”Oon lapsi Jumalan ja saavuin päälle maan” (Laulu 187). ”Me olemme taivaallisen isän tyttäriä. Hän rakastaa meitä ja me rakastamme Häntä.” (Nuorten Naisten johtoaihe) Alkeisyhdistyksestä lähtien koko elämämme ajan laulamme ja opimme siitä, kuinka olemme Jumalan lapsia. Koska tämä tieto on juurrutettu meihin niin syvälle, oletamme usein sen olevan jotain, johon kaikki uskovat. Itse asiassa oppi siitä, että olemme sananmukaisesti Jumalan henkilapsia, on uniikki mormonikirkon oppi eikä muu uskonnollinen maailma ajattele samoin. Sen lisäksi, että se on uniikkia, se on myös perusta kaikelle, mitä uskomme Jumalasta, ihmisestä ja pelastussuunnitelmasta. Kuinka saimme tietää tästä suurenmoisesta totuudesta ja miksi toiset torjuvat sen, on tärkeä käsite mormonien ymmärtää.

Keitä uskontunnustusten mukaan olemme

Yksi suurimmista syistä, miksi kristillinen maailma torjuu opin Jumalan sananmukaisista henkilapsista, on se, kuinka heidän uskontunnustuksensa määrittelevät Jumalan. Kuten vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt:

”Vuonna 325 jKr. Rooman keisari Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen käsittelemään – muun muassa – kasvavaa riitakysymystä Jumalan oletetusta ’kolmiyhteydestä’. Kirkonmiesten, filosofien ja kirkollisten arvohenkilöiden kiihkeistä kiistelyistä sai alkunsa (125 vuoden ja kolmen muun suuren kirkolliskokouksen jälkeen) 4 Nikealainen uskontunnustus, josta myöhemmin muotoutui mm. Athanasiuksen uskontunnustus. Nämä erilaiset uskontunnustusten kehittelyt ja muunnelmat – ja niitä vuosisatojen saatossa seuranneet – julistivat, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat käsitteellisiä, ehdottomia, ylimaallisia, kaikkialla läsnä olevia, samaa olemusta olevia, yhdessä ikuisesti olevia ja tuntemattomia, vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita sekä ajan ja paikan tuolla puolen olevia.

Sellaisissa uskontunnustuksissa kaikki kolme jäsentä ovat erillisiä persoonia, mutta He ovat yksi olento – usein mainittu ’kolminaisuuden salaisuus’. He ovat kolme eri persoonaa, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi. Kaikki kolme persoonaa ovat käsittämättömiä, kuitenkin se on yksi käsittämätön Jumala. Olemme samaa mieltä arvostelijoidemme kanssa ainakin siinä asiassa – että sellainen jumaluuden käsite on todella käsittämätön.” (Jeffrey R. Holland, Liahona, maaliskuu 2007, painotus lisätty)

Useimmat mormonit ymmärtävät, että tämä näkemys Jumalasta on varsin erilainen meidän omasta ajatuksestamme henkilökohtaisesta Jumalasta, jolla on fyysinen ruumis (OL 130:22), mutta monetkaan eivät ymmärrä sen koko laajuutta. Kristillisten uskontunnustusten mukaan Jumala ei ole vain henkiolento vailla fyysistä ruumista (kuten me uskomme Pyhän Hengen olevan), vaan Hän on vailla minkäänlaista muotoa. Yleisesti käytetty ilmaisu on ”vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita” (Westminsterin tunnustus). Tämä viittaa siihen, että Jumala on muodoton henkiolemus, joka ei näytä lainkaan ihmiseltä. Meitä ei ole luotu tämänkaltaisen Jumalan sananmukaiseksi kuvaksi. Tästä johtuen Hän ei ole eikä voi olla sananmukaisesti taivaallinen Isämme, sillä Hän ei ole lainkaan meidän kaltaisemme.

