Onhan se jollain tavalla järjen vastaista, että Jumalan kaltaiseksi tullaksemme meidän täytyy jättää Hänet jonnekin kosmokseen ja tulla tietämättömiksi lapsiksi. Täysin riippuvaiseksi muista rajoittuneista ihmisisistä. Mutta kuinka kiehtovaa se onkaan! Tietääksemme sen, mitä Jumala tietää, meidän täytyy kokea kuolevaisuus omakohtaisesti oman ruumiimme ja rajoitetun elämämme pikkiriikkisen linssin kautta. Ilman selvää muistoa iankaikkisesta menneisyydestämme.

Tosiasia on se, että voidaksemme kehittyä hengellisesti, meidän täytyi unohtaa kaikki kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa tietämämme asiat. Ja sukeltaa tarkoituksella ja tietoisesti tietämättömyyden musertavaan syleilyyn.

Sen sijaan, että näemme tämän varmuuden puutteen epäonnistumisen merkkinä, uskomme tämän olevan tärkeässä yhteydessä vapaan tahtomme käyttämiseen. Tässä maailmassa “kaikille annetaan riittävästi rakennusaineita, joista muovata joko uskottavaan vakaumukseen tai vähättelevään torjumiseen perustuva elämä,” sanovat Terry ja Fiona Givens kirjassaan The God Who Weeps: How Mormonism Makes Sense of Life (Salt Lake City: Ensign Peak, 2012, 5). He sanovat myös, että ratkaisevaa on se, että jokainen ihminen “on vapaa valitsemaan luottamuksen tai epäilyksen, uskon tai epäuskon.”

Kuvitelkaamme vertailun vuoksi, että Jumala olisi tehnyt täysin selväksi tahtonsa ihmiskunnan suhteen — halusi se sitä tai ei. Se todella muuttaisi asioita, eikä hyvällä tavalla.

Yllättäen juuri selkeyden puute, hämmennys ja tietämisen hidas prosessi (jatkuvasti muuttuvista tietämättömyyden vaiheista) saa aikaan sen, että kasvamme ja opimme. Ja vapautemme päättää omasta elämästämme säilyy!

Tilan antaminen tietämättömyydelle

Jos evankeliumin suunnitelma ei natise liitoksistaan tietämättömyyden tasojen takia, ehkä meidänkään ei pitäisi. Sen sijaan, että “taistelisimme” näitä hetkiä vastaan, niistä voi ehkä tulla alustoja, jotka laukaisevat meidät kohti uusia kysymyksiä ja oppimista Jumalamme edessä.

Suuri osa kärsimyksistämme saattaisi lieventyä, jos loisimme ymmärtäväisemmän tilan kysyä vilpittömiä kysymyksiä itseksemme ja suuremmissa yksiköissä (perhe, seurakunta ja vaarna). Yksin ja yhdessä voimme “olla pelkäämättä”, kun eteemme tulee ratkaisemattomia kysymyksiä. Voimme vain hengittää syvään. Rentoutua. Ja olla uteliaita.

Mutta tuon tilan luominen ei ole helppoa kun haluamme selvittää kaiken, eikö niin? Haluammeko todella odottaa — jos selkeys sitä vaatii? Kuten muinainen kiinalainen filosofi Lau Tzu kirjoitti: “Onko sinulla kärsivällisyyttä odottaa, että muta laskeutuu ja vesi on kirkasta? Voitko olla liikkumatta, kunnes oikea toimintamalli ilmaantuu itsekseen?”

Vaikka tuntuukin vaikealta, kun ei tunnu saavan mitään takaisin rukouksessa Jumalalle, kirjailija Adam Miller pitää sitä käänteentekevänä hetkenä: “Kun näin tapahtuu, sinun täytyy valita. Sinun täytyy päättää nousetko ylös ja lähdet huoneesta vai jatkatko hiljaisuudessa.” Jos valitset jälkimmäisen, “voit huomata, että Jumalan hiljaisuus ei ole niinkään nuhtelu vaan kutsu. Taivaat eivät ole tyhjät, ne ovat hiljaiset. Sen sijaan että Jumala käännyttäisi sinut pois, Hän saattaa kutsua sinua jakamaan hiljaisuuden kanssaan. Sovitus näyttää osittain juuri tältä: istumiselta hiljaisuudessa Jumalan kanssa.”

Selkeyden puute antaa mahdollisuuden osoittaa uskoa

Eräs uusi äiti, joka alkoi tuntea syvää huolta moniavioisuuden historiaan liittyvistä asioista, kertoi huolistaan miehelleen. Sen sijaan että olisivat yrittäneet selvittää asiaa ja päästä siitä eroon sillä tavoin, he päättivät antaa asialle tilaa ja olla kärsivällisiä. He päättivät pitää kysymyksiä pyhässä tilassa. Ja odottaa lisää valoa ja tietoa tulevaksi, samalla kun he jatkoivat profeettojen sanojen tutkimista ja seurasivat Herraa niin hyvin kuin osasivat. Kun rauha ja ymmärrys vihdoin tuli, heillä oli yhä joitakin kysymyksiä. Mutta kysymykset olivat täyttyneet suuremmalla määrällä varmuutta, kärsivällisyyttä ja tunteella Jumalan rakkaudesta.

Eräs nuori mies, joka yritti saada selvyyttä seksuaalisuudestaan ja identiteetistään kohdatessaan viehtymyksen tunteita muita miehiä kohtaan, ihmetteli, miksi Jumala antaisi hänen kokea jotakin niin “luonnolliselta tuntuvaa”, vaikka nuo tunteet näyttivät olevan törmäyskurssilla kirkon opettaman perheihanteen kanssa.  Vaikka olikin vaikea luottaa edelleen kirkon johtajien opetuksiin, kun kulttuuriset ihanteet ja ajatukset olivat usein niin voimakkaasti kriittisiä niitä vastaan, hän löysi lohdutusta Vanhin D. Todd Christofferssonin sanoista:

“Se, että julistamme avioliittoon ja perheeseen kuuluvia perustotuuksia, ei tarkoita, että jättäisimme huomiotta tai väheksyisimme niiden uhrauksia ja menestystä, joiden elämässä tämä ihanne ei ole tällä hetkellä todellisuutta. Siitä huolimatta jokaisella on lahjoja… jokainen voi antaa panoksensa jumalallisen suunnitelman toteutumiseen kussakin sukupolvessa… Paljon siitä, mikä on hyvää, paljon siitä, mikä on olennaista – toisinaan jopa kaikki, mikä on toistaiseksi välttämätöntä – voidaan saavuttaa olosuhteissa, jotka eivät ole ihanteelliset.”

Tämä nuori mies päätti luottaa siihen, että Jumala auttaisi häntä ymmärtämään asian ajallaan. Hän päätti uskoa, että kaikki elämän kokemukset ovat merkityksellisiä ja niillä on voima tuoda meidät lähemmäksi Jumalaa. Siihen asti hän keskittyisi elämään päivän kerrallaan, pitäen huolta merkityksellisistä ihmissuhteista ja suhteesta Vapahtajaan ja palvellen valtakunnassa parhaalla mahdollisella tavalla.

Vaikka uskon koetuksia ei täysin pystyttäisi “korjaamaan”, ne voidaan pitää tietoisuuden ja kärsivällisyyden tilassa. Epäilemättä sen ylläpitäminen joskus todella pitkänkin aikaa vaatii kypsyyttä ja voimaa. Mutta sen sijaan, että kantaisimme kysymyksiä kuin joitain likaisia salaisuuksia, jotka meidän täytyy piilottaa muilta, voimme luottaa siihen, että tämä on osa prosessia meidän kaikkien kohdalla.

Tällä tavoin voimme kokeilla sellaisen tilan luomista, jossa selkeyden puute voi elää luonnollisesti rinnakkain vakaumuksen ja halun kanssa. Ehkä juuri jomman kumman puolen korostaminen saa meidät jumiin.

Epävarmuuden ylistäminen

Jotkut ovat vieneet “tilan tekemisen” tietämättömyydelle monta askelta pitemälle siihen pisteeseen, että epävarmuuden omaksuminen on jonkinlainen perimmäinen tavoite. Tässä tapauksessa voi olla houkuttelevaan ylistää paradoksaalista hämmennystä ja epävarmuutta jotenkin valaistuneempana. Epäilyksestä puhutaan jonkinlaisena korkeampana tietoisuuden tasona. Tämän ajatusmallin mukaan varmuus voidaan nähdä epäterveenä tai jopa tyhmänä: “Älä ole liian varma.” Jotkut ovat jopa alkaneet pitämään vakaumusta synnynnäisenä paheena (eli “varmuuden syntinä”).

Myöhempien aikojen pyhiin lukeutuva mindfulness-opettaja Thomas McConkie on sanonut: “Tietämättömyyttä voidaan arvostaa postmodernissa kulttuurissa siihen pisteeseen asti, että mikä tahansa tietämisen muoto leimataan lapselliseksi” — tähdentäen, että “epävarmuuteen takertuminen on omanlaisensa varmuuden muoto.” Jopa ne, jotka väittävät “että kukaan ei voi varmasti tietää mitään,” tekevät niin usein suurella vakaumuksella.

Suurempi määrä nöyryyttä voisi olla toimiva keino monessa tilanteessa meidän kaikkien kohdalla, mukaan lukien ne, jotka tuntevat varmuutta tiedostaan. Mutta ehkä me kaikki voimme myöntää, että totuuden erottaminen ei ole aina niin helppoa.

