Mormoninuoret ovat eläviä esimerkkejä uskostaan

Oxfordin yliopiston julkaisemassa kirjassa ’Soul Searching’ ja sen jatko-osassa ’Souls in Transition’, sosiologi Christian Smith, esittää amerikkalaisten nuorten parissa suoritetun uskonnollisen käyttäytymisen ja asenteiden tutkimuksensa perusteella, että ”vaikka amerikkalaiset nuoret tunnustuvat uskoa merkittävästi (Jumalaan, kuoleman jälkeiseen elämään, ja Raamattuun), heidän uskonnollinen aktiivisuutensa ei tyypillisesti ole samalla tasolla sen kanssa, mihin he sanovat uskovansa.” Tätä tutkimusta lähtökohtanaan käyttäen, Princeton Theological Seminary -seminaarin professori Kenda Creasy Dean, eräs National Study of Youth and Religion -tutkimuskeskuksen tutkijoista, tekee muutamia mielenkiintoisia päätelmiä. Kirjassaan ’Almost Christian: What the Faith of Our Teenagers Is Telling the American Church,’ Dean esittää seuraavia huomioita:

Jos teini-ikäisillä ei ole vahvaa ymmärrystä kristillisyyden perusopeista ja he sen sijaan osallistuvat jumalanpalvelukseen jossain, mitä hän kutsuu ”suotuisan minkätahansaisuuden kirkossa” – tai eivät osallistu ollenkaan – hän väittää sen johtuvan siitä, että nuorten pastorit ja johtajat ovat laimentaneet opin. ”Nuoret protestanttisissa kirkoissa saavat sen käsityksen, että heidän pitäisi tuntea olevansa hyviä, mutta heiltä odotetaan vain vähän; kristillisyyden tarkoitus on tehdä heistä ”kivoja”, mutta sen ei ole tarkoitus muokata heitä opetuslapsina. … Ongelmana on, että protestanttisille nuorille opetetaan kristillisyyttä, joka on mailin levyinen, mutta tuuman syvyinen.”

Luvussa kirjasta ”Mormon Envy”, Dean, joka tunnustaa, että hänellä on syviä teologisia mielipide-eroja mormonismin kanssa, lainaa tätä uskonnollista ryhmää sellaisena, joka on onnistunut toimimaan oikein nuortensa suhteen. Hän esittää:

”Sosiologisesta näkökulmasta mormonismi onnistuu luomaan nuoria aikuisia, jotka ymmärtävät vakaasti, mitä he uskovat ja miksi heidän uskonsa on tarpeen vaikuttaa heidän käytökseensä.” Hän sanoo, että ”mormonismi antaa teineille neljä asiaa, joita he tarvitsevat saavuttaakseen kasvavan, aikuisen uskon: 1) he oppivat tarpeeksi hyvin uskonsa perusteet vanhemmiltaan ja hengillisestä yhteisöstä, joka asettaa jatkuvia odotuksia, 2) he hankkivat henkilökohtaisen todistuksen, 3) heillä on konkreettisia uskonnollisia tavoitteita ja käsitys kutsumuksestaan, 4) heillä on toivoa tulevaisuudelleen.”

Lyhyesti sanottuna, mormoniteinit oppivat varhain nuoruudessaan, että heidän uskonsa ei ole vain sunnuntai-uskonto, vaan ennemminkin heidän tulee olla eläviä todisteita maailmalle pyrkiessään kulkemaan Suuren Esimerkin, Herran Jeesuksen Kristuksen, jalanjäljissä. Heitä muistutetaan apostoli Paavalin neuvoista hänen nuorelle pojalleen evankeliumissa, Timoteukselle, “Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa” (1 Timothy 4:12). Heitä opastetaan lisää pyhissä kirjoituksissa:

”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa” (Matteus 5:14-16).

Uskonnolliset nuoret: Todiste uskostaan

Corrie Ten Boomin, ’The Hiding Place’ -teoksen luojan, on kerrottu sanoneen ”Usko on kuin tutka, joka näkee sumun lävitse.” Nykyajan nuorten puhekielessä usko on se ohjaava valo, joka auttaa heitä suunnistamaan turvallisesti maailman houkutusten aiheuttamassa epämääräisyyden sumussa. Heidän uskonsa näytetään toteen, kun he seisovat pyhissä paikoissa, eivätkä horju (ks. Oppi ja liitot 87:8). Päivittäinen rukous ja pyhien kirjoitusten tutkiminen auttavat heitä vahvistamaan uskoaan kun heitä muistutetaan olemaan ”siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan“ (1 Korinttilaiskirje 15:58).

Hiljattain tehty National Longitudinal Study of Youth -laitoksen teettämä tutkimus, jossa tutkimusjoukkona toimivat yli 14 000 amerikkalaista nuorta, paljasti, että ehyiden perheiden uskonnolliset nuoret ovat vähemmän taipuvaisia:

• osallistumaan tappeluihin
• käyttämään kovia huumeita
• koskaan varastamaan yli 50 dollarin arvosta
• koskaan näpistelemään
• koskaan karkaamaan
• koskaan humaltumaan
• tulemaan erotetuiksi tai väliaikaisesti poistetuiksi koulustaan
• osallistumaan intiimeihin suhteisiin

lisäksi, tutkimus osoitti, että uskonnollisilla nuorilla on myös korkeampi keskiarvo lukiossa

Eräs toinen tutkimus antaa ymmärtää, että nuoret, jotka toimivat oppimiensa uskonnollisten periaatteiden mukaan:

• saavuttavat avioliitossaan suuremman onnellisuuden ja vakauden
• asettavat korkeampia koulutuksellisia tavoitteita
• ovat parempina vaikuttajina yhteisöissään
• elävät pidemmän ja terveemmän elämän
• osoittavat parempaa itsesäätelyä ja itsetuntoa

Kaiken tämän ei ole tarkoitus välittää ajatusta siitä, että teinit, jotka elävät elämäänsä uskonnollisten periaatteiden mukaan selviäisivät siitä kuin ruusuilla tanssien, vaan, että kun ruusupensaiden piikit alkavat ajoittain pistellä heitä, he ovat valmiimpia selviytymään kivusta. Kuten joku viisas on sanonut ”usko tekee asioista mahdollisia, ei helppoja.”

Mikä erottaa Myöhempien aikojen pyhien nuoret muista valtavirran protestanttisista nuorista?

Kirjassaan ’Almost Christian:  What the Faith of Our Teenagers Is Telling the American Church, Princeton Theological Seminary -seminaarin professori Kenda Creasy Dean vakuuttaa:

”Mormonismissa painotetaan paljon henkilökohtaista todistusta. Yli puolet MAP nuorista (53%) raportoi pitäneensä puheen tai esitelmän kirkossa kuluneen kuuden kuukauden aikana, verrattuna yhteen seitsemästä Southern Baptist -kirkon nuoresta ja yhteen kahdestakymmenenstäviidestä katolilaisesta.” Mormoninuoret harjoittelevat myös johtamista, jonka Dean sanoo olevan ratkaisevassa osassa uskon muodostumisessa; 48% raportoi osallistuneensa kirkon kokoukseen, jossa heidän piti tehdä päätös, joka vaikuttaisi koko ryhmään. Deanin mukaan nämä käytännöt eivät ole vain somistusta; ne valmistavat nuoria muille elintärkeille uskoa kasvattaville kokemuksille, kuten lähetystyölle.

Mormonismissa lapset valmistautuvat lähetystyötä ja temppeliä varten, alkavat paastota yhteisön kanssa joka kuukausi kahdeksanvuotiaina, heidän odotetaan maksavan kymmenyksiä aivan kuten aikuisten, antamaan aikaansa viikonloppuisin osallistuakseen kirkkorakennusten siivoamiseen ja muihin palveluprojekteihin, ja itseasiassa merkitsevän näitä asioita henkilökohtaisen edistymisen päiväkirjoihinsa. He työskentelevät tullakseen Eagle Scout -partiolaisiksi tai saavuttaakseen erinomaisuuden Nuorten Naisten -edistymisohjelmassa.

Mormonismissa, Dean sanoo, teini-ikäiset puhuvat varmuudella elämän tarkoituksesta (jonka he ymmärtävät olevan koetelluiksi tuleminen ja hengellisesti kasvaminen päästäkseen palaamaan Taivaallisten Vanhempiensa luo kuoleman jälkeen). Protestantismissa, hän sanoo, on tapahtunut eskatologisen toivon eroosio.

On mielenkiintoista huomata, että selvitykset ja tutkimukset, joita on tehty, tähdentävät sitä tosiasiaa, että vaikka monet nuoret ovat uskonnollosia, he ovat uskontonsa suhteen oppimattomia, ja sen vuoksi, heillä ei ole tietoa tai ymmärrystä siitä, mihin he uskovat. Toisaalta myöhempien aikojen pyhät oppivat uskonsa periaatteet ja opit varhain, ja kun he kypsyvät uskossaan, heidän todistuksensa siitä, mihin he uskovat vahvistuu, sallien heidän varmuudella selittää oppiaan. Se, että mormoninuorilla on merkkipaaluina toimivia toimituksia ja vastuita hoidettavanaan, johtaa heitä evankeliumin sujuvuuden ja sitoutumisen merkittyä polkua pitkin.

”Mormoninuoret ylittivät normaalitulokset uskonsa ilmaisukyvyssä ja ymmärryksessä” The National Study of Youth and Religion -tutkimuskeskus osoittaa. Artikkelissaan ’Why Mormons Do a Better Youth Ministry than We Do,’ Greg Stier christianpost.com -sivustolta selittää ”Mormonismi kannustaa lapsiaan enemmän ja vie heidät pidemmälle ja syvemmälle kuin hartainkaan evankelisten nuorten papistoista uskaltaisi.” Hän jatkaa ”Mormonit odottavat paljon heidän teini-ikäisiltään. Me emme. Mormonit asettavat nuoret miehet pappeuteen kahdentoista vuoden iässä. Me emme. Mormonit vaativat nuoriaan osallistumaan seminaariin päivittäin yläasteella. Me emme. Ehkäpä se on syy, jonka vuoksi mormonit antavat enemmän, työskentelevät kovemmin ja kasvavat uskontona räjähdysmäisesti.”

Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen nuoriaan pysymään vahvoina ja kasvamaan uskossaan?

Presidentti Harold B. Lee opetti ”Kaikkein tärkein … työ, jota koskaan tulette tekemään on kotienne seinien sisäpuolella.” Tästä johtuen vanhemmilla on suuri vastuu kasvattaa ja ojentaa lapsiaan Herran tahdon mukaan. Heidän tulee ohjata ”lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” (Sananlaskut 22:6). He voivat saavuttaa tämän parhaiten:

• olemalla lapsilleen hyvinä esimerkkeinä, joita seurata
• pitämällä säännöllisesti perheillan, perherukoukset ja opiskelemalla pyhiä kirjoituksia
• opettamalla evankeliumin oppien käytännön sovellutuksia
• antamalla mahdollisuuksia hengellisille kokemuksille
• rohkaisemalla lapsia hankkimaan todistuksen

Nykyajan nuoret kohtaavat monia haasteita ja houkutuksia ryhmäpaineen ja sosiaalisen median kautta. Elääkseen onnellista, tervettä, tehokasta ja menestyksellistä elämää, heidän täytyy pysyä lojaaleina uskolleen, ja noudattaa uskonnollisia periaatteita, joita he ovat oppineet, matkallaan elämän läpi.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Keith L. Brown ja se on julkaistu ThirdHour -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Paula Jarvis.

The post Uskon kilpi – Miksi mormoninuoret ovat onnellisia ja menestyviä appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Minulta kysyttiin hiljattain ovatko myöhempien aikojen pyhät monoteisteja vai polyteistejä. Miten asia on ja miksi?

-Pena

Vastaus

Hei Pena,

Mielenkiintoinen kysymys, ja vastaus voi olla melkoisen laaja. Selitän hieman: selkeästi suurimmalla osalla kristikuntaa on monoteistinen uskontonäkemys, eli he uskovat yhteen jumalaan. Kuvittelepa heidän hämmennyksensä, kun he törmäävät Uudessa testamentissa kohtaan Johanneksen evankeliumi 17. Tässä mielestäni yhdessä kauneimmassa raamatun luvussa luemme Vapahtajan sanat, jotka Hän lausuu Isä Jumalalle viedäkseen sovitusuhrin päätökseen.

Vanhan testamentin näkökulmasta tosi evankeliumi oli monoteistinen usko. Tämä muuttui kun Vapahtaja tuli maan päälle, kun Hän asui ihmisten keskuudessa, kärsi ja kuoli heidän puolestaan. Kun Jeesus opetti, Hän opetti Isästään. Toisin sanoen Vapahtaja aloitti polyteismin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Tästä eteenpäin asia on hieman monimutkaisempi.

Tosi polyteismissä kaikkia jumalia palvotaan eri määrin ja tavoin sen mukaan, minkä piirin jumala on kyseessä. Esimerkiksi Mars oli roomalaisten sodan jumala. Kristinuskossa tämä ei kuitenkaan koskaan voisi päteä. Ensiksi oppi jumaluudesta hyväksyttiin. Juutalaisille tuli uutena ajatuksena käsitys siitä, että Jumalalla (Jeesuksella) oli isä, josta heidän tuli tietää. Joten kun Jeesus opetti, Hän oli hyvin selkeä sen suhteen, että meidän tulisi osoittaa rukouksemme Isä Jumalalle, eikä Hänelle itselleen. Tässä suhteessa polyteismi saavutti toistaiseksi rajansa.

Kristikunnan varhaisimpina aikoina – karkeasti ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla – oli yleisesti hyväksytty oppi, että Vapahtaja sekä Isä Jumala olivat kaksi erillistä olentoa. Tämä oli juutalaisten Vanhaan testamenttiin perustuvien oppien laajennus. Israelissa kuitenkin vastustettiin voimakkaasti Jeesuksen opettamia oppeja, joten evankeliumin sanoma vietiin muualle maailmaan. Tästä seurasi ongelma: Juutalaisten pitäessä kiinni monoteistisesta uskonkäsityksestä joka heillä oli ollut vuosisatoja, muu maailma oli melko polyteistinen. Tämän seurauksena ihmisten keksimien ajatusten sekoittaminen Kristuksen oppiin mahdollistui. Sen jälkeen joitain filosofisia elementtejä Kreikan hellenistisestä ajattelutavasta sekoittui kristinuskoon. Tämän muodosti pohjan kolminaisuusopillisille ajatuksille, jotka ensimmäisen kerran asetettiin voimaan Nikean kirkolliskokouksessa. Nikean uskontunnustus esittää, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ovat yksi olento. Sen tarkempia yksityiskohtia kertomatta tästä uskontunnustuksesta tuli yleisesti hyväksytty totuus, joka vielä tänäkin päivänä on olemassa kristinuskossa ja katolilaisuudessa.

