Minä olen!

Tällä hetkellä pahin riippuvuus elämässäni on puhelin. Siitä on niin kamalan vaikea päästä eroon, koska se on niin monin tavoin tarpeellinen tai vähintäänkin hyödyllinen. Jossain vaiheessa hankin vanhanaikaisen rannekellon, ettei minun enää tarvitsisi kantaa puhelinta mukanani sen vuoksi.

Mutta entä kamera? Eihän lasten kanssa voi minnekään lähteä ilman. Sitten on tietenkin yhteydenpito perheeseen, ystäviin ja sukulaisiin. Kotiäitinä on mukava voida välillä vaihtaa viesti tai pari whatsappilla. Muutoin päivän aikuiskontakti saattaa rajoittua samaan aikaan ulkoilevaan naapurin mummoon tai kaupan kassaan.

Taskulamppukin on yllättävän tarpeellinen miettiessäsi, minne lapset ovat piilottaneet avaimesi. Tai laskin, kun päässälaskutaidon vaativuus yllättää alennusprosentin kohdalla.

Mutta koen, että pohjimmiltaan puhelin on minulle todellinen aikasyöppö. Ja se on syy, jonka vuoksi haluaisin katkaista napanuoran koko laitteeseen.

Riippuvuuksissa on kaksi ongelmaa

Addiktioita on monenlaisia ja puhelin ei varmasti ole pahimmasta päästä. Yleensä riippuvuuksista mieleen tulevat ehkä alkoholi tai huumeet. Mutta ne voivat olla paljon muutakin. Esimerkiksi pornografia, sokeri, läheisriippuvuus tai pelit voivat aiheuttaa samanlaisia hankaluuksia.

Riippuvuutta voi olla vaikea tunnistaa itsessään ja myöntää itselleen.

Havahdun jossain vaiheessa somesta, pinterestistä tai youtuben ompeluvideoista. Totean, että otin puhelimen esille jotakin tarkoitusta varten, mutten muista enää minkä. Tai sitten huomaan, että olen lapsen kerhoryhmään saapuneen kuittausviestin jälkeen lukenut pari uutisartikkelia, katsonut muutaman videon ja käynyt läpi koko facebookin sisällön. Ja aikaa onkin huvennut minuutin sijasta toista tuntia.

Inhoan sitä. Ja inhoan itseäni sen seurauksena, että olen taas unohtunut samaan ansaan.

Olipa kyse aineesta, omaksutusta tavasta tai ajatusmallista, riippuvuudet aiheuttavat elämäämme kaksi ongelmaa iankaikkisesta näkökulmasta. Ensimmäinen on se, että olemme menettäneet joltain osin itsemme kontrollin. Mitä enemmän aine tai tapa meitä hallitsee, sen pahempi riippuvuusongelma meillä on. Toinen on se, että riippuvuus estää meitä tuntemasta Pyhää Henkeä elämässämme. Se häiritsee yhteyttämme Jumalan kanssa. Iankaikkisesta näkökulmasta jo näiden kahden syyn vuoksi meidän täytyy yrittää päästä eroon riippuvuuksista, pienistäkin.

Mitä väliä on ajoittaisella kontrollin menettämisellä?

Eteenkin, jos kyseessä on vain puhelin? Oman toimintansa kontrollin menettäminen on Jumalan suunnitelmassa ongelma siksi, että silloin luovutamme tahdonvapautemme pois. Tahdonvapaus tai valinnanvapaus oli jo aivan alussa niin tärkeää Jumalalle, että taatakseen sen kaikille Hän salli osan henkilapsistaan käyttää sitä kapinoidakseen ja seuratakseen paholaisen suunnitelmaa. Hän antoi meille valinnanvapauden, jotta voisimme löytää todellisen onnellisuuden.

Nautinto ei ole sama kuin onnellisuus, vaikka onnellisuuteen voi sisältyä nautintoa. Riippuvuutta aiheuttavat aineet tai tavat tuottavat yleensä jonkinlaista nautintoa. Mutta niille on ominaista myös se, että saadaksemme nautintoa tarvitsemme vähitellen enemmän ja enemmän kyseistä ainetta tai pian emme voi kokea nautintoa lainkaan sitä ilman.

Kun asetamme itsemme alttiiksi riippuvuudelle annamme valinnanvapautemme pois. Riippuvuus ohjaa toimintaamme. Valinnanvapaus on lopulta kaikki, mitä meillä on. Kuten Tolkien kirjoittaa ”Voimme päättää vain siitä, mitä teemme sillä ajalla, joka meille annetaan.”

Jos luovutamme valinnanvapautemme pois, meistä tulee orjia. Näin tapahtuu joskus, vaikkei kyseessä olisi edes riippuvuutta. Saatamme esimerkiksi huijata itsemme ajattelemaan, että joku toinen sai meidät raivostumaan. Todellisuudessa valitsimme reagoida tilanteeseen raivostumalla.

Kun annamme tahdonvapautemme pois joku toinen päättää, mitä teemme. Silloin emme voi saavuttaa onnellisuutta. Paholainen on liiankin valmis hyödyntämään tilaisuuttaan. Hänen suunnitelmansa mukaan meistä tulee kurjia ja onnettomia. Hän pyrkii käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja saadakseen sen aikaan.

Miksi meidän tarvitsisi tuntea Pyhää Henkeä?

Pyhä Henki on Jumalan keino kommunikoida kanssamme. Hän ei voi itse olla läsnä arjessamme. Emme kuolevaisina ihmisinä kestäisi Hänen kirkkauttaan. Mutta Hän voi lähettää Pyhän Hengen vaikuttamaan elämässämme.

Kun tarvitsemme vastauksia rukouksiin tai mitä tahansa apua Jumalalta, Pyhä Henki voi välittää sitä. Hän on Jumalan kanava lähettää meille lohdutusta, ohjausta, itsehillintää, rakkautta, iloa, voimia, kykyjä ja rauhaa. Tai mitä muuta satummekin tarvitsemaan.

Pyhän Hengen vastaanottaminen elämäämme vaatii kuitenkin, että yritämme parhaamme mukaan pitää Jumalan käskyt. Kun valitsemme riippuvuudelle tyypillisen käyttäytymisen usein rikomme jotakin Jumalan käskyä. Asetamme itsemme tilanteeseen, jossa emme voi vastaanottaa Hänen apuaan tai vastauksiaan.

Pyhä Henki on hiljainen vaikutus, jonka tunnemme sydämessämme ja mielessämme. Hän ei huuda tai tavoittele huomiotamme kovakouraisin keinoin. Jumala ei koskaan pakota meitä vastaanottamaan Pyhää Henkeä ja vaikka Hän olisikin läsnä, se saattaa jäädä meiltä huomaamatta oman tilamme vuoksi.

Emme voi tuntea Pyhää Henkeä, jos jokin siitä poikkeava vahva halu tai tunne valtaa meidät. Esimerkiksi tarve toimia riippuvuutemme mukaan estää meitä tuntemasta Pyhän Hengen vaikutusta.

Jumalan rakkaus voi auttaa eroon riippuvuuksista

Jos kamppailemme puhelimen tai sokerin suhteen, voimme ehkä päästä eroon riippuvuudesta itseksemme ja turvautumalla Jumalan apuun. Missä tahansa vaikeammassa riippuvuudessa Jumala odottaa meidän käyttävän Hänen innoittamiaan apukeinoja esimerkiksi lääketieteen, terapian tai vertaistuen muodossa.

Jumala on Taivaallinen Isämme ja Hän rakastaa meitä täydellisesti. Se ei tarkoita, että hän hyväksyisi syntejämme (ks. D. Todd Christoffersson ”Jumalan rakkaus”). Mutta Hän ymmärtää meitä ja haluaa auttaa meitä vapautumaan niistä. Kun koemme Jumalan rakkautta itseämme kohtaan löydämme todellisen itsetuntomme. Jumalan rakkaus antaa meille itseluottamusta, uskoa omiin kykyihimme ja tarpeeksi voimakkaan halun vapautua riippuvudesta.

Erityisesti voimme tuntea Jumalan rakkautta, kun alamme ymmärtää Kristuksen puolestamme tekemää työtä. Hän on kantanut kaikki syntimme ja tuskamme, koska Hän rakastaa meitä. Sen vuoksi Hän voi auttaa meitä muuttumaan ja jättämään kaiken huonon elämässämme taaksemme, myös pääsemään eroon riippuvuuksista. Se auttaa meitä saamaan toivon muutoksen mahdollisuudesta ja halun tulla paremmiksi. Jos saavutamme tämän, kokemus riippuvuudesta ei ole mennyt hukkaan.

Kamppaillessaan peliriippuvuuden kanssa Joel kertoi oppineensa, että tarvitsemme riippuvuuden tilalle korvaavia asioita, pelkkä riippuvuuden katkaiseminen ei riitä. Rakkauden osoittaminen Jumalalle voi auttaa meitä löytämään merkityksellisiä asioita korvaamaan riippuvuuden. Teot, joiden motiivina on rakkaus Jumalaan auttavat meitä myös ylläpitämään ja edistämään muutosta elämässämme. Voimme saada niistä lisää voimaa taistella riippuvuutta vastaan ja vähitellen muuttua ihmisinä niin, että todella pääsemme eroon riippuvuuksista.

Apostoli Uchtdorf on sanonut:

”Ei, Jumalalle ei ole tarpeen, että rakastamme Häntä. Mutta voi, kuinka meille on tarpeen rakastaa Jumalaa!

Sillä se, mitä rakastamme määrittelee, mitä etsimme. Se, mitä etsimme määrittelee, mitä ajattelemme ja teemme. Mitä ajattelemme ja teemme määrittelee, keitä me olemme – ja millaiseksi tulemme. – – Aikojen alusta saakka rakkaus on ollut lähteenä suurimmalle autuudelle ja raskaimmille taakoille. Kurjuuden ytimestä Aadamin ajoista meidän päiviimme saakka löytyy rakkaus vääriin asioihin. Ja ilon ytimestä löytyy rakkaus hyviin asioihin.

Ja suurin kaikista hyvistä asioista on Jumala.”

Riippuvuuksien kanssa tarvitsee usein tukea ja apua. Mutta ellemme löydä Jumalaa elämässämme, todellinen muutos jää puuttumaan.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis

Millä tavalla sinä olet kokenut Jumalan rakkautta elämässäsi? Mitä apua siitä on ollut?

[cta link=”https://www.facebook.com/groups/391627318446588″ text=”Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä:” button_text=”Tule keskustelemaan” button_color=”#e5d54e”]

The post Miksi yrittää eroon riippuvuuksista? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kaksi esimerkkiä

Nämä kaksi muistoa kuvastavat minulle sitä, miltä tosi rakkauden kuuluisi näyttää.

Lähetystyössä ollessani vierailimme erään avioparin luona. Molempien puolisoiden ensimmäinen avioliitto oli päättynyt eroon ja he olivat sen jälkeen löytäneet toisensa.

En ole koskaan kuullut kenenkään puhuneen kauniimmin rakkaastaan, olipa toinen osapuoli paikalla tai ei. Heidän käytöksestään huokui kunnioitus ja arvostus puolisoaan kohtaan, ja siitä oli tullut erottamaton osa heidän olemustaan.

Toinen mieleenpainuva esimerkki rakkaudesta oli kirkon johtotehtävässä palvellut aviopari, jota sain seurata sivusta. Ihailin sitä, kuinka useiden avioliittovuosienkin jälkeen he olivat pystyneet säilyttämään kipinän toisiaan kohtaan ja olivat vähän niinkuin kaksi vastarakastunutta nuorta.

Aviomies kuvaili, että kerran heidän ollessaan kirjautumassa hotelliin häneltä oli kysytty, haluasivatko he hääsviitin käyttöönsä. Hotellivirkailija oli olettanut heidän varmasti menneen juuri naimisiin, mutta todellisuudessa häistä oli kulunut aikaa jo muutama vuosikymmen. Sellaisen kokemuksen toivoisi jokaisen avioparin kohdalle.

