Raamatun aikoina käsky pitää lepopäivä pyhänä oli niin ankara, että sen rikkomisesta vaadittiin kuolemanrangaistusta! Mutta miten voimme viettää 24 tuntia ”pyhää” aikaa joka viikko?

Kuinka on mahdollista pyhittää lepopäivä, etenkin jos perheessä on vilkkaita lapsia, joiden ei yksinkertaisesti voi odottaa miettivän hiljaa Vapahtajaa tuntikausia? Aikuiset usein ajattelevat, että hiljaiset toiminnat auttavat pitämään Herran päivän pyhänä, mutta tähän käskyyn sisältyy paljon muutakin.

Sapatinpäivänviettoon ei ole olemassa ehdotonta tee- tai älä tee -listaa, mutta sunnuntain pitäisi tuntua toisenlaiselta kuin muut viikonpäivät. Herra on antanut hyvät ohjeet Opissa ja liitoissa 59:9.

Robert J. Matthews selitti, että ”lepopäivä ei tarkoita joutilaisuutta; se tarkoittaa painotuksen muutosta. Yksinkertaisesti sanoen, ’sapatinpäivän pyhänä pitäminen’ tarkoittaa sitä, että käytämme päivän Jumalan palvelemiseen ja hyvän tekemiseen kanssaihmisillemme”.

Kun palvelemme Jumalaa, paljastamme tunteemme, osoitamme kiintymyksemme ja sitoutumisemme Häntä kohtaan. Voimme palvella musiikin, rukouksen, palvelun, sanojen ja kunnioituksen kautta.

Mitä minun pitäisi tehdä sunnuntaisin?

Kun lapseni olivat pieniä, kuulin sanat: ”Sunnuntaisin ei ole mitään tekemistä”…noin joka 7. päivä! Päätin todistaa väitteen vääräksi ja aloin tekemään luetteloa! Tuosta luettelosta syntyi kirja, joka keskittyi niihin asioihin, joita me voisimme tehdä, eikä niihin, joita emme voi tehdä.