Joseph Smithin ensimmäinen näky muutti asioita. Tässä näyssä hän näki kaksi olentoa, jotka olivat melko samankaltaisia ulkonäöltään. Yksi näistä olennoista kutsui Josephia nimeltä osoittaen toista ja sanoi: ”Tässä on minun rakas Poikani. Kuule häntä.”. Näyn seurauksena alkuperäinen ymmärrys siitä, että Isä ja Poika olivat kaksi eri persoonaa, palautettiin.

Miten tämä vaikuttaa nykyhetkeen? Olettaisin, että kuvaus kirkostamme polyteistisenä uskontona voisi jokseenkin pitää paikkansa, mutta on olemassa hyviä syitä sille miksi polyteismi ei ole osa MAP-kirkon virallista oppia. Esimerkiksi emme rukoile Jeesusta ja taivaallista Isää erikseen. Sen sijaan luotamme järjestykseen, jonka taivaallinen Isä loi Jeesuksen kautta; rukoilemme Isää Kristuksen nimessä, kuunnellen Pyhää Henkeä voidaksemme tietää taivaallisen Isän tahdon. Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on kaikilla oma tehtävänsä ohjatakseen meitä oikeamielisyyteen ja totuuteen.

On olemassa vain yksi termi, joka teknisesti voisi sopia uskontoomme: Henoteismi. Se tarkoittaa uskonkäsitystä, joka hyväksyy monien jumalien olemassaolon, mutta jonka mukaan vain yksi jumala on jumalanpalveluksemme kohde. Tämä sopii meihin osuvammin, sillä tiedostamme jumaluuden kolmen jäsenen erillisyyden, mutta esimerkiksi rukoilemme vain Isä Jumalaa. En ole varma, voiko jumaluuden kolme jäsentä luokitella moneksi jumalaksi, mutta periaatteessa ajatus toimii.

Toivottavasti tämä vastasi kysymykseen, ja kiitos todella hyvästä kysymyksestä.

-Vaari

Artikkeli on julkaistu alun perin AskGramps -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Teemu Hokkanen.

The post Onko MAP-kirkko monoteistinen vai polyteistinen uskonto? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Keitä uskontunnustusten mukaan olemme

Yksi suurimmista syistä, miksi kristillinen maailma torjuu opin Jumalan sananmukaisista henkilapsista, on se, kuinka heidän uskontunnustuksensa määrittelevät Jumalan. Kuten vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt:

”Vuonna 325 jKr. Rooman keisari Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen käsittelemään – muun muassa – kasvavaa riitakysymystä Jumalan oletetusta ’kolmiyhteydestä’. Kirkonmiesten, filosofien ja kirkollisten arvohenkilöiden kiihkeistä kiistelyistä sai alkunsa (125 vuoden ja kolmen muun suuren kirkolliskokouksen jälkeen) 4 Nikealainen uskontunnustus, josta myöhemmin muotoutui mm. Athanasiuksen uskontunnustus. Nämä erilaiset uskontunnustusten kehittelyt ja muunnelmat – ja niitä vuosisatojen saatossa seuranneet – julistivat, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat käsitteellisiä, ehdottomia, ylimaallisia, kaikkialla läsnä olevia, samaa olemusta olevia, yhdessä ikuisesti olevia ja tuntemattomia, vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita sekä ajan ja paikan tuolla puolen olevia.

Sellaisissa uskontunnustuksissa kaikki kolme jäsentä ovat erillisiä persoonia, mutta He ovat yksi olento – usein mainittu ’kolminaisuuden salaisuus’. He ovat kolme eri persoonaa, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi. Kaikki kolme persoonaa ovat käsittämättömiä, kuitenkin se on yksi käsittämätön Jumala. Olemme samaa mieltä arvostelijoidemme kanssa ainakin siinä asiassa – että sellainen jumaluuden käsite on todella käsittämätön.” (Jeffrey R. Holland, Liahona, maaliskuu 2007, painotus lisätty)

Useimmat mormonit ymmärtävät, että tämä näkemys Jumalasta on varsin erilainen meidän omasta ajatuksestamme henkilökohtaisesta Jumalasta, jolla on fyysinen ruumis (OL 130:22), mutta monetkaan eivät ymmärrä sen koko laajuutta. Kristillisten uskontunnustusten mukaan Jumala ei ole vain henkiolento vailla fyysistä ruumista (kuten me uskomme Pyhän Hengen olevan), vaan Hän on vailla minkäänlaista muotoa. Yleisesti käytetty ilmaisu on ”vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita” (Westminsterin tunnustus). Tämä viittaa siihen, että Jumala on muodoton henkiolemus, joka ei näytä lainkaan ihmiseltä. Meitä ei ole luotu tämänkaltaisen Jumalan sananmukaiseksi kuvaksi. Tästä johtuen Hän ei ole eikä voi olla sananmukaisesti taivaallinen Isämme, sillä Hän ei ole lainkaan meidän kaltaisemme.

Kuten eräs mormonihistorioitsija on selittänyt:

”400-luvulta lähtien kristillinen oppi oli kasvattanut Luojan ja luotujensa väliin lähes ylitsepääsemättömän kuilun. Kristityt päätyivät uskomaan, että ihmiskunta oli luotu tyhjästä. Jumala ei ollut seppä, joka työsti uuteen muotoon jo olemassa olevia materiaaleja, vaan jotain täysin erilaista ja irrallaan luomistyöstään – salaperäinen ja tuntematon. Raamatun kuvaus Jumalan ja meidän välisestä vanhempi-lapsi-suhteesta ymmärrettiin pääosin vertauskuvana eikä niinkään sananmukaisena sukulaisuussuhteena. Ajatus siitä, että asia saattaisikin olla toisin, useimpien kristillisten ajattelijoiden arvion mukaan, rienaavasti alentaisi Jumalaa tai vaarallisesti kohottaisi ihmiskuntaa.” (McBride, Revelations in Context)

Tästä voimme huomata, että uskontunnustusten yksi suuri ongelma ei ole vain se kuinka ne määrittelevät Jumalan vailla fyysistä ruumista, vaan se, että ne erottavat ihmisen Jumalasta määrittelemällä Hänen olevan jotain muuta kuin taivaallinen Isämme. Isyys on keskeistä kaikelle sille, mitä Jumala on ja mitä Hän on ilmoittanut itsestään. Todellakin, ”on huomattava, että kaikista arvonantoa, kunnioitusta ja ihailua osoittavista nimityksistä” Jumala ”on pyytänyt meitä puhuttelemaan itseään Isäksi” (Kahdentoista apostolin koorumi, Liahona, kesäkuu 2002). Kuten ensimmäisessä uskonkappaleessammekin sanotaan: ”me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään” (1. UK, painotus lisätty). Jumalan määritteleminen henkiolemukseksi vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita, kieltää Jumalalta Hänen isyytensä ja etäännyttää Hänet siitä, mikä on hänelle kallisarvoisinta – Hänen lapsistaan.

Kieltämällä Jumalan todellisen isyyden uskontunnustukset riistävät meiltä myös synnyinoikeutemme Jumalan poikina ja tyttärinä. Sillä, jos Jumala ei todellisuudessa ole taivaallinen Isämme, silloin meillä ei ole oikeutta pyrkiä koskaan tulemaan Hänen kaltaisekseen. Koska tämä yksinkertainen huomio on koko pelastussuunnitelman perusta, tämä yksi väärä oppi on tehnyt enemmän tuhotakseen ihmisen ymmärryksen Jumalan suunnitelmasta kuin mikään muu yritys koskaan. Varmastikin tämä oli yksi syy, miksi Jumala itse ilmestyi Joseph Smithille, jotta Hän pystyi paljastamaan ihmiskunnalle, kuka Hän todella on ja siten myös keitä me todella olemme. Onko mikään ihme, että tuossa yhteydessä Jumala ilmoitti, että ”kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään” (JS-H 1:19).

Keitä todella olemme

Vaikka ilmoitukset Raamatussa, Mormonin kirjassa sekä Kallisarvoisessa helmessä kaikkia viittaavat ihmiskuntaan Jumalan lapsina, ne ainoastaan sivuavat tämän termin täyttä ja sananmukaista merkitystä. Ensimmäistä kertaa tällä taloudenhoitokaudella tämä oppi ilmoitettiin selkeästi Oppi ja liitot -kirjan luvussa 93. Kristuksen ensin ilmoitettua, että Hänellä oli kuolevaisuutta edeltävä elämä ”alussa Isän luona” ja Hänen ”Esikoisenaan”, Hän sitten kertoi, että ”mekin olimme alussa Isän luona” ”Henkinä”. Tämä yksinkertainen ilmoitus paljastaa, että ennen kuin tulimme tänne maan päälle, meillä oli kuolevaisuutta edeltävä elämä henkiolentoina taivaassa, sananmukaisesti Jumalan henkilapsina.

Vaikka kyseessä onkin perusoppi, josta olemme kuulleet koko elämämme ajan, se ilmoitettiin ensimmäistä kertaa tässä jakeessa. Se antaa ymmärtää, että jos Kristus oli esikoinen, niin sitten mekin synnyimme ja kasvoimme Jumalan sananmukaisina henkilapsina. Ensimmäisen presidenttikunnan virallinen julistus vahvisti tämän:

”Aikaisemman olemassaolon oppi – joka on ilmoitettu hyvin selkeästi etenkin myöhempinä aikoina, valaisee ihanan selkeästi muutoin niin salaperäistä ongelmaa ihmisen alkuperästä. Se osoittaa, että ihminen syntyi henkenä taivaallisista vanhemmista ja kasvoi aikuiseksi Isän iankaikkisissa asumuksissa ennen tulemistaan maan päälle.” (Joseph F. Smith)

Oppi on selkeä. Me sananmukaisesti synnyimme Jumalan henkilapsiksi ja taivaallinen Isämme ja Äitimme kasvattivat meidät iankaikkisuudessa. Perhejulistus vahvistaa ja selittää tarkemmin tätä totuutta:

”Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä. Sukupuoli on yksilön kuolevaisuutta edeltävän, kuolevaisuuden aikaisen ja iankaikkisen identiteetin ja tarkoituksen oleellinen ominaisuus” (Perhe – julistus maailmalle).

Oppi ja liitot -kirjan luvussa 93 esitetty ilmoitus selittää, että henkiämme ei luotu tyhjästä, kuten monet ovat olettaneet, vaan ne luotiin ”älystä”, jota ”ei ole luotu eikä tehty, eikä sitä voidakaan luoda eikä tehdä” (OL 93:29). Vaikka on paljon spekuloitu sitä, mitä tämä iankaikkinen äly on, kirkon virallinen määritelmä yksinkertaisesti kuvaa sen olevan ”henkiainetta, joka on ollut olemassa ennen meidän syntymistämme henkilapsiksi” (PKO: Äly). Ilmeisesti tämä ”henkiaine” (OL 131:7) on jumalallista ainesta (OL 93:36) ja tästä aineesta meidän henkemme luotiin, kun synnyimme Jumalan henkilapsiksi.

Tästä johtuen Abraham kutsuu Jumalan henkilapsia ”älyiksi, jotka oli järjestetty ennen kuin maailma oli … sillä hän seisoi niiden keskellä” (Abr. 3:22-23, painotus lisätty; tämän kohdan ”älyt” on PKO:n mukaan määritelty ”Jumalan henkilapsiksi”).

Vaikka iankaikkisuudessa onkin hetki, jolloin synnyimme Jumalan henkilapsiksi, meitä kutsutaan asianmukaisesti iankaikkisiksi olennoiksi. Kuten presidentti Dieter F. Uchtdorf selitti:

”Meidät on tehty iankaikkisuuden aineksesta. Me olemme iankaikkisia olentoja, kaikkivaltiaan Jumalan lapsia, Hänen, jonka nimi on Loputon ja joka lupaa iankaikkisia siunauksia luvutta. Loput eivät ole meidän määränpäämme” (Dieter F. Uchtdorf, Liahona, toukokuu 2014).

Opimme tästä useita syitä, miksi meitä aiheellisesti kutsutaan ”iankaikkisiksi olennoiksi”, mukaan lukien sen, että henkemme on tehty iankaikkisesta aineksesta, olemme iankaikkisten vanhempien lapsia ja että elämme iankaikkisesti. Toinen syy iankaikkisuudellemme on se, että synnyimme hengiksi kuolevaa edeltävässä iankaikkisuudessa ja rajallisesta kuolevaisuuden näkökulmastamme se on kuin olisimme aina olleet olemassa. Todellakin, vaikuttaa sitä, ettei meillä ole alkua, sillä ”olimme olemassa ennen” tämän maan alkua ja ”olemme olemassa jälkeen” maailman lopun, näin ollen pyhien kirjoitusten kielen mukaisesti meitä aiheellisesti kutsutaan ”iankaikkisiksi”. (Abr. 3:18)

Keitä meistä voi tulla

Oppi siitä, että olemme sananmukaisesti Jumalan henkilapsia on ylentävä ja innoittava totuus, joka johdattaa meidät ymmärtämään jumalallisen potentiaalimme. Kuten eräs entinen BUY:n uskonnon professori seitti:

”Sen tietäminen, mikä Jumala on, tarkoittaa sen tietämistä, mikä ihminen on ja miksi hän voi tulla. Tämän tiedon menetys selittää pitkälti ihmiskunnan nykyahdingon. Veden tavoin ihminen ei voi nousta puitteitaan korkeammalle. Jos enenevissä määrin miehet ja naiset valitsevat rypeä lihallisuuden mudassa, meidän täytyy muistaa, että heille on opetettu ihmisrodun syntyneen tuosta mudasta. Meillä ei ole paljoakaan intoa kurkottaa tähtiin, jos emme usko tulleemme tähdistä.” (Rodney Turner, painotus lisätty)

Kun ymmärrämme tulleemme taivaasta Jumalan henkilapsina, se juurruttaa meihin halun palata taivaaseen ja tulla taivaallisten vanhempiemme kaltaiseksi. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen ilmoitus, joka ensin opettaa meille meidän olevan Jumalan henkilapsia, sitten paljastaa korkeimman jumalanpalvelusmuodon olevan, ei vain yksinkertaisesti ylistää Jumalaa tai edes rukoilla Häntä, vaan tulla taivaallisen Isämme kaltaiseksi, aivan kuten Jeesus Kristus teki.

