Saatamme kokea epäreiluna, ettei naisia aseteta samanlaisiin virkoihin tai ettei kirkossa ole naispappeja.

Mitä pappeusvirassa toimiminen pitää sisällään?

Pappeusvirassa palvellessaan mies yrittää edustaa Jumalaa siinä, mitä häntä on pyydetty tekemään. Hän on vastuussa Herralle siitä, että toteuttaa nimenomaan Jumalan tahtoa eikä omaansa.

Lähtökohtaisesti miehen täytyy olla kelvollinen. Hänen on parhaansa mukaan pidettävä kaikki Jumalan käskyt. Hänen on opittava, mitä hänen tehtävässään toimimiseksi edellytetään ja hoidettava siihen kuuluvat velvollisuudet. Lisäksi hänen täytyy tehdä hengellistä työtä tietääkseen Jumalan tahdon rukouksen avulla. Hänen täytyy saada Pyhän Hengen kautta ohjausta siitä, kuinka toimia tehtävässä.

Yksikään mies ei pappeutensa kautta edistä omaa etuaan. Pappeus on muiden palvelemista varten. Ketään ei kutsuta johtajaksi tai mihinkään muuhun tehtävään vain sen perusteella, että henkilö itse pyrkisi siihen. Tehtävien hoitamisesta kukaan ei saa rahallista korvausta tai muita etuja. Niissä toimitaan vapaaehtoisesti.

Tämä kaikki koskee toki myös naisia heidän palvelutehtävissään. Mutta jos ajattelemme pappeutta epäreiluna miesten oikeutena, meitä saattaa auttaa tieto siitä, että pappeuden kautta miesten on tarkoitus palvella Jumalan tavalla.

Mitä naiset voivat tehdä kirkossa?

Kirkossa naiset palvelevat yhdessä miesten kanssa. He toimivat johtajina naisten ja lasten organisaatioissa. Itseasiassa näihin johtotehtäviin ei voida valita miehiä. Johtajina toimiessaan naiset osallistuvat koko seurakuntaa koskevien asioiden käsittelyyn siihen järjestetyssä kokouksessa. Johtotehtävissä toimivat miehet tekevät yhteistyötä heidän kanssaan.

Sunnuntaisin naiset osallistuvat kokouksiin ja hoitavat niissä erilaisia tehtäviä, samoin kuin miehet. Sakramenttikokouksessa johtajan pitämän saarnan sijaan kuka tahansa jäsenistä saattaa pitää puheen. Yleensä niitä on kaksi tai kolme, joskus useampiakin. Miesten ja naisten lisäksi puhujina voivat olla jopa lapset (yleensä kuitenkin vasta saavutettuaan teini-iän).

Naiset osallistuvat opettamiseen, lähetystyön tekemiseen, tapahtumien järjestämiseen ja palvelemiseen. He saattavat toimia kirkossa pianistina, vastata sukututkimuskeskuksen toiminnasta, huolehtia maanlaajuisen nuorten tapahtuman järjestelyistä, pitää lapsille toiminta-iltoja arkena tai organisoida apua tarvitseville.

Maailmanlaajuisissa johtotehtävissä naisilla on oma paikkansa. Myös he pitävät puheita yleiskonferenssissa. Siinä kirkon johtajat puhuvat Jumalan innoittamina jäsenille ympäri maailman. 

Mikä on naisen rooli?

Kuulin joskus verrattavan, että pappeutta ja äitiyttä voidaan ajatella linnun siipinä. Ne kuljettavat eteenpäin tasavertaisina. Molempia tarvitaan yhtä paljon. Tätä vertausta on helpompi ymmärtää, jos pitää mielessä kummankin tehtävän Jumalan näkökulmasta. Molempien on tarkoitus auttaa Jumalan työn toteuttamisessa eli ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän aikaansaamisessa.

Äitinä naiset luovat fyysisiä ruumiita Jumalan henkilapsille, huolehtivat heistä ja heidän tarpeistaan. Näissä tehtävissä toimiessaan naiset ovat lähellä Jumalaa. Miehet tekevät samankaltaista työtä pappeustehtävänsä kautta.

Äidin tehtävä ei välttämättä kuulosta lainkaan houkuttelevalta kaikille naisille. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ajatella ahtaasti ainoastaan synnyttäjän tai lastenhoitajan tehtävänä. Äitiys on erittäin moniulotteinen tehtävä, jossa nainen voi toimia vaikkei olisi itse synnyttänyt lapsia.

Se voi myös tarkoittaa, että nainen toteuttaa jumalallisia lahjojaan taivaallisen isän lasten hyväksi. Se voi tapahtua luomalla muitakin asioita, kuten musiikkia tai taidetta. Nainen saattaa valmistaa esineitä, innovoida ohjelmia tai suunnitella tapahtumia. Hän voi huolehtia luonnosta tai rakennetuista tiloista. Hän voi hoitaa sairauksia, toisten hiuksia tai eläimiä. Nainen saattaa opettaa tai kuunnella.

Kun käytämme jumalallisia ominaisuuksiamme, se tukee omaa ja ympärillämme olevien ihmisten tavoitetta saada kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä.

Usein kirkon johtajat ovat opettaneet, että naisilla on luonnostaan erityinen rakkauden lahja. Miehet voivat kehittää sitä pappeuden kautta. Aina, kun naiset käyttävät rakkauden lahjaansa he toteuttavat omaa jumalallista tarkoitustaan.

Miksi naisilla ei ole pappeutta?

Hoitaessaan erilaisia tehtäviä kirkossa tai sen ulkopuolella naiset käyttävät Jumalan voimaa.

Tämä voima on naisten käytettävissä kirkon tehtävissä sen seurauksena, että heidät on kutsuttu ja asetettu toimimaan tehtävässä. Heille annetaan siunaus tehtäväänsä varten. He saavat tuolloin kaikki oikeudet toimia Jumalan edustajina ja käyttää Hänen voimaansa tehtävässään sille tarpeellisella tavalla.

Tehdessään liittoja Jumalan kanssa kasteessa tai temppelissä, naiset saavat oikeuden käyttää Jumalan voimaa kirkon ulkopuolisissa rooleissa siten, kuin he tulevat sitä tarvitsemaan. Edellytykset Jumalan voiman käyttämiselle ja sen läsnäololle elämässä ovat sukupuolesta riippumatta samat: kelvollisuus ja liittojen tekeminen sekä pitäminen.

Naisilla siis itseasiassa on pappeus (kun sillä tarkoitetaan oikeutta käyttää Jumalan voimaa). Heidän käyttämänsä Jumalan voima on aivan yhtä merkityksellistä kuin miesten käyttämä. Heidän tehtävänsä sen sijaan saattavat olla hieman erilaisia. Varsinainen kysymys onkin siis – miksi?

Tyydyttävän vastauksen saamiseksi tämä kysymys täytynee jokaisen esittää henkilökohtaisesti Jumalalle. Yksi syy on varmasti siinä, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Sen ei tarvitse tarkoittaa, että he eivät ole tasa-arvoisia.

Toisen johtolangan saa tarkastelemalla sitä, miksi meitä kutsutaan tehtäviin kirkossa. Saamme kutsun toisaalta siksi, että meillä on omien kykyjemme kautta jotain annettavaa kyseisessä tehtävässä. Toisaalta meitä kutsutaan tehtäviin siksi, että voimme itse oppia ja kasvaa sen kautta.

Tähän perustuen naisilla ja miehillä on siis erilaisia tehtäviä siksi, että he voivat käyttää niissä jumalallisia luonteenpiirteitään parhaiten ja oppia asioita, joita tulevat iankaikkisuudessa tarvitsemaan.

Miksi naisia ei sitten aseteta pappeuteen? Pappeuden käyttäminen heidän tehtävissään ei ole sidoksissa virkaan asettamiseen. He voivat käyttää sitä muutenkin. He voivat toimia kirkossa erilaisissa tehtävissä ilman, että heitä tarvitsee asettaa pappeuden virkaan.

Lisäksi kaikissa tehtävissään miesten tulee ottaa huomioon naisten näkemykset ja kokemukset. Kotona heidän tulee huomioida puolisonsa tasavertaisena kumppanina. Kirkossa heidän täytyy tehdä yhteistyötä naisten kanssa kaikessa toiminnassaan. Naiset eivät tarvitse pappeuteen asettamista. He saavat Jumalalta kaikkein korkeimmat siunaukset yhdessä miesten kanssa ilman, että heitä on asetettu pappeuteen tai heidän tarvitsisi toimia sen viroissa. He voivat tehdä samoja liittoja kuin miehetkin. Niiden seurauksena he saavat periä iankaikkisen elämän Jumalan valtakunnassa, jos he pitävät lupauksensa.

[cta link=”https://www.facebook.com/groups/391627318446588″ text=”Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä:” button_text=”Tule keskustelemaan” button_color=”#21628c”]

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

The post Miksi MAP-kirkossa ei ole naispappeja? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Esimerkiksi meille ei kerrota, mitä Jeesuksen opetuslapsille antama siunaus sai aikaan (ks. Luukas 24:50). Samoin lapset saivat siunauksen Jeesuksen kätten alla, mutta emme tiedä sen seurauksista (ks. Matteus 10:16).

Uskomme, että kirkossa on Jeesukselta saatu valtuus antaa siunauksia ihmisille. Näiden seuraukset ovat edelleen sekä hengellisiä että konkreettisia.

