Pahamaineinen Mark Hofmann

Mark Hofmann syntyi Salt Lake Cityssä vuonna 1954 uskolliseen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenperheeseen. Hän palveli lähetystyössä ja meni jopa naimisiin temppelissä, vaikka hän myöhemmin sanoikin, että hän oli menettänyt uskonsa evankeliumiin 14. ikävuoteensa mennessä. Parikymppisenä Hofmannista tuli New Yorkilaisen historiallisten asiakirjojen asiantuntija Charles Hamiltonin mukaan “kiistatta taitavin väärentäjä koskaan [Yhdysvalloissa].”

Hän väärensi kaikenlaista. Hän myi asiakirjoja, jotka oli varustettu mm. George Washingtonin, John Adamsin, Mark Twainin, Abraham Lincolnin, Paul Reveren ja monien muiden allekirjoituksilla. Tässä artikkelissa kuvattujen tapahtumien aikoihin Hofmann neuvotteli sopimusta kongressin kirjaston kanssa tärkeän (ja äärettömän arvokkaan) siirtomaakauden aikaisen “Freemanin vala” -asiakirjan kaupoista. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, kansallisarkistossa saattaisi olla väärennetty asiakirja itsenäisyysjulistuksen läheisyydessä.

Hoffman väärensi myös monia asiakirjoja, jotka liittyivät oleellisesti kirkon historiaan. Jotkut niistä olivat tyhjänpäiväisiä, mutta jotkut taas valmistettiin nöyryyttämään kirkkoa tai herättämään epäilyjä joihinkin näkökohtiin kirkon historiassa.

• Hän väärensi puhtaaksikirjoitetun siunauksen, jossa Joseph Smith nimittää poikansa (Joseph Smith III) seuraajakseen. Joseph Smith III:sta tuli myöhemmin kirkostamme eronneen lahkon johtaja. Eli hän väärensi siunauksen herättääkseen epäilyjä Brigham Youngin ja 12 apostolin koorumin oikeuteen johtaa kirkkoa.
• Muistatko kertomuksen Martin Harrisista ja Charles Anthonista? Harris toi Anthonille kopion joistakin Mormonin kirjan kirjoitusmerkeistä aidoksi todistamista varten, mutta kirjoitusmerkkejä sisältävää asiakirjaa ei ole koskaan löydetty ennen Hofmannia. Asiakirja altistaisi kirkon kaikenlaiselle tarkastelulle.
• Hofmann väärensi kirjeen oletettavasti Joseph Smithiltä Josiah Stowellille. Kirkon internetsivun mukaan se “sisälsi tietoja, jotka antoivat ymmärtää, että Joseph Smith olisi sekaantunut kansantaikuuteen.

Valkoinen salamanteri -kirje

Hänen pahamaineisin väärennöksensä kirkkoon liittyen on salamanterikirje.

Tässä vähän taustaa: Joseph Smith väitti, että enkeli Moroni ilmestyi hänelle ja kertoi hänelle maahan haudatusta aikakirjasta, josta tulisi myöhemmin Mormonin kirja. Salamanterikirje on kirje Martin Harrisilta William W. Phelpsille, jossa väitettiin, että Joseph saikin tietää muinaisesta aikakirjasta valkoiselta salamanterilta, joka muuttui vanhaksi hengeksi. Tässä on asiaan liittyvä lainaus tuosta kirjeestä:

“…Kuulin että Joseph löysi kultaisen raamatun vein Josephin syrjään ja hän sanoo sen olevan totta löysin sen 4 vuotta sitten kiveni avulla mutta sain sen vasta nyt koska vanhan hengen lumous tuli minulle 3 kertaa samassa unessa ja sanoi kaiva kulta ylös mutta kun kaivoin sen esiin seuraavana aamuna henki muuntautui valkoisesta salamanterista kuopan pohjalla ja löi minut maahan kolme kertaa pitäen kiinni aarteesta eikä antanut sitä minulle…”

Kirjeen tarkoitus oli herättää epäilyjä Josephin hengellisesta kokemuksesta liittämällä se perinteisen kansantaikuuden harjoittamiseen. Ja jotkut ihmiset todellakin lähtivät pois kirkosta sen takia. Vuonna 1987 kirkko ilmoitti hankkineensa “48 asiakirjaa suoraan Mark W. Hofmannilta — seitsemän asiakirjaa käteisostolla 57 100 dollarin hintaan ja 41 vähemmän arvokasta asiakirjaa lahjoituksin tai vaihtamalla.”

Salamanterikirjeen Hofmannilta osti alun perin 40 000 dollarilla kirkon jäsen ja keräilijä Steve Christiansen, joka työskenteli myös talouskonsulttina. Hän lahjoitti kirjeen myöhemmin kirkolle.

Huolimatta Hofmannin menestyksestä väärennystoiminnassa, hän oli vuoteen 1985 mennessä miljoonaveloissa. Voidakseen maksaa velkojilleen, hän suunnitteli myyvänsä kirkolle papereita, jotka oletettavasti oli kirjoittanut William McLellin, sisältäen maakauppakirjan, joka yhdisti Joseph Smithin Solomon Spauldingiin. Kirkko halusi Steve Christiansenin todentavan kokoelman oikeaksi. Mutta Hofmannin täytyi ostaa itselleen enemmän aikaa valmistaakseen kokoelman.

Pommit

Joten hän valmisti muutaman pommin. 15.10.1985 yksi noista pommeista surmasi Steve Christiansenin. Jotta Hofmann olisi saanut poliisit pois omilta jäljiltään, seuraava pommi oli tarkoitettu Steven entiselle työntekijälle, Gary Sheetsille. Se kuitenkin tappoi Garyn vaimon, Katherinen. Hofmann toivoi, että tutkijat epäilisivät, että pommitukset liittyisivät Steven ja Garyn investointiyhtiön toimintaan, eikä häneen itseensä.

Hofmannilla oli kolmas pommi. Hänen epäonnekseen se räjähti hänen autossaan lähellä temppeliaukiota ja kirkon toimistorakennusta. Hofmann selviytyi räjähdyksestä, mutta epäilykset heräsivät. Viranomaiset löysivät runsaasti todisteita väärennöksistä hänen kodistaan. Hofmann tunnusti väärennys- ja murhasyytteet. Hän on ollut vankilassa nyt yli 30 vuotta. Vain Hofmann tietää, kenelle kolmas pommi oli tarkoitettu.

Uskon haasteet

Hofmannin väärennökset ovat siitä lähtien haastaneet joidenkin ihmisten uskoa kahdella tavalla:

1. Salailu

Jotkut ihmiset ovat pettyneitä siihen, että kirkko oletettavasti “salaili” joitakin asiakirjoja (ennen kuin he tiesivät niiden olevan väärennöksiä), koska niitä oletettavasti säilytettiin arkistossa. Tästä John Tvedtnes sanoi:

“…Historiallisen dokumentin säilyttäminen turvallisessa paikassa tuskin merkitsee salailua. Asiakirjan polttaminen olisi turvallisempi tapa päästä eroon epäedullisista todisteista.”

Vuonna 1987 Dallin H. Oaks sanoi:

“Hankkiiko kirkko koskaan asiakirjoja julkaisematta niitä? Tietysti. Tämä pätee useimpiin isoihin arkistoihin, kuten kenen tahansa sivistyneen ihmisen pitäisi tietää. Aivan kuten muut arkistot, kirkon historiallinen osasto sulkee tai rajoittaa pääsyä joihinkin ulkopuolisista lähteistä hankkimiinsa dokumentoituihin materiaaleihin [monista eri syistä].”

On melko tavallista, että järjestö ei heti julkaise kaikkia vastahankittuja dokumentteja. Esimerkiksi “the Joseph Smith Papers” -projekti. Varmasti kirkko on omistanut nuo asiakirjat jo vuosikymmeniä ja vasta nyt niitä on alettu julkistaa yleisölle.

2. Erottamisen lahja

Hofmann huijasi maan parhaita asiantuntijoita väärennöksillään. Hän huijasi myös kirkon johtajia. Jotkut ihmiset ovat hämmentyneitä siitä, miksi kirkkomme johtajat eivät pystyneet erottamaan Hofmannin väärennöksiä. Ja yksinkertainen vastaus on…koska he ovat tavallisia ihmisiä, eivätkä osaa lukea ajatuksia. Oletus, että Jumala “mikromanageroi” profeettoja niin tarkasti, että he ovat erehtymättömiä, juontaa juurensa sen ymmärtämisessä väärin, mitä profeetta on ja ei ole, ja mitä ilmoitus on ja ei ole. Profeetoilla itsellään ei selvästikään ole tätä oletusta, eivätkä pyhät kirjoituksemme opeta tuota oletusta.

