Ystäväni lapsi tuli kotiin päiväkodista ja kysyi äidiltään: ”Äiti, mitä seksi on?” Ystäväni panikoi hetken. Tämä oli vanhin hänen lapsistaan, eikä tuo aihe ollut hänen opetettavien asioiden luettelossaan ihan vielä. Monista vanhemmista tuntuu, että keskustelu seksuaalisuudesta lasten kanssa tulee eteen paljon aiemmin, kuin he olivat odottaneet.

Milloin lapselle voidaan alkaa opettaa läheisyydestä? Meillä on paljon ajallista tietoa maailmallisesta seksuaalisuudesta ihmissuhteissa, mutta tässä on muutamia ehdotuksia siihen, miten voit opettaa lapsellesi fyysisestä läheisyydestä hengellisessä asiayhteydessä.

Tee suunnitelma

Ensinnäkin sinun tulee ymmärtää, että keskustelu ruumiista edellyttää pyhyyttä. Minusta on mielenkiintoista, että kun Herra kuvailee fyysistä muotoamme, Hän julistaa: ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?” (1. Kor. 6:19). Ruumiillamme ei ainoastaan ole samankaltaisia ominaisuuksia kuin temppelillä; ruumiimme ovat temppeleitä.

Lapsesi ruumis on temppeli. Aina kun keskustelemme lastemme kanssa heidän kehoistaan, seisomme pyhällä maalla. Tunteiden, sanojen, äänensävyn ja hengen pitäisi heijastaa sitä maata, jolla seisomme.

Toiseksi, suunnittele etukäteen. Kun lapsi kysyy kysymyksen, on helpompaa, jos sinulla on jo ajatus siitä, miten vastata, vaikka et tietäisikään, mitä he aikovat kysyä. Tässä muutamia vinkkejä:

Vastaa rehellisesti ja selkeästi.

Kysy lapselta lisäkysymyksiä tai hanki asiasta tietoa ennen kuin vastaat heidän kysymykseensä. Kysy maltillisia, selventäviä kysymyksiä kuten: ”Mitä sinä tiedät asiasta?” Joskus lapset kysyvät ihan jotain muuta kuin ajattelet heidän kysyvän.

Sano mieluummin vähemmän kuin enemmän.

Lapset tarvitsevat täydellisiä, mutta yksinkertaisia vastauksia. Kun he ymmärtävät antamasi vastauksen, he saattavat esittää uuden kysymyksen. He tarvitsevat pieniä tiedon murusia vähitellen, rivi rivin päälle. Jokaisen uuden tiedon murusen tulisi perustua aiemmin kerrottuun tietoon.

Siirrä keskustelua, jos aika ei ole sopiva.

Sovi uusi aika lapsesi kanssa jutellaksesi hänen kanssaan myöhemmin, ja tee sitten niin. Jos et tee niin, he etsivät tietoa muista lähteistä, tai eivät ehkä uskalla tai epäröivät kysyä mitään tulevaisuudessa.
Älä vastaa kysymykseen heti, jos tunnet, että et voi vastata asianmukaisesti.

Voit sanoa: ”Hyvä kysymys. Voinko miettiä sitä vähän aikaa, jotta voin vastata paremmin?”

Toista.

Lapset kysyvät usein samoja asioita monta kertaa, koska he eivät muista kerralla kaikkea. Vastaa heille kärsivällisesti ja johdonmukaisesti.

Älä naura lapsen kysymykselle.

Joskus lapset kysyvät mielestämme hassuja kysymyksiä. Mutta jos lapsen kysymykselle nauretaan, he saattavat lakata kysymästä niitä meiltä. Heitä saattaa myös alkaa hävettää, tai he saattavat tuntea olonsa tyhmäksi tai kiusaantuneeksi. Seksuaalisuus on pyhää. Vaikka lapsi kysyisi hassun kysymyksen, siihen tulee vastata pyhyyden hengessä.

Mitä sanoa?