Mitä tarkoitetaan pappeuden siunauksella?

Siunauksen voi antaa henkilö, jolla on pappeus (eli Jumalan antama valtuus ja voima). Hän asettaa kätensä siunattavan pään päälle. Sitten hän lausuu Kristuksen nimessä sanoja, joita Pyhä Henki kehottaa häntä sanomaan. Tätä Jumalalta tulevaa viestiä sanotaan siunaukseksi.

Siunaus ei rajoitu sanomaan. Se voi tarpeen tullen sisältää voimaa, toivoa tai vaikkapa parantumisen, jota henkilö kokee siunauksen seurauksena.

Viestin sanamuoto saattaa vaihdella siunauksen antajan persoonallisuuden ja käyttämän kielen mukaan. Mutta siunauksen saaja voi ymmärtää viestejä itselleen myös lausuttujen sanojen ulkopuolelta. Siunauksessa tärkeitä ovatkin myös vaikutelmat tai ajatukset, joita henkilölle välittyy sanotun lisäksi. Tällaiset Pyhän Hengen välittämät vaikutelmat ovat osa siunausta.

Kuka voi saada siunauksen?

Kuka tahansa voi pyytää siunauksen missä tahansa tilanteessa. Sillä ei ole väliä oletko kirkon jäsen vai et. Siunauksen sanomaan ja merkitykseen itselle saattaa vaikuttaa se, uskooko sen tulevan Jumalalta vai ei. Kuitenkin jo siunauksen pyytäminen voi olla uskon osoitus ja sitä vahvistava kokemus.

Siunauksen saamiselle ei tarvitse välttämättä olla mitään erityistä syytä tai sitä ei välttämättä tarvitse kertoa siunauksen antajalle. Olen pyytänyt siunauksia monenlaisissa tilanteissa. Joskus koettuani väsymystä tai masennusta, suurien elämänmuutosten tai haasteiden edessä, ennen lääketieteellisiä operaatioita, kamppaillessani huolien kanssa, pyrkiessäni koulutukseen, aloittaessani uuden lukuvuoden, saatuani tehtävän kirkossa, kohdatessani hankalan tilanteen lasten kasvatuksessa tai ollessani sairaana.

Sairaana siunauksen saava voi lisäksi saada voitelun, jossa pyhitettyä öljyä voidellaan muutama pisara hänen päänsä päälle antamaan Kristuksen voimaa parantumisprosessiin. Tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että henkilö paranee. Siunaus voi silti antaa voimaa hänelle ja läheisille hyväksyä tilanne ja tuntea rauhaa (ks. xxx yleiskonferenssissa).

Miten siunaus vaikuttaa?

Siunaus vastaa sen saajan tarpeisiin, jotka Taivaallinen Isä täydellisesti tietää. Se voi saada aikaan konkreettisia muutoksia tai auttaa henkisellä ja emotionaalisella tasolla. Usein siunaukset ovat voimaannuttavia kokemuksia. Ne tuovat mieleen ja sydämeen rauhaa, toivoa, voimaa, iloa ja innostusta tehdä jotain.

Monesti saadessani siunauksen olen voinut sanojen lisäksi todella tuntea esimerkiksi sen, että Jumala rakastaa minua. Joskus olen saanut ohjeita kuinka toimia jossain tilanteessa tai olen tuntenut, mitä minun tulisi muuttaa elämässäni.

Itse en ole onneksi joutunut kohtaamaan vakavia terveydellisiä ongelmia, mutta olen pyytänyt siunauksia usein pienempien haasteiden kanssa. Joskus viestinä näiden yhteydessä on ollut, että Herra kyllä antaa minulle voimaa parantua, mutta tällaiset pienet koettelemukset kuuluvat elämään eikä niitä oteta kokonaan pois. Ehkä olin tuolloin toivonut vapautusta jopa näistä normaaleista kohtaamistamme vaikeuksista.

Joskus vaiva kyllä poistetaan, mutta se tapahtuu vähitellen. Emme ehkä edes itse huomaa siunauksen vaikutusta tai liitä parantumista siihen. Minulle kävi näin, kun olin yläasteikäisenä kärsinyt kroonisesta nuhasta. Sain siunauksen. Jossain vaiheessa pidemmän ajan kuluttua huomasin, että en enää kärsinyt jatkuvasta nuhasta. Uskon, että sain siunauksen kautta apua Jumalalta, vaikken parantunutkaan heti sen seurauksena.

Mitä siunauksessa saatetaan sanoa?

Usein siunauksessa saatetaan kertoa asioista, joissa olemme onnistuneet tai Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Joskus Jumala puhuu meille rohkaisevasti siitä, mitä voimme tehdä. Hän saattaa antaa ohjeita toiminnallemme tai kehottaa meitä lukemaan Hänen sanojaan. Kun teemme niin, saatamme löytää sieltä konkreettisia ohjeita.

Muistan esimerkiksi lapsena tilanteen, jossa perheemme etsi uutta kotia. Isäni oli jo alustavasti sitoutunut ostamaan erään talon. Mutta lukiessaan pyhistä kirjoituksista sanat ”älä vie perhettäsi länteen,” hän tunsi vahvasti, että tämä oli ohjeena hänelle. Alunperin sanat oli lausuttu aivan toisessa yhteydessä ja toiselle henkilölle. Talo olisi kuitenkin ollut silloisesta kodistamme länteen päin ja hän päätti vetäytyä sen ostamisesta. Vaikka sillä hetkellä muita vaihtoehtoja ei ollut näkyvillä, yhtäkkiä ilmaantuikin perheellemme parempi ratkaisu.

Siunauksessa meille saatetaan kertoa asioita itsestämme ja kyvyistämme. Eräässä siunauksessa minulle sanottiin, että olen saanut lahjan innostaa muita. Se oli todella tarpeen. Sain noista sanoista itsevarmuutta toimia opetustehtävässä, johon minut oli kutsuttu, mutta johon olin tuntenut itseni täysin kyvyttömäksi.

Joskus voidaan puhua jopa sellaisista asioista elämässäsi, joista kukaan muu ei tiedä. Siunauksen antaja ei ehkä tunnista mistä on kyse, mutta sinä tiedät sen. Siunauksessa saatetaan viitata tilanteisiin tai henkilöihin, joiden nimeä ei mainita. Esimerkiksi muistutetaan antamaan anteeksi tai kehotetaan harkitsemaan valintaasi.

Sanat eivät välttämättä kerro kaikkea. Myös tunteet, joita koemme siunauksen aikana tai siihen liittyen ovat tärkeitä. Voi olla hyvä kirjoittaa siunauksen jälkeen muistiin se, mitä sanottiin ja millaisia ajatuksia ja tunteita itsellä oli sen suhteen. Näin voi helposti palauttaa mieleen asioita ja myöhemmin vahvistaa uskoaan huomatessaan, kuinka siunaus on vaikuttanut. Siunaukset tulevat Jumalalta ja Hänellä on aina sanottavaa meistä jokaiselle. Mitä luulet Hänen haluavan kertoa sinulle juuri tällä hetkellä?

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

The post Siunaus – Jumalan sanoja sinulle henkilökohtaisesti appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mitä Vanha Testamentti kertoo pappeudesta?

Kuuliaisuutensa mukaan ihmisiä on siunattu eri aikoina Jumalan voimalla. Kun he ovat olleet halukkaita noudattamaan Jumalan käskyjä, Taivaallinen Isä on kutsunut profeetan ja antanut hänelle oikeuden käyttää voimaansa maan päällä. Jos ihmiset ovat hylänneet profeetan tai kieltäytyneet noudattamasta hänen opetuksiaan, pappeus on otettu pois heidän keskuudestaan.

Muinaisten Israelilaisten tapauksessa ihmisille ei annettu yleisesti oikeutta käyttää Jumalan voimaa kokonaisuudessaan, vaan vain vähäisempi osa siitä. Tätä kutsutaan Raamatussa leeviläispappeudeksi tai Aaronin pappeudeksi. Miesten asettamisesta tähän pappeuteen kerrotaan 2. Mooseksen kirjassa  40:13-15:

“Pue Aaron pyhiin vaatteisiin ja voitele ja pyhitä hänet minun papikseni. Kutsu sitten esiin myös hänen poikansa, pue paidat heidän ylleen ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen.”

Mitä pappeudelle tapahtui Kristuksen aikana?

Aaronin pappeus oli kuin osa Jumalan voimasta. Sen oli tarkoitus valmistaa ihmisiä suurempaan osaan Jumalan voimaa, eli Melkisedekin pappeuteen, samalla tavoin kuin Mooseksen laki oli valmistavaa opetusta Kristuksen lakia varten. Kristus palautti tämän korkeamman Melkisedekin pappeudeksi kutsutun valtuuden maan päälle. Paavali puhuu siitä heprealaisille:

“Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki.”
(Hepr. 7:11)

Pappeus ei rajoitu vain leeviläisiin, kuka tahansa kelvollinen mies voi saada sen. Kristus, joka ei kuulunut leeviläisiin, antoi tämän valtuuden apostoleilleen, jotka eivät myöskään olleet leeviläisiä mahdollisesti yhtä lukuunottamatta. Tämä olisi todellakin saanut tuona aikana vastustajat hermostumaan. Siitä huolimatta Markuksen evankeliumissa sanotaan

“Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä”
(Markus 3:15)

Miksi pappeus on tärkeää?

