Matkattuaan muutaman päivän mies huomasi, kuinka rumassa veneessä hän oli. Hän huomasi, että sitä ohjaava mies oli nuhjuinen. Vesi, jota hänelle tarjottiin, ei ollut hyvää. Ruokakin oli vähän jäähtynyttä. Lopulta niin moni asia veneessä alkoi häiritä häntä, että hän pyysi jäädä pois kyydistä.

Tuntuu absurdilta, että joku jättäisi mahdollisuuden pelastumiseen käyttämättä siksi, etteivät vene tai sen kuljettaja ole täydellisiä. Silti monet meistä tekevät samalla tavalla kirkon suhteen.

Täydellinen evankeliumi, epätäydellinen kirkko

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on täydellinen. Se kertoo meille, mitä meidän tulee tehdä pelastuaksemme. Kirkossa opetetaan uskomaan, tekemään parannusta, menemään kasteelle, saamaan Pyhän Hengen lahja ja kestämään loppuun asti. Meitä opetetaan turvaamaan Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen ja seuraamaan Häntä kaikessa.

Kirkko itsessään, sen jäsenet, tai sen ympärille syntynyt kulttuuri eivät ole täydellisiä. Kirkko on epätäydellisiä ihmisiä, jotka käytöksellään ja sanoillaan loukkaavat muita ihmisiä tahallaan tai tahattomasti. Kirkon jäsenten keskuuteen saattaa syntyä normeja, joista poikkeavat tuntevat itsensä ulkopuolisiksi.

Joskus kirkon jäsenet huomauttelevat toisilleen esimerkiksi liian lyhyestä hameen pituudesta. Joskus he juoruilevat muiden seurakuntalaisten elämään liittyvistä asioista. Joskus jäsen, joka ei ole löytänyt itselleen aviopuolisoa, saattaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi perhekeskeisessä kirkossa.

Joskus unohdamme moikata toisillemme ja toivottaa uudet kirkon jäsenet tervetulleiksi. Joskus löydämme kirkon historiasta asioita, joita meidän on vaikea sulattaa. Joskus tietyt evankeliumin periaatteet tai kirkon johtajien sanomiset tuntuvat niin epäreiluilta, ettemme usko enää evankeliumin todellisuuteen lainkaan.

Nämä ovat muutamia esimerkkejä asioista, jotka voivat jäädä kaivamaan mieltä ja lopulta johtaa jopa siihen, että jää kirkosta kokonaan pois.

Lopetetaan tuomitseminen ja tehdään kirkosta hieman parempi paikka

Joku viisas on sanonut, että paras asia, jonka voi kirkossa haistaa, on tupakansavu. Se on merkki siitä, että joku syntinen on halunnut ottaa askeleen lähemmäs Kristusta ja tulla paremmaksi.

Kirkon kuuluisi olla sairaala apua tarvitseville, eikä museo niille, jotka haluavat esitellä omaa erinomaisuuttaan.

Meidän jokaisen pitäisi ottaa rakastava asenne muita, kun käymme kirkossa. Vaikka ihmisillä olisikin haasteita tai vaikka he eivät suoriutuisikaan elämästään täydellisesti, me voimme omalla ystävällisyydellämme tehdä kirkosta heille hieman mukavamman paikan. Olen varma, että Kristus toimisi samoin.

Kun me kohtaamme ihmisiä, jotka tuomitsevat meitä, tai kun kirkossa käyminen tuntuu pahalta, meidän tulisi muistaa, että evankeliumi on täydellinen. Kirkko ei ole täydellinen. Kirkossa on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka loukkaavat meitä. Meidän tulee pitää huolta, ettemme itse ryhdy sellaisiksi – ja että keskitymme siihen, mikä on tärkeintä: Kristuksen evankeliumiin ja sen pelastavaan voimaan.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Täydellisen epätäydellinen kirkko – tervetuloa!  appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Mutta joskus minusta tuntuu, että vain mina ajattelen näin…

Melkein joka sunnuntai voi kuulla jonkun sanovan kerran jos toisenkin sanat “tiedän”, että kirkko on tosi, tai jonkun muun yleisen “tiedän”-julistuksen. Niitä sanovat 2-vuotiaat, 20-vuotiaat ja 80-vuotiaat. Näyttää siltä, että kaikki ympärilläni tietävät ilman epäilyksen häivääkään, että kirkko on tosi. Itse asiassa näyttää siltä, että jokainen “tietää” likimain kaiken lausuessaan minkä tahansa kirkollisen lausunnon puhujakorokkeelta tai jossakin luokassa.

Uskon askeleita

Miksi sitten emme kuule ihmisten sanovan enemmän “uskon”, “toivon” tai “luotan” siihen ja siihen kirkkoon tai evankeliumiin liittyvään asiaan? Onko todellakin niin, että kaikki ovat varmoja asioista tai ovat saaneet toisen lohduttajan? En kyseenalaista tai epäile muiden vakaumuksia tai julistuksia. Se olisi tyhmää. Monet ihmiset ovat kokeneet asioita, joita mina en ole, enkä voi olettaa, että koska minä en ole kokenut niitä, ne eivät ole tapahtuneet.

Mutta tässä olen… ja yritän vielä selvittää asioita. Otan yhä uskon ja toivon askeleita pimeyteen. Toivoen, että jonakin päivänä voin sanoa samalla tavalla. Olen usein miettinyt, mikä minussa on vialla. Enkö ole hengellisesti herkkä? Enkö ole tarpeeksi hyvä saadakseni todistuksen tai tämän tiedon, josta niin monet puhuvat? Miten minulla ei ole ollut näitä vakuuttavia ilmoituksellisia kokemuksia? Miksi Moronin antama haaste kohdassa Moroni 10:3-5 ei toiminut minulla? Jäikö minulta jotain väliin? Eivätkö rukoukseni ole tarpeeksi vilpittömiä? Enkö opiskele tarpeeksi?

Muutamia viikkoja sitten pidin puheen kirkossa 12-vuotiaan vasta asetetun diakonin kanssa. Kaikki varmasti odottivat, että hän päättäisi puheensa sanoilla: “Tiedän, että kirkko on tosi”, ja muilla yleisillä fraaseilla, joita olemme tottuneet kuulemaan. Me vain olemme sellaisia. Ja sanomme niin. Veli ennen meitä luultavasti sanoi niin ja sisar meidän jälkeemme sanoo sen myös. Se saa olomme onnelliseksi, turvalliseksi ja hengellisesti lujaksi. Kukaan meistä ei halua näyttää heikolta evankeliumissa tai että meidät leimataan epäilijäksi. Jostakin syystä me ihmiset tunnemme olomme yksiselitteisesti epämukavaksi epävarmuudessa. Haluamme antaa “voimakkaan” todistuksen. Siispä sanomme monissa tilanteissa saman kuin muut. Mutta tämä uuden uutukainen diakoni tyrmistytti ja yllätti minut. Hänen sanojensa täsmällisyys ja rehellisyys innoittivat minua istuessani korokkeella hänen takanaan. Hän nousi ylös ja sanoi suunnilleen näin: “Katsokaas… yritän yhä selvittää asioita. Pidän kirkossa käymisestä ja pidän tunteesta, jonka saan pitäessäni käskyt. Uskon kirkkoon ja odotan oppivani lisää.” Se oli hyvin syvällinen ja opillisesti tarkka puhe, ja se tuli hänen sydämestään. Siinä ei ollut mitään kulttuurillista tai vanhempien sanojen sanasta sanaan toistamista. Ei vertaispainetta. Ei halua vain sopia joukkoon. Hän oli oma itsensä, joka teki paljon työtä tullakseen vannoutuneemmaksi uskovaksi.

“Tiesikö” tämä nuori mies, että kirkko on tosi? Ei, mutta hän “tiesi”, miltä hänestä tuntui, kun hän tuli kirkkoon ja piti käskyt. Se, että kirkossa käyminen tuntuu hyvältä ei edellyttänyt tiukkoja lausuntoja siitä, että kirkko on totta tai mitään muitakaan absoluuttisia kannanottoja. Mutta me palaamme tuohon lauseeseen, koska meitä pelottaa tai ahdistaa tai emme tiedä, mitä sanoa.

Mikä kirkko on?

Jos joku sanoo, että kirkko on tosi, mitä se oikeastaan tarkoittaa? Uudessa testamentissä määritellään kirkon olevan Kristuksen ruumiin ihmisiä tai jäseniä. Eli kirkon määritelmä on ryhmä ihmisiä. Mutta pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että meidän ei pitäisi koskaan luottaa lihan käsivarteen, vaan luottamaan Jumalaan. Tiedämme kokemuksesta, että ihmiset eivät ole aina uskollisia. Heissä on vikoja ja heikkouksia. Meissä kaikissa on. Näyttää siltä, että nykyään määrittelemme kirkon organisaatioksi, joka sisältää kirkon hallinnon sekä opin ja käytänteiden julki tuomisen. Mutta olennaisia oppeja lukuunottamatta, kirkko muuttuu myös jatkuvasti. Kirkko, joka oli totta 1830-luvulla on hyvin erilainen kirkko, jota me niin järkkymättömästi pidämme totena nykyään.

Ennen tämän kirjoituksen julkaisemista juttelin monien ystävien ja kirkon jäsenten kanssa, ja kysyin heidän mielipidettään asiasta. Melkein kaikki, joiden kanssa keskustelin, esitti ajatuksen siitä, että olemme yleismaailmallisesti vaihtaneet sanan “uskoa” sanaan “tiedän”. Kun kysyn joltakin, mitä hän tarkoittaa käyttäessään sanaa “tiedän” kirkoon liittyvissä asioissa, he melkein aina sanovat, että “heistä tuntuu, että he tietävät.” “Tunteminen”, että tiedät on hyvin eri asia kuin todella jonkun asian tietäminen.