Herra selitti:

”Minä annan teille nämä sanat, jotta te voitte ymmärtää ja tietää, kuinka apalvella, ja tietää, mitä palvelette, jotta voitte tulla Isän luokse minun nimessäni ja ajan tullen saada hänen täyteydestään. Sillä jos te pidätte minun käskyni, te saatte hänen täyteydestään ja teidät kirkastetaan minussa, kuten minut on kirkastettu Isässä; sen tähden minä sanon teille, että te saatte armoa armon lisäksi.” (OL 93:19-20)

Tämä yksinkertainen perustotuus, että olemme Jumalan henkilapsia ja meillä on kyky tulla hänen kaltaisikseen, on keskeistä pelastussuunnitelmalle. Kun Vapahtajamme Jeesus Kristus kutsuu meitä seuraamaan Häntä, tähän Hän yrittää meitä johdattaa – tulemaan Jumalan kaltaiseksi, aivan kuten Hänkin teki! Niin suurenmoiselta kuin tämä tulevaisuudennäkymä meistä saattaa nyt vaikuttaakin, se on mahdollista juurikin siitä syystä, että olemme Jumalan lapsia.

Kuten ensimmäinen presidenttikunta kerran selitti:

”Ihminen on Jumalan lapsi, Hänen jumalalliseksi kuvakseen muovattu ja jumalallisilla ominaisuuksilla siunattu ja kuten maallisen isän ja äidin poikavauva on kykenevä ajallaan tulemaan mieheksi, samoin taivaallistenvanhempien kehittymätön jälkikasvu on kykenevä, ikuisuuden ja ajan kokemuksen kautta, kehittymään Jumalaksi.” (Messages of the First Presidency)

Muistakaamme aina se perustavalaatuinen voima, joka löytyy tuosta yksinkertaisesta totuudesta – minä olen Jumalan lapsi.

Artikkelin on kirjoittanut Mark A. Mathews ja se on alun perin julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Minä olen Jumalan lapsi: Kuinka tämä yksinkertainen ajatus erottaa mormonit muista appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tom Christofferson oli varma, että mormonikirkosta kuuluvat uutiset olivat vain ”huhuja”.

Elettiin marraskuun 15. päivää 2015 ja Christoffersonin puhelin värisi lakkaamatta uusista viesteistä koskien Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäisen presidenttikunnan julkaisemaa ilmoitusta siitä, etteivät saman sukupuolen edustajien välisten liittojen lapset saisi pappeuden toimituksia ja kuinka homoavioliitot luokitellaan luopumukseksi.

Tom, joka kuvailisi itseään ”onnelliseksi homomormoniksi”, lähetti tekstiviestin veljelleen, vanhin D. Todd Christoffersonille, joka kuuluu kirkon kahdentoista apostolin koorumiin. Apostoli vahvisti uutiset. Tom Christofferson oli ymmällään.

Myöhemmin tuona samana iltana vanhin Christofferson kertoi puhelimessa veljelleen kuvanneensa juuri haastattelun silloisen kirkon tiedotusjohtajan, Michael Ottersonin, kanssa ja lisäsi: ”Jos sinusta tuntuu, että sinun täytyy ottaa minuun etäisyyttä, ymmärrän kyllä.”

”Sinä et ole koskaan ottanut etäisyyttä minuun ja olen varma, ettei se aina ole ollut sinulle miellyttävää”, Tom Christofferson sanoi veljelleen. ”En tietenkään aio millään muotoa perääntyä luotasi.”

Tämä herkkä ja veljellinen keskustelu on yksi monista henkilökohtaisista kokemuksista, joita Tom Christofferson jakaa uudessa kirjassaan, joka kertoo hänen elämästään ja hengellisestä matkastaan pois ja sitten takaisin mormoniuskoon.

”Minulle homous on yksi suurimmista siunauksista elämässäni, sillä päädyin pisteeseen, jossa minun oli tiedettävä, että Kristus elää; että Hänen sovituksensa ja ylösnousemuksensa ovat tosiasioita, joilla on vaikutusta minun elämääni”, Christofferson kertoi Deseret News -uutistoimistolle. ”Toiset saavat tuon tiedon omin keinoin, mutta tämä sai minut etsimään tietoa. Olen uskomattoman kiitollinen tästä polustani.”

Christoffersonin tarinaa esitettiin myös paikallisen televisiokanavan erityisohjelmassa lokakuun yleiskonferenssikokousten välissä. Ohjelmassa esiintyi Christoffersonin ja hänen veljiensä haastattelujen lisäksi myös seurakunnan ja vaarnan johtajia, jotka auttoivat häntä palaamaan mormoniuskoon lähes kahden vuosikymmenen jälkeen.

Halu valaista hyväksyvän perheensä ja paikallisen seurakuntansa avoimen asenteen osoittamaa rakastavaa esimerkkiä motivoi häntä ja hän ajatteli, että jakamalla oman tarinansa hän jakaisi heidän tarinansa. Christoffersonin mukaan se oli tarina, joka osoitti kuinka tulla ”Siionin kansaksi”.

”Yhdessä saamme aikaan suurempaa kykyä ymmärtää, tuntea myötätuntoa sekä empatiaa ja sehän se todella luo yhteisön”, hän sanoi. ”Voimme tulla yhteen ja tuoda mukanamme kokemuksemme, ymmärryksemme, ominaisuutemme, luonteenpiirteemme, lahjamme ja kaiken. Kaikesta tuosta monimuotoisuudesta syntyy kukoistava yhteisö.”

Jeff Benedict, kirjailija ja Christoffersonin ystävä, sanoi uskovansa Christoffersonin ja tämän kirjan olevan suuressa roolissa tuon yhteisön luomisessa – yhteisön, johon Christofferson uskoo hänelle toisten osoittaman Kristuksen kaltaisen rakkauden vuoksi.

”Tom Christofferson ja hänen henkilökohtainen matkansa ovat tuoneet ymmärrystä ja innoitusta mormoniyhteisöön”, Benedict sanoi. ”Sitäkin tärkeämpää on, että hänen tarinansa on toiminut parantavana ainesosasena ja toivon lähteenä homoille veljillemme ja lesboille sisarillemme, joista monet ovat lymynneett aivan liian pitkään yksinäisissä varjoissa uskomme reunamilla.”

Christofferson huomasi ensimmäisen kerran olevansa erilainen ollessaan 5-vuotias. Hänet kasvatettiin mormoniperheessä, joten hän meni kokoaikaiseen lähetystyöhön ja sen jälkeen naimisiin naisen kanssa Los Angelesin temppelissä. Tuntien rukouksista, päivien paastoamisesta ja vuosien palvelemisesta huolimatta, hän oli siltikin homo, hän kirjoittaa kirjansa esittelyosiossa.

Ymmärtämättä alkuunkaan kuinka sovittaa yhteen homous ja mormonius, parin avioliitto purettiin ja Christofferson pyysi tulla erotetuksi kirkosta. Hän aloitti pitkän parisuhteen miespuolisen kumppanin kanssa ja oli onnellinen, hän kertoi.

”Olin hyvin onnellinen ei-mormoni ja nyt olen jälleen hyvin onnellinen mormoni”, Christofferson sanoi. ”Mielestäni yksinkertaistamme liiaksi, jos yksinkertaisesti kuvittelemme, ettei ymmärtämämme järjestelmän ulkopuolella ole onnea. On olemassa ystävyyssuhteita ja elämän iloja ja kaikkea muuta ja vankka halu olla hyvä ja moraalinen ihminen, tehdä maailmasta parempi paikka. Onni tulee kaikista noista asioista.”

Suurin rooli Christoffersonin tarinassa oli hänen perheensä hyväksynnällä. Christofferson sanoi hänen vanhempiensa rukoilleen ja paastonneen saadakseen innoitusta ja he saivat sitä.

”Emme ymmärrä tai tiedä kuinka kaikki tämä toimii iankaikkisuudessa”, Christofferson kirjoitti vanhempiensa kertoneen yhdelle hänen veljistään tuolloin. ”Joten me aiomme varmistaa, että nautimme jokaisesta hetkestä Tomin kanssa tässä elämässä.”

He kutsuivat perheneuvoston koolle ja rohkaisivat kaikkia rakastamaan Tomia ja hänen kumppaniaan. Heidän vastauksensa toimi hänelle ja heidän perheelleen ja lopulta johdatti hänet takaisin kirkkoon.

”Tärkein neuvoni toisille perheille on etsiä innoitusta, joka on oikeaa heidän lapsilleen ja heidän perheilleen”, Christofferson sanoi.

Aika poissa kirkosta ei ollut Christoffersonille synkkää aikaa, mutta hän ikävöi evankeliumin tuomaa suurempaa tarkoitusta elämässään.

”Yksi asia, jota odotin palatessani kirkkoon, oli tuntea jälleen tuota suurempaa tarkoitusta, nautintoa suurempaa merkitystä elämälleni”, hän sanoi, ”Täältä löydän sen. On myös ihmisiä, jotka löytävät suurempaa tarkoitusta ja merkitystä muualta.”

Noin 10 vuotta sitten hän löysi itsensä seisomasta paikallisen connecticutilaisen seurakuntansa piispan, Bruce Larsonin, etuovelta. Hän esitteli itsensä, selitti olevansa homo ja elävänsä parisuhteessa ja miettivänsä, olisiko hän tervetullut mormonikirkkoon.

”Hänen välitön vastauksensa oli: ’meistä olisi ihanaa, jos tulisit ja toisit kumppanisikin. Meistä olisi ihana oppia tuntemaan teidät molemmat. Kutsumuksemme seurakuntana on tulla tehokkaammiksi Kristuksen opetuslapsiksi. Te voitte auttaa meitä. Me tuomme kaikki mukanamme jotain ja työskentelemme yhdessä tuon pyrkimyksen eteen’”, Christofferson kertoi. ”Luulen, että silmiinpistävää tässä oli se, että pystyin olemaan rehellinen elämästäni ja silti tuntea olevani tervetullut palvelemaan Jumalaa heidän kanssaan. Puhumme paljon temppeliin pääsemisen vaatimuksista ja kenties unohdamme, että kirkkoon pääsemisen vaatimuksia ovat yksinkertaisesti halu tuntea Kristus ja rohkeus tulla paikalle.”

Piispa Larson kertoi Hong Kongista lähettämässään sähköpostiviestissä, että tuo ensimmäinen tapaaminen oli tapaaminen, jota hän ei koskaan unohtaisi.

”Muistan hänen olleen hermostunut – ja kukapa ei olisi? Hän oli siellä kysymässä piispalta, jota hän ei ollut koskaan aiemmin tavannut, sitä yhtä erittäin nöyrryttävää ja pelottavaa kysymystä: ’Olenko tervetullut kirkkoon?’” Larson kirjoitti. ”Mutta hän oli niin vilpitön ja harras syissään olla siellä, että keskustelumme oli suurenmoinen.”

Christofferson ja hänen kumppaninsa kutsuttiin seurakuntaan, jonka monet jäsenet työskentelivät suurille yrityksille, matkustelivat kansainvälisesti ja heillä oli vahva lähetystyöohjelma, Christofferson kertoi.

”He olivat virittäytyneet ajattelemaan toisten ihmisten kokemusta”, hän sanoi. ”He olivat tietoisia siitä, kuka kävelee ovista sisään ja pyrkivät saamaan ihmisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi.”

Noihin aikoihin Christofferson tutustui myös New York Knicks -koripalloseuran entiseen toimitusjohtajaan, Dave Checkettsiin, ja hänen vaimoonsa Debiin. Checketts palveli tuolloin vaarnanjohtajana New Yorkissa Yorktownin vaarnassa. Christoffersonin aktiivisuuden kirkossa kasvaessa, Checketts kutsui hänet aika ajoin kotiinsa lauantaiaamuisin opiskelemaan pyhiä kirjoituksia ja keskustelemaan evankeliumista. Checketts kertoi, että Christoffersonin aito pyrkimys ymmärtää oppia ei ainoastaan koskettanut häntä vaan myös innoitti häntä kirkon johtajana sisällyttämään joitain heidän selville saamiaan ajatuksia vaarnan visioon.

Lopulta Christoffersonin halu palata kirkkoon sai hänet päättämään parisuhteensa kumppaninsa kanssa – eroa suri hänen lisäkseen myös hänen perheensä, joka oli oppinut rakastamaan tätä miestä.

Christoffersonin veljellä, vanhin D. Todd Christoffersonilla, oli myös oma roolinsa veljensä paluussa takaisin kirkkoon. Mutta Tom Christofferson sanoo, että hänen veljensä, vanhin Christofferson, ei jakele neuvojaan helpolla.

”Sinun täytyy toden teolla pyytää ja anoa. Luulen, että hänen herkkyytensä on siinä, että hän haluaa tukea ihmistä löytämään itse omat vastauksensa ja kulkemaan tietä, jota he tuntevat innoitusta kulkea”, Tom Christofferson sanoi. ”Kerroin hänelle, että olin alkanut käydä jälleen kirkossa. … Mutta alkaessani käydä jälleen kirkossa, en todellakaan kuvitellut olevan tilannetta, jossa voisin olla jälleen jäsen. Halusin todella olla paikassa, jossa voisin tuntea henkeä vahvemmin, olla osa opetuslapseuteen ja palvelemiseen keskittyvää yhteisöä. … Oletin, että kaikki muu kuuluisi tämän jälkeiseen elämään.”

Veljekset ovat käyneet monia keskusteluja, joista on ollut apua Tomille, mutta hän on hyötynyt myös veljensä pitämistä puheista, aivan kuten muutkin kirkon jäsenet. Hän oli Marriott Centerissä kuuntelemassa, kun vanhin Christofferson mainitsi ”voimallisista ajatuksista” puheessaan, ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme”, joka Tom Christoffersonin mukaan on edelleenkin yksi vaikuttavimmista puheista, joita hän on koskaan kuullut.

”Puhun kirjassa jokapäiväisestä leivästä, uskossa kulkemisesta tänä päivänä”, Christofferson sanoi. ”Ja kävi ilmiselväksi, että eteeni oli luotu polku, jota kulkea.”

Lopulta koitti päivä, jolloin Christofferson liittyi uudelleen kirkkoon. Checketts johti pienimuotoista kastetilaisuutta kappelilla Salt Lake Cityssä. Piispa Larson kastoi Christoffersonin, jonka sitten konfirmoi hänen veljensä, vanhin Christofferson. Jokainen Christoffersonin veljistä lausui muutamia sanoja. Checketts kertoi sen olleen suurenmoinen, hengentäyteinen ja pyhä tilaisuus.

”Tom Christofferson on tarinan paras osa. Hän on siunannut esimerkillään meidän elämäämme niin suuresti. En pysty sanoin kuvailemaan mitä on merkinnyt koko seurakunnallemme, että hän on kulkenut tuota polkua ja että olemme saaneet olla osa sitä. Se on ollut yksi mielekkäimmistä siunauksistamme”, Checketts sanoi. ”Lukemalla hänen kirjansa, voit kurkistaa hänen sydämeensä. Mielestäni se on mestariteos.”

Larsonin mukaan kirjalla on potentiaalia auttaa satoja HLBTQ-jäseniä, heidän perheitään sekä kirkon johtajia ja jäseniä.

