Olen haaveillut äitiydestä niin kauan kuin muistan. Haaveissani rakastin raskausaikaa ja kasvavaa mahaa. Ajattelin tuntevani rakkautta vauvaani kohtaan heti raskaudesta kuultuani. Kuvittelin valmistautuvani vauvan tuloon innolla ja odottavani täynnä kaipuuta tapaavani hänet. Ajattelin jättäväni työt ja opiskelut mielelläni taka-alalle, sillä eihän mikään voisi olla minulle oman vauvan tapaamista ja hoivaamista tärkeämpää.

Positiivinen raskaustesti muutti ajatukseni

Seistessäni vessassa positiivinen raskaustesti kädessäni nuo kaikki haaveet tuntuivat kasautuvan päälleni. Yhtäkkiä raskaus ja ajatus vauvasta ei tuntunutkaan ihanalta. Tuo pieni viiva tikussa konkretisoi kaiken sen, miten elämäni tulisi muuttumaan.

Alkuraskaus oli minulle täysin erilainen kokemus kuin mitä olin ajatellut sen olevan. Olin valmistautunut siihen, että raskaus voisi olla fyysisesti rankka kokemus pahoinvointeineen, kasvavine mahoineen ja kipuineen, mutta en ollut lainkaan varautunut sen tuomaan henkiseen lastiin. Ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan en oikein osannut ajatella muuta kuin sitä, kuinka pian menettäisin elämäni kokonaan. Pelkäsin, etten tuntisi itseäni enää omaksi itsekseni muuttuvassa kehossani. Eniten pelkäsin kuitenkin sitä vastuuta, joka lapsen saamiseen väistämättä liittyy.

Pian huomasin kamppailevani lukuisten negatiivisten ajatusten kanssa. Sen päälle nousi syyllisyys siitä, etten osannut keskittyä rakastamaan kasvavaa vauvaani ja nauttimaan raskaudesta. Minusta tuntui, että tuo mahassani kasvava pieni alien (se ei tuntunut vauvalta) tulisi tuhoamaan elämäni. Miten voisin ikinä oppia rakastamaan sitä? Mitä jos en tuntisi mitään nähdessäni vauvan ensimmäisen kerran?

Tunsin paljon riittämättömyyttä. Tunsin syyllisyyttä siitä, että vauvan sijaan keskityinkin itsekkäästi vain muuttuvaan kehooni.

Pelot ja yksinäisyyden tunne saivat minusta yliotteen

Raskauden ensimmäinen puolisko taisi olla hämmentävää aikaa myös puolisolleni. Hän joutui – ja joutuu edelleen – säännöllisesti kuuntelemaan paniikkia ja itkua yrittäessäni kertoa hänelle, etten pysty tähän. Onnekseni hän on ollut äärettömän kärsivällinen kanssani. Vaikka hän ei pystykään samaistumaan sisälläni tsunamin lailla kuohuvaan tunnemyrskyyn, hän on aina vierelläni ja kuuntelee ja lohduttaa minua.

Yllätyksenä minulle tuli myös raskauden myötä saapunut kaikuva yksinäisyyden tunne. Yhtäkkiä elämäntilanteeni oli täysin erilainen kuin ystävieni ja läheisteni elämä. En osannut enää samaistua heidän kokemuksiinsa, eivätkä he juurikaan ymmärtäneet, mitä minä olin käymässä läpi. Saatoin toisinaan jopa loukkaantua siitä, että koin heidän sivuuttavan tunteeni. Tietenkään he eivät vain osanneet reagoida kokemuksiini, sillä elämäntilanteemme eivät olleet enää samat. Pian minusta tuntui siltä, etten voinut puhua enää kenenkään kanssa.

Joinakin päivinä ajattelin, että olisi parempi, jos vauvaa ei olisi olemassa. Tahdoin vanhan elämäni takaisin. Ja sitten putosin syyllisyyden kierteeseen. Eihän näin saisi ajatella omasta vauvasta! Lopulta ajattelin, että olisi parempi, jos minua ei olisi olemassa.

En osaa kokonaan kuvailla sitä toivottomuutta, jonka pelkoni, syyllisyydentuntoni ja itselleni asettamani paineet loivat. Mutta vaikka hetken aikaa tuntui tavattoman synkältä, onnekseni pääsin kiipeämään tuosta pelon ja masennuksen syvästä kuilusta ylös.

Siihen tarvittiin monen henkilön apua, joista tärkeimmät ovat puolisoni, terapeuttini ja Vapahtajani.

Kristus auttoi minua hyväksymään elämäntilanteeni

Iso askel raskauden hyväksymiseen oli, kun ymmärsin, että Vapahtaja tietää pelkoni.

Itse asiassa Hän ei vain tiedä pelkojani. Hän on kokenut ne kanssani. Ja kaikista peloistani huolimatta minua on siunattu raskaudella. Sen oivaltaminen auttoi minua tietyllä tapaa hyväksymään raskauden ja sen, että on okei kokea tunnemyrskyjä. Se ei estä minua tulemasta äidiksi. Eikä se automaattisesti tee minusta huonoa äitiä.

Sain myös vahvan hengellisen tunteen siitä, että tämän raskauden oli tarkoitus tapahtua täsmälleen tällä hetkellä. Nykyajan urakeskeisessä yhteiskunnassa pelkäsin, että minut tultaisiin näkemään ”vain kotiäitinä”. (Vaikka se onkin kerta kaikkiaan hölmö ajatus! Monet naiset, joita arvostan eniten, ovat valinneet kotiäitiyden ennen uraa. Eikä lasten saaminen tarkoita sitä, ettei nainen voisi myös olla kouluttautunut ja edetä urallaan.) Saamani hengellinen kokemus kuitenkin karkotti tuon pelon. Ymmärsin, että raskautuminen ja lapsen saaminen nuorena kuuluvat minun matkaani. Oivalsin, että teen elämälläni juuri sitä mitä minun pitääkin tehdä.

Koen todella tämän raskauden olleen minulle hengellinen matka. Olen oppinut luottamaan Jeesukseen Kristukseen tavalla, jota en aikaisemmin osannut. Uskon, että minun on ollut välttämätöntä kulkea tämä matka oppiakseni tarvittavat henkiset selviytymistaidot äitiyttä varten.

Tulevaisuus on täynnä toivoa ­– ja muitakin tunteita, ja se on okei

Vaikka koen välillä edelleenkin epävarmuutta, niin nykyään odotan pian edessä olevaa synnytystä ja vauvani tapaamista lämpimin tuntein. Jännitän edelleen sitä, minkälaisen siteen tulen muodostamaan vauvani kanssa. Enää en kuitenkaan pelkää sitä, etten osaisi rakastaa häntä.

Olen varma siitä, että kamppailen näiden tunteiden kanssa vielä tulevaisuudessa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen päässyt jo näin pitkälle. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka ponnistelee samojen asioiden kanssa: olen varma, että sinusta tulee paras mahdollinen äiti juuri sinun lapsellesi. Minä luotan sinuun, ja niin luottaa Taivaallinen Isäkin, joka on siunannut sinua tuolla pienellä ihmeellä. ❤️

Artikkelin on kirjoittanut Nella Ihalmo

[cta link=”https://www.facebook.com/groups/391627318446588″ text=”Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä:” button_text=”Tule keskustelemaan” button_color=”#e5d54e”]

The post Yllättikö raskauden aiheuttama mielen vuoristorata sinutkin? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mitä maailmassa oikein tapahtuu? Vastaus on siinä, että vastakulttuuri on nykypäivänä vahvemmin uutta kulttuuria. Onneksi maailman perheillä on yhä toivoa. Jos kulttuurin ja kulttuurin luomisen tai muuttamisen prosesseja ymmärretään, tarvitaan vain harkittuja toimenpiteitä luomaan myönteisiä sosiaalisia muutoksia kotona. Vanhemmat, jotka tarjoavat lapsilleen harkiten ymmärrystä siitä, mitä kulttuuri ja vastakulttuuri ovat, kuten menestymisen taitoja, luovat lapsia, joista tulee itsevarmoja kulttuurillisia johtajia tulevaisuudessa.

Kulttuurin ymmärtämisen vaikutus

Vuonna 2009 BBC Englannissa teki televisio-ohjelman perheestäni, jonka nimi oli The World’s Strictest Parents (suom. Maailman ankarimmat vanhemmat). BBC toi tätä ohjelmaa varten kaksi 17-vuotiasta brittiläistä teiniä asumaan kotiimme kahdeksan päivän ajaksi. Tarkoituksena oli nähdä, muuttaisivatko he mieltään tai käyttäytymistään, jos he asuisivat perheessä, jota useimmat pitäisivät ”ankarana”. BBC:n mukaan vanhemmat ovat ankaria, jos he eivät anna lastensa polttaa tupakkaa, juoda alkoholia, juhlia ja hankkia tatuointeja. Rima oli melko matalalla. Itse asiassa en usko, että he ymmärsivät, miten paljon he oppisivat sanasta ”ankara” tullessaan kotiimme tekemään ohjelmaa.

Ennen heidän tuloaan tarkistin sanan ”ankara” merkityksen sanakirjasta, koska en oikein pitänyt siitä, että minua kutsuttaisiin sellaiseksi. Mielestäni se tarkoitti ”häijyä” tai ”ilkeää”. Olin myönteisesti yllättynyt lukiessani vuoden 1828 Websterin sanakirjastani, että sana ankara tarkoitti itsensä hallitsemista ennalta-asetettujen periaatteiden mukaisesti. Kyllä, olin ankara vanhempi – ehkä jopa maailman ankarin.

BBC-ohjelmamme oli valtava menestys. Ohjelmantekijät kertoivat meille, että se oli ”eniten katsottu jakso ikinä BBC:llä”. Ja se oli sitä siksi, että ihmiset näkivät jotakin, mitä he eivät koskaan uskoneet näkevänsä: rauhallisuutta ja ankaruutta.

Ohjelman esittämisen jälkeen Leadsin Metropolitan yliopiston luennoitsija Mark Wanstall kirjoitti nettiartikkelin nimeltä: ”Mitä voimme oppia ohjelmasta Maailman ankarimmat vanhemmat?”

Hän sanoi artikkelissaan, että kaikissa ankarissa perheissä, joihin näitä ongelmaisia brittilapsia lähetettiin, oli kolme yhteistä asiaa, jotka tekivät niistä ankaria:

1. Jokaisessa perheessä oli vahva perhekulttuuri. Se tarkoitti sitä, että jokainen ankara perhe oli harkiten määritellyt sen, millainen perhe se halusi olla ja loi ympäristön, jossa heidän tavoitteensa voitaisiin toteuttaa. Heillä oli taidot ja järjestelmä ja heillä oli määrätyt tavat kommunikoida ja ratkaista ongelmia kotona.
2. Jokaisessa perheessä oli vahva sosiaalinen kulttuuri, joka tuki heidän perheensä kulttuuria. Eli jokaisella ankaralla perheellä maailmanlaajuisesti oli perheiden tai kirkon ja yhteisön jäsenten verkosto, joka tuki heidän perhekulttuuriaan ja kasvatusvalintojaan, vaikka he saattoivatkin tehdä jotain asioita eri tavalla omissa kodeissaan.
3. Jokaisella perheellä oli vahvat uskomukset. Eräs hauska asia ohjelmassa oli se, että jokainen jakso tapahtui eri maailmanosassa ja oli ikkuna muihin kansallisuuksiin ja uskonnollisiin kulttuureihin – kuten myös perhekulttuureihin. He yrittivät vihjailla monenlaisten uskonnollisten perheiden välityksellä sitä, että jos perhe on uskonnollinen, he olivat todennäköisesti ankaria ihmisiä. Siinä on järkeä, koska historiallisessa mielessä periaatteet, puhdas moraali ja hyveet ovat juurrutettu uskonnollisessa ja jumalallisessa opissa.