Tiedän ≠ Uskon

Muistan ihmisten kertoneen minulle lähetystyössäni, että minun pitää käyttää sanaa “tiedän”, kun opetan tai kerron todistukseni. Mutta mitä jos en tiennyt? Mitä jos vain vain luotin? Mitä jos minulla oli vain uskoa? Eikö rehellinen toiveeni, luottamukseni ja uskoni olleet riittäviä tuomaan joku Kristuksen luokse? Jätin kaiken mennäkseni lähetystyöhön… ja se kaikki tapahtui uskon, toivon ja luottamuksen voimin. David O. McKay oli samankaltaisessa tilanteessa heikon ja hauraan todistuksensa kera lähetystyöhön lähtiessään. B. H. Roberts ponnisteli todistuksensa kanssa Mormonin kirjasta vuosien ajan, jopa palvellessaan lähetysjohtajana ja seitsenkymmenenä. Hänen luottamuksensa ja uskonsa veivät häntä eteenpäin. Ei hänen tietonsa. Tuo luottamus ja usko teki hänestä erään suurimmista tutkijoista ja teologisista myötävaikuttajista, joita kirkolla on koskaan ollut.

Se, mitä tällä tarkoitan, on: Milloin usko ei enää ole riittänyt? Milloin siitä, että ei “tiedä”, tuli epäilijän attribuutti? Opissa ja liitoissa Herra sanoo (OL 46: 12-14):

“Toisille on annettu toinen, ja toisille on annettu toinen, jotta kaikki siten hyötyisivät.”

“Pyhä Henki antaa toisten tietää”

“Toisten annetaan uskoa heidän sanoihinsa”

Pyhä Henki antaa toisten tietää. Uskon sen. Mutta ei kaikkien ihmisten. Eikä kaikkien ihmisten voi olettaa tietää tai sanovan, että he tietävät. Kristus pyytää meitä tulemaan eheiksi ja täydellisiksi luottamalla ja uskomalla Hänen nimeensä. Oppimaan rivi riviltä ja periaate periaatteelta evankeliumista olettaen, että emme tiedä kaikkea, emmekä tule tietämään kaikkea ennen kuin olemme palanneet verhon tuolle puolen. Me olemme oppimassa. Mutta jos sanomme “tietävämme” asioita, jotka ovat suureksi osaksi mahdotonta tietää tässä elämässä, oppimisen etsinnän pitäisi loppua. Silloin olemme harjoitelleet tarpeeksi uskoa.

Tiedon lahjan saaminen on lahja. Mutta uskon ja luottamuksen lahja on myös lahja. Toinen ei ole toistaan suurempi. Molempia annetaan erilaisille ihmisille eri aikoina, jotta he voivat soittaa konsertissa yhdessä. Tarkoituksena ei ole vähätellä tai ylentää kumpaakaan lahjaa.

Nykyajan pyhien kirjoitusten perusteella ymmärrän asian niin, että on hyväksyttävää vain “uskoa”. Koko Uusi testamentti on täynnä tapahtumia, joissa Vapahtaja johdonmukaisesti ja jatkuvasti pyytää ihmisiä “vain uskomaan”. En ole koskaan lukenut mistään, että Vapahtaja pyytäisi meitä “tietämään”. Kyse on aina siitä, että meillä olisi pikkuriikkisen luottamusta ja uskoa. “Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh. 20:29) “Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” (Mark. 9:23). Hän käytti jopa sinapinsiementä esimerkkinä siitä, miten pieni tuon uskon tarvitsee olla. Mutta tänä aikana meistä tuntuu, että meidän täytyy vain tietää täysin… ja jos et tiedä… no, sitten teet varmaankin jotakin väärin. Se on kulttuurisesti jäykistävää ja se saa kirkkoon tutustuvat kavahtamaan hämmennyksestä.

Mistä tämä käsitys siitä, että täytyy “tietää”, on alun perin lähtöisin? Jotkut ihmiset sanoivat, että he tiesivät, että mustat eivät saisi pappeutta. Toiset sanoivat, että he tiesivät, että moniavioisuus oli iankaikkinen periaate. Entäpä se lukematon määrä tiedemiehiä ja tutkijoita, joilla on temppelisuositus, ja jotka väittelevät siitä, sijoittuvatko Mormonin kirjan tapahtumat Pohjois-Amerikkaan vai Mesoamerikkaan? Epäilemättä he vetoavat suosituksiinsa ja vahvistavat mielipiteensä perustelemalla, että heillä on hengellinen vahvistus niiden totuudesta. Voiko heillä olla vastakkaisia teorioita ja voivatko molemmat osapuolet silti olla oikeassa… kun molemmat vetoavat henkilökohtaiseen hengelliseen todistukseen teoriansa oikeellisuudesta? Miten monta vahvaa todistusta olet kuullut jostakin kirkon ohjelmasta, oli se sitten partio tai kotiopetus tai seurakuntien lähetystyösuunnitelmat, joista joku on sanonut, että hän “tiesi”, että se on Herran tahto. Ja sitten viileänä huhti- tai lokakuun aamuna… se ei olekaan. Me tiedämme… ja sitten emme tiedäkään. Emmekö ole jo tähän mennessä oppineet, että se, mitä ajattelemme tietävämme, todennäköisesti kehittyy tai muuttuu? Miksi kaiken pitää olla niin ehdotonta? Miksi emme voi vain sanoa, että uskomme sen ja sen tapahtuvan, tai että se ja se ohjelma tuo minut lähemmäksi Kristusta? Ja sitten pistää paremmaksi! Me kadotamme itsemme oikeassa olemisen etsinnässä sen sijaan, että kadotamme itsemme pyrkimyksessämme tulla paremmaksi.

Uskon, että käytämme virheellisesti ja liikaa sanaa “tiedän” hengellisyyttä ja kirkkoa koskevissa asioissa. Uskon henkilökohtaisesti, että teemme niin kulttuurina niiden kustannuksella, jotka eivät oikein “tiedä” tai joista on epämukavaa sanoa niin. En usko, että alkuperäiset apostolit puhuivat niin… ja mikä kiehtovinta, en usko, että nykyajan apostolitkaan puhuvat niin. Olin utelias, joten päätin kuunnella viimeisimmän yleiskonferenssin puheet uudelleen. Halusin kuunnella kulttuurillista slangia apostoleiden todistuksista. Ja kuinka ollakaan… sitä ei ollut. Kukaan heistä ei sanonut lausetta: “Tiedän, että kirkko on tosi” tai mitään muutakaan sellaista. En väitä, että he eivät ole koskaan sanoneet niin tai että he eivät sanoisi niin (tiedän, että jotkut ovat). Tarkoitan sitä, että he eivät käyttäneet sellaista kieltä viimeisimmässä konferenssissa. Olen myös kiinnittänyt huomiota BYU:n tutkijoihin, seitsenkymmeniin ja muihin kirkon yleisauktoriteetteihin. Kuulin vain vähän aikaa sitten Sherri Dewn puhuvan Claremont Collegessa ja käyttävän sanaa “uskon” jatkuvasti satojen mormonien ja protestanttien edessä. Hän ei kertaakaan käyttänyt sanaa “tiedän”.

Me uskomme

Useimmat meistä pitävät itseään “uskovina”, eikö? Ei “tietäjinä”. Eikö tunnu siltä, että käyttäessämme sanaa “usko”, toisten puolustelu vähenee ja ovi aukeaa keskustelua varten? Kun taas sana “tiedän” sulkee oven ja saa aikaan luonnollisen reaktion väitellä tai puolustella? Voisiko olla, että tämä sanonta “tiedän” on niin yleinen lähetyssaarnaajien keskuudessa, että se karkottaa ihmiset ja sinkoaa meidät kirkkona aikakauteen, jona kastetaan vähiten käännynnäisiä ikinä?

Joseph Smith on tiivistänyt kirkkomme ja uskomme 13 ydinoppia kahteen sanaan: “Me uskomme…” Me uskomme Jumalaan. Me uskomme profetiaan. Me uskomme Raamattuun ja Mormonin krijaan. Me uskomme! Me toivomme! Me kestämme… ja toivomme voivamme kestää kaiken.” Uskonkappale toisensa jälkeen vie meitä kohti uskoa, ei tietoa. Ei ihme, että B. H. Roberts piti Wentworth-kirjeestä niin paljon, kutsuen sitä “yhdeksi parhaimmista asiakirjoista kirkkomme kirjallisuudessa”. Joseph Smith pyysi ihmisiä uskomaan uskonkappaleiden kautta. Jeesus, joka oli mittaamattoman paljon suurempi kuin Joseph Smith, pyysi meitä vain uskomaan. Joten miksi sitkeästi kuiskaamme “tiedän” alkeisyhdistyksen lastemme korviin?

Yhdessäkään temppelisuosituspuhuttelun kysymyksessä ei kysytä “tiedätkö?”. Siinä kysytään: “Uskotko ja onko sinulla todistus…”

Jokaisen todistuksen, oppitunnin, puheen ja rukouksen jälkeen sanomme yhden sanan. “Aamen”. Tuo sana “aamen” tarkoittaa hepreaksi “usko”. Me vahvistamme yhä uudelleen uskoamme sanoihin, joita juuri puhuttiin. “Uskon. Uskon.”

Tämän tiedän

On olemassa ihmisiä, jotka sanovat tietävänsä, eivätkä silti tee mitään tuolla tiedolla. Minulla on sukulaisia, jotka eivät ole käyneet kirkossa vuosikymmeniin, ja silti he sanovat, että he “tietävät” kirkon olevan totta. Tietävätkö he todella? Jos he todella tietävät, antaisivatko he mitättömän kiistan vanhinten koorumin johtajan kanssa pitää heidät poissa kirkosta?

Kaikki asiat, jotka olen tehnyt elämässäni kirkon ja evankeliumin takia, tein ilman täydellistä tietoa. Olen palvellut lähetyssaarnaajana ja uhrannut paljon. Palvelin aamuseminaarin opettajana; nousin ylös joka aamu puoli viisi. Palvelin temppelityöntekijänä ja minulla on ollut monia vaativia tehtäviä kirkossa. Olen myös kirjoittanut blogia puolustaakseni kirkkoa siihen pisteeseen, että olen ollut fyysisesti, henkisesti tunneperäisesti nääntynyt. Kaiken tämän tein tietämättä mitään muuta kuin tämän:

Tiedän, että Jeesus Kristus, kuten Hänestä on kerrottu Raamatussa, tekee minusta paremman ja onnellisemman miehen. Tiedän tämän, koska olen kokenut elämää Hänen kanssaan ja ilman. Tiedän miltä tuntuu elää Hänen opetustensa mukaan ja miltä tuntuu pitää Hänen käskynsä, kuten ne löytyy pyhistä kirjoituksista, ja tiedän myös miltä tuntuu, kun en ole tehnyt niin. Olen kokenut vastakohdan. Se on todellista minulle.