”Se kertoo siitä, kuinka hyväksyä ja rakastaa ketä tahansa, jonka matka on saattanut olla erilainen kuin omasi”, sanoi Larson, joka vapautettiin piispan tehtävästään noin viisi vuotta sitten. ”Sen suhteen jokaisen kirkon jäsenen pitäisi lukea se.”

Checketts oli samaa mieltä siitä, että kirjalla pitäisi olla kauas ulottuva vaikutus mormonikulttuuriin.

”Se on uskomaton tarina, vertaansa vailla”, Checketts sanoi. ”Siinä on kaikki toivo, jota vain voit pyytää. Uskomaton perhe, suurenmoisia esimerkkejä Kristuksen kaltaisesta rakkaudesta käytännössä ja liuta muita, joilla oli oma roolinsa hänen elämässään, meidän yrittäessämme löytää tämän aiheen suhteen paikkamme, jossa voimme tuntea olomme hyväksi.”

John Gustav-Wrathall, Affirmation-ryhmän – joka pyrkii tarjoamaan tukea niin harjoittaville kuin ei-harjoittaville HLBT-mormoneille – toiminnanjohtaja, on ollut Christoffersonin ystävä monien vuosien ajan. He olivat samankaltaisessa tilanteessa tavatessaan; heidät molemmat oli erotettu kirkosta ja he olivat parisuhteessa saman sukupuolen edustajan kanssa, edelleen kuitenkin vaalien todistustaan ja palvellen seurakunnassaan. He ovat ystäviä edelleenkin.

Gustav-Wrathal kertoi Christoffersonin tarinan olevan malliesimerkki rajattomasta, hyväksyvästä, rakastavasta, tuomitsemattomasta ja Kristuksen kaltaisesta lähestymistavasta.

”Jokainen ihminen on erilaisessa tilanteessa ja heillä on erilaisia tarpeita, joten mitä yksi ihminen saattaa oppia Tomin tarinasta ja kokemuksesta, voi olla täysin poikkeavaa siitä, mitä joku toinen on siitä oppinut”, Gustav-Wrathal sanoi. ”Tomin matkassa ihailen sitä luottamuksen tunnetta, jota Tom on kantanut mukanaan tällä matkalla, ja pystyn ehdottomasti samaistumaan siihen; hänellä ei välttämättä ollut kaikkia vastauksia, mutta hän oli halukas ikään kuin ottamaan sen askeleen, mikä milloinkin tuntui sopivalta ja vain luottamaan, että sen tekeminen, mikä tuntui oikealta, olisi oikein.”

Christofferson sanoi, ettei hän täysin ymmärrä Herran tarkoitusta siinä, kuinka asiat ovat tapahtuneet, mutta hän tuntee varmuutta ollessaan halukas kulkemaan eteenpäin luottaen siihen, että jonain päivänä hän ymmärtää paremmin.

”Se ei koske vain HLBTQ-ihmisiä, se koskee kaikkia. Meillä kaikilla on ongelmia elämässämme … joita emme pysty täysin selättämään ymmärryksellämme Vapahtajasta ja evankeliumista”, hän sanoi. ”Joten kaikilla meillä on asioita, joiden suhteen meidän on sanottava: ’Minä pohdin, minä rukoilen ja olen halukas kulkemaan eteenpäin uskoen, että jossain vaiheessa saan suurempaa selvyyttä.’”

Christofferson toivoo tarinansa auttavan lukijoita, mutta hän myös rohkaisee vahvasti kaikkia etsimään omia vastauksiaan elämänsä vaikeuksiin kääntymällä Jeesuksen Kristuksen puoleen.

”Kulttuurillisesti olemme taipuvaisia osoittamaan ihmisiä ja sanomaan: ’Meidän pitäisi…olla kuin hän’, minkä en usko auttavan henkilöä, joka on asetettu tuohon roolimallin asemaan tai ihmisiä, jotka yrittävät raivata omaa polkuaan”, Christofferson sanoi. ”Jos joku voi oppia jotain tästä kokemuksesta, toivon sen olevan päättäväisyys seurata sinne, minne he tuntevat tulevansa johdetuksi; seurata Vapahtajaa.”

Artikkelin ovat kirjoittaneet Trent Toone sekä Morgan Jones ja se on alun perin julkaistu Deseret News -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Mormoniapostolin homoseksuaalinen veli kertoo hengellisestä matkastaan appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Sosiologit käyttivät aiemmin termiä kultti viitatessaan pieniin ja huomiota herättäviin uskonnollisiin liikkeisiin, kuten amisheihin tai mennonniitteihin, mutta sen jälkeen sanasta on tullut niin politisoitu, että sen käyttöä vältellään yleisesti akateemisissa keskusteluissa. Termillä on nykyään niin kielteisiä merkityksiä, että siitä on tullut yleismaailmallinen loukkaus, jolla voidaan saattaa huonoon valoon mikä tahansa ryhmä, jota vastaan se kohdistetaan.

Siksi ei olekaan ihme, että mormonien mielestä kultin leima on erityisen harmillinen, ehkä harmillisempi kuin mikään muu kuviteltavissa oleva leima. Onneksi yhä suurempi määrä ihmisiä Yhdysvalloissa, tutustuttuaan mormoniuskoon huomaa, että lisänimi kultti on kohtuuton ja epäreilu.

Kuitenkin monet muut, kuten BBC:n This World-ohjelman pastori Robert Jeffress ja Real Time-ohjelman Bill Maher, ovat kohdistaneet tämän kätevän (ja poliittisesti fiksun) lisänimen mormoneille. Kultiksi nimittäminen on vain lisääntynyt joissakin piireissä sen jälkeen, kun Mitt Romney voitti republikaanien presidenttiehdokkuuden.

Menneisyydessä tapahtuneiden väkivaltaisten vainojen takia mormonit saattavat epäilemättä olla puolustuskannalla kritiikin kohdatessa. Tarkempi julkinen tarkastelu voi kuitenkin olla mahdollisuus mormoneille katsoa nöyrästi sisäänpäin ja löytää keinoja edistyä. Kriittinen itsearviointi, joka johtaa edistymiseen, on uskonnollinen opinkappale mormonien uskonnossa. Sellainen opinkappale, jonka mukaan elämällä meillä kaikilla menisi paremmin. ”Kultiksi” nimittely ei kuitenkaan ole kovin rakentavaa kritiikkiä. Ja sitä paitsi se ei edes pidä paikkansa.

Seuraavat seitsemän syytä selittävät, miksi mormonit ovat erityisen kulttivastaisia:

1. Yhdentyminen

Ensiksi, mormonit uskovat yhdentymiseen. Heillä ei ole pelkästään uskonnollista velvoitetta olla osana maailmaa, vaan he yleensä tuntuvat antavan tuolle mahdollisuudelle arvoa. He käyvät julkisia kouluja, työskentelevät julkisissa yrityksissä ja kannustavat olemaan mukana oman yhteisönsä toiminnassa. ”Tunnen kultit. Olen opiskellut ja opettanut niistä kauan,” sanoo Richard Mouw, kristillisen koulun, Fullerin teologisen seminaarin johtaja Pasadenassa, Kaliforniassa. Uskonnolliset kultit ovat hyvin me-vastaan-he -tyyppisiä. Niiden seuraajia opetetaan ajattelemaan, että he ovat ainoita, jotka hyötyvät jumalallisesta hyväksynnästä. He eivät halua osallistua vakavaan, kunnioittavaan anna-ja-ota -keskusteluun” kuten mormonit tekevät, Mouw sanoo.

On varmasti sellaisiakin mormoneja, jotka mieluummin eristäytyisivät kokonaan muista monenlaisten sosiaalisten pahuuksien vuoksi, mutta siitä huolimatta, ei sen takia, kirkon presidentti antoi hiljattain seuraavanlaisia neuvoja: “Me emme saa tulla epämiellyttäviksi, kun puhumme opillisista eroista. Kärkevyydelle ei ole mitään sijaa. . . . Me voimme kunnioittaa muita uskontoja ja meidän täytyy tehdä niin. Meidän täytyy tunnustaa se suuri hyvä, jonka ne saavat aikaan. Meidän tulee opettaa lapsiamme olemaan suvaitsevaisia ja ystävällisiä niitä kohtaan, jotka eivät kuulu kirkkoomme” (Kirkon presidenttien opetuksia: Gordon B. Hinckley, luku 20). Tämä ei todellakaan kuulosta kulttijohtajan hourailulta.

2. Tasapainoa maallisesta tiedosta

Toiseksi, mormonikirkko kehottaa jäseniään pysymään tasapainossa etsimällä maallista tietoa. Mormonit opiskelevat ihmistieteitä, fysiikkaa, musiikkia ja tanssia, evolutiivista biologiaa, astronomiaa, psykologiaa, kvanttimekaniikkaa ja monia muita asioita yleissivistävillä ja eri tieteen aloilla. He suorittavat enemmän tohtorintutkintoja tai vastaavia tutkintoja asukasta kohden kuin muu väestö. Ja mikä oudointa, mitä enemmän heillä on koulutusta, sitä hartaampia ja aktiivisempia he tuntuvat olevan uskossaan. Se on täysin poikkeuksellista yhteiskunnallis-uskonnollisissa suuntauksissa. Se tuo ilmi innokkuuden, joka mormoneilla tuntuu olevan totuuden löytämiseen laajasti eriytyvien tiedon perinteiden kautta.

Kultti ei “edistä sellaista koulutusta, joka toimii muiden rinnalla totuuden etsinnässä,” sanoo Mouw. Mormoneilla on monia ”professoreita, jotka ovat suorittaneet tohtorintutkintoja joissakin maailman parhaimmista yliopistoista. Useilla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ylimmistä johtajista on tohtorintutkintoja ’murattiliigan’ kouluista.” Hän jatkaa: ”Nämä ihmiset puhuvat ihaillen evankelista Billy Grahamista ja katolisesta Äiti Teresasta ja he nauttivat protestanttisen C.S. Lewisin ja katolisen Isä Henri Nouwen kirjojen lukemisesta. Tällaiseen ei törmätä kristillisyyttä vastustavissa kulteissa.”

3. Yli 16 miljoonaa jäsentä

Kolmanneksi, mormonikirkossa on yli 16 miljoonaa jäsentä yli 150 maassa, joista koostuu kymmeniä tuhansia etnisesti ja kulttuurisesti erilaisia seurakuntia maailmanlaajuisesti. Uskonnollisten oppien tutkijat väittelevät nykyään siitä, pitäisikö mormonismia pitää seuraavana maailmanuskontona sen sijaan että se olisi jokin nurkkakuntainen erikoisuus.

4. Poliittinen puolueettomuus

Neljänneksi, mormonikirkko pidättäytyy poliittisesti puolueettomassa asemassa. Sen seurauksena mormoneilla on hyvin erilaisia poliittisia mielipiteitä. On olemassa konservatiivisia mormoneja, maltillisia mormoneja ja edistyksellisiä mormoneja; Jotkut kannattavat Mitt Romneya ja toiset Harry Reidia. Vaikka suuri osa mormoneista Amerikassa on konservatiiveja, Euroopan mormonit ovat usein ylpeän sosialistisia ja viittaavat mormonismin ”veljensä vartija”-mentaliteettiin luontevasti linjaamalla sen oman poliittisen ideologiansa kanssa.

5. Vallan tasapainotus

Viidenneksi, mormonismin organisaation rakenteessa on sen johtajille asetettu perusteellinen vallan tasapainotus, jotta kirkko voidaan turvata vallan väärinkäytöltä. ”Olemme oppineet murheellisesta kokemuksesta,” sanoi Joseph Smith, ”että melkein kaikkien ihmisten luonnon ja taipumuksen mukaista on, että niin pian kuin he saavat vähän valtaa, kuten he kuvittelevat, he alkavat heti käyttää valtaa väärin” (OL 121:39). Vastatoimeksi tälle miehisen itsekkäälle taipumukselle, mormonit ovat määritelleet uudelleen ”pappeus”-sanan perinteisen merkityksen tarkoittamaan jotakin, mikä toimii palveluun suuntautumisen tai yhteistyön ajatusmallina; itse asiassa ”johtajuus” ei ole kovin täsmällinen ilmaus kuvaamaan mormonipappeutta. Piispat valitaan ja nimitetään paikallisen seurakunnan jäsenistöstä ja useimmat tuntemani piispat ovat hyväksyneet kutsun palvella jonkin verran huolta kantaen. Tehtävään ei sisälly mitään erityisiä kunnianosoituksia ja he tekevät työtä ilman palkkaa. Heidän lähes ainoana lohtunaan on suuri määrä raskasta vastuuta ja monia tunteja vapaaehtoista palvelutyötä.

Tämän lisäksi johtajat eivät toimi yksin; jäsenet hyväksyvät heidät äänestämällä, he toimivat neuvostoissa ja heidän odotetaan toimivan vasta sitten, kun yhteisymmärrys on saavutettu. Tämä käytäntö keskustella asioista neuvostoissa on suunniteltu suojelemaan kirkkoa äärimmäisyyksiltä ja muilta harkitsemattomilta, kulttimaisilta hankkeilta. Ja kun pappeudenhaltijat lopulta käyttävät valtuuttaan, heidän odotetaan toimivan mormonien pyhien kirjoitusten mukaisesti: ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä.” Ja jos he eivät toimi niin, ”se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu.” (OL 121:37, 41).

Tällainen vallan tasapainotus sen lisäksi, että kirkossa ei ole minkäänlaista hakuprosessia tai kampanjointia johtopaikoista varmistavat sen, että johtajat eivät nouse valtaan karismansa voimalla (mikä tietenkin on melko kultinvastainen tapa johtaa kirkkoa). Tästä kaikesta huolimatta väärinkäyttöä ilmenee joskus ja mormonikannattajat joutuvat joskus pettymään. Ei ole helppoa täysin päästä eroon huonosti käyttäytyvistä ihmisistä, mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että kirkko on kultti.

6. Lain alamaisia

Kuudenneksi, mormonit uskovat laillisuusperiaatteeseen. Kahdennessatoista uskonkappaleessa sanotaan: Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia” (Uskonkappaleet). Uskonkappaleissa sanotaan myös, että palvelemme ”omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.” Eräs merkittävimmistä kulttien piirteistä on se, että ne vastustavat hallitusvaltaa omalla kohdallaan. Mormonit sen sijaan ovat yleensä hyvin tarkkoja sääntöjen mukaan toimimisessa.

