Olet minulle tärkeä. Ilman sinua monet asiat olisivat jääneet vaivaamaan päätäni, ja monesti olisin tuntenut, että olen yksin ajatusteni kanssa.

“Himmeinkin muste on vahvempi kuin vahvin muisto”, sanoi ystäväni minulle kerran,

Miten kauniisti sanottu. Mikäli haluamme tallentaa oppimaamme, kokemaamme ja näkemäämme, meidän tulisi kirjoittaa ne ylös. Voimme tehdä niin itseämme kuin muitakin varten.

Meillä ihmisillä on halu tulla muistetuiksi ja jättää jälki itsestämme tähän maailmaan. Meillä jokaisella on oma tarinamme, jonka haluamme jakaa. Tästä kertoo esimerkiksi se, kuinka paljon elämäkertoja nykyään kirjoitetaan.

Minulla on niin paljon hyviä muistoja ja hengellisiä kokemuksia. Haluan muistaa ne vielä pitkään. Haluan, että joskus joku muukin voi vahvistua kokemuksista, jotka olen kirjoittanut ylös. Ehkä tulevia lapsiani kiinnostaa, mitä äiti on tehnyt ja ajatellut nuorempana.

Päiväkirjoista pyhiksi kirjoituksiksi

Kirkon johtajat ovat kautta aikojen kehottaneet meitä kirjoittamaan päiväkirjaa. Meillä ei olisi pyhiä kirjoituksia, elleivät muinaiset profeetat olisi kirjoittaneet aikakirjoja kultalevyille.

Vaikka meidän päiväkirjamme eivät päätyisikään koskaan miljoonien ihmisten luettaviksi tai niistä ei koskaan tulisi virallisesti pyhiä kirjoituksia, ne ovat arvokkaita pyhiä kirjoituksia meille itsellemme.

Päiväkirjan kirjoittaminen voi auttaa meitä saamaan ilmoitusta. Kun me hiljennymme kirjoittamaan, voimme kokea inspiraatiota ja mielemme voi täyttyä hyvistä ideoista.

Kun kirjoitan minulle tapahtuneista asioista, opin niistä. Kirjoittaminen pakottaa prosessoimaan tapahtuneita asioita ja jopa etäännyttää niistä. Kirjoittaminen tuo mahdollisuuden nähdä tapahtuneet asiat uudenlaisesta näkökulmasta.

Päiväkirjaan voi avautua syvimmistäkin tuntemuksista ilman, että tarvitsee pelätä tuomitsemista tai muiden ihmisten reaktioita. Päiväkirja ei juoruile eteenpäin.

Kokemus päiväkirjasta

Eräs suomalainen perheenäiti kertoo päiväkirjan kirjoittamisesta näin:

“Olen pitänyt huolta siitä, että lapsilla on ollut aina käytössään oma mieluinen päiväkirja, siitä lähtien kun oppivat kirjoittamaan.

Sain joku aika sitten nuorimmaiselta tyttäreltä lahjaksi päiväkirjan ”Äiti, kerro minulle” otsikolla. Mieheni sai: ”Isä, kerro minulle” – kirjan. Lapset haluavat tietää menneisyydestämme ja heidän lapsuudestaan, ja heistä on hauskaa lukea, mitä heistä on kirjoitettu ylös.

Myös päiväkirjaan liitetyt kuvat, jne. ovat mielenkiintoisia. Päiväkirjaa kirjoittaessa usein olen huomannut että olen saanut innoitusta ja hyviä ajatuksia, ideoita perheen äitinä. Kirjoitan ylös tunnelmat elämän tärkeinä päivinä, hengelliset kokemukset, pappeuden siunaukset ja omat tavoitteeni, oppimani hengelliset asiat, lasten hauskat sutkaukset ja päivän tapahtumat.