Tiedän myös, että Mormonin kirja tekee minut paremmaksi. Kaikista lukemistani kirjoista en ole löytänyt toista, jota voisi verrata siihen syvällisyydessä, monimuotoisuudessa ja viisaudessa. Siitä saadut todisteet vahvistavat minulle sen totuutta. Ja silti, en ole saanut samanlaista kokemusta Joseph Smithistä, Oliver Cowderystä tai kenestäkään muusta henkilöstä kirkossa, joilla on täydellinen tieto kirjan historiallisuudesta. En ole aivan vielä siellä. Mutta uskoni on vahva. Niin vahva, että voisit ajatella minun pidelleen noita levyjä, pukenut päälleni rintakilven ja pitänyt Labanin miekkaan omissa käsissäni.

Tiedän, että ilman ymmärrystäni Kristuksesta ja Häneen liittyvästä evankeliumin palautuksesta, minulla ei olisi toivoa tulevaisuudesta. Vain Hän ja Hänen sinetöimisvoimansa antavat minulle toivoa sellaisesta elämästä, jota haluaisin elää nyt ja seuraavassa elämässä.

On myös monia muita asioita, joita tiedän. Mutta kun kyse on uskonnosta ja uskosta, juuri toivo ja sen tuoma luottamus antaa sen vakauden, jota tarvitsen etsiessäni Kristusta ja Hänen hyvyyttään. Eräs päättäväisimmistä apostoleistamme sanoi kauan aikaa sitten: “Uskon Kristukseen. Hän on kuninkaani ja laulan Hänelle koko sydämestäni.”

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Greg Trimble ja se on julkaistu gregtrimble.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Sinun ei tarvitse sanoa “tiedän” kaikesta kirkossa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Ongelma

En syytä ketään erityisesti siitä, miten asiat ovat, enkä yritä vapauttaa potilasta henkilökohtaisesta vastuusta omasta hengellisyydestään. Tarkoitan sitä, että liian usein ihmiset, jotka kärsivät hengellisesti, tuntevat olonsa aliedustetuiksi (ja siksi vieraantuneiksi) kirkossa.

Esimerkiksi, istut ehkä pyhäkoulussa ja opettaja johtaa keskustelua temppelipalveluksesta. Joku kommentoi:

“Rakastan temppeliä. Tunnen Hengen niin vahvana siellä. Joka ikinen kerta, kun menen temppeliin, saan ilmoitusta. Menen sinne kysymysten kanssa ja palaan takaisin vastausten kanssa. Tunnen itseni hengellisesti virkistyneeksi ja saan lisää uskoa ja energiaa, jota tarvitsen seuraavaa viikkoa varten.”

Se on hienoa. Ihmisten tulee todistaa siitä. Mutta meidän täytyy myös muistaa, että monet ihmiset luokassa luultavasti ajattelevat:

“En yleensä tunne mitään temppelissä. Itse asiassa, joskus minusta tuntuu pahalta. En ole koskaan saanut ilmoitusta siellä. En saa vastauksia. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en tuntenut Henkeä siellä. Ja sen takia minusta tuntuu, että en ole kelvollinen menemään ollenkaan Herran huoneeseen. Mitä teen väärin? Onko syy minussa?”

Se on vähän sama asia, kuin lääkärille meno murtuneen käsivarren takia. Sen sijaan, että hoitaisi sitä, lääkäri vain pullistelee: ”Eikö olekin hienoa, kun on käsivarret? Katso tätä! *Tekee leuanvedon yhdellä kädellä*. No, kiitos käynnistä. Se tekee kaksi tuntia.”

Samoin voi käydä monien muiden aiheiden kohdalla:

• Rukouksen voima
• Kymmenysten siunaukset
• Todistus Joseph Smithistä
• Pyhän Hengen lahja
• Raamattu
• Mormonin kirja
• Yleiskonferenssi
• Sakramentti
• Sukututkimustyö
• Palvelu

Luettelo jatkuu jatkumistaan. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin. Meidän ei tarvitse vaimentaa tai sensuroida todistuksiamme ottaaksemme huomioon muiden tunneperäiset herkkyydet, mutta meidän tulee seurata neuvoja, jotka nuori Henry B. Eyring sai aluejohtajaltaan:

Kun tapaat jonkun, kohtele häntä, aivan kuin hän olisi suurissa vaikeuksissa, niin yli puolet ajasta olet oikeassa.

Presidentti Eyring lisäsi: “Hän oli paitsi oikeassa, niin vuosien varrella olen oppinut, että hän oli myös liian myönteinen arviossaan” (”Yritän”, lokakuu 2018). On mahtavaa todistaa ja jakaa hengellisiä kokemuksia. Jatketaan sitä, kunhan se on todella vilpitöntä, eikä vain odotetun vastauksen lausumista. Mutta muistakaamme myös ottaa huomioon ja olla ajattelevaisia niitä jäseniä kohtaan, jotka tuntevat olevansa syrjäytettyjä ja valtavirran ulkopuolella, koska he eivät voi vielä pukeutua samanlaiseen todistuksen viittaan, eikä sinkoutua äärettömyyteen ja sen yli.

Miten korjata asia?

Karsi ylimääräisyyksiä ja tuo esiin tosiasiat.

Huomaa, että en kannata perhosten hävittämistä. Meidän pitää saada aikaan tasapaino. Täysin virheetön ja siisti oppitunti on suoraan sanoen tylsä. Se on aikuisten versio litanniasta: ”Haluan lausua todistukseni. Tiedän, että kirkko on totta, rakastan äitiäni ja isääni…” Mutta täysin vastakkaiseen ääripäähän hyppääminen on hengellisesti vaarallista. Emme halua, että pyhäkoulusta tulee valitustemme ja ongelmiemme keskustelupaikka. Olemme luultavasti kaikki olleet mukana luokassa, jossa muutama kysymys on suistanut raiteiltaan koko oppiaiheen. Emme voi hypätä tuohon kaninkoloon.

Kaikkein parhaat oppitunnit, joissa olen ollut mukana pyhäkoulussa tai vanhinten koorumissa, ovat olleet tulosta todellisesta, rehellisestä, vilpittömästä ja raa’asta haavoittuvuudesta. Nämä voivat olla muutoksen hetkiä. Keskustelu herää henkiin. Osanotto lisääntyy. Ihmiset, jotka ovat olleet hiljaa piristyvät, kun oppiaiheesta yhtäkkiä tulee heidän tarpeisiinsa sopiva.

Mutta tarvitset sekä heikkoja potilaita että kokeneita lääkäreitä, jotta sairaala voi toimia tehokkaasti. Uskon, että kun potilas paljastaa itsensä, joku muu luokassa vastaa: ”Olen iloinen tuosta kysymyksestä, koska olen käynyt läpi jotain hyvin samankaltaista. Tämä auttoi minua…”

Haavat tulevat esiin, Pyhä Henki tulee paikalle ja todellinen lääkäri on työssään.

Haaste

Jos olet opettaja, haastan sinut toimimaan seuraavasti:

• Todista totuudesta, mutta kysy myös oikeita kysymyksiä. Jos saamasi vastaukset ovat loistavia ja kauniita, koeta mahdollisesti esittää vastapuolen näkökulma. Esitä paholaisen puolustajaa … kirkossa (voi, ironista). Jos oppitunti käsittelee paastoamista, kysy: ”Mitä tapahtuu, jos paastoat jonkin asian puolesta, jota tarvitset enemmän kuin mitään, eikä mitään tunnu tapahtuvan? Teitkö jotain väärin?” Tämä on ihan sopivaa kysyä, koska tuo hypoteettinen skenaario tapahtuu jatkuvasti.
• Etsi oppiaiheestasi näkökulma, josta itselläsi on kysymyksiä tai epäilyksiä. Laita pallo pyörimään luokassa olemalla haavoittuva opettajana ja pyytämässä apua omiin epäilyksiisi. Se, että olet opettaja, ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi antaa vaikutelma, että tiedät kaiken aiheestasi. Henki on oikea opettaja, ja innoittavat kysymykset kutsuvat Hänet luokkahuoneeseen.

Kun teet näitä asioita, autat luokassa olevia tuntemaan olonsa mukavaksi, jotta he voivat jakaa todistuksensa [tai sen puutteen], oivalluksia, kokemuksia, kysymyksiä ja ideoita.” Haastan sinut tekemään seuraavasti:

• Jos sinua vaivaa jokin asia ja luokassa, johon osallistut, käydään asioita läpi rutiininomaisesti, ole rohkea. Älä rakenna muuria ympärillesi ja palaa selviytymistilaan ihan heti. Ravistele asioita hieman. Nosta kätesi ylös ja ole haavoittuva. Kysy kysymyksesi, sikäli kun ne sopivat aiheeseen, ilmaise huolenaiheesi. Tee uskon loikka. Arvaukseni on, että joku luokassa ottaa kopin.
• Jos sinua ei vaivaa mikään asia, harkitse vaikeiden kysymysten kysymistä siitä huolimatta, koska joku lähelläsi kärsii.

Elämät muuttuvat

Vanhin L. Tom Perry sanoi, että evankeliumi ”vastaa kaikkiin elämän kysymyksiin ja ongelmiin.” Kirkon luokkien tarkoitus on opiskella tuota evankeliumia. Mutta miten voimme koskaan soveltaa evankeliumia ongelmiimme, jos emme sovella evankeliumia oikeisiin ongelmiin? Totta, voimme harjoitella sitä kotona (ja oppimisemme pitäisikin olla kotikeskeistä ja kirkon tukemaa), mutta käyttäkäämme hyödyksi meille varattu yhteinen aika. Kun puhumme henkilökohtaisista epäilyksistämme, epävarmuudesta ja lannistumisestamme kirkossa, Henki toimii vapaammin, luokan osallistuminen lisääntyy selvästi ja elämät muuttuvat.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut David Snell ja se on julkaistu thirdhour.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Miksi niin monet kirkon jäsenet eivät siedä kirkkoa (ja miten korjata asia)? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Tuo pieni ja yksinkertainen teko merkitsi uskomattoman paljon minulle. Vaikka opiskelen jo kolmatta vuotta, ja olen viimeiset pari kuukautta asunut siskoni kanssa, ei ole helppoa asua poissa kotoa. Siksi tällaiset pienet ystävälliset teot, joita seurakuntalaiset silloin tällöin osoittavat minua kohtaan, merkitsevät paljon.