Gordon B. Hinckley sanoi: “Myönnän avoimesti, että Hofmann puijasi meitä. Hän puijasi myös asiantuntijoita New Yorkista Utahiin. Me ostimme nuo asiakirjat vasta sen jälkeen, kun saimme vakuutuksen siitä, että ne olivat aitoja. Ja kun julkaisimme asiakirjat lehdistölle, sanoimme, että emme voi mitenkään tietää varmuudella, ovatko ne aitoja. Minua ei hävetä myöntää, että meistä tuli uhreja…Olen pahoillani, mutta joskus niin tapahtuu.”

Opissa ja liitoissa kohdassa 10:37 jopa Herra sanoo: ”mutta koska sinä et voi aina ratkaista, kuka on vanhurskas, eli koska sinä et voi aina erottaa jumalattomia vanhurskaista, sen tähden minä sanon sinulle: Ole hiljaa, kunnes minä näen hyväksi ilmoittaa maailmalle kaiken asiasta.”

Ja todellakin, Herran omana aikana, Hofmannin rikokset on tehty tiettäväksi maailmalle.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut David Snell ja se on julkaistu thirdhour.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Mark Hofmannin, salamanterikirjeen ja Salt Lake Cityn pommitusten pahamaineinen tarina appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaari,

Luin aiemmin erään kysymyksen liittyen temppeleihimme kaiverrettuihin teksteihin: ”Herralle Pyhitetty Herran Huone”. Tämä herätti itsessäni kysymyksen. Presidentti Lorenzo Snow kertoi yhdelle lapsenlapselleen, että eräässä paikassa Salt Lake Cityn temppelissä Herra Jeesus Kristus ilmestyi hänelle. Oletko kuullut tästä?

Kiitokset,

Nimetön

Vastaus

Arvon Nimetön,

Kertomus, johon viittaat, ilmestyi Susan Arrington Madsenin esittämässä kertomuksessa Friend -lehdessä elokuussa 1993, sivulla 14. kertomus löytyy alun perin teoksesta nimeltä The Lord Needed a Prophet sivulta 83.

Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää! (Oppi ja Liitot 76:22)

Lorenzo Snow työskenteli eräänä iltana toimistossaan Salt Lake Cityn temppelissä. Ulkona oli pimeää, ja tähdet olivat ilmaantuneet taivaalle. Presidentti Snow oli kirkon 5. presidentti, mutta hän työskenteli tuolloin myös Salt Lake Cityn temppelin presidenttikunnan johtajana. Hän työskenteli usein iltamyöhään asti hoitaakseen työnsä.

Presidentti Snow’n lapsenlapsi Allie Young piti suuresti presidentin toimistossa käymisestä. Tuona aikana perheenjäsenet saivat vielä vierailla läheistensä luona temppelissä. He eivät saaneet kulkea koko temppelin lävitse, ennen kuin he olivat riittävän vanhoja ja lisäksi kelvollisia tehdäkseen pyhiä temppeliliittoja.

Tuona erityisenä iltana Allie oli isoisänsä kanssa hänen toimistossaan. Ovivahdit olivat jo lähteneet koteihinsa, joten he olivat yksin. Kun Allie oli valmis lähtemään, presidentti Snow haki suuren avainnipun päästääkseen hänet pois pääovista. He kävelivät yhdessä läpi suuren käytävän lähellä selestistä huonetta.

Yht’äkkiä presidentti Snow pysähtyi ja sanoi: “Odota hetki, Allie. Haluan kertoa sinulle jotain”. Allie kuunteli tarkkaavaisesti hänen isoisänsä kertoessaan eräästä unohtumattomasta kokemuksesta, joka presidentti Snow’lla oli ollut tuossa paikassa temppeliä: ”Juuri täällä Herra Jeesus Kristus ilmestyi minulle presidentti Woodruffin aikoihin. Hän ohjeisti minut järjestämään välittömästi uudelleen kirkon ensimmäisen presidenttikunnan ja olemaan odottamatta, kuten edellisen presidentin Wilford Woodruffin kohdalla oltiin toimittu.

Presidentti Snow piteli lapsenlastaan kädestä ja sanoi: ”Hän seisoi juuri tuolla, ehkä metrin lattian yläpuolella ilmassa. Hän seisoi ikään kuin puhtaan kultaisella alustalla.”

Puhuen vielä kuiskaten ja kunnioittavasti, presidentti Snow kertoi Allielle, että Vapahtajan olemus oli niin kirkas ja loistokas, että hän pystyi tuskin katsomaan Häneen.

Presidentti Snow laittoi oikean kätensä Allien pään päälle ja sanoi, ”Nyt, rakas lapsi, minä haluan sinun muistavan, että tämä on isoisäsi todistus. Hän kertoi sinulle omilta huuliltaan nähneensä todella Vapahtajan täällä temppelissä, ja että hän puhui Hänen kanssaan kasvokkain.”

Allie kuunteli jokaisen sanan liittyen tähän pyhään kokemukseen, eikä koskaan unohtanut tuota kallisarvoista hetkeä. Hän kertoi tämän kertomuksen myöhemmin omille perheenjäsenilleen ja ystävilleen monta kertaa.

Oletan, että kertomuksen esittäjä on jollain tapaa sukua Allielle.

-Vaari

Artikkeli on julkaistu alun perin AskGramps-sivustolla. Artikkelin on suomentanut Teemu Hokkanen.

The post Ilmestyikö Jeesus Kristus Lorenzo Snow’lle temppelissä? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

William Huntington kertoi tarinan tästä ihmeestä Levi Curtisille, joka oli myös jäsen kirkon alkuaikoina, ja Levi kertoi seuraavasti:

“Hän kertoi olleensa sairaana muutamien viikkojen ajan ja tuli jatkuvasti heikommaksi, kunnes hänestä tuli niin avuton, että ei voinut enää liikkua. Lopulta hän oli niin heikko, että ei voinut puhua, mutta hän tiedosti täydellisesti kaiken, mitä huoneessa tapahtui. Hän näki ystävien tulevan hänen vuoteensa vierelle. He katselivat häntä hetken ja alkoivat itkeä ja kääntyivät pois. Lisäksi hän kertoi, että Hän tunsi olonsa kevyeksi ja tarkkaili tilannettaan. Hän huomasi olevansa huoneen yläosassa, lähellä kattoa ja näki ruumiinsa makaamassa sängyssä. Sänkyä ympäröi itkeviä ystäviä, aivan kuin silloin, kun joku on kuolemaisillaan.

Silloin hän näki Joseph Smithin ja kahden muun veljen tulevan huoneeseen. Joseph kääntyi vaimonsa Emman puoleen ja pyysi häntä tuomaan puhdasta vettä astiassa. Emma teki niin ja profeetta ja nuo kaksi veljeä pesivät kätensä ja pyyhkivät ne huolellisesti. Sitten he astuivat vuoteen viereen ja asettivat kätensä hänen ruumiinsa pään päälle, joka tällä hetkellä näytti hänestä iljettävältä. Kun nuo kolme ojensivat kätensä asettaakseen ne hänen päänsä päälle, hän tuli jollain tavalla tietoiseksi, että hänen piti palata tuohon ruumiiseen, ja alkoi tehdä niin. Hän ei muistanut ruumiiseen menemistä, mutta kun Joseph sanoi “aamen”, hän kuuli, tunsi ja näki ruumiinsa kautta. Tunne oli hetken mitä sietämättömin; aivan kuin hänen jokaista ruumiinosaansa olisi pistetty joillakin terävillä esineillä.

Heti kun veljet olivat ottaneet kätensä pois hänen päänsä päältä, hän nousi ylös sängyssään, istui suorassa ja hetkeä myöhemmin siirsi jalkansa pois sängyltä. Tässä vaiheessa Joseph pyysi hän olemaan varovainen, koska hän oli hyvin heikko. Hän vastasi: ”En ole koskaan elämässäni voinut paremmin,” ja lisäsi heti perään: ”Haluan housuni.” Hänen housunsa löydettiin ja annettiin hänelle ja hän veti ne jalkaansa Josephin avustuksella, vaikka hän ei mielestään apua tarvinnutkaan. Sitten hän ilmaisi aikomuksensa istua tuolissa lähellä takkaa. Joseph otti kiinni hänen käsivarrestaan tueksi, mutta William ilmoitti pystyvänsä kävelemään itsekseen. Siitä huolimatta avunanto jatkui.

Ihmetys oli korvannut itkun koko huoneessa. Jokainen paikallaolija oli valmis itkemään ilosta; mutta kukaan ei pystynyt siihen tai halusi vain puhua. Sitten William sanoi haluavansa jotakin syötävää. Joseph kysyi, mitä hän haluaisi, ja hän vastasi haluavansa leipää ja maitoa. Emma toi välittömästi hänen pyytämänsä. Kuten voimme hyvin ymmärtää, kaikki halusivat täyttää sellaisen miehen tarpeet, joka hetki sitten oli kuollut, todella ja oikeasti kuollut!