Rakkaus on tunne

Onko olemassa rakkautta ensisilmäyksellä? Omalla kohdallani ensitapaamisesta puolisoni kanssa ei totta puhuen jäänyt minulle mitään muistikuvaa. Edes silloin kuin olimme tutustuneet toisiimme paremmin en missään tapauksessa ajatellut, että koskaan seurustelisin tämän miehen kanssa. Kaiken lisäksi hänellä oli mielestäni omituiset korvat.

Myöhemmin palvelimme FSY-leirillä yhdessä nuorten ohjaajina. Meidän molempien oli tarkoitus osallistua kesällä myös pohjoismaiden yhteiseen nuorille aikuisille suunnattuun Festinord-tapahtumaan ja olimme keskustelleet siitä. Sitten eräänä päivänä hän ohimennen ilmoitti, ettei pääsisikään lähtemään.

Ensin minusta tuntui kuin koko maailma romahtaisi. Sitten ihmettelin miksi reagoin niin voimakkaasti, eihän sillä olisi minulle mitään väliä. Pysähdyin ja huomasin, ettei se todellakaan ollut minulle yhdentekevää. Sitä paitsi ei korvilla ole kovin suurta merkitystä.

Rakkauteen kuuluu erityinen yhteys

Jonathanin kanssa pystyin olemaan oma itseni. Pystyimme puhumaan kaikista asioista ja tunsin, että hän ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu. Hän kuunteli minua, arvosti mielipiteitäni ja nauroi vitseilleni. Tunsin, että ajatukseni olivat täysin turvassa jaettuani ne hänen kanssaan.

Aivan alusta saakka toimiessamme yhdessä nuorten ohjaajina olimme alkaneet pitää yhteisiä aamu- ja iltarukouksia. En ollut koskaan pystynyt rukoilemaan niin avoimesti kenenkään kanssa ja tuntui, että rukouksenikin olivat vilpittömämpiä ja parempia yhdessä. Se merkitsi minulle todella tärkeää yhteyttä välillämme.

Rakkaus on pyhää

Jo seurustellessamme tunsin, että välillämme oli jotain pyhää. En halunnut minkään pilaavan mahdollisuuttani rakentaa iankaikkinen avioliitto mieheni kanssa.

Pyhyys näkyy mielestäni myös siinä, mitä rakkaus saa aikaan meissä. Todellinen rakkaus auttaa meitä tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Mieheni seurassa haluan tulla paremmaksi. En koe, että minun pitäisi muuttua hänen takiaan tai olla jotenkin erilainen. Päinvastoin koen vapautta olla sellainen kuin olen, mutta lisäksi inspiraatiota ja voimaa kehittää itseäni.

Rakkaus näkee kauneutta

Seurustellessa meillä lienee luonnollisesti taipumus pyrkiä esittämään itsestämme viehättävimmät puolemme. Kerran palasin kotiin yöjunalla ja kielsin Jonathania tulemasta aamulla asemalle vastaan. Tiesin, että olisin rähjääntynyt ja herännyt vasta istumapaikalla huonosti nukutun yön jälkeen.

Sisimmässäni toivoin, ettei se estäisi häntä tulemasta. Tietenkin hän oli siellä. Ja vaikka olin omasta mielestäni kamalan näköinen, hän piti minua silti kauniina.

Kai pohjimmiltani aavistin, että tulisi olemaan päiviä jolloin en olisi parhaimmillani. Jolloin heräisin aamulla silmät siitepölyallergian takia turvonneina tomaatteina ja hiukset likaiselle pompulalle solmittuna rakennettuani pari päivää parvekkeella huojuvaa hökötystä istutuksilleni. Tarvitsin puolison, joka pystyi näkemään kaiken tuollaisen ohitse ja silti pitämään minua kauniina.

Rakkaus on valinta

En ajattele, että kaikille ihmisille olisi olemassa yksi ainut tosirakkaus, joka hänellä on elämäntehtävänään löytää. Siitä huolimatta tunnen, että meidät on tarkoitettu yhteen puolisoni kanssa.

Olin tutustunut ja ihastunutkin moniin eri henkilöihin ennen kuin tapasimme. Ja kaikkien aiempien tuttavuuksieni suhteen olin jossain vaiheessa kokenut todella vahvasti, että minun pitäisi pysyä heidän kanssaan vain ystävinä. Olin siitä joskus aivan raivoissani, mutta en voinut muuta kuin noudattaa tuota vaikutelmaa koska se oli niin voimakas.

Kun tutustuin mieheeni, sellaista tunnetta ei missään vaiheessa tullut. Tiesin melkeinpä ennen kuin varsinaisesti aloimme seurustella, että tulisin menemään naimisiin tämän miehen kanssa. Se oli kuitenkin oma valintani. Eräs kirkon johtajista opetti, että kun olemme valinneet puolisomme, etsintämme on ohi ja meidän tulisi tehdä päivittäin töitä pitääksemme hänet sielun kumppaninamme (“Kuvajainen vedessä”).

Tosirakkaus on työtä

Ystäväni muistutti vastikään minun sanoneen naimisiin mennessämme, että puolisoni oli parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Parempaa kuin olisin voinut toivoa. En ollut muistanut asiaa, mutta mielessäni totesin, että ajattelen edelleen aivan samalla tavalla. Kunnioitukseni ja rakkauteni häntä kohtaan on vain kasvanut näiden muutamien vuosien aikana.

Tarkoittaako tämä, että avioliittomme on ollut unelmaa vailla mitään haasteita? Että en ole koskaan ajatellut puolisoni olevan todellinen idiootti tai miettinyt pitäisikö nyt luovuttaa? Ei mikään avioliitto ole pelkkää unelmaa, eivätkä puolisot ole täydellisiä.

Saimme hyvän neuvon avioliiton onnistumiselle ennen naimisiinmenoamme. Kanssamme keskustellut kirkon johtaja sanoi, että molempien osapuolten täytyy antaa avioliitolle 100 %. Ei riitä, että molemmat antavat 50%. Silloin sellaisinakin päivinä etteivät puolisot pysty täydelliseen suoritukseen yhteinen tulos on tarpeeksi.

Tosi rakkaus on sitä, että on valmis tekemään töitä rakkauden hyväksi ja valitsemaan rakastamisen silloinkin kun se on vaikeaa. Vaikka vaimosi olisi taas jättänyt valmistautumisen viime hetkeen ja sen takia myöhässä. Vaikka miehesi säilyttäisikin sukkiaan pääasiassa ripoteltuna kotinne lattialle. Ja silloinkin kun kohtaatte todellisia haasteita ja toinen osapuoli on vaikea nähdä rakastettavana.

Rakkaus tarvitsee romantiikkaa

Edellisen jälkeena avioliitto saattaa kuulostaa tylsältä puurtamiselta, jossa ei ole hiventäkään romantiikkaa. Se ei ole tarkoitus! Vaikka avioliiton kuori pysyisikin kasassa ilman romantiikkaa, se on kuollut sisältä. On tärkeää, että pariskunnat pitävät huolta keskinäisestä suhteestaan esimerkiksi käymällä treffeillä.

Romantiikka voi olla läsnä avioliitossa monin tavoin ja se on hyvin henkilökohtaista. Seksi on korkein fyysisen rakkauden ilmaisun muoto, ja sen vuoksi se on varattu vain kahden sellaisen henkilön välille, jotka ovat solmineet avioliiton. Se on pyhä rakkauden ilmaus. (ks. Liahona Elokuu 2020) Se kuuluu avioliittoon ja siinä se on yksi kauneimmista rakkauden osoituksista.

Avioliitto suojelee rakkautta

Rakkaus on suurin Kristuksenkaltaisista ominaisuuksista ja avioliitto on erityinen tilaisuus oppia siitä. Kuten muissakin jumalallisissa ominaisuuksissa, kasvamme tässäkin asiassa vähitellen, yksi valinta ja teko kerrallaan.

Jokaiselle ihmiselle on varattu mahdollisuus saavuttaa onnellinen avioliitto. Kuulostaa uskomattomalta? Avioliitto on Jumalan säätämä (OL 49:15). Se on käsky, jonka Hän on antanut. Nefi sanoi Mormonin kirjassa, että antaessaan käskyn Jumala valmistaa keinon sen toteuttamiseksi (1 Nefi 3:7). Jos Taivaallinen Isä ei varaisi jokaiselle lapselleen mahdollisuutta mennä naimisiin, emme voisi täyttää tätä käskyä ja olisi järjenvastaista antaa sellainen.

Joskus emme kuitenkaan koe mahdollisuutta avioliittoon tämän elämän aikana. Se on suuri haaste ihmisille, jotka joutuvat elämään yksin vaikka olisivat toivoneet voivansa mennä naimisiin ja perustaa perheen. Mutta ne jotka pysyvät uskollisina tulevat saamaan myös iankaikkisen avioliiton siunaukset (Howard W. Hunter).

Jos luet tätä, etkä ole itse vielä naimisissa: ole kiltti, äläkä tyydy mihinkään vähempään kuin iankaikkiseen avioliittoon kumppanin kanssa, johon sinua yhdistää todellinen rakkaus. Jos luet tätä ja olet jo naimisissa: onnea, anna sille 100% tänäänkin, se on sen arvoista.

Ps. Nykyään pidän mieheni korvista!

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

The post Mitä on tosirakkaus? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Muistan, kun ensimmäisen kerran ajattelin kokevani rakkautta. En tiennyt hänen nimeään, enkä oikein mitään muutakaan hänestä. Kaikki mitä tiesin, oli että hän oli kaunein tyttö, jonka olin koskaan tavannut. Lisäksi ilmeni, että hänkin tunsi kaikki muodot, joten esikoulu tulisi olemaan mahtavaa sinä vuonna…

On päivänselvää, että tuo kokemus ei kestänyt kauan, ja uskon, että monet meistä muistavat lukemattomia samankaltaisia kokemuksia.

Asian ydin on se, että rakkaus on monimutkaista. Se on enemmän kuin kukaan meistä yleensä voi osoittaa tai edes ymmärtää.

Koska me kaikki olemme epätäydellisiä, teemme virheitä yrittäessämme rakastaa läheisiämme. Se ei tarkoita, että olemme epäonnistuneet. Se tarkoittaa vain sitä, että meidän täytyy tehdä enemmän työtä sen eteen.

Elämä. Suuri testi. Se vain ei lopu, eihän?

Hyvä uutinen on se, että kykymme muuttua ja edistyä on oikeastaan valtava siunaus.

Vielä parempi uutinen on, että Hän, joka osaa rakastaa täydellisesti, on antanut meille keinon oppia rakastamaan Hänen laillaan. Hänen tapansa, tai paremminkin Hänen evankeliuminsa, tekee mahdolliseksi sen, että me voimme muuttua ja tulla paremmiksi.

Kuten meidän kaikkien tulisi tietää, tuon muutoksen alku on huomata, mitä teemme väärin.

Tässä on kolme asiaa, jotka monet meistä ”tekevät väärin”, kun yritämme osoittaa rakkautemme muita kohtaan:

1. “Rakastan sinua, joten sinunkin täytyy rakastaa minua”

Missään ihmissuhteessa rakkauden ei pitäisi koskaan vaatia mitään keneltäkään.

Useimmat ihmiset eivät ymmärrä, kuinka helppoa tällainen asenne on omaksua. Kukaan ei koskaan tarkoituksella sanoisi niin, tai tuntisi niin … mutta useimmat meistä eivät ole täydellisiä.

Tämä virhe tapahtuu usein, kun rakkautemme osoittamiseen liittyy aikomuksia ja odotuksia. Jopa silloin, kun todella tunnemme vetoa johonkin henkilöön, odotamme usein jotain vastalahjaksi.