Jokainen meistä tietää, kuinka paljon uuteen paikkaan tuleminen jännittää. Kenties jokaisella meistä on kokemus siitä, kun kukaan ei tervehdi. Kenties jokainen meistä on kokenut sen, kun lähtee kotiin itkua pidätellen, sillä tunsi olonsa niin yksinäiseksi.

Kirkkoon tuleminen ensimmäistä kertaa voi olla outoa. On niin paljon uusia asioita, joihin ei ole tottunut. Siksi olisikin ehdottoman tärkeää, että osaisimme toivottaa tervetulleiksi ne ihmiset, jotka ovat uusia tai ensimmäistä kertaa. Ettei kukaan vaan joutuisi lähtemään kotiin ajatellen, ettei kukaan huomannut minua.

“Jokainen tekee kaikkensa, jotta tuntisi itse kuuluvansa joukkoon”

Kerran olin kirkon kokouksessa, jossa tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. Kerroin tapahtuneen jälkeen ystävälleni, että tänään kukaan ei tullut juttelemaan minulle. Kerroin, kuinka minusta tuntui siltä, ettei kukaan pitänyt minusta, sillä minun oli vaikeaa päästä porukkaan.

Hän antoi minulle vastauksen, jota en ikinä unohda.

“Kyse ei ole siitä, etteivätkö muut pitäisi sinusta. Kyse on siitä, että kaikki keskittyvät niin paljon itseensä. Sosiaalinen tilanne on jokaiselle yhtä jännittävä, ja jokainen tekee kaikkensa, jotta tuntisi ITSE kuuluvansa joukkoon. Samalla he unohtavat varmistaa, tuntevatko muut kuuluvansa joukkoon.”

On ehdottoman tärkeää, että jokainen meistä aidosti ystävystyy muiden ihmisten kanssa kirkossa. Se on vaikeaa jokaiselle meistä, joten miksei tehtäisi siitä hieman helpompaa ympärillämme oleville ihmisille? Tervehtiminen ja hymyileminen vievät aikaamme vain muutaman sekunnin, eivätkä maksa mitään. Silti ne voivat pelastaa toisen ihmisen päivän.

Paras vinkki yksinäisyyteen: ole itse se, joka saa toiset tuntemaan tervetulleiksi. Tällöin et ole koskaan yksin.

Susanna Koivisto on Kysy mormonilta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Osaammeko toivottaa uudet ihmiset tervetulleiksi seurakuntiimme? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kun tunnemme häpeää, haluamme piilottaa virheemme. Häpeän tunne voi johtaa masennukseen ja itseinhoon. Häpeä on aina epätervettä eikä koskaan johda vilpittömään parannukseen.

Syyllisyys puolestaan voi olla hyväkin asia, jos se saa meidät tekemään parannusta. Brené Brown uskoo, että ”ero häpeän ja syyllisyyden välillä voidaan parhaiten ymmärtää erona näiden kahden lauseen välillä: ’olen paha’ ja ’tein jotain pahaa’. Syyllisyys = tein jotain pahaa. Häpeä = olen paha.” (Daring Greatly)

Me haluamme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten välttävän häpeää. Tässä 5 vinkkiä, mitä voit tehdä yrittäessäsi taistella häpeää vastaan kirkossa.

1. Lopeta juoruilu

Toisista puhuminen ei koskaan auta. Mitä tulee häpeään, juoruilu voi olla äärimmäisen loukkaavaa.

Useita vuosia sitten satuin kuulemaan lähetystyöstään ennenaikaisesti palanneen lähetyssaarnaajan ja hänen ystävänsä keskustelun. Nämä kaksi ystävystä tapasivat tuolloin ensimmäistä kertaa lähetyssaarnaajan palattua lähetystyöstään. Kevyen jutustelun jälkeen ystävä sanoi tälle lähetystyöstä palanneelle: ”Kuulin, että palaamisesi johtui tyttöystävästäsi.”

Palannut lähetyssaarnaaja näytti järkyttyneeltä, vihaiselta ja syvästi loukatulta. Hän kysyi välittömästi: ”kuka niin sanoi?” Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen ystävä vastasi: ”vanhempani.” Sitten palannut lähetyssaarnaaja vastasi: ”Se ei ole totta. Se ei ole totta.”

Lähetyssaarnaaja ei halunnut palata kotiin ennenaikaisesti, mutta hänen täytyi tehdä niin terveydellisistä syistä. Mutta vaikka juoruin levitetyt huhut olisivat olleetkin totta, miltä tuosta lähetyssaarnaajasta mahtoi tuntua, kun hän kuuli toisten ruotivan yhtä hänen elämänsä kipeimmistä ja kiusallisimmista tapahtumista?

On paljolti mahdollista, että jos lähetyssaarnaaja palaa kotiin ennenaikaisesti, hän tuntee jo suurta häpeää. Kun levitämme juoruja, autamme ruokkimaan ympäristöä, jossa kilpailu, vertailu ja häpeä kukoistavat.

2. Lakkaa vertailemasta itseäsi toisiin

Rakastan kilpailua: vartuin pelaten koripalloa, jalkapalloa ja muita kilpailuhenkisiä urheilulajeja. Myös neljä veljeäni ja siskoni rakastavat kilpailemista. Uskon terveen kilpailuhengen voivan auttaa ihmisiä tulemaan parhaiksi versioiksi itsestään. Mutta kun kilpailusta tulee kasvualusta epäterveelle vertailulle, se luo häpeän kulttuurin.

Kuvatakseni tätä, tarkastellaanpa Eric Carlen kirjoittamaa tarinaa ”Kameleontti Kaikenkirjava”. Tarina kertoo kameleontista, joka elää päällisin puolin täysin tavallista ja tylsää elämää. Eräänä päivänä se löytää tiensä eläintarhaan, jossa se näkee monia kauniita eläimiä ja alkaa vertailla itseään niihin.

Hän toivoo olevansa iso ja valkoinen kuten jääkarhu, komea kuten flamingo, fiksu kuten kettu, hyvä uimari kuten kala, nopea kuten peura, pitkä kuten kirahvi, hänellä olevan kilven, jonka sisään suojautua, kuten kilpikonnalla, olevansa vahva kuten elefantti ja hauska kuten hylje. Tarinan edetessä kameleontti omaksuu jokaiselta ihailemaltaan eläimeltä jonkun osan, kunnes siitä tulee täysin muista poikkeava otus.

Kun se vertailee itseään toisiin eläimiin, se alkaa hävetä sitä minkälainen se on – kunnes kärpänen lentää ohi ja kameleontti muistaa kuinka nälkäinen se on. Se ei pysty nappaamaan kärpästä matkiessaan kaikkia eläintarhan eläimiä. Vasta kun se omaksuu oman kameleontin muotonsa se voi tyydyttää nälkänsä.

Vertailu voi saada meidät itsemme ja toiset tuntemaan häpeää. Yksi vertailun isoista ongelmista on se, että aina on joku, joka on kauniimpi, rikkaampi, älykkäämpi, urheilullisempi tai menestyneempi. Vertailu saa meidät tuntemaan itsemme epävarmoiksi, mikä puolestaan saa meidät vihaamaan niitä, joilla näyttää menevän paremmin kuin meillä ja hyökkäämään niitä kohtaan, jotka vaikuttavat haavoittuvaisilta, vain tunteaksemme olomme paremmaksi.

Vertailu on yksi häpeän kasvualustoista: se saa meidät ajattelemaan, että ainoa tapa peittää oma häpeämme on häpäistä muita. Se johtaa juoruiluun ja luo eripuraa ihmissuhteissa. Jos huomaat vertailevasi itseäsi toisiin, lopeta se.

3. Ole sinut epätäydellisyyksiesi kanssa

Brené Brown on sanonut: ”Kun perfektionismi on ratissa, häpeä istuu aina pelkääjän paikalla – ja pelko on se ärsyttävä takapenkin kuski.” Perfektionismi on erottamattomasti yhteydessä häpeään. Perfektionismi johtaa häpeään, sillä olemme ihmisiä emmekä ole – emmekä tule koskaan tämän elämän aikana olemaan – täydellisiä.

Perfektionisteilla on vaikeuksia käsitellä tuota totuutta. He haluavat näyttää toisten silmissä täydellisiltä, vaikka se on mahdotonta. Perfektionistien on vaikea pyytää apua, sillä he ajattelevat, että heidän pitäisi pystyä tekemään kaikki itse.

Kun perfektionistit tekevät syntiä tai virheitä, he tuntevat häpeää ja yrittävät piilotella epätäydellisyyttään. Perfektionistit eivät useinkaan yllä mahdottomiin odotuksiinsa, mikä saa heidät tuntemaan vielä enemmän häpeää. Perfektionistille kaiken täytyy näyttää olevan järjestyksessä ja virheetöntä, vaikka ihmiset ovat sekamelskaisia ja erehtyväisiä ja elämä on lähes aina kaoottista.

En väitä, ettei meidän pitäisi pyrkiä kehittymään tai että iankaikkisen täydellisyyden ei pitäisi olla lopullinen päämäärämme, mutta olemme ihmisiä emmekä tule koskaan saavuttamaan täydellisyyttä kuolevaisuutemme aikana. Täydellisyys voi onnistua vasta seuraavassa elämässä, joten on vahingollista rankaista itseämme ja tuntea häpeää sen vuoksi, ettemme ole täydellisiä nyt.

Cecil O. Samuelson on sanonut: ”on valitettavaa, että jotkut ajattelevat, että tämän täydellisyyden tulisi onnistua välittömästi … vaikka meidän pitäisi osallistua täydellisyyden prosessiin, meidän täytyy tiedostaa, että tämän päämäärän saavuttaminen tulee todennäköisesti viemään kauan aikaa kaikilta meiltä.” Sinun täytyy ymmärtää, että niin sinun kuin muidenkin on normaalia tehdä virheitä.