Veli Huntington söi kulhollisen leipää ja maitoa yhtä hyvällä ruokahalulla kuin yleensäkin. Hetken kuluttua kaikki tunsivat olonsa mukavammaksi ja keskustelu tapahtuneesta seurasi. William kertoi oman kokemuksensa ja ystävät omansa. Joseph kuunteli keskustelua ja vuorostaan huomautti, että he olivat juuri todistaneet suurta ihmettä, samanlaista kuin Jeesus teki maan päällä ollessaan. He olivat nähneet kuolleen herättämisen henkiin.

Kertomuksensa lopuksi William Huntington sanoi: ’Olen kertonut teille totuuden, ja tässä olen, elossa, istumassa vieressänne tässä penkillä, ja todistan teille, että Joseph Smith on Jumalan profeetta.’”

William Huntington oli oikeassa! Vaikka Joseph ei ollut täydellinen – kuten ei meistä kukaan – hän oli todellakin Jumalan profeetta, joka Jumalan voiman kautta pystyi auttamaan, kohottamaan ja parantamaan Jeesuksen Kristuksen uskollisia seuraajia.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Amy Keim ja se on julkaistu sivustolla thirdhour.org. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Kirkon historia: Joseph Smith herättää miehen kuolleista appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mutta mukana tuossa luettelossa, jossa oli niiden kahdeksan miehen nimet, jotka todistivat, että he olivat sekä ”nähneet” että ”käsitelleet käsillään” kultalevyjä, ja vakuuttivat, että heille oli näytetty ”niissä olevat kaiverrukset”, on myös Hiram Pagen nimi. Hän oli kirkon alkuaikojen jäsen, joka on enimmäkseen unohdettu nykyään. Jopa hänen hautapaikkansa, joka sijaitsee Excelsior Springsissä, Missourissa, on huomaamaton ja vaikea löytää; se oli itse asiassa täysin kadoksissa, kunnes se löydettiin uudelleen vuonna 2000.

Syy siihen, että Hiram Page yhä muistetaan ja hänestä puhutaan, että hänet mainitaan lyhyen, vuoden 1830 elo-syyskuun kokemuksensa yhteydessä, jolloin hän käytti ”näkijänkiveä” saadakseen opastusta juuri perustettua kirkkoa varten. Tämä johti tärkeän ilmoituksen saamiseen, joka nykyään tunnetaan Oppi ja liitot-kirjan lukuna 28. Se ei pelkästään tuominnut Pagen saamia viestejä saatanallisiksi, vaan ehkä vielä merkityksellisempää oli, että se vahvisti periaatteen (joka on elintärkeä valtakunnan yhtenäisyyden ja järjestyksen takia), että vain yhdellä henkilöllä kerrallaan on valtuus saada ilmoitusta koko kirkkoa varten.

Hiram Pagen kertomukseen sisältyy kuitenkin paljon muutakin.

Hän syntyi noin vuonna 1800 Vermontissa, ja oli noin viisi vuotta profeetta Joseph Smithiä vanhempi. Hän sai elantonsa enimmäkseen maata viljelemällä, mutta oli myös opiskellut hieman lääketiedettä ja sen seurauksena toimi satunnaisesti rajaseudun lääkärinä. Marraskuussa 1825, hän meni naimisiin Catherine Whitmerin kanssa, joka oli Peter Whitmer vanhemman ja Mary Musselmanin tytär. Tuon suhteen myötä hän joutui pian kosketuksiin Joseph Smithin ja kirkon palautuksen kanssa. (Mary Whitmeristä tuli lopulta Mormonin kirjan epävirallinen todistaja: Katso “Mary Whitmer, 12th witness to the Book of Mormon” sivustolla deseretnews.com.) Siten Hiram Page oli avioliiton kautta myös Whitmerin perheen jäsen.

Kesäkuussa 1829, ollessaan kolmen Smithin ja neljän Whitmerin perheen jäsenen seurassa, Hiram sai nähdä kultalevyt, mikä teki hänestä yhden Mormonin kirjan virallisista todistajista.

Monien kirkon alkuaikojen jäsenten elämä ei todellakaan ollut helppoa. Hiram Page ja hänen perheensä muuttivat New Yorkista Ohioon ja sitten Ohiosta Missouriin. 31.10.1833 noin 40 mormonien vastaisen henkilön väkijoukko hakkasi hänet niin pahasti, että hänen vaimonsa ja lapsensa, jotka pakotettiin aseella uhaten katselemaan tuota väkivallan tekoa, pelkäsivät, että hän kuolisi ennen sen loppumista. (Ainakin yksi historioitsija on esittänyt, että hänen vammansa saattoivat itse asiassa aiheuttaa hänen melko aikaisen kuolemansa). Eräs selonteko kertoo, että Hiramin pahoinpitelijät lopettivat lyömisensä vasta sitten, kun jotkut kieltäytyivät jatkamasta ymmärtäessään, että hän antaisi ennemmin henkensä kuin kieltäisi uskonsa. (Kunnon selkäsauna oli paikallaan, mutta, ainakin joidenkin mielestä, murha oli jo toinen juttu.)

Väkivaltainen vaino ei kuitenkaan ollut ainoa rasite, jolle Hiram Page ja muut kirkon jäsenet altistuivat. Ja kun Whitmerin perheen jäsenet erotettiin kirkosta taloudellisten ja muiden jupakoiden keskellä, jotka valtasivat pyhät vuoden 1837 jälkeen, myös Hiram Page jätti kirkon suuren perheensä kanssa. Vaikka häntä ei näytettäisi olevan erotettu kirkosta, ei ole olemassa minkäänlaista merkintää hänen mukana olostaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa vuoden 1838 jälkeen. Hän ja hänen perheensä muuttivat maatilalle Excelsior Springsin lähelle, missä hän kuoli 12.8.1852.

Silti, vaikka Hiram Page jätti kirkon, hän ei koskaan hylännyt todistustaan Mormonin kirjasta. Selkeänä todisteena tästä esiintyy hänen jatkuva mukanaolonsa, William E. McLellinin ja Whitmerin sukulaistensa kanssa, kirjaan perustuvissa liikkeissä.

Vuonna 1888, melkein neljä vuosikymmentä Hiram Pagen kuoleman jälkeen, hänen poikaansa Philanderia, joka ei ollut tekemisissä minkään mormonismin haaran kanssa, haastateltiin isästään: ”Tiesin isäni,” hän sanoi, ”olevan uskollinen todistuksessaan Mormonin kirjan jumalallisuudesta viimeiseen asti. Aina, kun hänellä oli tilaisuus todistaa tästä asiasta, hän teki niin, ja näytti riemuitsevan suuresti etuoikeudesta nähdä levyt ja tulla yhdeksi kahdeksasta todistajasta” (katso ” see ”Historical Record, Vol. 7,” Andrew Jenson, julkaistu vuonna 1888, s. 614).

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Daniel Peterson ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “The Forgotten Witness of the Book of Mormon Who Refused to Deny His Faith Even Under Threat of Death”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Mormonin kirjan unohdettu todistaja, joka ei suostunut kieltämään uskoaan edes kuoleman uhatessa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaikka vaikutti siltä, että hänen vaimonsa oli kuollut tuntemattomaan tautiin sairastettuaan viikkoja, presidentti Wilford Woodruff kuunteli voimallista hengellistä innoitusta ja toi vaimonsa takaisin kuolleista mitä merkittävimmällä tavalla.

Seuraava on ote presidentti Wilfordin kirjasta ”Wilford Woodruff: Leaves from My Journal” (” Wilford Woodruff: päiväkirjani sivuja ”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti tuosta kokemuksesta, mukaan lukien sen, mitä hänen vaimonsa näki siirryttyään henkimaailmaan.

Marraskuun 23. päivänä vaimolleni, Phoebelle, iski ankara päänsärky, joka johti aivokuumeeseen. Hänen tilansa paheni päivä päivältä jatkaessamme matkaamme. Se oli ankara koettelemus naiselle matkata vankkureissa pitkin epätasaisia teitä, siinä kunnossa kuin hän oli. Samaan aikaan myös lapsemme oli hyvin sairas.

1. päivä joulukuuta oli sielulleni raskas päivä. Vaimoni heikkeni entisestään ja sitten iltapäivällä, noin kello neljä, näytti hänen aikansa tulleen. Pysäytin joukkomme ja vaikutti siltä, että hän oli ottamaisillaan viimeisen hengenvetonsa siinä maatessaan vankkureissa. Kaksi sisarta istui hänen vierellään, nähdäkseen voisivatko he tehdä mitään hänen hyväkseen hänen viimeisinä hetkinään.

