Se on lause, jonka kuulee lähes jokaisessa kirkon toiminnassa, niin temppelin seinien sisällä kuin nuorten konferenssissa leirinuotion äärelläkin. Aiheeseen liittyy paljon hämmennystä. Miksi kirkon jäsenien on niin vaikea varmuudella tunnistaa, milloin he tuntevat Henkeä? Miksi niin monilla jäsenillä on niin erilaisia tapoja kuvata sitä, mitä Hengen tunteminen on? Miksi ihmiset (olettaen vanhurskauden olevan heillä kaikilla samalla tasolla) tuntevat Hengen eri aikoihin?

Mitä tarkoitamme, kun sanomme ”tunnen Hengen”?

Kuka Henki on ja kuinka Hänen läsnäolonsa voi tuntea?

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas jäsen. Hän on henkipersoona, jolla ei ole liha- ja luuruumista (ks. O&L 130:22). Hänestä käytetään usein nimityksiä Henki, Pyhä Henki, Jumalan Henki, Herran Henki tai Lohduttaja.

Hän ”todistaa Isästä ja Pojasta” (2. Nefi 31:8) ja julistaa ja opettaa ”totuutta kaikesta” (Moroni 10:5). Ihminen voi saada varman todistuksen taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta ainoastaan Pyhän Hengen voimalla. Hänen vuorovaikutuksensa sinun henkesi kanssa välittää vahvempaa varmuutta kuin mikään vuorovaikutus, jota voit käydä luonnollisten aistiesi välityksellä.

Kuinka Pyhän Hengen voi tuntea? Pohtikaamme joitain pyhissä kirjoituksissa esiintyviä tapoja kuvata tätä ”Hengen tuntemista”. Polttava, lävistävä, maistuva, näkyvä, kuultava, saatava ja jotain julistava. Kun pyhissä kirjoituksissa käytetään termiä ”tuntea”, sitä harvoin käytetään yksinään: tuntea paisumisen liikkeet, tuntea Jumalan sana, tuntea halua laulaa lunastavan rakkauden laulua.

Sanan ”tuntea” muut määritelmät voivat auttaa meitä syventämään ymmärrystämme siitä, mitä Herra haluaa meidän ymmärtävän kanssakäymisestä Hänen Henkensä kanssa: ”Olla tietoinen, ottaa selvää tarkastelun tai kosketuksen avulla, kyetä tuntemaan, koskettaessa välittää tunne jostain tietystä fyysisestä ominaisuudesta, kokea olevansa jossain tietyssä tilassa”.

”Olla tietoinen” on kenties osuvin määritelmä. Pyhien kirjoitusten lukeminen vaikuttaa viittaavan tilanteiden, joissa Pyhä Henki on kassakäymisessä kanssamme, olevan monivivahteisempia ja pitävän sisällään muutakin kuin pelkän emotionaalisen tai edes fyysisen tunteen. Tämä poikkeaa yleisestä tuntea-termin käytöstä; yleisesti viittaamme sillä emotionaalisiin tiloihin: vihainen, surullinen jne. Mutta pyhät kirjoitukset eivät vaikuta viittaavan tarinoillaan näiden kaltaisiin tunteisiin. Voi olla parempi ajatella ”Hengen tuntemisen” tarkoittavan ”olen tietoinen Pyhän Hengen läsnäolosta”.

Mitä muuta voisimme tarkoittaa?

Tutkijat ovat tutkineet munkkien ja nunnien aivoja. Huolimatta eroista uskomuksissa ja uskon harjoittamisessa, jokaisessa ryhmässä aivot reagoivat täysin samalla tavalla, kun tutkittava yksilö koki ”hengellisen kokemuksen”. Kun käytämme tutumpaa käsitystä termistä ”tuntea”, todennäköisesti tunnistamme tunteet, joita nunnat, munkit ja kaikki uskonnolliset ihmiset kokevat. Ovatko ne huonoja tunteita? Eivät. Ilo, rakkaus ja rauha tulevat kaikki Jumalalta.