4. Varo leimoja

Korostaakseni mitä tarkoitan leimoilla, annapas kun kerron tarinan. Tämä tarina löytyy Max Lucadon lastenkirjasta ”Sinä olet tärkeä”.

Tarinassa kerrotaan pienestä puisesta väestä, Mepposista, jotka puunveistäjä Eeli oli tehnyt. Joka päivä nämä Mepposet antoivat toisilleen tarroja. Toiset tarrat olivat kultaisia tähtiä ja toiset harmaita täpliä.

Jos Mepponen ajatteli toisen Mepposen olevan kaunis tai lahjakas, hän antoi tälle kultaisen tähden, mutta jos Mepponen ajatteli toisen olevan typerys tai ruma, hän liimasi tähän harmaan täplätarran. Pumpinello oli yksi Mepposista, joka sai aina vain harmaita täplätarroja, vaikka hän kuinka yritti ansaita kultaisen tähtitarran.

”’Hän ansaitsee paljon täpliä’, puinen väki myötäili toinen toistaan. ’Hän ei ole hyvä puuhenkilö.’ Ajan kuluessa Pumpinello alkoi uskoa heitä. ’En ole hyvä Mepponen’, hän sanoi.” Pumpinello alkoi hävetä harmaita täpliään niin paljon, ettei enää halunnut mennä ulos.

Mepposet olivat täysin keskittyneet leimoihinsa. Kun he antoivat kultaisen tarran, he leimasivat toisen Mepposen hyväksi puuhenkilöksi. Kun he antoivat harmaan täplätarran, he leimasivat toisen Mepposen huonoksi puuhenkilöksi. Heidän leimaamisensa loi häpeän kulttuurin.

Brené Brown on sanonut kirjassaan ”Daring Greatly”: ”Asia on niin, että ajatuksilla ’sinä olet paha’ ja ’sinä olet tehnyt jotain pahaa’ on merkittävä ero … Jos lapsi kertoo valheen, hän voi muuttaa tuota käytöstään. Jos hän on valehtelija – missä on mahdollisuus muutokselle?” Kuinka paljon parempaa olisikaan, jos sen sijaan, että näemme itsemme syntisinä, näkisimmekin itsemme Jumalan lapsina, jotka tekevät virheitä? Kun vältämme rajoittamasta itseämme leimoilla, voimme kukistaa häpeän.

5. Ole rakastava

Loppupeleissä rakkaus, Kristuksen puhdas rakkaus, on kaikkein tärkein ominaisuus, jota voimme kehittää kukistaaksemme häpeän. Kun meillä on rakkautta, emme juoruile, vertaile tai keskity epätäydellisyyksiin. Sen sijaan, että leimaamme toisia tai itsemme rajoittavilla ja häpäisevillä leimoilla, näemme kaikki Jumalan lapsina.

Kristuksen puhtaan rakkauden tavoitteleminen voi myös auttaa meitä kukistamaan oman henkilökohtaisen häpeämme, sillä olemme Hänelle rakkaita ja Hän näkee arvomme. Brené Brown puhuu pelosta määritellessään häpeää useissa kohdissa kirjassaan. Hän kirjoittaa: ”Häpeä on kuulumattomuuden pelkoa” ja ”häpeä … on erottamattomasti yhteydessä pelkoon siitä, ettemme ole rakastettavia”.

Häpeä on siis Brownin mukaan pelkoa. Tiedämme Raamatunkohdasta 1. Johanneksen kirje 4:17-18, että ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Kun kehitämme itsessämme rakkautta ja tavoittelemme Kristuksen kaltaista rakkautta, meillä on paremmat mahdollisuudet taistella häpeää vastaan kirkossa.

Kun näet jonkun, jolla vaikuttaa olevan vaikeuksia tai joka on tehnyt virheitä, älä pilkkaa tai häpäise heitä. Sen sijaan tavoittele rakkautta ja empatiaa. Yritä nähdä heidät Kristuksen rakastavin silmin.

Artikkelin on kirjoittanut Derek Lange ja se on alun perin julkaistu Third Hour -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post 5 tapaa, joilla taistella häpeää vastaan kirkossa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vanhin Renlund sanoi:

”Kerran kun Julia ja Thoba menivät kirkkoon, heistä tuntui, että muutamat jäsenet eivät kohdelleet heitä kovin ystävällisesti. Kun he lähtivät, Thoba valitti katkerana äidilleen. Julia kuunteli tyynesti, kunnes Thoba oli purkanut turhautumisensa. Sitten Julia sanoi: ”Voi Thoba, kirkko on kuin iso sairaala, ja me olemme kaikki sairaita omalla tavallamme. Me tulemme kirkkoon saamaan apua” (“Myöhempien aikojen pyhät jatkavat yrittämistä”).

Niin monet meistä kaipaavat turvapaikkaa kärsiessämme langenneessa maailmassa. Jotkut hengellisistä ja henkisistä sairauksistamme johtuvat omista synneistämme tai heikkouksistamme; jotkut taas sysätään julmasti osaksemme toisten väärin käyttämän vapaan tahdon takia.

Kun menemme kappaleihimme nauttimaan sakramenttia ja toimimaan toistemme kanssa, tuntuuko meistä, että olemme parantumisen paikassa? Valitettavasti jotkut seurakunnistamme eivät ole paikkoja, joissa ”sairauksistamme” keskustellaan ja niitä hoidetaan avoimesti. Sen sijaan ne ovat teattereita, joissa esiinnymme sopiaksemme sekä kulttuurillisiin että itse luomiimme täydellisyyden käsityksiin.

Miten voimme varmistaa, että viljelemme sekä rehellisyyttä että parantumista kirkossamme? Tässä on kolme ehdotusta.

Jeesus Kristus on mestariparantaja

Kirkko ei voi parantaa ketään. Ennemminkin kirkko toimii ajoneuvona, joka kuljettaa sairaat Kristuksen luokse. Me emme saa aikaan parantumista. Liittomme mukainen tavoite on edustaa Kristusta ja auttaa muita tulemaan Hänen luoksensa. Kaikissa toiminnoissamme, saarnoissamme, luokissamme, meidän pitäisi aina muistaa, että tavoitteemme on tuoda muut Kristuksen luo.

Tämä voidaan saavuttaa rakastamalla kärsivällisesti kaikkia ympärillämme. Se tapahtuu, kun pidättäydymme tuomitsemasta ja teemme uhrauksia etsimällä Jumalan tahtoa palvellaksemme muita.

Opeta ja saarnaa todellisia tarpeita varten

Kirkossa on paljon kauneutta maallikkojen palvelun takia. Me johdamme ja opetamme toisiamme. Tämän pitäisi toimia avoimena ovena seurakunnan todellisten tarpeiden käsittelyssä.

Johtajien pitäisi kannustaa jäseniä kertomaan puheissaan elämänkokemuksistaan ja kuinka ne johtivat heitä Kristuksen luokse. Opettajien tulisi rukoillen ajatella luokkatovereitaan ja mitä heidän tarvitsee kuulla sunnuntaisin. Apujärjestöt ovat erityisesti muodostettu auttamaan; kirkon kuukausittainen neuvostoaika pitäisi käyttää niistä aiheista ja opeista puhumiseen, joita seurakunnan jäsenet tarvitsevat eniten.

Yksi kerrallaan

Kuten Kristus opetti, parantuminen on yksilöllistä. Jokaisella kerralla Kristus palveli ja paransi yhden kerrallaan. Voimme tukea seurakuntiamme pyrkimyksessä auttaa etsimään se yksi. Mutta miten se ilmenee?

Se ilmenee siten, että ennen ja jälkeen kokousten käytämme aikaa keskustelemalla jonkun kanssa. Se ilmenee siten, että otamme mukaan ne, jotka näyttävät ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä. Se ilmenee siten, että emme liukene pois niiden lähettyviltä, joita voi olla epämiellyttäviä tai jopa vaikeasti rakastettavia. Se ilmenee siten, että kysymme vilpittömiä kysymyksiä ja kuuntelemme keskittyneesti ymmärtääksemme. Se ilmenee palveluna niitä kohtaan, jotka sinun vastuullesi on annettu.

Alku

Nämä kolme ehdotusta ovat vasta alku. Jeesus Kristus tietää, miksi olet seurakunnassasi. Hän tuntee sinut ja ympärilläsi olevat ihmiset. Jos Hän olisi täällä, Hän käyttäisi aikansa rakastaen ja parantaen. Koska Hän ei ole fyysisesti paikalla, me voimme toimia Hänen sijastaan ja tehdä, kuten Hän tekisi. Millä tavoin voisimme sinun mielestäsi tehdä kirkosta parantumisen paikan?

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Aleah Ingram ja se on julkaistu ldsdaily.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Kuinka voimme tehdä kirkosta sairaalan hengellisesti sairaille? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Benillä on pitkät hiukset.

Ben kuuntelee erittäin sopimatonta musiikkia.

Ben on kapinoiva, katkera, eikä hän kunnioita auktoriteetteja.

Ben polttaa tupakkaa tallin takana ja laukoo kuivalihaa suolaisempia voimasanoja.

Ehkä se kaikki on totta. Ehkä tämä mahtava ystäväni kirkossa — teini-ikäinen – on kaikkia noita asioita.

Tai ehkä hänellä on vain pitkät hiukset.

Takertuminen ulkoisiin asioihin

Tehkäämme tunnustus – useimmat meistä ovat tehneet pikaisia johtopäätöksiä ihmisistä, jotka eivät sovi mielikuvaamme nykyajan Kristuksen opetuslapsesta. Odotamme liian usein näkevämme valkoisia hampaita, lyhyitä hiuksia, silitettyjä paitoja, kevyttä ehostusta ja punaruskeita tila-autoja.

Vuosia sitten kuulin sivusta, miten joku kysyi ensimmäistä kertaa kirkossa kävijältä, miksi hänellä oli verkkarit päällä sunnuntaikokouksissa. (Satun tietämään, että siihen aikaa verkkarit olivat parhaat vaatteet, mitä hänellä oli).

