Siitäkin huolimatta, että mormoneja on Suomenkin kaduilla kulkenut jo 40-luvulta lähtien (ja muualla maailmalla jo sata vuotta ennen sitä), monetkaan eivät tiedä näiden ihmisten uskonnosta paljoakaan. Eivät ainakaan faktatietoa. Mormoniraamattu, moniavioisuutta, taika-alusvaatteita, kuolleiden kastamista ja muita mystisiä riittejä temppeleiden suljettujen ovien takana, profeetan palvontaa… amerikkalaista hapatusta, vähintäänkin.

Onko todellakin kyseessä siis joku sekopäiden kultti vaiko kenties aivan tuiki tavallinen kirkko?

Kävelevän tietosanakirjan vaimona tähän väliin on pakko todeta, että näiden termien määritelmistä riippuen jokainen kirkko voi olla kultti ja jokainen kulttikin voi olla kirkko. Alkujaan kultilla on nimittäin tarkoitettu yksinkertaisesti ryhmää, jolla on yhteinen uskonnollinen, hengellinen tai filosofinen mielenkiinnon kohde – käytännössä siis mikä tahansa kirkko, myös mormonikirkko. Terminä kultti on kuitenkin valitettavasti saanut aikojen saatossa varsin negatiivisen sävyn ja nykykielessä sillä yleensä viitataankin juuri johonkin ryhmään sekopäitä, jotka odottavat yksisarvisten vapauttavan maapallomme maahisten ikeen alta. Todettakoon siis, että tässä artikkelissa tätä aihetta käsitellään juurikin tämän nykyaikaisen (ja vääristyneen) tulkinnan näkökulmasta.

Mutta takaisin itse asiaan. Selventääksemme tätä mysteeriä, tarkastellaanpa näitä alussa mainitsemiani muutamia yleisimpiä ihmetystä herättäviä seikkoja mormoneista.

Mormoniraamattu. Oikeammin siis Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta.  Kirja, jonka kirjoittivat muinaiset kansat Amerikan mantereella ja jonka Joseph Smith käänsi ja julkaisi englanniksi vuonna 1830. Sittemmin se on käännetty yli sadalle kielelle, myös suomeksi. Mormonit uskovat Raamattuun siinä missä muutkin kristityt ja käyttävät Mormonin kirjaa raamatun ohella, eivät sen korvaajana. Heillä on myös kaksi muuta nykyajan pyhää kirjaa, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi, jotka sisältävät muun muassa monia Joseph Smithin aikanaan saamia ilmoituksia.

Moniavioisuus. Kyllä, palautetun kirkon alkuaikoina valituilla mormonimiehillä oli monia vaimoja, aivan kuten raamatun aikojen profeetoillakin. Syyt olivat pääosin varsin käytännönläheisiä eivätkä alkuunkaan vanhojen riettaiden miesten lihallisten halujen ajamia, kuten kirkon vastustajat usein antavat ymmärtää. Kaikki näistä avioliitoista eivät olleet seksuaalisia lainkaan ja useimmiten tavoitteena oli pitää huoli näiden naisten (joista vallitsevien olosuhteiden johdosta suuri määrä oli leskiä) niin hengellisistä kuin ajallisistakin tarpeista – varmistaa, että heillä oli katto päänsä päällä ja ruokaa lautasellaan. Se oli myös käsky, jonka kautta Herra koetteli pyhien uskollisuutta. Eikä moniavioisuus myöskään ollut tuona aikana millään muotoa laitonta. Ja kun se lopulta kiellettiin Yhdysvalloissa (muiden mormonien toiminnan rajoittamista pyrkivien lakien mukana), myös kirkon silloinen presidentti, Wilford Woodruff, antoi vuonna 1890 virallisen julistuksen, jonka mukaan moniavioisuuden harjoittaminen lopetettaisiin mormonikirkossakin. Kaikki eivät hyväksyneet tätä päätöstä ja senpä vuoksi vielä tänäkin päivänä on joitain yhteisöjä, jotka harjoittavat moniavioisuutta, mutta ne eivät kuulu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.

Kaiken kaikkiaan moniavioisuus on varsin monitahoinen ja monimutkainen aihe, emmekä tiedä kaikkia Herran tarkoitusperiä tuon antamansa käskyn taustalla… mutta eipä meidän tarvitsekaan. Olennaisintahan lienee kuitenkin se, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet eivät harjoita moniavioisuutta enää nykypäivänä, eivät ole tehneet niin yli sataan vuoteen. (Ja mieheni on kuulemma siitä varsin kiitollinen.)

Taika-alusvaatteet. Mormonit tekevät temppeleissä pyhiä liittoja ja henkilökohtaisena muistutuksena noista liitoista, he käyttävät tietynlaisia alusvaatteita – garmentteja. Näillä alusvaatteilla ei kuitenkaan ole millään muotoa mitään mystisiä taikavoimia, ne eivät edes suojaa luodeilta – varsin tylsää, vai mitä? Mormoneille garmentit ovat heidän uskonsa symboli, siinä missä luterilaisille risti kaulaketjussa. Ei taikaa, vain alusvaatteita. (Kaikkihan me käytämme alusvaatteita… eikö niin?!)