Miten sinä käsittelet evankeliumiin liittyviä epävarmuuden tunteitasi ja kysymyksiäsi?

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “Why a lack of clarity can actually be a good thing and bring you closer to God”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Miksi selkeyden puute voi olla hyvä asia ja miten se voi tuoda sinut lähemmäksi Jumalaa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Jos Taivaallinen Isämme haluaa meidän olevan onnellisia, niin miksi pahoja asioita tapahtuu?

Vanhin Schmutz sanoi ”Monet meistä ovat pyytäneet Jumalaa poistamaan kärsimyksemme syyn, ja kun kaipaamaamme huojennusta ei ole tullut, olemme tunteneet houkutusta ajatella, ettei Hän kuuntele. Todistan, että niinäkin hetkinä Hän kuulee meidän rukouksemme. Hänellä on syy antaa ahdinkojemme jatkua, ja Hän auttaa meitä kestämään ne.”

1. Pahuus on välttämätöntä tahdonvapauden toiminnalle

Emme voi tietää, mitä hyvyys on, ellei meillä ole pahuutta sille vertailukohteeksi. Taivaallisen Isän suunnitelmassa Hänen lastensa hyväksi on alusta saakka ollut tärkeänä periaatteena tahdonvapaus, eli oikeus valita. Bruce R. McConkien mukaan tahdonvapaus voi toimia vain, kun meillä on

1. lakeja, joille voimme olla kuuliaisia tai tottelemattomia
2. vastakohtia – hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää
3. tieto hyvästä ja pahasta, eli kyky erotella vaihtoehdot toisistaan
4. rajoittamaton vapaus valita

Mahdollisuus sille, että pahoja asioita tapahtuu on välttämätön, jotta voisimme valita myös hyvän. Jotta maailmassa voisi olla äiti Teresan kaltaisia henkilöitä, täytyy myös hyväksyä, että toinen ihminen voi valita pahan vastaavassa suhteessa.

Jotta tahdonvapautemme voisi toimia edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti, Jumala on ilmoittanut meille mitä valinnoistamme seuraa. Hän varoittaa usein meitä profeettojen kautta tekemästä valintoja, joilla on epäedullisia seurauksia (ks. Alma 12:28-30, 32; Moroni 7:22-24).

Me voimme siis vapaasti valita kuinka toimimme ja jopa millaisille ajatuksille annamme tilaa mielessämme, mutta se ei tarkoita, että voisimme päättää mitä valinnoistamme seuraa (Ks. Lujana uskossa – tahdonvapaus). Jumalan lakien mukaan teoillamme on aina seurauksia, vaikka seuraukset eivät aina ilmene heti. Jos näin olisi, meillä tuskin olisi vaikeuksia valita oikein.

Ainut tapa vaikuttaa seurauksiin, on tehdä valintoja, joilla on toivomamme lopputulos. Jos en esimerkiksi halua, että tulen riippuvaiseksi tupakasta on helpointa olla koskaan aloittamatta.

2. Voidaksemme kasvaa ja kehittyä

Kun kohtaamme vastoinkäymisiä luonteemme voi jalostua. Se, että pahoja asioita tapahtuu, antaa meille tilaisuuden kehittyä kohti täydellisyyttä (John Taylor). Voimme puhdistua ja  kehittää sellaisia luonteenpiirteitä, joita Kristuksella oli, kun kohtaamme haasteita ja käännymme Hänen puoleensa selviytyäksemme niistä. Vaikeutemme auttavat meitä myös ymmärtämään ihmisiä ympärillämme ja kasvamaan rakkaudessa heitä kohtaan (ks. Howard W. Hunter).

Kuolevaisuuden kokemukset eivät ole samanlaiset kaikille, mutta Taivaallinen Isämme on tarkalleen tietoinen siitä, missä olemme ja millaiset olosuhteet tarvitsemme, jotta me voimme parhaiten kehittyä jumalallisissa ominaisuuksissamme.

Spencer W. Kimball totesi ”Koska olemme ihmisiä, haluaisimme karkottaa elämästämme fyysisen kivun ja henkisen ahdistuksen ja varmistaa itsellemme jatkuvan helppouden ja mukavuuden, mutta jos sulkisimme ovet murheelta ja ahdistukselta, saattaisimme sulkea ulkopuolelle parhaimmat ystävämme ja hyväntekijämme. Kärsimys voi tehdä ihmisistä pyhiä, kun he oppivat kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja itsehillintää.”

3. Aadamin ja Eevan lankeemus sai aikaan pahuutta

Adam ja Eeva elivät aluksi Eedenin puutarhassa olosuhteissa, joissa kuolemaa ja syntiä ei ollut. Miten ihanaa olisikaan elää siellä edelleen!

Ensimmäiset vanhempamme eivät kuitenkaan silloin tunteneet hyvää ja pahaa, eivät kokeneet iloa ja surua, vaan olivat viattomuuden tilassa. Kun pienestä lapsesta huolehditaan ja hän on onnellinen, hän ei ymmärrä sitä, koska ei ole kokenut muuta eikä tiedä vaihtoehtojen olemassaolosta. Samaan tapaan Adam ja Eeva eivät ymmärtäneet onnellisuuden tilaansa Eedenissä. He eivät myöskään voineet saada lapsia. (2. Nefi 2)

Meidän ei siis koskaan ollut tarkoitus syntyä näihin neutraaleihin olosuhteisiin. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumala on kaikkitietävä. Hän ei tehnyt virhettä Adamin ja Eevan lankeemuksen kohdalla, vaan se oli osa Hänen suunnitelmaansa.

Lankeemus sai aikaan sen, että synnymme maailmaan, jossa synti ja kuolema ovat läsnä. Koemme haasteita ja elämässämme tapahtuu pahoja asioita.

Jumala ei jätä meitä Aadamin ja Eevan tekojen armoille, Kristuksen ristinkuolema korjaa kohdallamme lankeemuksen seuraukset. Meitä ei pidetä vastuullisina rikkomuksesta, johon emme olleet millään tavoin osallisina (UK 2). Sen sijaan Aadamin teot saivat aikaan sen, että pääsimme elämään maan päällä ja voimme tehdä valintoja, joista meitä myös tullaan pitämään vastuussa.

4. Paholainen houkuttelee ihmisiä tekemään pahaa

Pyhistä kirjoituksista saamme tietää, että kaikki hyvä tulee Jumalalta ja toisaalta paholainen on kaiken pahan alkulähteenä (Omni 1:25; Alma 5:40).

Pahoja asioita tapahtuu maailmassa seurauksena siitä, että ihmiset antavat elämässään valtaa paholaiselle. M. Russel Ballard sanoi ”Heidän sydämensä kylmenevät, ja saatanan henki hallitsee heidän tekojaan. Nähdessään meidän aikamme kärsimykset, Vapahtaja sanoi ’Ja ihmisten rakkaus kylmenee, ja pahuus lisääntyy.’ Väkivalta, moraalittomuus, ja muu pahuus rehottavat maan päällä.”

Paholaisen aseena on erityisesti se, että hän hämärtää oikean ja väärän, hyvän ja pahan rajoja. Vanhin Oaks puhui kolmesta tavasta, joilla paholainen harhauttaa ihmisiä: hän yllyttää ihmisiä vihaan hyvää vastaan, rauhoittaa heidät valheellisen turvallisuuden tunteeseen ja saa heidät uskomaan, ettei helvettiä ja perkelettä ole, jonka seurauksena ei voi olla myöskään oikeaa ja väärää.

Hyvä ystäväni huomauttaa monesti, että paholainen tuskin houkuttelee meitä toimimaan räikeästi vastoin periaatteitamme. Sen sijaan hän taivuttelee meitä tekemään pieniä asioita, esimerkiksi puhumaan epäystävällisesti perheenjäsenille tai uskomaan, että joku toinen tarkoitti loukata meitä toiminnallaan. Vähitellen hän pyrkii johdattamaan meidät kauemmas ja kauemmas hyvästä ja totuudesta, jonka tunsimme.

5. Oikeudenmukaisten tuomioiden langettamiseksi

On luonnollista pohtia, miksi pahoja asioita tapahtuu ja vaikea hyväksyä sitä, erityisesti kun kyse on viattomista rakkaistamme. Tämä saattaa vaikuttaa kykyymme uskoa Jumalaan jopa niin, että kadotamme sen. (Henry B. Eyring) Saatamme ajatella, ettei oikeudenmukainen Jumala voisi sallia tällaisten asioiden tapahtua.

Mormonin kirjassa kerrotaan ryhmästä ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään ja kuolemaan uskonsa vuoksi. Näin on toki valitettavasti ollut monissa muissakin kulttuureissa ja tilanteissa. Alman kirjassa sanotaan näihin marttyyreihin liittyen:

”Herra ottaa heidät vastaan ylös luoksensa kirkkauteen; ja hän sallii heidän tehdä tämän, eli että ihmiset tekevät tämän heille sydämensä paatumuksen mukaisesti, jotta ne tuomiot, jotka hän vihassaan heille lähettää, olisivat oikeudenmukaisia; ja viattomien veri on oleva todisteena heitä vastaan, niin, ja huutava voimallisesti heitä vastaan viimeisenä päivänä.” (Alma 14:11)

Meidän ei tarvitse ajatella, ettei Jumala olisi tietoinen siitä, mitä viattomat ihmiset kärsivät tai ettei Hän pitäisi vastuussa niitä, jotka saavat aikaan pahaa.