Kirjoitan mm. samalla kun luen Liahona-lehteä tai hyvää kirjaa. Kirjoitan mitä opin, samalla kun luen. Sekä minulla, että miehelläni on päiväkirja mukana kun kuuntelemme yleiskonferenssia. Päiväkirjaan on samalla mukava piirtääkin vaikka kukkaköynnöksiä, kehystämään tekstiä ja kaunistamaan sivuja.”

Päiväkirja voi muuttaa elämän

Samaistun näihin ajatuksiin. Päiväkirja on voi olla kultaakin kalliimpi. Se voi olla meille henkireikä. Se voi lisätä meidän fyysistä terveyttämme. Esimerkiksi masennuspotilaille jo muutaman viikon kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen voi toimia paremmin kuin masennuslääkkeet.

Tiedän ihmisiä, joille päiväkirja on ollut käänteentekevä elämän kannalta. Tiedän ihmisiä, jotka kirjoittavat joka päivä. Tiedän ihmisiä, jotka eivät voisi elää ilman päiväkirjaansa.

Itselläni on vielä matkaa siihen, että kirjoittaisin joka päivä ja osaisin hyödyntää päiväkirjojen täyden potentiaalin. Rakas päiväkirja, olen silti kiitollinen, että olet olemassa. Ilman sitä en tietäisi, olisinko nyt tässä.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Päiväkirjan kirjoittaminen: tapa, joka voi muuttaa elämäsi appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Haluan jakaa muutamia keinoja, jotka ovat auttaneet minua mielenterveysongelmien kanssa.

1. Hyville ystäville puhuminen

Puhuminen auttaa. Kun minulla on paha olo, paras lääke on se, että saan jakaa harmitukseni jonkun kanssa. Onneksi minua on siunattu laajalla ystäväpiirillä. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat mielellään.

Välillä minulla on sellainen olo, että en halua kuormittaa muita ongelmillani. Omista asioista puhuminen voi olla vaikeaa. Olen kuitenkin iloinen, että minulla on ollut rohkeutta kertoa tuntemuksistani avoimesti, sillä se on saanut oloni kevyemmäksi.

Kun menemme kasteelle, me osoitamme Jumalalle olevamme “halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:8). Myötätunnon osoittaminen on osa Kristuksen opetuslapsena olemista.

2. Pappeuden siunaukset

Voimme aina pyytää pappeuden siunauksia, kun meillä on vaikeaa. Pappeuden siunauksessa antaja asettaa kätensä saajan pään päälle, ja siunaa häntä esimerkiksi terveydellä tai lohdutuksella.

Olen saanut elämässäni lukuisia siunauksia, joissa on luvattu aivan erityisiä asioita. Siunaukset ovat aina auttaneet minua vaikeuksien yli.

Lue myös aikaisempi bloggaukseni: Näin pappeus on auttanut minua elämässäni

3. Riittävät yöunet

Nukkuminen on minulle tärkeää. Olen huomannut selvä yhteyden yöunieni pituuden ja seuraavan päivän mielialan välillä. Huonosti nukkuneena olen paljon herkempi ja mieleni synkistyy helposti.

Yöunista on tullut minulle prioriteetti. Suunnittelen päivän ohjelman aina pitäen mielessä sen, että saisin tarvitseman määrän unta. Uni tulee kaiken muun edelle, sillä nukkumiseen käytetty aika maksaa takaisin itsensä heti seuraavana päivänä.

Myös pyhät kirjoitukset opettavat meitä menemään nukkumaan varhain ja heräämään varhain, jotta ruumiimme ja mielemme olisivat virkeitä.

4. Temppelissä käyminen

Temppeli on Herran huone, jossa voi tuntea rauhaa aivan erityisellä tavalla. Itselläni on paljon kokemuksia siitä, kun olen mennyt temppeliin mietiskelemään asioita ja tuntenut oloni kevyemmäksi käytyäni siellä.

Temppeleissä käyminen ei poista ongelmiamme, mutta se antaa meille enemmän voimaa kestää niitä. Temppeli on suojapaikka, jossa voimme olla erossa kaikista häiriötekijöistä. Se on paikka, jossa tunnemme Jumalan läsnäoloa erityisen vahvasti.

