Tom Christofferson – Kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin D. Todd Christoffersonin, veli – kertoo matkastaan ja näkökulmastaan homomormonina uudessa kirjassaan ”That We May Be One” (”Jotta voisimme olla yhtä”). 

Tom Christofferson oli varma, että mormonikirkosta kuuluvat uutiset olivat vain ”huhuja”.

Elettiin marraskuun 15. päivää 2015 ja Christoffersonin puhelin värisi lakkaamatta uusista viesteistä koskien Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäisen presidenttikunnan julkaisemaa ilmoitusta siitä, etteivät saman sukupuolen edustajien välisten liittojen lapset saisi pappeuden toimituksia ja kuinka homoavioliitot luokitellaan luopumukseksi.

Tom, joka kuvailisi itseään ”onnelliseksi homomormoniksi”, lähetti tekstiviestin veljelleen, vanhin D. Todd Christoffersonille, joka kuuluu kirkon kahdentoista apostolin koorumiin. Apostoli vahvisti uutiset. Tom Christofferson oli ymmällään.

Myöhemmin tuona samana iltana vanhin Christofferson kertoi puhelimessa veljelleen kuvanneensa juuri haastattelun silloisen kirkon tiedotusjohtajan, Michael Ottersonin, kanssa ja lisäsi: ”Jos sinusta tuntuu, että sinun täytyy ottaa minuun etäisyyttä, ymmärrän kyllä.”

”Sinä et ole koskaan ottanut etäisyyttä minuun ja olen varma, ettei se aina ole ollut sinulle miellyttävää”, Tom Christofferson sanoi veljelleen. ”En tietenkään aio millään muotoa perääntyä luotasi.”

Tämä herkkä ja veljellinen keskustelu on yksi monista henkilökohtaisista kokemuksista, joita Tom Christofferson jakaa uudessa kirjassaan, joka kertoo hänen elämästään ja hengellisestä matkastaan pois ja sitten takaisin mormoniuskoon.

”Minulle homous on yksi suurimmista siunauksista elämässäni, sillä päädyin pisteeseen, jossa minun oli tiedettävä, että Kristus elää; että Hänen sovituksensa ja ylösnousemuksensa ovat tosiasioita, joilla on vaikutusta minun elämääni”, Christofferson kertoi Deseret News -uutistoimistolle. ”Toiset saavat tuon tiedon omin keinoin, mutta tämä sai minut etsimään tietoa. Olen uskomattoman kiitollinen tästä polustani.”

Christoffersonin tarinaa esitettiin myös paikallisen televisiokanavan erityisohjelmassa lokakuun yleiskonferenssikokousten välissä. Ohjelmassa esiintyi Christoffersonin ja hänen veljiensä haastattelujen lisäksi myös seurakunnan ja vaarnan johtajia, jotka auttoivat häntä palaamaan mormoniuskoon lähes kahden vuosikymmenen jälkeen.

Halu valaista hyväksyvän perheensä ja paikallisen seurakuntansa avoimen asenteen osoittamaa rakastavaa esimerkkiä motivoi häntä ja hän ajatteli, että jakamalla oman tarinansa hän jakaisi heidän tarinansa. Christoffersonin mukaan se oli tarina, joka osoitti kuinka tulla ”Siionin kansaksi”.

”Yhdessä saamme aikaan suurempaa kykyä ymmärtää, tuntea myötätuntoa sekä empatiaa ja sehän se todella luo yhteisön”, hän sanoi. ”Voimme tulla yhteen ja tuoda mukanamme kokemuksemme, ymmärryksemme, ominaisuutemme, luonteenpiirteemme, lahjamme ja kaiken. Kaikesta tuosta monimuotoisuudesta syntyy kukoistava yhteisö.”

Jeff Benedict, kirjailija ja Christoffersonin ystävä, sanoi uskovansa Christoffersonin ja tämän kirjan olevan suuressa roolissa tuon yhteisön luomisessa – yhteisön, johon Christofferson uskoo hänelle toisten osoittaman Kristuksen kaltaisen rakkauden vuoksi.

”Tom Christofferson ja hänen henkilökohtainen matkansa ovat tuoneet ymmärrystä ja innoitusta mormoniyhteisöön”, Benedict sanoi. ”Sitäkin tärkeämpää on, että hänen tarinansa on toiminut parantavana ainesosasena ja toivon lähteenä homoille veljillemme ja lesboille sisarillemme, joista monet ovat lymynneett aivan liian pitkään yksinäisissä varjoissa uskomme reunamilla.”