Seisoin siinä kärsimyksessäni ja mietiskelin. Huusin Herraa ja rukoilin, että hän voisi elää eikä häntä otettaisi pois luotani. Vaadin lunastettavaksi Herran, profeettojensa ja patriarkkojensa kautta, tekemiään lupauksia minulle ja pian vaimoni henki virkosi ja ajoin läheiselle tavernalle, vein hänet huoneeseen ja hoidin häntä ja hänen lastaan koko yön, rukoillen Herraa säästämään hänen henkensä.

Aamulla olosuhteet olivat sellaiset, että minun täytyi pakon sanelemana siirtää vaimoni majatalosta, sillä siellä oli niin paljon mekkalaa ja sekasortoa, ettei hän olisi voinut kestää sitä. Kannoin hänet petipaikalleen vankkureissa ja ajoin kolmisen kilometriä, kunnes saavuin eräälle talolle ja kannoin hänet pedissään sisälle, päättäväisenä odottaa siellä, kunnes hänen terveytensä palautuisi tai hän menehtyisi. Tämä tapahtui sunnuntaiaamuna, 2. joulukuuta.

Saatuani vaimoni ja tavaramme taloon sekä puita pitämään yllä tulta, käytin aikani hänen hoivaamiseensa. Näytti siltä, että hänellä oli vain vähän aikaa jäljellä.

Illalla hän kutsui minut petinsä viereen ja kertoi hänestä tuntuvan, että vain muutaman hetken kuluttua hänen olemassaolonsa tässä elämässä päättyisi. Hän osoitti vahvaa varmuutta asiakseen ottamansa aatteen puolesta ja kehotti minua luottamaan Jumalaan ja pitämään Hänen käskynsä.

Kaikki vaikutti siltä, että hän oli kuolemaisillaan. Laskin käteni hänen päällensä ja rukoilin hänen puolestaan, ja pian hän virkosi ja nukkui hieman yön aikana.

Vaimoni kohtasi 3. päivän joulukuuta erittäin heikkona. Käytin tuon päivän huolehtien hänestä ja seuraavana päivänä palasin Eatoniin hakeakseni joitain tarvikkeita hänelle. Hän vaikutti hiipuvan hiljalleen ja illalla hänen henkensä näytti jättävän hänen ruumiinsa ja hän oli kuollut.

Sisaret kerääntyivät hänen ruumiinsa ympärille, itkien, minun seisoessani katsellen häntä surullisena. Jumalan henki ja voima asettui päälleni, kunnes, ensimmäistä kertaa hänen sairastumisensa aikana, usko täytti sieluni, vaikka hän makasi edessäni kuin kuollut.

Minulla oli hieman öljyä, joka oli pyhitetty voitelemistani varten ollessani Kirtlandissa. Otin sen ja pyhitin sen uudelleen Herran edessä sairaiden siunaamista varten. Polvistuin sitten Herran edessä ja rukoilin kumppanini elämän puolesta ja voitelin hänen ruumiinsa öljyllä Herran nimessä. Laskin käteni hänen päällensä ja Jeesuksen Kristuksen nimessä kiistin kuoleman ja tuhontuojan voiman sekä käskin sitä poistumaan hänestä ja elämän hengen palaamaan hänen ruumiiseensa.

Hänen henkensä palasi hänen ruumiiseensa ja tuosta hetkestä hänestä tehtiin eheä; ja me kaikki tunsimme halua ylistää Jumalan nimeä, luottaa Häneen ja pitää Hänen käskynsä.

Tämän kaiken tapahtuessa minulle (kuten vaimoni kertoi jälkeenpäin) hänen henkensä jätti hänen ruumiinsa ja hän näki ruumiinsa makaavan sängyssään ja sisarten itkevän. Hän katsoi heitä ja minua ja lastaan, ja katsellessaan tätä näkymää, kaksi olentoa tuli huoneeseen kantaen arkkua ja he kertoivat hänelle, että he olivat tulleet hakemaan hänen ruumiinsa. Toinen näistä sanansaattajista kertoi hänen voivan valita: hän voisi siirtyä henkimaailmaan lepäämään tai hän voisi, yhdellä ehdolla, saada etuoikeuden palata temppeliinsä ja jatkaa uurastustaan maanpäällä. Ehto oli: jos hänestä tuntui, että hän pystyisi seisomaan miehensä rinnalla ja tukemaan häntä läpi kaikkien huolien, koettelemusten, vastoinkäymisten ja elämän kärsimysten, jotka hänen miehensä kutsuttaisiin kestämään evankeliumin tähden, loppuun saakka. Katsoessaan miehensä ja lapsensa tilannetta, hän sanoi: ”Kyllä, minä teen sen!”

Tuona hetkenä, jolloin päätös tehtiin, uskon voima laskeutui ylleni ja siunatessani hänet, hänen henkensä palasi temppeliinsä ja hän näki sanansaattajien kantavan arkun ulos ovesta.

Joulukuun 6. päivän aamuna Henki sanoi minulle: ”Nouse ja jatka matkaasi!” ja Jumalan armon kautta vaimoni oli kykenevä nousemaan, pukeutumaan ja kävelemään vankkureille ja me jatkoimme matkaamme iloiten.”

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Katie Lambert ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”When Wilford Woodruff Called His Wife Back from the Dead + What She Saw”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Kun Wilford Woodruff kutsui vaimonsa takaisin kuolleista – ja mitä hänen vaimonsa silloin näki appeared first on SeuraaKristusta.fi.

1. Häntä kutsuttiin ”Tuhoavaksi enkeliksi”

Porter Rockwell tappoi enemmän lainsuojattomia kuin Wyatt Earp, Doc Holladay, Tom Horn ja Bat Masterson yhteensä – ansaiten pahaenteisen tittelinsä, ”Tuhoava enkeli”. Rockwellin haukan terävä katse oli niin tarkka, että hän pystyi näkemään maamerkkejä polkujen varrelta jopa päiviä ennen kanssapioneerejaan. Hänen osumatarkkuutensa oli niin tappava, että hän ampui kerran karkuun yrittävän pankkiryöstäjän hevosen selästä pilkkopimeässä yössä. Rockwellin legendaarisilla taidoilla ei mennyt kauan herättää lainsuojattomien, ja joskus jopa kilpailijoidenkin, huomio kautta koko Villin lännen.

2. Hän avusti Joseph Smithiä yrityksessä karata Libertyn vankilasta

Porter Rockwell ja Joseph Smith kasvoivat naapurimaatiloilla Palmyrassa New Yorkissa. Kahdeksan vuoden ikäerostaan huolimatta he molemmat ontuivat silmäänpistävästi, joka vahvisti heidän läheistä ystävyyssuhdettaan – Josephin vaiva johtui hänelle lapsuudessa tehdystä leikkauksesta, Rockwellin puolestaan väärin asetetusta luusta, jonka vuoksi toinen hänen jaloistaan oli viisi senttiä toista lyhyempi. Kun Joseph vangittiin ja vietiin Libertyn vankilaan, Rockwell toimi hänen viestinviejänään sekä salakuljettajanaan; hän toimitti Josephille salaa kaksi käsiporaa, joita profeetta käytti tehdäkseen reiän yli metrin paksuiseen seinään. Kun Joseph Smith lopulta vapautettiin Libertyn vankilasta, oli hän edennyt kaivutyössään jo niin pitkälle, että ainoastaan muutama sentti erotti vangit vapaudesta. Rockwell pysyi Josephin rinnalla profeetan elämän loppuun asti, jonka kuolemasta kuullessaan Rockwell sanoikin: ”He tappoivat ainoan ystävän, joka minulla koskaan oli.”

3. Hän ei koskaan leikannut hiuksiaan tai partaansa

Vietettyään yhdeksän kuukautta Missourissa odottamassa oikeudenkäyntiä kuvernööri Lilburn Boggsin (sama kuvernööri Boggs, joka allekirjoitti mormoneiden hävittämismääräyksen) salamurhayrityksestä, Porter Rockwell ilmaantui jouluyönä Joseph Smithin kotiin Nauvooseen, rähjäisenä ja langanlaihana. Joseph Smith komensi tylynnäköisen öykkärin pihalle, vain huomatakseen hänen olevankin hänen lapsuudenystävänsä, Porter Rockwell. Kuultuaan Rockwellin tarinan, Joseph lausui Samsonin kaltaisen profetian: niin kauan kuin Rockwell ei leikkaisi hiuksiaan ja pysyisi uskollisena evankeliumille, hänen vihamiehensä eivät pystyisi kajoamaan häneen. Rockwell eli profeetan lupauksen mukaisesti leikaten hiuksensa vain kerran, jotta niistä voitiin tehdä peruukki Josephin lavantaudista toipuvalle leskikälylle. Ja profetia piti paikkansa Rockwellin kuolemaan asti; hän selvisi naarmuitta kymmenistä välienselvittelyistä huomattavan hyviä ampujia vastaan. Yhdessä näistä tapauksista tarkka-ampuja Loren Dibble tyhjensi kahden aseen verran luoteja kohti Rockwellia Lehin pääkadulla keskellä kirkasta päivää saamatta edes Rockwellin ilmettä värähtämään.