6. Omat virheemme aiheuttavat pahoja asioita

Jumala on antanut meille käskyjä, joiden tarkoituksena on auttaa meitä elämään onnellisina ja palaamaan Hänen luokseen tämän elämän jälkeen.

”Ja edelleen, minä tahdon teidän ajattelevan niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunattuja kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä; ja jos he pysyvät uskollisina loppuun asti, heidät otetaan vastaan taivaaseen, niin että he voivat siten asua Jumalan luona milloinkaan päättymättömän onnen tilassa.” (Moosia 2:41)

Jos emme toimi käskyjen mukaan, Hän ei voi antaa meille siunauksia vaan joudumme kestämään huonoja seurauksia. (esim. Helaman 14:30-31)

Me emme ole täydellisiä, ja teemme kaikki virheitä. Jumala oli tietoinen siitä, että näin kävisi ja Hän on valmistanut meille keinon päästä eroon noista virheistä. Meillä on mahdollisuus tehdä parannus ja saada anteeksi Kristuksen kärsimyksien kautta, mutta se ei silti välttämättä poista huonojen valintojemme seurauksia elämästämme.

Voin valita esimerkiksi sen, että poltan tupakkaa. En kuitenkaan voi mitään sille, että vuosien polttamisen seurauksena sairastun keuhkosyöpään. Voin lopettaa tupakoinnin, mutta se ei poista syöpääni. Näin on joidenkin syntiemme kanssa. Siitä huolimatta, että teen parannuksen, se ei välttämättä poista elämääni synnin seurauksena tulleita ongelmia.

7. Kärsimme pahoista asioista toisten valintojen vuoksi

Joskus pahoja asioita tapahtuu, vaikka emme ole tehneet mitään ansaitaksemme huonoja seurauksia. Toisinaan kyse on siitä, että kärsimme jonkun toisen valintojen vuoksi. Miksi Jumala ei estä häntä? Miksi Jumala ei pelasta meitä pahasta kun se ei ole omaa syytämme?

Jumala ei poista pahuutta maailmasta, koska silloin meidän tahdonvapautemme lakkaisi toimimasta.  Jos pahuus poistettaisiin, ihmisten olisi pakko tehdä hyvää, mutta he eivät silloin valitsisi sitä itse.  He eivät pystyisi kehittymään valintojensa kautta sellaisiksi, että he voivat asua Taivaallisen Isän luona tämän elämän jälkeen. (Ks. Evankeliumin periaatteet – vapaus valita)

Presidentti Benson opetti, että Jumala ei pakota ketään. Jotta meillä olisi vapaus valita, meidän täytyy suoda se myös toisille.

8. Kuolevaisuuden olosuhteiden vaikutusta

Toisinaan emme ole tehneet mitään väärää, eivätkä vaikeutemme johdu myöskään toisten ihmisten valinnoista. Miksi pahoja asioita tapahtuu silti?

Vanhin Ballard vastaa kysymykseen viittaamalla lakeihin, joita Jumala on asettanut toimintaan suunnitelmansa toteuttamiseksi. Kaikki noudattaa Hänen lakejaan. Suunnitelman toimimiseksi myös Jumala itse noudattaa niitä, vaikka Hän voikin hallita elementtejä myös korkeampien lakien perusteella. Se ei kuitenkaan yleensä ole elämällemme tarkoituksenmukaista.

Lankeemuksen seuraukset pitävät sisällään sen, että kohtaamme vaikeuksia luonnollisena osana elämäämme. Syy voi olla luonnonkatastrofeissa, sairauksissa tai muissa olosuhteissa, joita emme voi hallita. Joskus läheisemme kuolee autokolarissa, kotiimme kehittyy homeongelma tai menetämme työpaikkamme. Vanhin Richards totesi, että ”Vastakohtaisuus kuuluu taivaallisen Isän onnensuunnitelmaan.”

9. Tullaksemme koetelluiksi kaikessa

Kerrottaessa siitä, kuinka maailman luomista suunniteltiin Jumala sanoo tulevasta elämästämme ”koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” (Abr. 3:25). Elämästämme puhutaan koetusaikana, jonka kuluessa meidän on tarkoitus valmistautua kohtaamaan Jumala (Alma 42:4; Alma 34:32).

Presidentti Dallin H. Oaks on sanonut, että meidän elämämme tarkoituksena on saada ne kokemukset, joita tarvitsemme saavuttaaksemme iankaikkisen elämän. Päämääränämme on palata takaisin Jumalan luokse valittuamme kaikissa tilanteissa tehdä niin.

Joseph Smithin ollessa syyttömänä vankilassa Jumala puhui hänelle sanoen ”Kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.” (OL 122:7)

Tästäkin huolimatta, kun pahoja asioita tapahtuu kyse ei ehkä useinkaan ole siitä, että Jumala voi arvioida suoritustamme vaan, että me itse saamme siihen tilaisuuden ja pystymme kasvamaan kokemustemme kautta (Marvin J. Ashton).

10. Oppiaksemme turvautumaan Jumalaan

Haasteiden kohtaamisesta voi olla meille hyötyä. Profeetta John Taylor opetti, että heikkouksiemme ja muiden ihmisten heikkouksien tunteminen on tarpeen, jotta osaisimme välttää asettamasta liiaksi luottamusta itseemme, vaan oppisimme turvautumaan Jumalaan ja käsittäisimme olevamme riippuvaisia Hänestä.

Kristuksen luokse tuotiin sokea mies ja kysyttiin, oliko mies tehnyt syntiä vai hänen vanhempansa, koska hän oli syntynyt sokeana. Tähän Vapahtaja vastasi, ettei kumpikaan pitänyt paikkaansa, vaan mies oli sokea ’jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki’(Joh. 9:1-3).

Vanhin Oaks selitti miten monin tavoin Jumalan teot ovat läsnä kun kohtaamme koettelemuksia, vaikka Hän ei estä pahoja asioita tapahtumasta. Hänen mukaansa Jumala ”helpottaa koettelemustemme taakkoja ja vahvistaa meitä kestämään niitä, – – Hän ei estä kaikkia katastrofeja, mutta Hän vastaa rukouksiimme ohjata ne syrjään, – –  tai Hän heikentää niiden vaikutuksia,  – – Kaikessa kuolevaisessa vastakohtaisuudessa meillä on Jumalan lupaus siitä, että Hän on pyhittävä ahdinkomme meidän hyväksemme.”

Huolimatta siitä, mikä on aiheuttanut haasteita elämässämme, ne auttavat meitä usein kääntymään Jumalan puoleen. Presidentti Hunter on sanonut ”Meidänkin täytyy uskoa siihen, että Jeesuksella Kristuksella on valta huojentaa meidän taakkaamme ja keventää meidän kuormiamme. Meidänkin täytyy mennä Hänen luokseen ja siellä päästä lepoon vaivoistamme.”

Vapahtajan sovituksen vaikutus

Kysyessämme, miksi pahoja asioita tapahtuu, mitä on kysymyksen taustalla? Tunnemmeko silloin jääneemme yksin, epäilemmekö onko apua, oikeudenmukaisuutta tai armoa olemassa tai yritämmekö löytää edes hieman toivoa jostakin paremmasta?

Taivaallinen Isä on valmistanut Jeesuksen Kristuksen sovituksessa tien, jonka kautta kaikki asiat voidaan oikaista, korjata ja tehdä täydellisiksi. Maanpäällisen elämänsä aikana Kristus kävi läpi kaikki kuolevaisuuteen liittyvät tuskat voidakseen ymmärtää ja auttaa meitä haasteissamme (Alma 7:11-13; John Taylor). Hän tietää tilanteemme, käsittää vaikuttimemme ja tuntee meidät henkilökohtaisesti nimeltä.

Presidentti Eyring todisti rohkaisevasti vastoinkäymisiä käsittelevän puheensa lopuksi ” Isä Jumala elää. Hän sääti meille jokaiselle tien, joka voi hioa ja tehdä meidät täydelliseksi olemaan Hänen luonaan. Todistan, että Vapahtaja elää. Hänen sovituksensa mahdollistaa sen, että meidät puhdistetaan, kun pidämme Hänen käskynsä ja pyhät liittomme. Ja tiedän omasta kokemuksestani, että Hän voi antaa ja antaakin meille voimaa kohota jokaisen koettelemuksen yläpuolelle.”

Meitä ei jätetä yksin kohtaamaan pahuutta, Jumala on kanssamme.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

[cta link=”https://www.facebook.com/groups/391627318446588″ text=”Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä:” button_text=”Tule keskustelemaan” button_color=”#e5d54e”]

The post 10 syytä sille, miksi pahoja asioita tapahtuu appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Eräs yksityishenkilö teki internetin välityksellä jo viime kuussa aloitteen paaston pitämiseksi, jotta koronaviruksen leviäminen voitaisiin pysäyttää ja siihen sairastuneita auttaa. Mekin paastosimme tuolloin. Miksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut?

Valinnanvapaus ja elämän tarkoitus

Jumala ei voi poistaa kaikkia negatiivisia asioita, joita kohtaamme. Se tekisi tyhjäksi Hänen suunnitelmansa meidän hyväksemme. Osa kuolevaisuutemme tarkoitusta on, että voimme tehdä valintoja ja osoittaa, millaisiksi haluamme niiden kautta kehittyä. Jos Jumala poistaisi kaikki pahat asiat maailmasta, ei valinnanvapaus enää toimisi.