Kun opettaja näkee paljon vaivaa pyhäkoulun oppiaiheen eteen, koska hän rakastaa oppilaitaan, hän usein odottaa myönteistä palautetta ja mukana olemista. Kun nuori mies sanoo ensimmäisen kerran sanat ”rakastan sinua” nuorelle naiselle, hän toivoo, että noihin tunteisiin vastataan. Jopa silloin, kun teemme parhaamme pitääksemme käskyt ja rakastaaksemme Jumalaa, toivomme, että tunnemme Hänen rakkautensa ja läsnäolonsa elämässämme.

Mutta entä jos emme saa, mitä odotamme?

Täydellistä rakkautta on olemassa lopputuloksesta HUOLIMATTA.

Kun Kristus oli ristillä, sillä, että useimmat roomalaisista sotilaista ja juutalaisten johtajista ei koskaan sanonut Hänestä mitään myönteistä, ei ollut mitään väliä. Kun Hän kärsi Getsemanen puutarhassa, ei ollut tärkeää se, että läheinen ystävä petti Hänet.

Hän rakastaa siitä huolimatta. Ilman odotuksia tai erityisiä aikomuksia.

2. “Rakastan sinua sen takia, mitä teet”

Rakkauden ei pitäisi liittyä pelkästään saavutuksiin tai määrättyihin luonteenpiirteisiin.

Kuvittele lukevasi pyhien kirjoitusten kohtaa, jossa Kristus käskee meitä ”rakastamaan lähimmäistämme kuten itseämme . . . kunhan he menestyvät urallaan, tekevät todella hienoja asioita, ovat uskomattoman fiksua ja aina ystävällisiä sinulle.”

Emmekö joutuisi pettymään jatkuvasti, jos rakkaus liittyisi vain siihen, mitä henkilö tekee?

Täydellinen rakkaus auttaa meitä katsomaan saavutusten ohi ja näkemään henkilön sellaisena kuin hän todella on: Jumalan lapsena.

Siksi luettelo siitä, mitä etsit tulevasta puolisostasi, on hyvä alku, mutta ei hyvä loppu. Siksi asiat voidaan usein ratkaista, jotta ei päädytä sanoihin: ”Hän ei ollut sellainen mies kuin luulin.”

Kun opimme todella rakastamaan jotakin henkilöä heidän kyvyistään ja ominaisuuksistaan huolimatta, rakkautemme kestää vaikeat ajat ja virheet.

Se on samanlaista rakkautta, joka auttoi Vapahtajaamme kestämään kärsimyksen ja kuoleman ristillä ja Getsemanessa. Se on samanlaista rakkautta, joka pitää Hänen kätensä ojennettuna ja lupauksensa voimassa.

3. Minusta tuntuu, että rakastan sinua, joten sanon rakastavani sinua” – rakkaus on tunne

Täydellinen rakkaus on enemmän kuin tunne, jonka tunnemme sydämissämme.

Tämä on luultavasti asia, jossa maailma ja kirkon jäsenet ovat eniten eri mieltä käsityksessään rakkaudesta.

Laula kanssani, jos pystyt:

    “I can’t fight this feeling any more. I’ve forgotten what I started fighting for. It’s time to bring this ship into the shore…” (En voi enää taistella tätä tunnetta vastaan. Olen unohtanut, miksi aloitin taistelun. On aika tuoda tämä laiva rantaan…”)

Kyllä. REO Speedwagon pääsi rakkauden ytimeen, eikö niin? Se on vain tunne, jota meidän tulee tavoitella.

 “I can’t stop this feeling, deep inside of me…. I-I-I-I-I, I’m hooked on a feeling, I’m high on believing that you’re in love with me…” (En voi pysäyttää tätä tunnetta sisimmässäni…Olen koulussa tunteeseen, olen pilvessä uskoessani, että rakastamme toisiamme…)

Onneksi Chris Pratt ja ”Guardians” auttoivat meitä muistamaan, miltä rakkaus tuntui vuonna 1974.

Tai eräs uudistetuista Disney suosikeistamme (kiitos Beyoncé)…

“Can you feel the love tonight, the peace the evening brings, the world for once in perfect harmony…” (Tunnetko rakkauden tänä iltana, rauhan, jonka ilta tuo, maailma on kerrankin täydellisessä sopusoinnussa…)

Timon ja Pumba olivat ainoita, jotka eivät ”tunteneet” tuota rakkautta tuona iltana. Hehän olivat menettämässä ystävänsä.

Kaikki nuo ovat ajattomia klassikkoja. Ne maalaavat kauniita kuvia, eikö niin?

Vertaa niitä siihen, mitä pyhissä kirjoituksissa sanotaan rakkaudesta.

”Ja rakkaus on pitkämielinen ja lempeä eikä kadehdi eikä pöyhkeile, ei etsi omaansa, ei vihastu helposti, ei ajattele pahaa eikä iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuudesta, kaiken se kestää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kärsii” (Moroni 7:45).

Siinä on paljon vaatimuksia rakkaudelle. Emmekö voisi vain pysyä sen tuntemisessa?

”Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi” (Kol. 3:14).

Vau. Täydelliseksi? Se on hiukan dramaattista. Vaikuttaa liian työläältä.

 ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta…” (Matt. 5:44)

Kyllä. Meitä on opetettu rakastamaan vihollisiamme. Useimmiten en todellakaan pysty siihen. Vaikuttaa siltä, että Leijonakuninkaan versio on vähän helpompi…

Kun tunnemme vetoa johonkin henkilöön, oli se sitten romanttisessa mielessä, ystävänä tai muuten, on helppoa samastua näihin rakkauden tunteisiin. Mutta kun sanomme: ”Rakastan sinua”, meidän pitäisi aina muistaa, että sanomme oikeasti paljon enemmän kuin: ”Hei, minulla on tosi hyvä tunne sinusta tällä hetkellä.”

Huomaamme elämämme aikana, että pelkkä tunne ei juuri koskaan riitä ihmissuhteen vaikeimmista asioista selviämiseen. Aidosti rakastaminen merkitsee sitä, että asetamme toisen henkilön etusijalle ja kohtelemme häntä parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Rakkauden ”tunne” tulee ja menee; valinta rakastaa on ikuinen.

Täydellinen rakkaus

Kun pyrimme opettelemaan ”täydellisen rakkauden” kehittämistä ihmissuhteissamme, meidän pitäisi aina muistaa Hänet, joka antoi esimerkin.

Vapahtaja rakastaa meitä jopa silloin, kun me lakkaamme rakastamasta Häntä.

Vapahtaja rakastaa meitä huolimatta meidän saavutuksistamme.

Vapahtajan rakkaus on enemmän kuin tunne, joka Hänellä oli. Hän kärsi ja antoi elämänsä halukkaasti, jotta meillä voisi olla mahdollisuus aina uudelleen tehdä parannus ja palata takaisin Hänen luokseen.

Kukaan meistä ei tule täydelliseksi tämän elämän aikana, mutta kun pyrimme seuraamaan Vapahtajaa, voimme kehittää itsessämme sellaista rakkautta, jota voimme tuntea toisia kohtaan ilman mitään erityisiä ehtoja tai vaatimuksia.

Opimme rakastamaan kuten Hän rakastaa.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Conner Johnson ja se on julkaistu thirdhour.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post 3 suurinta virhettä silloin, kun sanomme ”rakastan sinua” appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Evankeliumin sanoman ydin

Luukas kertoi tapahtumasta, jolloin Jeesus oli aterioimassa synnintekijöiden kanssa (Luuk. 15:1-2). Tämä suututti fariseukset ja he kyseenalaistivat Jeesuksen tekojen soveliaisuuden. Asia, joka ilmeisesti häiritsi fariseuksia enemmän kuin heidän keskuudessaan eläviä syntisiä, oli Herran halu ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa. Jeesuksen vastaus fariseusten kritiikkiin tuli esille kolmen näiden vertauksen kautta: kadonneet lampaat, kadonnut kolikko ja tuhlaajapoika.

Keskeinen ajatus näissä vertauksissa on Kristuksen rakkaus, harhautuneet sielun arvo ja Hänen paheksuntansa ihmisiä kohtaan, joiden pitäisi olla Isän työn edistäjiä. Näitä vertauksia kutsutaan joskus ”evankeliumin ytimeksi”. Jos evankeliumi ei toimi tällä tasolla, millään muullakaan ei ole mitään merkitystä.

Kun luemme näitä vertauksia, meihin vetoaa se, miten paljon Jeesus arvostaa harhaan kulkenutta sielua ja se, miten paljon Hän on valmis näkemään vaivaa saadakseen tuon sielun takaisin. Mutta tarinalla on myös toinen puoli, joka jätetään usein huomiotta: kertomus tuhlaajapojan veljestä.

Veli ei “halunnut mennä sisään”

Meille kerrotaan, että kun tuhlaajapoika palasi viimein kotiin, hänen isänsä otti pojan heti takaisin täysivaltaiseksi perheenjäseneksi, mitä vaatteet, sormus ja kengät kuvasivat. Sitten isä kutsui koolle koko talonväen juhlimaan ja syömään.

Kaikki olivat onnellisia yhtä henkilöä lukuun ottamatta: tuhlaajapojan veli. Kuultuaan uutiset tuhlaajapojan paluusta ja sen, että he olivat tasaveroisia keskenään, sai veljen vihastumaan ja lannistumaan. Merkitsevää on se, että meille kerrotaan hänen seisoneen isänsä talon ulkopuolella, eikä hän ”halunnut mennä sisään”. Symboliikka Isän talon ulkopuolelle jäämisestä on silmiinpistävä.

Kun isä tuli ulos suostuttelemaan toista poikaansa miettimään uudelleen (huomaa, että isä on nyt rientänyt molempia poikiaan vastaan), poika valitti, että häntä oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Tämä itsekäs asenne paljastaa pojan todellisen luonteen. Oliko hän todella velvollisuudentuntoinen poika? Oliko hän todella kiinnostunut isästään ja hänen huolistaan? Jos hän olisi ollut kiinnostunut isänsä huolista, miksi hän oli jättänyt isänsä kantamaan kadonneen pojan taakkaa yksin?

Kertomuksessa ei ole mainintaa siitä, että toinen poika olisi odottanut veljeään isänsä kanssa, päivä toisensa jälkeen, katsoen horisonttiin nähdäkseen tutun hahmon viimein ilmestyvän. Polvistuiko toinen poika koskaan noiden pitkien, tuskaisten vuosien aikana isänsä kanssa anomaan, että hänen veljensä parantaisi tapansa ja palaisi kotiin?

Myös muita silmiinpistäviä luonteenheikkouksia on havaittavissa. Jeesus ei esimerkiksi maininnut, että tämä veli olisi koskaan yrittänyt puhua tuhlaajaveljelleen yrittäen estää häntä lähtemästä, tai että hän olisi sen jälkeen yrittänyt etsiä häntä. Olikohan hän helpottunut, että hänen ei tarvinnut enää olla tekemisissä syntisen veljensä kanssa. Ehkäpä hänen arvostelunsa veljeään kohtaan oli syynä hänen lähtemiseensä.

Kun tuhlaajaveli lähti, jatkoiko toinen poika veljensä tekojen arvostelua vertaamalla niitä omiinsa? Kun hän kuuli, että tuhlaajaveli oli tuhlannut koko omaisuutensa elämällä riettaasti ja söi nyt sikojen kanssa, sanoiko hän sydämessään: ”No niin, viimeinkin veljeni on saanut palkkansa”?