Kotikulttuurin määritteleminen harkitusti

Vuosia sitten otin osaa kotikoulutus-konferenssiin, jossa eräs äiti puhui omasta ”kotikulttuuristaan”. Tämä ilmaisu oli minulle uusi ja se jäi mieleeni. Sanomasta välittyi selvästi, vaikka en usko hänen sanoneen sitä suoraan, että oppiminen on kulttuurillista ja että perhe tai ”kotikulttuuri” voisi ratkaista koulutuksen onnistumisen.

Mieleeni tuli, että termi “kotikulttuuri” oli se ero perheiden välillä, joilla oli ”homma hallussa” (tai joilla oli näkemys perheestä ja kotiympäristöstä keinona luoda erilainen vapaampi ja itsevarmempi ihminen), ja niiden, jotka suorittivat tehtävälistansa joka päivä, mutta joista kasvoi samanlaisia lapsia kuin joka toisesta valtavirran perheestä Amerikassa. Sellaisissa lapsissa oli jotain erilaista, joiden vanhemmat olivat harkitusti luoneet vahvat perhekulttuurit.

Tällaiset perheet:

• Elivät merkityksellisesti. Heidän valintojensa taustalla oli tiedossa olevat syyt.
• Sanoivat “ei” sellaisille toiminnoille ja medialle, joita muut perheet heidän naapurustossaan saattoivat tehdä tai katsoa ajattelematta sen enempää.
• Uskoivat, että vapaus on seurausta itsehallinnan oppimisesta.
• Keskustelivat syvällisistä, ajankohtaisista ja sosiaalisesti asiaankuuluvista aiheista, kirjoista ja artikkeleista.
• Viettivät paljon aikaa lastensa kanssa leikkien, lukien, tutkien ja luoden läheisen suhteen heidän kanssaan.
• Käyttivät aikaa joka päivä keskustellakseen moraalista, uskonnollisista asioista ja ydinkirjoista.
• Kehittivät ymmärryksen perheestä ja henkilökohtaisesta tehtävästä ja tunsivat olevansa velvollisia suuntautumaan ulospäin ja auttamaan maailmaa tulemaan vapaammaksi ja iloisemmaksi.

Mitä vastakulttuuri todella on?

Ajatuksena on se, että vastakulttuuri ei ohjaisi lapsen kasvatusta. Sen sijaan tarkoituksena on ymmärtää kulttuuria ja kasvattaa lapset pitäen mielessä todellinen kulttuuri.

Websterin sivistyssanakirjassa vuodelta 1828 sanotaan, että kulttuuri on ”maan valmistamista satoa varten kyntämällä; viljelyä; työn tai muiden keinojen soveltamista hyvien ominaisuuksien kehittämiseksi tai kasvua mielen kulttuurissa tai hyveellisyyden kulttuuri; mikä tahansa työ tai keinot, joita käytetään kehittymiseen, korjaamiseen tai kasvuun.”

Sana “kultivoida”, joka mainitaan kulttuurin määritelmässä, tarjoaa enemmän ymmärrystä siitä, mitä kulttuuri merkitsee kodissa ja perhesuhteissa. Sanan kultivoida merkitys on ”muokata, istuttaa, pukea, kylvää, hankkia viljaa; kehittymistä työn tai opiskelun kautta; edistää jonkin kasvua; jalostaa ja kehittää virheitä korjaamalla, ja voimien tai hyvien ominaisuuksien laajentamista; vaalimista; hoivaamista…”

Vau! Jos aiomme saada aikaan vahvoja koteja ja sosiaalisia kulttuureja, meidän täytyy olla kultivaattoreita. Meidän luonnollisesti täytyy korjata lastemme virheet, vaalia heitä ja auttaa heitä kehittymään ja edistymään heidän hyvissä ominaisuuksissaan.

Jos kodissamme ei ole riittävästi ohjeistusta, korjausta ja ylistystä, vedämme perheitämme kulttuurista vastakkaiseen suuntaan. Silloin vastakulttuuri vallitsee perheessä; perheestä tulee vastakkainen tai vastakulttuurinen. Sana “vasta” tarkoittaa “päinvastaista; vastapuolta; vastakkaista suuntaa; väärää suuntaa.”

Eli vaikka onkin hyvin houkuttelevaa katsoa perheitämme ympäröivää maailmaa ja ajatella, että meidän täytyy kasvattaa perheemme tavalla, joka on vastakkainen ympärillämme näkyvään kulttuuriin, niin todellisuudessa juuri tuo yhteiskunnan osa, joka on moraalin ja perhearvojen vastainen, on oikeasti kulttuurin vastakohta.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Nicholeen Peck ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Vastakulttuurinen kasvatus appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Esimerkiksi tavallinen kauppareissu markettiin voi saada lapsen aivot käymään läpi seksuaalisia ja häiriintyneitä vaihtoehtoja. Mitä vanhemman pitäisi tehdä tuossa tilanteessa? Kuinka perhe voi elää maailmassa tulematta osaksi kaikkea sitä irstautta ja julmuutta, jolle niin monet ihmiset yhteiskunnassa vain naureskelevat?

Viattomuuden illuusio: Elämä maailmassa

Monien vuosien ajan olen vienyt omat lapseni ja usein myös muita opettamiani lapsia Utahin Shakespeare-juhlille. Joka kerta ennen osallistumispäätöstä soitan juhlien järjestäjille varmistaakseni, että näytelmä on kehityksellisesti sopiva lapsille ja että se suojaa heidän viattomuuttaan.

Tänä vuonna kysyin tavalliset kysymykseni juhlien henkilökunnalta koskien irstautta, kaksimielisyyttä ja seksuaalisesti sopimatonta käytöstä. Minulle kerrottiin, että esitys oli “perheystävällinen” ja “sopii kaiken ikäisille”. Minulle kerrottiin, että näytelmä oli sama, jonka oppilaat olivat nähneet aiemmin tuona vuonna.

Olimme kauhuissamme, kun näytelmässä olikin mukana seksuaalista häirintää ja väkivaltaa naisia kohtaan, mihin sisältyi raiskauksen teeskentelemistä ja vaatteiden repimistä naisten päältä, sekä henkilöhahmojen juoksentelua pitkiä aikoja ympäriinsä pelkissä alusvaatteissa ja kursailemattoman seksuaalisia asentoja.

Onneksi monet näistä lapsista oli opetettu olemaan katsomatta tuollaista saastaa. He peittivät silmänsä ja käänsivät päänsä pois näiden sopimattomien kohtien aikana.

Tämän näytelmän mainostaminen “sopivaksi kaikenikäisille” on täydellinen esimerkki siitä, mitä kutsun ”viattomuuden illuusioksi”. Tuotantoa sanotaan ”sopivaksi”, joten jokainen olettaa, että heidän näkemänsä asiat ovat sopivia – vaikka ne edistävät naisiin kohdistuvia tuhoisia ihmissuhteita ja väkivaltaisia seksuaalisia tekoja. Nämä illuusiot tulevat jatkuvasti yhä hallitsevammiksi.

Kävin äskettäin katsomassa myös kykykilpailua, jota mainostettiin kaikille sopivaksi, tullaksemme vain altistetuiksi tapahtuman järjestäjien sketsille, jonka pääaiheena oli sukupuolielimet. Jotkut ihmiset myös kähmivät ja kopeloivat toisiaan näyttämöllä samoin kuin Shakespeare-juhlilla, teeskennellen seksuaalisen väkivallan tekemistä. Kun ilmaisin mielipiteeni ja pettymykseni asiasta, he vastasivat vain, että ”se oli harmitonta”. Niinpä niin.

Taas kerran erästä live-tapahtumaa mainostettiin ”kaiken ikäisille” sopivaksi ja loppujen lopuksi siinä käsiteltiin häiriintynyttä ja epäkunnioittavaa seksuaalista käytöstä ”hauskuutena.”

Mikä tekee ohjelmasta viattoman? Tarkoittaako hauska sitä, että sisältö on hyvää ja sopivaa? Kenen hyvyysmittaria käytetään, kun materiaalia luodaan ja markkinoidaan?

Nämä ovat esimerkkejä viattomuuden illuusioista, jotka tapahtuvat suorissa näytelmätapahtumissa – mutta illuusiot eivät lopu siihen. Videot, pelit, kirjat, musiikki ja sosiaalisen median sivustot kaikki muuttavat menneisyyden ymmärrystä siitä, mikä on sopivaa lapsille kohti uutta versiota lapsuudesta ja viattomuudesta.

Koska viattomuuden illuusio on kaikkialla ympärillämme, vanhempien täytyy olla varuillaan. Ei ole mikään ihme, että yhä useammat vanhemmat esikatselevat mediaa ja rajoittavat digitaalisia ja sosiaalisia vaikutteita. Nuo vanhemmat ovat viisaita. Nuo vanhemmat antavat lastensa oikeasti kokea viattomuutta viattomuuden illuusion sijaan. Viattomuuden illuusio aiheuttaa aikaisempaa enemmän alaikäisten sopimatonta seksuaalista käytöstä ja riippuvuuksia.

Antakaa lasten olla viattomia

Kun aikuiset altistavat lapsia seksuaaliselle ja rikolliselle sisällölle heidän kasvuvuosiensa aikana, he eivät salli lastensa olevan viattomia. Pohjimmiltaan vanhemmat häpäisevät lapsen tietoisuutta ja luontaista siveellisyyttä ja lapsi tuntee olonsa vaivaantuneeksi.

Keskustelen usein vanhempien ja lasten kanssa siitä, miten he voivat vahvistaa perhesuhteitaan. Joskus he kertovat, että videopelit tai sosiaalinen media on vaikuttanut lapsiin niin, että he himoitsevat seksuaalisesti epäsiveellisiä kuvia tai toimintoja. Usein vanhemmat kertovat minulle, että noilla lapsilla on korkeat moraaliset periaatteet. Nämä lapset ilmaisevat haluavansa vahvan moraalin siitä huolimatta, että he ovat nähneet niin paljon saastaa. Jotkut nuoret ovat kysyneet minulta, että onko enää koskaan mahdollista tuntea itsensä viattomaksi, kun he ovat nähneet niin paljon epäsopivaa materiaalia.

Sydäntäni särkee näiden lasten puolesta. Tietysti jopa tunnollisimmilla vanhemmilla on lapsia, jotka joskus vahingossa näkevät jotakin järkyttävää. Monet näistä lapsista kuitenkin ajautuvat jonkinlaiseen kaksois-elämäntyyliin, koska vanhemmat eivät ole olleet tarpeeksi tarkkoina. Kun vanhemmat eivät ole tietoisia ja aseta selviä rajoja, lapset voivat helposti menettää mahdollisuutensa olla viattomia.