Pappeus on Jumalan valtuus suorittaa toimituksia kuten kaste tai Pyhän Hengen lahjan antaminen.  Valtuus on keskeistä. Jos poliisi pysäyttää sinut ja määrää sinulle ylinopeussakon, laki vaatii sinua maksamaan sen. Mutta jos jäätelöauton kuljettaja yrittää antaa sinulle ylinopeussakon se ei ole laillisesti sitova. Erona on valtuus.

Toimitukset, joita suoritamme maan päällä Jumalan nimessä ovat sitovia vain, kun ne tekee henkilö, jolla on valtuus.

Mitä tarkoittavat pappeuden avaimet?

Pappeuden avaimilla tarkoitetaan pohjimmiltaan, että Jumalan kutsumilla johtajilla on ”avaimet” tai oikeus ja velvollisuus ohjata pappeuden käyttöä vastuullaan olevalla maantieteellisellä alueella. Esimerkiksi piispa tai seurakunnanjohtaja pitää hallussaan avaimia, joita tarvitaan hänen seurakuntansa pappeuden ohjaamiseen. Vaarnanjohtaja pitää hallussaan avaimia hänen vastuullaan olevassa seurakuntien ryhmässä. Kirkon profeetta pitää hallussaan avaimia, jotka tarvitaan maailmanlaajuisesti pappeuden ohjaamiseen.

Nämä pappeuden avaimat Kristus lupasi Pietarille Matteuksen luvussa 16:

“Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

Mitä ajattelemme yleisestä pappeudesta?

Jotkut uskonnot ajattelevat, että pappeus on yleistä, että se on kaikilla uskovilla. Toisin sanoen, jos uskot Kristukseen sinulla on pappeus. Tämä ajatus saa alkunsa 1 Pietarinkirjeestä 2:9:

“Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Pietari vertaa tässä vain uskovia israelilaisiin 2. Mooseksen kirjassa 19:5-6 ”Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.”

Emme usko, että Pietari antaa yleisen pappeuden näiden jakeiden myötä kaikille uskoville, erityisesti kun Mooseksen kirjan kohdassa alle 10 lukua myöhemmin Jumala ohjeistaa, että tuona aikana vain leeviläisillä oli oikeus pappeuden saamiseen. Eli emme usko, että pappeus oli yleistä silloin, ei Pietarin viitatessa 2. Mooseksen kirjaan eikä se ole yleistä nykyään.

Kuinka meillä on pappeus?

Uskomme, että pappeuden voi saada vain Jumalalta. Täytyy olla henkilö, jolle Jumala on antanut valtuuden käyttää voimaansa. Kyseinen henkilö voi Jumalan ohjeistuksella ja hänen asettamiensa vaatimusten mukaan antaa pappeuden toiselle henkilölle. Katolisessa kirkossa uskotaan, että pappeus on siirtynyt rikkoutumattomassa valtuuden ketjussa Pietarin kautta aina nykyiselle Paaville saakka.

Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Kirstuksen jälkeen kun apostolit oli surmattu, tapahtui luopuminen Kristuksen opetuksista ja pappeuden linja katkesi.

Mutta uskomme, että pappeus palautettiin Joseph Smithin kautta maan päälle. Johannes Kastaja, joka viimeisenä käytti Aaronin pappeutta maan päällä palautti sen Joseph Smithille. Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka saivat Melkisedekin pappeuden Kristukselta palauttivat sen samoin. Joseph Smithistä lähtien maan päällä on jälleen ollut rikkoutumaton pappeuden ketju, jossa Jumalan voima on annettu ihmisten käyttöön myös meidän aikanamme.

Teksti on mukaelma Saintsunscripted.com -sivustolla ilmestyneestä artikkelista What is the priesthood?, jonka on koonnut sivuston työryhmä.

The post Usko ja Opit – Miksi pappeus on meille niin tärkeää? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

En ole äiti enkä vaimo, mutta kun pohdin kysymystä, mieleeni tuli muutamia ajatuksia. Haluaisin kertoa kolmesta ajatuksesta, jotka toivon kertovani hänelle.

1. ”Maailman suurin naisen ja naissukupuolen puolustaja on Jeesus Kristus”

Nuorten Naisten ylijohtaja Bonnie H. Cordonin puheen ristiviitteessä numero 6 viitataan Liahonan artikkeliin maaliskuulta vuonna 2015 ”Vapahtaja osoitti arvostusta naisia kohtaan”, jonka on kirjoittanut Robert ja Marie Lund. Aina kun eteeni tulee tällainen artikkeli, minusta tuntuu, että kirkon johtohenkilö on antanut minulle ikkunan omaan henkilökohtaiseen opiskeluunsa. Kun tutkin tätä artikkelia, minusta tuntui, että Sisar Cordon kutsui minut osallistumaan opiskeluhetkeensä.

Ristiviitteestä löytyvä Liahonan artikkeli alkaa James E. Talmagen voimallisella lainauksella: ”Maailman suurin naisen ja naissukupuolen puolustaja on Jeesus Kristus.”

Artikkelissa Lundit tutkivat Johanneksen evankeliumin kolmen naisen kertomuksia. Nämä naiset ovat Maria, Jeesuksen äiti, samarialainen nainen kaivolla, haureudesta syytetty nainen ja Maria Magdalena. Kun luin kertomukset Vapahtajan kanssakäymisestä näiden naisten kanssa, monet Lundien kirjoittamat asiat kiinnittivät huomioni:

• ”Vapahtaja oli kiinnostunut niistä jokapäiväisistä paineista, joita naisilla oli.”
• “Vapahtaja on tietoinen naisista ja tuntee heidän elämänsä yksityiskohdat.”
• ”[Kristus] kunnioittaa kaikkia naisia heidän taustastaan huolimatta.”
• “Vapahtaja ymmärtää jokapäiväisen elämämme paineet ja voi auttaa meitä kantamaan kuormamme ja kohottaa meitä.”
• “[Kristus] kohteli naisia myötätuntoisesti ja arvostaen riippumatta heidän synneistään.”
• “Herra luottaa edelleen meidän aikanamme siihen, että naiset todistavat Hänestä…”

Näiden neljän naisen kertomukset eivät ainoastaan paljasta Vapahtajan luonnetta, vaan me myös paljastavat naisten voiman. Naisten usko johti ihmeisiin. Naiset toimivat Kristuksen todistajina.

Aivan kuten Vanhin Talmage sanoi, Vapahtaja on ”maailman suurin naisen ja naissukupuolen puolustaja”, ja varmastikin naisten Hänen kirkossaan tulisi olla Kristuksen puolustajia.

Puheessaan Brigham Youngin yliopiston takkavalkeaillassa, presidentti M. Russell Ballard sanoi: ”Meidänkään taloudenhoitokautemme ei ole vailla sankarittaria. Lukemattomat naiset jokaisella mantereella ja kaikilla elämän eri alueilla ovat merkittävästi myötävaikuttaneet Kristuksen asiaan. – – Kysymykseni kuuluu: ’Oletko sinä yksi näistä naisista?”

2. Naiset voivat käyttää pappeuden voimaa

Jean B. Bingham, apuyhdistuksen ylijohtaja, on opettanut: ”Kaikki te, joilla on tyttäriä ja poikia, veljentyttäriä ja -poikia, nuoria naisia ja nuoria miehiä – opetatteko heille tämän? Opettakaa heille, että kirkon tehtävissä, temppelitoimituksissa, perhesuhteissa ja hiljaisessa, henkilökohtaisessa palvelutyössä, myöhempien aikojen pyhien naiset ja miehet toimivat pappeuden voimalla ja valtuudella. Opettakaa heille, että naiset ja miehet ovat riippuvaisia toisistaan tehdessään Jumalan työtä. Hänen pappeuden voimansa on keskeinen asia palautetussa Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ja se auttaa valmistamaan maailmaa Vapahtajan toista tulemista varten.”

Jos sinusta tuntuu, että opetukset naisista ja pappeudesta ovat lisääntyneet viime vuosia, et ole väärässä. Barbara Morgan Gardner, joka on kirjoittanut kirjan ”The Priesthood Power of Women” (Naisten pappeuden voima), teki havainnon, joka on mielestäni mielenkiintoinen. Hän sanoi, että ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenten pitämät puheet naisista ja pappeudesta viimeisen kahden vuoden aikana, ylittävät samasta aiheesta pidettyjen puheiden lukumäärän Joseph Smithin ajasta lähtien.

Joten toivon, että jos tyttäreni kysyisi minulta asemastaan kirkossa, voisin selittää, että hän voi käyttää pappeuden voimaa. Ja toivon myös selittäväni, että opin siitä yhä itsekin – enkä ole ainoa.

Äskettäisessä Church News -sivuston artikkelisarjassa ”Women of Covenant”, korostuu se, mitä Apuyhdistuksen, Nuorten Naisten ja Alkeisyhdistuksen ylimmät johtokunnat ovat oppineet toimiessaan Presidentti Russell M. Nelsonin kutsun mukaan ”pyrkiä Hengen avulla ymmärtämään Jumalan voimaa – pappeuden voimaa.” Saan voimaa tiedosta, että kun pyrin ymmärtämään enemmän, teen työtä rinta rinnan kirkon johtohenkilöiden kanssa toimien profeetan kutsun mukaisesti.