  1. Järjestäkää kotiinne useita paikkoja, joissa voidaan tehdä erilaisia sunnuntaitoimintoja, kuten katsoa kirkon videoita, lukea kirkon lehtiä, kirjoittaa kirjeitä lähetyssaarnaajille, leipoa pikkuleipiä muille, valmistaa havaintoesitystä maanantain perheiltaa varten, jne. Käyttäkää ajastinta ja vaihtakaa paikkaa noin 15 minuutin välein.
  2. Tehkää ”hiljaisia kirjoja” käyttäen valokuvia, joissa perheenne jäsenet ovat kunnioittavia erilaisissa tilanteissa. Pienet lapset voivat katsella kirjoja sakramenttikokouksen aikana, ja ne muistuttavat myös heitä olemaan kunnioittavia.
  3. Valmistakaa kollaasi tai piirtäkää kuvia siunauksistanne.
  4. Tehkää taulukoita, joihin perheenjäsenet voivat merkitä edistymisensä pyhien kirjoitusten lukemisessa tai määrättyjen kohtien ulkoa opettelemisessa.
  5. Askarrelkaa palapelejä vanhojen kirkon lehtien kuvista.
  6. Muotoilkaa muovailuvahasta henkilöitä ja esineitä pyhien kirjoitusten kertomuksista, kuten Liahona, kultalevyt tai Nooan arkki.
  7. Valmistakaa perheen oma postilaatikko, johon voitte kirjoittaa mukavia kirjeitä toisillenne.
  8. Tehkää lahja piispalle, kotiopettajille, seminaariopettajalla tai muille kirkon johtajille, jotka ovat siunauksena elämässänne.
  9. Valmistakaa perheen lippu tai viiri ja laittakaa se esille kotiinne.
  10. Koristelkaa tyynyliina pyhien kirjoitusten kohdilla tai muilla hyvillä ajatuksilla, joita voitte mietiskellä nukahtaessanne.
  11. Ottakaa selvää pääsiäisen perinteistä ja ruoista. Selvittäkää, olisiko lähistöllä jokin pääsiäistapahtuma, johon voisitte osallistua.
  12. Ottakaa selvää muista kulttuureista. Selvittäkää, miten kirkko edistyy eri puolilla maailmaa. Valmistakaa jonkin vieraan maan ateria.
  13. Kuunnelkaa klassista musiikkia ja tutustukaa taiteeseen. Ottakaa selvää kuuluisista säveltäjistä ja taiteilijoista.
  14. Jokainen perheenjäsen valitsee eri kirjan sunnuntailuettavaksi. Kun kaikki ovat lukeneet kirjansa, he kertovat, mitä ovat oppineet siitä. Aloittakaa kirjallisuuskerho.
  15. Tehkää inventaario ruokavarastostanne. Päivittäkää 72 tunnin varastonne kotonanne ja autoissanne.
  16. Vaihtakaa paristot palohälyttimistä ja käykää läpi hätäuloskäynnit perheen kanssa. Valmistakaa ”kaikki tarpeellinen”.
  17. Auttakaa poikaanne partiomerkkivaatimuksissa. Auttakaa tytärtänne Nuorten Naisten ohjelman suorittamisessa.
  18. Valmistakaa nukketeatteriesitys pyhien kirjoitusten kertomuksesta ja esittäkää se perheillassa tai alkeisyhdistyksessä.
  19. Pitäkää perheneuvoston kokous.
  20. Keskustelkaa henkilökohtaisesti jokaisen lapsenne kanssa. Käykää läpi heidän tavoitteensa, toiveensa ja unelmansa.
  21. Ottakaa perhekuva jossain kauniissa paikassa.
  22. Kirjoittakaa luettelo jokaisen perheenjäsenen hyvistä ominaisuuksista. Antakaa luettelo heille tai lukekaa sitä silloin, kun teidän on vaikea muistaa, miksi todella rakastatte heitä!
  23. Näyttäkää vanhoja kotivideoita tai dioja. Kertokaa tarinoita ajasta, kun vanhemmat olivat nuoria ja tapasivat toisensa, millaista elämä silloin oli jne.
    Iloinen lapsi leikki lehdillä ulkona
  24. Suunnitelkaa seuraavaa perheen yhteistä lomaa. Keskustelkaa, miten voitte pyhittää lepopäivän, jos olette matkalla sunnuntaina.
  25. Suunnitelkaa sukujuhla. Etsikää paikkoja, joissa voisitte järjestää tuon suuren tapahtuman. Kirjoittakaa tai soittakaa sukulaisille, jotka voisivat auttaa järjestelyissä. Tehkää työnjako. Valitkaa teema.
  26. Tavatkaa naapureitanne. Jos he ovat uusia naapurustossa, viekää heille paikallinen sanomalehti tai hyödyllisten puhelinnumeroiden luettelo pikkuleipien ja puhelinnumeronne kera. Jos te olette uusia naapurustossa, esittäytykää viemällä naapureille lautasellinen herkkuja.
  27. Kutsukaa kaksi tai kolme perhettä kirkosta teille viettämään ”jäätelösunnuntaita” ja keskustelkaa mieluisimmista sunnuntaiperinteistänne.
  28. Jättäkää herkkuja kahden seurakuntanne perheen ovelle viestin kera, jossa pyydätte heitä jatkamaan ”sapatin salaisuus” -tekoa. Muutaman viikon kuluessa useimmat seurakuntalaiset ovat saaneet hauskan yllätyksen!