Viaton ei tarkoita samaa kuin tyhmä. Viaton tarkoittaa hyvää, hyveellistä ja puhdasta. Jotkut ihmiset ajattelevat, että viattomuus tarkoittaa sitä, että henkilö on lapsellinen ja tietämätön. Vanhemmat voivat opettaa lapselle, miten pysyä viattomana moraalisesti turmeltuneessa, ei viattomassa yhteiskunnassa. Tämä kasvatustapa vaatii oikeastaan enemmän tietoa kuin vähemmän.

Kun näkymä on huono…

Lapsuudenkotini seinällä roikkui vuosien ajan eräs juliste. Siinä luki: ”Kun näkymä on huono, yritä katsoa ylöspäin.” Katselin usein tuota julistetta ja ajattelin: ”Niinpä, Jumalan puoleen kääntyminen auttaa tapahtuipa ympärilläni mitä tahansa.”

Auttaakseen säilyttämään lastensa viattomuuden, vanhempien pitää olla niitä, jotka kertovat ensimmäisenä lapsilleen kaikista niistä vahingollisista haasteista, joita kohtaamme nykyajan yhteiskunnassa, mukaan luettuina seksuaaliset trendit, identiteettiongelmat, poliittiset väittelyt ja eettiset ongelmat, kuten myös moraalin historiallinen merkitys ja siveellinen käyttäytyminen. Vanhempien pitäisi kertoa lapsille siitä, mitä uutisissa sanotaan ja esittää asiat tavalla, joka saa heidät tuntemaan, että he tietävät tarpeeksi. Tämä on ratkaisu siihen, miten voitte poistaa (tai ainakin vähentää) sitä järkytystä, jota he saattavat kokea, kun opettajat koulussa tai muut henkilöt yhteisössä jakavat tähän asiaan liittyvää tietoa tai toimivat lapsen arvojen vastaisesti.

Lasten pitäisi tuntea, että he tietävät enemmän kuin useimmat muut ihmiset tietävät aiheesta. Se auttaa heitä vastustamaan emotionaalista ja henkistä järkytystä, joka voi ilmaantua silloin, kun lasten on käsiteltävä ikätasolleen sopimatonta materiaalia. On tärkeää huomata, että vain vanhemmat voivat antaa ”enemmän” tietoa myönteisesti vaikuttaen, koska vain vanhemmat voivat opettaa lapsiaan katsomaan uutisia ja kokemuksia hyveellisyyden ja uskon linssin läpi. Useimmat muut aikuiset ovat rajoitettuja vain logiikkaan nuorisoa opastaessaan, mikä johtuu moraalisesti suhteellisista suuntauksista.

Tämä ei tarkoita sitä, että vanhempien pitäisi ylen määrin altistaa lapsiaan. Vanhempien ei tarvitse kertoa tarkkoja yksityiskohtia auttaakseen lasta tietämään asioita. Sen sijaan vanhempien pitäisi rukoillen opastaa lapsia ennalta arkaluonteisissa asioissa.

Ennen kaikkea, vanhempien täytyy opettaa lapsiaan seuraamaan Jumalaa kaikissa asioissa. Hän on Mestariopettaja. Vanhemmat, jotka opettavat lapsilleen Jumalan teitä ja sanoja, tarjoavat heille turvallisuuden tunteen ja identiteetin, mitkä taas antavat heille voimaa ja turvaa maailmamme jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa.

Lastenne täytyy oppia pitämään teitä ensisijaisina opettajinaan, ei maailmaa. Vanhempina teidän täytyy olla täysin periksiantamattomia opettaessanne heille oikeita periaatteita – erityisesti jumalallisia periaatteita.

Ja lopuksi, opettakaa heitä automaattisesti kääntymään pois kaikesta sellaisesta, mikä tuntuu väärältä ja epämukavalta. Päätöstä pois kääntymisestä ei tehdä tapahtumahetkellä, vaan edeltä käsin. Tämä on elintärkeä taito ostoskeskuksessa, marketissa tai muissa julkisissa rakennuksissa tai paikoissa käydessänne. Se auttaa lapsianne myös selviytymään yliopistosta niin, että he säilyttävät moraalinsa.

Työsi ja tuotoksesi suojeleminen

Minkä tahansa yhteisön arvokkain tuotos on sen seuraava ihmissukupolvi. Vanhemmat tavallaan valmistavat ”tuotteita”. Me teemme liian paljon työtä lastemme opettamisen ja heidän viattomuutensa suojelemiseksi luovuttaaksemme heidät minkä tahansa elokuvan, pelin, naapurin tai lapsenvahdin hoidettaviksi. Jotkut vanhemmat joutuvat mukavuusansaan. He tekevät paljon työtä lastensa viattomuuden säilyttämiseksi vain alentaakseen yhtäkkiä tasoaan jossakin sosiaalisessa tilanteessa tai naapurin toimiessa lapsenvahtina.

Ole harkitseva. Koska lasten täytyy oppia havaitsemaan, on vanhempien tehtävä aluksi auttaa heitä tekemään sitä, olla mukana meneillään olevassa havainnoinnissa ja viimein tarkistaa tehty havainto, kunnes nämä nuoret aikuiset ovat saavuttaneet kyvyn suojella itseään aikuisina. Se on asteittainen prosessi. Se vie aikaa. Mutta se saa aikaan sellaisen viattomuuden, jollaista ihminen kaipaa elääkseen onnellista elämää.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Nicholeen Peck ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Viattomien lasten kasvattaminen myrkyllisessä maailmassa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Milloin lapselle voidaan alkaa opettaa läheisyydestä? Meillä on paljon ajallista tietoa maailmallisesta seksuaalisuudesta ihmissuhteissa, mutta tässä on muutamia ehdotuksia siihen, miten voit opettaa lapsellesi fyysisestä läheisyydestä hengellisessä asiayhteydessä.

Tee suunnitelma

Ensinnäkin sinun tulee ymmärtää, että keskustelu ruumiista edellyttää pyhyyttä. Minusta on mielenkiintoista, että kun Herra kuvailee fyysistä muotoamme, Hän julistaa: ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?” (1. Kor. 6:19). Ruumiillamme ei ainoastaan ole samankaltaisia ominaisuuksia kuin temppelillä; ruumiimme ovat temppeleitä.

Lapsesi ruumis on temppeli. Aina kun keskustelemme lastemme kanssa heidän kehoistaan, seisomme pyhällä maalla. Tunteiden, sanojen, äänensävyn ja hengen pitäisi heijastaa sitä maata, jolla seisomme.

Toiseksi, suunnittele etukäteen. Kun lapsi kysyy kysymyksen, on helpompaa, jos sinulla on jo ajatus siitä, miten vastata, vaikka et tietäisikään, mitä he aikovat kysyä. Tässä muutamia vinkkejä:

Vastaa rehellisesti ja selkeästi.

Kysy lapselta lisäkysymyksiä tai hanki asiasta tietoa ennen kuin vastaat heidän kysymykseensä. Kysy maltillisia, selventäviä kysymyksiä kuten: ”Mitä sinä tiedät asiasta?” Joskus lapset kysyvät ihan jotain muuta kuin ajattelet heidän kysyvän.

Sano mieluummin vähemmän kuin enemmän.

Lapset tarvitsevat täydellisiä, mutta yksinkertaisia vastauksia. Kun he ymmärtävät antamasi vastauksen, he saattavat esittää uuden kysymyksen. He tarvitsevat pieniä tiedon murusia vähitellen, rivi rivin päälle. Jokaisen uuden tiedon murusen tulisi perustua aiemmin kerrottuun tietoon.

Siirrä keskustelua, jos aika ei ole sopiva.

Sovi uusi aika lapsesi kanssa jutellaksesi hänen kanssaan myöhemmin, ja tee sitten niin. Jos et tee niin, he etsivät tietoa muista lähteistä, tai eivät ehkä uskalla tai epäröivät kysyä mitään tulevaisuudessa.
Älä vastaa kysymykseen heti, jos tunnet, että et voi vastata asianmukaisesti.

Voit sanoa: ”Hyvä kysymys. Voinko miettiä sitä vähän aikaa, jotta voin vastata paremmin?”

Toista.

Lapset kysyvät usein samoja asioita monta kertaa, koska he eivät muista kerralla kaikkea. Vastaa heille kärsivällisesti ja johdonmukaisesti.

Älä naura lapsen kysymykselle.

Joskus lapset kysyvät mielestämme hassuja kysymyksiä. Mutta jos lapsen kysymykselle nauretaan, he saattavat lakata kysymästä niitä meiltä. Heitä saattaa myös alkaa hävettää, tai he saattavat tuntea olonsa tyhmäksi tai kiusaantuneeksi. Seksuaalisuus on pyhää. Vaikka lapsi kysyisi hassun kysymyksen, siihen tulee vastata pyhyyden hengessä.

Mitä sanoa?

Nyt kun sinulla on suunnitelma, saat vinkkejä siihen, mitä sinun tulisi opettaa lapsillesi heidän ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan:

Puhu ruumiinosista niiden oikeilla nimillä.

Hengelliset johtajamme ovat opettaneet meille, että meidän täytyy puhua lapsillemme ”suoraan mutta kunnioittavasti”, ja käyttää anatomisesti oikeita nimityksiä ruumiinosista ja -toiminnoista. Tämä auttaa lapsia kypsymään tuntematta häpeää omasta kehostaan ja sen toiminnoista. Slangisanat ruumiinosista ja -toiminnoista ovat epäkunnioittavia sitä temppeliä kohtaan, jossa henkemme asuvat ja joka on tehty Jumalan kuvan mukaisesti.

Opeta, mikä on soveliasta ja mikä epäsoveliasta koskettelua.

Opeta lapsillesi, että jos ja kun joku koskettaa heitä tavalla, joka tuntuu epämukavalta (sen ei tarvitse olla seksuaalista tai intiimialueen koskettelua), heidän tulisi kertoa siitä luotettavalle aikuiselle. Sitten kuuntele, kun lapsesi kertoo sinulle, että hän ei pitänyt siitä tavasta, miten joku kosketti häntä, vaikka se johtuisi vain siitä, että hän ei pidä kutittelusta tai poskien nipistelystä.

Tämä kasvattaa luottamusta. Lapsesi tietää, että kuuntelet, jos hän kertoo sinulle jostakin isommasta asiasta, joka on saattanut oikeasti olla epäsoveliasta. Pienille lapsille on tärkeä taito oppia, että hyväksikäytöstä kertominen on hyvä asia, koska sen estäminen on hyvin vaikeaa.

Opeta lapsiasi kunnioittamaan toisten kehoja.

Lääkärileikkien leikkiminen on yleistä lapsuudessa sekä samaa että eri sukupuolta olevien lasten kanssa. Jos löydät lapsesi leikkimässä tällaista leikkiä, pysy rauhallisena. Muista, että puhutte ruumiista, ja ne ovat pyhää maata. Voit sanoa: ”Mikä leikki tämä on? Te molemmat hymyilette, joten sen täytyy olla hauskaa. On aika laittaa vaatteet takaisin päälle ja tulla keittiöön.”