(Rockwell puolusti syyttömyyttään kuvernööri Boggsin salamurhayrityksessä käyttäen todisteenaan seuraavaa: ”En ole koskaan ampunut ketään kohti. Jos ammun, niin osun. Hän on edelleen elossa, eikö olekin?”)

4. Hän meni vankilaan profeetan käskystä

Vaikka Rockwell raivasi tietä pioneereille muuttaa länteen, hän palasi Nauvooseen suorittamaan Brigham Youngin hänelle antamaa jokseenkin erikoista tehtävää: Hänen piti siirtää köyhyyden vaivaamiin pyhiin kohdistuva vaino itseensä. Hänen oli tarkoitus toteuttaa tämä tulemalla pidätetyksi Frank Worrellin murhasta – Rockwell oli ampunut Worrellin itsepuolustukseksi ollessaan apulaissheriffi. Huolimatta aiemmasta tuskallisesta vankeudestaan ja sittemmin syytteistä vapauttamisestaan Rockwell toteutti profeetan toiveet täydellisesti. Hän järjesti mielipuolisen tempun linnoittautumalla vanhaan majataloon ensin jahdattuaan vanhaa vihollistaan pitkin Nauvoon katuja samalla ammuskellen pistooleillaan miehen pään yli. Suunnitelma toimi: pyhät saivat olla rauhassa Nauvoossa kevääseen asti ja Rockwell vapautettiin syytteistä.

5. Hän oli osallisena mystisissä Aikenin veljesten murhissa

Vaikka Rockwell vakuutti, että ”hän ei koskaan tappanut ketään, jota ei tarvinnut tappaa”, useat hämäräperäiset tapaukset varjostivat hänen mainettaan apulaissheriffinä sekä myöhemmin myös sheriffinä Utahissa. Näihin tapauksiin lukeutuu myös mystiset Aikenin veljesten murhat. Brigham Young määräsi Rockwellin hidastamaan Johnsonin sotajoukkoja kaikin mahdollisin väkivallattomin keinoin, joten Rockwell vietti useita öitä tasangolla irrottelemassa kärrynrenkaita ja päästämässä hevosia karkuun. Mutta hyökkäävän sotajoukon lähestyessä päämääräänsä jännitteet nousivat raivoisalle tasolle. Aikenin veljekset saapuivat Utahiin lämpimissä väleissä sotajoukkojen kanssa ja aikeenaan perustaa uhkapeli- ja ilotalo sotilaille. Peläten Aikenin veljesten tietävän liikaa mormonien toimista sotajoukkoja vastaan Brigham Young määräsi Rockwellin saattamaan neljä veljestä takaisin Kaliforniaan. Kaksi veljeksistä ilmestyi Nephiin muutamaa päivää myöhemmin  verisinä ja rähjäisinä. Ilmeisesti heidän kaksi veljeään oli tapettu jossain päin aavikkoa Nevadan ja Utahin välillä. Kaksi jäljelle jäänyttä veljeä tapettiin myöhemmin heidän yrittäessään palata Suolajärven laaksoon. Jotkut syyttivät intiaaneja, toiset tuomitsivat Porter Rockwellin, mutta totuus on, että Aikenin veljesten murhat ovat säilyneet mysteerinä tähän päivään saakka.

6. Hän ampui Brigham Youngin sukulaispojan

Varastettuaan hevosen piispan talon edustalta Lot Huntington – Brigham Youngin sukulaispoika – pakeni Camp Floydiin (armeijan asemapaikka), missä hän tapasi kaksi muuta näpistelevää lainsuojatonta. Mestarijäljittäjänä Porter Rockwell seurasi heidän jälkiään aina Pony Express -postiyhtiön asemalle Tooeleen saapuen sinne keskellä yötä. Auringonnousun aikaan tilanne eskaloitui nopeasti pattitilanteeksi. Lopputulos: Lot Huntington yritti haastaa Porter Rockwellin ja päätyi saamaan luodin suoraan sydämeensä.

7. Hän oli uskollinen mormoni elämänsä loppuun saakka

Hänen ei-hölynpölyä -asenteestaan ja hämärästä menneisyydestään huolimatta Porter Rockwell oli uskollinen kirkon jäsen kuolemaansa asti. Hän oli yksi kirkon ensimmäisistä jäsenistä; hänet kastettiin kesäkuussa 1830, vain muutama kuukausi kirkon perustamisen jälkeen. Myöhemmin elämässään hänet asetettiin seitsenkymmenten jäseneksi ja hän piti tuon aseman koko elämänsä ajan. Hänen äkillisen kuolemansa, 9. kesäkuuta 1878, herättämän panettelun ja syytösten keskellä presidentti Joseph F. Smith ylisti Porter Rockwellia muistopuheessaan, sanoen: ”He sanovat hänen olleen murhaaja; jos hän jotain oli, hän oli Joseph Smithin ja Brigham Youngin ystävä, uskollinen heille ja tekemilleen liitoille ja hän on mennyt taivaaseen … vaatetettuna kuolemattomuudella ja iankaikkisella elämällä sekä kruunattuna kaikella sillä kirkkaudella, joka edesmenneelle pyhälle kuuluu.”

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Danielle B. Wagner ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”The Gunslinging General Authority Who Went to Prison on the Prophet’s Orders: 7 Unbelievable Facts About Porter Rockwell”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Pyssysankari ja kirkon johtaja, joka meni vankilaan profeetan käskystä: 7 uskomatonta faktaa Porter Rockwellista appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kun minulla on näitä kysymyksiä, on taipumukseni vaihtaa tutkimusvaihde päälle.

Olin joku aika sitten tapaamassa veljeäni ja hän kysyi, mitä kirjoja olin hiljattain lukenut.

”Olen enimmäkseen tutkinut Vanhaa testamenttia” vastasin.

Vastaukseni sai veljeni kulmakarvat nousemaan. Se ei ole genreltään tyypillisintä luettavaa minulle.

”Yksi päivä käsiini sattui kirja, joka käsitteli sitä, kuka kirjoitti ensimmäisen Mooseksen kirjan – olin koukussa. Raamatun tutkijat ovat opettaneet minulle enemmän Raamatusta kuin olisin koskaan voinut saada selville omine nokkineni.”

Vastaukseni täytyi vakuuttaa hänet siitä, että olin nyt varsinainen Raamatun asiantuntija, sillä hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi.

”Minulla on kysymys”, hän uskaltautui sanomaan.

”Luuletko, että koko maapallon kattava tulva todella tapahtui?” hän kysyi, samalla piirtäen käsillään ilmaan maapallon.

”Hetkinen, tee tuo uudestaan”, vastasin nopeasti.

Tällä kertaa hänen kätensä pysyivät paikallaan hänen toistaessaan kysymyksensä.

”Ei, vaan kysy uudestaan käyttäen käsiäsi samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.”

Hänen toistettuaan käsiensäkin liikkeen, kysyin häneltä yksinkertaisen kysymyksen: ”Eikö maailma ollut litteä vuoteen 1492 asti, jolloin Kolumbus seilasi yli sinisen meren?”

Veljeni nauroi.

”Sillä on paljoltikin väliä, kun ajattelet asiaa raamatun kertojien näkökulmasta, vai mitä?”

Näin veljessäni puolen, jota en ollut ennen nähnyt. Nolona hän myönsi pyöritelleensä tätä ja muita kysymyksiä, enimmäkseen kirkon historiaan liittyen, mielessään lähes 40 vuoden ajan. Olisipa ollut mahtavaa käydä tämä keskustelu vuosia aiemmin. Toisaalta, mitä lähteitä olisin hänelle osoittanut edes viisi vuotta sitten? Ei ollut kuvia näkijäkivistä tai Evankeliuminaiheita -kirjoitelmia.

Mitä teet kysymyksilläsi?

Veljelleni nämä kysymykset olivat vain osa hänen normaalia taustahälyään eivätkä ne häirinneet häntä sen suuremmin. Mutta toisille tämäntyyppiset kysymykset voivat olla suurikin häiriötekijä. Ja kulttuurissa, jossa olemme tottuneet tiedon olevan välittömästi käsillämme, ihmiset usein kääntyvät internetin puoleen löytääkseen vastauksia.

Niin minun nuoret aikuiseni tekivät. Ja kuten monet, he hämääntyivät löytämistään seikoista, jotka olivat ristiriidassa tuntemansa kirkon historian ja evankeliumin aiheiden kanssa. Kohdattuaan tätä uutta tietoa esimerkiksi perheen yhteisen tutkiskelun ja kirkon tukemien ohjelmien kaltaisen huolehtivan kanavan ulkopuolella, he tunsivat tulleensa petetyiksi.