Meidän on tarkoitus oppia ja kehittyä vastoinkäymisten kautta. Kristus on meille täydellinen esimerkki ja tavoitteenamme on tulla Hänen kaltaisikseen, Hänen avullaan.

Jos emme kohtaisi vaikeuksia emme edistyisi tavoitteessamme. Meidän olisi hankala oppia rakastamaan, jos kaikki olisivat aina meille ystävällisiä tai emme koskaan saisi tilaisuuksia palvella. Kuuliaisuutta olisi vaikea harjoitella, jos käskyjen noudattaminen olisi helppoa joka tilanteessa. Meidän olisi mahdotonta oppia kärsivällisyyttä, ellei sitä koskaan koeteltaisi.

Haasteiden kokeminen antaa mahdollisuuden auttaa muita

Haasteiden kohtaaminen ja niiden kautta oppiminen ei edistä Taivaallisen Isän suunnitelmaa pelkästään omalla kohdallamme. Hän on lähettänyt meidät tänne myös toisiamme varten.

Jumala tarvitsee sydämiä, mieliä ja palvelevia käsiä, jotka ovat itse kokeneet erilaisia haasteita ja voivat auttaa niitä, jotka sellaisten kanssa omassa elämässään kamppailevat. Meidän on vaikea ymmärtää, miltä toisesta tuntuu masennuksen keskellä, jos emme ole koskaan itse kokeneet sitä. Luojamme käyttää meitä enkeleinä erityisesti niille, jotka ovat kokevat samankaltaisia haasteita kuin me.

Taivaallinen Isä kehottaa meitä elämään keskenämme rakkaudessa niin, että itkemme kuolevien menetystä (OL 42:46). Hän ymmärtää ja tietää erityisesti rakkaiden menettämisestä meille aiheutuvan tuskan, haluaa lohduttaa meitä ja on pyytänyt meitä olemaan toisillemme tukena niissä tilanteissa, ‘suremaan surevien kanssa’ (Moosia 18:9).

Jumala auttaa jokaista, joka kääntyy Hänen puoleensa

Meistä saattaa vaikuttaa, että paastomme ja rukouksemme ovat turhia. Mutta vaikka Jumala ei ota haasteitamme pois, Hän antaa meille voimia kestää ne. Kaikki on Herran käsissä. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Herra on asettanut rajat kaikelle luodulle (OL 88:38; 122:9), että Jumala on Kaikkivaltias, joka hallitsee iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen (Moosia 3:5).

Jumala ei jätä ketään yksin. Hän lohduttaa kaikkia, jotka ottavat lohdutuksen vastaan ja auttaa kaikkia, jotka kääntyvät Hänen puoleensa. Kuolema ei ole Hänelle lopullista, vaan askel matkallamme iankaikkisuuteen, eivätkä rakkaamme katoa kun he siirtyvät pois tästä ajasta.

Saatamme silti tuntea, ettei toivoa ole, tai ettei meillä ole voimia uskoa enempää, tai halua tietää mitään Jumalasta, joka sallii tällaisten asioiden tapahtua. Jos meillä on vähänkin uskoa, edes halu uskoa, kuten Alman kirjassa opetetaan (Alma 32:27), voimme alkaa toimia sen perusteella ja nähdä Herran käden elämässämme.

Kun etsimme Jumalaa rukouksen kautta, voimme tuntea Pyhän Hengen läsnäolon elämässämme. Yksi suurimmista lahjoista, joita voimme Jumalalta saada on rauha, jota voimme tuntea Pyhän Hengen kautta. Kaikkien viime päivien ja viikkojen huonojen ja levottomuutta herättävien uutisten keskellä olen useaan otteeseen tuntenut ihmeellistä rauhaa. Silloin tuntuu kuin stressi ja huolet nostettaisiin pois hartioilta.

Kuvailemani rauhan tunne valtasi minut tänään kuunnellessani kirkon musiikkia. Tuntiessani oloni onnettomaksi kaiuttimesta alkoi kuulua eräs lempilauluistani ”His voice as the sound”. Se on kappale, jota kuunnellessani tunnen joka kerta aavistuksen siitä, miten voimakas ja viisas Jumala on.

Jumala puhuu yhä

Henkilökohtaisten kokemustemme lisäksi Jumala on puhunut meille maailmanlaajuisesti profeettansa kautta ja tulee tekemään niin edelleen. Pian meillä on mahdollisuus saada kuulla lisää Hänen sanojaan yleiskonferenssissa kun profeetat ja apostolit, sekä muut kirkon johtajat puhuvat meille Hänen innoittaminaan.

Presidentti Nelson on lähestynyt meitä myös henkilökohtaisesti. Hän sanoi esimerkiksi “pysyvänsä optimistisena tulevaisuudelle”, että “Herralla on suuria ja ihmeellisiä siunauksia varattuna niille, jotka rakastavat ja palvelevat Häntä” ja lupasi, että “ilo on aina saavutettavissa kaikille, jotka kuulevat Häntä ja ovat kuuliaisia Hänen laeilleen.” (Katso tästä profeetta Nelsonin rauhan sanoma koronavirusepidemian aikana)

Me emme näe sitä, mitä Jumala näkee. Me emme ehkä tunnista sitä, miten Hän vastaa. Joskus odottamamme vastaus voi viipyä, mutta kaikilla  asioilla on tarkoituksensa Hänen iankaikkisessa suunnitelmassaan. Ehkä silloin on meidän mahdollisuutemme kasvattaa uskoamme ja tehdä enemmän töitä vastauksen saamiseksi.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

The post Miksi Jumala ei pysäyttänyt koronavirusta? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Minulta kysyttiin hiljattain ovatko myöhempien aikojen pyhät monoteisteja vai polyteistejä. Miten asia on ja miksi?

-Pena

Vastaus

Hei Pena,

Mielenkiintoinen kysymys, ja vastaus voi olla melkoisen laaja. Selitän hieman: selkeästi suurimmalla osalla kristikuntaa on monoteistinen uskontonäkemys, eli he uskovat yhteen jumalaan. Kuvittelepa heidän hämmennyksensä, kun he törmäävät Uudessa testamentissa kohtaan Johanneksen evankeliumi 17. Tässä mielestäni yhdessä kauneimmassa raamatun luvussa luemme Vapahtajan sanat, jotka Hän lausuu Isä Jumalalle viedäkseen sovitusuhrin päätökseen.

Vanhan testamentin näkökulmasta tosi evankeliumi oli monoteistinen usko. Tämä muuttui kun Vapahtaja tuli maan päälle, kun Hän asui ihmisten keskuudessa, kärsi ja kuoli heidän puolestaan. Kun Jeesus opetti, Hän opetti Isästään. Toisin sanoen Vapahtaja aloitti polyteismin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Tästä eteenpäin asia on hieman monimutkaisempi.

Tosi polyteismissä kaikkia jumalia palvotaan eri määrin ja tavoin sen mukaan, minkä piirin jumala on kyseessä. Esimerkiksi Mars oli roomalaisten sodan jumala. Kristinuskossa tämä ei kuitenkaan koskaan voisi päteä. Ensiksi oppi jumaluudesta hyväksyttiin. Juutalaisille tuli uutena ajatuksena käsitys siitä, että Jumalalla (Jeesuksella) oli isä, josta heidän tuli tietää. Joten kun Jeesus opetti, Hän oli hyvin selkeä sen suhteen, että meidän tulisi osoittaa rukouksemme Isä Jumalalle, eikä Hänelle itselleen. Tässä suhteessa polyteismi saavutti toistaiseksi rajansa.

Kristikunnan varhaisimpina aikoina – karkeasti ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla – oli yleisesti hyväksytty oppi, että Vapahtaja sekä Isä Jumala olivat kaksi erillistä olentoa. Tämä oli juutalaisten Vanhaan testamenttiin perustuvien oppien laajennus. Israelissa kuitenkin vastustettiin voimakkaasti Jeesuksen opettamia oppeja, joten evankeliumin sanoma vietiin muualle maailmaan. Tästä seurasi ongelma: Juutalaisten pitäessä kiinni monoteistisesta uskonkäsityksestä joka heillä oli ollut vuosisatoja, muu maailma oli melko polyteistinen. Tämän seurauksena ihmisten keksimien ajatusten sekoittaminen Kristuksen oppiin mahdollistui. Sen jälkeen joitain filosofisia elementtejä Kreikan hellenistisestä ajattelutavasta sekoittui kristinuskoon. Tämän muodosti pohjan kolminaisuusopillisille ajatuksille, jotka ensimmäisen kerran asetettiin voimaan Nikean kirkolliskokouksessa. Nikean uskontunnustus esittää, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ovat yksi olento. Sen tarkempia yksityiskohtia kertomatta tästä uskontunnustuksesta tuli yleisesti hyväksytty totuus, joka vielä tänäkin päivänä on olemassa kristinuskossa ja katolilaisuudessa.

Joseph Smithin ensimmäinen näky muutti asioita. Tässä näyssä hän näki kaksi olentoa, jotka olivat melko samankaltaisia ulkonäöltään. Yksi näistä olennoista kutsui Josephia nimeltä osoittaen toista ja sanoi: ”Tässä on minun rakas Poikani. Kuule häntä.”. Näyn seurauksena alkuperäinen ymmärrys siitä, että Isä ja Poika olivat kaksi eri persoonaa, palautettiin.