”Tuhlaajapojat” keskuudessamme

Keskustelin kerran tällaisen henkilön kanssa. Hän oli saanut tarpeekseen syntisestä elämästään ja halusi palata kotiin. Hän oli äskettäin käynyt kirkossa ja oli istunut hiljaa takarivissä Apuyhdistyksessä. Kukaan ei istuutunut hänen viereensä; kukaan ei kätellyt häntä. Hän sai osakseen katseita, jotka hän tulkitsi tuomitseviksi. Häntähän pidettiin syntisenä naapurustossaan. Hän tuli kirkkoon saadakseen rakkautta ja helpotusta, mutta hän tapasi vain fariseuksia.

Nyt hän oli huolissaan tyttärestään, joka halusi myös palata kirkkoon, mutta tämä tytär oli naimaton äiti, joka kamppaili palautuakseen vuosien mittaisesta huumeiden käytöstä. Ja jokainen seurakunnassa tiesi sen.

Sekä äiti että tytär olisivat voineet päästä koko matkan kotiin asti, jos joku olisi rientänyt heitä vastaan, auttanut heitä palaamaan, tervehtinyt heitä viitan, sormuksen ja kenkien kera ja tarjonnut juhla-aterian. Tuolla kriittisellä hetkellä todellisella ystävällä olisi ollut suuri merkitys. Äiti ja tytär halusivat paeta “vierailta mailta”, lakata syömästä sikojen kanssa ja palata kodin täysivaltaiseksi jäseneksi, mutta he eivät tienneet, toivottaisivatko heidän veljensä ja sisarensa heidät tervetulleiksi.

Muistakaa, evankeliumin sanoman ydin on kadonneet lampaat, kadonnut kolikko ja tuhlaajapoika. Jos evankeliumilla ei ole voimaa pelastaa uskomattomien välimatkojen takaa, se on vain kiva filosofia. Jeesus kertoi nämä vertaukset puolustaakseen työtänsä syntisten parissa sen sijaan, että olisi hakenut ystävyyttä hurskastelijoilta.

Hän näytti täydellisen esimerkin taivaallisen Isän työssä olemisesta lunastustyönsä kautta. Hänellä oli aina tuntosarvet pystyssä etsiessään niitä, jotka harhailivat ja olivat eksyksissä. Hän odotti ja rukoili kärsivällisesti kapinallisten puolesta, jotta he harkitsisivat uudelleen ja aloittaisivat matkan kotiin.

Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret tekevät Isänsä työtä. Kuten Jeesus, he anovat tuhlaajasisaruksiltaan, että he eivät lähtisi kotoa, mutta kun niin tapahtuu, he lähtevät etsimään heitä. He etsivät vuorilta ja laaksoista; he antavat valonsa loistaa kulkiessaan ja etsiessään kallisarvoisia kadonneita veljiään ja sisariaan.

Kun mikään muu ei auta, he istuvat kärsivällisesti Isänsä kanssa ja tähyilemässä horisonttiin nähdäkseen rakkaittensa palaavan kotiin. He rukoilevat Isänsä kanssa, kokevat tuskaa Isänsä kanssa, ikävöivät Isänsä kanssa ja lopulta riemuitsevat Isänsä kanssa ja tukevat Häntä hänen päätöksissään, kun heidän tuhlaajasisaruksensa palaavat kotiin. He tekevät kaikessa kuten Jeesus: he tekevät Isän työtä. He omistavat elämänsä lunastussuunnitelmalle. Heillä on aina tuntosarvet pystyssä etsiessään mahdollisuuksia tuoda ihmisiä Kristuksen luokse.

Rakastan sinua vaikka…

Kaikki maailman tietämys evankeliumista ei hyvitä epäonnistumista lunastuksen työn tekemisessä. Sekä Paavali että Mormon – kaksi todistajaa! – opetti meille, että ilman rakkautta emme ole mitään (1 Kor. 1:1-3; Moroni 7:46). Tämä rakkaus on erilaista; se on selestistä rakkautta – pelastavaa rakkautta.

”Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta”, mikä tarkoittaa sellaista rakkautta, joka käsittää Kristuksen voiman etsiä, odottaa kärsivällisesti, ottaa takaisin ja riemuita.

Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret ovat “täynnä tätä rakkautta” (Moroni 7:47-48). He olettavat, että vanhurskaiden ihmisten elämässä ei ole yhteensattumia. Jos he kohtaavat jonkun, joka tarvitsee rakkautta ja pelastamista, he olettavat, että Jumala toi tuon henkilön heidän polulleen. He ottavat vastuuta.

He eivät pelkää rakastaa: “Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18). Kun he kohtaavat jonkun, joka kokee tuskaa ja joka haluaa palata kotiin, he osoittavat ehdotonta rakkautta; he käyttävät pyhitettyä aikaansa, lahjojaan ja keinojaan ottaakseen hänet syleilyynsä ja pelastaakseen aran tuhlaajapojan.

Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret testaavat rakkauttaan ”vaikka”-luettelon avulla. Esimerkiksi —

Rakastan sinua vaikka … valehtelet.

Rakastan sinua vaikka … varastat.

Rakastan sinua vaikka … huudat minulle.

Rakastan sinua vaikka … hylkäät liittosi.

Rakastan sinua vaikka … juot alkoholia, poltat tupakkaa, käytät huumeita.

Rakastan sinua vaikka … teet moraalisen synnin.

Rakastan sinua vaikka … lähdet kotoa etkä puhu minulle vuosiin.

Rakastan sinua vaikka … petät minut.

Rakastan sinua vaikka … joudut vankilaan.

Saatamme kysyä itseltämme: Missä vaiheessa rakkauteni perheenjäsentä tai jota kuta muuta kohtaan loppuu? Missä vaiheessa voisimme arvioida Jumalan rakkauden loppuvan? Eräs Jumalan kaltaiseksi tulemisen vaatimuksista on oppia rakastamaan ”vaikka”.

Vilpitön rakkaus tarjoaa palaaville tuhlaajapojille pehmeän laskeutumispaikan. Ankara tuomitseminen ajaa heidät pois; aito rakkaus ottaa heidät syleilyynsä ja luo parantavan tuen verkoston. Useimmat tuhlaajapojat yrittävät lopulta palata kotiin, mutta jos heillä ei ole rakastavia, hyväksyviä ystäviä odottamassa, he eivät todennäköisesti jää kotiin.

Ulkokultaisuutta pahimmillaan

Hugh Nibley kirjoitti: “Jeesuksen mukaan pahimmat synnintekijät eivät ole porttoja tai publikaaneja, vaan uskonnollisia johtajia, jotka vaativat asianmukaista vaatetusta ja huoliteltua olemusta, jotka ovat tarkkoja kaikista säännöistä, jotka huolehtivat kallisarvoisista statussymboleistaan, jotka ovat tarkan lainmukaisia, jotka ovat hartaan isänmaallisia…”(Nibley, Approaching Zion, 53-54.)

Pahimmanlaatuista ulkokultaisuutta on teeskennellä kunnioitusta ja uskollisuutta Jumalaa kohtaan, mutta hylätä Hänen työnsä. Tuhlaajapojan veli kuulutti omaa vanhurskauttaan, mutta ei ollut koskaan tehnyt mitään auttaakseen isäänsä tuomaan poikansa takaisin. Sitten kun tuhlaajaveli viimein palasi, hän ei halunnut hyväksyä veljeään tasavertaiseksi perheenjäseneksi. Hänen mielestään veli ei ollut kelvollinen saamaan perheen rakkautta. Hän kieltäytyi osallistumasta Isän lunastustyöhön, mutta odotti Isän silti palkitsevan hänet.

Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys

Ulkokultaisuus on pahimmillaan silloin, kun se nostaa päätään tuomitsemalla ankarasti tai olemalla tekemättä mitään. Vanhin Mavin J. Ashton sanoi: ”Viha ei ole rakkauden vastakohta. Välinpitämättömyys on.” (Marvin J. Ashton, Ensign, Feb 1993, 64.)

Yrittäessään palata kotiin “tuhlaajapojat” ottavat suuren riskin. He eivät yksinkertaisesti tiedä, odottaako heitä rakkaus ja hyväksyntä. He eivät voi edes kuvitella sormusta, viittaa, kenkiä ja juhla-ateriaa. Tuhlaajapoika todennäköisesti livahtaa kirkkoon huomaamatta ensimmäisellä kerralla toivoen, että kukaan ei huomaa hänen vaatteidensa hajua tai epäsovinnaista ulkonäköään.

Ehkäpä tuhlaajapojat ovat jo joukossamme ja ovat tulleet ja menneet kauan aikaa. Tai ehkä he käyvät kirkossa säännöllisesti, mutta vetäytyvät alueelle, missä he voivat istua yksin ja huomaamatta – paikkaan, jossa he voivat hiljaa kirkua olosuhteidensa aiheuttaman tuskan takia.

Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret tekevät Isän työtä ja etsivät tuhlaajaveljiään ja -sisariaan. Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret osoittavat ehdotonta rakkautta, puhdasta Kristuksen rakkautta, jolla on voima pelastaa. Todelliset Jumalan pojat ja tyttäret pyrkivät tulemaan ”vapahtajiksi” samaan tapaan kuin Vapahtajamme.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Larry Barkdull ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Tärkeä opetus tuhlaajapojan veljestä appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaari,

onko Jumalan rakkaus ehdotonta?

– Pamela

Vastaus

Rakas Pamela,

Vanhin Russell M. Nelson on opettanut, että ”jumalallinen rakkaus on loputonta ja kaikenkattavaa. Vapahtaja rakastaa niin pyhiä kuin syntisiäkin.” (Jumalallinen rakkaus, Liahona, helmikuu 2003) Vanhin Nelson kuitenkin myös varoittaa, että ”Isän ja Pojan meitä kohtaan tunteman rakkauden korkeammat tasot – ja tietyt tuosta rakkaudesta kumpuavat jumalalliset siunaukset – ovat ehdollisia”.

Toisien sanoen: Kyllä, pohjimmiltaan Jumala rakastaa meitä lapsinaan ehdoitta; sovitus on tarjolla kaikille ja ainakin ylösnousemuksen lahja on täysin ilmainen. Vanhin David B. Haightin mukaan ”Jumala ei rakasta meitä, koska olemme rakastettavia, meillä on miellyttävä persoonallisuus ja hyvä huumorintaju tai joskus harvoin osoitamme poikkeuksellista ystävällisyyttä. Siitä huolimatta keitä me olemme ja mitä me olemme tehneet, Jumala haluaa vuodattaa rakkautensa päällemme, sillä epärakastettavatkin ovat arvokkaita Hänen silmissään.” (Love All, yleiskonferenssi, lokakuu 1982)

Jotkin Jumalan rakkaudenosoitukset ovat kuitenkin varattuja vain niille, jotka rakastavat myös häntä ja pitävät Hänen käskynsä. Vanhin Dallin H. Oaks on sanonut, että ”Jumalan rakkaus ei syrjäytä Hänen lakejaan ja Hänen käskyjään, eikä Jumalan lakien ja käskyjen vaikutus vähennä Hänen rakkautensa päämäärää ja vaikutusta” (Rakkaus ja laki, yleiskonferenssi lokakuu 2009). Vanhin Oaksin saarna on erityisen valaiseva, sillä se ottaa jumalallisen rakkauden periaatteen ja soveltaa sitä vanhemman ja lapsen suhteeseen.

Meidän täytyy ilman muuta välttää olettamasta, että vain koska Jumala loi meidät kaikki, Hän rakastaa ja palkitsee meidät kaikki samalla tavoin, henkilökohtaisista valinnoistamme riippumatta. Mutta aivan yhtä tärkeää on, ettei meidän tulisi koskaan antaa tunteen siitä, että olemme arvottomia, hyljättyjä tai ettei meitä rakasteta, estää meitä tekemästä parannusta ja etsiä Herran läsnäoloa omassa elämässämme:

”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

– Vaari

Artikkeli on alun perin julkaistu Vaari vastaa -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Onko Jumalan rakkaus ehdotonta? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Nykyajan romanttiset elokuvat saavat meidät uskomaan, että rakkautta hallitsee jokin hillitön, hallitsematon voima – kuten kohtalo tai onnekas sattuma. Mutta se ei yksinkertaisesti ole todellisuutta. Rakastuminen ja lakkaaminen rakastamasta ei ole sen todellisempaa kuin lemmenjumala tai unelmien prinssi.