Heidän äitinään olin kykenemätön vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Lamppuni öljysäiliö oli tyhjä. Täysin kuivunut. Elämä oli yllättänyt minut valmistautumattomana. Minulla oli kyllä jakaa hengellisiä kokemuksia ja todistus, joka oli ankkuroitu evankeliumiin. Mutta se öljy, jota he etsivät, koostui yksityiskohdista, asiayhteyksistä ja ohjauksesta, joka auttaisi heitä arvioimaan tätä uutta tietoa.

Uudenlainen pelikirja

Vanhin M. Russell Ballard, hiljattain pitämässään puheessa Kirkon koululaitoksen työntekijöille, mainitsi, että kirkon opetusohjelma, ”vaikkakin hyvää tarkoittava, ei valmistanut oppilaita nykypäivää varten – aikaan, jolloin oppilailla on välitön pääsy käytännöllisesti katsoen kaikkeen, mikä koskee kirkkoa kaikista mahdollisista näkökulmista.”

Ja valitettavasti se ei myöskään valmista vanhempia suojelemaan lapsiaan surffaamasta internetin haita kuhisevissa vesissä. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole pystynyt kehittämään internetiin täysin toimivaa suodatinta. Mutta tarvitsemmeko todella sellaista? Eikö olisi parempi, jos meillä kaikilla olisi riittävä tietopohja ollaksemme kriittisiä kaikkea kirkkoa koskevaa informaatiota kohtaan?

Vanhin Ballard korosti myös sitä, että koti on ensimmäinen paikka, jossa nuorisolle pitäisi esitellä ”virallisia lähteitä aiheista, jotka saattavat olla vähemmän tunnettuja tai kiistanalaisia”. Olennainen taito, jonka voimme lapsillemme opettaa, on tunnistaa ”viralliset lähteet”. Arvioidessamme informaatiota, meidän kaikkien tulisi kysyä itseltämme seuraavat kysymykset:

”Kuinka pätevä/ansioitunut kirjoittaja on?”

”Milloin tämä on kirjoitettu?”

”Mitkä ovat kirjoittajan motiivit?”

”Onko tälle artikkelille tai kirjalle tehty vertaisarviointia?”

Itseohjattua opettamista ja oppimista

Kukaan ei halua tulla yllätetyksi valmistautumattomana enkä todellakaan aikonut antaa sen tapahtua uudestaan. Minulle tämä tarkoitti näiden mahdollisesti uskoa haastavien aiheiden tutkimista ja keskustelua niistä säännöllisessä yhteisessä evankeliumin opiskelussamme.

Tavoitteeni olivat yksinkertaiset:

Immuniteetti. Vanhempana minulla oli valta poistaa yllätysmomentti siitä, kun lapsi saa tietää joistain kirkon oppeihin ja historiaan liittyvistä vaikeammin ymmärrettävistä puolista. Kun lapseni ovat opiskelleet näitä aiheita jo aiemmin, he voivat helpommin tunnistaa puolitotuuksia ja valheita, joita he saattavat myöhemmin kohdata.

Luottamus. Näiden aiheiden opettaminen lapsilleni vahvistaisi suhdettamme. Kun he esittävät kysymyksiään ja käsittelemme niitä, välillemme kehittyy luottamus. He näkisivät kotimme turvallisena paikkana älylliselle sekä hengelliselle tutkimusmatkailulle.

Elämäntaidot. Sen myöntäminen, ettei tiedä joitakin asioita, samanaikaisesti pitäen kiinni niistä asioista, jotka tietää, on arvokas elämäntaito. Uskon osoittaminen itsessään vahvistaa, että on olemassa epävarmuustekijöitä. Kykenemme päivittäisessä elämässämme toimimaan lukuisten tuntemattomien tekijöiden keskellä. On olennaisen tärkeää hyväksyä tämä sama kyky toimia hengellisessä elämässämme.

Missä on ohjekirja?

Osoittautui vaikeaksi löytää lähteitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Pintapuolinen tiedonhaku internetissä tai edes useiden tuntien podcastien kuuntelu ei tuota ymmärrystä, joka olisi samalla tasolla tutkijoiden kanssa, jotka ovat tutkineet näitä kysymyksiä jo vuosikymmeniä.

Mitä minä tarvitsin, oli alkeiskirja näihin aiheisiin ja siihen tarvitsin apua. Joten lähestyin arvostettuja kirkon tutkijoita ja pyysin heitä tekemään yhteenvedon tutkimustyöstään, ei ainoastaan minulla ja lapsilleni vaan kanssajäsenilleni kirkossa. En tiedä oliko se röyhkeä vai epätoivoinen veto, mutta se toimi.

A Reason for Faith: Navigating LDS Doctrine and Church History on kokoelma lyhyitä kirjoitelmia 17 kiistanalaisesta aiheesta, aina Joseph Smithin aarteenmetsästysvuosista uskonnon ja tieteen suhteeseen.

Näiden kirjoitelmien kirjoittajat ovat julkaisseet yhteensä yli 85 kirjaa, julkaisseet satoja tutkielmia ja käyttäneet keskimäärin 25 vuotta tutkimustyöhönsä. Heidän tietoutensa syvyys mahdollistaa heidän jakaa luotettavia yksityiskohtia, syvällisiä näkökohtia ja arvokkaita asiayhteyksiä herkkiin aiheisiin, joista keskustellaan hyvin usein niinkin moninaisissa paikoissa kuin nettifoorumeilla ja pyhäkoululuokissa.

Vakavasti esitettyä kysymystä ei tarvitse tulkita epäilyksen ilmentymäksi. Meidän täytyy poistaa kyseenalaistamisen prosessilta sen polttomerkki ja sen sijaan hyödyntää sen kyky johtaa meidät tilanteeseen, jossa voimme oppia enemmän. Loppujen lopuksi, eikö juurikin kysymys lähettänyt Josephin, maailmanluokan etsijän, lehtoon lähes 200 vuotta sitten?

Tämä kirja ei väitä omaavansa vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan ennemminkin tarjoavan luotettavia yksityiskohtia ja asiayhteyksiä – työvälineitä, joilla aloittaa löytöretki. Sillä jatkuva totuuden etsintä, nurkissa lymyilevistä kysymyksistä huolimatta, antaa lopulta meille syyn uskoa.

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Laura Harris Hales ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”3 Reasons You Should Talk to Your Children About Controversial Church Topics”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post 3 syytä miksi sinun pitäisi puhua lastesi kanssa kirkon kiistanalaisistakin aiheista appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Profeetta Joseph Smith omaksui välittömästi Oppi ja liitot -kirjan luvussa 76 kuvatun saamansa näyn opetukset. Valitettavasti toisilla kirkon jäsenillä oli vaikeuksia sulattaa tuon näyn universalistinen luonne sekä sen auliit ehdot koskien pelastusta, joka kattaisi kaikki paitsi kaikkein paatuneimmat synnintekijät. Brigham Young muisteli: ”Jotkut luopuivat, sillä Jumala ei aikonut lähettää pakanoita ja pienokaisia ikuiseen kuritukseen, vaan Hänellä oli pelastuksen sija, aikanaan, kaikille ja Hän siunaisi vilpittömiä, hyveellisiä ja rehellisiä, kuuluivatpa he mihin kirkkoon tahansa tai eivät. Se oli uusi oppi tälle sukupolvelle ja moni kompuroi siihen.”

Brigham Youngin nuorempi veli, Joseph Young, oli huolestunut: ”Kun luin iankaikkisen maailman eri kirkkauksia koskevista näyistä, en voinut alkuun uskoa sitä. … Miksi Herra pelastaisi kaikki!”

Sekä Orson Pratt että John Murdock kirjoittivat erään kirkon jäsenen julistaneen tämän ilmoituksen olleen Saatanasta ja ”uskovan sitä yhtä paljon kuin hän uskoi paholaisen tulleen ristiinnaulituksi”. Vanhimmat Pratt ja Murdock yrittivät auttaa tuota veljeä ymmärtämään tätä palautettua iankaikkisuuksien oppia, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Joseph Smith myönsi tämän ilmoituksen teologian saattavan olla ylivoimaisen häkellyttävää uusille käännynnäisille, jotka olivat kasvaneet kuunnellen muiden kristillisten kirkkojen ”taivas ja helvetti” -oppeja. Hän ohjeisti lähetyssaarnaajia Englannissa ”pidättäytymään tiukasti evankeliumin ensimmäisissä periaatteissa ja pysymään hiljaa kokoamisesta, näystä ja Oppi ja liitot -kirjasta, kunnes tulisi aika, jolloin työ olisi täysin varmalla pohjalla ja Henki selvästi ilmoittaisi toimimaan toisin.”