Joskus lapset leikkivät jotain leikkiä nähdäkseen toisen lapsen alasti, koska he ovat uteliaita. Selitä, että uteliaisuus toisen ruumista kohtaan on hyväksyttävää, mutta jokaisen ruumis on yksityisasia. Meidän täytyy kunnioittaa toisten ruumiita ja leikkiä vaatteet päällä. Muistuta lasta, että hänen ruumiinsa kuuluu vain hänelle ja että vain määrätyt henkilöt saavat katsoa ja koskettaa sitä.

Mieti, mitä yksityisyys merkitsee lapsellesi.

Nuoret lapset eivät ymmärrä yksityisyyden käsitettä. Pienten lasten vanhempia häiritään jatkuvasti esimerkiksi kylpyhuoneessa. Pienelle lapselle ei ole haitallista nähdä vanhempaansa alastomana.

Vanhempien tulisi päättää, milloin heistä alkaa tuntua epämukavalta antaa lapsen nähdä heidät alastomina, tai kun heidän lapsensa alkavat kikatella ja heistä on epämukavaa nähdä vanhempansa alastomina (tämä koskee myös kylpemistä vastakkaista sukupuolta olevan lapsen kanssa). Silloin on aika järjestää hieman enemmän yksityisyyttä. Huomaa myös, että lapset jo luonnostaan kaipaavat enemmän yksityisyyttä noin 4-7-vuotiaana.

Opeta lapsillesi, miten pukeudutaan soveliaasti.

Vaatetus liittyy myös yksityisyyteen. Voit yhdistää käsitteet vaatetuksesta, yksityisyydestä ja siveellisyydestä pienille lapsille. Esimerkiksi, vaatetuksen tarkoitus on antaa yksityisyyttä ja osoittaa kunnioitusta erityisiä ruumiinosia kohtaan. Me käytämme määrätynlaisia vaatteita ollaksemme siveellisiä ja pitääksemme ruumiimme pyhinä.

On myös hyvä aloittaa pornografian haitoista opettaminen (keskustelu, joka pitäisi käydä noin 7–9-vuotiaana). Kun lapset ymmärtävät, mitä siveellisyys on, he ymmärtävät myös, miksi heidän tulisi välttää sellaisten kuvien katsomista, joissa ihmisillä ei ole vaatteita.

Opeta raskaudesta ja syntymästä.

Lapset eivät ymmärrä asioita kuten aikuiset, eivätkä synnytyksen vaiheet ole vielä pelottavia, inhottavia tai noloja, kuten vanhempien lasten kohdalla saattaa olla. Heistä se on kiehtovaa. Heistä on ihanaa oppia omasta temppeleistään ja taivaallisen Isän heidän ruumiilleen antamista kyvyistä. Aloita opettaminen siitä, miten vauva kasvaa ennen kuin kerrot synnytyksen eri vaiheista.

Muista, että itsensä tutkiminen on normaalia ja hyväksyttävää.

Pienet lapset pitävät itsensä koskettelusta. He koskettelevat koko ruumistaan ja haluavat tietää eri ruumiinosien tarkoituksen. Tällainen koskettelu on normaalia tutkimista, jossa ei ole seksuaalista ärsykettä. Saattaa kuitenkin olla hermostuttavaa löytää lapsesi hieromasta intiimialuettaan.

Pikkulapsille voi sanoa: ”Ruumiisi koskettaminen kaikkialta tuntuu hyvältä.” Leikki-ikäiselle voi sanoa: ”Tuntuu mukavalta koskettaa sieltä, mutta se ei ole sopivaa silloin, kun paikalla on muita ihmisiä.” Esikoululaiselle voi sanoa: ”Tiedän, että tuolla tavalla itsesi koskettaminen tuntuu hyvältä; nuo kehon osat ovat erityisiä.” Sitten voitte ohjata heidän huomionsa muuhun toimintaan.

Itsensä tutkimisesta voi tulla ongelma, jos se jatkuu 6-8 vuoden ikään. Silloin siitä tulee tarkoituksenmukaisempaa ja se voi muuttua itsensä tyydyttämiseksi murrosiän aikana. Jos löydät vanhemman lapsesi hieromassa itseään, voit sanoa: ”Ruumiisi on temppeli. Ruumiimme täytyy pysyä viattomana ja puhtaana kuten temppeli. Me odotamme, kunnes aika ja paikka ovat sopivia seksuaaliselle kosketukselle.”

Selitä, että nuo ruumiinosat ovat luotu tuomaan nautintoa. On kuitenkin odotettava aikaa, jolloin henkemme ovat valmiita seksuaalisiin kokemuksiin. Tuo aika on avioliitossa.

Puhu lapsellesi fyysisestä läheisyydestä ennen kuin he oppivat siitä epäsoveliaasta tai epämääräisestä lähteestä.

6–8-vuotiaat lapset ovat valmiita tietämään seksin määritelmän. On järkevää opettaa lapsille, mitä seksi on, kun he ovat vielä viattomia eikä Saatanalla ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään.

Sosiaalisesti tämän ikäiset lapset jakaantuvat samaa sukupuolta oleviin ryhmiin, eivätkä ole vielä kiinnostuneita ”kokeilemaan” seksuaalisia käyttäytymismalleja. He eivät ole vielä nolostuneita, kyynisiä eivätkä vaikeasti lähestyttäviä, vaikka alkavatkin haluta luonnostaan yksityisyyttä. He uskovat sinua, vanhempaansa, enemmän kuin kenenkään muuta tässä iässä.

Tämän lisäksi Saatanalla ei ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään ”pimeyden sumuilla”. Presidentti Eyring selittää: ”Perheellä on etulyöntiasema lapsen elämään kahdeksana ensimmäisenä vuotena. Noina suojeltuina vuosina, Saatana ei voi Jeesuksen Kristuksen sovituksen vuoksi käyttää pimeyden sumuja piilottaakseen takaisin kotiin vievän polun.” (Henry B. Eyring, ”Help Them on Their Way Home”, huhtikuu 2010).

On järkevää opettaa lapsille, mitä seksi on, kun he ovat vielä viattomia eikä Saatanalla ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään. Heillä saattaa silti olla joitakin vääriä ajatuksia ja he saattavat tehdä virheitä, mutta kun opetat heille Kristuksesta, he tuntevat luonnostaan vetoa Häneen ja tuntevat, mikä on oikein.

Tämä on aika opettaa heille vanhurskautta ja moraalia ja odottaa heidän elävän sen mukaan! Nämä opetukset pysyvät heidän mukanaan myös myöhempinä vuosina.

Opeta lapsellesi, että fyysinen läheisyys on tärkeä osa aviosuhdetta.

Yksi läheisyyden tarkoitus aviosuhteessa on saada lapsia. Sille on kuitenkin myös muita perusteita kuin vain lapsen luominen. Oman lapsesi tulisi tietää tämä. Jotkut vanhemmat saattavat unohtaa, että lapset eivät välttämättä ymmärrä, että avioliitossa läheisyydellä on suurempi merkitys kuin lasten luominen. Tai ehkä heistä on vain vaikeaa puhua läheisyyden merkityksestä muuten kuin lisääntymistarkoituksessa.

Monet vanhemmat sivuuttavat nämä myönteiset viestit läheisyydestä ja menevät suoraan ”älä tee sitä ennen kuin olet naimisissa” -osioon. Suhdeviestit kertovat rakkaudesta, läheisyydestä, kunnioituksesta ja kommunikoinnista liitossa. Fyysinen läheisyys sitoo parin yhteen tavalla, jota mikään muu rakkauden teko ei voi korvata. Seksi on lasten saamista varten, mutta myös nautinnon ja yhteenkuuluvuuden luomista varten avioliitossa.

Ole esimerkki

Näytä lapsillesi, miltä hyvät, vastuulliset, rakastavat vanhemmat näyttävät. He oppivat paljon läheisyydestä, rakkaudesta ja kunnioituksesta seuraamalla sitä, miten heidän vanhempansa ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Pysy myönteisenä

Kun keskustelette temppelistä lapsenne kanssa, olet luonnostaan tietoinen siitä, millaista kieltä käytät. Et halua käyttää kielteisiä lauseita kuten: ”Älä mene sinne kuin vasta vanhempana” tai ”Syntiset ihmiset eivät voi mennä temppeliin.” Koska haluat, että lapsesi odottaa pääsevänsä pyhään temppeliin jonakin päivänä, kohdistat heidän katseensa temppeliin käyttämällä rohkaisevia lauseita kuten: ”Pääset sinne jonakin päivänä.”

Katsomme tulevaisuuteen ja keskitymme siihen, mitä lapsemme kokevat temppelin kauneudessa ja pyhyydessä. Kohdistakaa lapsenne katse myös heidän oman ruumiinsa kauneuteen ja pyhyyteen. Seksuaalinen kanssakäyminen on ainutlaatuinen osa aviosuhdetta. Antakaa lastenne odottaa sitä innolla! Rohkaiskaa heitä kanavoimaan energiansa valmistautumiseen soveliasta aikaa varten, jotta he voivat hyötyä seksuaalisista kokemuksistaan avioliitossa. He haluavat todennäköisemmin odottaa, jos he ymmärtävät seksuaalisten kokemusten myönteisen ja hengellisen voiman avioliitossa, joka on enemmän kuin se, mitä maailma heille opettaa.
Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Cherri Brooks ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla ”Teaching Young Children About Physical Intimacy: Tips for LDS Parents.”

Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Fyysisestä läheisyydestä opettaminen pienille lapsille: vinkkejä vanhemmille appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kuinka on mahdollista pyhittää lepopäivä, etenkin jos perheessä on vilkkaita lapsia, joiden ei yksinkertaisesti voi odottaa miettivän hiljaa Vapahtajaa tuntikausia? Aikuiset usein ajattelevat, että hiljaiset toiminnat auttavat pitämään Herran päivän pyhänä, mutta tähän käskyyn sisältyy paljon muutakin.

Sapatinpäivänviettoon ei ole olemassa ehdotonta tee- tai älä tee -listaa, mutta sunnuntain pitäisi tuntua toisenlaiselta kuin muut viikonpäivät. Herra on antanut hyvät ohjeet Opissa ja liitoissa 59:9.

Robert J. Matthews selitti, että ”lepopäivä ei tarkoita joutilaisuutta; se tarkoittaa painotuksen muutosta. Yksinkertaisesti sanoen, ’sapatinpäivän pyhänä pitäminen’ tarkoittaa sitä, että käytämme päivän Jumalan palvelemiseen ja hyvän tekemiseen kanssaihmisillemme”.

Kun palvelemme Jumalaa, paljastamme tunteemme, osoitamme kiintymyksemme ja sitoutumisemme Häntä kohtaan. Voimme palvella musiikin, rukouksen, palvelun, sanojen ja kunnioituksen kautta.

Mitä minun pitäisi tehdä sunnuntaisin?

Kun lapseni olivat pieniä, kuulin sanat: ”Sunnuntaisin ei ole mitään tekemistä”…noin joka 7. päivä! Päätin todistaa väitteen vääräksi ja aloin tekemään luetteloa! Tuosta luettelosta syntyi kirja, joka keskittyi niihin asioihin, joita me voisimme tehdä, eikä niihin, joita emme voi tehdä.