Toinen jäsen valitti, että joku tuli kirkkoon tatuoinnit näkyvillä. Voi kauhistus!

Toinen taas oli äänekkäästi huolissaan nuoresta miehestä, jolla oli korvakoru.

Palataan Beniin. Nuhjuinen nuori ystäväni tietää, että mielipiteet voivat osua ja sattua kuin nyrkinisku. Hän on kuullut kuiskutteluja, nähnyt tuijottelua ja kokenut, miltä arvosteleminen tuntuu.

Ironista, eikö olekin? Kristityt arvostelemassa kristittyjä siitä, että he eivät ole tarpeeksi kristittyjä?

Ehkä Ben ja monet muut pitkähiuksiset, tatuoidut ja verkkarihousuiset kristityt tarvitsisivat t-paidat, joissa sanotaan: ”Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen” (1. Sam. 16:7).

Mitä näkisimme, jos katsoisimme Benin sydämeen? Mitä löytäisimme, jos emme antaisi silmiemme takertua hänen hiuksiinsa?

Sydämemme määrittelee meidät

Ben on enemmän Kristuksen kaltainen kuin useimmat muut tuntemani ihmiset. Hän on ajattelevainen, lempeä puheissaan, kunnioitettava ja hyväsydäminen. Hän on lahjakas, tietoinen itsestään ja anteeksiantava. Hänellä on pitkä luettelo johtajan ominaisuuksia ja hänellä on sellainen lämmin luonne, että on mukava olla hänen kanssaan.

Ben ei ole tietenkään täydellinen ja hänellä on teinihetkiä, kuten muillakin lapsilla, mutta hän aloittaa jokaisen päivän haluten olla vähän parempi kuin edellisenä päivänä. Hän haluaa olla vielä ystävällisempi, kärsivällisempi ja halukkaampi palvelemaan. Hän tekee työtä sen eteen, että hänestä voi tulla parempi poika, veli ja ystävä.

Hmm, eikö tuo olekin määritelmä Kristuksen seuraajasta?

Rakas ystäväni tietää, että jonakin päivänä on aika ajaa parta ja leikata hiukset. Itse asiassa hän suunnittelee lahjoittavansa hiuksensa Locks of Love -järjestölle, tunnetulle voittoa tavoittelemattomalle järjestölle, joka lahjoittaa peruukkeja potilaille, jotka taistelevat syöpää ja muita sairauksia vastaan. Kuulostaa sellaiselta, mitä Kristus tekisi, eikö niin?

Tällä välin hän ja kaikki muut, jotka eivät sovi täydellisesti määritelmäämme kristillisyydestä tietävät, että pitkät hiukset ja parta eivät tee heistä sopimattomia olemaan opetuslapsia sen enempää kuin verkkarit tai muste käsivarsissa.

Tässä on Ben.

Hän on teini, joka tietää, että hänen hiuksensa eivät määrittele häntä, vaan hänen sydämensä.

Ja todennäköistä on, että tunnet jonkun Benin myös.

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Jason F. Wright ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”We Need to Stop Judging Other Mormons for Not Being ”Mormon” Enough”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Meidän täytyy lopettaa toisten mormonien arvosteleminen siitä, että he eivät ole tarpeeksi ”mormoneita” appeared first on SeuraaKristusta.fi.

1. Älä yritä olla täydellinen mormoni.

Se ei tule onnistumaan. Onko mahdollista olla 100% kotikäynti-/kotiopettaja, kasvaa tehtävässäsi, olla koskaan huutamatta lapsillesi, omata täydellinen avioliitto JA pitää liittosi? Todennäköisesti, mutta älä stressaa siitä. Tulet tekemään virheitä. Tee vain parhaasi ja anna parhaasi riittää sinulle.

Älä vertaile itseäsi toisiin jäseniin. Älä tee sitä. On hienoa, että meillä on roolimalleja ja pyrimme kehittämään itsessämmekin heidän hyviä ja positiivisia luonteenpiirteitään, mutta älä anna itsesi lannistua vain koska et ole yhtä täydellinen kuin sisar Mustikkapiirakkala.

Meillä mormoneilla on taipumusta olla liian vaativia itseämme kohtaan. Odotamme täydellisyyttä ja ruoskimme itsemme, jos emme ylläkään siihen. Ja sitten käyttäydyimme kuin parannuksen tekeminen olisi jotain hävettävää. Sitä se ei ole.

Yritä parhaasi, tee virheitä, tee parannusta, toista.

2. Älä sekoa evankeliumin jakamisen vuoksi.

Joillekin ihmisille uskostamme puhuminen on kuin antaisi kissalle kylvyn. Se on kamalaa, pelottavaa ja vaikeaa. Sen ei tarvitse olla sitä.

Lakkaa huolehtimasta siitä, miten ystäväsi reagoivat tai mitä he ajattelevat sinusta. Sinun ei tarvitse kutsua heitä suoriltaan päivälliselle lähetyssaarnaajien kanssa. Yksinkertaista asioita. Julkaise Facebookissa tai jollain toisella kanavalla jotain, joka saattaisi luoda hyvää keskustelua. Kun ei-jäsen-ystäväsi kysyvät mitä teit viikonloppuna, puhu siitä, kuinka mahtavaa kirkossa oli.

Jos he eivät ole kiinnostuneita oppimaan lisää, ei haittaa! Sinä kylvit siemenen.

Evankeliumin jakamisen tulisi olla luonnollinen tulos sen mukaan elämisestä.

3. Älä ota nokkiisi.

Kirkon jäsenet ja sen johtajat ovat 100 % ihmisiä. Heillä on heikkouksia, vikoja, vaikeuksia ja syntejä aivan kuten kaikilla muillakin. Älä ylläty, jos joku päivä joku jäsen tai johtaja sanoo tai tekee jotain, jonka voi tulkita loukkaavaksi.

Kenties piispasi eväsi sinulta temppelisuosituksen jonkin käskyn noudattamatta jättämisen vuoksi, mutta salli jonkun toisen samankaltaisen synnin tehneen pitää omansa. Epäreilua!

Kenties jotain erittäin vakavaa tapahtui ja hän ei hoitanut tilannetta kovin hyvin. Tai kenties sinusta tuntuu, että hän vähättelee huoliasi. Kenties hän nauraa suoraan päin naamaasi.

Olipa se mitä tahansa, älä anna sen vaikuttaa iankaikkiseen pelastukseesi.

Muistatko sen yhden kerran, kun yksi alkuperäisistä apostoleista myi Jumalan pojan muutamasta hopeakolikosta?

Vain koska Juudas syyllistyi koko maailmankaikkeuden historian törkeimpään tekoon, ei se mitätöi Kristuksen opettamien asioiden totuudellisuutta. Samaa pätee kaikkiin loukkaaviin jäseniin, joita saatat kohdata.

Valitse olla loukkaantumatta. Löydä iloa evankeliumin mukaan elämisestä ja tiedä, että sen tulisi olla syy jäsenyyteesi, ei sosiaalisen kanssakäymisen (se on vain luontaisetu).

Kuten Vapahtaja opetti: ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” – silloinkin, kun he ovat kirkon jäseniä.

4. Lakkaa arvostelemasta pieniä asioita.

Ylipäätään toisten arvosteleminen on ollut ongelma jäsenien keskuudessa jo pitkään, mutta jotkut meistä vievät sen astetta pidemmälle. Jotkut meistä vievät sen Mooseksen lain tasolle ja sitäkin pidemmälle. Tehdäänpä tämä asia nyt selväksi:

Vanhinten koorumin johtajan kasvojen karvoitus ei heijasta hänen hengellistä hyvinvointiaan.

Vain koska tuo sisar on demokraatti, ei se tarkoita, etteikö hän voisi olla hyvä mormoni.

Tuo hiha ei täysin peitä hänen olkapäätään? Elä sen asian kanssa.

Hän voi olla mahtava tyyppi siitäkin huolimatta, että hän palasi lähetystyöstään etuajassa.

Kofeiinipitoiset juomat eivät vie sinua helvettiin.

Et joudu helvettiin, jos sanot helvetti.

Kaikkien tarvitsee nyt vain relata.

Jos haluat keskittyä johonkin, keskity siihen, että Saatana on todellinen olento, joka haluaa tuhota sinut.

Keskity siihen, miten voit parantaa suhdettasi taivaalliseen Isään. Keskity asioihin, joilla on merkitystä.

5. Relaa ilmoituksen suhteen.

Älä ymmärrä väärin – etsi sitä, etsi sitä usein, mutta älä etsi ilmoitusta kaikkeen. William E. Barrett, joka palveli johtajana Brigham Youngin yliopistossa ja kirkon koululaitoksessa, sanoo asian paremmin kuin itse koskaan osaisin:

”Ne, jotka rukoilevat, että Herra voisi antaa heille välitöntä opastusta jokaisessa pikkuasiassa, jättäytyvät avoimiksi väärille hengille, jotka tuntuvat olevan aina valmiit vastaamaan pyyntöihimme ja hämmentämään meitä. – – Ihmiset, joiden olen huomannut olevan hämmentyneimpiä tässä kirkossa, ovat niitä, jotka etsivät henkilökohtaista ilmoitusta kaikkeen. He haluavat Hengeltä henkilökohtaista varmuutta aamunkoitosta iltamyöhään kaikkeen, mitä tekevät. Sanon, että he ovat hämmentyneimpiä ihmisiä, mitä tunnen, koska joskus näyttää siltä, että vastaus tulee väärästä lähteestä.”

Alituista ilmoitusta (verrattuna jatkuvaan ilmoitukseen) etsivät jättävät tilaa epäaktiivisuuden vaaralle. Joskus Jumala odottaa meidän toimivan ennen kuin saamme ilmoitusta. Joskus emme saa sitä lainkaan (mikä voi itsessään jo olla vastaus).

6. Älä murehdi kirkon historiasta.

Digiaika on jättänyt kirkon avoimeksi täysin uudenlaisille hyökkäyksille, joita se ei ole kohdannut aiemmin. Ex- ja antimormonit viskovat jatkuvasti tapahtumia kirkon historiasta päin näköämme. Mountain Meadowsin verilöyly, moniavioisuus, se yksi Brigham Youngin sanoma asia silloin kerran, lista jatkuu ja jatkuu. Osa siitä on totta, osa on valhetta ja osa on inhottava sekoitus molempia.