5. Liikunta

Kun olin juuri tullut kotiin lähetystyöstä, muutamat ystävät seurakunnastani pyysivät minua mukaansa uimahalliin ja jumppaan. Lähdin mukaan ja uima-altaassa huomasin, kuinka oloni oli parempi kuin pitkään aikaan.

Liikunta tuo meille hyvää oloa ja toimii myös vastalääkkeenä masennukselle. Jumala on pyytänyt meitä pitämään huolta kehoistamme, ja liikunta on oleellista tässä.

6. Kirjoittaminen

Tunteista kirjoittaminen on minulle hyvä keino ymmärtää itseäni. Kun minulla on paha mieli, otan esiin tyhjän Word-tiedoston, ja kirjoitan ahdistavat ajatukseni. Tämä selkeyttää mieltäni heti.

Lähetystyössäni opin myös harjoituksen, jossa negatiiviset ajatukset korvataan positiivisilla. Voin esimerkiksi kirjoittaa:

Minulla on paineita siitä, saanko hakemani työpaikan. -> Taivaan Isä tietää, mikä on minulle oikea työpaikka. Hän auttaa minua saamaan haluamani paikan. Mikäli en jostain syystä saa tätä kyseistä työpaikkaa, sillä on tarkoitus.

Tämä positiivisuusharjoitus on auttanut pääsemään eroon masennusta aiheuttavista ajatuksista.

7. Ammattiavun hakeminen

Kun meillä on fyysisiä sairauksia, me käännymme lääketieteen ammattilaisten puoleen. Myös henkisten sairauksien kohdalla on tärkeää, että haemme apua asiantuntijoilta.

Yksi kirkkomme apostoleista, Vanhin Holland, on sanonut puheessaan:

“Jos teillä olisi umpilisäketulehdus, Jumala odottaisi teidän pyytävän pappeuden siunauksen ja hankkivan parhaan mahdollisen lääkärinhoidon. Samoin on emotionaalisten häiriöiden laita. Isämme taivaassa odottaa meidän käyttävän kaikkia ihmeellisiä lahjoja, jotka Hän on suonut tällä loistavalla taloudenhoitokaudella.”  (Kuin särkynyt ruukku, yleiskonferenssi 2013)

8. Terveellinen ruokavalio ja viisauden sanan noudattaminen

Sillä, mitä syömme, on iso vaikutus mieleemme. Jumala on kehottanut meitä syömään terveellisesti ja kohtelemaan kehojamme kunnioituksella.

Olen myös kiitollinen siitä, että kirkossa opetetaan välttämään esimerkiksi alkoholia, tupakkaa, huumeita. Näitä ohjeita kutsutaan viisauden sanaksi. Päihteiden käyttö ei ole hyväksi mielenterveydellemme, ja siksi olen kiitollinen, että olen evankeliumin ansiosta pysynyt erossa näistä aineista.

9. Evankeliumi

Evankeliumin ilosanoma on, että meillä on Vapahtaja Jeesus Kristus. Hän on kuollut meidän puolestamme. Hän ei ole ainoastaan kärsinyt syntejämme, vaan kaikki kuolevaisuuden tuskat. Siksi hän tietää tismalleen, miltä meistä tuntuu.

Hän ei ainoastaan tiedä, miltä masennus yleisesti tuntuu. Hän tietää, miltä juuri minun masennukseni tuntuu. En täysin ymmärrä, miten Hän on tehnyt sen, mutta tiedän, että Hän on.