Christofferson huomasi ensimmäisen kerran olevansa erilainen ollessaan 5-vuotias. Hänet kasvatettiin mormoniperheessä, joten hän meni kokoaikaiseen lähetystyöhön ja sen jälkeen naimisiin naisen kanssa Los Angelesin temppelissä. Tuntien rukouksista, päivien paastoamisesta ja vuosien palvelemisesta huolimatta, hän oli siltikin homo, hän kirjoittaa kirjansa esittelyosiossa.

Ymmärtämättä alkuunkaan kuinka sovittaa yhteen homous ja mormonius, parin avioliitto purettiin ja Christofferson pyysi tulla erotetuksi kirkosta. Hän aloitti pitkän parisuhteen miespuolisen kumppanin kanssa ja oli onnellinen, hän kertoi.

”Olin hyvin onnellinen ei-mormoni ja nyt olen jälleen hyvin onnellinen mormoni”, Christofferson sanoi. ”Mielestäni yksinkertaistamme liiaksi, jos yksinkertaisesti kuvittelemme, ettei ymmärtämämme järjestelmän ulkopuolella ole onnea. On olemassa ystävyyssuhteita ja elämän iloja ja kaikkea muuta ja vankka halu olla hyvä ja moraalinen ihminen, tehdä maailmasta parempi paikka. Onni tulee kaikista noista asioista.”

Suurin rooli Christoffersonin tarinassa oli hänen perheensä hyväksynnällä. Christofferson sanoi hänen vanhempiensa rukoilleen ja paastonneen saadakseen innoitusta ja he saivat sitä.

”Emme ymmärrä tai tiedä kuinka kaikki tämä toimii iankaikkisuudessa”, Christofferson kirjoitti vanhempiensa kertoneen yhdelle hänen veljistään tuolloin. ”Joten me aiomme varmistaa, että nautimme jokaisesta hetkestä Tomin kanssa tässä elämässä.”

He kutsuivat perheneuvoston koolle ja rohkaisivat kaikkia rakastamaan Tomia ja hänen kumppaniaan. Heidän vastauksensa toimi hänelle ja heidän perheelleen ja lopulta johdatti hänet takaisin kirkkoon.

”Tärkein neuvoni toisille perheille on etsiä innoitusta, joka on oikeaa heidän lapsilleen ja heidän perheilleen”, Christofferson sanoi.

Aika poissa kirkosta ei ollut Christoffersonille synkkää aikaa, mutta hän ikävöi evankeliumin tuomaa suurempaa tarkoitusta elämässään.

”Yksi asia, jota odotin palatessani kirkkoon, oli tuntea jälleen tuota suurempaa tarkoitusta, nautintoa suurempaa merkitystä elämälleni”, hän sanoi, ”Täältä löydän sen. On myös ihmisiä, jotka löytävät suurempaa tarkoitusta ja merkitystä muualta.”

Noin 10 vuotta sitten hän löysi itsensä seisomasta paikallisen connecticutilaisen seurakuntansa piispan, Bruce Larsonin, etuovelta. Hän esitteli itsensä, selitti olevansa homo ja elävänsä parisuhteessa ja miettivänsä, olisiko hän tervetullut mormonikirkkoon.

”Hänen välitön vastauksensa oli: ’meistä olisi ihanaa, jos tulisit ja toisit kumppanisikin. Meistä olisi ihana oppia tuntemaan teidät molemmat. Kutsumuksemme seurakuntana on tulla tehokkaammiksi Kristuksen opetuslapsiksi. Te voitte auttaa meitä. Me tuomme kaikki mukanamme jotain ja työskentelemme yhdessä tuon pyrkimyksen eteen’”, Christofferson kertoi. ”Luulen, että silmiinpistävää tässä oli se, että pystyin olemaan rehellinen elämästäni ja silti tuntea olevani tervetullut palvelemaan Jumalaa heidän kanssaan. Puhumme paljon temppeliin pääsemisen vaatimuksista ja kenties unohdamme, että kirkkoon pääsemisen vaatimuksia ovat yksinkertaisesti halu tuntea Kristus ja rohkeus tulla paikalle.”

Piispa Larson kertoi Hong Kongista lähettämässään sähköpostiviestissä, että tuo ensimmäinen tapaaminen oli tapaaminen, jota hän ei koskaan unohtaisi.