Onko sillä väliä, laittoiko Joseph Smith näkykiven hattuun nähdäkseen sen selvästi? Itse olin juuri pihalla tuijottamassa muropakettiin nähdäkseni auringonpimennyksen selvästi. Näytin taatusti oudolta, mutta mikä toimii, se toimii!

Relaa.

Kysymysten esittämisessä ja vastausten etsimisessä ei ole mitään väärää, mutta tee se oikein. Hyväksy, että kirkon historialliset henkilöt olivat aivan yhtä ihmisiä kuin sinä ja minäkin. He eivät olleet supersankareita. He olivat epätäydellisiä työvälineitä Jumalan käsissä (Hänellä vaikuttaisi olevan taipumus valita juuri sellaisia ihmisiä).

On vain yksi asia, joka sinun tarvitsee tietää: Käänsikö Joseph Smith Mormonin kirjan Jumalan lahjan ja voiman kautta vai eikö kääntänyt?

Mormonin kirjan esiintulon yksi suurimmista tarkoitusperistä on taltuttaa juuri mainitsemamme vastustus. Se on todiste siitä, että sanoipa internet mitä tahansa, tämä työ on totta.

7. Lakkaa tekemästä siveyden laista tabua.

Monet vanhemmat välttelevät siveyden laista puhumista välttääkseen mahdollisen vaivaantuneisuuden ja antaakseen lastensa viattomuuden aikakauden jatkua mahdollisimman pitkään. Kuuntele tarkasti: tuo aikakausi lyhenee lyhenemistään jokaisen uuden sukupolven varttuessa. Jos et puhu siitä avoimesti, rehellisesti ja kunnioittavasti, lapsesi oppivat siitä jostain muualta*.

*Muualta: televisio, elokuvat, mainokset, lehdet, sosiaalinen media, ystävät, kirjat ja internetin hakukoneet. Sinä et halua tätä.

Sinä päätät aikataulusta (älä missään tapauksessa tee siitä yhtä ”kaikki kerralla” kertaa), mutta varmista, että kun kyseessä on arkaluonteiset asiat, ettet vain kiertele ja kaartele itse asian ympärillä. Puhu seksistä – mitä se on, milloin se on väärin, milloin se on oikein, sen tarkoituksesta ja jumalallisesta alkuperästä. Puhu pornografiasta – mitä se on, mitä se ei ole, mitä tehdä sitä kohdatessa, miten välttää sitä, miksi välttää sitä. Puhu heidän kehostaan. Kun se on sopivaa, puhu vastakkaisen sukupuolen kehosta. Se on vaivaantunutta vain, jos teet siitä vaivaantunutta.

Nämä eivät ole keskustelunaiheita, joita on tarkoitus vain yliviivata vanhemmuuden tehtävälistalta. Lapsesi perusteellinen ymmärrys siveyden laista on välttämätöntä hänen hengelliselle hyvinvoinnilleen.

Se ei ole koulun vastuulla. Älä sälytä sitä pyhäkoulun opettajan harteille. Älä missään tapauksessa anna Hollywoodin ottaa ohjia. Ota vastuusi vanhempana opettaa lapsellesi siveyden laista.

Jos seksuaalisynti on niin vakava kuin pyhät kirjoitukset ja nykyajan ilmoitus antaa ymmärtää, niin siitä tabun tekeminen on valtaisa voitto vastustajalle.

Loppuajatus

Veljet ja sisaret, elämä on villiä. Asiat menevät mönkään. Vastoinkäymiset nostavat rumaa päätään. Olisimme viisaita, jos emme tekisi asioista monimutkaisempia kuin niiden tarvitsee olla. Vedä syvään henkeä. Evankeliumi on totta. Hyvä on vahvempi kuin paha. Sinä olet Hyvän puolella. Relaa kaiken muun suhteen.

Artikkelin on kirjoittanut David Snell ja se on alun perin julkaistu Mormon Hub -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post 7 asiaa, joiden suhteen mormonien pitäisi relata appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Pyhien kirjoitusten opas huomauttaa, että fariseukset pysyivät erillään juutalaisista veljistään ja sisaristaan ja ”ylpeilivät sillä, että he noudattivat tiukasti Mooseksen lakia ja välttivät kaikkea pakanoihin liittyvää”. Lukiessani kuvausta siitä, mikä fariseus on, minua pistää silmään seuraava kohta: ”Heidän opetuksensa kutistivat uskonnon sääntöjen noudattamiseksi ja edistivät hengellistä ylpeyttä. He saivat monet juutalaiset epäilemään Kristusta ja hänen evankeliumiansa.” Se on aika rankka väite, joka kuitenkin auttaa meitä ymmärtämään, miksi fariseukset todella vaivasivat Vapahtajaa.

Opiskellessani fariseuksista, olen yrittänyt nähdä heidät nykypäivän kirkon kontekstissa. Millaisia he olisivat, jos he olisivat mormoneja? Mitä jos heidän seremoniaviittansa vaihdettaisiin hameisiin ja solmioihin? Mitä jos, Jerusalemin katujen sijaan, he kävelisivät kirkkorakennustemme käytävillä? Kuinka tällainen fariseus käyttäytyisi? Mitä he sanoisivat ja tekisivät? On sävähdyttävää pohtia sitä ja se auttaa minua ymmärtämään, miksi Vapahtaja antoi meille tämän kehotuksen: ”Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan.” (Matt. 23:3) Totuus on, että jos emme ole varovaisia, kenen tahansa meistä on helppo olla kuin fariseukset. Miten sitten estämme sitä tapahtumasta? Tässä muutamia asioita, joita kuvittelisin fariseusten tekevän, jos he olisivat mormoneja sekä kuinka voimme välttää itse tekemästä niin:

1. He tekisivät kaikkensa jättääkseen muut ulkopuolelle.

Jos fariseukset olisivat mormoneja, he olisivat sulkeutunut ryhmä seurakuntaystäviä, jotka olisivat vastahakoisia avaamaan piirinsä niille, joiden he kokevat olevan erilaisia. He välttelisivät jäseniä, jotka eivät elä evankeliumin mukaan niin kuin heidän pitäisi, he pitäisivät lapsensa kaukana perheistä, joiden lapset ovat harhateillä tai joilla on vaikeuksia sekä kenties he jättäisivät huomiotta uudet jäsenet, joilla on vaikeuksia sopia joukkoon. He pysyttelisivät kaukana ei-jäsenperheistä jo heti alkuunsa. Mormonifariseus kohtelisi ystäväjoukkoaan tai jopa seurakuntaansa yksityisklubina ja seurustelisi mielellään niiden 99 kanssa, antamatta ajatustakaan sille yhdelle.

Kuinka voimme välttää tämän?

Voimme muistaa Vapahtajan käskyn rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme. Voimme ojentaa kätemme toivottaaksemme tervetulleeksi jonkun, joka on uusi seurakunnassamme tai ehkäpä jonkun, joka on ollut seurakunnassamme jo jonkin aikaa, mutta ei ole koskaan tuntenut kuuluvansa joukkoon. Sen lisäksi, että menemme kirkkoon palvellaksemme Jumalaamme ja ollaksemme sosiaalisia, voimme mennä sinne etsiäksemme ihmisiä, jotka tarvitsevat elämässään apua tai ystävällisyyttä. Voimme hymyillä ja tervehtiä jokaista, jonka tapaamme ja varmistaa, että he tuntevat itsensä rakastetuiksi. Voimme myös lisätä pyrkimyksiämme ottaa huomioon ja ystävystyä yhteisöissämme sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kanssamme samaa uskontokuntaa.

2. He kritisoisivat profeettoja.

Historiallisesti fariseukset olivat tunnettuja profeettojen vainoamisesta ja kyseenalaistamisesta, erityisesti silloin, kun nuo profeetat huomauttivat heidän elävän uskontonsa mukaan väärin. Todisteena tästä on, kun he torjuivat Johannes Kastajan esimerkin, ”eivätkä ottaneet [Kristuksen] kastetta” ja myöhemmin samassa luvussa vielä kyseenalaistivat Vapahtajan, sanoen: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi…” (Luuk. 7:30, 39) Nykypäivän fariseus tekisi todennäköisesti samoin. Jos fariseukset olisivat mormoneja, he torjuisivat profeettojen sanomat, jotka eivät olisi linjassa heidän henkilökohtaisten uskomusten ja elämäntyylin kanssa. He harjoittaisivat elämässään valikoivaa kuuliaisuutta, noudattaen suurinta osaa käskyistä, mutta kenties ei juuri niitä tärkeimpiä. Heille olisi vaikeaa kuulla käskyistä, joita he epäonnistuvat noudattamaan, joten he saattaisivat mollata ja kritisoida profeettoja puheistaan, joista he eivät pidä.

Kuinka voimme välttää tämän?

Ensinnäkin, voimme kuunnella profeettojamme oppiaksemme, emme kritisoidaksemme. Voimme rukoilla nöyryyttä seurata ja ymmärtää Herran palvelijoita, voimme myös rukoilla varmuutta, että mitä he sanovat on totta. Jos on käsky tai kaksi, jota emme noudata, meille voi olla vaikeaa kuulla, että meidän pitäisi kehittyä tuolla saralla. Sen sijaan, että suuttuisimme, kävisimme puolustuskannalle tai jättäisimme sen kokonaan huomiotta, voimme käyttää aikaa itsearviointiin ja löytää keinoja vahvistaaksemme kuuliaisuuttamme noita käskyjä kohtaan. Voimme myös ottaa konferenssin vakavasti: elää ja tehdä sanan mukaisesti, vain sen kuulemisen sijaan.