Vapahtajan sovitus on meidän saatavillamme aina, kun tarvitsemme sitä. Meidän täytyy vain osoittaa uskoamme siihen. Aivan kuten lääkkeetkään eivät auta meitä pelkällä olemassaolollaan, jos emme ota niitä, Kristuksen sovituskaan ei voi auttaa meitä, mikäli emme aidosti hyödynnä sitä.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post 9 asiaa, jotka ovat auttaneet minua masennuksen ja ahdistuksen kanssa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Kun Lehi ja hänen perheensä saapuivat runsauden maahan, he iloitsivat ihanasta ympäristöstään. He eivät enää vaeltaneet autiomaassa, vaan olivat kauniilla rannalla täynnä herkullisia hedelmiä. Koska pidän suuresti rannoista itse, voin kuvitella, että suuri osa Lehin seurueesta todennäköisesti halusi jäädä sinne pysyvästi. Herralla oli kuitenkin muita suunnitelmia. Hän kertoi Nefille, että heidän lopullinen päämääränsä oli luvattu maa, kaukana meren tuolla puolen, ja Nefin piti rakentaa laiva, jolla he voisivat matkustaa sinne. ”Ja tapahtui, että Herra puhui minulle sanoen: Rakenna laiva sillä tavoin kuin minä sinulle näytän, jotta voisin kuljettaa väkesi näiden vesien poikki” (1. Ne.17:8). Uskon, että tuo yksinkertainen tiedonanto sisältää syvällisen ohjeen siitä, miten teemme yhteistyötä Herran kanssa voittaaksemme haasteita.

Olipa meillä millainen tahansa henkilökohtainen haaste, me kaikki odotamme päivää, jolloin löydämme siihen ratkaisun. Haluamme ahdistuksen hälventyvän. Haluamme masennuksen laantuvan. Haluamme, että Vapahtajan lupauksesta tulee todellisuutta elämässämme, ”jotta teillä olisi minussa rauha” (Joh. 16:33). Kun seisomme vaikeuksiemme rannikoilla, näemme valtavan meren, joka on meidän ja terveemmän ja vakaamman itsemme välissä. Miten pääsemme tuon meren yli? Vaikka jokaisen ihmisen matka on erilainen, opastavat periaatteet ovat samat kaikille.

Sinun täytyy tehdä työtä (”Rakenna laiva”)

Herran ensimmäinen ohje Nefille oli kutsu toimia. ”Rakenna laiva” (1. Ne. 17:8). Siinä ei sanota: ”Järjestän teille laivan” tai ”rakennan puolet laivasta” tai ”joku antaa teille laivan”. Vaatimus oli selvä: Nefin tuli rakentaa alus. Tämä on ensimmäinen askel ahdistuksesta tai muista mielenterveydellisistä ongelmista selviytymiseen – meidän täytyy tehdä työtä sen eteen. Jos emme ole tarpeeksi motivoituneita tekemään muutosta niin paljon, että olemme oikeasti valmiita tekemään raskaan työn, prosessi on ohi ennen kuin se alkoikaan. Olen tehnyt töitä monien asiakkaiden kanssa, jotka ajattelevat olevansa olosuhteidensa epäonnisia uhreja. No, on totta, että muiden käytös vaikuttaa elämäämme, mutta totta on myös se, että meillä on suurin voima muuttaa omia olosuhteitamme, erityisesti tunnepuolella. Joskus olemme niin murtuneita emotionaalisesti, että emme pysty pääsemään pois tilanteesta yksin. Saatana haluaa, että jäämme toimintakyvyttömiksi, valittamaan olotilaamme ja istumaan tien varteen. Mutta jos huomaamme olevamme tuollaisessa tilassa, emme ole voimattomia toimimaan. Meidän täytyy tehdä oma osamme. Kuvittele, että putoat kuoppaan, joka on liian syvä, etkä pääse sieltä pois mitenkään yksin. Vaikka ystäväsi tulisi tuomaan sinulle tikapuut, pysyt jumissa kuopassa niin kauan, kunnes toimit ja kiipeät pois kuopasta. Samoin on evankeliumin laita. Kun käytät vapaata tahtoasi, olet kelvollinen saamaan Herran siunauksia ja apua (tikapuut), mutta sinun täytyy silti tehdä työtä sen eteen.