Kuolleiden kastaminen. Ei, mormonit eivät kasta kuolleita. He kyllä suorittavat kasteita kuolleiden puolesta, mutta siihen ei liity hautojen ryöstämistä. Mormonit uskovat, että Jumalan lapsista aivan jokainen ansaitsee ja tarvitsee mahdollisuuden ottaa vastaan kastetoimitus voidakseen edetä iankaikkisella taipaleellaan. Mormonit uskovatkin, että – jotta lähtökohdat, ja siten mahdollisuudet, olisivat kaikille samat – myös niille, jotka ovat eläneet ja kuolleet kuulematta evankeliumista, tulee tarjota tuo mahdollisuus ottaa kaste vastaan. Niinpä mormonitemppeleissä kelvolliset jäsenet voivat mennä kasteelle kuolleiden sukulaistensa puolesta. Seikka, joka kuitenkin usein jää huomiotta, on se, että tuolla edesmenneellä henkilöllä on aina valta itse valita tuonpuoleisessa, haluaako hän ottaa tuon toimituksen vastaan vai ei. Kukaan ei pakota ketään mihinkään – valinnanvapaus on yksi mormonikirkon peruspilareista ja se ulottuu verhon tuolle puolenkin.

Muut mystiset riitit ja temppelien suljetut ovet. On suhteellisen luonnollista, että ihminen tulkitsee tuntemattoman olevan jotain mystistä, salaperäistä ja kenties jopa epäilyttävää. Mormonitemppeleihin pääsevät sisälle vain kelvolliset kirkon jäsenet – siis jäsenet, jotka noudattavat kuuliaisesti kirkon oppeja ja käskyjä. Jo edellä mainittujen kuolleiden puolesta suoritettavien kasteiden lisäksi temppeleissä solmitaan iankaikkisia (kuoleman jälkeenkin jatkuvia) avioliittoja ja muita pyhiä toimituksia. Ne eivät ole salaisia, ne ovat pyhiä. Ja noiden toimitusten pyhän luonteen vuoksi niistä ei juurikaan puhuta temppeleiden ulkopuolella. Voin omakohtaisesta kokemuksesta vakuuttaa, etten koskaan ole todistanut kenenkään tanssivan alasti jonkun uhrialttarin ympärillä, saati joutunut uhraamaan ainuttakaan pulua. Olen kuitenkin saanut solmia pienen perheemme yhteen ikuisuudeksi ja tuo varmuus – että perheemme on aina yhdessä – tuo minulle suunnatonta iloa ja onnea.

On hyvä ymmärtää, että temppelit eivät ole kirkkoja – mormonit eivät kokoonnu joka sunnuntai jumalanpalvelukseensa temppeliin, he kokoontuvat kirkkoihin (joita kutsutaan myös kappeleiksi tai seurakuntakeskuksiksi), jonne kaikki ovat tervetulleita. Aivan kaikki.

Profeetan palvonta. Joseph Smithillä on hyvin keskeinen rooli kirkon palauttamisessa näinä myöhempinä aikoina ja mormonit uskovat nykyajan ilmoitukseen elävän profeetan kautta. Lienee siis varsin luonnollista, että he arvostavat suuresti ja kunnioittavat syvästi kirkkonsa johtajia, niin nykyisiä kuin menneitäkin. Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat kuitenkin kirkon keskipiste, evankeliumin periaatteet pohjaavat kokonaisuudessaan Kristuksen opetuksiin ja esimerkkiin – ja Hänen sovitustyöhönsä. Mormonit eivät palvo profeettojaan, he palvelevat Jumalaansa.

Amerikkalainen hapatus. Joseph Smith siis palautti Jeesuksen Kristuksen kirkon näinä myöhempinä aikoina ja kyllä, se tapahtui Yhdysvalloissa. Kirkossa on kuitenkin tätä nykyä lähes 16 miljoonaa jäsentä ympäri maailmaa, joista reilu enemmistö asuu Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kirkon johdossa on amerikkalaisten lisäksi eurooppalaisia, aasialaisia, afrikkalaisia, latinalaisamerikkalaisia… kaikenlaisia ihmisiä, kaikenlaisista taustoista. Kirkon keskus saattaa olla Utahissa Yhdysvalloissa, mutta kirkko itsessään on kansainvälinen ja maailmanlaajuinen.

Voinemme (toivottavasti) tässä vaiheessa olla yhtä mieltä siitä, että kun asioihin perehdytään himpunkin pintaa syvemmälle, alkaa salaperäisyyden sumu hälvetä – ja sen mukana kirkon kulttimaiset piirteetkin. Ja jos vielä jaksaa nähdä sen vaivan, että tutustuu muutamaan mormoniin, niin voi hyvinkin äkkiä huomata heidän olevan tuiki tavallisia kansalaisia, tuiki tavallisine vahvuuksineen ja tuiki tavallisine heikkouksineen. 16 miljoonaan voi toki mahtua jokunen sekopääkin, mutta heidän uskonnollaan ei sen asian kanssa ole mitään tekemistä.

Siis ei, mormonikirkko ei ole kultti.

Artikkelin on kirjoittanut Tanja Robinson.