Vaikka ilmaisu “rakastua” (englanniksi ”fall in love”) on kaunis sana, sanan ”fall” (suomeksi langeta), käyttäminen on riskialtista, koska se antaa ymmärtää, että rakkaus on vahingon seurausta tai tahatonta, eikä valinnalla ole sijaa. Tämä mielenlaatu voi myös johtaa monia uskomaan tämän ahdistavan seurauksen: ”Me lakkasimme rakastamasta” (”We fell out of love”) — tuon nykyään liian yleisen sanonnan, jota käytetään selittäessä epäonnistuneita avioliittoja.

Ilmaukset rakastua ja lakkaaminen rakastamasta saavat rakkauden näyttämään siltä, että se on jotain hallitsematonta – vaikkakin rakkausasioissa olemme kaikki enemmän toiminnan kohteena kuin toimimme itse.

Jos elämme vapaan tahdon maailmassa, eikö olisi järkevää, että tärkein päätös kuolevaisuudessa, mikä on puolison valitseminen, olisi oma valintamme, eikä lemmenjumalan vastuulla? Kun vastanaineet aloittavat elämänsä saman katon alla, he yleensä alkavat kohdata lukuisia ongelmia, joita he eivät osanneet odottaa yksin ollessaan. Vähemmän vakavissa tapauksissa he saattavat joutua kestämään kauheaa kuorsaamista, kehnoja kokkaustaitoja tai sukkia lattialla. Vakavammissa tapauksissa heillä voi olla erimielisyyksiä fyysisestä läheisyydestä tai taloudellisista asioista.

Ajan myötä nuo ärsyttävät asiat voivat kalvaa ja rasittaa suhdetta saaden aikaan niin syviä tunteita, että jotkut pariskunnat uskovat, että he ovat ”lakanneet rakastamasta” toisiaan. Heistä tulee helppoja kohteita Saatanalle, joka houkuttelee heitä jättämään sikseen vastuun valinnoistaan. Kun niin tapahtuu, he ovat toiminnan kohteina ja saattavat nostaa kätensä ylös luovuttamisen merkiksi, aivan kuin he olisivat jonkun heitä ulkopuolelta hallitsevan voiman uhreja. He saattavat jopa alkaa epäillä päätöstään mennä naimisiin alun alkaen. He saattavat kysyä itseltään: ”Haluanko todella olla naimisissa tämän henkilön kanssa koko ikuisuuden?”

Aikanaan he alkavat ajautua erilleen. He usein sanovat asioita satuttaakseen toisiaan, kuten: ”En rakasta sinua enää.” He saattavat sietää toisiaan lasten takia, vaikka paheksuvatkin toisiaan tai he saattavat erota uskoen, että heidän erimielisyytensä ovat sovittamattomia. Tuloksena on vahingoittunut tai tuhoutunut perhe; Saatanan voimakkaimpien taistelujuonien uusi uhri.

Miten jokin niin loistava ja kaunis asia kuin rakastuminen voi päättyä kurjuuteen niin monien kohdalla? Mikä menee vikaan?

Ihanteen sekoittaminen todellisuuteen

On melkeinpä huvittavaa tarkkailla suhteen alussa olevaa rakastunutta, nuorta naimatonta pariskuntaa. Vietettyään koko päivän yhdessä, he puhuvat puhelimessa vielä samana iltana. Heille on pelkkää tuskaa olla erossa. He tuskin pystyvät keskittymään mihinkään muuhun.

Kaikki muut asiat elämässä tulevat riesoiksi ja häiriötekijöiksi, jotka pitävät heidät erillään siihen asti, kunnes he voivat taas olla yhdessä. Omassa mielessään he ajattelevat, että heidän rakkautensa todellisempaa kuin kenenkään muun. Kutsumme tätä tasoa avioliittoa edeltäväksi kiihkeäksi hullaantumiseksi.

Kun pari menee naimisiin, tuo kiihko vähenee. Saman katon alla asuessaan he alkavat huomata toistensa omituisuuksia ja ärsyttäviä ominaispiirteitä. Saksalainen kirjailija, Johann Wolfgang von Goethe huomautti kauan sitten:

”Rakkaus on ihanne, avioliitto on todellisuutta; epäselvyyttä todellisuuden ihanteesta ei koskaan jätetä rankaisematta.”

Kun ihanne väistyy todellisuuden tieltä, tuttuus voi helposti muuttua vikojen etsimiseksi. ”Missä onkaan se intohimo, se palo, joka meillä oli aikaisemmin?”, pariskunnat saattavat kysyä itseltään. Yhtäkkiä puoliso ei enää tunnukaan Supermieheltä, pelkästään Clark Kentiltä. Ihastumisen tunne alkaa haihtua.

Ne, jotka ovat sekoittaneet ihastumisen rakkauteen saattavat epäviisaasti uskoa, että ongelmien ilmaantuessa he lakkaavat rakastamasta toisiaan. Siitä aiheutuva epäilys saattaa saada heidät pohtimaan, että tekivätkö he virheen tai että olisiko heidän sielunkumppaninsa vielä tuolla jossakin. Tässä kriittisessä suhteen risteyskohdassa Saatana tekee kaikkensa aiheuttaakseen lisää epävarmuutta ja houkuttelee pareja eroamaan.

Tässä kohtaa tarvitaan annos todellista rakkautta elvyttämään suhdetta. Se ei ehkä palaudu samanlaiseen tunteelliseen kiihkoon kuin suhteen alkuaikoina, eikä muuta Clark Kentiä Supermieheksi, mutta se muuttaa täysin suunnan, johon avioliitto on menossa.

Kun hullaantuminen antaa tietä armeliaisuudelle, todellinen rakkaus alkaa kukoistaa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin isoisä rakastaa isoäitiä enemmän kuin koskaan. Nyt hän voi helpommin kestää lyhyen poissaolon hänen luotaan, koska hullaantuminen on korvattu jollakin kestävämmällä. Heidän rakkautensa kypsyy ja kasvaa vahvemmaksi päivä päivältä.

Jos aviomies ja -vaimo ovat halukkaita soveltamaan pyhien kirjoitusten määritelmää rakkaudesta – epäitsekkyyttä, armeliaisuutta ja todellista rakkautta – suhteeseensa, jopa väljähtynyt avioliitto voidaan saada elpymään. Menestyskirjailija Stephen R. Covey kertoi seuraavan kokemuksen:

“Puhuttuani eräässä seminaarissa luonteen osoittamisen tärkeydestä perheessä, eräs mies tuli luokseni ja sanoi: ‘Pidän sanomastasi, mutta vaimollani ja minulla ei vain ole enää samanlaisia tunteita toisiamme kohtaan kuin meillä oli aikaisemmin. Emme kai enää rakasta toisiamme. Mitä voin tehdä?’

”’Rakasta häntä,’ vastasin.

”’Hän näytti hämmentyneeltä. ’Miten voi rakastaa, jos ei tunne rakkautta?’

”’Ystäväni,’ vastasin, ’rakkaus on verbi. Rakkauden tunne on rakkauden hedelmä. Joten rakasta vaimoasi. Teit niin kerran, voit tehdä niin uudelleen. Kuuntele. Eläydy. Arvosta. Se on sinun valintasi. Oletko halukas tekemään niin?’

“’Tietysti kysyin tältä mieheltä, oliko hän valmis etsimään itsestään sitä luonnetta, jota vaaditaan siihen, että hän saa avioliittonsa toimimaan. Kaikki ihmissuhteemme seuraavat elämän korkeuskäyriä; niissä on ylä- ja alamäkiä. Siksi perheemme varustavat meidät kriittisellä määrällä luonnetta  –  ja mahdollisuudella vaalia sitä aina uudelleen.”

Rakkaudessa kasvaminen yhdessä

Joillekin rakastuminen on lumottu, ensisilmäyksellä tapahtuva kohtaaminen. Toisille se ei ole niinkään ”rakastumista” vaan ”rakkaudessa kasvamista”; nupullaan oleva ystävyyssuhde, joka alkaa kukoistaa ajan myötä. Vaikka ensin mainitun kaltainen rakkaus saattaa myös kukoistaa aivan kuten toiseksi mainitun kaltainen rakkaus, se usein alkaa ihastumisesta ja haaveilusta – hattaran kaltaisesta rakkaudesta, joka on makeaa, mutta siinä on vain vähän ainesta.

Toisaalta “jumalallinen” rakkaus, kuten Presidentti Spencer W. Kimball kutsui sitä:

“ei ole samanlaista kuin maailmallinen yhtyminen, jota erehdytään kutsumaan rakkaudeksi, mutta joka on enimmäkseen fyysistä viehätystä. Kun avioliitto perustuu vain sille, osapuolet kyllästyvät pian toisiinsa. Seuraa välirikko ja ero ja uusi, tuoreempi fyysinen viehtymys johtaa uuteen avioliittoon, joka vuorostaan saattaa kestää vain siihen asti, kunnes sekin väljähtyy.

“Rakkaus, josta Herra puhuu, ei ole vain fyysistä viehtymystä, vaan myös uskoa, luottamusta, ymmärrystä ja toveruutta. Se on omistautuneisuutta ja kumppanuutta, vanhemmuutta, yleisiä ihanteita ja standardeja. Se on elämän puhtautta ja uhrausta ja epäitsekkyyttä. Tällainen rakkaus ei koskaan kyllästy eikä vähene. Se elää läpi sairauden ja surun, läpi menestyksen ja kieltäymyksen, läpi saavutusten ja pettymysten, läpi ajan ja iankaikkisuuden.”

Monissa suosituissa lauluissa ja elokuvissa viitataan ikuiseen rakkauteen. Maailmalle nämä sanat ovat vain runollisia; meille ne ovat jumalallisten mahdollisuuksiemme aitoja ilmauksia. Me uskomme, että ikuinen rakkaus, ikuinen avioliitto ja ikuiset perheet ovat ”keskeisiä Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi” (”Perhe – julistus maailmalle”)

Jokainen pariskunta kohtaa kuitenkin joitakin vaikeuksia matkallaan kohti tätä loistavaa päämäärää. Onnellinen ja menestyksekäs avioliitto on riippuvainen kahdesta ihmisestä, jotka ovat hyviä antamaan anteeksi tai kuten Presidentti Gordon B. Hinckley ilmaisi, ovat oppineet ”paljon keskinäistä suvaitsevaisuutta” (Kirkon presidenttien opetuksia – Gordon B. Hinckley, luku 3).

Maailmassa ei ole olemassa täydellisiä avioliittoja, koska ihmiset eivät ole täydellisiä. Mutta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi opettaa, kuinka voimme hoitaa avioliittojamme täydellisyyttä kohti ja kuinka voimme säilyttää romantiikan matkan varrella. Kenenkään ei koskaan tarvitse ”lakata rakastamasta”, kun tuo rakkaus on perustettu Herran perustukselle.

Rakkauden tietoinen valitseminen

Liian monet uskovat, että rakkaus on tila, joka vaikuttaa vain sydämeen, että se on jotakin, mikä vain tapahtuu sinulle. He erottavat rakkauden mielestä ja siten myös vapaasta tahdosta.

Me tiedämme, että kaikissa Jumalan käskyissä on mukana vapaan tahdon periaate. Me voimme totella tai olla tottelematta, mutta voimme aina valita. Siksi, kun Herra laittaa rakkauden käskymuotoon, kuten sanoessaan: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” ja ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:37, 39), Hän ei sano, että ”toivon, että rakastut lähimmäiseesi”. Käsky on toimintasääntö, vetoomus mielelle tehdä tietoinen valinta.