Sinun täytyy tavoitella ilmoitusta (”sillä tavoin kuin minä sinulle näytän”)

Kun Herra oli käskenyt Nefiä rakentamaan laivan, Hän sanoi, että se rakennettaisiin ”sillä tavoin kuin minä sinulle näytän” (1. Ne. 17:8). Mietitäänpä taas, mitä Herra ei sanonut. Hän ei sanonut: ”Nefi, sinun täytyy rakentaa laiva. Se voi olla millainen tahansa haluat. Tee suunnitelmat, äläkä kysy minulta mitään neuvoja ja näytä sitten, mitä olet saanut aikaiseksi.” Herra nimenomaan sanoi Nefille, että Hän olisi arkkitehti laivan suunnittelussa. Miten usein yritämmekään ratkaista elämän ongelmia käyttäen omia keinojamme, yrittämättä tavoitella taivaallista ohjausta? Ja miten usein huomaamme, että nuo keinot ovat huonoja tai tehottomia? Olen varma, että Herra haluaisi, että Hän olisi meidän ensimmäinen tiedonlähteemme ja Google vasta toissijainen. Tietenkin meidän täytyy tehdä oma osamme (muistathan, meidän täytyy tehdä työtä), mutta meidän tulisi tavoitella taivaallista ohjausta tietääksemme oikean toimintasuunnitelman tai saadaksemme apua, jotta voisimme nähdä mahdolliset viat omassa rajoitetun näkökulman suunnitelmassamme. Tämä toimintatapa vaatii suurta nöyryyttä, jotta voimme huomata, että meillä ei ole kaikkia vastauksia.

Nefin kuvaus siitä, miten Herra paljasti veneen rakentamisen menetelmän, on vielä valaisevampi: ”Ja Herra näytti minulle aika ajoin, millä tavoin minun tuli käsitellä laivapuita. Nyt minä, Nefi, en käsitellyt puuta ihmisten oppiman tavan mukaan, enkä rakentanut laivaa ihmisten tavan mukaan, vaan minä rakensin sen sillä tavalla, jonka Herra oli näyttänyt minulle; sen vuoksi se ei ollut ihmisten tavan mukaan. Ja minä, Nefi, menin usein vuorelle, ja minä rukoilin usein Herraa; sen vuoksi Herra näytti minulle suuria asioita” (1. Ne. 18:1-3, kursivointi lisätty). Joskus odotamme Herran antavan meille suunnitelman heti. Nefin tapauksessa Herra paljasti vähän kerrallaan, miten laiva tuli rakentaa, mikä vaati Nefiä tavoittelemaan ilmoitusta jatkuvasti siitä, miten edetä. Kun etsit ratkaisua ahdistukseen ja muihin haasteisiin, Herra ei todennäköisesti anna sinulle koko ratkaisua ensimmäisen rukouksesi jälkeen. Aivan kuten Nefin kohdalla, Hän todennäköisesti antaa sinulle rivi rivin päälle, periaatteen periaatteen päälle ja vaatii sinua tavoittelemaan Hänen ohjaustaan päivittäin. Tällaisella toimintatavalla ei ainoastaan saada aikaan pitävää suunnitelmaa ongelmiemme hallintaan, vaan se myös kasvattaa nöyryyttämme ja kykyämme vastaanottaa ilmoitusta. Se on tilanne, jossa molemmat voittavat. Sinun tulee tavoitella ilmoitusta.

