Huhtikuussa 2015 vanhin Dale G. Renlund kertoi kertomuksen äidistä ja tyttärestä Etelä-Afrikassa, jotka kokivat rasismia rotuerottelujärjestelmän päätyttyä.

Vanhin Renlund sanoi:

”Kerran kun Julia ja Thoba menivät kirkkoon, heistä tuntui, että muutamat jäsenet eivät kohdelleet heitä kovin ystävällisesti. Kun he lähtivät, Thoba valitti katkerana äidilleen. Julia kuunteli tyynesti, kunnes Thoba oli purkanut turhautumisensa. Sitten Julia sanoi: ”Voi Thoba, kirkko on kuin iso sairaala, ja me olemme kaikki sairaita omalla tavallamme. Me tulemme kirkkoon saamaan apua” (“Myöhempien aikojen pyhät jatkavat yrittämistä”).

Niin monet meistä kaipaavat turvapaikkaa kärsiessämme langenneessa maailmassa. Jotkut hengellisistä ja henkisistä sairauksistamme johtuvat omista synneistämme tai heikkouksistamme; jotkut taas sysätään julmasti osaksemme toisten väärin käyttämän vapaan tahdon takia.

Kun menemme kappaleihimme nauttimaan sakramenttia ja toimimaan toistemme kanssa, tuntuuko meistä, että olemme parantumisen paikassa? Valitettavasti jotkut seurakunnistamme eivät ole paikkoja, joissa ”sairauksistamme” keskustellaan ja niitä hoidetaan avoimesti. Sen sijaan ne ovat teattereita, joissa esiinnymme sopiaksemme sekä kulttuurillisiin että itse luomiimme täydellisyyden käsityksiin.

Miten voimme varmistaa, että viljelemme sekä rehellisyyttä että parantumista kirkossamme? Tässä on kolme ehdotusta.

Jeesus Kristus on mestariparantaja

Kirkko ei voi parantaa ketään. Ennemminkin kirkko toimii ajoneuvona, joka kuljettaa sairaat Kristuksen luokse. Me emme saa aikaan parantumista. Liittomme mukainen tavoite on edustaa Kristusta ja auttaa muita tulemaan Hänen luoksensa. Kaikissa toiminnoissamme, saarnoissamme, luokissamme, meidän pitäisi aina muistaa, että tavoitteemme on tuoda muut Kristuksen luo.

Tämä voidaan saavuttaa rakastamalla kärsivällisesti kaikkia ympärillämme. Se tapahtuu, kun pidättäydymme tuomitsemasta ja teemme uhrauksia etsimällä Jumalan tahtoa palvellaksemme muita.

Opeta ja saarnaa todellisia tarpeita varten

Kirkossa on paljon kauneutta maallikkojen palvelun takia. Me johdamme ja opetamme toisiamme. Tämän pitäisi toimia avoimena ovena seurakunnan todellisten tarpeiden käsittelyssä.

Johtajien pitäisi kannustaa jäseniä kertomaan puheissaan elämänkokemuksistaan ja kuinka ne johtivat heitä Kristuksen luokse. Opettajien tulisi rukoillen ajatella luokkatovereitaan ja mitä heidän tarvitsee kuulla sunnuntaisin. Apujärjestöt ovat erityisesti muodostettu auttamaan; kirkon kuukausittainen neuvostoaika pitäisi käyttää niistä aiheista ja opeista puhumiseen, joita seurakunnan jäsenet tarvitsevat eniten.

Yksi kerrallaan

Kuten Kristus opetti, parantuminen on yksilöllistä. Jokaisella kerralla Kristus palveli ja paransi yhden kerrallaan. Voimme tukea seurakuntiamme pyrkimyksessä auttaa etsimään se yksi. Mutta miten se ilmenee?

Se ilmenee siten, että ennen ja jälkeen kokousten käytämme aikaa keskustelemalla jonkun kanssa. Se ilmenee siten, että otamme mukaan ne, jotka näyttävät ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä. Se ilmenee siten, että emme liukene pois niiden lähettyviltä, joita voi olla epämiellyttäviä tai jopa vaikeasti rakastettavia. Se ilmenee siten, että kysymme vilpittömiä kysymyksiä ja kuuntelemme keskittyneesti ymmärtääksemme. Se ilmenee palveluna niitä kohtaan, jotka sinun vastuullesi on annettu.

Alku

Nämä kolme ehdotusta ovat vasta alku. Jeesus Kristus tietää, miksi olet seurakunnassasi. Hän tuntee sinut ja ympärilläsi olevat ihmiset. Jos Hän olisi täällä, Hän käyttäisi aikansa rakastaen ja parantaen. Koska Hän ei ole fyysisesti paikalla, me voimme toimia Hänen sijastaan ja tehdä, kuten Hän tekisi. Millä tavoin voisimme sinun mielestäsi tehdä kirkosta parantumisen paikan?

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Aleah Ingram ja se on julkaistu ldsdaily.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.