7. Uskonnollinen vaatetus ja symbolismi

Seitsemäs ja viimeinen yksityiskohta on se, että mormonit eivät oikeasti ole niin outoja, kuin miltä he alussa saattavat vaikuttaa. Heidän salaisista taika-alusasuistaan ja temppelitoimituksistaan on puhuttu paljon. Juutalaiset pukeutuvat kipaan ja kristityt kantavat ristiä kaulassaan. Mormonigarmentti on oikeastaan sama asia: yksinkertainen muistutus omistautumisesta Jumalalle. (Muuten, mormonit eivät itse koskaan sano, että garmenteissa olisi taikavoimia. Niiden kutsuminen taika-alusvaatteiksi kuulostaa heistä aivan yhtä tyhmältä kuin sinustakin.) Mitä tulee siihen, että temppelitoimitukset olisivat salaisuuksia, koko maailmalla on saatavilla samat kirjat kuin mormoneilla, joissa selitetään asioita heidän temppeleistään. Itse asiassa, kuka tahansa, joka ei ole mormoni ja lukee Hugh Nibleyn ”Temple and Cosmos” tai Alonzo Gaskillin ”Sacred Symbols” -kirjat, voi oppia ymmärtämään temppelin symbolismia paremmin kuin jotkut mormonit.

On kylläkin totta, että mormonien temppeliseremonioissa käytetään niin yksityiskohtaisia muinaisia symboleja, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja, että toimitukset saattavat tuntua oudolle erityisesti mormoneista itsestään. Tämä voi tuntua kohtuuttomalta väitteeltä, mutta mieti sitä: mormonismilla on taipumus olla hyvin kirjaimellinen uskonto; kun Raamatussa sanotaan, että Jumalalla on ruumis, he ottavat sen kirjaimellisesti, ei vertauskuvallisesti. Heidän viikottaiset jumalanpalveluksensa ovat hyvin samanoloisia ja -tapaisia kuin protestanteilla: ne ovat hyvin suoraviivaisia, ymmärrettäviä, tavanomaisia ja kirjaimellisia. Yhtäkkiä 19- tai 20-vuotias mormoni menee temppeliin ensimmäistä kertaa ja kohtaa massiivisen symbolisen liturgian, jolla ei tunnu juurikaan olevan asiaankuuluvaa merkitystä nykyajan ajattelutavoissa. Se saattaa olla aluksi järkyttävää ja hämmentävää jopa sisäpiiriläiselle. Siispä mormonit ovat usein yhtä mieltä myöntäessään, että temppeli on erikoinen paikka, erityisesti nykyajan hienotunteisuuden ilmapiirissä.

Mutta jos voimme päästä muinaisen ja vieraan yli, voimme oppia, että temppeli liittyy, yksinkertaisesti, tyylikkäästi ja aina uudelleen, yleiseen aiheeseen – Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kärsimykseensä ja ristiinnaulitsemiseensa. Mormonismin ritualistinen reuna-alue, joka saa ihmiset ajattelemaan, että mormonismi on kultti, on toisarvoinen tämän Kristuskeskeisen ydinuskomuksen rinnalla, joka on samanlainen kuin protestanteilla ja katolisilla. Mormonismin perustajajohtaja selitti sen hyvin: ” Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, luku 3).

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut James T. Summerhays ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post 7 syytä, miksi mormonikirkko ei ole kultti appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Jumala on todellinen

Yleisin ateistien vastaväite uskossa Jumalaan on Hänen näkymättömyytensä. ”En usko asioihin, joita en voi nähdä,” ateismi esittää, ”joten minulla ei ole syytä uskoa Jumalaan sen enempää kuin lentävään spagettihirviöön.” Mormonit kuitenkin uskovat, että tieto ei tule pelkästään aistien kautta; se voi tulla myös henkilökohtaisen ilmoituksen kautta. Useimmat myöhempien aikojen pyhät eivät usko Jumalaan sen takia, että he olisivat nähneet Hänet, vaan koska he tietävät hengellisen todistuksen kautta, että Hän on todellinen.

Ateistit eivät tietenkään anna hengellisille kokemuksille arvoa, vaan he sen sijaan tyrmäävät ne pelkkinä harhoina – aivojen aiheuttamina kepposina. ”Mieli kehittyi uskomaan hölynpölyä,” sanoo ateisti, ”joten voimme vastaavasti jättää hengelliset kokemukset omaan arvoonsa.”

Mutta huomatkaa kuoppa, jonka ateismi on kaivanut itselleen. Sanomalla, että aivomme ovat voimakkaita harhautuskoneita, ateismi on tehnyt tyhjäksi tieteen oikeellisuuden. Jos voimme hylätä hengelliset kokemukset (kuten ”Pyhän Hengen tuntemisen”) vetoamalla aivokemiaan, voimme myös hylätä aistienvaraiset kokemukset samalla tavoin ja samoista syistä. Jos aivomme on rakennettu huijaamaan meitä, miksi meidän pitäisi uskoa mitään, mitä meille kerrotaan esimerkiksi evoluution todisteista, suhteellisuudesta tai mistä tahansa tieteellisestä teoriasta?

Jos sanomme, että uskonto on hyödyllinen (tekee ihmisistä epäitsekkäitä, rehellisiä, ja yhteisöllisiä), ateisti vastaa, että se on ”hyödyllinen valhe,” mutta eikö samaa voisi sitten sanoa tieteestä ja sen teknologisista saavutuksista? Ateistilla ei ole vastausta, vain ennakkoluuloja hengellistä tietoa vastaan. Ateistin yritys kumota uskonto johtaa myös tieteen kumoamiseen.

Vaikka ateistin käsitys siitä, että voimme varmasti tietää vain ne asiat, jotka voimme nähdä, on perusteeton, myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumala on kosketeltavissa oleva, näkyvä olento (OL 130). Me uskomme, että näimme Jumalan ennen kuolevaisuutta, toivomme näkevämme Hänet tämän elämän jälkeen ja uskomme, että monet etuoikeutetut sielut ovat nähneet Hänet tämän elämän aikana.

Taaskaan ateistit eivät hyväksy tätä ja sanovat, että kaikki näyt Jumalasta ovat hallusinaatiota. Mutta miksi he sitten ovat valmiita hyväksymään aistinvaraiset todisteet tieteessä, mutta ei Jumalan suhteen? Näyttäisi siltä, että ateistille ”näkeminen on uskomista” siihen asti, kunnes joku näkee jotakin, mistä ateistit eivät pidä, joten he vain laittavat sen ”harhanäyn” piikkiin.

Huomatkaa myös, että ateistit itsekin uskovat moniin asioihin, joita he eivät voi nähdä. Useimmat ateistit esimerkiksi uskovat moraalisiin periaatteisiin, mutta onko kukaan koskaan nähnyt ”hyvän” ja ”pahan” entiteettejä? Jos kokemuksemme Jumalasta ovat ”vain tunteita”, jotka voimme jättää huomiotta, miksi eivät myös kokemuksemme oikeasta ja väärästä ole ”vain tunteita”, jotka voimme samalla tavalla jättää huomiotta? ”Moraali” on vain nimi, joka on annettu määrätyille käyttäytymismalleille, joita pidämme suotavina, mutta eikö niiden kannattaminen (kuten Jumalaan uskominen) ole vain evoluution tuotos, jonka voimme sivuuttaa?

Jotkut ateistit väittävät, että he voivat löytää moraalin tieteestä (esimerkiksi vetoamalla ”keskinäiseen epäitsekkyyteen”, joka on nähtävissä joissakin biologisissa organismeissa), mutta vain koska evoluutio määrittelee sen, mitä teemme ei tarkoita, että meitä moraalisesti vaaditaan tekemään niin. Loppujen lopuksi, evoluution määritelmän mukaan voimme toimia huonojen käyttäytymismallien mukaan yhtä hyvin kuin hyveellistenkin.

Tiede tekee myös työtä falsifioitavuuden (vääräksi osoittaminen) periaatteen parissa, mutta kukaan tiedemies ei halua osoittaa vääräksi moraalia uusien todisteiden valossa. Voimmeko kuvitella tiedemiehen katsovan mikroskooppiin ja julistavan: ”Olen saanut selville, että moraaliset kieltomme lasten kurittamista vastaan ovat vääriä?” Koska kukaan tiedemies ei halua osoittaa vääräksi moraaliaan, tämä on tarvitsemamme todiste siitä, että he tekevät juuri sitä, mistä he syyttävät uskonnollisia ihmisiä: uskomaan asioihin, joihin ei ole olemassa tieteellisiä todisteita.

Kärsimys on osa elämää

Toinen yleinen ateistien väite on, että Jumala ei voi olla olemassa, koska kaikkivaltias, täydellisen vanhurskas Jumala ei sallisi kaikkea sitä pahuutta ja kärsimystä, jotka vallitsevat maailmassa. Mutta mormonien opit vapaasta tahdosta, iankaikkisesta edistymisestä ja Jumalan luonteesta auttavat meitä vastaamaan tähän väitteeseen.

Myöhempien aikojen pyhille tämän elämän keskeinen tarkoitus, sekä Jumalan oma “työ ja kirkkaus” on tehdä mahdolliseksi meidän kehittymisemme iankaikkista elämää varten (Mooses 1:39). Jos edistyminen on kuolevaisuuden koko tarkoitus ja se vaatii kärsimystä, sitten kärsimys on väistämättä sidottu elämän tarkoitukseen. Kun ymmärrämme tämän perusasian Jumalasta ja itsestämme, tulemme tämän syvällisen tosiasian ääreen: Jumala sallii kärsimyksen, jos sen edistää kasvuamme.

Mormonit pystyvät myös vastaamaan pahuuden ongelmaan ymmärtämällä, että Jumala on sidottu omaan luonteeseensa. Vaikka mormonit uskovat kaikkivaltiaaseen Jumalaan, meidän täytyy ymmärtää, mitä se tarkoittaa: Jumala ei voi rakastaa ja olla rakastamatta meitä samanaikaisesti, eikä Hän voi luoda kiveä, joka on liian painava Hänen kannettavakseen. Myöskään, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, Jumala ei voi antaa armon varastaa oikeudenmukaisuudelta (Al. 42:25).

Toisin sanoen, Jumala on rajoitettu omassa jumalallisuudessaan. Me uskomme Jumalan kaikkivoipuuteen, mutta vain siihen asti, kun se on sopusoinnussa Hänen luonteensa kanssa. Voisiko Jumala poistaa kaiken kärsimyksemme ja silti saavuttaa tarkoituksensa? Ilmeisesti ei. Se ei vie Häneltä pois Hänen kaikkivoipuuttaan, vaan se osoittaa, että Hän olisi ristiriidassa oman luonteensa kanssa, jos Hän kieltäisi tämän periaatteen.

Useimmissa muissa kristillisissä kirkkokunnissa uskotaan, että Jumala loi meidät tyhjästä; myöhempien aikojen pyhät sitä vastoin uskovat, että älymme ja vapaa tahtomme ovat ikuisia, kuten Jumalalla. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala kunnioittaa omaa itsemääräämisoikeuttamme, vaikka käyttäisimmekin sitä väärin (OL 93). Laiskuuden valitseminen voi johtaa köyhyyteen, itsekkyyden valitseminen voi johtaa yksinäisyyteen, viisauden sanan noudattamatta jättäminen voi johtaa riippuvuuksiin jne. Jumala ei voisi lopettaa tuota kärsimystä kieltämättä meiltä vapaata tahtoamme. Ihmisten valinnat selittävät paljon (ehkä eniten) maailman kärsimyksestä. Poliittisten johtajien epävanhurskaat päätökset, jotka eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia, saivat aikaan kaksi maailmasotaa, Hitlerin kansanmurhan, Maon nälänhädän, Stalinin sorron ja monia muita suuria kauhuja maailman historiassa.

Kaikki uskovat johonkin

Lopuksi, ateistit väittävät, että usko on harhakuvitelmien huippu, ja silti jokainen (ateistit mukaanluettuina) uskoo johonkin. G.K. Chestertonin kerrotaan sanoneet: ”Jos ihminen ei usko Jumalaan, hän uskoo mihin tahansa.” Kun ateistit jättävät perinteiset uskonnot, he suuntautuvat uusiin, maallisiin vaihtoehtoihin, kuten marxismiin, poliittiseen edistyksellisyyteen, humanismiin, postmodernismiin tai tieteeseen — jotka kaikki perustuvat oletuksiin, joiden hyväksymiseen vaaditaan merkittäviä uskon loikkia.

Ei ole sattumaa, että vähiten uskonnolliset paikat yhteiskunnassa – korkeakoulut ja yliopistot – ovat myös olleet nopeimpia omaksumaan omituisimmat maalliset opit. Ateistiset humanismin professorit puolustavat yhä väitettä (vastoin kaikkia tieteellisiä todisteita), jonka mukaan miesten ja naisten välillä ei ole biologisia eroja ja että sukupuoli on patriarkaalinen ”sosiaalinen rakenne.” Marxismi on osoitettu niin vääräksi kuin mikä tahansa sosiaaliteoria voidaan todistaa. Kuitenkin ateistit sosiaalitutkimuksen osastoilla takertuvat yhä siihen – he tarvitsevat epätoivoisesti jotakin, mihin uskoa.

Kun myöhempien aikojen pyhät kasvavat evankeliumin tiedossa, he myös kasvavat kyvyssään taistella nykyajan rehottavaa ateismia vastaan ja pystyvät auttamaan sellaisten vaihtoehtoisten ”uskontojen” kumoamisessa, jotka ovat alkaneet hallita kokonaisia yhteiskunnan osa-alueita. Maailman villitykset ovat yhtä epävakaita kuin liikkuva hiekka. Kalliot sitä vastoin ovat pysyviä ja vakaita. Kristus on kallio ja koska meidän täytyy uskoa johonkin, meidän tulisi uskoa Häneen.

Vain Hän on sen arvoinen.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Hyrum Lewis ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Mormonismin vastauksia ateismi-väitteisiin appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Onko todellakin kyseessä siis joku sekopäiden kultti vaiko kenties aivan tuiki tavallinen kirkko?

Kävelevän tietosanakirjan vaimona tähän väliin on pakko todeta, että näiden termien määritelmistä riippuen jokainen kirkko voi olla kultti ja jokainen kulttikin voi olla kirkko. Alkujaan kultilla on nimittäin tarkoitettu yksinkertaisesti ryhmää, jolla on yhteinen uskonnollinen, hengellinen tai filosofinen mielenkiinnon kohde – käytännössä siis mikä tahansa kirkko, myös mormonikirkko. Terminä kultti on kuitenkin valitettavasti saanut aikojen saatossa varsin negatiivisen sävyn ja nykykielessä sillä yleensä viitataankin juuri johonkin ryhmään sekopäitä, jotka odottavat yksisarvisten vapauttavan maapallomme maahisten ikeen alta. Todettakoon siis, että tässä artikkelissa tätä aihetta käsitellään juurikin tämän nykyaikaisen (ja vääristyneen) tulkinnan näkökulmasta.

Mutta takaisin itse asiaan. Selventääksemme tätä mysteeriä, tarkastellaanpa näitä alussa mainitsemiani muutamia yleisimpiä ihmetystä herättäviä seikkoja mormoneista.