Sinun täytyy antaa Herran ohjata (”jotta voisin kuljettaa väkesi näiden vesien poikki”)

Nefi ja hänen veljensä työskentelivät kauan ja kovasti saadakseen laivan valmiiksi. He seurasivat taivaallista ohjausta rakennusprosessissa. Kun he valmistautuivat lähtemään merelle, jäljellä oli vielä yksi pieni, mutta tärkeä ehto jäljellä Herran alkuperäisestä käskystä. Syy, miksi Nefin täytyi rakentaa Herran suunnitelman mukainen laiva, oli ”jotta [minä] voisin kuljettaa väkesi näiden vesien yli” (1. Ne. 17:8). Vaikka se onkin hyvin pieni yksityiskohta, tämän ja lauseiden ”tämä laiva voi viedä teidät vesien yli” tai jotta voitte purjehtia tämän laivan näiden vesien yli”, on selvä ero. Kun kaksi jälkimmäistä lausetta viittaavat ihmisen voimaan, alkuperäisessä lauseessa sanotaan selvästi, että Jumala olisi vastuussa Lehin perheen kuljettamisesta runsauden maasta luvattuun maahan. Tiedämme, että liahona toimi kompassina antaen suunnan Herralta heidän ollessaan laivassa. Kun Laman ja Lemuel kapinoivat vesillä, vallaten laivan, onnettomuus kohtasi heitä. Ilman uskollista henkilöä ruorissa, valtava myrsky nousi ja heidän etenemisensä pysähtyi kolmeksi päiväksi. Vasta kun he lopulta irrottivat Nefin köydet, myrsky tyyntyi ja heidän matkansa jatkui eteenpäin.

Tässä vertauksessa on suurta viisautta. Monet teistä ylittävät tällä hetkellä ongelmien ja vaikeuksien merta. Olette seuranneet ohjeita rakentaaksenne laivan Herran käskyjen mukaan. Nyt käytte läpi pitkää ja vaikeaa muutoksen prosessia, joka vie teitä kohti suurempaa rauhaa ja onnea. Mikä on strategianne? Pidättekö uskollisesti kiinni ruorista, etsien jatkuvasti ohjausta siitä, minne mennä? Tartutteko ruoriin tiukasti, mutta kieltäydytte kaikista ohjeista tai neuvoista, ohjaten laivaa siihen suuntaa, jonka tunnet parhaiten? Oletteko päästäneet kokonaan irti ruorista jättäen ohjaamisen muille tai jättäytyen tuulten ja aaltojen heiteltäväksi? Se, miten etenette matkallanne, on olennaista lopulliselle menestyksellenne. Kuten Nefin, teidänkin täytyy ohjata. Mutta myös Nefin tavoin, teidän täytyy seurata Herran ohjeita. Liian usein epäilemme Herran käskyjä, emmekä näe Hänen lempeän ohjauksensa viisautta. Hän pyytää meitä jatkamaan määrättyyn suuntaan, mutta me sanomme: ”Se ei kuulosta oikealta. Olen varma, että se on väärä tie. Minä pyysin helpotusta ahdistukseen ja nyt Hän haluaa minun pitävän puheen sakramenttikokouksessa. Miten ihmeessä se voisi auttaa?” Vapaan tahtomme takia olemme vapaita valitsemaan kurssimme vaikeuksien meressä. Viisaus rohkaisee meitä seuraamaan Hänen ohjeitaan. Ylpeys vaatii meitä seuraamaan omaa tietämme. Lupaan, että turvallisin, vakain ja eniten kasvua aikaan saava reitti on se, jonka Hän tarjoaa. Sinun täytyy antaa Herran ohjata.

Kun Lehin perhe saapui turvallisesti lupauksen maahan, heidän ilonsa ja kiitollisuutensa oli varmasti suurempi ottaen huomioon kaikki vaikeudet, joita he olivat kokeneet päästäkseen sinne. Sama pätee ahdistukseen, masennukseen tai mihin tahansa haasteeseen, jonka kanssa kamppailet. Kun teet oman osasi, tavoittelet jatkuvaa ohjausta ja annat Herran kartoittaa reittisi, löydät lopulta ratkaisun ongelmiisi. Rehellisesti sanoen, mitä vaikeampi koettelemus sinulla on, sitä enemmän tunnet kiitollisuutta kokemuksestasi. Jumala siunaa meitä kaikkia matkallamme taivaalliseen kotiimme.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “Latter-day Saint Psychologist: The Lord’s Role vs. Your Role in Anxiety Management”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company

The post Herran osa vs. sinun osasi ahdistuksen hallinnassa appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Joskus on haastava tietää, kuinka auttaa ystävää jolla on vaikeuksia elämässä. Joskus hyvääkin tarkoittavat kommentit saattavat vain pahentaa tilannetta. Kysyimme teiltä lukijoilta, mitä muut ihmiset ovat sanoneet teille silloin, kun teillä on ollut vaikeaa.