Tämän artikkelin ovat alun perin kirjoittaneet Casey Paul Griffiths, Susan Easton Black ja Mary Jane Woodger ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”Why the 3 Degrees of Glory Sparked So Much Controversy for Early Members”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Miksi kirkkauden kolme astetta synnyttivät polemiikkia alkuaikojen jäsenten keskuudessa? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Ilmoitus pappeudesta

David B. Haight kertoi: ”Olin temppelissä, kun presidentti Spencer W. Kimball sai pappeutta koskevan ilmoituksen. Olin kahdentoista koorumin nuorin jäsen. Olin paikalla. Olin siellä, ja Henki vuodatettiin tuohon huoneeseen niin voimakkaasti, ettei kukaan meistä kyennyt puhumaan sen jälkeen. Me vain palasimme hiljaa toimistoon. Kukaan ei kyennyt sanomaan mitään taivaallisen, hengellisen kokemuksen voimakkuuden vuoksi.” (Virallinen julistus 2, s. 266).

Silloinen apostoli, Gordon B. Hinckley, kertoi:

”Olin läsnä ja osallistuin ja olin todistajana sille, mitä tuona torstai-päivänä 1. kesäkuuta vuonna 1978 tapahtui. Muistikuvani on kirkas tuon päivän tapahtumista. Koska muistelemme tuota kymmenen vuotta sitten tapahtunutta historiallista tapahtumaa, haluan kertoa siitä oman todistukseni. Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina kirkon ylimmät johtajat paastoavat ja pitävät todistuskokouksen. Monet Veljistä eivät pysty osallistumaan todistuskokoukseen kotiseurakunnassaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina vaarnakonferensseihin osallistumisen takia, joten pidämme kuukausittaisen todistuskokouksen Salt Lake Cityn temppelin ylähuoneessa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Se torstai, josta nyt puhun, oli kesäkuun 1. vuonna 1978. Kuulimme joidenkin veljien todistuksia ja nautimme Herran aterian sakramentin.

Se oli ihmeellisen hengellinen kokous, kuten kaikki sellaiset kokoukset noissa pyhissä tiloissa ja niissä olosuhteissa. Sitten seitsenkymmeniä ja johtavaa piispakuntaa pyydettiin poistumaan, ja jäljellä olivat kirkon presidentti, hänen kaksi neuvonantajaansa ja kymmenen 12 koorumin jäsentä – kaksi heistä oli poissa, toinen Etelä-Amerikassa ja toinen sairaalassa. Kysymys pappeuden siunausten antamisesta myös mustaihoisille oli ollut monien johtavien veljien mielessä vuosikausia. Kirkon presidentit olivat toistuvasti ottaneet sen esille. Siitä oli tullut erityinen huolen aihe presidentti Spencer W. Kimballille. Hän oli rukoillut tämän vakavan ja vaikean kysymyksen takia huomattavan pitkän aikaa. Hän oli viettänyt monta tuntia itsekseen rukoillen ja mietiskellen tuossa temppelin ylähuoneessa.

Tällä kertaa hän nosti kysymyksen veljiensä – neuvonantajiensa ja apostolien – eteen. Tämän keskustelun jälkeen yhdyimme rukoukseen mitä pyhimmissä olosuhteissa. Presidentti Kimball lausui itse tuon rukouksen. En muista tarkasti, mitä hän sanoi. Mutta muistan omat tunteeni ja johtavien veljieni ilmeet. Huoneessa oli pyhä tunnelma. Minusta tuntui kuin kanava olisi auennut taivaan valtaistuimen ja polvistuneen, anovan Jumalan profeetan, joka rukoili veljiensä kanssa, välillä. Jumalan Henki oli siellä. Ja Pyhän Hengen voimasta tuolle profeetalle tuli varmuus siitä, että se asia, josta hän rukoili, oli oikein, että aika oli koittanut ja että nyt pappeuden ihmeelliset siunaukset tulisi antaa kelvollisille miehille kaikkialla syntyperästä riippumatta. Jokainen mies tuossa piirissä tiesi saman asian Pyhän Hengen voimasta. Se oli hiljainen ja ylevä tilaisuus. – –Ei kukaan meistä tuossa tilaisuudessa läsnä olleista ollut enää koskaan aivan entisensä sen jälkeen. Eikä kirkkokaan ole ollut aivan entisensä.” (Kirkon presidenttien opetuksia, Spencer W. Kimball, s. 34).

Profeetta Spencer W. Kimball antoi tuon julistuksen. Se otettiin vastaan innokkaasti ja juhlien kirkon jäsenten keskuudessa.

Ei rotuerottelulle

Vielä vuonna 1978, vuosikymmen sen jälkeen kun kansalaisoikeusliike muutti Amerikan kasvot, monissa kirkoissa kautta maan kävijät pysyttelivät itse asiassa erillään. Useimmat mustat kävivät jumalanpalveluksissa mustien kanssa ja useimmat valkoiset valkoisten kanssa. Harvat virkaan vihityt mustat papit saarnasivat valkoisten seurakunnille, ja vuosia myöhemmin rotuerottelu muissa muodoissaan oli yhä voimassa.

Itse asiassa mitään sellaista ei ole ollut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Kirkossa ei ole koskaan ollut mitään syrjimiseen perustuvaa seurakuntiin jaottelua. Siellä missä eri etniseen taustaan kuuluvat mormonit ovat asuneet naapureina, he ovat aina koko kirkon historian ajan palvelleet Jumalaa yhdessä. Mustia oli kastettu jäseniksi paljon ennen vuotta 1978, he olivat saarnanneet ja pitäneet rukouksia suurelta osin valkoisista koostuvan seurakunnan edessä, sillä nämä tehtävät eivät edellyttäneet, että jäsenellä on pappeus.

Ilmoitettuaan muutoksesta kesäkuussa 1978 kirkko alkoi heti asettaa aktiivisia mustia miehiä pappeuteen kaikkialla kautta maailman, missä he kävivät kirkossa. Ensimmäinen temppeli Afrikkaan rakennettiin Etelä-Afrikkaan vuonna 1981, ja kaksi muuta – Ghanassa ja Nigeriassa – on vihitty käyttöön jokin aika sitten. Vuonna 2014 Afrikassa oli yli 420 000 mormonikirkon jäsentä, monet heistä mustaihoisia.

New York Times -lehden eräässä vuoden 2005 artikkelissa sanottiin, että kaupunkiin rakennetussa uudessa kirkkorakennuksessa toimii ”yksi etnisesti parhaiten integroituneista seurakunnista Harlemissa, ja jumalanpalveluksissa käy yhtä paljon valkoisia ja mustia”.

Tony Parker, eräs toinen afroamerikkalainen vaarnanjohtaja, valvoo yhdeksää seurakuntaa Atlantan alueella Georgian osavaltiossa, ja niistä yhtä johtaa musta piispa. Parker on ollut mormonikirkon jäsen 25 vuotta. ”Olen parempi ihminen nyt kuin olin silloin aiemmin”, Parker sanoo. ”Olen tyytyväisempi itseeni. Nämä ovat olleet henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen vuosia.” Parker sanoo, että hänellä on yksinkertainen vastaus kirkon ulkopuolelta tulevaan arvosteluun. ”Jokaisen, joka uskoo, että kirkko on rasistinen, tarvitsee vain tulla katsomaan. He voivat istua kirkossamme ja seurata tapahtumia sivusta tai puhua jäsenillemme.”(Mormonien uutishuone)

Kahden kirkkoon liittyneen mustaihoisen mormonin kertomukset

Nigerialainen Anthony Obinna on ensimmäisiä käännynnäisiä ja pioneereja Afrikassa. Hän kertoi seuraavan tarinan, joka tapahtui 1960-luvun loppupuolella: ”Eräänä yönä, kun olin nukkumassa, pitkä mies ilmestyi minulle [unessa], vei minut erääseen mitä kauneimpaan rakennukseen ja näytti minulle kaikki huoneet.” Vuonna 1970 hän luki artikkelin vanhasta vuoden 1958 Valitut palat -lehdestä, jonka otsikko oli ”Mormonien marssi,” ja jossa oli kuva Salt Lake Cityn temppelistä. ”Se oli juuri se sama rakennus, jonka olin nähnyt unessani”, hän sanoi. Veli Obinna kirjoitti kirkolle saadakseen kirkon kirjallisuutta.

Vuonna 1978, kun Obinnan perhe kuuli pappeutta käsittelevästä ilmoituksesta, he kirjoittivat ensimmäiselle presidenttikunnalle: ”Olemme onnellisia niistä monista temppelin ylähuoneessa viettämistänne tunneista, jolloin anoitte Herralta, että voisitte tuoda meidät laumaan. Kiitämme taivaallista Isää siitä, että hän kuuli rukouksenne ja meidän rukouksemme. …Kiitämme pappeuden antamisesta, … jotta voimme valmistautua ottamaan vastaan kaikki evankeliumin siunaukset.” Kun lähetyssaarnaajat tulivat Nigeriaan, he löysivät monia ihmisiä, jotka olivat valmiita ottamaan evankeliumin vastaan veli Obinnan opettamisen ja johtajuuden tuloksena. Ensimmäinen kirkon kappeli, joka rakennettiin Nigeriaan, on lähellä Obinnan kotia Aboh Mbaisessa (Church History, ”You have come at last”).