Nyt kun sinulla on suunnitelma, saat vinkkejä siihen, mitä sinun tulisi opettaa lapsillesi heidän ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan:

Puhu ruumiinosista niiden oikeilla nimillä.

Hengelliset johtajamme ovat opettaneet meille, että meidän täytyy puhua lapsillemme ”suoraan mutta kunnioittavasti”, ja käyttää anatomisesti oikeita nimityksiä ruumiinosista ja -toiminnoista. Tämä auttaa lapsia kypsymään tuntematta häpeää omasta kehostaan ja sen toiminnoista. Slangisanat ruumiinosista ja -toiminnoista ovat epäkunnioittavia sitä temppeliä kohtaan, jossa henkemme asuvat ja joka on tehty Jumalan kuvan mukaisesti.

Opeta, mikä on soveliasta ja mikä epäsoveliasta koskettelua.

Opeta lapsillesi, että jos ja kun joku koskettaa heitä tavalla, joka tuntuu epämukavalta (sen ei tarvitse olla seksuaalista tai intiimialueen koskettelua), heidän tulisi kertoa siitä luotettavalle aikuiselle. Sitten kuuntele, kun lapsesi kertoo sinulle, että hän ei pitänyt siitä tavasta, miten joku kosketti häntä, vaikka se johtuisi vain siitä, että hän ei pidä kutittelusta tai poskien nipistelystä.

Tämä kasvattaa luottamusta. Lapsesi tietää, että kuuntelet, jos hän kertoo sinulle jostakin isommasta asiasta, joka on saattanut oikeasti olla epäsoveliasta. Pienille lapsille on tärkeä taito oppia, että hyväksikäytöstä kertominen on hyvä asia, koska sen estäminen on hyvin vaikeaa.

Opeta lapsiasi kunnioittamaan toisten kehoja.

Lääkärileikkien leikkiminen on yleistä lapsuudessa sekä samaa että eri sukupuolta olevien lasten kanssa. Jos löydät lapsesi leikkimässä tällaista leikkiä, pysy rauhallisena. Muista, että puhutte ruumiista, ja ne ovat pyhää maata. Voit sanoa: ”Mikä leikki tämä on? Te molemmat hymyilette, joten sen täytyy olla hauskaa. On aika laittaa vaatteet takaisin päälle ja tulla keittiöön.”

Joskus lapset leikkivät jotain leikkiä nähdäkseen toisen lapsen alasti, koska he ovat uteliaita. Selitä, että uteliaisuus toisen ruumista kohtaan on hyväksyttävää, mutta jokaisen ruumis on yksityisasia. Meidän täytyy kunnioittaa toisten ruumiita ja leikkiä vaatteet päällä. Muistuta lasta, että hänen ruumiinsa kuuluu vain hänelle ja että vain määrätyt henkilöt saavat katsoa ja koskettaa sitä.

Mieti, mitä yksityisyys merkitsee lapsellesi.

Nuoret lapset eivät ymmärrä yksityisyyden käsitettä. Pienten lasten vanhempia häiritään jatkuvasti esimerkiksi kylpyhuoneessa. Pienelle lapselle ei ole haitallista nähdä vanhempaansa alastomana.

Vanhempien tulisi päättää, milloin heistä alkaa tuntua epämukavalta antaa lapsen nähdä heidät alastomina, tai kun heidän lapsensa alkavat kikatella ja heistä on epämukavaa nähdä vanhempansa alastomina (tämä koskee myös kylpemistä vastakkaista sukupuolta olevan lapsen kanssa). Silloin on aika järjestää hieman enemmän yksityisyyttä. Huomaa myös, että lapset jo luonnostaan kaipaavat enemmän yksityisyyttä noin 4-7-vuotiaana.

Opeta lapsillesi, miten pukeudutaan soveliaasti.