Vapahtaja teki selväksi, että rakkaus oli käsky, jota tuli noudattaa – käsky, jonka varassa oli ”laki ja profeetat” (Matt. 22:40). Saavuttaaksemme Kristuksen kaltaisen rakkauden, meidän täytyy voittaa luonnollinen ihminen, hallita luonnollisia mielijohteitamme ja jopa rakastaa vihollisiamme. Tämä on käsky, joka vaatii perustellun ja tietoisen päätöksen.

Mormonin kirjan profeetta, kuningas Benjamin opettaa myös, että rakkauteen liittyy vapaa tahto. Neuvoissaan vanhemmille hän julisti: ”Te opetatte [lapsianne] rakastamaan toisiaan ja palvelemaan toisiaan” (Moosia 4:15). Miten jotakin sellaista voidaan opettaa, mitä ei voi oppia? Jälleen kerran pyhät kirjoitukset opettavat meitä rakkaudesta, joka vaatii valinnan toimia, vastoin kuin olla toiminnan kohteena.

Käskiessään meitä rakastamaan, Herra viittasi johonkin paljon syvempään kuin ihastumiseen. Hän tarkoitti rakkautta, joka on syvällisin uskollisuuden muoto – liitto.

Todellisen rakkauden löytäminen avioliitossa

Mutta entä puolisoiden välinen rakkaus – rakkaus, johon sisältyy rakkauden ja läheisyyden lisäosatekijöitä? Soveltuuko tämä vapaan tahdon periaate rakkauteen tai käskyyn rakastaa myös avioliitossa?

Jälleen kerran Herra antaa meille neuvon: “Rakasta vaimoasi koko sydämestäsi ja liity häneen äläkä kehenkään muuhun” (OL 42:22). Meidän ei tarvitse arvailla tässä asiassa havaitaksemme, että Herra antaa meille toimintaohjeen, vaikka Hän samalla kunnioittaa vapaata tahtoamme. Kuten kaikissa asioissa, Kristus näytti meille täydellisen esimerkin valinnasta rakastaa. Hän osoitti korkeampaa ja täydellisempää rakkautta – ilman itsekkyyttä. Hän sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” (Joh. 13:34).

Hänen esimerkkinsä mukaan rakastaminen on jopa korkeampi rakkauden muoto kuin “niin kuin itseään” rakastaminen. Se on puhdasta rakkautta, joka asettaa toisen itsensä edelle. Tämä puhdas rakkaus on samaa rakkautta, jonka pitäisi vallita aviomiesten ja -vaimojen välillä. Apostoli Paavali kehotti: ”Miehet, rakastakaa vaimoanne [Miten?] niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta” (Ef. 5:25).

Miten Kristus sitten rakasti kirkkoa? Hänen täydellinen esimerkkinsä opettaa meille, mitä todellinen rakkaus oikeasti on – armeliaisuutta. Vasta kun ymmärrämme todellista armeliaisuutta, voimme täysin seurata Herran käskyä rakastaa.

Rakkauden ymmärtäminen

Miten joku niin yleismaailmallinen asia kuin rakkaus voi olla niin vaikea määritellä ja löytää? Osittain siksi, että rakkaus on niin kauaskantoinen ja kokonaisvaltainen periaate ja tunne. Se on vaikeaa myös siksi, että maailma yleensä etsii sitä ennemminkin tähtien, kuun tai kynttilän loisteesta kuin tuon ”todellisen valon” loisteesta (OL 88:50), joka on ”maailman valo” (Joh. 8:12).

Vapahtajamme on ainoa todellisen rakkauden kirjailija, joka on kirjoittanut äärimmäisen rakkaustarinan ilman loppua. Hän kutsuu tuota rakkautta armeliaisuudeksi ja se kestää ”ikuisesti” (Moroni 7:47). Ilman armeliaisuutta ja sovitusta mikään filosofien, kirjailijoiden, näytelmäkirjailijoiden, runoilijoiden tai lauluntekijöiden mainitsema rakkaus ei voisi koskaan olla täydellinen tai ikuinen.

Jeesus Kristus on ainoa henkilö, joka on koskaan täysin ymmärtänyt armeliaisuutta ja elänyt sen mukaan. Kuten Vanhin Jeffrey R. Holland sanoi:

“Todellinen armeliaisuus on koettu vain kerran. Se näytettiin täydellisenä ja puhtaana Kristuksen pettämättömän, äärettömän ja sovittavan rakkauden myötä meitä kohtaan.”

Vaikka tietomme on rajallinen ja epätäydellinen, voimme alkaa ymmärtää Kristuksen rakkauden tasoa opiskelemalla, tutkimalla ja pohtimalla pyhiä kirjoituksia ja profeettojen sanoja – erityisesti heidän opetustaan armeliaisuudesta. Voidaksemme kuitenkin täysin ymmärtää Kristuksen armeliaisuutta, meidän täytyy myös oppia uskon kautta, seuraten Hänen esimerkkiään ja oppimalla uhrauksen kautta (OL 88:118).

Vanhin Bruce C. Hafen sanoi sen hyvin:

“Ehkä niiden, jotka etsivät ihmiskunnan Mestarin opetuslapseutta, täytyy jäljitellä Hänen uhrautumisen kokemustaan äärimmilleen henkilökohtaisen suorituskykynsä rajoissa. Vain silloin he voivat kokea Hänen empatiaansa ja armeliaisuuttansa. Koska vain silloin he ovat tarpeeksi Hänen kaltaisiaan tunteakseen Hänen rakkautensa toisia kohtaan samalla tavalla kuin Hän tuntee sen – rakkautta ’niin kuin minä olen teitä rakastanut’ (Joh. 13:24). Se on syvempää, erilaista rakkautta kuin ’rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi’ -rakkaus (Matt. 19:19).”

Ainoana täydellisenä avioliittoneuvojana Herra on ainoa, joka voi auttaa meitä löytämään onnellisena-loppuun-asti -rakkauden – ei vain runollisessa mielessä, vaan myös kirjaimellisessa, ikuisessa ja äärimmäisessä mielessä.

Rakkauden tunnustaminen: sitoumus

Koska rakkaus on yhtä paljon verbi kuin substantiivi, lause “minä rakastan sinua” on yhtä paljon lupaus käyttäytymisestä ja sitoumuksesta kuin se on tunteen ilmaisu. Kun valitsemme rakastamisen (verbi) ja päätämme toimia ilmaisemalla ja osoittamalla sitä, vain silloin rakkaus (substantiivi) voi alkaa kukoistaa.

Myös usko toimii samoin: “Te ette saa todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu” (Eter 12:6). Avioliitoissamme ja perheissämme saamme vahvistuksen vasta kun osoitamme rakkautta ja katsomme, mitä siitä seuraa.

“Rakastan sinua” on lause, jota meidän pitäisi käyttää kodeissamme paljon enemmän kuin käytämme. Jos emme opeta lapsiamme käyttämään tätä lausetta, he kokevat sen käyttämisen epämukavaksi koko elämänsä ajan.

Kun vaimoni ja minä kasvatimme lapsiamme, päätimme perherukouksemme ja pyhien kirjoitusten opiskelutuokiomme joka aamu halaamalla toisiamme. Jokainen sanoi: ”Minä rakastan sinua” – veljet sisarille, sisaret veljille, vanhemmat lapsille ja mies vaimolle. Se on upea tapa aloittaa päivä ja hyvä tapa toteuttaa kuningas Benjaminin neuvo opettaa lapsiamme rakastamaan (Moosia 4:15).

Vaikka jokainen perhe osoittaa rakkautta omalla tavallaan, meidän pitäisi aina varmistaa eikä koskaan olettaa, että lapsemme, puolisomme, vanhempamme, sisaremme ja veljemme tietävät ja tuntevat rakkautemme heitä kohtaan. Kuten Vanhin David A. Bednar muistutti:

“Meidän tulisi muistaa, että ilmaus ’minä rakastan sinua’ on vasta alku. Meidän tulee sanoa se, meidän tulee tarkoittaa sitä ja mikä tärkeintä, meidän tulee jatkuvasti osoittaa se.” (”More Diligent and Concerned at Home,” lokakuu 2009).

Päätä rakastaa ja jatka rakastamista

Pyhissä kirjoituksissa Herra on hyvin selkeä rakkauden asioissa – et voi ”lakata rakastamasta,” koska rakkaus on meidän päätettävissämme. Koska tämä on tosi asia, meidän tulee tehdä tietoinen päätös, että rakastamme puolisoamme ja perhettämme koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme; ja rakennamme vahvoja, rakastavia avioliittoja ja perheitä. Kuten Presidentti Spencer W. Kimball sanoi: ”Älä vain rukoile, että voisit mennä naimisiin sen henkilön kanssa, jota rakastat. Sen sijaan rukoile, että voisit rakastaa sitä henkilöä, jonka kanssa menet naimisiin.”

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Vanhin Lynn G. Robbins ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”Elder Robbins: We Don’t ”Fall in Love.” Love Is a Choice”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Me emme vain “rakastu.” Rakkaus on valinta appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Rakasta valintaasi.

”Valitkaa kumppani huolella ja rukoillen, ja kun olette naimisissa, olkaa palavan uskollisia toisillenne. Korvaamaton neuvo tulee pienestä kehystetystä laatasta, jonka kerran näin erään sedän ja tädin kodissa. Siinä luki: ”Valitse rakkaasi, rakasta valintaasi.” Noissa muutamassa sanassa on suuri viisaus.”

—Thomas S. Monson, “Pappeuden voima”

Puhukaa toisillenne.

”Keskustelkaa toistenne kanssa, älkääkä koskaan antako pienistä asioista tulla isoja asioita.”

—Robert D. Hales, “Blessings of the Temple”

Ilmaise kiitollisuutta.

”Ilmaiskaa kiitollisuutta siitä, mitä puolisonne tekee hyväksenne. Ilmaiskaa tuota rakkautta ja kiitollisuutta usein. Se tekee elämästä paljon rikkaampaa ja miellyttävämpää ja merkityksellisempää.”

—Richard G. Scott, “Avioliiton iankaikkiset siunaukset”

Viettäkää aikaa yhdessä.

”Avioliittomme alkuaikoina vaimoni Mary ja minä päätimme, että osallistuisimme mahdollisimman moniin tapahtumiin yhdessä.”

—Quentin L. Cook, “Jeremian valitusvirret: varokaa orjuutta”

Oleta hyvää.

”Ajatelkaa vain hyvää toisistanne, erityisesti niistä, joita sanotte rakastavanne. Olettakaa hyvää ja epäilkää pahaa.”

—Jeffrey R. Holland, “How Do I Love Thee?”

Sano: ”Rakastan sinua.”

”Oletamme usein, että heidän täytyy tietää, miten paljon rakastamme heitä. Mutta meidän ei pitäisi koskaan olettaa; meidän pitäisi kertoa heille.”

—Thomas S. Monson, “Finding Joy in the Journey”

Älä vain sano sitä; osoita se.

”Meidän tulee muistaa, että ilmaus: ”Minä rakastan sinua”, on vasta alku. Meidän tulee sanoa se, meidän tulee tarkoittaa sitä ja mikä tärkeintä, meidän tulee jatkuvasti osoittaa sitä. Meidän tulee sekä ilmaista rakkautemme että osoittaa sitä.”