Kuten eräs mormonihistorioitsija on selittänyt:

”400-luvulta lähtien kristillinen oppi oli kasvattanut Luojan ja luotujensa väliin lähes ylitsepääsemättömän kuilun. Kristityt päätyivät uskomaan, että ihmiskunta oli luotu tyhjästä. Jumala ei ollut seppä, joka työsti uuteen muotoon jo olemassa olevia materiaaleja, vaan jotain täysin erilaista ja irrallaan luomistyöstään – salaperäinen ja tuntematon. Raamatun kuvaus Jumalan ja meidän välisestä vanhempi-lapsi-suhteesta ymmärrettiin pääosin vertauskuvana eikä niinkään sananmukaisena sukulaisuussuhteena. Ajatus siitä, että asia saattaisikin olla toisin, useimpien kristillisten ajattelijoiden arvion mukaan, rienaavasti alentaisi Jumalaa tai vaarallisesti kohottaisi ihmiskuntaa.” (McBride, Revelations in Context)

Tästä voimme huomata, että uskontunnustusten yksi suuri ongelma ei ole vain se kuinka ne määrittelevät Jumalan vailla fyysistä ruumista, vaan se, että ne erottavat ihmisen Jumalasta määrittelemällä Hänen olevan jotain muuta kuin taivaallinen Isämme. Isyys on keskeistä kaikelle sille, mitä Jumala on ja mitä Hän on ilmoittanut itsestään. Todellakin, ”on huomattava, että kaikista arvonantoa, kunnioitusta ja ihailua osoittavista nimityksistä” Jumala ”on pyytänyt meitä puhuttelemaan itseään Isäksi” (Kahdentoista apostolin koorumi, Liahona, kesäkuu 2002). Kuten ensimmäisessä uskonkappaleessammekin sanotaan: ”me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään” (1. UK, painotus lisätty). Jumalan määritteleminen henkiolemukseksi vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita, kieltää Jumalalta Hänen isyytensä ja etäännyttää Hänet siitä, mikä on hänelle kallisarvoisinta – Hänen lapsistaan.

Kieltämällä Jumalan todellisen isyyden uskontunnustukset riistävät meiltä myös synnyinoikeutemme Jumalan poikina ja tyttärinä. Sillä, jos Jumala ei todellisuudessa ole taivaallinen Isämme, silloin meillä ei ole oikeutta pyrkiä koskaan tulemaan Hänen kaltaisekseen. Koska tämä yksinkertainen huomio on koko pelastussuunnitelman perusta, tämä yksi väärä oppi on tehnyt enemmän tuhotakseen ihmisen ymmärryksen Jumalan suunnitelmasta kuin mikään muu yritys koskaan. Varmastikin tämä oli yksi syy, miksi Jumala itse ilmestyi Joseph Smithille, jotta Hän pystyi paljastamaan ihmiskunnalle, kuka Hän todella on ja siten myös keitä me todella olemme. Onko mikään ihme, että tuossa yhteydessä Jumala ilmoitti, että ”kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään” (JS-H 1:19).

Keitä todella olemme

Vaikka ilmoitukset Raamatussa, Mormonin kirjassa sekä Kallisarvoisessa helmessä kaikkia viittaavat ihmiskuntaan Jumalan lapsina, ne ainoastaan sivuavat tämän termin täyttä ja sananmukaista merkitystä. Ensimmäistä kertaa tällä taloudenhoitokaudella tämä oppi ilmoitettiin selkeästi Oppi ja liitot -kirjan luvussa 93. Kristuksen ensin ilmoitettua, että Hänellä oli kuolevaisuutta edeltävä elämä ”alussa Isän luona” ja Hänen ”Esikoisenaan”, Hän sitten kertoi, että ”mekin olimme alussa Isän luona” ”Henkinä”. Tämä yksinkertainen ilmoitus paljastaa, että ennen kuin tulimme tänne maan päälle, meillä oli kuolevaisuutta edeltävä elämä henkiolentoina taivaassa, sananmukaisesti Jumalan henkilapsina.

