnyt niin. Kenties sen vuoksi, että rakastan Andya niin paljon ja tiesin, ettei hän ollut ilkeämielinen, sanoinkin: ”Andy, vaikuttavaa värien käyttöä!” Andy sädehti.

Sitten selitin: ”Näetkö tämän paperin, joka on sormivärilaatikossa? Yleensä maalaamme tälle erityiselle paperille, jotta voimme sitten kiinnittää teoksesi jääkaapinoveen ja näyttää isoäidille.” Hänen silmänsä kirkastuivat: ”Ai!”

”Mutta kun maalaamme mattoon, ihmiset kävelevät sen yli ja siitä syntyy sotkua. Auttaisitko minua puhdistamaan värin matosta ja sitten voit tehdä uuden maalauksen tälle erityiselle paperille?”

”Totta kai, isä!”

Puhdistimme maton ja Andy loi uuden taideteoksen – tällä kertaa paperille. Hän ei enää koskaan maalannut mattoon.

Voisinpa sanoa olevani aina näin lempeä. Liian usein olen syyttänyt Nancya tai läksyttänyt ja rangaissut lapsiani. Olen pahoillani siitä.

Tutkimukset selvästi osoittavat vihan olevan pahasta terveydellemme; se moninkertaistaa terveysriskejämme. Se on myös pahasta ihmissuhteillemme; se satuttaa ja solvaa ihmisiä, jotka merkitsevät meille kaikkein eniten. Viha tekee meistä myös typeryksiä; se kaventaa ajatteluamme ja tukahduttaa myötätuntomme. Useimmat meistä eivät tee parastamme, kun sydämemme ja mielemme on kytketty pois päältä ja liskoaivojemme reaktiot ohjailevat sieluamme.

Kuten eräs merkittävä vihan tutkija on todennut: ”Viha tappaa!”

Koska olemme automatisoineet vihamme, emme useinkaan huomaa, ettei se ole välttämätön reaktio mihinkään tilanteeseen. Se on tulosta meidän tulkinnastamme. Meiltä saattaa jäädä huomaamatta, että pystymme itse asiassa nousemaan vihan yläpuolelle. Voimme valita olla olematta vihaisia. Olemme esimerkiksi antaneet anteeksi huolimattomia sanoja, sillä ne tulivat hyvää tarkoittavalta ystävältä. Päästimme henkilön edellemme ruuhkassa, sillä tunsimme itsemme armeliaiksi ja kenties pidimme heistä.

Yksi aikamme vaaroista on se, että meillä on niin monia tapoja epäpersonoida ihmisiä. Sen sijaan, että ajattelisimme ihmistä naapurinamme, jonka kanssa kasvamme ja ponnistelemme, koemmekin monet ihmiset piirroshahmoina televisiossa tai anonyymeina vihollisina ohjaamassa vihamielisiä ajoneuvoja liikenneruuhkassa. On helppo reagoida epäpersonoitua ihmistä vastaan – tuntematonta ja vihollista vastaan.

Meillä kaikilla on asioita, jotka laukaisevat vihamme – pieniä asioita, jotka saavat meidät suuttumaan. Joku kohtelee meitä vähättelevästi. Joku kiilaa eteemme liikenteessä. Joku kiilaa jonon ohi. Joku rikkoo sääntöjä.

Palataanpa tuohon poikaan, joka jätti pyöränsä väärään paikkaan. Kun isä näki poikansa jättävän pyöränsä kiellettyyn kohtaan, isä keskittyi yhteen asiaan: poika oli vastuuton. Todennäköisesti hän ei ajatellut mitä muuta pojan elämässä oli meneillään. Ehkä poika kiirehti sisälle, koska hänen oli päästävä vessaan. Ehkä poikaan oli juuri sattunut, koska hänen ystävänsä olivat kiusanneet häntä. Ehkä poika oli vain unohtavainen. Mutta kun me vihastumme, näemme vain yhden asian: rikkeen. Menetämme laajemman näkökulman, joka saattaisi auttaa meitä ymmärtämään mitä muuta on meneillään toisen henkilön elämässä.

Sen sijaan, että näkisimme lapsen, joka tekee virheitä ja kohtaa vaikeuksia, näemmekin kapinallisen, ongelman, riesan. Meiltä puuttuu sekä ymmärrys että myötätunto rikkeen tekijää kohtaan.