Mormoniraamattu. Oikeammin siis Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta.  Kirja, jonka kirjoittivat muinaiset kansat Amerikan mantereella ja jonka Joseph Smith käänsi ja julkaisi englanniksi vuonna 1830. Sittemmin se on käännetty yli sadalle kielelle, myös suomeksi. Mormonit uskovat Raamattuun siinä missä muutkin kristityt ja käyttävät Mormonin kirjaa raamatun ohella, eivät sen korvaajana. Heillä on myös kaksi muuta nykyajan pyhää kirjaa, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi, jotka sisältävät muun muassa monia Joseph Smithin aikanaan saamia ilmoituksia.

Moniavioisuus. Kyllä, palautetun kirkon alkuaikoina valituilla mormonimiehillä oli monia vaimoja, aivan kuten raamatun aikojen profeetoillakin. Syyt olivat pääosin varsin käytännönläheisiä eivätkä alkuunkaan vanhojen riettaiden miesten lihallisten halujen ajamia, kuten kirkon vastustajat usein antavat ymmärtää. Kaikki näistä avioliitoista eivät olleet seksuaalisia lainkaan ja useimmiten tavoitteena oli pitää huoli näiden naisten (joista vallitsevien olosuhteiden johdosta suuri määrä oli leskiä) niin hengellisistä kuin ajallisistakin tarpeista – varmistaa, että heillä oli katto päänsä päällä ja ruokaa lautasellaan. Se oli myös käsky, jonka kautta Herra koetteli pyhien uskollisuutta. Eikä moniavioisuus myöskään ollut tuona aikana millään muotoa laitonta. Ja kun se lopulta kiellettiin Yhdysvalloissa (muiden mormonien toiminnan rajoittamista pyrkivien lakien mukana), myös kirkon silloinen presidentti, Wilford Woodruff, antoi vuonna 1890 virallisen julistuksen, jonka mukaan moniavioisuuden harjoittaminen lopetettaisiin mormonikirkossakin. Kaikki eivät hyväksyneet tätä päätöstä ja senpä vuoksi vielä tänäkin päivänä on joitain yhteisöjä, jotka harjoittavat moniavioisuutta, mutta ne eivät kuulu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.

Kaiken kaikkiaan moniavioisuus on varsin monitahoinen ja monimutkainen aihe, emmekä tiedä kaikkia Herran tarkoitusperiä tuon antamansa käskyn taustalla… mutta eipä meidän tarvitsekaan. Olennaisintahan lienee kuitenkin se, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet eivät harjoita moniavioisuutta enää nykypäivänä, eivät ole tehneet niin yli sataan vuoteen. (Ja mieheni on kuulemma siitä varsin kiitollinen.)

Taika-alusvaatteet. Mormonit tekevät temppeleissä pyhiä liittoja ja henkilökohtaisena muistutuksena noista liitoista, he käyttävät tietynlaisia alusvaatteita – garmentteja. Näillä alusvaatteilla ei kuitenkaan ole millään muotoa mitään mystisiä taikavoimia, ne eivät edes suojaa luodeilta – varsin tylsää, vai mitä? Mormoneille garmentit ovat heidän uskonsa symboli, siinä missä luterilaisille risti kaulaketjussa. Ei taikaa, vain alusvaatteita. (Kaikkihan me käytämme alusvaatteita… eikö niin?!)

Kuolleiden kastaminen. Ei, mormonit eivät kasta kuolleita. He kyllä suorittavat kasteita kuolleiden puolesta, mutta siihen ei liity hautojen ryöstämistä. Mormonit uskovat, että Jumalan lapsista aivan jokainen ansaitsee ja tarvitsee mahdollisuuden ottaa vastaan kastetoimitus voidakseen edetä iankaikkisella taipaleellaan. Mormonit uskovatkin, että – jotta lähtökohdat, ja siten mahdollisuudet, olisivat kaikille samat – myös niille, jotka ovat eläneet ja kuolleet kuulematta evankeliumista, tulee tarjota tuo mahdollisuus ottaa kaste vastaan. Niinpä mormonitemppeleissä kelvolliset jäsenet voivat mennä kasteelle kuolleiden sukulaistensa puolesta. Seikka, joka kuitenkin usein jää huomiotta, on se, että tuolla edesmenneellä henkilöllä on aina valta itse valita tuonpuoleisessa, haluaako hän ottaa tuon toimituksen vastaan vai ei. Kukaan ei pakota ketään mihinkään – valinnanvapaus on yksi mormonikirkon peruspilareista ja se ulottuu verhon tuolle puolenkin.

Muut mystiset riitit ja temppelien suljetut ovet. On suhteellisen luonnollista, että ihminen tulkitsee tuntemattoman olevan jotain mystistä, salaperäistä ja kenties jopa epäilyttävää. Mormonitemppeleihin pääsevät sisälle vain kelvolliset kirkon jäsenet – siis jäsenet, jotka noudattavat kuuliaisesti kirkon oppeja ja käskyjä. Jo edellä mainittujen kuolleiden puolesta suoritettavien kasteiden lisäksi temppeleissä solmitaan iankaikkisia (kuoleman jälkeenkin jatkuvia) avioliittoja ja muita pyhiä toimituksia. Ne eivät ole salaisia, ne ovat pyhiä. Ja noiden toimitusten pyhän luonteen vuoksi niistä ei juurikaan puhuta temppeleiden ulkopuolella. Voin omakohtaisesta kokemuksesta vakuuttaa, etten koskaan ole todistanut kenenkään tanssivan alasti jonkun uhrialttarin ympärillä, saati joutunut uhraamaan ainuttakaan pulua. Olen kuitenkin saanut solmia pienen perheemme yhteen ikuisuudeksi ja tuo varmuus – että perheemme on aina yhdessä – tuo minulle suunnatonta iloa ja onnea.

On hyvä ymmärtää, että temppelit eivät ole kirkkoja – mormonit eivät kokoonnu joka sunnuntai jumalanpalvelukseensa temppeliin, he kokoontuvat kirkkoihin (joita kutsutaan myös kappeleiksi tai seurakuntakeskuksiksi), jonne kaikki ovat tervetulleita. Aivan kaikki.

Profeetan palvonta. Joseph Smithillä on hyvin keskeinen rooli kirkon palauttamisessa näinä myöhempinä aikoina ja mormonit uskovat nykyajan ilmoitukseen elävän profeetan kautta. Lienee siis varsin luonnollista, että he arvostavat suuresti ja kunnioittavat syvästi kirkkonsa johtajia, niin nykyisiä kuin menneitäkin. Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat kuitenkin kirkon keskipiste, evankeliumin periaatteet pohjaavat kokonaisuudessaan Kristuksen opetuksiin ja esimerkkiin – ja Hänen sovitustyöhönsä. Mormonit eivät palvo profeettojaan, he palvelevat Jumalaansa.

Amerikkalainen hapatus. Joseph Smith siis palautti Jeesuksen Kristuksen kirkon näinä myöhempinä aikoina ja kyllä, se tapahtui Yhdysvalloissa. Kirkossa on kuitenkin tätä nykyä lähes 16 miljoonaa jäsentä ympäri maailmaa, joista reilu enemmistö asuu Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kirkon johdossa on amerikkalaisten lisäksi eurooppalaisia, aasialaisia, afrikkalaisia, latinalaisamerikkalaisia… kaikenlaisia ihmisiä, kaikenlaisista taustoista. Kirkon keskus saattaa olla Utahissa Yhdysvalloissa, mutta kirkko itsessään on kansainvälinen ja maailmanlaajuinen.

Voinemme (toivottavasti) tässä vaiheessa olla yhtä mieltä siitä, että kun asioihin perehdytään himpunkin pintaa syvemmälle, alkaa salaperäisyyden sumu hälvetä – ja sen mukana kirkon kulttimaiset piirteetkin. Ja jos vielä jaksaa nähdä sen vaivan, että tutustuu muutamaan mormoniin, niin voi hyvinkin äkkiä huomata heidän olevan tuiki tavallisia kansalaisia, tuiki tavallisine vahvuuksineen ja tuiki tavallisine heikkouksineen. 16 miljoonaan voi toki mahtua jokunen sekopääkin, mutta heidän uskonnollaan ei sen asian kanssa ole mitään tekemistä.

Siis ei, mormonikirkko ei ole kultti.

Artikkelin on kirjoittanut Tanja Robinson.

The post Mormonit – kirkko vai kultti? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

1. Loukatuksi tuleminen

Voitko kuvitella, millainen murhenäytelmä se on, että niin monet ihmiset eivät mene kirkkoon sunnuntaisin, jäävät pois toiminnoista ja usein jättävät kirkon kokonaan, koska heitä on loukattu. Minusta on lähes käsittämätöntä, että he voivat antaa jonkun toisen henkilön estää heitä tulemasta kirkkoon. Meitä kaikkia on loukattu. Kaikkialla on ihmisiä, jotka ovat ajattelemattomia tai töykeitä. He sanovat ja tekevät asioita, jotka voivat loukata tunteitasi, suututtaa sinut ja saada sinut tuntemaan, että et enää koskaan halua palata. He ovat tietämättömiä tekojensa seurauksista ja saavat sinut miettimään: ”Miksi haluaisin olla tuon henkilön lähettyvillä” tai ”Miksi haluaisin tulla kirkkoon näiden ihmisten kanssa?” Näin sanoessamme meidän täytyy pitää mielessämme, että meillä on voima valita, loukkaannummeko vai emme. Useimmiten, jos meitä loukataan yhdessä paikassa, meitä epäilemättä loukataan toisessakin.

Jos huomaat loukkaantuvasi usein, kysy itseltäsi rehellinen kysymys: ”Loukkaannunko usein elämäni muilla osa-alueilla?” Huomaat todennäköisesti, että ihmiset yleensäkin ärsyttävät sinua, eivät vain mormonit. Ellet telkeä itseäsi kotiisi ja osta kultaista noutajaa, on ihan sama, minne menet. Törmäät aina ihmisiin, jotka ärsyttävät sinua. Outoja ihmisiä on kaikkialla, jokaisessa kirkossa. Pidä tätä mahdollisuutena olla Kristuksen kaltainen ja anna anteeksi niille ihmisille, jotka eivät ole kovin ystävällisiä sinua kohtaan, mutta älä jätä kirkkoa sen takia. Se ei ole sen arvoista, että yhden varomattoman henkilön takia riistät lapsiltasi, ystäviltäsi ja muilta kirkossa olevilta, saati sitten Herralta, kaikki kirkossa mukana olemisen ansiosta saamasi siunaukset ja valitset tulla loukatuksi.

2. Et ymmärrä oppia

Jos auttaisit lapsiasi rakentamaan puumajan, opastaisit todennäköisesti heitä keskittämään majan puunrungon ympärille tai lähelle sitä. Valitettavasti liian monet ihmiset hyppäävät perusasioiden yli ja menevät suoraan puun kauimmille oksille nähdäkseen nopeammin ja paremmin. Oksat ovat heikkoja ja epävakaita ja liian suuri paino saattaa aiheuttaa ikävän putoamisen. Vain koska et ymmärrä jotakin juuri nyt, ei tarkoita, että se ei olisi totta. Ihmiset kuulevat yhdestä epämääräisestä lainauksesta jossakin ja jäävät pois. Jos kuulet jotakin, mikä tuntuu oudolta, kysy itseltäsi: ”Onko se todella niin?” Onko mahdollista, että se vain tuntuu oudolta, koska et ole kuullut sitä aikaisemmin? On ihmisluonnon mukaista kieltää asiat, joita emme ole kuulleet aikaisemmin. Älä anna ensireaktion peittää alleen niitä monia kertoja menneisyydestä, kun Pyhä Henki on todistanut sinulle totuudesta.

Ihmiset unohtavat nopeasti palautuksen tapahtumien loogisuuden ja sen, miten epäloogista on, että joku Joseph Smithin kaltainen olisi voinut keksiä kaiken tämän omasta päästään. He unohtavat perustuksensa ja jättävät huomiotta evankeliumin voimarakenteen keskittyessään muutamiin lausuntoihin, joita ei ole selitetty tai ymmärretty kunnolla. ”Jumala ei ole koskaan kironnut ketään sen takia, että he uskovat liikaa”, selitti Joseph Smith. ”Mutta Hän kirosi ihmisiä epäuskon tähden.” (Teachings of the Prophet Joseph Smith)

Muistatko, kun sinulla viimeksi oli jokin fyysinen vaiva ja vietit koko yön Googlea selaillen ja yrittäen tehdä itsellesi diagnoosia. Yrität löytää jonkin tutkimuksen, joka antaisi sinulle rauhaa ja syrjäyttäisi pelon…mutta mitä kauemmin etsit, sitä pahemmalta sinusta tuntuu. On todennäköistä, että diagnoosisi on aivan pielessä. Kysy vain keneltä tahansa lääkäriltä, mitä mieltä he ovat Googlesta. Usein, mitä kauemmin vietät aikaa Googlessa, sitä kauempana olet totuudesta myös mormonismia tutkiessasi. Surullista kyllä, vihaisten ihmisten äänet ovat paljon voimakkaampia kuin onnellisten ja tyytyväisten.

Elämme tiedon aikaa. Pääset käsiksi melkein mihin tahansa haluamaasi tietoon. Kirkko on avoin kirja. Kuulen ihmisistä, jotka ovat jättämässä kirkon, koska he ovat kuulleet ”opista” (joka todennäköisesti ei edes ole oppi), josta on puhuttu kauan sitten. Koska he vasta nyt kuulevat siitä, he olettavat kirkon valehdelleen heille tai yrittäneen peitellä heidän selville saamaansa asiaa. Kaikki nämä asiat, jotka ”tulevat ilmi”, kirkko on julkaissut itse. Se löytyy kirkon omista julkaisuista. Jos kirkko olisi halunnut ”peitellä” asioita, se ei olisi julkaissut niitä. Se, että jotakin asiaa ei korosteta kirkon luokkien oppitunneilla ei tarkoita, että joku yrittäisi piilotella sitä sinulta. Meillä ei vain ehkä ole tarpeeksi tietoa aiheesta, joten se jätetään huomiotta hämmennyksen vähentämiseksi. Ihmiset unohtavat, että palautus ei ole vielä täydellinen. Olemme keskellä sitä! Pidä vain lujasti kiinni ja asiat ilmoitetaan ajallaan.

3. Se on vain liian vaikeaa

Kolme tuntia kirkossa? Tehtävät? Kokoukset? Pyhäpäivän pyhittäminen? Kymmenykset? Viisauden sana? Kaksi vuotta lähetystyössä? Nämä ovat vain muutamia asioita, jotka saavat ihmiset jättämään kirkon. Kirkon opetukset ovat ristiriidassa joidenkin asioiden kanssa, joita ihmiset haluavat tehdä, ja se ärsyttää…eikö niin? Joten miksi en etsisi internetistä jotakin tietoa, joka jotenkin todistaa kirkon vääräksi. Sitten minun ei tarvitse tehdä kaikkia noita asioita…eikö niin? On vaikeaa olla mormoni. Sen ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Ei ollut helppoa olla kristitty varhaisina aikoina, kulkea piirtämässä kaloja hiekkaan, koska pelkäsit henkesi puolesta. On paljon vaatimuksia ja paljon miellettäviä rajoituksia. Joseph Smith sanoi: ”Uskonnolla, joka ei vaadi kaiken uhraamista, ei ole milloinkaan kylliksi voimaa tuottaa elämälle ja pelastukselle välttämätöntä uskoa.”