Adjei Kwamea valmistettiin myös ottamaan evankeliumi vastaan ja hänet johdatettiin kirkkoon. Hän otti vastaan opettajan paikan Gwerussa Zimbabwessa, missä ollessaan hän alkoi tuntea hengellistä kaipuuta. ”Olin etsinyt tosi kirkkoa,” hän sanoi. ”Näin unia kirkon rakennuksesta. Kun matkustin Kwe Kwen läpi Zimbabwessa, näin sen ja halusin ottaa selvää siitä, mikä tuli uniini jatkuvasti.” Kun hän meni kirkon rakennukseen eräänä sunnuntaina, hän sai tunteen, että se oli tosi kirkko ja että hänen pitäisi liittyä siihen. ”Tunsin, että olin joidenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olin tuntenut kauan ja jotka olivat hyviä ystäviä.”

Kun hän tuli kirkkoon ensimmäisen kerran, Kwe Kwen seurakunnan jäsenet lausuivat todistuksiaan. Veli Kwame meni korokkeelle. Hän kertoi seurakunnalle, että Hän uskoi Jumalaan ja halusi liittyä kirkkoon. Hän tapasi myöhemmin sisar Hamsteadin, lähetysjohtajan vaimon. ”Jotakin sellaista laskeutui päällemme, jota en osaa selittää. Huomasin itkeväni. En osaa selittää sitä tunnetta. Vapauduin kaikista taakoistani. Tunsin, että olin mennyt paikkaan, jossa kävin usein, mutta joka oli nyt kotini.”

Artikkeli on alun perin julkaistu mormonbeliefs.org -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Krista Kora.

The post Mustaihoiset mormonit ja pappeus appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Elämänsä aikana Joseph Smith kirjoitti, saneli tai antoi tehtäväksi muille valmistella tekstejä, jotka sisälsivät tietoa Mormonin kirjan esilletulosta. Jotkut hänen aikalaisensa, jotka kuulivat hänen kertovan tapahtumista, kirjoittivat ne muistiin. Seuraavassa luettelossa on mukana selostuksia, jotka löytyvät Joseph Smith Papers -sivustolta. Luettelo on jaettu kolmeen osioon: Joseph Smithin yksityiskohtaiset kertomukset, muut Joseph Smithin dokumentit, joissa on osittaisia selostuksia tai mainintoja noista tapahtumista, ja hänen aikalaistensa kirjoittamat kertomukset.

Lisämateriaalia Mormonin kirjasta ja käännösprosessista löytyy teoksesta The Introduction to Documents , Volume 1: July 1828–June 1831, xxviii–xxxiii. Koosteen Joseph Smithin aikalaisten kertomuksista voi lukea seuraavasta, John W. Welch, “The Miraculous Translation of the Book of Mormon,” in Opening the Heavens: Accounts of Divine Manifestations, 1820–1844, ed. John W. Welch (Salt Lake City: Deseret Book; Provo, UT: Brigham Young University Press, 2005), 76–213.

Joseph Smithin yksityiskohtaiset selonteot

History, ca. Summer 1832, 4–6

Päiväkirja, 9–11 Nov. 1835 (myöhemmin kopioitu JS Historiaan, 1834–1836, 121–122)

History, 1838–1856, vol. A-1, pp. 4–26, 34–35

Aikaisempi, keskeneräinen luonnos löytyy Historiasta, ca. June–October 1839, [1]–[7], [9]

Kaksi myöhemmin kirjoitettua, hieman muokattua luonnosta hänen kertomuksestaan on Historiassa, ca. 1841, draft, 5–48, 61–62; ja History, ca. 1841, korjattu versio, 5–48, 60–61

“Church History,” Times and Seasons, 1 Mar. 1842 (löytyy myös 1844 kirjoitelmasta “Latter Day Saints,” in Israel Daniel Rupp (ed.), He Pasa Ekklesia [The whole church])

Muut selostukset Joseph Smith Papers -sivustolla

Ilmoitus, heinäkuu 1828 [OL 3], joka koskee Mormonin kirjan menetettyjä käsikirjoitussivuja.

Ilmoitus, kevät 1829 [OL 10], joka koskee Mormonin kirjan menetettyjä käsikirjoitussivuja.

Ilmoitus, maaliskuu 1829 [OL 5], joka koskee kultalevyjen silminnäkijöitä.

Ilmoitus, huhtikuu 1829–D [OL 9], joka koskee Oliver Cowderyn yritystä kääntää Mormonin kirjaa.

Mormonin kirja, 1830 painos, 110, 548 [2 Ne. 27:12; Eter 5:2–4], profetiat kultalevyjen kolmesta silminnäkijästä.

Mormonin kirjan alkusanat, 1830 painos, joka koskee Mormonin kirjan menetettyjä käsikirjoitussivuja (löytyy myös Mormonin kirjan painajan käsikirjoituksesta ).

Articles and Covenants, ca. April 1830 [OL 20:5-12], sisältää lyhyen koosteen enkelin vierailusta ja Mormonin kirjan alkuperästä.

Pöytäkirja, 25–26. lokakuuta 1831, selvittää kokouksen kulun, jossa Joseph Smithiä pyydettiin kertomaan yksityiskohtia tapahtumista (mutta hän kieltäytyi).

Ilmoitus, 1. marraskuuta 1831–B [OL 1:29], mainitsee, että Joseph Smith sai voiman kääntää Mormonin kirjan ”Jumalan armosta”.

Kirje Noah C. Saxtonille, 4 January 1833, kertoo Mormonin kirjan jumalallisesta alkuperästä.

Pöytäkirja, 12. helmikuuta 1834, selvitys kokouksesta, jossa Joseph Smith kertoi levyjen saamisesta ja niiden kääntämisestä.

Pöytäkirja, 21. huhtikuuta 1834, selvitys kokouksesta, jossa Joseph Smith kertoi levyjen saamisesta ja niiden kääntämisestä.

Oliver Cowderyn kirjeet, jotka julkaistiin LDS Messenger and Advocate -lehdessä, lokakuusta 1834–heinäkuuhun 1835, kopioitiin Joseph Smithin vuosien 1834–1836 historiaan, s. 46–50 (kerrotaan Cowderyn kokemuksesta käännöstyön avustamisessa), 62–65 (kerrotaan enkelin käynnistä) , 81–99 (yksityiskohtia levyjen löytämisestä).

Päiväkirja, 14. marraskuuta 1835 (kopioitiin myöhemmin JS Historiaan, 1834–1836, 129), kertoo, että Joseph Smith kertoi Erastus Holmesille enkelin vierailusta ja Mormonin kirjan alkuperästä.

Elders’ Journal, heinäkuu 1838, 42–43, kertoo yhteenvedon enkelin vierailusta, levyjen löytämisestä ja niiden kääntämisestä.

John Corrill, A Brief History of the Church of Christ of Latter Day Saints, 11–14, kirjoitettu osana historiaa, jonka Joseph Smith oli antanut tehtäväksi, mutta lopulta julkaistiin itsenäisenä. Yleiskatsaus Mormonin kirjan alkuperästä.

Kirje James Arlington Bennetille, 13 Nov. 1843, kertoo, että Joseph Smith ”puhui enkelien kanssa” ja käänsi Mormonin kirjan ”Jumalan voimalla … hieroglyfeistä”.

Joseph Smithin aikalaisten kuvaukset

Kolmen silminnäkijän todistus, kesäkuun lopussa 1829 [Mormonin kirja, johdanto]

Kahdeksan silminnäkijän todistus, kesäkuun lopussa 1829 [Mormonin kirja, johdanto]

Orson Pratt, A[n] Interesting Account of Several Remarkable Visions, 6–14, 22–23, yleiskatsaus Mormonin kirjan alkuperästä.

Orson Hyde, Ein Ruf aus der Wüste [A cry out of the wilderness], 18–21, 26–30 (nykyenglannin käännös täällä), yleiskatsaus Mormonin kirjan alkuperästä.

Lucy Mack Smith, History, 1844–1845, kertoo monia yksityiskohtia näistä tapahtumista: bk. 3, [10]–bk. 4, [3]; bk. 5, [5]–[11]; bk. 6, [1]–bk .8, [1]; bk. 8, [4]; bk. 8, [6]–[12]; bk. 9, [1]–[4]; bk. 9, [6]–[12].

Myöhemmin kirjoitettu luonnos tästä materiaalista löytyy Lucy Mack Smithin historiasta, History, 1845, s. 79–89, 103–168.

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin sivustolla josephsmithpapers.org ja sen on kääntänyt Krista Kora.

The post Kultalevyt ja Mormonin kirjan käännös appeared first on SeuraaKristusta.fi.