  29. Tehkää suosikkipelistänne evankeliumiversio korvaamalla alkuperäiset kysymykset evankeliumiin liittyvillä kysymyksillä. Olkaa luovia ja valitkaa palkintoja, jotka edustavat siunauksia.
  30. Pelatkaa Charades-peliä käyttäen pyhien kirjoitusten kertomuksia, profeettojen nimiä tai muita kirkon tapahtumia.
  31. Pitäkää pyhien kirjoitusten metsästys -tapahtuma! Käyttäkää kohtia, jotka ovat perheellenne tuttuja tai joita olette opettelemassa, tai käyttäkää seminaarin hallittavia kohtia.
  32. Järjestäkää aarteenmetsästys käyttäen pyhien kirjoitusten kohtia vihjeinä. Valitkaa etsittävä esine, kuten uudet pyhät kirjoitukset, kirkkoaiheisia tarroja tai suosikkijälkiruoka.
  33. Pidä erityistä päiväkirjaa, johon kirjoitat vain hengellisiä kokemuksia, kuten Nefi teki pienten levyjen kanssa.
  34. Tehkää valokuvista perheenne sukutaulu. Tutkikaa perheenne historiallista vaakunaa. Ottakaa selvää, mitä symbolit merkitsevät.
  35. Tarjoutukaa ottamaan valokuvia paikallisen hautausmaan hautakivistä gravestonephotos.com -projektia varten.
  36. Päivittäkää testamenttinne ja muut tärkeät asiakirjat. Varmistakaa, että ”huoneenne on järjestyksessä.”
  37. Katsokaa BYU:n takkavalkeailtalähetyksiä.
  38. Jokaisella seurakunnalla ja vaarnalla pitäisi olla ajan tasalla oleva lista lähetystyö- ja palvelumahdollisuuksista. Tarkistakaa, mitä voisitte tehdä omalla alueellanne.
  39. Soittakaa lähimpään lähetystoimistoon ja kysykää, onko joitakin lähetyssaarnaajia, jotka eivät ole saaneet postia tai muuta tukea kotoa, ja voisitteko te auttaa.
  40. Menkää ”sunnuntain laulukierrokselle.” Käykää piristämässä seurakuntanne jäseniä käymällä heidän luonaan laulamassa kirkon lauluja.
  41. Tehkää tieteellisiä kokeiluja ymmärtääksenne Jumalan kiehtovaa maailmaa. Opiskelkaa pyhistä kirjoituksista, miten Jumala käytti tieteen periaatteita.
  42. Etsikää kansanedustajien ja muiden päättäjien osoitteita ja puhelinnumeroita. Kirjoittakaa heille kirjeitä joistakin teille tärkeistä asioista. Kiittäkää siitä hyvästä työstä, jota he tekevät.
  43. Viekää herkkuja paikallisille palomiehille. Kiittäkää heitä palvelutyöstä yhteisössänne.
  44. Ottakaa selville, mitä naapuripartion järjestämisessä alueellanne pitää ottaa huomioon. Kysykää neuvoa poliisiasemalta ja jutelkaa naapureidenne kanssa.
  45. Menkää lähimmälle löytöeläintalolle ja tarjoutukaa leikkimään eläinten kanssa.
  46. Etsikää palvelujärjestö, jota voitte tukea.
  47. Jos teillä on halittava tai muuten mielenkiintoinen lemmikki, joka saa ihmiset hymyilemään, soittakaa sairaalaan tai vanhainkotiin, ja kysykää, voisitteko tuoda lemmikin vierailulle potilaiden iloksi.
  48. Ota selvää Presidential Service Award -palkinnosta ja ansaitse se! Sen voi ansaita henkilökohtaisesti, perheenä tai yhdessä toimivan ryhmän kanssa.
  49. Lähettäkää hoivapaketti lähetyssaarnaajalle, asepalveluksessa olevalle tai jollekin, joka on muualla opiskelemassa.
  50. Soittakaa seurakuntanne laupeudentyön johtajalle, ja kysykää, miten voisitte auttaa.
  51. Tarjoutukaa pesemään tai korjaamaan lastenhuoneen leluja.
  52. Ottakaa selville, missä lähimmät kirkon vierailukeskukset tai muistomerkit ovat. Suunnitelkaa matka, jolloin voitte mennä katsomaan niitä.
  53. Pitäkää muistikirjaa rukouksistanne ja rukousvastauksistanne.
  54. Laittakaa esille lempikohtanne pyhistä kirjoituksista taideteoksen, korutekstauksen, ristipistotyön, tai jonkun muun luovan esitystavan muodossa.
  55. Ota selvää, mitä kilpailuja lähialueen messuilla järjestetään. Miettikää, voisitteko jakaa tai kehittää lahjojanne osallistumalla johonkin kilpailuun.
  56. Osallistukaa kirkon kirjallisuus- tai taidekilpailuun. Aloittakaa oman, muita jäseniä kohottavan ja inspiroivan mestariteoksenne tekeminen. Enemmän tietoa saat osoitteesta history.lds.org.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Trina Boice ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.