3. Naiset ovat palautuksen avaintodistajia

Yleiskonferenssipuheessaan Sisar Bingham kertoo keskustelusta, joka hänellä oli presidentti Nelsonin kanssa siitä, miten tärkeä osa naisilla oli evankeliumin palautuksessa. Presidentti Nelson sanoi:

”Yksi tärkeimmistä asioista, mitä mieleeni muistuu, kun tulen tähän pappeuden palautuksen muistopaikalle, on tärkeä rooli, joka naisilla on ollut palautuksessa.

Alussa kun Joseph alkoi kääntää Mormonin kirjaa, kuka toimi kirjurina? No, hän kirjoitti itse vähän, mutta ei paljon. Emma tuli avuksi.

Ja sitten ajattelen, kuinka Joseph meni metsään rukoilemaan kotinsa lähellä Palmyrassa New Yorkin osavaltiossa. Minne hän meni? Hän meni pyhään lehtoon. Miksi hän meni sinne? Koska sinne hänen äitinsä meni halutessaan rukoilla.

Nämä ovat vain kaksi niistä naisista, joilla oli keskeinen rooli pappeuden palautuksessa ja kirkon palautuksessa. Epäilemättä voisimme sanoa, että vaimomme ovat aivan yhtä tärkeitä nykyään kuin he olivat silloin. Tietenkin he ovat.”

Olen miettinyt usein tätä keskustelua ja sitä, miten presidentti Nelson tunnustaa naisten tärkeän roolin evankeliumin palautuksessa. Meille opetetaan, että palautus jatkuu edelleen ja mielestäni tuo perintö jatkuu myös. Olin hyvin vaikuttunut saadessani selville, että presidentti Nelson kutsui Sisar Binghamin ja Sisar Jonesin katsomaan historiallisen ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden palautus” -julistuksen kuvaamista.

Sisar Bingham kertoi kokemuksesta äskettäin videolla Church News -sivustolla: ”Ajattelin asioita, jotka tapahtuivat tuossa lehdossa, ja jotka ovat vaikuttaneet elämääni. Ja ajattelin presidentti Nelsonia, joka on nyt profeetta Joseph Smithin laillinen seuraaja. Ja ajattelin: ’On sanoin kuvaamattoman hieno kokemus kuunnella tätä julistusta palautuksesta, joka on vaikuttanut jokaiseen ihmiseen, joka elää maan päällä, ja jonka esittää 95-vuotias profeetta, joka on vahva ja elinvoimainen ja jolla on kaikki valtakunnan avaimet.’”

Presidentti Nelson olisi voinut kutsua kenet tahansa kokemaan tämän tapahtuman, mutta hän valitsi naisjohtajat. Lokakuussa 2019 hän päätti ilmoittaa uusien temppelien rakentamisesta naisten kokouksessa. Molemmat esimerkit saavat minut uskomaan, että naisilla on edelleen tärkeä tehtävä palautuksessa.

Vielä…

Toivon myös kertovani tyttärelleni, että en vielä tiedä kaikkea asemastani kirkossa tai Jumalan valtakunnassa. Opin sitä vielä. Vaikka en vielä tiedäkään kaikkea asemastani kirkossa, jatkan eteenpäin uskossa.

Se, mitä olen saanut selville selvittäessäni tehtävääni on, että Herra on armollinen ja Hän opettaa meitä avokätisesti.

Puhuessaan naisten kyvystä vetää pappeuden voimaa elämäänsä, presidentti Nelson sanoi: ”Te ette löydä tähän prosessiin suoria ohjeita mistään opaskirjasta. Pyhä Henki on teidän henkilökohtainen opastajanne, kun pyritte ymmärtämään, mitä Herra haluaisi teidän tietävän ja tekevän. Tämä prosessi ei ole nopea eikä helppo, mutta se on hengellisesti virkistävä.”

Ja mikä tärkeintä, toivon kertovani tyttärelleni, että prosessi ei ole helppo, mutta siunaukset ja iankaikkinen tieto ovat sen arvoisia. Tiedän, että Herra ohjaa minua, jotta voin saavuttaa jumalalliset mahdollisuuteni. Hänen kanssaan en voi epäonnistua.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “What I hope I’ll say when my daughter asks me about her place in the Church”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Mitä toivon vastaavani, kun tyttäreni kysyy asemastaan kirkossa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Pappeuden siunauksella tarkoitetaan toimitusta, jossa Jumalalta valtuuden saanut henkilö laskee kädet siunauksen saajan pään päälle ja antaa hänelle siunauksen Jumalalta.

Olen itse pyytänyt siunausta useisiin ongelmiin ja elämäntilanteisiin. Ja olen ollut siunattu, että omalla isälläni on pappeuden valtuus ja että hän on ollut aina kelvollinen siunaamaan minua. Ja nyt, kun olen muutaman vuoden ajan asunut pois kotoa, ympärilläni on aina ollut hyviä veljiä, jotka ovat olleet valmiita antamaan siunauksia minulle.

Siunauksen kysyminen on avun kysymistä

Pappeuden siunauksen pyytäminen on avun pyytämistä Jumalalta. Se on nöyryyttä sanoa, ettemme pärjää yksin tämän ongelman kanssa. Se on tapa päästä osaksi Kristuksen sovitusta.

Olen pyytänyt siunausta, kun olen ollut fyysisesti sairas. Olen pyytänyt siunausta, kun olen ollut henkisesti tai hengellisesti heikoilla. Olen pyytänyt siunausta avuksi vaikeisiin päätöksiin ja asioihin, jotka ovat vaivanneet mieltäni.

Ja siunaus on joka kerta auttanut. Joskus siunauksessa sanotaan jotain, mikä todella koskettaa sydäntäni ja on kirjaimellisesti vastaus rukouksiini. Joskus vastaus tulee vasta myöhemmin, kun olen yrittänyt noudattaa siunauksessa annettuja ohjeita. Joskus ymmärrän vasta usean kuukauden jälkeen, että tuo pappeuden siunaus todella auttoi minua.

Ikimuistoinen siunaus Espanjassa

Kerron erään tarinan yhdestä pappeuden siunauksesta, joka on erityisesti painunut mieleeni.

Kun olin Espanjassa lähetystyössä, minulla oli vaikeuksia terveyteni kanssa. Jokainen päivä tuntui vaikealta ja harkitsin vakavasti kotiinlähtöä. Pyysin pappeuden siunausta eräältä toiselta lähetyssaarnaajalta.

Ennen siunauksen antamista hän pyysi minua antamaan hänelle hieman aikaa. Hän meni viereiseen huoneeseen ja rukoili. Tämä nuori mies tiesi, ettei hän antaisi siunausta omilla kyvyillään, vaan että siunaus tulee todella Taivaan Isältä ja hän tarvitsee johdatusta sen antamiseksi.

Sanat, jotka muistan edelleen

Toivoin, että siunauksessa olisi sanottu minulle suoraan, pitäisikö minun jäädä Espanjaan vai palata takaisin kotiin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Taivaan Isä halusi minun tekevän päätöksen itse ja suoran vastauksen sijaan hän antoi minulle pohdittavaksi asioita, joita minun tulisi ottaa huomioon tehdessäni päätöstä.

Lisäksi siunauksessa oli lause, joka tuntui erityisen lohdulliselta. Tuossa lauseessa kuvailtiin muutamia ominaisuuksia, joissa olen kehittynyt lähetystyöni aikana, sekä kerrottiin, kuinka voisin käyttää näitä ominaisuuksia muiden ihmisten auttamiseksi.

Noin viikko tuon siunauksen jälkeen tein päätöksen palata kotiin lähetystyöstäni. Sanat, joita minulle sanottiin siunauksessani, auttoivat minua näkemään kotona ollessani, kuinka paljon opin ja kehityin lähetystyössä. Olen kyennyt avaamaan silmäni tilanteille, joissa olen nimenomaan lähetystyössä opittujen asioiden ansiosta kyennyt auttamaan muita ihmisiä.

Olen kiitollinen Taivaan Isästä ja siitä, kuinka Hän on aina valmis auttamaan. Hän tietää tismalleen, mitä tarvitsemme – ja antaa sen meille, kun me nöyrästi pyydämme.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Näin pappeus on auttanut minua elämässäni appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Arvon Vaari,

Kun on kyse siunausten antamisesta sairaille ja ahdistetuille, niin kysymykseni on: kuinka kauan pyhitetty öljy on ollut osana siunauksenantoa? Onko näin tehty jo ensimmäisestä taloudenhoitokaudesta lähtien, vai onko se tullut osaksi käytäntöämme evankeliumin palauttamisen jälkeen? Kiitos vastauksestasi etukäteen! Arvostan vastauksiasi, kun luen niitä usein täältä.

-Matias

Vastaus

Hei Matias,

Hyvä kysymys. Pyhitetyn öljyn käyttö juontaa juurensa aikaan kauan ennen evankeliumin palauttamista meidän taloudenhoitokautenamme.

Katsotaan ensiksi Vanhaa testamenttia. Kolmannen Mooseksen kirjan luvun 21 jakeissa 10-12 kerrotaan, että siunattavan henkilön pään voitelun pyhällä öljyllä suoritti ylipappi.

Seuraava pyhien kirjoitusten kohta löytyy kohdasta Markuksen evankeliumi 6:13:

”He karkottivat monta pahaa henkeä sekä voitelivat äljyllä sairaita ja paransivat heidät.”

Uudessa Testamentissa voit löytää myös kohdan Jaakobin kirje 5:14:

”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan,”

Kertomus laupiaasta Samarialaisesta on esimerkki öljyn symboliikasta. Luukkaan evankeliumissa 10:34:

”Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.”