1. Järjestäkää kotiinne useita paikkoja, joissa voidaan tehdä erilaisia sunnuntaitoimintoja, kuten katsoa kirkon videoita, lukea kirkon lehtiä, kirjoittaa kirjeitä lähetyssaarnaajille, leipoa pikkuleipiä muille, valmistaa havaintoesitystä maanantain perheiltaa varten, jne. Käyttäkää ajastinta ja vaihtakaa paikkaa noin 15 minuutin välein.
2. Tehkää ”hiljaisia kirjoja” käyttäen valokuvia, joissa perheenne jäsenet ovat kunnioittavia erilaisissa tilanteissa. Pienet lapset voivat katsella kirjoja sakramenttikokouksen aikana, ja ne muistuttavat myös heitä olemaan kunnioittavia.
3. Valmistakaa kollaasi tai piirtäkää kuvia siunauksistanne.
4. Tehkää taulukoita, joihin perheenjäsenet voivat merkitä edistymisensä pyhien kirjoitusten lukemisessa tai määrättyjen kohtien ulkoa opettelemisessa.
5. Askarrelkaa palapelejä vanhojen kirkon lehtien kuvista.
6. Muotoilkaa muovailuvahasta henkilöitä ja esineitä pyhien kirjoitusten kertomuksista, kuten Liahona, kultalevyt tai Nooan arkki.
7. Valmistakaa perheen oma postilaatikko, johon voitte kirjoittaa mukavia kirjeitä toisillenne.
8. Tehkää lahja piispalle, kotiopettajille, seminaariopettajalla tai muille kirkon johtajille, jotka ovat siunauksena elämässänne.
9. Valmistakaa perheen lippu tai viiri ja laittakaa se esille kotiinne.
10. Koristelkaa tyynyliina pyhien kirjoitusten kohdilla tai muilla hyvillä ajatuksilla, joita voitte mietiskellä nukahtaessanne.
11. Ottakaa selvää pääsiäisen perinteistä ja ruoista. Selvittäkää, olisiko lähistöllä jokin pääsiäistapahtuma, johon voisitte osallistua.
12. Ottakaa selvää muista kulttuureista. Selvittäkää, miten kirkko edistyy eri puolilla maailmaa. Valmistakaa jonkin vieraan maan ateria.
13. Kuunnelkaa klassista musiikkia ja tutustukaa taiteeseen. Ottakaa selvää kuuluisista säveltäjistä ja taiteilijoista.
14. Jokainen perheenjäsen valitsee eri kirjan sunnuntailuettavaksi. Kun kaikki ovat lukeneet kirjansa, he kertovat, mitä ovat oppineet siitä. Aloittakaa kirjallisuuskerho.
15. Tehkää inventaario ruokavarastostanne. Päivittäkää 72 tunnin varastonne kotonanne ja autoissanne.
16. Vaihtakaa paristot palohälyttimistä ja käykää läpi hätäuloskäynnit perheen kanssa. Valmistakaa ”kaikki tarpeellinen”.
17. Auttakaa poikaanne partiomerkkivaatimuksissa. Auttakaa tytärtänne Nuorten Naisten ohjelman suorittamisessa.
18. Valmistakaa nukketeatteriesitys pyhien kirjoitusten kertomuksesta ja esittäkää se perheillassa tai alkeisyhdistyksessä.
19. Pitäkää perheneuvoston kokous.
20. Keskustelkaa henkilökohtaisesti jokaisen lapsenne kanssa. Käykää läpi heidän tavoitteensa, toiveensa ja unelmansa.
21. Ottakaa perhekuva jossain kauniissa paikassa.
22. Kirjoittakaa luettelo jokaisen perheenjäsenen hyvistä ominaisuuksista. Antakaa luettelo heille tai lukekaa sitä silloin, kun teidän on vaikea muistaa, miksi todella rakastatte heitä!
23. Näyttäkää vanhoja kotivideoita tai dioja. Kertokaa tarinoita ajasta, kun vanhemmat olivat nuoria ja tapasivat toisensa, millaista elämä silloin oli jne.
    
24. Suunnitelkaa seuraavaa perheen yhteistä lomaa. Keskustelkaa, miten voitte pyhittää lepopäivän, jos olette matkalla sunnuntaina.
25. Suunnitelkaa sukujuhla. Etsikää paikkoja, joissa voisitte järjestää tuon suuren tapahtuman. Kirjoittakaa tai soittakaa sukulaisille, jotka voisivat auttaa järjestelyissä. Tehkää työnjako. Valitkaa teema.
26. Tavatkaa naapureitanne. Jos he ovat uusia naapurustossa, viekää heille paikallinen sanomalehti tai hyödyllisten puhelinnumeroiden luettelo pikkuleipien ja puhelinnumeronne kera. Jos te olette uusia naapurustossa, esittäytykää viemällä naapureille lautasellinen herkkuja.
27. Kutsukaa kaksi tai kolme perhettä kirkosta teille viettämään ”jäätelösunnuntaita” ja keskustelkaa mieluisimmista sunnuntaiperinteistänne.
28. Jättäkää herkkuja kahden seurakuntanne perheen ovelle viestin kera, jossa pyydätte heitä jatkamaan ”sapatin salaisuus” -tekoa. Muutaman viikon kuluessa useimmat seurakuntalaiset ovat saaneet hauskan yllätyksen!
29. Tehkää suosikkipelistänne evankeliumiversio korvaamalla alkuperäiset kysymykset evankeliumiin liittyvillä kysymyksillä. Olkaa luovia ja valitkaa palkintoja, jotka edustavat siunauksia.
30. Pelatkaa Charades-peliä käyttäen pyhien kirjoitusten kertomuksia, profeettojen nimiä tai muita kirkon tapahtumia.
31. Pitäkää pyhien kirjoitusten metsästys -tapahtuma! Käyttäkää kohtia, jotka ovat perheellenne tuttuja tai joita olette opettelemassa, tai käyttäkää seminaarin hallittavia kohtia.
32. Järjestäkää aarteenmetsästys käyttäen pyhien kirjoitusten kohtia vihjeinä. Valitkaa etsittävä esine, kuten uudet pyhät kirjoitukset, kirkkoaiheisia tarroja tai suosikkijälkiruoka.
33. Pidä erityistä päiväkirjaa, johon kirjoitat vain hengellisiä kokemuksia, kuten Nefi teki pienten levyjen kanssa.
34. Tehkää valokuvista perheenne sukutaulu. Tutkikaa perheenne historiallista vaakunaa. Ottakaa selvää, mitä symbolit merkitsevät.
35. Tarjoutukaa ottamaan valokuvia paikallisen hautausmaan hautakivistä gravestonephotos.com -projektia varten.
36. Päivittäkää testamenttinne ja muut tärkeät asiakirjat. Varmistakaa, että ”huoneenne on järjestyksessä.”
37. Katsokaa BYU:n takkavalkeailtalähetyksiä.
38. Jokaisella seurakunnalla ja vaarnalla pitäisi olla ajan tasalla oleva lista lähetystyö- ja palvelumahdollisuuksista. Tarkistakaa, mitä voisitte tehdä omalla alueellanne.
39. Soittakaa lähimpään lähetystoimistoon ja kysykää, onko joitakin lähetyssaarnaajia, jotka eivät ole saaneet postia tai muuta tukea kotoa, ja voisitteko te auttaa.
40. Menkää ”sunnuntain laulukierrokselle.” Käykää piristämässä seurakuntanne jäseniä käymällä heidän luonaan laulamassa kirkon lauluja.
41. Tehkää tieteellisiä kokeiluja ymmärtääksenne Jumalan kiehtovaa maailmaa. Opiskelkaa pyhistä kirjoituksista, miten Jumala käytti tieteen periaatteita.
42. Etsikää kansanedustajien ja muiden päättäjien osoitteita ja puhelinnumeroita. Kirjoittakaa heille kirjeitä joistakin teille tärkeistä asioista. Kiittäkää siitä hyvästä työstä, jota he tekevät.
43. Viekää herkkuja paikallisille palomiehille. Kiittäkää heitä palvelutyöstä yhteisössänne.
44. Ottakaa selville, mitä naapuripartion järjestämisessä alueellanne pitää ottaa huomioon. Kysykää neuvoa poliisiasemalta ja jutelkaa naapureidenne kanssa.
45. Menkää lähimmälle löytöeläintalolle ja tarjoutukaa leikkimään eläinten kanssa.
46. Etsikää palvelujärjestö, jota voitte tukea.
47. Jos teillä on halittava tai muuten mielenkiintoinen lemmikki, joka saa ihmiset hymyilemään, soittakaa sairaalaan tai vanhainkotiin, ja kysykää, voisitteko tuoda lemmikin vierailulle potilaiden iloksi.
48. Ota selvää Presidential Service Award -palkinnosta ja ansaitse se! Sen voi ansaita henkilökohtaisesti, perheenä tai yhdessä toimivan ryhmän kanssa.
49. Lähettäkää hoivapaketti lähetyssaarnaajalle, asepalveluksessa olevalle tai jollekin, joka on muualla opiskelemassa.
50. Soittakaa seurakuntanne laupeudentyön johtajalle, ja kysykää, miten voisitte auttaa.
51. Tarjoutukaa pesemään tai korjaamaan lastenhuoneen leluja.
52. Ottakaa selville, missä lähimmät kirkon vierailukeskukset tai muistomerkit ovat. Suunnitelkaa matka, jolloin voitte mennä katsomaan niitä.
53. Pitäkää muistikirjaa rukouksistanne ja rukousvastauksistanne.
54. Laittakaa esille lempikohtanne pyhistä kirjoituksista taideteoksen, korutekstauksen, ristipistotyön, tai jonkun muun luovan esitystavan muodossa.
55. Ota selvää, mitä kilpailuja lähialueen messuilla järjestetään. Miettikää, voisitteko jakaa tai kehittää lahjojanne osallistumalla johonkin kilpailuun.
56. Osallistukaa kirkon kirjallisuus- tai taidekilpailuun. Aloittakaa oman, muita jäseniä kohottavan ja inspiroivan mestariteoksenne tekeminen. Enemmän tietoa saat osoitteesta history.lds.org.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Trina Boice ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post 56 sunnuntaitoimintaa lapsille appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tiesin seuraavien hetkien käyvän haasteellisiksi heti kuullessani, että miestäni oli pyydetty jakamaan sakramenttia. Loistavaa. Minä ja neljä lastani, mukaan lukien edellä mainittu ”kamala kaksivuotias”, yksin penkkirivillämme.

Alamäki alkoi jo ennen kuin ehdimme sakramenttilauluun. Ensin vauva kiskoi laulukirjat alas levittäen ne pitkin lattiaa. Hoidettuani sen, puhkesi riita hedelmäpaloista, mikä sai nelivuotiaani itkun partaalle. Yrittäessäni pitää hänet hiljaisena ja rauhoitellessani hänt, kaksivuotiaani melkein onnistui kiemurtelemaan isosiskonsa ohi ja oli vähällä rynnätä juoksuun pitkin kappelisalin käytävää. Jep, tänään olin ”tuo äiti, joka ei osaa pitää lapsiaan aisoissa”. Laskin nelivuotiaan välittömästi alas, nappasin kaksivuotiaani kainalooni ja painelimme eteiskäytävään.