—David A. Bednar, “More Diligent and Concerned at Home”

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu mormonchannel.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post 7 parisuhdeneuvoa profeetoilta ja apostoleilta appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Rakkauden vallankumous

Muistatko mitä Israelissa tapahtui niihin aikoihin, kun Kristus tuli kuvioihin? Israel oli alkanut elää omien suullisten lakiensa ja perimätietojensa mukaan, tai sen mukaan, mitä me nykyään saatamme kutsua ”kulttuuriksi?” Israelin ”kulttuuri” Kristuksen ilmaantuessa oli yksi tuomitsevimmista ja tekopyhimmistä kulttuureista, mitä maailmassa on koskaan ollut. Se oli hyvin eristäytynyt ja suvaitsematon kulttuuri. Mutta Kristus ilmaantui paikalle ja heitti verkkonsa kaikenlaisten ihmisten sekaan. Kreikkalaisten, roomalaisten, samarialaisten, ja kaikkien muiden kansojen sekaan ympäri maailman. Hänen verkkonsa peitti jopa pahimmat katuvat syntiset. Ainoat ihmiset, jotka jäivät ulkopuolelle tai olivat kirottuja, olivat paatuneita, eliittiin kuuluvia ihmisiä… ”kirjureita, fariseuksia ja hurskastelijoita”, jotka ”siivilöivät hyttysen ja nielaisivat kamelin.” Kristus toi heille rakkauden, myötätunnon ja laupeuden vallankumouksen. Hän rakensi kulttuurin, joka oli suunnattu sydämeltään nöyrille, ja joka iljetti niitä, jotka käyttivät elämänsä virheiden etsimiseen toisista. ”Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa (Matt. 23:27).”Valtaosa israelilaisista eli kulttuurinsa ja taikauskonsa mukaisesti. Tämä on ollut jokaisen liittokansan kirouksena, mikä sai Joseph Smithin sanomaan: ”Se, mitä monet ihmiset sanovat synniksi, ei ole syntiä; teen monia asioita murtaakseni taikauskoisuuden, ja aion murtaa sen.” (History of the Church, 4:445 (7 November 1841)). Kirkko ei menetä ihmisiä opin takia. Kulttuuri ja taikausko ovat ne asiat, jotka aiheuttavat tarpeetonta kiistaa.

Voin kuvitella ajan, joka ei ole kovin kaukana, jolloin homoseksuaalinen mies, heteromies, motoristi tatuointeineen, tupakoiva nainen, alkoholilta löyhkäävä mies, nuoripari, jolla on vaikeuksia kymmenysten maksamisessa, äskettäin uudelleen kastettu, kirkosta erotettu jäsen, parrakas ja farkkuihin pukeutunut mies, ja palannut lähetyssaarnaaja, joka on koukussa pornografiaan, istuvat saman seurakunnan kokouksessa yhdessä, ja ovat kirkossa koko kolme tuntia ilman, että joku riisuu heidät katseellaan tai sanoillaan. Tulee olemaan aika, kun mormonismi sekä uskollinen usean sukupolven mormoni kunnioittaa sanontaa, joka lukee kaikissa kirkkoa edustavissa opasteissa… ”Vierailijat tervetulleita.” Ei synnitön vierailija, koska Jeesus sanoi, että ”eivät terveet tarvitse parantajaa” (Matt. 9:12), vaan vierailija, joka tulee kaikkine heikkouksineen. Mormonismi ja sen rakkauden vallankumous tulee olemaan aikaa, jolloin perheet tuossa seurakunnassa ymmärtävät, miten vaikeaa ihmisille on astua sisälle kirkkorakennukseen, kun he tuntevat eksyneensä liian kauas.

Suvaitsevaisuuden vallankumous

En koskaan unohda sitä, kun kävelin parakkikylään ja koputin erään naisen ovelle, joka oli kirkon kirjoissa, mutta ei ollut ollut aktiivinen 25 vuoteen. Hänellä oli aviomies ja pari lasta. Muistan, kun hän istui keinutuolissa, (hän oli pelkkää luuta ja nahkaa), ja toivotti meidät kyynelsilmin tervetulleiksi keskustelemaan hänen ja hänen miehensä kanssa. Hänestä saattoi nähdä, että vuosien huumeiden käyttö oli tuhonnut hänet. Kun kysyimme, tulisiko hän kirkkoon kanssamme, en koskaan unohda hänen vastaustaan:

”En koskaan enää astu jalallani kirkkoon. Olen tehnyt liian paljon. Jumala ei haluan minua huoneeseensa enää koskaan.”

Avasin nopeasti Mormonin kirjan Alman kirjan luvusta 36, luin muutaman jakeen profeetan sanoja, joka oli käynyt läpi helvetin, ja vakuutin hänelle, että hän ei ollut ”tehnyt liian paljoa.” Istuimme siinä… kun hän alkoi itkeä hallitsemattomasti. Hän kertoi syntisestä elämästä, jollaisesta en ollut koskaan kuullut aikaisemmin… ja sanoi painokkaasti: ”JUMALA EI HALUAN MINUN TULEVAN HUONEESEENSA ENÄÄ KOSKAAN.” Sellaisille ihmisille ei ole helppoa tulla kirkkoon, jotka ovat eläneet henkisen piinan ja kärsimyksen täyttämää elämää, mikä johtuu heidän menneisyytensä valinnoista. He tietävät, että he ovat tehneet väärin. He eivät tarvitse ketään muistuttamaan heitä siitä. Kun he lopulta ottavat tuon askelen eteenpäin, on hyvä mahdollisuus, että nämä ovat heidän sydämensä tunteet, kun he kulkevat sisään noista kappelin ovista:

”Olen täällä, koska tarvitsen Vapahtajan apua… ja tarvitsen sinun apuasi. Olen täällä, koska minulla ei ole toivoa, ei onnea, ei perhettä, eikä ystäviä. Olen täällä, koska olen pohjalla, ja olen täällä, koska Vapahtajan armollinen käsi johdatti minut tänne Pyhän Hengen voimalla. Olen täällä, koska minussa oleva valo ei ole kokonaan hävinnyt ja toivon ja rukoilen, että laitat vähän sytykettä siihen nuotioon, etkä tukahduta sitä halveksimalla minua.”

Uskon, että tämä vallankumous – mormonismi – saa aikaan ympäristön, jossa ihmisillä on aina hyvä olla, kun he astuvat sisälle kirkkorakennukseen. He tuntevat olevansa kotona. Heistä ei koskaan tunnu siltä, että heidän täytyy varoa selustaansa. Heidän ei koskaan tarvitse murehtia sitä, mitä sisar se ja se ajattelee hänen vaatteistaan, tai mitä veli tuo ja tuo ajattelee siitä, että hän palasi kotiin lähetystyöstä normaalia aikaisemmin. Ne, jotka ovat eksyneet kirkosta nuorempina, tuntevat itsensä tervetulleiksi, kun he tulevat takaisin hoitamaan haavojaan. Heidän ei tarvitse kärsiä toisten närkästyksestä vanhojen asioiden ja kauan sitten sovitettujen syntien takia. Henkilön menneisyys ei merkitse mitään tälle pyhien uudelle sukupolvelle. ”Kuka olet nyt?!”, me kysymme. Emme kysy: ”kuka olit silloin?”

Katsoivatkohan ihmiset Moosian poikia sanoen… ”Keitä he luulevat olevansa? Kuinka he voivat olla lähetyssaarnaajia? Kuinka he voivat edustaa Kristusta? Miten he voivat antaa ohjeita kirkossa, vaikka he olivat syntisistä viheliäisimpiä? Laittoivatkohan noiden mahtavien lähetyssaarnaajien aikalaiset heidät maksamaan synneistä, jotka oli jo maksettu? Koska noilla parannuksen tehneillä pojilla oli kyky päästä yli menneisyydestään, he saattoivat olla ainoita nefiläisiä maailmassa, joilla oli halua ja kykyä tehdä vaikutus noihin viheliäisiin laamanilaisiin. Ihmiset, jotka ovat kokeneet valtavia haasteita tai tehneet suuria virheitä elämässään, ja jotka ovat olleet halukkaita näyttämään heikkoutensa eläytymällä muiden kokemuksiin, pystyvät tavoittamaan sellaiset ihmiset kuin nuo vihamieliset lamanilaiset, joiden tavoittamista pidettiin jopa mahdottomana. Ja kaikki tämä on rakkauden ansiota. Rakkauden, joka siirtyy ihmisestä toiseen. Ojennettu käsi, käsivarsi hartioilla, tai palava rukous sellaisen henkilön puolesta, joka on kokenut vaikeuksia elämässään. Nykyinen mormonismi tarvitsee uudelleenkäynnistystä. Meidän täytyy kannustaa toisiamme sen sijaan, että olemme samanlaisia ruikuttajia kuin Jeesuksen vertauksessa mainitut viinitarhan työntekijät.

Palvelemisen vallankumous

Eräs vaikuttavimmista lähetyssaarnaajista, joiden kanssa palvelin lähetyskentällä kertoi minulle, että hän rakasti alkoholin ja tupakan tuoksua kirkossa. Hän sanoi: ”Se on muutoksen tuoksu.” Kirkonpenkissä istuu joku, joka yrittää päästä eroon huonosta tavasta, oppien samalla Kristuksesta, ja toivoen ystävän apua saadakseen ajatuksensa pois tuosta riippuvuudesta… ja silti jotkut meistä siirtyvät kaukaisimpaan penkkiriviin sanoen samalla epäystävällisiä asioita. Se on sopimatonta! Se on väärin! Miten ihmiset voivat tehdä niin! Släm! Mäiskis! Pam! Ja häpeä valtaa taas tuon kamppailevan sielun, kun hän palaa takaisin yksinäiseen asuntoonsa.

Näen paikan, jossa ihmiset järjestävät opiskeluryhmiä tukeakseen niitä, jotka tarvitsevat ystäviä, joille puhua internetissä ja sosiaalisessa mediassa kuulemistaan asioista. Näen paikan, missä ihmiset auttavat toisiaan, kysyvät kysymyksiä, selvittävät huolia, ja puhuvat rehellisesti asioista, jotka askarruttavat heitä elämässä ja kirkossa. Näen ajan, jolloin ”kotiopetus” viittaa ”palvelemiseen” ja se tapahtuu enemmän rakkauden kuin kiintiöiden takia. Näen ajan, jolloin ”toveruudesta” tulee ”ystävyyttä”, ja jolloin puhdas rakkaus on suurempi kannuste kuin syyllisyys.

Uskon, että mormonismi ja sen vallankumous tuottaa ihmisiä, jotka eivät tee muistilistaa asioista, joiden tekeminen on tai ei ole sallittua pyhäpäivänä… ja jotka sitten vaativat muita toimimaan oman norminsa ja listansa mukaisesti. Uskon, että tulemme näkemään ajan, jolloin ohjelmallisia kokouksia supistetaan 50 % samalla kun noiden kokousten tehokkuus lisääntyy saman verran. Vietämme vähemmän aikaa suljettujen ovien takana keskustellen kaikesta, mitä meidän pitäisi tehdä, ja enemmän aikaa palvellen sananlaskun mukaisia orpoja ja leskiä. Saavutamme taas tosiuskonnon ja kitkemme pois ohjelmallisen uskonnon.

Jäsenet lisäävät taas henkilökohtaista pyhien kirjoitusten opiskeluaan. Lähetyssaarnaajat alkavat opettelemaan pyhien kirjoitusten kohtia ulkoa, jotta heidän lähteissään riittäisi vettä. Eikä kirkon tehtäviä enää pidetä ylennyksinä, joissa onnittelut ovat paikallaan. Kaikenlainen juhlallisuus kuolee tämän vallankumouksen myötä kaikkein suurimman sukupolven, mitä maailma on koskaan nähnyt, noustessa valtaan.

Toivon, että tämä vallankumous tapahtuu nopeasti… koska tämä maailma tarvitsee rakkautta… ja tuon rakkauden täytyy lähteä Siionista.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Greg Trimble ja se on julkaistu gregtrimble.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Mormonismin vallankumous appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Koko sota-ajan sekä Agnes että Gustav puolustivat sitä, minkä tiesivät oikeaksi – jopa mitä vaarallisimmissa olosuhteissa.