Herran kanta vihaan on yksiselitteinen:

”Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on vaarassa joutua hänen tuomittavakseen. Ja jokainen, joka sanoo veljelleen: hölmö, on vaarassa joutua neuvoston eteen; ja jokainen, joka sanoo: Sinä hullu, on vaarassa joutua helvetin tuleen.” (3. Nefi 12:22)

Jeesus opetti, että mitä teemme muille, sen teemme hänelle (Matt. 25:31-45). On vaikea kuvitella meidän läksyttävän tai sadattelevan Jeesusta. Presidentti Monson opetti: ”Älkää koskaan antako ratkaisua vaativan ongelman tulla tärkeämmäksi kuin rakkautta kaipaava henkilö.” (Ilon löytäminen matkasta, Liahona, marraskuu 2008)

Mitä teemme estääksemme vihaa ottamasta meitä panttivangikseen? Pieni pohdinta kertoo, mikä toimii omalla kohdallasi. Mieti seuraavia:

1. Voimme pitää rauhan ja myötätunnon sydämissämme. Mikä auttaa sinua ajamaan kalvavan tyytymättömyyden tunteen ulos sielustasi? Mikä tuo sinulle rauhaa?
2. Voimme nähdä ärsyyntymisen kutsuna pistää sivuun omat asiamme ja astua meitä ärsyttävän ihmisen mieleen ja sydämeen. Kuinka voit ohjelmoida itsesi reagoimaan ärsytykseen toisin?
3. Voimme ajatella, kuinka vastaisimme Jeesukselle. Kuinka voit nähdä Jeesuksen jokaisessa ihmisessä?
4. Voimme rukoilla taivaallista armoa. ”Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”

Etsi tapoja ohjelmoida mielesi ja sydämesi uudelleen siten, ettei viha saa paikkaa sielussasi.

Artikkelin on kirjoittanut Wallace Goddard ja se on alun perin julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Vihan ongelmallisuus (silloinkin, kun se tuntuu oikeutetulta) appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Puhuessaan BYU-Hawaii’n valmistuville opiskelijoille helmikuussa, vanhin Dallin H. Oaks neuvoi jäseniä pidättäytymään ”rumasta käytöksestä, henkilökohtaisesta ilkeydestä” keskusteluissaan niin internetissä kuin kasvotustenkin. Hiljattain vanhin Oaks myös neuvoi jäseniä Facebook-julkaisussaan ”pysymään kaukana nykyisestä vihan ilmapiiristä ja olemaan osallistumatta riidanhaluisiin keskusteluihin, jotka ovat niin yleisiä nykypäivänä”.

”Rohkaisen teitä pysymään kaukana nykyisestä vihan ilmapiiristä ja olemaan osallistumatta riidanhaluisiin keskusteluihin, jotka ovat niin yleisiä nykypäivänä. Nämä riidanhaluiset keskustelut johtuvat osittain nykyajan teknologiasta, joka ruokkii konflikteja tarjoamalla laajemman yleisön ja nopeamman levityksen.

Kristuksen seuraajina tiedämme, että kaikki tämän maapallon asukkaat ovat Jumalan lapsia. Käyttäkää tuota tietoa taistellaksenne maailmallisia ennakkoluuloja vastaan, jotka saarnaavat vihaa ja vihamielisyyttä toisia kansoja, etnisiä ryhmiä ja jopa poliittisia puolueita kohtaan.

Muistakaa Vapahtajan opetus: ’Se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä, ja hän yllyttää ihmisten sydämet kiistelemään vihaisina keskenään.’ (3. Nefi 11:29)

Kristuksen seuraajien tulisi olla esimerkkejä kohteliaasta käytöksestä. Mutta sitäkin enemmän meidän tulisi muistaa ja seurata Vapahtajan opetusta: ’Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.’ (Joh. 13:35)

Tämän neuvon rakastaa, välttää kiistelyä ja olla esimerkkinä kohteliaasta käytöksestä ei tietenkään ole tarkoitus lannistaa meitä olemaan osallistumatta keskusteluihin, väittelyihin ja jopa ottamasta kantaa sellaisia asioita vastaan, joiden uskomme olevan väärin tai epätoivottavia.