Miten tämä vaikuttaa nykyhetkeen? Olettaisin, että kuvaus kirkostamme polyteistisenä uskontona voisi jokseenkin pitää paikkansa, mutta on olemassa hyviä syitä sille miksi polyteismi ei ole osa MAP-kirkon virallista oppia. Esimerkiksi emme rukoile Jeesusta ja taivaallista Isää erikseen. Sen sijaan luotamme järjestykseen, jonka taivaallinen Isä loi Jeesuksen kautta; rukoilemme Isää Kristuksen nimessä, kuunnellen Pyhää Henkeä voidaksemme tietää taivaallisen Isän tahdon. Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on kaikilla oma tehtävänsä ohjatakseen meitä oikeamielisyyteen ja totuuteen.

On olemassa vain yksi termi, joka teknisesti voisi sopia uskontoomme: Henoteismi. Se tarkoittaa uskonkäsitystä, joka hyväksyy monien jumalien olemassaolon, mutta jonka mukaan vain yksi jumala on jumalanpalveluksemme kohde. Tämä sopii meihin osuvammin, sillä tiedostamme jumaluuden kolmen jäsenen erillisyyden, mutta esimerkiksi rukoilemme vain Isä Jumalaa. En ole varma, voiko jumaluuden kolme jäsentä luokitella moneksi jumalaksi, mutta periaatteessa ajatus toimii.

Toivottavasti tämä vastasi kysymykseen, ja kiitos todella hyvästä kysymyksestä.

-Vaari

Artikkeli on julkaistu alun perin AskGramps -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Teemu Hokkanen.

The post Onko MAP-kirkko monoteistinen vai polyteistinen uskonto? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Pitkän lukemis- ja tutkimistauon jälkeen minulla on alkanut kehittyä erittäin vahva todistus Mormonin kirjasta. Tähän on vaikuttanut joidenkin Mormonin kirjaa käsittelevien teosten lukeminen. Olen yrittänyt saada tätä todistusta jo jonkin aikaa ja yksi seikka, joka on pidätellyt minua, on ajoitusvirheet (esim. teräs, eläimet jne.) liittyen Mormonin kirjassa kuvattuun Uuteen maailmaan. Kuinka sovittaa uskominen siihen mitä Mormonin kirjassa sanotaan Jumalasta, Jeesuksesta ja kaikesta muusta (ja ymmärrän nyt sen kaiken paljon paremmin, osin kiitos siitä kuuluu tällekin sivustolle) sen tosiasian kanssa, että joitain asioita ei selvästikään ollut olemassa aikana ja paikassa, johon se sijoittuu?

                      – Tommi

Rakas Tommi,

Kysymyksesi olisi kenties paremmin aseteltu, jos käyttäisit termiä ”näennäiset ajoitusvirheet”. Toteamuksesi, että on ”tosiasia, että joitain asioita ei selvästikään ollut olemassa aikana ja paikassa, johon se sijoittuu” edellyttää jotain kiistatonta tiedonlähdettä siitä, mitä asioita ei ollut olemassa esikolumbiaanisessa Amerikassa. Erityisesti mainitset teräksen ja jotkin tietyt eläimet. Olisin erittäin kiinnostunut noinkin kiistattoman ja tosiasiallisen tiedon lähteestäsi. Mainitset teräksen ja jotkin tietyt eläimet (sillä olen melko varma, ettet tarkoittanut kaikkia eläimiä) esimerkkeinä näistä näennäisistä ajoitusvirheistä. Viittaat tässä kenties hevosiin ja elefantteihin, jotka molemmat mainitaan Mormonin kirjassa. Hevosten ajateltiin tulleen Amerikkaan espanjalaisten mukana 1500-luvulla, sillä heidän alistamansa atsteekit eivät hevosia käyttäneet. Sir Francis Drake kuitenkin kertoi nähneensä tutkimusmatkallaan Pohjois-Amerikan läntisillä rannikkoalueilla villihevoslaumoja nykyisen Oregonin alueella. Lisäksi olen nähnyt Buenos Airesin Luonnontieteellisessä museossa esihistoriallisen hevosen luurangon, jonka on, muistaakseni, löytänyt Charles Darwin. Ainoa ero, jonka minä huomasin tuon luurangon ja nykyhevosten välillä, oli se, että nykyhevosten nenäluu on (kohdasta, jossa se irtautuu muusta kraniaalisesta luurangosta) noin 10 senttimetriä pitkä kun taas esihistoriallisella esimerkillä se oli noin 25 senttimetriä pitkä.

Creation Research Society Quarterly Journal -lehden artikkelissa ”La Brean tervahaudat: eläinten ansoitusteorioiden kritiikki” sanotaan seuraavaa:

”Tohtori John C. Merriam, Berkeleyn yliopistossa toimiva selkärankaispaleontologi, kuuli ensimmäistä kertaa Rancho La Brean fossiileista vuonna 1905 Union Oil -yhtiön geologilta William W. Orcuttilta. Tutkittuaan fossiilit ja vierailtuaan alueella, Merriam kirjoitti vuonna 1906 artikkelin, jonka mukaan tervalampi johti harhaan, pyydysti ja ahmaisi uhrinsa. Kaksi vuotta myöhemmin hän kirjoitti eräälle tunnetulle lehdelle artikkelin, jossa käsitteli aihetta laajemmin. Artikkelin esittelyssä toimittaja kirjoitti seuraavasti:

Tuo tahmainen lampi vettä ja tervaa on ollut kuolemanloukku läpi aikojen. Sille tulivat veden perässä, ilmeisesti vuosisatojen ajan, suuret maalaiskiaiset ja muut sen kaltaiset kömpelösti liikkuvat otukset, vain jäädäkseen säälimättömästi ansaan; biisoni- ja hevoslaumat hautautuivat tervaan – hävinneet muodot, joiden luut sekoittuivat mammuttien ja kameleiden luihin. Näiden avuttomien saaliseläinten, kuin kärpäspaperiin kiinni jääneiden syöttien, perässä tulivat aikansa ruhtinaat, valtavat sapelihammastiikerit ja hirviösudet, koirakunnan suurimmat pedot. Niin nekin puolestaan jäivät ansaan ja ruokkivat mustan asfalttijärven ja kuolemanloukku viritti itselleen uudet syötit.”

Tämän lisäksi näin Dawson Countyn museossa Lexingtonissa Nebraskassa vuonna 1998 mastodontin luurangon jäänteet, jotka lähellä työskentelevät tietyöntekijät olivat hiljattain kaivaneet esiin. Mastodonttia voitaisiin helposti kuvailla Mormonin kirjan teksteissä sanalla, joka saatettaisiin kääntää elefantiksi. Joten ainakin hevosen ja elefantin on riippumattomasti todistettu olleen olemassa Amerikan mantereella esikolumbiaanisina aikoina.

Entäs sitten teräs? Teräs ja rauta ovat helposti hapettuvia metalleja ja ne ruostuisivat, jos ne jätettäisiin hoitamatta pitkiksi ajoiksi. Olen kuullut (minulla ei tosin ole vahvistavaa lähdettä) teräksisestä veitsenterästä, joka on löydetty esihistorialliselta kaivaukselta Pohjois-Amerikasta. Veitsenterä ei ollut ruostunut puhki, sillä se oli pudotettu tuleen ja oli hiilen peitossa, mikä esti hapettumisen.

Olet valinnut mielenkiintoisen lähestymistavan Mormonin kirjan arvioimiseen. Olet ilmeisesti valinnut uskoa arkeologien ja muiden tieteellisesti arvovaltaisten julistuksia ja olet käyttänyt heidän julistuksiaan arvostellaksesi hengellisiä aikakirjoja, jotka pitävät sisällään Jumalan profeettojen taivaallisella innoituksella kirjoittamaa materiaalia. Itse asiassa, profeetta Joseph Smith julisti Mormonin kirjan johdannossa, että se ”on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla”.

Minusta vaikuttaisi olevan huomattavasti loogisempaa arvostella maailman tiedemiehiä ja älykköjä Jumalan profeettojen kirjoitusten perusteella kuin arvostella profeettoja tieteen professoreiden perusteella. Sallinet minun ehdottaa tapaa, jolla voit saada varman ja kestävän todistuksen Mormonin kirjan totuudellisuudesta. Huolimatta siitä, kuinka monesti olet lukenut sen tai kuinka syvällisesti olet sitä tutkinut, ehdottaisin seuraavaa: lue se uudestaan, kannesta kanteen, ja tee se tietenkin vilpittömin aikein löytää sen totuudellisuus. Kun luet sitä tällä kertaa, aina ennen kun alat lukea uutta sivua, pysähdy ja pyydä Jumalaa paljastamaan sinulle onko kirja totta. Se tekee yhteensä 632 rukousta. Jos teet sen, lupaan sinulle, Vapahtajan nimessä, että ennen kuin pääset kirjan loppuun, sinun rukouksiisi on vastattu ja olet saanut todistuksen, jota etsit.