Pyhä Henki totuuden todistajana on kuitenkin jotain täysin erilaista kuin nämä tunteet.

Kuinka se on täysin erilaista? Erona on se, että tuntee henkilön tai ei tunne henkilöä.

Kuvittelepa joukkoa naisia. Kuvittele, että sinulle on annettu tehtäväksi kuvailla äitiäsi henkilölle, jotta tämä voi tunnistaa hänet muiden naisten joukosta. Äitisi tunnistaminen olisi vaikeaa tälle henkilölle, mutta sinulle – pojalle tai tyttärelle – se ei olisi mikään ongelma.

Jos oletamme Hengen tuntemisen tarkoittavan sitä, että olemme tietoisia Pyhästä Hengestä tai tiedämme hänet, niin on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, kuvailla häntä (tai hänen voimaansa, vaikutustaan jne.) jollekin toiselle, jotta he voisivat tunnistaa hänet muiden tunteiden tai aistiärsykkeiden joukosta. Tavallaan on toivotonta kuvailla kuinka se, miten maailma käsittää Jumalan, eroaa siitä, minkä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen tietää olevan Pyhä Henki.

Kuinka Hengen tunteminen on pätevä todiste?

Useimmat mormonismin kriitikot ja vastustajat kertovat sinulle, ”ettet voi käyttää henkilökohtaisia tunteita tai kokemuksia pohjana todisteille”. ”Ne ovat liian subjektiivisia ja pohjimmiltaan epäraamatullisia. Paholainen voi tulla valkeuden enkelin muodossa ja pettää sydämesi.” On olemassa vakiosetti pyhien kirjoitusten kohtia, jotka näennäisesti osoittavat perustelluiksi nämä väitteet (kuten niin monien muidenkin vastustavien kantojen tueksi).

Onko tällä kritiikillä mitään arvoa? Ehkäpä. Ehkä meidän tulisi tarkastella tätä kritiikkiä ja kysyä itseltämme, pitäisikö meidän olla tarkempia kielenkäytössämme, kun sanomme tuntevamme Pyhän Hengen.

Kenties olisi parempi, jos sanoisimme ”tunsin Pyhän Hengen todistavan minulle, että se mitä veli se-ja-se sanoi, oli totta” tai ”tunnen Jumalan kommunikoivan kanssani Pyhän Hengen kautta”. Meistä on ehkä tulossa laiskoja, kun toteamme ”tuntevamme Pyhän Hengen”. Tarkoitamme sillä, että Pyhän Hengen läsnäolo, voima tai mieli ja tahto ovat havaittavissa siinä hetkessä.

Onko liian epäkunnioittavaa tai röyhkeää sanoa, että koska olemme tavanneet Pyhän Hengen, pystymme erottamaan Hänet jostain toisesta, vaikka tuo toinen teeskentelisi olevansa Pyhä Henki?

Olen arvostelijoiden kanssa samaa mieltä: tunteet eivät ole pohja todistukselle. Hengelliset kokemukset kuitenkin ovat. Kuinka tiedän, että Mormonin kirja on totta? Pyhien kirjoitusten termejä käyttäen sanoisin, että Jumala on julistanut totuudellisuutta minulle Pyhän Hengen voimalla. Tavallisemmin sanoisin, että Jumala on kommunikoinut kanssani ja yksi asia, jonka Hän on sanonut, on se, että Mormonin kirja on Hänen sanaansa.

Hengelliset kokemuksemme kirkossa ovat muutakin kuin vain tunteiden tuntemista.

Todistuksesi palautetun evankeliumin totuudellisuudesta tulisi juontaa ja juontaakin juurensa siitä, että tunnistat ja opit tuntemaan jumaluuden jäsenen.

Se on melko mahtavaa.

 

Artikkelin on kirjoittanut Tanner Willes ja se on alun perin julkaistu Mormon Hub -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.