Kerran Agnes kieltäytyi ilmoittamasta ruokavarkautta – ja maksoi hinnan urheudestaan, kun hänet alennettiin saksalaisten sihteeristä pommitetun tehtaan vessanpesijäksi. Myös Gustav antoi erään pariskunnan pitää kätketyn lihavarastonsa, vaikka hänen olisi pitänyt takavarikoida tai tuhota se. Hän miettii: ”Se valinta oli yksi ensimmäisistä tietoisista moraalisista kannanotoistani, joita olen tehnyt elämässäni.”

Sodan loppuaikana Gustavin periaatteet johtivat hänet tekemään toisen vaikean valinnan: hän antautui liittoutuneille ja hänet otettiin sotavangiksi.

Vaikeuksista selviäminen rakkauden avulla

Kestettyään vankeuden kauhut Agnes vihdoin vapautettiin. Hän päätti lopulta muuttaa Långshyttaniin, Ruotsiin, missä hän työskenteli tehtaan kahviossa.

”Työ keittiöapulaisena ja tarjoilijana Långshyttanissa oli ensimmäinen palkkatyöni, ja se merkitsi minulle myös uuden elämän alkua”, hän sanoo. Vähänpä hän tiesi, että se tulisi merkitsemään myös uuden rakkauden alkua: Agnesin ja Gustavin kohtalona oli tavata Långsyttanissa.

Gustavin tie Ruotsiin sotavankina oli vaikea ja epävarma. Kun hänet vapautettiin, Gustav kertoo: ”Vankilani ovi avattiin. Minun kohdallani sota oli vihdoin ohi. Ensimmäinen tuntini vapaudessa typerrytti minut.” Koska Gustavilla oli Ruotsin kansalaisuus, hänen sisarensa oli neuvotellut hänen maanpakonsa Ruotsiin sen sijaan, että hänet olisi viety poliittiseen oikeudenkäyntiin Norjaan, ja hänen serkkunsa, Helge Palm, järjesti Gustaville työpaikan ja asunnon hänen saavuttuaan Långshyttaniin.

”Olin 23-vuotias, minulla oli vain muutamia vaatekappaleita eikä yhtään rahaa, ja tunsin olevani täysin erillään yhteiskunnasta”, hän sanoo. ”Minusta oli käsittämätöntä, että Saksa saattoi olla syypää kaikkeen siihen kauhuun, josta kuulin aina vain enemmän. Mutta kävi ilmi, että se oli totta, ja minä olin ollut osa sitä kaikkea. Olin palvellut Waffen–SS -joukoissa hyvässä uskossa, mutta kukaan ei halunnut uskoa sitä.

Mutta oli ainakin yksi henkilö, joka huomasi hänet: Agnes. ”Maaliskuun alkupuolella”, hän sanoo, ”huomasin nuoren miehen – niin surkeana, niin laihana ja niin kalpeana, kasvot melkein vihreinä – seisomassa lounashuoneen jonossa. Hänellä oli kauniit, surulliset, ystävälliset silmät.” Kun Agnes huomasi eräänä päivänä hänen tuolinsa olevan tyhjä, hän meni viemään Gustaville ruokaa hänen lähellä olevaan asuntoonsa.

Ja siitä kaikki alkoi.

Gustav pyysi Agnesia ensin elokuviin. ”Aloimme tapailla useammin. Meillä molemmilla oli vain vähän rahaa, mutta kummaltakaan ei oikeastaan puuttunut mitään. Pitkät kävelyretkemme ja jutteluhetkemme veivät sijan siltä, mitä meillä ei ollut. Agnes merkitsi minulle yhä enemmän.”

Silloinkin, kun Gustav kertoi Agnesille menneisyydestään Waffen–SS -joukoissa, hän kuunteli tätä avoimin ja anteeksiantavin sydämin. ”Suhteemme vain vahvistui”, Gustav sanoo,” ja pian välillämme oli side, jota ei enää helposti voitu katkaista.”

”Gustav oli 24- ja minä 27-vuotias, ja olimme todella rakastuneita”, Agnes muistelee. ”Tarvitsimme toisiamme. Hän oli yksin ja minä olin yksin, mutta yhdessä meillä oli toisemme.”

Mikään ei voinut erottaa heitä – ei edes heidän sotatraumansa. He avioituivat 2. maaliskuuta 1947.

Evankeliumin löytäminen yhdessä

1950-luku, Borlänge, Ruotsi

Vuodet kuluivat onnellisina, ja he molemmat jättivät taaksensa sodan vaivaamat menneisyytensä. Silti Agnes ja Gustav molemmat kaipasivat kirkkoa, jossa he voisivat käydä ja joka tyydyttäisi heidän sielujaan. He löysivät sen, kun naapuri majoitti kaksi amerikkalaista mormonilähetyssaarnaajaa, lainasi heille Mormonin kirjan ja esitteli Palmit Vanhimmille.

Perhe opiskeli Mormonin kirjaa ja tapasi lähetyssaarnaajia. Agnes muistelee: ”Gustav teki, kuten kirjassa pyydettiin tekemään: hän kysyi Jumalalta rukouksessa vilpittömin sydämin, oliko kirja totta, ja hän sai vakuuttavan vastauksen rukoukseensa.” (Moroni 10:4-5).

Kymmenen kuukautta myöhemmin heidät kastettiin pienessä joessa. ”Tuntui siltä, kuin meidät olisi kastettu Jordanissa. Hiljainen rauha vallitsi ja tunsin suurta sisäistä rauhaa”, Agnes kertoo.

Gustav ja Agnes ovat nyt yli 90-vuotiaita. Monien vuosien kuluessa ja vaatimattomissa olosuhteissa he ovat kasvattaneet suuren, uskollisen perheen, johon kuuluu yli 125 henkilöä. Heidän esimerkkinsä on sellainen, joka tullaan muistamaan ikuisesti – eikä ainoastaan heidän perheensä parissa.

Vuonna 1995 Presidentti Thomas S. Monson vieraili Tukholmassa tehtävänään jakaa uudelleen silloiset vaarnat. Kokouksessa, johon otti saa 1500 ruotsalaista pyhää, Presidentti Monson kertoi tämän vähän tunnetun kertomuksen Agnesista, holokausti-selviytyjästä, ja hänen rakastetustaan Gustavista, Waffen–SS -sotilaasta. Lopulta Gustavin pidättyvän hiljaisuuden vuodet koskien hänen menneisyyttään olivat ohi.

Asiasta ei ole koskaan sanottu yhtään epäystävällistä sanaa. Heidän ystävänsä kirkossa tietävät, että heidän yhteinen elämänsä on merkittävä esimerkki lujuudesta, anteeksiannosta, ja uskollisuudesta Herraa kohtaan. Palmin perhevaakunaan on kaiverrettu tunnuslause ”Voita vaikeudet rakkauden avulla.” Eikä mikään muu voisikaan kuvailla Agnesin ja Gustavin perintöä yhtä osuvasti kuin tuo lause: rakkaus ja usko voivat voittaa kaiken.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut O. Håkan Palm ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla  ”(How a Nazi SS Soldier and a Holocaust Survivor Fell in Love and Found the Church)”

Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Miten natsisotilas ja holokaustiselviytyjä rakastuivat toisiinsa ja löysivät kirkon appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kun sitten menin lunastamaan pakettiani, sen koko yllätti minut. Tiesin kyllä, että tilaustani seuraava lasku olisi mittava, mutta että varsinainen pakettikin olisin niin iso. Sitä en osannut odottaa. Onneksi olin liikkeellä autoilla, jonka takapenkillä valkoiseen muoviin käärittyä tilaustani oli kätevä kuljettaa.

Verkkokaupasta tilattujen pakettien avaaminen on aina yhtä jännittävää. Olenko saanut haluamani tuotteet vai onko lähetyslistassa puutteita? Ovatko tuotteet oikeaa kokoa, väriä, merkkiä ja mallia ja onko niiden määrä oikea? Tällä kertaa onneksi oli. Tilaukseni sisälsi kaksi hevosharrastukseeni liittyvää varustetta, jotka molemmat olivat prikulleen sitä, mitä olin tilannut.

Tyytyväisenä näkemääni ryhdyin lajittelemaan pakkausjätteitä. Ohuet paperikääreet roskiin, pahvit pahvinkeräykseen, muovit… Mutta mitäs, mikä ihme tuohon lattialle putosi? Onko se karkki? Sainko kiitoksena tilauksestani verkkokaupan nimellä koristettuun paperiin kietaistun karamellin?

Leveä hymy kasvoillani poimin makeisen taskuuni. Aika hyvää palvelua, ajattelin. Pisteet tälle verkkokaupalle.

Olin siis varsin onnellinen jo yhdestä karkista, mutta pian hymyni levisi entisestään. Taitellessani kokoon kaikkein suurinta, pussimaista muovikäärettä, tunsin pussin pohjalla jotain kovaa. Suoristin nopeasti jo tekemäni taitokset, työnsin käteni sisään ja kauhaisin muovin keskeltä kokonaisen kourallisen karkkeja. Nyt tätä naista hemmotellaan!

En tietenkään ajattele, että tekemäni kallis tilaus ja muutama hassu karkki olisivat jotenkin vertailukelpoisia. Pari karamellia on verkkokaupalle niin vähäpätöinen kuluerä, että niitä voitaneen nakella vaikka kaikkien kaupan kautta tehtyjen tilausten mukaan.

Tärkeintä on karkkien lähettämisen ele, se mitä karkit edustavat. Vaikka maksan itseni kipeäksi verkkokaupalle, minulle pyytämättä lähetettyjen karkkien asioista tunnen melkein jääväni voitolle.

Mitäkö tällä kaikella on tekemistä uskoni, Kristuksen tai yhtään minkään evankeliumiin liittyvän kanssa? Paljon. Olen surkea käyttämään vertauksia saati laatimaan niitä, mutta verkkokaupasta saamani karkit herättivät minussa heti vertauskuvallisia ajatuksia.

Karkit toimivat kuin Taivaan Isän rakkaus meitä lapsiaan kohtaan – sillä erotuksella, että Taivaan Isä ei tavoittele voittoa. Hän on valmis antamaan meille rakkauttaan ja siunauksiaan, suorastaan kaatamaan niitä niskaamme, aina kun vain itse olemme valmiita niiden vastaanottamiseen.

Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa, on sanonut: ”Osa haastettamme on mielestäni se, että me kuvittelemme, että Jumalalla on kaikki siunauksensa suljettuina valtavaan pilveen ylhäällä taivaassa ja Hän kieltäytyy antamasta niitä meille, ellemme me noudata joitakin ankaria, holhoavia vaatimuksia, jotka Hän on asettanut. Mutta käskyt eivät ole lainkaan sellaisia. Todellisuudessa meille satelee lakkaamatta siunauksia taivaalliselta Isältä. Omat pelkomme, epäilyksemme ja syntimme estävät sateenvarjon tavoin noita siunauksia saavuttamasta meitä.” (”Eläkää iloiten evankeliumin mukaan”, Liahona marraskuu 2014 s. 120)

Ja jos pari siunausta, pari ”taivaallista karkkia”, saa suupielet nousemaan korviin, miten hyvältä paljon suurempien siunausten saaminen tuntuu. Sellaista onnen tunnetta ei voi mitata rahassa tai millään ihmisen kehittämällä mittarilla. Taivaan Isän rakkauden ja häneltä saatujen siunausten tunteminen on luksusta olematta luksusta: Jotakin äärimmäisen erityistä, mutta kaikkien saatavissa.

Lopuksi omaa, ontuvaa vertaustani parempi vertaus. Kristus itse on sanonut: ” Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm.3:20)

Artikkelin on kirjoittanut Suvi Peltola.

Kirjoittaja on ammatiltaan toimittaja. Hänet kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi vuonna 2009.

The post Kömpelö vertaus karkeista ja rakkaudesta appeared first on SeuraaKristusta.fi.