”Muistan hänen olleen hermostunut – ja kukapa ei olisi? Hän oli siellä kysymässä piispalta, jota hän ei ollut koskaan aiemmin tavannut, sitä yhtä erittäin nöyrryttävää ja pelottavaa kysymystä: ’Olenko tervetullut kirkkoon?’” Larson kirjoitti. ”Mutta hän oli niin vilpitön ja harras syissään olla siellä, että keskustelumme oli suurenmoinen.”

Christofferson ja hänen kumppaninsa kutsuttiin seurakuntaan, jonka monet jäsenet työskentelivät suurille yrityksille, matkustelivat kansainvälisesti ja heillä oli vahva lähetystyöohjelma, Christofferson kertoi.

”He olivat virittäytyneet ajattelemaan toisten ihmisten kokemusta”, hän sanoi. ”He olivat tietoisia siitä, kuka kävelee ovista sisään ja pyrkivät saamaan ihmisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi.”

Noihin aikoihin Christofferson tutustui myös New York Knicks -koripalloseuran entiseen toimitusjohtajaan, Dave Checkettsiin, ja hänen vaimoonsa Debiin. Checketts palveli tuolloin vaarnanjohtajana New Yorkissa Yorktownin vaarnassa. Christoffersonin aktiivisuuden kirkossa kasvaessa, Checketts kutsui hänet aika ajoin kotiinsa lauantaiaamuisin opiskelemaan pyhiä kirjoituksia ja keskustelemaan evankeliumista. Checketts kertoi, että Christoffersonin aito pyrkimys ymmärtää oppia ei ainoastaan koskettanut häntä vaan myös innoitti häntä kirkon johtajana sisällyttämään joitain heidän selville saamiaan ajatuksia vaarnan visioon.

Lopulta Christoffersonin halu palata kirkkoon sai hänet päättämään parisuhteensa kumppaninsa kanssa – eroa suri hänen lisäkseen myös hänen perheensä, joka oli oppinut rakastamaan tätä miestä.

Christoffersonin veljellä, vanhin D. Todd Christoffersonilla, oli myös oma roolinsa veljensä paluussa takaisin kirkkoon. Mutta Tom Christofferson sanoo, että hänen veljensä, vanhin Christofferson, ei jakele neuvojaan helpolla.

”Sinun täytyy toden teolla pyytää ja anoa. Luulen, että hänen herkkyytensä on siinä, että hän haluaa tukea ihmistä löytämään itse omat vastauksensa ja kulkemaan tietä, jota he tuntevat innoitusta kulkea”, Tom Christofferson sanoi. ”Kerroin hänelle, että olin alkanut käydä jälleen kirkossa. … Mutta alkaessani käydä jälleen kirkossa, en todellakaan kuvitellut olevan tilannetta, jossa voisin olla jälleen jäsen. Halusin todella olla paikassa, jossa voisin tuntea henkeä vahvemmin, olla osa opetuslapseuteen ja palvelemiseen keskittyvää yhteisöä. … Oletin, että kaikki muu kuuluisi tämän jälkeiseen elämään.”

Veljekset ovat käyneet monia keskusteluja, joista on ollut apua Tomille, mutta hän on hyötynyt myös veljensä pitämistä puheista, aivan kuten muutkin kirkon jäsenet. Hän oli Marriott Centerissä kuuntelemassa, kun vanhin Christofferson mainitsi ”voimallisista ajatuksista” puheessaan, ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme”, joka Tom Christoffersonin mukaan on edelleenkin yksi vaikuttavimmista puheista, joita hän on koskaan kuullut.

”Puhun kirjassa jokapäiväisestä leivästä, uskossa kulkemisesta tänä päivänä”, Christofferson sanoi. ”Ja kävi ilmiselväksi, että eteeni oli luotu polku, jota kulkea.”

Lopulta koitti päivä, jolloin Christofferson liittyi uudelleen kirkkoon. Checketts johti pienimuotoista kastetilaisuutta kappelilla Salt Lake Cityssä. Piispa Larson kastoi Christoffersonin, jonka sitten konfirmoi hänen veljensä, vanhin Christofferson. Jokainen Christoffersonin veljistä lausui muutamia sanoja. Checketts kertoi sen olleen suurenmoinen, hengentäyteinen ja pyhä tilaisuus.

”Tom Christofferson on tarinan paras osa. Hän on siunannut esimerkillään meidän elämäämme niin suuresti. En pysty sanoin kuvailemaan mitä on merkinnyt koko seurakunnallemme, että hän on kulkenut tuota polkua ja että olemme saaneet olla osa sitä. Se on ollut yksi mielekkäimmistä siunauksistamme”, Checketts sanoi. ”Lukemalla hänen kirjansa, voit kurkistaa hänen sydämeensä. Mielestäni se on mestariteos.”