1. Tarjoudu viettämään aikaa toisen ihmisen kanssa

Joskus ympärillämme olevat ihmiset kaipaavat vain seuraamme. Toisen ihmisen läheisyys ja läsnäolo luo tunnetta siitä, että heistä välitetään ja heitä rakastetaan.

“Moi, mitä kuuluu…ajattelin jos lähtisit ajelulle?” 

“Sanat eivät useimmiten auta vaikeimpina hetkinä. Silloin usein tarvitaan lämpöä ja läheisyyttä” 

2. Tee konkreettisia palvelutekoja

Ihmiset ilahtuvat, kun voimme tehdä konkreettisesti jotain heidän puolestaan. Joissain tilanteissa se on vaikeaa. Silloin voimme luoda sanojemme avulla toiselle ihmiselle sellaisen tunteen, että he voivat aina kääntyä meidän puoleen apua tarvitessaan.

“Oletko kotona, tuon teille ruokaa. Sopiiko että tulen pesemään ikkunat?” 

“Voimmeko olla avuksi jotenkin? Voimmeko tehdä jotain puolestasi?” 

3. Auta tuntemaan Pyhää Henkeä

Vaikka suora evankeliumin julistaminen ei olekaan kaikista paras lähestymistapa, kun ihmisillä on vaikeaa, me voimme auttaa muita ihmisiä tuntemaan Pyhää Henkeä ja muistuttaa heitä siitä, että Taivaan Isä rakastaa heitä. Voimme esimerkiksi pitää rukouksen tai tutkia pyhiä kirjoituksia yhdessä jonkun kanssa.

“Minua on auttanut, kun on korostettu Jeesuksen Kristuksen ominaisuuksia.” 

“Luotu peloton ilmapiiri pyhillä kirjoituksilla.” 

“Minä rukoilen sinun puolesta. Mahtava kokemus sinulla. Tuo kannattaa valokuvata tai tallentaa jotenkin. Jälkeenpäin katsottuna se voi olla sinullekin hyvä kokemus kun käyt läpi tätä asiaa. Kaikki sairaudet on annettu ylhäältä älä häpeä ollenkaan. Taivaan isä laskee kyyneliäsi, varsinkin niitä mitä mies on aiheuttanut naisille. Kannattaa lukea Jobin kirjaa Raamatusta, kun on vaikeaa.”

“Kaikki järjestetään kyllä kohdalleen. Se muistuttaa siitä, että Taivaan Isä tietää mitä tuleman pitää.” 

4. Osoita toiselle ihmiselle, että hän on ajatuksissasi

Joskus voimme auttaa muita ihmisiä hyvinkin pienillä asioilla. Kun joku on kertonut meille koettelemuksistaan, voimme muutaman päivän päästä soittaa tai lähettää viestin vain varmistaaksemme, että toisella on kaikki hyvin. Voimme jotain pientä tekemällä muistuttaa, että rakastamme ystäväämme.

“On pidetty yhteyttä minuun. Ei ole kukaan tuominnut minua Kristukseen vedoten.”

“Muistutettu jostain omasta vahvuudesta.” 

5. Älä tuomitse tai yritä neuvoa

Joskus herkästi tuomitsemme ihmisiä tai sanomme, että vaikeudet johtuvat esimerkiksi synnistä tai omista virheistä. Tällainen ajattelutapa vain pahentaa tilannetta. Kristuskaan ei koskaan tuominnut ketään, vaan kutsui ihmisiä luokseen rakkaudella.