Hän ei rauhoittunut päästyämme sinne. Poikani juoksi pitkin käytävää minua karkuun, hän piirteli tuolille jätettyyn ilmoittautumislomakkeeseen ja kun hän onnistui työntämään auki lasiovet karatakseen parkkipaikalle, minä melkein annoin hänen mennä. Melkein.

Tähän mennessä kolme muuta äitiä, jotka yrittivät hallita vallattomia lapsiaan, olivat liittyneet seuraani käytävällä. Sakramenttirukous oli pidetty ja pappeudenhaltija ystävällisesti tuli käytävälle antaakseen meille mahdollisuuden osallistua tähän pyhään toimitukseen. Mutta ei minusta tuntunut, että olin osallistumassa mihinkään pyhään. Ei ollut hiljaista hetkeä, jonka aikana mietiskellä. Ei ollut aikaa pohtia sen merkitystä. Ei ollut vahvistavaa hengellistä kokemusta. Se tuntui hyvin pitkälti siltä, kuin olisin syönyt palan leipää, juonut kupillisen vettä ja yrittänyt parhaani, ettei poikani ottaisi yhtä enempää.

En hoitanut tätä tilannetta hyvin, eritoten siksi, että olin vain muutamaa päivää aikaisemmin lukenut tusinoittain suurenmoisia viestejä, joita ihmiset olivat kirjoittaneet sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka he onnistuivat tekemään sakramentista erityisen. Ajattelin: ”En voi tehdä mitään noista asioista, erityisesti tämän poikani kanssa. On mahdotonta minunlaiselleni äidille saada minkäänlaista hengellistä kokemusta sakramentin aikana.”

Ajattelin, että sunnuntai oli pilalla. Menin takaisin kappelisaliin sakramentin päätyttyä ja todistuskokouksen alettua. Ensimmäinen kuulemani todistus muutti täysin ajattelutapani tuota päivää kohtaan.

Eräs sisar kertoi, kuinka hän oli lukiessaan pyhistä kirjoituksista Moosian kirjaa huomannut kohdan, joka puhui ”selvästä todistuksesta”. Hänestä ajatus selvästä todistuksesta, jollainen pyhien kirjoitusten profeetoilla ja apostoleilla oli,oli ihana ja hän halusi tehdä elämässään joitain muutoksia, jotta hänkin voisi nauttia tuosta siunauksesta. Hänellä on neljä pientä lasta, kuten minullakin, ja hän puhui siitä, kuinka hektisiä sunnuntait voivat olla. Hän kertoi, kuinka taistellakseen tuota hulluutta vastaan hän alkoi kiihkeästi rukoilla hengellisiä kokemuksia, jotka auttaisivat häntä saamaan selvemmän todistuksen. Hän herkistyi kertoessaan, että joka kerta, kun hän rukoili uskoen, että hän saisi todistusta vahvistavan kokemuksen sunnuntaina, hän sai sellaisen. Joskus se tapahtui kirkossa, joskus se tapahtui vasta hänen päästyään kotiin ja joskus tuo herkkä hetki tuli vasta hänen päivänsä päätteeksi. Tärkeintä kuitenkin oli, että se tuli. Kun hän rukoili uskoen saavansa todistusta vahvistavan kokemuksen joka sunnuntai, taivaallinen Isä vastasi hänen rukouksiinsa.

Jokaiselle äidille, jolla on vaikeuksia selvitä sakramenttikokouksesta taaperonsa kanssa – ole itsellesi armollinen.

Näiden kolmen minuutin ajan tuossa sakramenttikokouksessa kaikki lapseni olivat hiljaa. Minulla oli mahdollisuus kuunnella hänen todistuksensa ja se oli juuri, mitä minun tarvitsi kuulla. Tuntiessani Hengen minunkin silmäni täyttyivät kyynelistä. Minun täytyisi rukoilla apua sunnuntaiden suhteen. Mutta minusta myös tuntui, että minun täytyisi antaa itselleni armoa. Hengelliset kokemukset eivät rajoitu vain noihin muutamaan minuuttiin, joiden aikana sakramentti jaetaan. Se on ihanteellinen tilanne, mutta todellisuutta vain harvalle. Lapseni eivät tule koskaan istumaan täydellisen hiljaa ja kunnioittavasti (ainakaan muutamaan vuoteen). Kaksivuotiaani ei ehkä koskaan tule viihtymään ”sakramenttikirjansa” parissa, joka on täynnä kuvia Jeesuksesta. Mutta se ei tarkoita, että sunnuntaiden tarvitsisi olla täysin tuhoon tuomittuja. Joskus tarvitset vain hetken, vain minuutin, tunteaksesi riittävästi Hengen uudistavaa vaikutusta, joka auttaa sinua jaksamaan seuraavan viikon. Tuona sunnuntaina tuo todistus, nuo kolme minuuttia, oli juuri se tarvitsemani uudistava vaikutus.

Kyllä, sunnuntait voivat tuntua pitkiltä ja haastavilta. Mutta kuten @denavey, piispan vaimo ja kuuden lapsen äiti (kolme alle nelivuotiasta poikaa), kirjoitti Instagramissa: ”Olen alkanut ymmärtää, että taivaallinen Isä yrittää kovasti opettaa minulle jotain todella tärkeää juuri nyt, jotain joka tulee siunaamaan elämääni suurenmoisin tavoin.”

Jokaiselle äidille, jolla on vaikeuksia selvitä sakramenttikokouksesta taaperonsa kanssa – et ole yksin.

@jodeespencer kirjoitti Instagramissa: ”Neljän alle kuusivuotiaan lapsen kanssa vaatii työtä, ettei sakramenttikokous olisi vain yksi kokous muiden joukossa. Mutta olen huomannut, että kun kuuliaisesti etsin Henkeä… löydän sen. Ja kun Henki on MINUN kanssani, lapseni näkevät sen ja he puolestaan tuntevat sen. He istuvat kunnioittavammin, he kuuntelevat paremmin ja he yrittävät parhaansa antaakseen edes äidin ja isän kuunnella, imeä Henkeä itseensä ja oppia.”

”Minulla on pieniä lapsia, joten sakramentin aikana on usein vaikea ajatella Kristusta ja sitä, kuinka voisin kehittyä tulevalla viikolla”, kommentoi natabc15. ”Olen huomannut, että jos järjestän aikaa lauantai-iltana pohtiakseni, mitä olen tehnyt hyvin kuluneella viikolla ja missä minun pitäisi vielä kehittyä, olen paremmin valmistautunut sakramenttiin sunnuntaina.”

Nuo kommentit ja seurakuntani sisaren todistus auttoivat minua keksimään kolme asiaa, jotka auttavat minua paremmin hoitamaan taaperoni kanssa eteen tulevat tilanteet sakramenttikokouksessa. Ehkä nämä voivat auttaa sinuakin.

1.    Valmistautuminen
2.    Rukous
3.    Kärsivällisyys

Me voimme tehdä sakramentista erityisen valmistautumalla paremmin viikon tai edes sunnuntaiaamun aikana. Tällä tavoin, vaikka sinun täytyisikin poistua sakramentin aikana käytävään vallattoman lapsen kanssa, olet jo valmiiksi mietiskellyt, kuinka voit aina muistaa Jeesuksen Kristuksen ja kuinka paremmin palvella Häntä.

Rukoile saavasi todistusta vahvistavia hengellisiä kokemuksia sunnuntaina ja opettele tunnistamaan ne, kun ne tulevat, niin kirkossa kuin kotonakin. Usko, että jos rukoilet saavasi todistusta vahvistavia kokemuksia, saat niitä.
Ja lopuksi, ole kärsivällinen. Selvä todistus ei kehity yhdessä yössä. Eivät myöskään kunnioittavasti käyttäytyvät lapset.

Jokaiselle äidille, jolla on vaikeuksia selvitä sakramenttikokouksesta taaperonsa kanssa – älä luovuta.

”Vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken” (O&L 121:7).
Minulla on kaksivuotias poika. Ja hän on kamala. No, ei kaiken aikaa. Ja vain sillä on minulle merkitystä. Muista ne erityiset herkät hetket, joita sinulla lapsesi kanssa on. Vaivannäkösi tuottaa tulosta. Vaikkei se 99% ajasta siltä vaikuttaisikaan.

Tämän artikkelin on kirjoittanut Irinna Danielson ja se on alun perin julkaistu lds.org-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Jokaiselle äidille, jolla on vaikeuksia selvitä sakramenttikokouksesta taaperonsa kanssa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Jotkut vanhemmat pelkäävät herättävänsä lasten uteliaisuuden puhumalla heille pornografiasta. Valitettavasti nykyajan vanhemmilla on vain kaksi vaihtoehtoa: olla ensimmäisenä opettamassa lapselle, mitä pornografia on ja miksi se on vaarallista TAI antaa internetin, ystävien tai jopa seksuaalisen saalistajan houkutella heidät katsomaan sitä. Vanhempien täytyy olla lapsillensa asiantuntijoita, jotka voivat vastata heidän kysymyksiinsä seksistä ja sen pimeästä väärentelystä, pornografiasta.

Niin pian kuin lapsilla on mitään pääsyä internetiin (mukaanlukien mobiililaitteet tai isovanhempiensa koti), heidän täytyy ymmärtää pornografian katsomisen olevan vahingollista sekä heidän hengelleen että aivoilleen. Lapset viime kädessä tekevät itse päätöksen kääntyä pois pornografiasta. Opeta heille, että vaikka on normaalia olla utelias, heidän uteliaisuutensa pornografiaa kohtaan voi olla vaarallista.

2. Käytä perheiltoja

Perheilta on loistava aika aloittaa nämä keskustelut. Vanhemmat voivat auttaa lapsiaan ymmärtämään, että pornografia kertoo valheita siitä, kuinka ihmisten tulisi kohdella toisiaan. Lisäksi jatkuva pornografian katselu voi mahdollisesti luoda tuhoisan riippuvuuden.

Kirkko on kehittänyt sarjan oppiaiheita perheiltoihin auttamaan vanhempia varustamaan lapsensa pornografiaa vastaan. Toinen hyvä lähde on kirkon video ”Mitä minun pitäisi tehdä, kun näen pornografiaa?” Rakastan sitä, kuinka video antaa mallin lapsista, jotka oppivat torjumaan pornografian ja puhuvat vanhemmilleen näkemästään.

Eräs äiti lähetti minulle sähköpostin kokemuksesta, joka hänen perheellään oli pornografiasta keskustelemisesta:

”Käytimme perheillassa kirjaasi ”Good Pictures Bad Pictures” kahdeksan 1–16-vuotiaan lapsemme kanssa. Ennen kuin kokoonnuimme yhteen luin kirjan kahdesti alleviivaten asiat, jotka halusin sanoa. Sitten vain näytin heille kuvat puhuessamme siitä. Tällä tavoin jopa pienimmät kiinnittivät huomiota ja kävimme koko kirjan läpi yhdellä kertaa. Meillä oli hyvä keskustelu ja paikalla oli erityinen tunne puhuessamme siitä, kuinka he ovat taivaallisen Isän lapsia, joiden täytyy pysyä poissa Saatanan ansoista sekä olla viattomia, puhtaita ja vapaita.”