Oman vaikutusvaltamme ja ajallisten resurssiemme puitteissa meidän tulisi ottaa kantaa ja kunnioittavalla tavalla pyrkiä vakuuttamaan toiset sen arvosta, ainakin meille itsellemme. Myönteinen toiminta on välttämätön osa vastuutamme taistella maailmaa vastaan.”

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”Elder Oaks: ”Stand Clear from the Current Atmosphere of Hate””.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Vanhin Oaks: ”Pysykää kaukana nykyisestä vihan ilmapiiristä” appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Uutiset eivät olleet se asia, joka ajoi minut pois sosiaalisesta mediasta. Sen teki ihmisten reaktiot.

Haluan kovasti kunnioittaa perhettäni, ystäviäni ja liikekumppaneitani, jotka tunnen verkon välityksellä. Mutta useiden viime vuosien aikana minua ovat yhä enemmän alkaneet häiritä ajattelemattomat vastaukset, yliyksinkertaistamiset, laajat yleistykset ja suoranaiset vihamielisyyden ilmaukset ihmisiltä, joilta en olisi niitä odottanut. Yritin olla välittämättä siitä. Osallistuin siihen jopa itsekin. Ensimmäinen sai minut turhautuneeksi, jälkimmäinen vihaiseksi. Vältteleminen tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Ainakaan en itse olisi mukana lisäämässä vihamielisyyttä.

Erityisesti minua vaivaa se, että monet hullut mielipiteet tulevat kirkon jäseniltä. Kristuksen opetuslapsina meidän tehtävänämme on olla rauhantekijöitä. Joka viikko teemme liiton, jossa lupaamme ottaa päällemme Rauhan Ruhtinaan nimen. Kun otamme osaa kiistoihin, kun lisäämme huutomme väkivaltaiseen melskeeseen, hylkäämme uskomme ydinosan.

Kuinka me siis voimme olla rauhantekijöitä, kun itse olemme vihoissamme? Kuinka voimme säädellä hulluutta? En väitä olevani asiantuntija tässä asiassa, enkä halua antaa sellaista vaikutelmaa, että oma vereni ei kiehuisi silloin tällöin, mutta uskon, että on joitakin periaatteita, joita voimme soveltaa omaksuessamme tehtävän olla rauhantekijöitä.

Ensiksi, emme voi julistaa rauhaa ennen kuin harjoitamme sitä.

Buddhalaiset näyttävät onnistuvan tässä paremmin kuin useimmat tapaamani ihmiset, ja heidän opetuksensa ovat auttaneet minua muokkaamaan ajatuksiani tässä asiassa. Emme voi edistää rauhaa ennen kuin se on meillä itsellämme. Meidän täytyy hengittää. Meidän täytyy löytää keino hidastaa omia reaktioitamme tapahtumiin, jotta voimme ajatella ennen kuin teemme tai puhumme. Osa sitä prosessia on vetää itsemme pois sellaisten ärsykkeiden ulottuvilta, jotka antavat kipinän raivostumiseen. Meidän täytyy löytää hiljaisia hetkiä, jolloin voimme rauhoittaa sielumme. Monet kutsuvat sitä mietiskelyksi. Ja sen ydin on yksinkertainen harjoitus poistua mereltä, kun aallot ovat säälimättömiä. Me istumme. Hiljennymme. Hengitämme.

Elämme välittömien ärsykkeiden ja vastausten maailmassa. Emme ainoastaan reagoi nopeasti maailman tapahtumiin. Meistä tulee osa niitä. Me kuulutamme niitä julki sitä mukaa kuin ne etenevät. Syy siihen, miksi meille ei enää tule päivän lehteä on se, että tämän päivän lehden uutiset ovat kirjaimellisesti eilisen uutisia. Emme käytä aikaa tiedon käsittelemiseen. Sen sijaan, me saamme tietoa, me reagoimme siihen ja siirrämme sen eteenpäin.

Hidasta. Käsittele. Hengitä.

Toiseksi, hanki koulutus.