Kuten näistä esimerkeistä näet, me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä jatkamme pyhitetyn öljyn käyttämistä aivan kuten sitä on käytetty Uuden testamentin aikoina.

-Vaari

Artikkeli on julkaistu alun perin Ask Gramps -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Teemu Hokkanen.

The post Kuinka kauan pyhitetty öljy on ollut osana siunausten antamista? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaikka vaikutti siltä, että hänen vaimonsa oli kuollut tuntemattomaan tautiin sairastettuaan viikkoja, presidentti Wilford Woodruff kuunteli voimallista hengellistä innoitusta ja toi vaimonsa takaisin kuolleista mitä merkittävimmällä tavalla.

Seuraava on ote presidentti Wilfordin kirjasta ”Wilford Woodruff: Leaves from My Journal” (” Wilford Woodruff: päiväkirjani sivuja ”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti tuosta kokemuksesta, mukaan lukien sen, mitä hänen vaimonsa näki siirryttyään henkimaailmaan.

Marraskuun 23. päivänä vaimolleni, Phoebelle, iski ankara päänsärky, joka johti aivokuumeeseen. Hänen tilansa paheni päivä päivältä jatkaessamme matkaamme. Se oli ankara koettelemus naiselle matkata vankkureissa pitkin epätasaisia teitä, siinä kunnossa kuin hän oli. Samaan aikaan myös lapsemme oli hyvin sairas.

1. päivä joulukuuta oli sielulleni raskas päivä. Vaimoni heikkeni entisestään ja sitten iltapäivällä, noin kello neljä, näytti hänen aikansa tulleen. Pysäytin joukkomme ja vaikutti siltä, että hän oli ottamaisillaan viimeisen hengenvetonsa siinä maatessaan vankkureissa. Kaksi sisarta istui hänen vierellään, nähdäkseen voisivatko he tehdä mitään hänen hyväkseen hänen viimeisinä hetkinään.

Seisoin siinä kärsimyksessäni ja mietiskelin. Huusin Herraa ja rukoilin, että hän voisi elää eikä häntä otettaisi pois luotani. Vaadin lunastettavaksi Herran, profeettojensa ja patriarkkojensa kautta, tekemiään lupauksia minulle ja pian vaimoni henki virkosi ja ajoin läheiselle tavernalle, vein hänet huoneeseen ja hoidin häntä ja hänen lastaan koko yön, rukoillen Herraa säästämään hänen henkensä.

Aamulla olosuhteet olivat sellaiset, että minun täytyi pakon sanelemana siirtää vaimoni majatalosta, sillä siellä oli niin paljon mekkalaa ja sekasortoa, ettei hän olisi voinut kestää sitä. Kannoin hänet petipaikalleen vankkureissa ja ajoin kolmisen kilometriä, kunnes saavuin eräälle talolle ja kannoin hänet pedissään sisälle, päättäväisenä odottaa siellä, kunnes hänen terveytensä palautuisi tai hän menehtyisi. Tämä tapahtui sunnuntaiaamuna, 2. joulukuuta.

Saatuani vaimoni ja tavaramme taloon sekä puita pitämään yllä tulta, käytin aikani hänen hoivaamiseensa. Näytti siltä, että hänellä oli vain vähän aikaa jäljellä.

Illalla hän kutsui minut petinsä viereen ja kertoi hänestä tuntuvan, että vain muutaman hetken kuluttua hänen olemassaolonsa tässä elämässä päättyisi. Hän osoitti vahvaa varmuutta asiakseen ottamansa aatteen puolesta ja kehotti minua luottamaan Jumalaan ja pitämään Hänen käskynsä.

Kaikki vaikutti siltä, että hän oli kuolemaisillaan. Laskin käteni hänen päällensä ja rukoilin hänen puolestaan, ja pian hän virkosi ja nukkui hieman yön aikana.

Vaimoni kohtasi 3. päivän joulukuuta erittäin heikkona. Käytin tuon päivän huolehtien hänestä ja seuraavana päivänä palasin Eatoniin hakeakseni joitain tarvikkeita hänelle. Hän vaikutti hiipuvan hiljalleen ja illalla hänen henkensä näytti jättävän hänen ruumiinsa ja hän oli kuollut.

Sisaret kerääntyivät hänen ruumiinsa ympärille, itkien, minun seisoessani katsellen häntä surullisena. Jumalan henki ja voima asettui päälleni, kunnes, ensimmäistä kertaa hänen sairastumisensa aikana, usko täytti sieluni, vaikka hän makasi edessäni kuin kuollut.

Minulla oli hieman öljyä, joka oli pyhitetty voitelemistani varten ollessani Kirtlandissa. Otin sen ja pyhitin sen uudelleen Herran edessä sairaiden siunaamista varten. Polvistuin sitten Herran edessä ja rukoilin kumppanini elämän puolesta ja voitelin hänen ruumiinsa öljyllä Herran nimessä. Laskin käteni hänen päällensä ja Jeesuksen Kristuksen nimessä kiistin kuoleman ja tuhontuojan voiman sekä käskin sitä poistumaan hänestä ja elämän hengen palaamaan hänen ruumiiseensa.

Hänen henkensä palasi hänen ruumiiseensa ja tuosta hetkestä hänestä tehtiin eheä; ja me kaikki tunsimme halua ylistää Jumalan nimeä, luottaa Häneen ja pitää Hänen käskynsä.

Tämän kaiken tapahtuessa minulle (kuten vaimoni kertoi jälkeenpäin) hänen henkensä jätti hänen ruumiinsa ja hän näki ruumiinsa makaavan sängyssään ja sisarten itkevän. Hän katsoi heitä ja minua ja lastaan, ja katsellessaan tätä näkymää, kaksi olentoa tuli huoneeseen kantaen arkkua ja he kertoivat hänelle, että he olivat tulleet hakemaan hänen ruumiinsa. Toinen näistä sanansaattajista kertoi hänen voivan valita: hän voisi siirtyä henkimaailmaan lepäämään tai hän voisi, yhdellä ehdolla, saada etuoikeuden palata temppeliinsä ja jatkaa uurastustaan maanpäällä. Ehto oli: jos hänestä tuntui, että hän pystyisi seisomaan miehensä rinnalla ja tukemaan häntä läpi kaikkien huolien, koettelemusten, vastoinkäymisten ja elämän kärsimysten, jotka hänen miehensä kutsuttaisiin kestämään evankeliumin tähden, loppuun saakka. Katsoessaan miehensä ja lapsensa tilannetta, hän sanoi: ”Kyllä, minä teen sen!”

Tuona hetkenä, jolloin päätös tehtiin, uskon voima laskeutui ylleni ja siunatessani hänet, hänen henkensä palasi temppeliinsä ja hän näki sanansaattajien kantavan arkun ulos ovesta.

Joulukuun 6. päivän aamuna Henki sanoi minulle: ”Nouse ja jatka matkaasi!” ja Jumalan armon kautta vaimoni oli kykenevä nousemaan, pukeutumaan ja kävelemään vankkureille ja me jatkoimme matkaamme iloiten.”

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katie Lambert ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”When Wilford Woodruff Called His Wife Back from the Dead + What She Saw”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Kun Wilford Woodruff kutsui vaimonsa takaisin kuolleista – ja mitä hänen vaimonsa silloin näki appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tässä tekstissä pyrin käymään lyhyesti läpi ajatuksiani toiseen, varsinkin kirkkoon kuulumattomien keskuudessa ihmetystä ja kritiikkiäkin herättävään aiheeseen. Siitä puhuttaessa puhutaan samalla tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, Jumalan suunnitelmasta ja viime kädessä uskosta. Siitä puhuttaessa puhutaan itse asiassa luomisen tarkoituksesta sekä tuon tarkoituksen toteuttamisesta.

Mikä siis on aiheeni? Kyseessä on tietysti pappeus ja naisten rooli siinä. Toivon, että myös tästä aiheesta kirjoittaminen selkeyttää sekä omia että ehkä myös tämän tekstin lukijoiden ajatuksia.

Kokeillaanko?

Miten nuo kehtaavat?

Samoin kuin kirkon suhtautumisesta homoseksuaaleihin, myös naisten oikeudesta pappeuteen tai pikemminkin sen puutteesta oli lähellä muodostua oman kääntymykseni kynnyskysymys. Ottaessani ensimmäisiä askelia kirkkoon tutustumisen polulla, tunsin epämääräistä arvottomuutta sekä henkilökohtaisesti että muiden naisten puolesta. Miten profeetta ja muut johtajat kehtasivat puhua naisistaan niin kauniisti, vaikka he samaan aikaan eväsivät näiltä mahdollisuuden toimia täysivaltaisesti kaikissa kirkon tehtävissä?

Onneksi uskalsin lausua ihmetykseni ääneen. Sitä kautta sain vastauksia ja ymmärrystä, joiden ansiosta aloin ymmärtää naisten roolia pappeudessa ja ennen muuta naisten roolia kirkossa. Oli helpottavaa tajuta, ettei minun tarvitse luopua ihanteistani tasa-arvon suhteen voidakseni olla kirkon jäsen. Päinvastoin, saan ja voin liehuttaa tasa-arvon viiriä vielä entistäkin korkeammalla. Näin siksi, että tasa-arvo ei ole sama asia kuin tasapäistäminen.