Lapset ovat paremmin turvassa, jos vanhemmat ovat ensimmäisiä, jotka opettavat heille, mitä pornografia on, miksi se on vaarallista ja kuinka välttää sitä.

3. Tunne vihollisesi

Sun Tsu, muinainen sotilaallisesta neroudestaan tunnettu kiinalainen kenraali, opetti, kuinka tärkeää on tuntea vihollinen, jos haluaa olla voitokas taistelussa. Ollakseen tehokkaita siinä, kuinka tehdä lapsistaan pornografiaa varten varautuneita, vanhempien täytyy ymmärtää lapsia vastassa oleva vihollinen. Esimerkiksi monet vanhemmat kirkossa saattavat ajatella pornografiaa miestenlehden keskiaukeaman alastonkuvana tai ehkä jopa videoina miehestä ja naisesta harjoittamassa seksiä. Valitettavasti nykyajan porno on laajentunut 32 000 poikkeavaan ja väkivaltaiseen muotoon, joista kaikkiin on helppo ja ilmainen pääsy millä tahansa mobiililaitteella.

Lisäksi sadat sovellukset, kuten Hide It Pro, mahdollistavat videoiden ja kuvien piilottamisen puhelimeen laskimen tapaisten normaalien sovellusten taakse. Ja monet teinit pitävät omien alastonkuviensa lähettelyä Snapchatissa hyväksyttävänä flirttailun muotona. Tämä on maailma, jossa lapsemme kasvavat – joten vanhemmat, tuntekaa vihollisenne!

Organisaatiot kuten Fight the New Drug, the National Center on Sexual Exploitation ja Protect Young Minds ovat hyödyllisiä lähteitä pitämään vanhemmat ajantasalla. Ajantasalla pysyminen vie minuutteja viikossa, mutta sen edut voivat jatkua läpi elämän ja siunata sukupolvia.

4. Aseta esimerkki

Me kaikki tiedämme lasten oppivan parhaiten, kun vanhemmat tukevat opetustaan esimerkillä. Anna lastesi nähdä, kuinka käännyt pois pornografisista kuvista tai mainoksista. Auta lapsia luokittelemaan seksualisoidut kuvat sanomalla: ”Tuo on pornografiaa!”

Terapeutti Jeffrey J. Ford neuvoo pornografian kanssa kamppailevia vanhempia, että ”paras lahja, jonka riippuvaiset vanhemmat voivat antaa lapselleen, on alkaa työskennellä oman toipumisensa kanssa, olipa se sitten ammattilaisen neuvonnan, kirkon johtajan tai 12 askeleen ohjelman avulla.”

Sen lisäksi Ford rohkaisee vanhempia kertomaan lapsilleen (jotka saattavat jo salaa tietää) heidän kamppailuistaan.

”Lapset usein tuntevat, että jokin on huonosti. Vanhempien ei tarvitse kertoa riippuvuutensa tai paranemisponnistelujensa yksityiskohtia. Mutta lapsille on suuri helpotus tietää, että vanhempi tekee asialle jotain ja saa apua.”

5. Auta lapsia täyttämään henkiset tarpeensa

Usein lapset käyttävät pornografiaa kääntääkseen itsensä pois negatiivisista tunteista kuten stressi, yksinäisyys tai pettymys. Kirjailija John Fort väittää, että kun ”vanhemmat voivat auttaa lasta ymmärtämään, mikä luo vahvan halun nähdä pornografiaa, lapsella on paljon parempi mahdollisuus vastustaa sitä.” Lapset, jotka ymmärtävät henkisiä tarpeitaan ja löytävät keinoja täyttää ne, ovat vastustuskykyisempiä kaikenlaisille riippuvuuksille. Vanhemmat voivat myös näyttää mallia henkisten tarpeiden täyttämisestä. ”Tunnen itseni masentuneeksi, joten taidan tehdä listan kaikista tällä viikolla tekemistäni positiivisista asioista.”

Mark Chamberlain, seksuaalisten riippuvuuksien hoitoon erikoistunut terapeutti ja ”Love You, Hate the Porn” -kirjan toinen kirjoittaja, rohkaisee vanhempia auttamaan lapsiaan purkautumaan henkisesti päivän lopussa kysymällä kaksi kysymystä: ”Mikä oli parasta päivässäsi?” ja ”Mikä oli huonointa?” Hän neuvoo vanhempia olemaan empaattisia lapsen negatiivisia tai levottomia tunteita kohtaan sen sijaan, että he kiirehtisivät ratkaisemaan ongelman. Tämä lähestymistapa opettaa lapsille, että on OK tuntea olonsa joskus huonoksi. ”Kun lapset näkevät meidät ja ettemme pelkää tuntea vaikeita tunteita, he yleensä seuraavat esimerkkiämme ja huomaavat olevansa tarpeeksi vahvoja käsitelläkseen niitä myös.”

6. Valtuuta lapset suojelemaan aivojaan

Monet vanhemmat opettavat pienille lapsilleen ruumiin turvasääntöjä (pidä intiimialueet suojassa!), mutta nykyään lasten täytyy oppia suojelemaan aivojaan samoin kuin ruumistaan. Suuri osa Good Pictures Bad Pictures -kirjasta keskittyy opettamaan lapsille, mitä eroa on ajattelevilla ja tuntevilla aivoilla. Se myös auttaa pieniä lapsia ymmärtämään, kuinka pitää aivojen ajatteleva osa vastuussa päätöksestä vastustaa pornografiaa.

Toinen loistava lähde on kirkon video ”Mitä minun pitäisi tehdä, kun näen pornografiaa?” Rakastan sitä, kuinka video antaa mallin lapsista, jotka oppivat torjumaan pornografian ja puhuvat vanhemmilleen näkemästään.

7. Torju teknologian vaikutus säännöllisillä perheneuvostoilla

Huhtikuun 2016 yleiskonferenssipuheessaan vanhin Ballard opetti vanhemmille perheneuvoston pitämisen voiman.

”Perheneuvosto, jota johdetaan rakkauden ja Kristuksen kaltaisten ominaisuuksien avulla, vastustaa modernin tekniikan vaikutusta, joka usein estää meitä viettämästä laatuaikaa toistemme kanssa ja jolla on myös taipumus tuoda pahaa suoraan kotiimme.”

Vaikka joskus olikin aika, jolloin vanhemmat pystyivät pitämään lapsensa turvassa fyysisillä rajoilla, vanhin Ballard myöntää:

”Nuo ajat ovat nyt menneet. Kotimme fyysiset seinät, ovet, aidat ja portit eivät voi estää internetin, Wi-Fin, matkapuhelinten, verkkojen näkymätöntä hyökkäystä. Ne voivat tunkeutua kotiimme pelkästään muutamalla klikkauksella ja näppäilyllä.”

Tehokkaat perheneuvostot voivat kuitenkin varustaa perheitä pahan hyökkäyksiä vastaan. Vanhin Ballard opettaa, että perheneuvostot ovat eri asia kuin perheilta, koska ne ovat pääasiallisesti aika vanhemmille kuunnella lapsiaan ja saada heidät osallistumaan tiettyjen ongelmien ratkaisemiseen.  Hän muistuttaa vanhempia, ”että säännöllisesti pidetty perheneuvosto auttaa meitä huomaamaan perheen ongelmat varhain ja tekemään niistä lopun heti alkuunsa.”

Yksi kirjan Good Pictures Bad Pictures lempikuvistani on perheestä pitelemässä rohkaisevia kylttejä kuten ”Sinä PYSTYT siihen!” ja ”Olemme ylpeitä sinusta!” Tämä kuva kirjan lopulla kuvailee totuutta, että kun perheet kohtaavat pornografian yhdessä, lapset eivät jää kohtaamaan sitä yksin.

Älä anna lastesi kohdata pornografiaa yksin. Käytä näitä seitsemää strategiaa vahvistaaksesi heitä ja siunaukset tullaan tuntemaan monissa sukupolvissa.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Kristen A. Jenson ja se on julkaistu osoitteessa ldsliving.com. Artikkelin on suomentanut Hanna-Martta Maljanen.

The post Pornografialle immuunien lasten kasvattaminen: 7 strategiaa vanhemmille appeared first on SeuraaKristusta.fi.

”Okei”, hän sanoi, mutta alkoikin leikkiä Legoilla.

”Perttu, sinun käskettiin tyhjentää astianpesukone, mutta leikitkin Legoilla. Et noudattanut ohjeita.”

Välittömästi Perttu keskeytti minut: ”Mutta en osaa, en yllä laittamaan astioita pois.”

Tässä vaiheessa 7-vuotiasta Perttua täytyi oikaista keskeyttämisestä, sillä siten ei olla asianmukaisesti eri mieltä. Hänen täytyi myös kuulla loput aloittamastani oikaisusta liittyen ohjeiden noudattamatta jättämiseen (astiapesukoneen tyhjentäminen). Kotonamme jokaista oikaisua seuraa ekstrakotityö. Tämä kehittää luonteenlaatua sekä auttaa ymmärtämään syy-seuraussuhdetta. Toki me myös harjoittelemme tilannetta uudelleen oikealla tavalla käyttäen kommunikaatiotaitojamme, jotka ovat jo meille tuttuja ja joita käytämme perheenä – näin valmistautuen (toivottavasti) välttämään samainen tilanne tulevaisuudessa.

Perttu sanoi: ”En osaa.” Mutta hän on laittanut astioita korkeisiin kaappeihin monta kertaa ennenkin käyttäen apunaan luotettavaa apuriaan, keittiöjakkaraa. Joten miksi hän sanoo, ettei osaa, vaikka tiedän hänen osaavan?

Samoihin aikoihin Perttu aloitti sanomaan, ettei osannut lukea asioita, joita pyysin häntä lukemaan, tai puhdistaa asioita, joita pyysin häntä puhdistamaan, vaikka tiesin hänen tehneen noita asioita ennenkin. Hän vaikutti tavallista häkeltyneemmältä ja hän marisikin enemmän.

Mitä hän tarkoittaa sanoessaan ”en osaa” ja kuinka auttaa häntä muuttamaan ajattelutapaansa?

On monia syitä, miksi lapset sanovat ”en osaa”, kun todellisuudessa he osaavat. Stressi, ahdistus, pelko, alttius häiriötekijöille ja manipulointi voivat kaikki olla syitä, miksi lapsi sanoo ”en osaa”, vaikka heillä olisikin tarvittavat taidot, jotka he väittävät puuttuvan.

Kun Perttu sanoi, ettei hän osannut laittaa astioita pois, todellisuudessa hän tarkoitti, ettei halunnut tehdä sitä juuri sillä hetkellä. Hän oli innokas palaamaan leikkimään Legoillaan ja ”en osaa” oli tekosyy – manipulaatiokeino, jolla hän toivoi tuon kotityön jäävän jonkun pidemmän, äidin tai isän, tehtäväksi.