Olen viimeiset kaksi vuotta opettanut aamuseminaaria. Se tarkoittaa, että nousen ylös kello 4.30 aamulla valmistautuneena ja valmiina pitämään oppitunnin yli 30 teini-ikäiselle. Sitten teen töitä koko päivän, koska en saa mitään rahallista korvausta palvelutyöstäni kirkossa. Menen kotiin niin pian kuin pääsen, jotta voin viettää aikaa perheeni kanssa ja sitten valmistaudun seuraavaa oppituntia varten herätäkseni taas aikaisin seuraavana aamuna. Lauantai on joskus vapaapäivä, mutta sunnuntaina menemme kirkkoon. Se on vaikeaa…mutta mitä muutakaan tekisin aikani kuluksi!

Olen miettinyt tätä pitkään ja hartaasti. Mikä on vaihtoehto kaikille mainitsemilleni asioille. Jos en menisi kirkkoon sunnuntaina kolmeksi tunniksi, mitä sitten tekisin? No…voisin mennä katsomaan jalkapallo-ottelua. Tekisikö se minusta onnellisemman? Jos minulla ei olisi kirkon tehtävää…miten löytäisin yhtä monia mahdollisuuksia palvella toisia? Lääkärit ja psykologit kautta maailman ovat sitä mieltä, että toisten palveleminen on hyväksi terveydelle ja edistää onnellisuutta. Kirkon tehtävä ei kai sitten voi olla huono asia. Pyhäpäivän viettäminen? ”Mutta se on vapaapäiväni”, saatat sanoa. No, mikä olisi parempaa, kuin viettää päivä omistautuneena viettämään aikaa perheen kanssa ja rentoutua? Haluaisit olla 10 % rikkaampi, etkä haluaisi maksaa kymmenyksiä? Käyttäisit kuitenkin todennäköisesti tuon rahan johonkin jonninjoutavaan, kuten 98% amerikkalaisista tekee joka tapauksessa. (Todisteeksi tästä on tehty tutkimuksia ihmisten rahankäyttötavoista). Miksi et lahjoittaisi rahaa hyvään asiaan, kuten kirkolle? ”Viisauden sana estää minua pitämästä hauskaa!” Todellako? Tarvitseeko minun edes käsitellä tätä asiaa? Lähetystyö? Missä olisimme ilman sitä? (Minä henkilökohtaisesti.) Kaiken huipuksi…jos aiot uskoa Raamattuun tai olla kristitty, täytyy käydä kirkossa, pyhittää lepopäivä, maksaa kymmenykset, kohdella ruumistamme Jumalan temppelinä ja olla lähetyssaarnaaja! Joten vaikka aiot jättää mormonikirkon, sinulla on yhä velvollisuus tehdä nämä asiat, jos haluat olla Raamattuun uskova kristitty!

Afrikkalainen sananlasku sanoo: ”Tyyni meri ei saa aikaan taitavia merimiehiä.” Jos pohjimmiltasi olet lähdössä sen takia, että se on liian vaikeaa, kuvittele miten vaikeaa varhaisten kristittyjen on ollut pysyä vahvana uskossa omana aikanaan.

4. Kirkon vastainen kirjallisuus

Minun kohdallani suuri osa kirkon vastaisesta kirjallisuudesta on itse asiassa ollut lisätodistuksena siitä, että kirkko on totta. Olen ollut kiitollinen siitä, koska se on saanut minut pohtimaan asioita, joita en aikaisemmin ollut huomioinut. Olen jopa ystävystynyt ihmisten kanssa, jotka tuovat sen esille keskustelussa. On hyväksyttävää olla ystäviä ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä kanssasi. Ei ole syytä olla kunnioittamatta ihmisten mielipiteitä ja olla silti ystäviä.

Mutta sinun täytyy ymmärtää, että mikään kirkon vastainen kirjallisuus ei ole puolueetonta. Siksi sitä sanotaan ”anti”-kirjallisuudeksi. Vastaavasti, et todennäköisesti saa puolueetonta mielipidettä hartaalta mormoniltakaan. Kristus kävi läpi saman tarkastelun. Kaikki Häntä vastaan julkaistu materiaali saisi jopa kaikkein uskollisimman Kristuksen seuraajan kyseenalaistamaan kristillisyytensä. Mutta emme kiinnitä siihen paljoa huomiota, koska tiedämme, että hänen vihollisensa ovat kirjoittaneet sen.

Jos sinulle annetaan kirkon vastaista kirjallisuutta, on vain reilua, että tutkit molempia puolia tasavertaisesti ja sinnikkäästi. Kun minun eteeni tulee jotakin ”outoa”, tutkiskelen ja pohdiskelen sitä. En oleta mitään enkä hyppää johtopäätöksiin. En tee hätiköityä päätöstä asiasta. Otan huomioon kaikki asiat, jotka tällä hetkellä hyväksyn ja uskon ja kysyn itseltäni, miksi en haluaisi uskoa tutkimaani asiaa.

Esimerkiksi, Joseph Smith käänsi Mormonin kirjan käyttäen urimia ja tummimia ja näkijänkiveä. Tämä on yleisesti tiedetty ja hyväksytty asia. Sitten joku yllättäen yrittää saada Joseph Smithin näyttämään oudolta maalaamalla hänestä kuvan pää haudattuna johonkin ”taikahattuun”. Näkijänkivi tai urim ja tummin mainitaan kohdissa 2. Moos. 28:30, 1. Sam. 28:6, 4. Moos. 27:18-21, Esra 2:63, Neh. 7:65, 3. Moos. 8:8 ja Ilm. 2:17. Hepreankielen translitteroinnissa (kirjoituksen muuntamista kirjoitusjärjestelmästä toiseen) nimet urim ja tummin vastaavat sanoja ”valot” ja ”täydellisyydet”. Joten mietipä sitä. Jos käännät päiväsaikaan kiven avustuksella, joka säteilee valoa, miksi et peittäisi kasvojasi hattuun saadaksesi aikaan pimeyden, jossa valo voisi loistaa?! Kuulostaisiko se vähemmän oudolta tai hyväksyttävämmältä, jos hän olisi pitänyt peittoa päänsä päällä hatun sijaan?

Tämä on vain yksi klassisista esimerkeistä jostakin asiasta, joka pitää vain mietiskellä perusteellisesti ja liioittelematta. Nykyään sanomme: ”Älä tee kärpäsestä härkästä.” Mutta Kristus sanoi sen paremmin. Älä ”siivilöi hyttystä ja nielaise kamelia!

5. Synti

Hyvin usein synti johtaa ihmiset yhteen tai useampaan edellä mainituista asioista. Vaikka emme halua tunnustaa sitä, synnillä on iso merkitys ihmisille. Syntiä tehdessämme henkemme julistaa sodan lihaamme vastaan. Tunnemme fyysistä pahaa oloa tehdessämme huonoja asioita, koska meissä oleva valo on vähentynyt. Synnin vaikutukset voivat viedä meidät kahteen suuntaan. Se voi nöyryyttää meidät parannukseen tai se voi yllyttää meidät vihaan, turhautumiseen ja ärsyyntymiseen. Jos henkilö ei halua tehdä parannusta, luonteva vaihtoehto on todistaa, että Jumala ei ole todellinen tai että Hänen kirkkonsa ei ole totta. Näin ollen pääset kiipelistä, eikä sinun enää tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Syyllisyys on läsnä…ja siitä pitää päästä eroon. Voit joko poistaa ne käskyt elämästäsi, jotka tekevät siitä syntiä, tai voit pyytää Kristusta poistamaan synnin. Jos olen liian häpeissäsi tai ylpeä myöntääksesi virheesi, yllä mainitut neljä asiaa tulevat houkutteleviksi tavoiksi päästä eroon kirkosta ja eroon syyllisyydestä. On vaikeaa tehdä parannusta, joten saattaa tuntua helpommalta perustella kirkon olevan väärässä ja löytää kirkko tai elämäntapa, joka ei pidä sinua tilivelvollisena omista teoistasi.

Rakastan mormonikirkkoa. En ole löytänyt mitään, missä olisi enemmän järkeä. Teen syntiä, katselen kirkon vastaista kirjallisuutta ja työ on joskus vaikeaa, en ymmärrä kaikkia asioita, joita jokainen kirkon johtaja on sanonut, minua on loukattu joitakin kertoja…mutta asiat, jotka tiedän…tiedän…ja siksi menen aina takaisin.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Greg Trimble ja se on julkaistu gregtrimble.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Älä hylkää mormonismia näiden 5 syyn takia appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Rakkauden vallankumous

Muistatko mitä Israelissa tapahtui niihin aikoihin, kun Kristus tuli kuvioihin? Israel oli alkanut elää omien suullisten lakiensa ja perimätietojensa mukaan, tai sen mukaan, mitä me nykyään saatamme kutsua ”kulttuuriksi?” Israelin ”kulttuuri” Kristuksen ilmaantuessa oli yksi tuomitsevimmista ja tekopyhimmistä kulttuureista, mitä maailmassa on koskaan ollut. Se oli hyvin eristäytynyt ja suvaitsematon kulttuuri. Mutta Kristus ilmaantui paikalle ja heitti verkkonsa kaikenlaisten ihmisten sekaan. Kreikkalaisten, roomalaisten, samarialaisten, ja kaikkien muiden kansojen sekaan ympäri maailman. Hänen verkkonsa peitti jopa pahimmat katuvat syntiset. Ainoat ihmiset, jotka jäivät ulkopuolelle tai olivat kirottuja, olivat paatuneita, eliittiin kuuluvia ihmisiä… ”kirjureita, fariseuksia ja hurskastelijoita”, jotka ”siivilöivät hyttysen ja nielaisivat kamelin.” Kristus toi heille rakkauden, myötätunnon ja laupeuden vallankumouksen. Hän rakensi kulttuurin, joka oli suunnattu sydämeltään nöyrille, ja joka iljetti niitä, jotka käyttivät elämänsä virheiden etsimiseen toisista. ”Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa (Matt. 23:27).”Valtaosa israelilaisista eli kulttuurinsa ja taikauskonsa mukaisesti. Tämä on ollut jokaisen liittokansan kirouksena, mikä sai Joseph Smithin sanomaan: ”Se, mitä monet ihmiset sanovat synniksi, ei ole syntiä; teen monia asioita murtaakseni taikauskoisuuden, ja aion murtaa sen.” (History of the Church, 4:445 (7 November 1841)). Kirkko ei menetä ihmisiä opin takia. Kulttuuri ja taikausko ovat ne asiat, jotka aiheuttavat tarpeetonta kiistaa.

Voin kuvitella ajan, joka ei ole kovin kaukana, jolloin homoseksuaalinen mies, heteromies, motoristi tatuointeineen, tupakoiva nainen, alkoholilta löyhkäävä mies, nuoripari, jolla on vaikeuksia kymmenysten maksamisessa, äskettäin uudelleen kastettu, kirkosta erotettu jäsen, parrakas ja farkkuihin pukeutunut mies, ja palannut lähetyssaarnaaja, joka on koukussa pornografiaan, istuvat saman seurakunnan kokouksessa yhdessä, ja ovat kirkossa koko kolme tuntia ilman, että joku riisuu heidät katseellaan tai sanoillaan. Tulee olemaan aika, kun mormonismi sekä uskollinen usean sukupolven mormoni kunnioittaa sanontaa, joka lukee kaikissa kirkkoa edustavissa opasteissa… ”Vierailijat tervetulleita.” Ei synnitön vierailija, koska Jeesus sanoi, että ”eivät terveet tarvitse parantajaa” (Matt. 9:12), vaan vierailija, joka tulee kaikkine heikkouksineen. Mormonismi ja sen rakkauden vallankumous tulee olemaan aikaa, jolloin perheet tuossa seurakunnassa ymmärtävät, miten vaikeaa ihmisille on astua sisälle kirkkorakennukseen, kun he tuntevat eksyneensä liian kauas.

Suvaitsevaisuuden vallankumous

En koskaan unohda sitä, kun kävelin parakkikylään ja koputin erään naisen ovelle, joka oli kirkon kirjoissa, mutta ei ollut ollut aktiivinen 25 vuoteen. Hänellä oli aviomies ja pari lasta. Muistan, kun hän istui keinutuolissa, (hän oli pelkkää luuta ja nahkaa), ja toivotti meidät kyynelsilmin tervetulleiksi keskustelemaan hänen ja hänen miehensä kanssa. Hänestä saattoi nähdä, että vuosien huumeiden käyttö oli tuhonnut hänet. Kun kysyimme, tulisiko hän kirkkoon kanssamme, en koskaan unohda hänen vastaustaan:

”En koskaan enää astu jalallani kirkkoon. Olen tehnyt liian paljon. Jumala ei haluan minua huoneeseensa enää koskaan.”

Avasin nopeasti Mormonin kirjan Alman kirjan luvusta 36, luin muutaman jakeen profeetan sanoja, joka oli käynyt läpi helvetin, ja vakuutin hänelle, että hän ei ollut ”tehnyt liian paljoa.” Istuimme siinä… kun hän alkoi itkeä hallitsemattomasti. Hän kertoi syntisestä elämästä, jollaisesta en ollut koskaan kuullut aikaisemmin… ja sanoi painokkaasti: ”JUMALA EI HALUAN MINUN TULEVAN HUONEESEENSA ENÄÄ KOSKAAN.” Sellaisille ihmisille ei ole helppoa tulla kirkkoon, jotka ovat eläneet henkisen piinan ja kärsimyksen täyttämää elämää, mikä johtuu heidän menneisyytensä valinnoista. He tietävät, että he ovat tehneet väärin. He eivät tarvitse ketään muistuttamaan heitä siitä. Kun he lopulta ottavat tuon askelen eteenpäin, on hyvä mahdollisuus, että nämä ovat heidän sydämensä tunteet, kun he kulkevat sisään noista kappelin ovista:

”Olen täällä, koska tarvitsen Vapahtajan apua… ja tarvitsen sinun apuasi. Olen täällä, koska minulla ei ole toivoa, ei onnea, ei perhettä, eikä ystäviä. Olen täällä, koska olen pohjalla, ja olen täällä, koska Vapahtajan armollinen käsi johdatti minut tänne Pyhän Hengen voimalla. Olen täällä, koska minussa oleva valo ei ole kokonaan hävinnyt ja toivon ja rukoilen, että laitat vähän sytykettä siihen nuotioon, etkä tukahduta sitä halveksimalla minua.”