Pappi ei ole pappeus

Kun puhutaan naisten roolista pappeudessa, tärkein muistettava asia lienee tämä: pappeus ei ole sama asia kuin pappeuden haltija. Toisin sanoen miehet eivät ole pappeus sen enempää kuin naisetkaan. Sen sijaan pappeus on “yleisesti ottaen ihmiselle annettu valtuus toimia Jumalan puolesta. Tämä valtuus on annettu jokaiselle, joka on asetettu johonkin pappeuden asteeseen.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s.141) Pyhien kirjoitusten oppaassa sama sanotaan seuraavasti: “(Pappeus on) Jumalan miehille antama valtuus ja voimia toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi.” (Pyhien kirjoitusten opas: pappeus)

Osallistuin viime talvena neuvojan roolissa erääseen mainioon Nuorten Naisten luokkaan. Luokan aiheena oli pappeus, joka kiinnostikin kovasti seurakuntamme Nuoria Naisia. Kun puhe kääntyi miesten rooliin pappeuden käyttäjinä, oppiaihetta johtanut Nuorten Naisten johtajamme antoi osuvan ja konkreettisen esimerkin. Hänen mukaansa pappeus on kuin ikkunasta tulviva auringon valo, kun taas pappeuden haltijat eli kelvolliset miehet ovat kuin taloudenhoitajia, jotka verhot avaamalla mahdollistavat valon pääsemisen ikkunasta sisään.

Pappeuden haltija on siis välttämätön ja sellaisena arvokas välikappale, mutta itsessään hän ei ole sen enempää eikä vähempää kuin kukaan muu ihminen.

Ei yhtään vähemmän tärkeä

Pappeus ei siis ole yhtä kuin pappi, mutta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa pappi on aina yhtä kuin mies. Eikö se jos mikä ole epätasa-arvoista?

On totta, että pelkästään miehille suotu mahdollisuus toimia pappeuden haltijana voi tuntua ensisilmäyksellä kaikkea muuta kuin reilulta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös naisilla on tehtävänsä pappeudessa eli Jumalan voiman käyttämisessa maan päällä. Naisten tehtävä ei ole sama kuin miehillä, mikä ei silti tarkoita, että se olisi vähemmän tärkeä tai oleellinen. Kuten edellä todettu: tasa-arvo ei ole sitä, että kaikilla on kaikkea yhtä paljon vaan sitä, että kaikilla on omaan tarpeeseensa nähden tarpeeksi.

Ja voi kyllä, Jumalan viimeisen päälle hiotussa onnensuunnitelmassa meille naisille on toden totta varattuna aivan tarpeeksi tehtävää! Roolimme on täsmälleen yhtä tärkeä miehille annettu rooli – erilainen toki, mutta paremmuus- tai tärkeysjärjestykseen näitä kahta erilaista roolia on mahdotonta laittaa.

Tärkeä osa kokonaisuutta

Mikä naisten rooli sitten käytännössä oikein on? Minä kiteyttäisin sen yksinkertaisesti sanomalla, että naisten tehtävä on toimia Jumalan luomistyön ruumiillistumina, Hänen käsinään maan päällä. Siinä missä miehet antavat kasvot Jumalan voimalle, naiset antavat kasvot Jumalan työlle. Näin ollen, yhdessä työskennellessään, miesten ja naisten on aidosti mahdollista toteuttaa Taivaan Isän ja Jeesuksen Kristuksen tahtoa eli pelastaa sieluja, sillä “sielujen pelastaminen on sitä työtä, jota Vapahtaja on kutsunut meitä kaikkia tekemään” (Richard C. Edgley, “Todelliseen kasvuun johtava pelastaminen”, Liahona 5/2012 s. 52)

Jos halutaan listata naisten tehtävät yksi kerrallaan, listasta tulisi lähes loputon. Tässä yhteydessä riittänee kertoa, että naiset toteuttavat omaa osaansa Jumalan työssä ennen muuta Apuyhdityksessä. Kyseinen järjestö “valmistaa naisia iankaikkisen elämän siunauksiin auttamalla heitä lisäämään uskoaan ja henkilökohtaista vanhurskauttaan, vahvistamaan perheitä ja koteja sekä auttamaan apua tarvitsevia” (Käsikirja 2: Palveleminen kirkossa) Apuyhdistys ei ole mikä tahansa naisporukan yhteenliittymä, vaan “Jumalan tahdosta jumalallisesti muodostettu, jumalallisesti valtuutettu, jumalallisesti perustettu ja jumalallisesti järjestetty.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, s. 184)

Vanhin Quentin L. Cook on sanonut: “Suuri osa siitä, mitä saamme aikaiseksi kirkossa, on naisten epäitsekkään palvelun ansiota. Olipa kyse kirkosta tai kodista, on hienoa nähdä pappeuden ja Apuyhdistyksen työskentelevän täydellisessä sopusoinnussa. Sellainen suhde on kuin hyvin yhteen soiva orkesteri, ja siitä syntyvä sinfonia innoittaa meitä kaikkia.” (Quentin L. Cook, “MAP-naiset ovat uskomattomia!, Liahona 5/2011)

Tärkeä omana itsenään

Ehkä jopa Apuyhdistyksessä tehtävää työtä keskeisempää on se jumalallinen työ, jota naiset tekevät perheidensä parissa. Se on mahdollista, koska “naiset tuovat mukanaan maailmaan tietyn hyveen, jumalallisen lahjan, joka tekee heistä taitavia juurruttamaan ihmissuhteisiin ja kulttuureihin sellaisia ominaisuuksia kuten usko, rohkeus, myötätunto ja hienostuneisuus.” (Todd D. Christofferson, “Naisten moraalinen voima”, Liahona 11/2013) Lisäksi Jumala on asettanut “naisiin voiman, hyveellisyyden, rakkauden ja uhrautumisalttiuden jumalallisia ominaisuuksia, jotta he voisivat kasvattaa Hänen henkilastensa tulevia sukupolvia.” (Quentin L. Cook, “MAP-naiset ovat uskomattomia!, Liahona 5/2011)

Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että kaikilla naisilla on perhe, myös naimattomilla. Jokainen nainen on jonkun tytär ja ehkä myös sisko, serkku, täti tai ystävä, joka koetaan kuuluvaksi perheeseen. Koska fyysisellä ruumiillamme on jumalallinen alkuperä ja koska selestisen valtakunnan kirkkaus on mahdollinen vain fyysisen ruumiin saaneille, naisten roolia elämän luomisessa ei voi liiaksi korostaa, mutta naisen arvo ei riipu hänen kyvystään synnyttää. Kuten vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: “Äitiys ja isyys eivät ole ainoita hyvyyden ja Herran edessä hyväksytyksi tulemisen mittareita. — Jokaisella tämän kirkon sisarella, joka on tehnyt liittoja Herran kanssa, on jumalallinen tehtävä auttaa pelastamaan sieluja, johtaa maailman naisia, vahvistaa Siionin koteja ja rakentaa Jumalan valtakuntaa.” (M. Russell Ballard: “Vanhurskaita naisia”, Liahona 12/2002, s. 36, 39)

Eri ruumiisiin puettuja älyjä

Tämän tekstin alkupuolella mainitsin iloitsevani mahdollisuudestani olla sekä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen että liehuttaa tasa-arvon viiriä. Itse asiassa juuri kirkon oppi on tätä nykyä vankin selkänojani ja vakuuteni siitä, että miehet ja naiset todella ovat tismalleen yhtä arvokkaita. Näin siksi, että “profeetat ovat ilmoittaneet, että me olimme ensin olemassa älyinä ja että Jumala antoi meille muodon eli henkiruumiin ja meistä tuli näin Hänen henkilapsiaan – taivaallisten vanhempien poikia ja tyttäriä.” (D. Todd Christofferson: “Miksi avioliitto, miksi perhe”, Liahona 5/2015, s.50)

Myös sisar Sharon Eubank vakuuttaa samaa. Hänen mukaansa “Jeesuksen Kristuksen evankeliumi koskee sekä miehiä että naisia, ja että Jumalan oppi pitää kumpaakin yhtäläisesti vastuullisena, ilman kaksinaismoraalia. Jumala ei sukupuolestamme riippumatta suvaitse pornografiaa, aviorikosta, väkivaltaa, laiminlyöntiä, epätasa-arvoa tai sortoa.” (Sharon Eubank: “Naiseus – iankaikkinen näkökulma”, Liahona 8/2016) Lisäksi sisar Eubank lupaa, että kaikki “se, mitä te naisena, kristittynä, älykkäänä ihmisenä ja iankaikkisena olentona janoatte, sisältyy tähän Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppiin ja siihen, miten sitä oppia noudatetaan kirkossa.”

Niin minäkin uskon.

Artikkelin on kirjoittanut Suvi Peltola.

Kirjoittaja on ammatiltaan toimittaja. Hänet kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi vuonna 2009.

The post Jos vain miehet ovat pappeja, mitä tekevät naiset? — “Oli helpottavaa tajuta, ettei minun tarvitse luopua ihanteistani tasa-arvon suhteen” appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Ilmoitus pappeudesta

David B. Haight kertoi: ”Olin temppelissä, kun presidentti Spencer W. Kimball sai pappeutta koskevan ilmoituksen. Olin kahdentoista koorumin nuorin jäsen. Olin paikalla. Olin siellä, ja Henki vuodatettiin tuohon huoneeseen niin voimakkaasti, ettei kukaan meistä kyennyt puhumaan sen jälkeen. Me vain palasimme hiljaa toimistoon. Kukaan ei kyennyt sanomaan mitään taivaallisen, hengellisen kokemuksen voimakkuuden vuoksi.” (Virallinen julistus 2, s. 266).