Vaatetus liittyy myös yksityisyyteen. Voit yhdistää käsitteet vaatetuksesta, yksityisyydestä ja siveellisyydestä pienille lapsille. Esimerkiksi, vaatetuksen tarkoitus on antaa yksityisyyttä ja osoittaa kunnioitusta erityisiä ruumiinosia kohtaan. Me käytämme määrätynlaisia vaatteita ollaksemme siveellisiä ja pitääksemme ruumiimme pyhinä.

On myös hyvä aloittaa pornografian haitoista opettaminen (keskustelu, joka pitäisi käydä noin 7–9-vuotiaana). Kun lapset ymmärtävät, mitä siveellisyys on, he ymmärtävät myös, miksi heidän tulisi välttää sellaisten kuvien katsomista, joissa ihmisillä ei ole vaatteita.

Opeta raskaudesta ja syntymästä.

Lapset eivät ymmärrä asioita kuten aikuiset, eivätkä synnytyksen vaiheet ole vielä pelottavia, inhottavia tai noloja, kuten vanhempien lasten kohdalla saattaa olla. Heistä se on kiehtovaa. Heistä on ihanaa oppia omasta temppeleistään ja taivaallisen Isän heidän ruumiilleen antamista kyvyistä. Aloita opettaminen siitä, miten vauva kasvaa ennen kuin kerrot synnytyksen eri vaiheista.

Muista, että itsensä tutkiminen on normaalia ja hyväksyttävää.

Pienet lapset pitävät itsensä koskettelusta. He koskettelevat koko ruumistaan ja haluavat tietää eri ruumiinosien tarkoituksen. Tällainen koskettelu on normaalia tutkimista, jossa ei ole seksuaalista ärsykettä. Saattaa kuitenkin olla hermostuttavaa löytää lapsesi hieromasta intiimialuettaan.

Pikkulapsille voi sanoa: ”Ruumiisi koskettaminen kaikkialta tuntuu hyvältä.” Leikki-ikäiselle voi sanoa: ”Tuntuu mukavalta koskettaa sieltä, mutta se ei ole sopivaa silloin, kun paikalla on muita ihmisiä.” Esikoululaiselle voi sanoa: ”Tiedän, että tuolla tavalla itsesi koskettaminen tuntuu hyvältä; nuo kehon osat ovat erityisiä.” Sitten voitte ohjata heidän huomionsa muuhun toimintaan.

Itsensä tutkimisesta voi tulla ongelma, jos se jatkuu 6-8 vuoden ikään. Silloin siitä tulee tarkoituksenmukaisempaa ja se voi muuttua itsensä tyydyttämiseksi murrosiän aikana. Jos löydät vanhemman lapsesi hieromassa itseään, voit sanoa: ”Ruumiisi on temppeli. Ruumiimme täytyy pysyä viattomana ja puhtaana kuten temppeli. Me odotamme, kunnes aika ja paikka ovat sopivia seksuaaliselle kosketukselle.”

Selitä, että nuo ruumiinosat ovat luotu tuomaan nautintoa. On kuitenkin odotettava aikaa, jolloin henkemme ovat valmiita seksuaalisiin kokemuksiin. Tuo aika on avioliitossa.

Puhu lapsellesi fyysisestä läheisyydestä ennen kuin he oppivat siitä epäsoveliaasta tai epämääräisestä lähteestä.

6–8-vuotiaat lapset ovat valmiita tietämään seksin määritelmän. On järkevää opettaa lapsille, mitä seksi on, kun he ovat vielä viattomia eikä Saatanalla ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään.

Sosiaalisesti tämän ikäiset lapset jakaantuvat samaa sukupuolta oleviin ryhmiin, eivätkä ole vielä kiinnostuneita ”kokeilemaan” seksuaalisia käyttäytymismalleja. He eivät ole vielä nolostuneita, kyynisiä eivätkä vaikeasti lähestyttäviä, vaikka alkavatkin haluta luonnostaan yksityisyyttä. He uskovat sinua, vanhempaansa, enemmän kuin kenenkään muuta tässä iässä.