– Vaari

Artikkeli on alun perin julkaistu Vaari vastaa -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Vaari vastaa: Kuinka sovittaa uskominen Mormonin kirjan sanomaan Jumalasta ja Jeesuksesta siinä esiintyviin ajoitusvirheisiin? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Rakas Vaari,

Olen ymmärtänyt, että jotkin Israelin kadonneista sukukunnista menivät pohjoiseen. Yli 30 vuotta sitten työskentelin usean vuoden ajan Norjan pohjoisimmassa osassa. Kerran kun ystäväni, joka työskenteli vakuutusalalla, ja minä vierailimme eräässä saamelaiskylässä, hän pyysi minua kanssaan tapaamaan kylän kätilöä. Siellä minulle näytettiin kirja, jonka oli kirjoittanut saamelaismies, joka ilmeisesti oli tutkinut saamelaisten alkuperää. Hänen mielestään he olivat matkanneet Lähi-idästä pohjoiseen, aina Pohjois-Eurooppaan asti, missä he olivat tavanneet suomalaisten esi-isät. Hän nosti esille joitain tärkeitä ulkonäöllisiä eroavaisuuksia näiden kahden heimon välillä ja, ainakin minun muistaakseni, hänen teoriansa mukaan israelilaisilta jotenkin hävisi heidän oma kielensä ja he sitten kehittivät uuden, joka muistuttaa kovasti suomea. Vuosien kuluessa heiltä hävisi myös tieto heidän omasta alkuperästään ja he omaksuivat saamelaisten tavat, niinpä heidän kielensä ja uuden elinympäristönsä vuoksi heidän oletettiin polveutuvan suomalaisten kanssa samasta kansasta. En ole koskaan kyennyt saamaan varmistusta tälle miehen teorialle. Tiedätkö sinä mitään todisteita, jotka tukevat tätä? Arvostaisin vastaustasi suuresti.

                      – Johanna

Vastaus

Rakas Johanna,

Kun nuo kymmenen sukukuntaa matkasivat pohjoiseen ja katosivat, he epäilemättä sekoittuivat moniin kansoihin. Ei kuitenkaan ole mitään historiallisia todisteita heidän kanssakäymisestään minkään tietyn kansan kanssa. Kenties paras merkki tämänkaltaisesta yhteydestä olisi tieto siitä Israelin sukukunnasta, josta itse kukin polveutuu ja joka kerrotaan patriarkallisessa siunauksessa. Esimerkiksi käsitykseni mukaan Mongoliassa kirkon jäsenille annetuissa patriarkallisissa siunauksissa mainitaan kaikki 12 sukukuntaa.

Vaikuttaa siltä, että itse saamelaisten historiaa ei ole tutkittu ennen 1400-lukua, joten kielelliset samankaltaisuudet voinevat olla paras vihje muista kulttuureista, jotka saattavat olla sukua heille. Ymmärtääkseni saamenkielellä on joitain samankaltaisuuksia sekä viron että suomen kanssa, kuten myös unkarin. Heidän kielensä luokitellaan osaksi suomalais-ugrilaisia kieliä. Näyttää siltä, että ugrilainen alahaara pystytään jäljittämään Uralin vuoriston lähialueille. Suomalaiset puolestaan on geneettisesti yhdistetty saksalaisiin.

– Vaari

Artikkeli on alun perin julkaistu Vaari vastaa -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Onko mahdollista, että Pohjois-Norjan saamelaiset polveutuvat yhdestä Israelin kadonneista sukukunnista? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaari,

Miksi Jumala sallii viattomien ihmisten kärsimyksen? Ei vain muiden ihmisten vapaan tahdon, vaan myös luonnon aiheuttaman, kuten sen, että ihmiset kuolevat nälkään tai kärsivät joillakin muilla tavoilla luonnon armoilla.

Pauliina

Vastaus

Pauliina,

Eräs kuuluisa rabbi sanoi kerran: ”Voidakseen todistaa Jumalan olemassaolon, uskovan täytyy vastata kysymykseen ’miksi ihmisille tapahtuu pahoja asioita’. Sen, joka ei usko, täytyy vastata kaikkiin muihin.” Hän puhui ehkä liioitellen, mutta hänen sanomassaan on järkeä. Ennen kuin menemme pidemmälle tässä asiassa, haluan kertoa sinulle, että tämä kysymys on hämmentänyt uskovia aikojen alusta asti. Käytännössä kaikki Jumalaan uskovat myöntävät epäilevänsä Hänen olemassaoloaan, kun he näkevät syöpää sairastavan lapsen tai kuulevat kamalasta rikoksesta, joka on tehty. Miten voisit olla epäilemättä? Aivan kuten mainitsit, jopa luonto tuntuu olevan julma ajoittain. Luemme hirmumyrskyistä, jotka tappavat ihmisiä Floridassa. Japanin tsunameista, joissa kuolee tuhansia ihmisiä. Maailma voi toisinaan olla hyvin julma paikka.

Teet eron toisten ihmisten aiheuttamien tekojen ja luonnon tekojen välille. Olet hyvin älykäs Pauliina. Ihmisten tekemät pahuudet ovat surullisia, mutta ne on helpompi ymmärtää kuin luonnon aiheuttamat kärsimykset. Jotkut ihmiset yksinkertaisesti valitsevat mieluummin pahan tekemisen kuin hyvän. Joku, joka menettää hermonsa ja lyö toista henkilöä nenään, tekee pahan teon – hän olisivat voinut tehdä valinnan hillitä itseään olla vahingoittamatta toista ihmistä. Sen ei tarvitse olla fyysistä kipua. Olemme molemmat kuulleet kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat tehneet sopimattomia seksuaalisia valintoja ja aiheuttavat suurta tuskaa puolisoilleen, perheilleen ja lapsilleen. Kun ihmiselle annetaan hyvä ja huono vaihtoehto, meidän täytyy hyväksyä, että jotkut ihmiset valitsevat huonon. Viattomat ihmiset kärsivät aina niiden ihmisten takia, jotka tekevät huonoja valintoja.

Kun puhutaan viattomista ihmisistä, muistakaamme se, että käytännössä kukaan ei ole viaton. Olemme kaikki syntisiä, emmekä aina noudata Jumalan lakia. Kukaan määrätyn ikäinen ihminen, siitä huolimatta uskooko hän Jumalaan, ei noudata Hänen moraalilakiaan täydellisesti. Se ei tietenkään tarkoita, että kaikki ihmiset tekisivät aina huonoja valintoja. Useimmat ihmiset tekevät sekä hyviä että huonoja valintoja. Sellaiset ihmiset ovat harvassa, jotka tekevät aina vain hyviä tai huonoja valintoja.

Elämme langenneessa maailmassa. Jos ihmiskunta ei olisi alun perin kapinoinut, luonto olisi hyvin erilainen. Ei olisi luonnonkatastrofeja. Leijona makaisi lampaan vieressä. Eläimet eivät hyökkäisi toistensa kimppuun, eikä ihmiset käyttäisi niitä ravinnokseen. Ei olisi kärsimystä, ei myöskään eläimille aiheutettua kärsimystä. Voimme vain kuvitella, millainen paratiisi selestinen valtakunta on, mutta tiedämme, että siellä ei ole minkäänlaista kärsimystä. Saamme vastauksen kaikkiin tätä maailmaa koskeviin kysymyksiimme.

Toivon, että tästä vastauksesta on sinulle apua. Tiedän kuitenkin, miten vaikeaa se on tunnetasolla. Me näemme nälänhädän, sodan, hirmumyrskyjen ja maanjäristysten vaikutuksia ja sydämemme särkyy. Myötätuntosi kärsiviä ihmisiä kohtaan on uskomattoman ihailtavaa, ja kiitän sinua siitä, että innoitat minua. Älä koskaan luovu siitä Pauliina. Rukoilen puolestasi.

-Vaari

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu askgramps.org -sivustolla. ”Miksi Jumala sallii ihmisten kärsiä luonnonkatastrofeissa”-käännöksen on tehnyt Krista Kora.

The post Miksi Jumala sallii viattomien ihmisten kärsiä luonnonkatastrofeissa? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

(*Huom. En käytä tässä sanaa ”myytti” kuvaamaan tarinaa, joka on valheellinen tai keksitty, vaan sanan akateemisessa merkityksessä, jumalaistaruna – tarkoittaen pyhää tarinaa Jumalan ja ihmiskunnan kanssakäymisestä ja maailmasta, joka yrittää viestiä ajattomia totuuksia.)

Miksi tulvista on ei-raamatullista perimätietoa, joka vastaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomusta?

1800-luvulla löydettyjen Mesopotamian muinaisten suurten sivilisaatioiden (mukaan lukien Sumer, Babylonia ja Assyria) myötä paljastui kauan kadoksissa olleita tekstejä ja myyttejä. Yllättäen niihin lukeutui myös useita tarinoita sankareista, jotka olivat selvinneet katastrofaalisista tulvista. Ensimmäisenä mieleen tulevat Gilgameshin ja Atrahasiksen eepokset toiselta vuosisadalta ennen Kristusta. Tutkijat ovat tuoneet esille näiden aikaisempien myyttien ja Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomusten välisiä selviä yhteneväisyyksiä.

Väittely näiden moninaisten kertomusten tarkoista keskinäisistä suhteista toki jatkuu. Esimerkiksi mormonitutkija Hugh Nibley on esittänyt teorian, että nämä myytit juontavat juurensa samasta aiemmasta tapahtumasta, mutta ne ovat muuttuneet aikojen saatossa niiden siirtyessä sukupolvelta toiselle. Toiset puolestaan peräänkuuluttavat suoraa kirjallista riippuvuussuhdetta Ensimmäisen Mooseksen kirjan ja aiempien mesopotamialaisten materiaalien välillä. Olipa niiden suhde toisiinsa mikä tahansa, tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että mesopotamialaiset tulvatarinat ja kertomus Nooan tulvasta kuuluvat kaikki samaan laajempaan kirjallisuuden ja myyttisyyden kulttuuriin muinaisessa Lähi-idässä.