Vaikka kyseessä onkin perusoppi, josta olemme kuulleet koko elämämme ajan, se ilmoitettiin ensimmäistä kertaa tässä jakeessa. Se antaa ymmärtää, että jos Kristus oli esikoinen, niin sitten mekin synnyimme ja kasvoimme Jumalan sananmukaisina henkilapsina. Ensimmäisen presidenttikunnan virallinen julistus vahvisti tämän:

”Aikaisemman olemassaolon oppi – joka on ilmoitettu hyvin selkeästi etenkin myöhempinä aikoina, valaisee ihanan selkeästi muutoin niin salaperäistä ongelmaa ihmisen alkuperästä. Se osoittaa, että ihminen syntyi henkenä taivaallisista vanhemmista ja kasvoi aikuiseksi Isän iankaikkisissa asumuksissa ennen tulemistaan maan päälle.” (Joseph F. Smith)

Oppi on selkeä. Me sananmukaisesti synnyimme Jumalan henkilapsiksi ja taivaallinen Isämme ja Äitimme kasvattivat meidät iankaikkisuudessa. Perhejulistus vahvistaa ja selittää tarkemmin tätä totuutta:

”Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä. Sukupuoli on yksilön kuolevaisuutta edeltävän, kuolevaisuuden aikaisen ja iankaikkisen identiteetin ja tarkoituksen oleellinen ominaisuus” (Perhe – julistus maailmalle).

Oppi ja liitot -kirjan luvussa 93 esitetty ilmoitus selittää, että henkiämme ei luotu tyhjästä, kuten monet ovat olettaneet, vaan ne luotiin ”älystä”, jota ”ei ole luotu eikä tehty, eikä sitä voidakaan luoda eikä tehdä” (OL 93:29). Vaikka on paljon spekuloitu sitä, mitä tämä iankaikkinen äly on, kirkon virallinen määritelmä yksinkertaisesti kuvaa sen olevan ”henkiainetta, joka on ollut olemassa ennen meidän syntymistämme henkilapsiksi” (PKO: Äly). Ilmeisesti tämä ”henkiaine” (OL 131:7) on jumalallista ainesta (OL 93:36) ja tästä aineesta meidän henkemme luotiin, kun synnyimme Jumalan henkilapsiksi.

Tästä johtuen Abraham kutsuu Jumalan henkilapsia ”älyiksi, jotka oli järjestetty ennen kuin maailma oli … sillä hän seisoi niiden keskellä” (Abr. 3:22-23, painotus lisätty; tämän kohdan ”älyt” on PKO:n mukaan määritelty ”Jumalan henkilapsiksi”).

Vaikka iankaikkisuudessa onkin hetki, jolloin synnyimme Jumalan henkilapsiksi, meitä kutsutaan asianmukaisesti iankaikkisiksi olennoiksi. Kuten presidentti Dieter F. Uchtdorf selitti:

”Meidät on tehty iankaikkisuuden aineksesta. Me olemme iankaikkisia olentoja, kaikkivaltiaan Jumalan lapsia, Hänen, jonka nimi on Loputon ja joka lupaa iankaikkisia siunauksia luvutta. Loput eivät ole meidän määränpäämme” (Dieter F. Uchtdorf, Liahona, toukokuu 2014).