Tämän kaltaisia lapsuuden manipulaatioyrityksiä tapahtuu jatkuvasti, mutta ne helposti loppuvat, jos ne eivät toimi. Vaikka vanhemmasta saattaisi tuntua pahalta lapsen puolesta ja hän haluaisi lapsella olevan enemmän leikkiaikaa, vanhemman täytyy opettaa lastaan olemaan tottelevainen ja noudattamaan annettuja ohjeita. Muuten lapsi oppii ajattelemaan olevansa oikeutettu erivapauksiin ja manipulaation olevan hyödyllinen elämäntaito. Manipulointi on ihmissuhteiden tappaja numero yksi. Lapsi, joka oppii lapsuudessaan manipulaation olevan hyödyllinen keino, ei tule muodostamaan aikuisuudessaan rehellisiä ja aitoja ihmissuhteita. Yksi parhaimmista asioista, joita vanhempi voi tehdä, on opettaa lapselle tottelevaisuutta oikaisemalla lasta, kun hän ei noudata ohjeita.

Opetamme kotonamme lapsillemme tarkasti, kuinka noudattaa ohjeita ja kuinka hyväksyä kieltävä vastaus ja oikaisuja sekä olla eri mieltä asianmukaisesti. Nämä neljä perustaitoa auttavat lapsia elämään tarkoituksellisemmin ja rehellisemmin.

Kun Perttu sanoi, ettei osaa lukea, mitä pyysin häntä lukemaan, hän todellisuudessa tarkoitti, että häntä stressasi jokin lukemiseen liittyvä asia. Ahdistus siitä, että lukeminen kesti liian pitkään, koska hänen täytyi vielä tavata sanoja, aiheutti hänelle stressiä. Tämän kaltainen stressi on usein yhteydessä tunteeseen voimattomuudesta.

Viisas vanhempi näkee eron manipulaation ja ahdistuksen (tai uskon kyvyttömyyteen) välillä. Jos ihminen kokee ahdistusta, hän voi todella uskoa, ettei kykene tekemään jotain – kuten lukemaan – koska se oli vaikeaa heidän yrittäessään sitä ensimmäisen kerran. Tämän kaltainen jonkun asian yrittämiseen assosioituva pelko on hyvin yleistä. Mutta sitä ei tulisi käyttää tekosyynä olla yrittämättä tai olla harjoittelematta kyseistä kykyä enemmän.

Tämän tyyppisessä tilanteessa vanhempi ilmaisee ymmärtävänsä lapsen ahdistuksen ja auttaa lasta ymmärtämään, että kyseisen vaikean asian tekeminen on turvallista. Vanhempi valmistaa lasta menestymään tässä vaikeassa asiassa suunnittelemalla lapsen kanssa, kuinka tämä voi suorittaa kyseisen vaikean asian, mm. keskustelemalla sekä positiivisista että negatiivisista tuloksista, jotka seuraavat kyseisen tehtävän tekemistä tai tekemättä jättämistä. Sen jälkeen vanhempi lempeästi ohjeistaa lasta tekemään kyseisen vaikean asian. Luonnollisesti, lapsen edistyttyä kohti tätä vaikeaa tavoitetta, vanhempi kehuu lapsen oikeaan suuntaan ottamia rohkeita askeleita.

Neuvoja vanhemmille

Huolimatta siitä, yrittääkö lapsi luistaa kotitöistä manipuloimalla vai siksi, ettei osaa käsitellä osaamattomuuden tuomaa stressiä ja ahdistusta, on tärkeää, että vanhempi vahvistaa lapselle tämän osaavan tehdä kyseisen vaikean asian. Lapset, joita suojellaan vaikeiden asioiden tekemiseltä, kamppailevat voimattomuuden tunteiden kanssa ja heillä on taipumusta alisuoriutua sekä keksiä tekosyitä. Tällä kaavalla lapset varmuudella tuntevat tyydyttymättömyyttä ja heikkoutta elämässään. Lapsien auttaminen pääsemään yli pelosta ja ahdistuksesta ja oppimaan tottelevaisuutta kehittää heissä tavan olla emotionaalisesti vahva.

Lisäksi, tärkein asia vanhempien oikaistessa lasta, joka on valinnut manipuloida, tai yrittäessä rohkaista pelokasta lasta, on pitää rauhallinen ja ymmärtävä äänensävy. Tämän kaltaiset vanhemmat eivät anna lastensa tekojen loukata heitä tai vaikuttaa heihin niin, että he menettäisivät malttinsa tai kärsivällisyytensä. Jos vanhemmat eivät ole rauhallisia, se voi katkaista vanhemman yhteyden lapseen, aiheuttaa riitaa kotona ja turhautumista kaikissa osapuolissa. Ja lapsi uppoaa syvemmälle itsekkyyteensä.
Vanhemmat, jotka ovat rauhallisia ja keskittyneitä tehdessään työtä saavuttaakseen lapsensa sydämen (myös oikaistessaan heitä), luovat kotiin turvallisuuden- ja yhteydentunteen sekä syvemmän ja merkityksellisemmän suhteen lapseensa.

Tämän artikkelin on kirjoittanut Nicholeen Peck ja se on alun perin julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.

The post Miksi lapset sanovat ”en osaa”, vaikka he osaisivatkin? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Hedelmättömyyden tuskaa ja murhetta ei koskaan pysty unohtamaan, mutta Spencer ja Whitney Blake, kahden adoptoidun pojan vanhemmat Idahosta, päättivät selviytyä koettelemuksesta tavalla, jota useimmat avioparit eivät edes harkitsisi – huumorilla. Sen sijaan, että olisivat tehneet luovia ilmoituksia raskaudesta, he julkaisivat hedelmättömyys-ilmoituksia blogissaan kunnioittaakseen viikkoa, jolloin yritetään lisätä tietoisuutta hedelmättömyydestä – ilmoituksia, jotka ovat levinneet mediassa siitä lähtien.

”Välillä oli tietenkin vaikeita päiviä, jolloin ei paljon hymyilyttänyt, saati sitten naurattanut”, Whitney selitti, ”mutta olemme aina yrittäneet olla iloisia ihmisiä. Huumori ei ollut niinkään yksittäinen tietoinen päätös, vaan meidän tapamme elää. Pidämme nauramisesta, ja erityisesti nautimme yhdessä nauramisesta. Yritimme vain löytää huvittavan puolen tilanteestamme, eikä se aina ollut niin vaikeaa.”

Hedelmättömyydestä yli pääseminen

Suomennettuna kuvateksti kuuluu: ”Käytimme kaiken taikinan… eikä vieläkään pullaa uunissa.”

Spencerille ja Whitneylle asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan. Yritettyään raskautta noin vuoden ajan, he saivat diagnoosin ”selittämätön hedelmättömyys” ja sen jälkeen taistelivat hedelmättömyyttä vastaan useiden vuosien ajan.

”Yksi vaikeimmista asioista oli riittämättömyyden tunne”, Whitney sanoi. ”Perheet ovat Evankeliumin keskeinen asia, ja tiedämme, että äitiys on yksi jumalallisesti merkittävimmistä rooleista, joita nainen voi koskaan täyttää. Joskus oli vaikeaa sovitella noita evankeliumin totuuksia, kun en kyennyt synnyttämään lapsia. Usein minusta tuntui, että en ollut tarpeeksi hyvä tai että minusta ei ollut siihen.”

Koska perheet ovat niin suuri osa Myöhempien aikojen Pyhien kulttuuria, useimmat jäsenet pitävät itsestäänselvyytenä, että jonain päivänä heillä on oma perhe. Vaikka Whitney tiesikin sisimmässään, että hedelmättömyys ei ollut rangaistus, hän kamppaili ajatuksen kanssa ja syytti itseään kyvyttömyydestään lisääntyä. Muutama vuosi hedelmättömyyshoitojen jälkeen he päättivät, että taivaallisen Isän suunnitelma heille oli saada perhe adoption kautta.

Tämä koettelemus ei vähentänyt heidän uskoaan, vaan avasi heille uusia ovia, joiden kautta he saattoivat saada vanhemmuuden siunaukset. Juuri noiden ”itsetutkiskelun täyteisten, sydäntäsärkevien, kylpyhuoneen lattialla kyynelehtimisen hetkinä” he oppivat luottamaan taivaalliseen Isään ja vahvistamaan ja syventämään suhdettaan Häneen.

”Kun anoin, että toiveeni äitiydestä kuultaisiin, ymmärsin lopulta, että Hän ei sanonut ’ei’”, Whitney sanoi. ”Hän sanoi ’odota.’ Tiedän, että emme saa kaikkia siunauksia maanpäällisen kokemuksemme aikana, mutta jonakin päivänä me saamme ne.”

Suomennukset kuvissa kuuluvat: ”Hän meinaa poksahtaa!”

”Tyhjäksi käyneet unelmat – hedelmättömyys poksauttaa vieläkin kuplamme, kuukausi toisensa jälkeen.”

Vastauksia rukouksiin

Adoptio-kokouksessa mainittiin suosittu pyhien kirjoitusten kohta 1 Ne. 3:7, ja silloin Whitney ymmärsi, että taivaallinen Isä auttaisi häntä kehittymään sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi hänen oli tarkoitus tulla, lasten kanssa tai ilman.

Tuossa kohdassa sanotaan: ”Ja tapahtui, että minä, Nefi, sanoin isälleni: Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä.”

”Opin, että äitiys on paljon muutakin kuin lasten saamista, tai edes lasten kasvattamista,” Whitney sanoi. ”Voin rakastaa ja hoivata niitä, jotka ovat vaikutukseni piirissä, ja niin kauan kuin tekisin parhaani ja hyödyntäisin Kristuksen sovitusta, ponnisteluni olisi riittävä. Tuo rauha ja ymmärrys ei tullut hetkessä, mutta paljon rukoilemisen jälkeen se viimeinkin tuli.”

Vaikka noihin rukouksiin ei vastattu niin, että he olisivat saaneet oman lapsen, pariskunta adoptoi ensimmäisen poikansa, Masonin, vuonna 2012 ja kaksi vuotta myöhemmin he adoptoivat toisen pojan, Kellenin. Adoption siunaukset syvensivät Spencerin ja Whitneyn todistusta siitä, että taivaallinen Isä todella tuntee lapsensa. Elämää ilman hedelmättömyyttä on enää vaikea kuvitella, koska silloin he eivät olisi koskaan tavanneet Masonia ja Kelleniä ja heitä ei olisi sinetöity yhteen ikuisesti.

”Kun Spencer ja minä unelmoimme ja odotimme lapsiamme, odotimme Masonia ja Kelleniä”, Whitney totesi. ”Ei vain mitä tahansa vauvaa, vaan me odotimme meidän pikkuisiamme. Ja kiitos kahden urhean biologisen äidin, me löysimme heidät. Kun muistelen perheemme syntymistä, voin nähdä taivaallisen Isän kädenjäljen siinä kaikessa.”

Ja kuten Vanhin Joseph B. Wirthlin mainitsi vuoden 2008 lokakuun yleiskonferenssipuheessaan ”Tuli mitä tuli – nauti siitä,” yksi ensimmäisistä asioista, joita voimme tehdä koetusten ja koettelemusten aikana, on ”oppia nauramaan.” Spencer ja Whitney ovat todellisia esimerkkejä vaikeiden aikojen läpi selviytymisestä uskoen, tuodessaan vähän huumoria tähän hyvin vaikeaan asiaan.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Sugene Lee ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Nauraen läpi hedelmättömyyden tuskan appeared first on SeuraaKristusta.fi.