Miksi arkkiin menneiden eläinten määrä vaihtelee Raamatussa?

Avaa mikä tahansa lasten Raamattu-kuvakirja ja todennäköisesti näet suloisia ja rakastettavia eläinpareja menemässä Nooan arkkiin; leijonia, kirahveja, elefantteja, apinoita, kameleita, seeproja, pandoja, kauriita jne. Naaraita ja uroksia, pareittain. Tämä pohjaa Jumalan Nooalle antamaansa käskyyn: ”Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi. … tulkoon luoksesi kaksi kutakin lajia, jotta ne jäisivät henkiin.” (1. Moos. 6:19-20)

Se kuulostaa riittävän yksinkertaiselta (ja loogiselta): Nooan pitäisi tuoda mukanaan arkkiin jokaista eläintä yksi uros–naaras-pari. Mutta seuraavassa luvussa Jumala käskee Nooaa tuomaan eri määrän eläimiä. ”Ota kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä seitsemän paria, uroksia ja naaraita, mutta kaikkia epäpuhtaita karjaeläimiä ota kaksi, uros ja naaras. Myös taivaan lintuja ota seitsemän paria, uroksia ja naaraita, että niiden suku jatkuisi maan päällä.” (1. Moos. 7:2-3) Tämän mukaan Nooan pitäisi ottaa seitsemän paria puhtaita eläimiä ja yksi pari epäpuhtaita eläimiä.

Yksi tutkijoiden selitys tälle vaihtelevuudelle on oletus, että tämän Ensimmäisen Mooseksen kirjan tulvakertomuksen kirjoittaja (tai toimittaja) on koonnut ne vähintään kahdesta eri lähteestä (joko suullisesta tai kirjallisesta) yhdeksi sujuvaksi kertomukseksi. Toisessa Nooa uhrasi eläimiä, joten hän tarvitsi enemmän puhtaita eläimiä uhrilahjoiksi, kun taas toisessa ei suoritettu lainkaan uhraamista ja siksi ainoastaan yhdet eläinparit olivat tarpeen. Tämän linjan ajattelutapa on osa kokonaisuutta, jota kutsutaan yleisesti viiden Mooseksen kirjan dokumentaarihypoteesiksi. Vaikka mormonien ei tarvitse automaattisesti hyväksyä kaikkia lähdekriitikoiden (tutkijat, jotka pyrkivät tunnistamaan Raamatun kirjojen moninaiset lähteet) ehdotuksia, heidän tulisi kuitenkin olla avoimia mahdollisuudelle, että Ensimmäinen Mooseksen kirja, kuten Mormonin kirja ja Oppi ja liitot -kirjakin, on käynyt läpi monitahoisen prosessin kokoamista ja muokkausta.

Kuinka Joseph Smithin raamatunkäännös auttaa meitä ymmärtämään tuota tulvaa?

Pian Kristuksen kirkon perustamisen jälkeen vuonna 1830 profeetta Joseph Smith otti työn alle kutsumansa ”uuden käännöksen” Raamatusta; tämä työ piti sisällään joidenkin kadonneiden kertomusten palauttamisen, väärin käännettyjen kohtien korjaamisen, Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen vanhahtavan kielen päivittämistä sekä tärkeitä raamatullisia tapahtumia koskevia profeetallisia huomautuksia ja yhtenäistämistä. Nykyään kirkon jäsenet yleisesti kutsuvat sitä Joseph Smithin raamatunkäännökseksi (JSR). Joseph Smithin Raamatun päivitystyö sivusi myös tarinaa Nooan tulvasta. Esimerkiksi kohdassa 1. Moos. 6:6 sanotaan: ”hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” (kääntäjän huom. englanniksi kohdassa sanotaan: ”And it repented the Lord that he had made man…”) Auttaakseen välttämään mahdollista hämmennystä siitä, että Jumalan tarvitsi tehdä parannusta jostain, profeetta esitti kohdan seuraavasti: ”Ja Nooaa murehdutti, ja hänen sydäntänsä särki sen vuoksi että Herra oli tehnyt ihmisen maan päälle, ja hän murehti sitä sydämessään.” (Moos. 8:25)

Tässä kuitenkin nousee esille ongelma, sillä vanhahtavan englannin merkitys sanalle ”repent” on ”olla pahoillaan”, mitä se hepreaksikin (nicham) tarkoittaa. Ymmärtämättä tätä sanan vanhempaa määritelmää nykyajan lukijat voivat virheellisesti ajatella, että Jumalan tarvitsi tehdä parannusta jonkinlaisesta synnistä, joten profeetta teki selventävän muutoksen englanninkieliseen Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen tekstiin. Tämänkaltaiset muutokset tulvakertomukseen Joseph Smithin raamatunkäännöksessä on paras ymmärtää, ei niinkään Ensimmäisen Mooseksen kirjan turmeltumattoman ”alkuperäisen” version palauttamisena, vaan enneminkin profeetan avuliaana pyrkimyksenä johdattaa nykyajan lukijoita läpi joidenkin kinkkisten kohtien koskien Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen usein vanhahtavaa englantia. Voi olla hyödyllistä tarkastella enemmän sitä, mistä profeetta tekstin muutti, kuin sitä, miksi hän sen muutti, sillä joskus hän käänsi saman kohdan eri tavoin.

Oliko tuo tulva maan ”kaste”?

William W. Phelpsistä 1830-luvulta lähtien jotkut mormonijohtajat ja pyhien kirjoitusten arvostelijat ovat spekuloineet oliko Nooan tulva ikään kuin maan ”kaste”. Tämän käsityksen taustalla on ajatus siitä, että maa on elävä kokonaisuus, jonka vuoksi se tarvitsee kastetoimituksen saavuttaakseen luvatun selestisen kirkkautensa (OL 88:18-19). Vaikka tämä onkin ollut yleinen näkemys, on tästä tulvasta olemassa myös muita käsityksiä, kuten maan symbolinen puhdistaminen eikä niinkään varsinainen toimitus. Kuten minä ja Paul Hoskisson tutkailemme asiaa vastikään julkaistussa artikkelissamme, on monia kirjoituksellisia ja profeetallisia väitteitä, jotka täytyy ottaa huomioon, kun yritämme ymmärtää tämän tulvan symbolista tai opillista tärkeyttä. Tässä vaiheessa meillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi tietoa käytettävissämme mistään suuremmasta metafyysisestä totuudesta koskien tätä tulvaa, jotta voisimme tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Oliko tulva paikallinen vai maailmanlaajuinen?

Nykyajan uskovat kohtaavat geologisia ja muita merkittäviä todisteita (Ensimmäisen Mooseksen kirjan muinaisen kirjallisuuskontekstin lisäksi), jotka heittävät vakavasti otettavan epäilyksen varjon sen mahdollisuuden ylle, että (oletettavasti) joskus 3000 eKr. olisi tapahtunut maailmanlaajuinen katastrofaalinen tulva, joka olisi pyyhkäissyt maan päältä kokonaisuudessaan sekä eläin- että ihmiselämän – lukuun ottamatta niitä, jotka pelastettiin Nooan arkissa. Vastauksena tähän haasteeseen, jotkut ovat aprikoineet josko olisi mahdollista, että tämä Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvattu tulvakertomus juontaisi juurensa jonkin paikallisen tapahtuman muistosta, kenties Tigris- ja Eufrat-jokien poikkeuksellisen pahasta tulvimisesta. Ottaen huomioon jokseenkin tulkinnanvaraisen merkityksen heprean sanalle eretz – maa(pallo), maa(-alue) – sen sijaan, että maa(pallo) olisi kokonaisuudessaan tulvinut, kenties Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa tarkoitetaankin, että maa(-alue) – tarkoittaen aluetta, jossa Nooa asui – hukkui veden alle (Moos. 1:29). Tai kenties paikallinen tulva mytologisoitiin maailmanlaajuiseksi symboloimaan maan uudistamista tai uudesti luomista sen aiemmasta kokonaisvaltaisesta valtamerestä (1. Moos. 1:2).

Mormonit ovat samalla tavoin painineet näiden kysymysten kanssa ja päätyneet monenlaisiin lopputuloksiin (toiset traditionalistisempiin, toiset maltillisempiin). Apostoli John A. Widtsoe myönsi vuonna 1943, että ilmoituksellisesta näkökulmasta me emme yksinkertaisesti tiedä riittävästi voidaksemme lopullisesti ratkaista tätä kysymystä. ”Se tosiasia säilyy, että tuon tulvan tarkka luonne on tuntematon. Voimme tehdä olettamuksia, pohjaten parhaaseen tietoomme, mutta sen pidemmälle emme pääse.” Hän jatkoi:

”Meidän tulisi muistaa, että kun innoitetut kirjoittajat käsittelevät historiallisia tapahtumia, he välittävät sitä, mitä he ovat nähneet tai mitä heille on kerrottu, paitsi jos menneisyys on todella avattu heille ilmoituksessa. Tulvakertomuksen yksityiskohdat ovat epäilemättä kummunneet kirjoittajan kokemuksista. Rankkasateen aikana, jota voisi taivaiden aukenemiseen verrata, olisi hyvinkin voinut muodostua kahdeksan metrinen tai sitäkin korkeampi tulva. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittaja teki uskollisen selonteon hänen tiedossaan olleista tosiasioista koskien tätä tulvaa. Muissa paikoin veden korkeus on saattanut olla enemmän tai vähemmän. Tosiasia on, että tuon tulvan yksityiskohdat eivät ole tiedossamme.”