Opimme tästä useita syitä, miksi meitä aiheellisesti kutsutaan ”iankaikkisiksi olennoiksi”, mukaan lukien sen, että henkemme on tehty iankaikkisesta aineksesta, olemme iankaikkisten vanhempien lapsia ja että elämme iankaikkisesti. Toinen syy iankaikkisuudellemme on se, että synnyimme hengiksi kuolevaa edeltävässä iankaikkisuudessa ja rajallisesta kuolevaisuuden näkökulmastamme se on kuin olisimme aina olleet olemassa. Todellakin, vaikuttaa sitä, ettei meillä ole alkua, sillä ”olimme olemassa ennen” tämän maan alkua ja ”olemme olemassa jälkeen” maailman lopun, näin ollen pyhien kirjoitusten kielen mukaisesti meitä aiheellisesti kutsutaan ”iankaikkisiksi”. (Abr. 3:18)

Keitä meistä voi tulla

Oppi siitä, että olemme sananmukaisesti Jumalan henkilapsia on ylentävä ja innoittava totuus, joka johdattaa meidät ymmärtämään jumalallisen potentiaalimme. Kuten eräs entinen BUY:n uskonnon professori seitti:

”Sen tietäminen, mikä Jumala on, tarkoittaa sen tietämistä, mikä ihminen on ja miksi hän voi tulla. Tämän tiedon menetys selittää pitkälti ihmiskunnan nykyahdingon. Veden tavoin ihminen ei voi nousta puitteitaan korkeammalle. Jos enenevissä määrin miehet ja naiset valitsevat rypeä lihallisuuden mudassa, meidän täytyy muistaa, että heille on opetettu ihmisrodun syntyneen tuosta mudasta. Meillä ei ole paljoakaan intoa kurkottaa tähtiin, jos emme usko tulleemme tähdistä.” (Rodney Turner, painotus lisätty)

Kun ymmärrämme tulleemme taivaasta Jumalan henkilapsina, se juurruttaa meihin halun palata taivaaseen ja tulla taivaallisten vanhempiemme kaltaiseksi. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen ilmoitus, joka ensin opettaa meille meidän olevan Jumalan henkilapsia, sitten paljastaa korkeimman jumalanpalvelusmuodon olevan, ei vain yksinkertaisesti ylistää Jumalaa tai edes rukoilla Häntä, vaan tulla taivaallisen Isämme kaltaiseksi, aivan kuten Jeesus Kristus teki.

Herra selitti:

”Minä annan teille nämä sanat, jotta te voitte ymmärtää ja tietää, kuinka apalvella, ja tietää, mitä palvelette, jotta voitte tulla Isän luokse minun nimessäni ja ajan tullen saada hänen täyteydestään. Sillä jos te pidätte minun käskyni, te saatte hänen täyteydestään ja teidät kirkastetaan minussa, kuten minut on kirkastettu Isässä; sen tähden minä sanon teille, että te saatte armoa armon lisäksi.” (OL 93:19-20)

Tämä yksinkertainen perustotuus, että olemme Jumalan henkilapsia ja meillä on kyky tulla hänen kaltaisikseen, on keskeistä pelastussuunnitelmalle. Kun Vapahtajamme Jeesus Kristus kutsuu meitä seuraamaan Häntä, tähän Hän yrittää meitä johdattaa – tulemaan Jumalan kaltaiseksi, aivan kuten Hänkin teki! Niin suurenmoiselta kuin tämä tulevaisuudennäkymä meistä saattaa nyt vaikuttaakin, se on mahdollista juurikin siitä syystä, että olemme Jumalan lapsia.

Kuten ensimmäinen presidenttikunta kerran selitti:

”Ihminen on Jumalan lapsi, Hänen jumalalliseksi kuvakseen muovattu ja jumalallisilla ominaisuuksilla siunattu ja kuten maallisen isän ja äidin poikavauva on kykenevä ajallaan tulemaan mieheksi, samoin taivaallistenvanhempien kehittymätön jälkikasvu on kykenevä, ikuisuuden ja ajan kokemuksen kautta, kehittymään Jumalaksi.” (Messages of the First Presidency)

Muistakaamme aina se perustavalaatuinen voima, joka löytyy tuosta yksinkertaisesta totuudesta – minä olen Jumalan lapsi.

Artikkelin on kirjoittanut Mark A. Mathews ja se on alun perin julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.