Uskon, että tämä vallankumous – mormonismi – saa aikaan ympäristön, jossa ihmisillä on aina hyvä olla, kun he astuvat sisälle kirkkorakennukseen. He tuntevat olevansa kotona. Heistä ei koskaan tunnu siltä, että heidän täytyy varoa selustaansa. Heidän ei koskaan tarvitse murehtia sitä, mitä sisar se ja se ajattelee hänen vaatteistaan, tai mitä veli tuo ja tuo ajattelee siitä, että hän palasi kotiin lähetystyöstä normaalia aikaisemmin. Ne, jotka ovat eksyneet kirkosta nuorempina, tuntevat itsensä tervetulleiksi, kun he tulevat takaisin hoitamaan haavojaan. Heidän ei tarvitse kärsiä toisten närkästyksestä vanhojen asioiden ja kauan sitten sovitettujen syntien takia. Henkilön menneisyys ei merkitse mitään tälle pyhien uudelle sukupolvelle. ”Kuka olet nyt?!”, me kysymme. Emme kysy: ”kuka olit silloin?”

Katsoivatkohan ihmiset Moosian poikia sanoen… ”Keitä he luulevat olevansa? Kuinka he voivat olla lähetyssaarnaajia? Kuinka he voivat edustaa Kristusta? Miten he voivat antaa ohjeita kirkossa, vaikka he olivat syntisistä viheliäisimpiä? Laittoivatkohan noiden mahtavien lähetyssaarnaajien aikalaiset heidät maksamaan synneistä, jotka oli jo maksettu? Koska noilla parannuksen tehneillä pojilla oli kyky päästä yli menneisyydestään, he saattoivat olla ainoita nefiläisiä maailmassa, joilla oli halua ja kykyä tehdä vaikutus noihin viheliäisiin laamanilaisiin. Ihmiset, jotka ovat kokeneet valtavia haasteita tai tehneet suuria virheitä elämässään, ja jotka ovat olleet halukkaita näyttämään heikkoutensa eläytymällä muiden kokemuksiin, pystyvät tavoittamaan sellaiset ihmiset kuin nuo vihamieliset lamanilaiset, joiden tavoittamista pidettiin jopa mahdottomana. Ja kaikki tämä on rakkauden ansiota. Rakkauden, joka siirtyy ihmisestä toiseen. Ojennettu käsi, käsivarsi hartioilla, tai palava rukous sellaisen henkilön puolesta, joka on kokenut vaikeuksia elämässään. Nykyinen mormonismi tarvitsee uudelleenkäynnistystä. Meidän täytyy kannustaa toisiamme sen sijaan, että olemme samanlaisia ruikuttajia kuin Jeesuksen vertauksessa mainitut viinitarhan työntekijät.

Palvelemisen vallankumous

Eräs vaikuttavimmista lähetyssaarnaajista, joiden kanssa palvelin lähetyskentällä kertoi minulle, että hän rakasti alkoholin ja tupakan tuoksua kirkossa. Hän sanoi: ”Se on muutoksen tuoksu.” Kirkonpenkissä istuu joku, joka yrittää päästä eroon huonosta tavasta, oppien samalla Kristuksesta, ja toivoen ystävän apua saadakseen ajatuksensa pois tuosta riippuvuudesta… ja silti jotkut meistä siirtyvät kaukaisimpaan penkkiriviin sanoen samalla epäystävällisiä asioita. Se on sopimatonta! Se on väärin! Miten ihmiset voivat tehdä niin! Släm! Mäiskis! Pam! Ja häpeä valtaa taas tuon kamppailevan sielun, kun hän palaa takaisin yksinäiseen asuntoonsa.

Näen paikan, jossa ihmiset järjestävät opiskeluryhmiä tukeakseen niitä, jotka tarvitsevat ystäviä, joille puhua internetissä ja sosiaalisessa mediassa kuulemistaan asioista. Näen paikan, missä ihmiset auttavat toisiaan, kysyvät kysymyksiä, selvittävät huolia, ja puhuvat rehellisesti asioista, jotka askarruttavat heitä elämässä ja kirkossa. Näen ajan, jolloin ”kotiopetus” viittaa ”palvelemiseen” ja se tapahtuu enemmän rakkauden kuin kiintiöiden takia. Näen ajan, jolloin ”toveruudesta” tulee ”ystävyyttä”, ja jolloin puhdas rakkaus on suurempi kannuste kuin syyllisyys.

Uskon, että mormonismi ja sen vallankumous tuottaa ihmisiä, jotka eivät tee muistilistaa asioista, joiden tekeminen on tai ei ole sallittua pyhäpäivänä… ja jotka sitten vaativat muita toimimaan oman norminsa ja listansa mukaisesti. Uskon, että tulemme näkemään ajan, jolloin ohjelmallisia kokouksia supistetaan 50 % samalla kun noiden kokousten tehokkuus lisääntyy saman verran. Vietämme vähemmän aikaa suljettujen ovien takana keskustellen kaikesta, mitä meidän pitäisi tehdä, ja enemmän aikaa palvellen sananlaskun mukaisia orpoja ja leskiä. Saavutamme taas tosiuskonnon ja kitkemme pois ohjelmallisen uskonnon.

Jäsenet lisäävät taas henkilökohtaista pyhien kirjoitusten opiskeluaan. Lähetyssaarnaajat alkavat opettelemaan pyhien kirjoitusten kohtia ulkoa, jotta heidän lähteissään riittäisi vettä. Eikä kirkon tehtäviä enää pidetä ylennyksinä, joissa onnittelut ovat paikallaan. Kaikenlainen juhlallisuus kuolee tämän vallankumouksen myötä kaikkein suurimman sukupolven, mitä maailma on koskaan nähnyt, noustessa valtaan.

Toivon, että tämä vallankumous tapahtuu nopeasti… koska tämä maailma tarvitsee rakkautta… ja tuon rakkauden täytyy lähteä Siionista.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Greg Trimble ja se on julkaistu gregtrimble.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Mormonismin vallankumous appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Voisiko olla mahdollista, että evankeliumi ei toimi sinun kohdallasi?

Liian monet meistä tuntevat olevansa niitä jäseniä, jotka eivät kuulu joukkoon, unohdettuja Jumalan lapsia ”piparimuotti”-mormonien joukossa. Kun vertaamme itseämme muihin, saatamme tuntea olomme pettyneiksi – jopa huijatuiksi – erityisesti jos olemme yrittäneet elää niiden periaatteiden mukaan, joiden on kerrottu tekevän meidät onnellisiksi. Mutta vertailuja tekemällä jätämme huomiotta monia keskeisiä asioita, jotka voivat lisätä ymmärrystämme ja hälventää huoliamme:

1. Herra tarvitsee meidän monimuotoisuuttamme

Kirkon jäsenistö on paljon kauniimpi ja monimuotoisempi kuin mikään kaavamainen käsitys sallii.

Aivan liian monilla meistä, olimmepa jäseniä tai emme, on tapana yhdistää sana ”mormoni” aivan erityiseen stereotyyppiin. En tiedä sinusta, mutta minä en muista koskaan nähneeni pyhien kirjoitusten kohtaa tai lukeneeni konferenssipuhetta, jossa sanotaan: ”Asu mukavassa talossa puolisosi kanssa ja palvele piispana/apuyhdistyksen johtajana siihen asti, kun sinulla on 500 lastenlasta.”

Vaikka tällaisessa elämäntavassa ei ole mitään vikaa, meidän muiden ei pitäisi langeta siihen ansaan, että ajattelemme tekevämme jotain väärin, jos elämämme ei ole täsmälleen mainitun kuvauksen kaltaista.

Totuus on se, että kirkon jäsenistö on paljon kauniimpi ja monimuotoisempi kuin mikään kaavamainen käsitys sallii. Näin on, koska ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumi vallitsee jokaisessa kulttuurissa, rodussa, kansallisuudessa ja kielessä” (LDS.org). Kristuksen kaltaiset ominaisuudet ovat yleismaailmallisia, ja kuten Dallin H. Oaks sanoi: ”Hänen armonsa on kaikkia varten.” Tämän lisäksi Herra tarvitsee erilaisia ihmisiä valtakuntansa rakentamiseen. Etkö usko? Katso mormon.org -sivustolta, miten miljoonat ihmiset ympäri maailmaa elävät evankeliumin mukaan. (Suomeksi käännettynä täältä).

2. Kenenkään elämä ei ole täydellistä

Lopeta oman elämäsi vertaileminen toisten elämiin! Kenenkään elämästä ei puutu koettelemuksia, vaikka sinusta siltä näyttääkin.

On liian helppoa tehdä vertailuja sen perusteella, mitä luulemme näkevämme. Mutta kuten tätini aina sanoo: ”Jos menet vertailumaahan, tulet sieltä takaisin joko liioittelevana tai halventavana.”

Miten totta se onkaan. Miten usein olemmekaan tehneet vertailuja, joiden lopputuloksena tunnemme olevamme joko parempia tai huonompia kuin toiset? Vertaileminen ajaa ulos rakkauden. Ja lisäksi se tekee olomme surkeaksi! Kuten Jeffrey R. Holland sanoi vitsaillen: ”Miten valoisa tulevaisuudennäkymä se onkaan – nielaista annos etikkaa joka kerta, kun joku ympärillä oleva kokee onnen hetken!”

Seuraavan kerran, kun tunnet taivaan voimat vähäisenä elämässäsi, yritä unohtaa ”reiluus”. Päästä irti kaikesta siitä katkeruudesta, jota saatat tuntea jotakuta sellaista kohtaan, jolla näyttää olevan elämä ilman koettelemuksia. Et ikinä tiedä, millaisia kokemuksia ihmisillä on pinnalle näkyvien hymyjen takana.

3. Olemme alttiina toisten vapaalle tahdolle

Kristuksen sovitus ottaa huomioon jokaisen virheemme, kuten myös kaikki ne vääryydet, jotka on tehty meitä kohtaan.

Joskus, vaikka yritämme tehdä kaiken oikein, elämä ei suju suunnitelmien mukaan. Yksi syy siihen on se, että Jumala antaa ihmisten käyttää vapaata tahtoaan.

Vapaa tahto on keskeinen osa taivaallisen Isän suunnitelmaa. Kuten Robert D. Hales sanoi: ”Tahdon vanhurskaan käyttämisen ansiosta valo voi karkottaa pimeyden ja me voimme elää iloisina ja onnellisina.” Se toimii myös vastakkaisessa tapauksessa, kun ihmiset käyttävät vapaata tahtoaan itsekkäästi. Jos olet joskus ollut jonkun henkilön itsekkäiden valintojen uhri – ja niin käy meille kaikille joskus – voi olla vaikeaa uskoa, että Herralla on yhä suunnitelma sinua varten. Kuten James E. Faust sanoi puheessaan ”Voimat, jotka pelastavat meidät”: ”Pettymykset ja takaiskut Jumalan työssä tulevat kuitenkin olemaan tilapäisiä, sillä työ tulee etenemään.”

Muista myös, että Kristuksen sovitus lopulta vapauttaa meidät kaikista elämän pettymyksistä, huolimatta siitä, mikä ne aiheutti. Älä koskaan menetä toivoasi. Herra on luvannut meille, että ”kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:7).

4. Herralla on suunnitelma sinua varten

Kun kohtaat vastoinkäymisiä, älä luovu evankeliumin ja sen perusperiaatteiden mukaan elämisestä. Niin tekemällä menetät rauhan tulevaisuudessa.

Tämä totuus voi olla vaikeinta muistaa, erityisesti kun kohtaamme vastoinkäymisiä. Meitä saattaa houkutella päivittäisistä tavoista, kuten pyhien kirjoitusten opiskelusta ja rukouksesta luopuminen, erityisesti jos epäilemme, että ne eivät toimi kohdallamme.

Mutta evankeliumista ja sen periaatteista luopuminen riistää sinulta ilot, joiden et koskaan uskonut olevan mahdollisia. Puheessaan ”Vain muutaman asteen ero,” Dieter F. Uchtdorf varoittaa: ”Vuosien kuluessa palvellessani Herraa ja lukuisissa puhutteluissa olen oppinut, että ero onnellisuuden ja murheen välillä yksilöissä, avioliitoissa ja perheissä johtuu usein vain muutaman asteen virheestä.” Älä luovu rakastavan taivaallisen Isän ohjauksesta tuskan hetkellä.

Herran suunnitelmassa ei aina näytä olevan järkeä rajoitetun näkökulmamme perusteella, mutta muistele elämääsi taaksepäin huomataksesi, mitä Hän on jo tehnyt hyväksesi tähän mennessä. Keitä ihmisiä hän on tuonut elämääsi? Mitä taitoja olet kehittänyt kokemustesi kautta? Mitä kykyjä olet käyttänyt toisten hyväksi? Älä anna periksi. Luota Häneen. Hänen viisautensa ja rakkautensa ovat asioita, joihin voimme aina luottaa.

5. Evankeliumin mukaan eläminen ei ole ”piparimuotti”

Evankeliumin ei ole koskaan ollut tarkoitus tuottaa tietyn ”tyyppisiä” henkilöitä. Ennemminkin Herra pyytää, että sitoutuisimme elämään evankeliumin mukaan.

Ajatus, että Jumala haluaa meidän kaikkien olevan samanlaisia, on tarua. Itse asiassa, ainoa asia, joka Hänen uskollisilla seuraajillaan on yhteistä, on todistus ja sitoumus elää evankeliumin mukaan; se tekee sinusta mormonin, ei se, kuinka monta lasta sinulla on tai miten asut.

Koettelemukset ovat tietysti osa elämää, elimmepä evankeliumin mukaan tai emme; muista se, ennen kuin uskottelet itsellesi, että evankeliumi ei toimi sinun kohdallasi. Seuraavan kerran, kun huomaamme tekevän vertailuja, Dieter F. Uchtdorf ehdottaa, että kysyisimme itseltämme seuraavat kysymykset:

• Onko elämälläni merkitystä?
• Uskonko minä Jumalaan?
• Uskonko minä, että Jumala tuntee minut ja rakastaa minua?
• Uskonko minä, että Jumala kuulee rukoukseni ja vastaa niihin?
• Olenko todella onnellinen?
• Johtavatko pyrkimykseni minua korkeimpiin hengellisiin tavoitteisiin ja arvoihin elämässä?

Niin kauan kuin pyrimme joka ikinen päivä vastaamaan näihin kysymyksiin varmasti: ”Kyllä!”, olemme oikealla polulla.

Artikkelin on kirjoittanut Marlan Spencer ja se on alun perin julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Krista Kora.

The post Miksi en tunne olevani ”piparimuotti”-mormoni? appeared first on SeuraaKristusta.fi.