Silloinen apostoli, Gordon B. Hinckley, kertoi:

”Olin läsnä ja osallistuin ja olin todistajana sille, mitä tuona torstai-päivänä 1. kesäkuuta vuonna 1978 tapahtui. Muistikuvani on kirkas tuon päivän tapahtumista. Koska muistelemme tuota kymmenen vuotta sitten tapahtunutta historiallista tapahtumaa, haluan kertoa siitä oman todistukseni. Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina kirkon ylimmät johtajat paastoavat ja pitävät todistuskokouksen. Monet Veljistä eivät pysty osallistumaan todistuskokoukseen kotiseurakunnassaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina vaarnakonferensseihin osallistumisen takia, joten pidämme kuukausittaisen todistuskokouksen Salt Lake Cityn temppelin ylähuoneessa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Se torstai, josta nyt puhun, oli kesäkuun 1. vuonna 1978. Kuulimme joidenkin veljien todistuksia ja nautimme Herran aterian sakramentin.

Se oli ihmeellisen hengellinen kokous, kuten kaikki sellaiset kokoukset noissa pyhissä tiloissa ja niissä olosuhteissa. Sitten seitsenkymmeniä ja johtavaa piispakuntaa pyydettiin poistumaan, ja jäljellä olivat kirkon presidentti, hänen kaksi neuvonantajaansa ja kymmenen 12 koorumin jäsentä – kaksi heistä oli poissa, toinen Etelä-Amerikassa ja toinen sairaalassa. Kysymys pappeuden siunausten antamisesta myös mustaihoisille oli ollut monien johtavien veljien mielessä vuosikausia. Kirkon presidentit olivat toistuvasti ottaneet sen esille. Siitä oli tullut erityinen huolen aihe presidentti Spencer W. Kimballille. Hän oli rukoillut tämän vakavan ja vaikean kysymyksen takia huomattavan pitkän aikaa. Hän oli viettänyt monta tuntia itsekseen rukoillen ja mietiskellen tuossa temppelin ylähuoneessa.

Tällä kertaa hän nosti kysymyksen veljiensä – neuvonantajiensa ja apostolien – eteen. Tämän keskustelun jälkeen yhdyimme rukoukseen mitä pyhimmissä olosuhteissa. Presidentti Kimball lausui itse tuon rukouksen. En muista tarkasti, mitä hän sanoi. Mutta muistan omat tunteeni ja johtavien veljieni ilmeet. Huoneessa oli pyhä tunnelma. Minusta tuntui kuin kanava olisi auennut taivaan valtaistuimen ja polvistuneen, anovan Jumalan profeetan, joka rukoili veljiensä kanssa, välillä. Jumalan Henki oli siellä. Ja Pyhän Hengen voimasta tuolle profeetalle tuli varmuus siitä, että se asia, josta hän rukoili, oli oikein, että aika oli koittanut ja että nyt pappeuden ihmeelliset siunaukset tulisi antaa kelvollisille miehille kaikkialla syntyperästä riippumatta. Jokainen mies tuossa piirissä tiesi saman asian Pyhän Hengen voimasta. Se oli hiljainen ja ylevä tilaisuus. – –Ei kukaan meistä tuossa tilaisuudessa läsnä olleista ollut enää koskaan aivan entisensä sen jälkeen. Eikä kirkkokaan ole ollut aivan entisensä.” (Kirkon presidenttien opetuksia, Spencer W. Kimball, s. 34).

Profeetta Spencer W. Kimball antoi tuon julistuksen. Se otettiin vastaan innokkaasti ja juhlien kirkon jäsenten keskuudessa.

Ei rotuerottelulle

Vielä vuonna 1978, vuosikymmen sen jälkeen kun kansalaisoikeusliike muutti Amerikan kasvot, monissa kirkoissa kautta maan kävijät pysyttelivät itse asiassa erillään. Useimmat mustat kävivät jumalanpalveluksissa mustien kanssa ja useimmat valkoiset valkoisten kanssa. Harvat virkaan vihityt mustat papit saarnasivat valkoisten seurakunnille, ja vuosia myöhemmin rotuerottelu muissa muodoissaan oli yhä voimassa.

Itse asiassa mitään sellaista ei ole ollut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Kirkossa ei ole koskaan ollut mitään syrjimiseen perustuvaa seurakuntiin jaottelua. Siellä missä eri etniseen taustaan kuuluvat mormonit ovat asuneet naapureina, he ovat aina koko kirkon historian ajan palvelleet Jumalaa yhdessä. Mustia oli kastettu jäseniksi paljon ennen vuotta 1978, he olivat saarnanneet ja pitäneet rukouksia suurelta osin valkoisista koostuvan seurakunnan edessä, sillä nämä tehtävät eivät edellyttäneet, että jäsenellä on pappeus.

Ilmoitettuaan muutoksesta kesäkuussa 1978 kirkko alkoi heti asettaa aktiivisia mustia miehiä pappeuteen kaikkialla kautta maailman, missä he kävivät kirkossa. Ensimmäinen temppeli Afrikkaan rakennettiin Etelä-Afrikkaan vuonna 1981, ja kaksi muuta – Ghanassa ja Nigeriassa – on vihitty käyttöön jokin aika sitten. Vuonna 2014 Afrikassa oli yli 420 000 mormonikirkon jäsentä, monet heistä mustaihoisia.

New York Times -lehden eräässä vuoden 2005 artikkelissa sanottiin, että kaupunkiin rakennetussa uudessa kirkkorakennuksessa toimii ”yksi etnisesti parhaiten integroituneista seurakunnista Harlemissa, ja jumalanpalveluksissa käy yhtä paljon valkoisia ja mustia”.

Tony Parker, eräs toinen afroamerikkalainen vaarnanjohtaja, valvoo yhdeksää seurakuntaa Atlantan alueella Georgian osavaltiossa, ja niistä yhtä johtaa musta piispa. Parker on ollut mormonikirkon jäsen 25 vuotta. ”Olen parempi ihminen nyt kuin olin silloin aiemmin”, Parker sanoo. ”Olen tyytyväisempi itseeni. Nämä ovat olleet henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen vuosia.” Parker sanoo, että hänellä on yksinkertainen vastaus kirkon ulkopuolelta tulevaan arvosteluun. ”Jokaisen, joka uskoo, että kirkko on rasistinen, tarvitsee vain tulla katsomaan. He voivat istua kirkossamme ja seurata tapahtumia sivusta tai puhua jäsenillemme.”(Mormonien uutishuone)

Kahden kirkkoon liittyneen mustaihoisen mormonin kertomukset

Nigerialainen Anthony Obinna on ensimmäisiä käännynnäisiä ja pioneereja Afrikassa. Hän kertoi seuraavan tarinan, joka tapahtui 1960-luvun loppupuolella: ”Eräänä yönä, kun olin nukkumassa, pitkä mies ilmestyi minulle [unessa], vei minut erääseen mitä kauneimpaan rakennukseen ja näytti minulle kaikki huoneet.” Vuonna 1970 hän luki artikkelin vanhasta vuoden 1958 Valitut palat -lehdestä, jonka otsikko oli ”Mormonien marssi,” ja jossa oli kuva Salt Lake Cityn temppelistä. ”Se oli juuri se sama rakennus, jonka olin nähnyt unessani”, hän sanoi. Veli Obinna kirjoitti kirkolle saadakseen kirkon kirjallisuutta.

Vuonna 1978, kun Obinnan perhe kuuli pappeutta käsittelevästä ilmoituksesta, he kirjoittivat ensimmäiselle presidenttikunnalle: ”Olemme onnellisia niistä monista temppelin ylähuoneessa viettämistänne tunneista, jolloin anoitte Herralta, että voisitte tuoda meidät laumaan. Kiitämme taivaallista Isää siitä, että hän kuuli rukouksenne ja meidän rukouksemme. …Kiitämme pappeuden antamisesta, … jotta voimme valmistautua ottamaan vastaan kaikki evankeliumin siunaukset.” Kun lähetyssaarnaajat tulivat Nigeriaan, he löysivät monia ihmisiä, jotka olivat valmiita ottamaan evankeliumin vastaan veli Obinnan opettamisen ja johtajuuden tuloksena. Ensimmäinen kirkon kappeli, joka rakennettiin Nigeriaan, on lähellä Obinnan kotia Aboh Mbaisessa (Church History, ”You have come at last”).

Adjei Kwamea valmistettiin myös ottamaan evankeliumi vastaan ja hänet johdatettiin kirkkoon. Hän otti vastaan opettajan paikan Gwerussa Zimbabwessa, missä ollessaan hän alkoi tuntea hengellistä kaipuuta. ”Olin etsinyt tosi kirkkoa,” hän sanoi. ”Näin unia kirkon rakennuksesta. Kun matkustin Kwe Kwen läpi Zimbabwessa, näin sen ja halusin ottaa selvää siitä, mikä tuli uniini jatkuvasti.” Kun hän meni kirkon rakennukseen eräänä sunnuntaina, hän sai tunteen, että se oli tosi kirkko ja että hänen pitäisi liittyä siihen. ”Tunsin, että olin joidenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olin tuntenut kauan ja jotka olivat hyviä ystäviä.”