Vaikka lukijat voivat itse vastata näihin kysymyksiin eri tavalla, toivon, että olen voinut tarjota edes jotain huomionarvoista materiaalia, jota tutkia ja joissain kohdin pohtia lukiessamme uudelleen vanhan testamentin kertomusta Nooasta ja rukoillen etsiessämme moninaisia tiedon aarteita, jotka ovat löydettävissä tästä suurenmoisesta pyhästä kirjoituksesta.

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Stephen O. Smoot ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”5 Answers to Difficult Questions About Noah and the Flood”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post 5 kysymystä Nooasta ja tulvasta – ja vastaukset niihin appeared first on SeuraaKristusta.fi.

”Uskovatko mormonit todella saavansa oman planeetan kuolemansa jälkeen?”

Lyhyt vastaus

Ei siinä mielessä kuin sinä ehkä ajattelet.

Pitkä vastaus

Tarkastellaanpa ensin tähän kysymykseen liittyvää ongelmaa. Luulen kysyjän usein lähestyvän tätä kysymystä varsin toisenlaisesta kontekstista kuin siihen vastaava kirkon jäsen.

Onko totta, että kuolemamme jälkeen saamme kirmata iankaikkisuuden ikiomassa planeetan kokoisessa suklaatehtaassamme? Kenties siellä on jäätelövuori ja hyytelöstä tehty kuu, jota voi käyttää pomppulinnana?

Mormonien uutishuoneen englanninkielinen sivusto sanoo suoraan niin kuin asiat on:

”Tätä asiaa ei opeteta mormonien pyhissä kirjoituksissa eikä se ole kirkon oppi. Tämä väärinymmärrys kumpuaa spekuloivista kommenteista, jotka eivät heijasta pyhien kirjoitusten opetuksia. Mormonit uskovat, että olemme kaikki Jumalan poikia ja tyttäriä ja meillä kaikilla on potentiaalia kasvaa niin tämän elämän aikana kuin sen jälkeenkin tullaksemme taivaallisen Isämme kaltaisiksi (ks. Room. 8:16-17). Kirkko ei väitä eikä ole koskaan väittänyt täysin ymmärtävänsä kaikkia yksityiskohtia Kristuksen sanoista ’Minun Isäni kodissa on monta huonetta’ (Joh. 14:2).”

Tuosta näkökulmasta vastaus on täysin perätön. Pienenä viitteenä, tässä ensimmäinen pyhien kirjoitusten kohta, johon Mormonien uutishuone viittaa, Room. 8:16-17:

”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.”

Ajatus, että saamme oman planeetan, juontuu tässä pyhien kirjoitusten kohdassa esiintyvästä viittauksesta: Jumalan lapsina olemme Hänen perillisiään ja meitä voidaan siunata kaikella, mitä Hänellä on (ja otamme sen varsin kirjaimellisesti).

Monet ei-mormonit ajattelevat sen olevan melko tuhti väite (jumalanpilkasta puhumattakaan), enkä syytä heitä siitä. Ymmärrän täysin, että se kuulostaa hieman hullulta, mutta lähestulkoon mikä tahansa kristikunnan oppi kuulostaa oudolta, jos se eristetään uskomuksista, joiden pohjalta se on rakentunut.

Isämme kaltaiseksi tuleminen

Mormonit uskovat, että ne, jotka elävät asianmukaisesti tässä elämässä, tulevat tekemään paljon muutakin kuin vain pelaamaan iankaikkisuuden pasianssia. Monet kristilliset kirkot uskovat, että oppiminen ja koulutus jatkuvat iankaikkisuuteen. Mormonit yksinkertaisesti vain uskovat, että tulemme panemaan käytäntöön sen, mitä olemme oppineet ja siten kehitymme kohti kaikkitietävän taivaallisen Isämme kaltaiseksi tulemista. Toivottavasti, Hänen perillisinään, jonain päivänä olemme samanlaisia kuin Hän.

Kriitikot alleviivaavat sitä, kuinka ylimielistä on ajatella, että jonain päivänä oppisimme olemaan Jumalan kaltaisia, mutta minä ajattelen sitä, kuinka jännittävää mahtaa olla Jumalalle vihdoin opettaa meille kaikki, mitä Hän tietää.

Jumaluuden opissa ei ole mitään salaista. Puhumme avoimesti siitä kanssasi (siitä ei tosin ole paljoa sanottavaa, emme edes esitä tietävämme kaikkia vastauksia), mutta kuten lapsikin opettelee ensin kävelemään ja vasta sitten juoksemaan, niin mormonioppeihin perehtymättömänkin tulisi aloittaa perusasioista ennen kuin yrittää käydä näiden epäolennaisempien opetusten kimppuun.

Tämän ei ole tarkoitus loukata, tämän on tarkoitus auttaa niitä, jotka todella pyrkivät oppimaan. Ollakseen mestari minkä tahansa asian suhteen, täytyy ensin omata vahva ymmärrys perusasioista.

Vastaus tämän kontekstin pohjalta

Joten, tämän kontekstin – iankaikkinen kehitys, oppiminen ja Jumalan kaltaiseksi tuleminen – pohjalta, tulemmeko jonain päivänä saamaan ”oman planeettamme”?

Vastaus: Se on pikkujuttu. Me tulemme saamaan niin paljon enemmän. Tulemme samaan tietoa, taitoa ja voimaa ”luoda maailman ja kansoittaa sen”, kuten presidentti Spencer W. Kimball asian esitti. Sen mukana tulee myös vastuuta, työtä ja viisautta – ei ikuista ranneketta planeetan kokoiselle Lintsille.

Herra kertoi Moosekselle, ettei ”Hänen teoillaan ole loppua”. Jos kaikki menee hyvin, ei meidänkään teoillamme tule olemaan loppua.

Artikkelin on kirjoittanut David Snell ja se on alun perin julkaistu Mormon Hub -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.

The post Uskovatko mormonit todella saavansa oman planeetan kuolemansa jälkeen? appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Vaari,

Mormonikirkkoon kuuluva pappeudenhaltijaystäväni hyväksyy evoluutioteorian, eikä pidä sitä ristiriitaisena pyhien kirjoitusten kanssa. En löydä mitään tietoa siitä, mitä mieltä kirkko on tästä teoriasta, jota opetetaan nyt kaikissa kouluissamme. Miten Aadam ja Eeva on yhteydessä siihen? Monet kristityt pitävät luomiskertomusta vertauskuvallisena, mutta miten se toimii mormonien kohdalla, joiden toimituksissa kirjaimellinen kertomus Aadamin ja Eevan luomisesta on olennaisessa osassa?

Liz

Vastaus

Rakas Liz,

Jumalamme on monien ihmeiden Jumala. Me emme aina tiedä, miten nuo ihmeet on toteutettu. Me puolustamme sitä suurta totuutta, että Jumala loi taivaan ja maan ja kaiken siinä olevan (1. Moos. 1:1). Se, miten Hän on sen tehnyt, minä en pysty ymmärtämään. Evoluutioteorian ei tarvitse vastustaa uskoa, koska on täysin mahdollista, että Hän käytti/käyttää evoluutiota luomisensa työkaluna – loppujen lopuksi, eivätkö tuuletkin tottele Häntä?

Kirkolla ei ole virallista kantaa tästä aiheesta, ja jokaisen tulisi rukoilla siitä henkilökohtaisesti. Jos ystäväsi on tehnyt niin ja uskoo evoluutioon, kysyisin häneltä itseltään hänen näkemyksiään ja kokemuksiaan. Eräs minua viisaampi henkilö sanoi kerran:

“Jos meillä olisi ihmisen yksityiskohtaisesti kertoma, täydellinen kertomus maan luomisesta, se saattaisi olla meille suurempi arvoitus kuin ne muutamat yksinkertaiset lausunnot, jotka meillä on Raamatussa, koska kykymme ymmärtää on puutteellinen. Sen vuoksi, Herran parhaiten tietämistä syistä johtuen, Hän on pitänyt meidät pimeydessä. Odottakaa, kunnes Herra puhuu tai odottakaa sitä päivää, kun Hän saapuu ja tulemme olemaan niiden etuoikeutettujen joukossa, jotka joko nousevat haudoistaan ja temmataan taivaan pilviin tai jotka elävät maan päällä ja niin ikään muutetaan Hänen edessään. Sitten saamme tietää kaikki tätä maapalloa koskevat asiat, miten se on tehty ja kaiken sen, mitä me nyt lapsenomaisesti käsittelemme ja yritämme ymmärtää.”

Me kuitenkin uskomme, että Aadam ja Eeva olivat todellisia ja kirjaimellisen aitoja ihmisiä. En halua kenenkään ymmärtävän sitä väärin.

”Jättäkäämme luomiseen liittyvien asioiden arvioiminen siihen asti, kunnes tiedämme nämä asiat varmasti.” (Harold B. Lee, Teachings of Harold B. Lee).

Vaari

Artikkeli on julkaistu alunperin askgramps.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.

The post Miten mormonikirkko suhtautuu evoluutioon, kun se opettaa oppia Aadamista ja Eevasta? appeared first on SeuraaKristusta.fi.