3. He antaisivat perinteille yhtä paljon arvoa kuin opille.

Monille meistä seurakunnissa on kaikenlaisia perinteitä, jotka ovat tulleet tutuiksi, mukaan lukien kulttuurillisesti hyväksyttävä tapa pukeutua kirkkoon, viikonpäivä, jolloin toiminnat pidetään, tai jopa ruuat, joita tuomme seurakunnan toimintoihin. Jos fariseukset eläisivät nykypäivänä, heistä olisi äärimmäisen vaikeaa erottaa tämänkaltaiset perinteet ja itse oppi. Fariseus, sen lisäksi, että hän pyhittäisi elämänsä perinteille, tuomitsisi jokaisen, joka ei noudattaisi noita samoja perinteitä ja kohtelisi heitä kuin he eläisivät evankeliumin periaatteiden vastaisesti. He saattaisivat, esimerkiksi, valita pyhittää lepopäivän pysyttelemällä sisällä koko päivän, mutta tuomitsisivat ne, jotka käyvät perheen kanssa kävelyllä sunnuntaisin. He sekoittavat sen, mikä on Jeesuksen Kristuksen oppia ja sen, mikä sitä ei ole (Mark. 7:8-13).

Kuinka voimme välttää tämän?

Voimme tuntea pyhät kirjoitukset, emmekä vain lukea niitä. Voimme ottaa selvää Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen opistaan sekä toimia kuten hän toimisi, ymmärtäen Kristuksen todennäköisesti olevan enemmän huolissaan sinun henkilökohtaisesta kehityksestäsi ja parannuksen prosessistasi kuin siitä kävikö Nuorten Naisten ryhmäsi toiminnassaan kalassa vai tekivätkö he rannekoruja. Voimme myös kunnioittaa toisistaan eroavia taustojamme ja mieltymyksiämme ymmärtämällä, että vain koska me elämme evankeliumin mukaista elämää tietyllä tavalla, se ei tarkoita, että kaikkien täytyy elää sitä niin. Voisimme yrittää sekoittaa seurakuntamme kulttuurillista pakkaa hieman useammin, suunnittelemalla uudenlaisia toimintoja, sallimalla uusia ajatuksia/ideoita ja ylipäätään olemalla avoimempia yksilöllisyydelle sen sijaan, että teemme jotain vain sen vuoksi, että se on aina tehty niin.

4. He olisivat todella hyviä ulkoisessa jumalanpalveluksessa, mutta he eivät ymmärtäisi sovituksen todellista merkitystä.

Yksi asia, josta voimme antaa jonkinasteista tunnustusta fariseuksille, on se, että he olivat todella taitavia elämään lain kirjaimen mukaan. Jos fariseukset eläisivät nykypäivänä, he maksaisivat kymmenyksensä tunnollisesti. He osallistuisivat kaikkiin kokouksiin ja noudattaisivat viisauden sanaa tiukasti. Mutta he kuitenkin epäonnistuisivat ottamaan askeleen taaksepäin ja näkemään Jeesuksen Kristuksen sovituksen kaikenkattavan voiman ja sen keskeisyyden evankeliumissa (Matt. 23:23). He määrittelisivät evankeliumin sen lakien mukaan, kokonaan unohtaen Jeesuksen Kristuksen ja Hänen armonsa.

Jos fariseukset olisivat mormoneja, he osoittelisivat sormella. He heittelisivät seurakuntansa syntiä tehneitä jäseniä sanallisilla ja henkisillä kivillä, juoruilisivat heidän selkänsä takana, jättäen huomiotta omat vajavaisuutensa. Kuten fariseukset, jotka toivat aviorikoksesta syytetyn naisen Vapahtajan eteen, he painottaisivat, että laki vaatii heitä rankaisemaan, armon- ja anteeksiannon sijaan. Mormonifariseus ei sallisi sovituksen tehdä työtään toisten elämässä, vaan kohtelisi heitä kuin he eivät olisi sovituksen arvoisia.

Kuinka voimme välttää tämän?

Kun koemme kiusausta tuomita tai arvostella niitä, jotka ovat tehneet virheitä, voimme käyttää hetken pohtiaksemme virheitä, joita olemme omassa elämässämme tehneet. Voimme muistaa, että olemme kaikki synnintekijöitä ja että Vapahtaja maksoi suuren hinnan meidän virheistämme, ei vain lähimmäistemme virheistä. Kun koemme houkutusta jakaa tuomioita, voimme jakaakin rakkautta. Kuten Vapahtajamme, voimme olla armollisia ja rakastavia, emme hengellisesti ylpeitä ja anteeksiantamattomia kuten menneiden aikojen fariseukset.

Voimme myös yrittää kovemmin ymmärtää sovituksen todellisen merkityksen ja käyttää sitä omassa elämässämme. Se ei ole vain jokin pieni osa evankeliumia. Se on koko evankeliumi. Jos valitsemme olla ymmärtämättä tai arvostamatta sitä kuten Herramme tarkoitti, meiltä menee ohi koko olemassaolomme merkitys ja häpäisemme Hänen uhrauksensa. Vapahtajamme on kaiken tämän takana. Kohdelkaamme Häntä sen mukaisesti ja olkaamme Hänen kaltaisiaan.

Jeesus Kristus on suurenmoisin esimerkki sellaisesta seurakunnan jäsenestä, joksi voimme tulla. Kun Hän vetoaa meihin pyhissä kirjoituksissa, ettemme olisi fariseusten kaltaisia, Hän tekee niin sen vuoksi, kuinka vahingollista heidän toimintansa oli niin kirkolle kuin heille itselleenkin. He olivat oman hengellisen kehityksensä esteenä – asia, joka varmasti satutti Herraa yhtä paljon kuin heidän armottomuutensakin. Varmistakaamme, että oma toimintamme on lähemmin sopusoinnussa Vapahtajan kuin fariseusten esimerkin kanssa. Vain niin voimme todella saada muutosta aikaan tässä elämässä.

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Arianna Rees ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”4 Signs You’re Acting Like a Pharisee and How to Stop Now”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post 4 merkkiä, että käyttäydyt kuin fariseus ja 4 vinkkiä, kuinka lopettaa se appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Minusta tuntuu, että aina muutaman kuukauden välein nettiin ilmestyy artikkeli toisten tuomitsemisesta. Kirjoittaja kertoo lukijoilleen jonkin silmiä avaavan tarinan, joka painottaa, ettemme koskaan tiedä, mitä joku toinen käy läpi elämässään, joten meidän ei pitäisi tuomita.

Vaikka usein luemmekin siitä, kuinka pyhä tuomitsee syntisen tai syntinen tuomitsee pyhän, harvoin näemme mitään kirjoitettavan siitä, kuinka pyhä tuomitsee pyhän, joka tekee parhaansa.

Saanen selittää, mitä tällä tarkoitan.

Tuomitsemme usein ihmisiä niiden asioiden pohjalta, joita he tekevät väärin tai katsomme heitä nenänvarttamme pitkin, sillä he eivät tee asioita, joita heidän pitäisi tehdä. Entäs kolikon kääntöpuoli?

Oletko koskaan tuominnut ketään, koska he noudattavat käskyjä eri tavalla kuin sinä? Oletko koskaan ajatellut kenenkään asenteen olevan hurskasteleva, vaikka he kenties vain elävätkin tavalla, jonka he kokevat itse oikeaksi?

Alussa jakamani tarina perheestä, joka osallistui jäähyväiskokoukseen, on täydellinen kuvaus siitä, mitä toivon tämän artikkelin saavan teidät ajattelemaan – ja sen sanoma on tämä: vain koska ihmiset ovat ”pyhiä” eri tavalla kuin sinä, ei se tarkoita, että he ajattelevat olevansa pyhempiä kuin sinä.

Annan toisen esimerkin.

Kirkkovaatteet.

Käytätkö kirkkovaatteita koko sunnuntaipäivän? Aina lähetystyöstäni lähtien, minä olen käyttänyt. Minulle se on ulkoinen asia, joka auttaa minua pitämään tuon päivän erillään kaikista muista päivistä ja se vaikuttaa toimintoihin, joihin osallistun sapatinpäivänä. Se on hyvä muistutus keskittyä tekemään asioita, joita Herra haluaisi minun tekevän Hänen päivänään.

Ajattelenko olevani parempi kuin joku, joka on riisunut solmionsa ja hypännyt verryttelyhousuihin ennen kuin autotallin ovi on edes ehtinyt sulkeutua? En ajattele.

Muiden olon epämukavaksi tekeminen on vihoviimeinen asia, jota haluan. Tai että he ajattelevat minun katsovan heitä nenänvarttani pitkin, koska valitsin kunnioittaa sapatinpäivää tällä tavalla. Samaan aikaan en myöskään halua tulla leimatuksi hurskastelijaksi vain koska valitsin olla pyhä eri tavalla kuin joku toinen.

Lista siitä, kuinka olla pyhä, on loputon.

Olen nähnyt lukemattomia tapoja, joilla toiset ovat pyhiä eri tavalla kuin minä ja minä valitsen ottaa niistä opikseni sen sijaan, että ryhtyisin puolustelemaan omia valintojani.

Joitain muita yleisiä esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ovat pyhiä eri tavalla, ovat ihmiset, jotka:

Pidättäytyvät lihasta sen vuoksi, kuinka he tulkitsevat viisauden sanaa.

Eivät katso suosittuja elokuvia tai televisiosarjoja, sillä he eivät koe niiden olevan soveliaita.

Eivät osallistu urheilutapahtumiin, tee töitä tai ulkoile sunnuntaisin.

Valitsevat osallistua kaikkiin kolmeen kokoukseen silloinkin, kun on lapsen siunaaminen tai lähtevän lähetyssaarnaajan jäähyväiset.

Listaa voisi jatkaa ja jatkaa.

Me kaikki teemme parhaamme.

Olemme kaikki eri kohdissa taivaltamme vanhurskauden polulla, kaikille meille on annettu valoa sekä tietoa ja meitä on pyydetty elämään oman omantuntomme ohjauksen mukaisesti. Tehdessämme niin meidän tulee varmistaa, että olemme tyytyväisiä valitsemaamme tapaan elää, jotta emme huolehdi siitä, mitä muut ajattelevat meistä emmekä koe houkutusta tuomita toisten tapaa elää.

Älä tuomitse ja älä myöskään oleta, että ne, jotka yrittävät elää sen mukaisesti minkä kokevat oikeaksi, katsovat sinua nenänvarttaan pitkin.

Artikkelin on kirjoittanut Ben Arkell ja se on alun perin julkaistu Mormon Light -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Älä tuomitse minua siksi, että olen pyhä eri tavalla kuin sinä appeared first on SeuraaKristusta.fi.