Kun hän tuli kirkkoon ensimmäisen kerran, Kwe Kwen seurakunnan jäsenet lausuivat todistuksiaan. Veli Kwame meni korokkeelle. Hän kertoi seurakunnalle, että Hän uskoi Jumalaan ja halusi liittyä kirkkoon. Hän tapasi myöhemmin sisar Hamsteadin, lähetysjohtajan vaimon. ”Jotakin sellaista laskeutui päällemme, jota en osaa selittää. Huomasin itkeväni. En osaa selittää sitä tunnetta. Vapauduin kaikista taakoistani. Tunsin, että olin mennyt paikkaan, jossa kävin usein, mutta joka oli nyt kotini.”

Artikkeli on alun perin julkaistu mormonbeliefs.org -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Krista Kora.

The post Mustaihoiset mormonit ja pappeus appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Pappeuden malli on vääristelty sekularisoituneissa yhteisöissä tarkoittamaan erityistä oikeutusta johtaa, määrätä, alistaa, olla toisten opettaja ja väheksyä kaikkia “alempia” elämänmuotoja, kuten pappeudettomia miehiä ja erityisesti naisia. Kristuksen kirkossakin ihmiset soveltavat ikuisia periaatteita oman ymmärryksensä ja aikansa ja kulttuurinsa mukaan. Naiselle ja miehelle yhteisöllisesti annetut roolit voivat muuttua rajustikin, mutta Jumalan suunnitelmassa on kuitenkin elementtejä, jotka eivät muutu vallitsevan filosofisen trendin sanelemana.

Tämän päivän tasa-arvoa ja erilaisuuden suvaitsemista korostava haara on omaksunut arvoja, joita Kristuksen evankeliumi on aina opettanut. Kuitenkin näiden arvojen soveltaminen ei välttämättä näyttäydy samalla tavalla Herran ja ihmisen näkökulmasta. “Minun tieni eivät ole teidän teitänne”, sanoo maailman Luoja. Jos me koemme olevamme niin paljon viisaampia kuin edeltäjämme, kuinka voimme kuvitella nyt saavuttaneemme täyden ymmärryksen tässäkään asiassa? Taivaallisella Isällä on täydellinen tieto siitä, mikä on iankaikkinen luonteemme ja mitkä ovat mahdollisuutemme. Hän voi auttaa meitä. Hän ei katsele varjoja luolan seinällä, vaan näkee kaiken täydessä valossa.

Herra ei koskaan tarkoittanut pappeutta vallanvälineeksi

Törmään kahdenlaisiin hyvin kärjistettyihin argumentteihin naisista ja pappeudesta. Yksi sanoo, että näin on aina tehty, joten on jumalanpilkkaa puhua naispappeudesta. Toinen paheksuu naista alentavaa arkaaista patriarkallisuutta ja vaatii pappeuden tasa-arvoistamista heti. Minusta molemmat ovat eksyneet jäljiltä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa pappeus on etuoikeus kaikille kelvollisille miehille, mutta myös velvollisuus ja vastuu, jonka vastaanottaminen on oleellinen osa opetuslapseutta. Pappeutta toki käytetään kirkon järjestyksen ylläpitämisessä, mutta Herran tarkoittamassa järjestyksessä se ei ole koskaan ollut vallanväline. Hän onkin aina tuominnut pappeuden käyttämisen oman edun tai yhteiskunnallisen aseman saavuttamiseksi. Joseph Smith opetti pappeudesta näin:

“Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella. – – Edelleen sisimpäsi olkoon täynnä rakkautta kaikkia ihmisiä ja uskon huonekuntaa kohtaan, ja hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta.” (OL121:41,45)

Ihmisen luonteeseen kuuluu kuitenkin tärkeily ja itsensä korottaminen. “Olemme oppineet murheellisesta kokemuksesta, että melkein kaikkien ihmisten luonnon ja taipumuksen mukaista on, että niin pian kuin he saavat vähän valtaa, kuten he kuvittelevat, he alkavat heti käyttää valtaa väärin. Sen tähden monet ovat kutsuttuja mutta harvat valittuja.” (OL 121:39-40) Näin ollen historian saatossa naisia on väärän pappeuden nimessä alennettu ja alistettu. Jotkut miehet vallanjanossaan ovat tarttuneet pappeuden ideaan ja oikeuttaneet sillä monenlaisia jumalattomuuksia, pieniä ja suuria, ja johtaneet harhaan kokonaisia aikakausia. Se on erityisen tuomittavaa Jumalan silmissä, koska pappeuden on tarkoitus olla palvelutehtävä. Kristus, suurin ylipappi, opetti kirkkonsa tulevia johtajia juuri ennen kuolemaansa: “Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.” (Matt. 20:26–27)

Tärkein läksy elämässä on oppia rakkautta

Jumala on antanut meille kaikille välineet iankaikkisen potentiaalimme saavuttamiseksi. Nainen on historiallisesti ollut asemassa, jossa hänen on ollut helppo keskittyä perheeseen ja yhteisön rakentamiseen. Miehillä on taas ollut erilainen mahdollisuus tavoitella urotekoja ja kunniaa, mikä iankaikkisuuden kannalta on aivan älyttömän vähäpätöistä. Herralle on tärkeintä, että opimme rakkautta.

Rakkaus tulee palvelemalla, oppitunti kerrallaan, kokemus kokemukselta, hiljaisesti. Sama jumalallisuuden voima, joka ilmenee pappeuden toimituksissa, ilmenee myös monissa muissa uskon ja rakkauden teoissa toistemme hyväksi. Näin ollen Jumala ei ole evännyt voimaansa tyttäriltään. Mutta kunnian saamisen ja aseman tavoittelun perusteella Herra ei jaa sitä naiselle pappeuden muodossa sen enempää kuin miehellekään. Tulevaisuus, Jumalan aikataulun mukaan, näyttää, mitä vielä opimme pappeudesta ja sen luonteesta ja sovelluksista.

Jopa myöhempien aikojen pyhinä olemme langenneet sankaripalvontaan ja helposti keskitymme epäolennaiseen ja haemme suuria henkilöitä suurine tekoineen. Valtaosa palautuksen profeetan, Joseph Smithin, suurta palvelutyötä oli pienten hiljaisten tekojen summa, ja tuossa kaikessa hänen rinnallaan seisoi Emma, kumppani, arvostettu neuvonantaja, erottamaton osa Josephin pappeustehtävää.

Kun pyhät olivat leiriytyneet Missourista pakonsa jälkeen suolle ja malariaepidemia puhkesi, monet kertovat profeetan, joka itsekin oli hyvin sairas, kulkeneen teltalta toiselle suorittaen pappeuden palvelutehtävää, siunaamassa ja parantamassa sairaita. Tämä työ ei peruspiirteiltään ollut mitään sen kummempaa, kuin mitä jokainen äiti ja lukemattomat naiset yhteisöjensä tavan mukaan tekivät jatkuvasti.

Juuri tässä piileekin yksi tuon koetuksen suurista opetuksista: pappeus on velvoite palvella ja laittaa syrjään oma mukavuutensa ja kunnianhimonsa ja siten antaa itsensä, aikansa ja huomionsa perheelle ja yhteisölle joka päivä. Vaikka ainakin tähän asti pappeus on ollut nimenomaan miesten käsissä, yksi pappeudenhaltija tarvitsee toista saadakseen omat toimituksensa ja liittonsa. Me olemme yksilöitä ja yksilöllisiä, mutta yksin meistä kukaan ei pelastu. Kaikkien on opittava riippuvaisuutensa toinen toisistaan ja oma velvoitteensa vuorostaan palvella.

Pappeuden tehtävä on tehdä miehistä isiä

Pappeus sitoo miehen siihen, mihin nainen on sidottu äitiyden kutsumuksessa. Äitiys on paljon enemmän kuin lasten synnyttämistä ja hoivaamista, vaikka näissä tehtävissä kiteytyy tärkeitä taivaallisia periaatteita. Kun Adam nimesi vaimonsa, vertaisensa kumppanin, hän sanoi: “Annan hänelle nimen Eeva, sillä hän on kaiken elävän äiti.” (KJV Genesis 3:20) Kaiken elävän: kasvien, karjan, lintujen, koko luomakunnan.

Ei tarvitse synnyttää lasta ollakseen äiti. Ei tarvitse edes olla maallisen käsityksen mukaan äidillinen tai potea vauvakuumetta. Jokaisen synnyttäneenkin naisen on otettava äitiys vastaan. Äitiys on asenne ja kutsumus, iankaikkinen näkökulma, jonka valaisemana ja valtuuttamana pyhien liittojen kautta (joiden saamisessa mies pappeuden kautta palvelee naista) nainen on tiellä kohti iankaikkisuuden korkeinta tarkoitusta: vanhemmuutta.

Pappeuden tehtävä on tehdä miehistä isiä. Pappeuden palvelutyö antaa mahdollisuuden samalla tavoin muokata asennetta ja ymmärtää vanhemmuuden kutsumus kuin äitiys opettaa naista. Jumala, suurin kaikista, nimeää itsensä Isäksi. Hän käyttää sitä kuten arvonimeä. Miksi äiti olisi rahtuakaan vähempiarvoinen nimitys?

Ei ole naista ilman miestä, eikä isää ilman äitiä.

Artikkelin on kirjoittanut Iida Mäkilä.

The post Mitä naispappeutta vaativien ja vastustavien pitäisi oivaltaa pappeudesta appeared first on SeuraaKristusta.fi.