Larsonin mukaan kirjalla on potentiaalia auttaa satoja HLBTQ-jäseniä, heidän perheitään sekä kirkon johtajia ja jäseniä.

”Se kertoo siitä, kuinka hyväksyä ja rakastaa ketä tahansa, jonka matka on saattanut olla erilainen kuin omasi”, sanoi Larson, joka vapautettiin piispan tehtävästään noin viisi vuotta sitten. ”Sen suhteen jokaisen kirkon jäsenen pitäisi lukea se.”

Checketts oli samaa mieltä siitä, että kirjalla pitäisi olla kauas ulottuva vaikutus mormonikulttuuriin.

”Se on uskomaton tarina, vertaansa vailla”, Checketts sanoi. ”Siinä on kaikki toivo, jota vain voit pyytää. Uskomaton perhe, suurenmoisia esimerkkejä Kristuksen kaltaisesta rakkaudesta käytännössä ja liuta muita, joilla oli oma roolinsa hänen elämässään, meidän yrittäessämme löytää tämän aiheen suhteen paikkamme, jossa voimme tuntea olomme hyväksi.”

John Gustav-Wrathall, Affirmation-ryhmän – joka pyrkii tarjoamaan tukea niin harjoittaville kuin ei-harjoittaville HLBT-mormoneille – toiminnanjohtaja, on ollut Christoffersonin ystävä monien vuosien ajan. He olivat samankaltaisessa tilanteessa tavatessaan; heidät molemmat oli erotettu kirkosta ja he olivat parisuhteessa saman sukupuolen edustajan kanssa, edelleen kuitenkin vaalien todistustaan ja palvellen seurakunnassaan. He ovat ystäviä edelleenkin.

Gustav-Wrathal kertoi Christoffersonin tarinan olevan malliesimerkki rajattomasta, hyväksyvästä, rakastavasta, tuomitsemattomasta ja Kristuksen kaltaisesta lähestymistavasta.

”Jokainen ihminen on erilaisessa tilanteessa ja heillä on erilaisia tarpeita, joten mitä yksi ihminen saattaa oppia Tomin tarinasta ja kokemuksesta, voi olla täysin poikkeavaa siitä, mitä joku toinen on siitä oppinut”, Gustav-Wrathal sanoi. ”Tomin matkassa ihailen sitä luottamuksen tunnetta, jota Tom on kantanut mukanaan tällä matkalla, ja pystyn ehdottomasti samaistumaan siihen; hänellä ei välttämättä ollut kaikkia vastauksia, mutta hän oli halukas ikään kuin ottamaan sen askeleen, mikä milloinkin tuntui sopivalta ja vain luottamaan, että sen tekeminen, mikä tuntui oikealta, olisi oikein.”

Christofferson sanoi, ettei hän täysin ymmärrä Herran tarkoitusta siinä, kuinka asiat ovat tapahtuneet, mutta hän tuntee varmuutta ollessaan halukas kulkemaan eteenpäin luottaen siihen, että jonain päivänä hän ymmärtää paremmin.

”Se ei koske vain HLBTQ-ihmisiä, se koskee kaikkia. Meillä kaikilla on ongelmia elämässämme … joita emme pysty täysin selättämään ymmärryksellämme Vapahtajasta ja evankeliumista”, hän sanoi. ”Joten kaikilla meillä on asioita, joiden suhteen meidän on sanottava: ’Minä pohdin, minä rukoilen ja olen halukas kulkemaan eteenpäin uskoen, että jossain vaiheessa saan suurempaa selvyyttä.’”

Christofferson toivoo tarinansa auttavan lukijoita, mutta hän myös rohkaisee vahvasti kaikkia etsimään omia vastauksiaan elämänsä vaikeuksiin kääntymällä Jeesuksen Kristuksen puoleen.

”Kulttuurillisesti olemme taipuvaisia osoittamaan ihmisiä ja sanomaan: ’Meidän pitäisi…olla kuin hän’, minkä en usko auttavan henkilöä, joka on asetettu tuohon roolimallin asemaan tai ihmisiä, jotka yrittävät raivata omaa polkuaan”, Christofferson sanoi. ”Jos joku voi oppia jotain tästä kokemuksesta, toivon sen olevan päättäväisyys seurata sinne, minne he tuntevat tulevansa johdetuksi; seurata Vapahtajaa.”

Artikkelin ovat kirjoittaneet Trent Toone sekä Morgan Jones ja se on alun perin julkaistu Deseret News -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.