Tämän lisäksi Saatanalla ei ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään ”pimeyden sumuilla”. Presidentti Eyring selittää: ”Perheellä on etulyöntiasema lapsen elämään kahdeksana ensimmäisenä vuotena. Noina suojeltuina vuosina, Saatana ei voi Jeesuksen Kristuksen sovituksen vuoksi käyttää pimeyden sumuja piilottaakseen takaisin kotiin vievän polun.” (Henry B. Eyring, ”Help Them on Their Way Home”, huhtikuu 2010).

On järkevää opettaa lapsille, mitä seksi on, kun he ovat vielä viattomia eikä Saatanalla ole voimaa hämärtää heidän arvostelukykyään. Heillä saattaa silti olla joitakin vääriä ajatuksia ja he saattavat tehdä virheitä, mutta kun opetat heille Kristuksesta, he tuntevat luonnostaan vetoa Häneen ja tuntevat, mikä on oikein.

Tämä on aika opettaa heille vanhurskautta ja moraalia ja odottaa heidän elävän sen mukaan! Nämä opetukset pysyvät heidän mukanaan myös myöhempinä vuosina.

Opeta lapsellesi, että fyysinen läheisyys on tärkeä osa aviosuhdetta.

Yksi läheisyyden tarkoitus aviosuhteessa on saada lapsia. Sille on kuitenkin myös muita perusteita kuin vain lapsen luominen. Oman lapsesi tulisi tietää tämä. Jotkut vanhemmat saattavat unohtaa, että lapset eivät välttämättä ymmärrä, että avioliitossa läheisyydellä on suurempi merkitys kuin lasten luominen. Tai ehkä heistä on vain vaikeaa puhua läheisyyden merkityksestä muuten kuin lisääntymistarkoituksessa.

Monet vanhemmat sivuuttavat nämä myönteiset viestit läheisyydestä ja menevät suoraan ”älä tee sitä ennen kuin olet naimisissa” -osioon. Suhdeviestit kertovat rakkaudesta, läheisyydestä, kunnioituksesta ja kommunikoinnista liitossa. Fyysinen läheisyys sitoo parin yhteen tavalla, jota mikään muu rakkauden teko ei voi korvata. Seksi on lasten saamista varten, mutta myös nautinnon ja yhteenkuuluvuuden luomista varten avioliitossa.

Ole esimerkki

Näytä lapsillesi, miltä hyvät, vastuulliset, rakastavat vanhemmat näyttävät. He oppivat paljon läheisyydestä, rakkaudesta ja kunnioituksesta seuraamalla sitä, miten heidän vanhempansa ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Pysy myönteisenä

Kun keskustelette temppelistä lapsenne kanssa, olet luonnostaan tietoinen siitä, millaista kieltä käytät. Et halua käyttää kielteisiä lauseita kuten: ”Älä mene sinne kuin vasta vanhempana” tai ”Syntiset ihmiset eivät voi mennä temppeliin.” Koska haluat, että lapsesi odottaa pääsevänsä pyhään temppeliin jonakin päivänä, kohdistat heidän katseensa temppeliin käyttämällä rohkaisevia lauseita kuten: ”Pääset sinne jonakin päivänä.”

Katsomme tulevaisuuteen ja keskitymme siihen, mitä lapsemme kokevat temppelin kauneudessa ja pyhyydessä. Kohdistakaa lapsenne katse myös heidän oman ruumiinsa kauneuteen ja pyhyyteen. Seksuaalinen kanssakäyminen on ainutlaatuinen osa aviosuhdetta. Antakaa lastenne odottaa sitä innolla! Rohkaiskaa heitä kanavoimaan energiansa valmistautumiseen soveliasta aikaa varten, jotta he voivat hyötyä seksuaalisista kokemuksistaan avioliitossa. He haluavat todennäköisemmin odottaa, jos he ymmärtävät seksuaalisten kokemusten myönteisen ja hengellisen voiman avioliitossa, joka on enemmän kuin se, mitä maailma heille opettaa.
Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Cherri Brooks ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla ”Teaching Young Children About Physical Intimacy: Tips for LDS Parents.

Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company