Tuo saattaa kuulostaa vähän ylimieliseltä. Sen ei ole tarkoitus olla sitä. Mutta on olemassa sellaisia tapoja analysoida tapahtumia, jotka saattavat pehmentää ylireagointeja ja yleistyksiä, jotka johtavat vastuuttomiin ja eripuraa lietsoviin kommentteihin. Useimmat tilanteet eivät ole mustavalkoisia, ja käytännössä mitään ei voida riittävästi referoida yhdessä lauseessa. Mutta elämme maailmassa, jossa lisääntyvässä määrin tiedotetaan nasevin meemein ja 140 kirjaimen tutkielmilla. Harkitsevaisuus ei ole suosiossa. Nasevuus taas on.

Mitä syvempi ymmärryksemme asioista on, sitä selvemmin huomaamme helppojen vastausten poissaolon. Elämä on monimutkaista. Ihmiset ovat monimutkaisia. Tarkoitusperiä on mahdotonta osoittaa varmasti. Yksinkertaiset ratkaisut ovat usein liian pelkistettyjä. Mitä lähemmin tutkimme ihmisiä ja tapahtumia – ja mitä enemmän kuuntelemme näkemyksiä, jotka eivät toista omiamme – sitä vähemmän todennäköistä on se, että sortuisimme pikakorjauksiin, laajoihin yleistyksiin tai ehdottomiin mielipiteisiin. Se ei tarkoita, että lähempi tarkastelu johtaisi meidät kaikki samaan lopputulokseen. Päinvastoin. Mutta se voi auttaa meitä välttämään tepastelua hulluuden partaalla.

Kolmanneksi, seuraa Kristuksen esimerkkiä.

Kyllä, olen nähnyt sen meemin. Tiedän, että kun kysyt ”Mitä Jeesus tekisi”, pöytien kääntäminen ja ihmisten takaa ajaminen ruoskan kanssa ovat vaihtoehtoja. Onhan se hauskaa, mutta enimmäkseen siksi, että se on niin järjetöntä. Näemme Uudesta Testamentista, kuinka Kristus päivittäin oli tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät vain olleet eri mieltä Hänen kanssaan; he pitivät Häntä harhaoppisena. He eivät vain väitelleet Hänen kanssaan; he juonittelivat Hänen tappamistaan. Joka käänteessä joku yritti tuhota Hänen tehtävänsä, mukaan luettuna Hänen omat arvaamattomat opetuslapsensa ja ystävänsä. Se oli jatkuvaa ristiriitojen kyllästämää elämää.

Kristus näytti kuitenkin esimerkin rauhanomaisesta eripuraisuudesta. Jopa Hänen paheksuntaansa pehmitti myötätunto. Hänellä oli täydellinen kyky erottaa ihmisiä kohtaan tuntemansa rakkaus  heidän tekojensa aiheuttamasta pettymyksestä tai jopa tyrmistyksestä. Viimeisinä tunteinaan Hän vastasi syytöksiin hiljaisuudella. Hän tarjosi anteeksiantoa vastineeksi solvauksille. Kertomuksessa Hänen ”oikeudenkäynnistään” ja teloituksestaan on jätetty pois vihanpurkaukset ja julmat arvostelut. Kuinka outoa onkaan, että ainoa asianmukainen tuomari olisi niin armollinen.

Ehkä voisimme pyrkiä olemaan hitaampia toistamaan ja lisäämään vääristelyä. Ehkä voisimme pidättää tultamme, vaikka tarttuisimmekin aseisiin. Solvausten, syrjinnän ja perikadon ääniä on jo tarpeeksi. Se kuoro tuskin tulee kärsimään horjuvasta jäsenistöstä. Se, mikä oikeasti on harvinaista, on Mestarin sanoma. Kaikkien huonojen uutisten keskellä, evankeliumin hyvällä uutisella yhä on voimaa vaikuttaa ihmisten sieluissa.

Kristuksen kirkon jäsenten tulisi kuulostaa siltä Jumalalta, jota he väittävät seuraavansa. Äänemme voivat olla lempeämpiä. Raivomme voidaan hiljentää. Sanamme voivat olla toivon, rakkauden ja rohkaisun ilmaisuja. Me voimme olla rauhantekijöitä kiihottajien sijaan.

Antakaa rakkaudelle edes mahdollisuus olla yhtä tarttuvaa kuin viha.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Rob Ghio ja se on julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post 3 tapaa julistaa rauhaa vihaisessa maailmassa appeared first on SeuraaKristusta.fi.