Neuvojen antaja saattaa tarkoittaa pelkkää hyvää. Kuitenkaan ihmiset harvemmin tarvitsevat neuvoja, vaan he tarvitsevat sitä, että he tulevat kuulluksi. Neuvojen antaja harvemmin osoittaa ymmärrystä toisen ihmisen tilannetta kohtaan.

Kun kysyimme lukijoiltamme, millaiset ihmisten antamat kommentit ovat vain pahentaneet heidän tilannettaan, vastauksista näkyy tuomitseva asenne tai pyrkimys antaa neuvoja. Tällaiset asenteet eivät helpota tilannetta, sillä niistä tulee vain sellainen tunne, että toinen ihminen asettaa itsensä autettavan yläpuolelle.

“Otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja lähdet ulos lenkille.” 

“Älä aina valita, vaan tee jotain itsekin ja tule kirkkoon. “

“Yritetty neuvoa liikaa, pienen järkevän neuvon voi hyvin antaa.” 

“Ole nöyrä kaikissa asioissa. Mikä on elämän tarkoitukseksi?” 

“Turha sitä on itkeä, ei itku auta”

“Väärät sanat usein minimoivat, tai vähättelevät asian vakavuutta hänelle, joka on henkisissä tuskissa.” 

6. Muista, että et voi tehdä kaikkea ystäväsi puolesta

Vaikka kuinka haluaisimme, emme voi ratkaista kaikkia ystävämme ongelmia. Voimme osoittaa tukena, mutta ystävämme elävät omaa elämäänsä ja tekevät omat valintansa. Voimme vain osoittaa rakkautta.

Mikäli ystäväsi kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista, kannattaa ohjata häntä hakemaan ammattiapua. Meistä kukaan ei voi ystävänä korvata mielenterveyden ammattilaista.

Voimme myös aina muistaa, että vaikka me emme osaisikaan auttaa, niin Kristus osaa. Hän ymmärtää myös ystäviemme tilanteen täydellisesti ja on heidän Vapahtajansa. Voimme aina rukoilla helpotusta ystäviemme taakkoihin ja samalla tietää, kuinka voimme auttaa itse.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Lukijat kertovat: kuinka auttaa ystävää, jolla on vaikeaa?  appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Olen sairastunut psykoosiin kolme kertaa ja myöhemmin minulla todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mitä kaksisuuntainen mielialahäiriö tarkoittaa?

Kaksisuuntaisille (bipolaarisille) mielialahäiriöille (aiemmin puhuttiin maanis-depressiivisistä häiriöistä) on ominaista toisiaan vaihtelevin välein seuraavat masennus- ja maniajaksot. Sairausjaksojen välillä henkilö voi olla täysin oireeton, mutta saattaa myös kärsiä lievemmistä masennus- tai muista oireista. (terveyskirjasto)

Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että välillä elämässä voi olla maanisia jaksoja ja välillä masennusjaksoja. Mania on todella vauhdikasta aikaa. Silloin kaikki tuntuu ihanalta ja tuntuu että pystyn mihin vaan. Manian tai sen lievemmän muodon, hypomanian aikana, en muista levätä tai pitää taukoja tai istua paikoillaan pitkään tai se tuntuu vaikealta. Koko ajan pitäisi tehdä jotakin ja yleensä en pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Käyn henkisesti ja fyysisesti ylikierroksilla ja se on seurausta ylirasituksesta.

Depressiivinen jakso on minulla sellaista, etten tunne jaksavani tai pystyväni oikein mihinkään. Asioiden aloittaminen ja asioista päättäminen on todella vaikeaa. Lähimuistini heikentyy ja en pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Ahdistun silloin herkästi ja tuskaannun, kun en tiedä mitä tehdä. Masennuksen seurauksena ja lääkkeiden vaikutuksesta saattaa myös lihoa, joka sekin masentaa lisää oloa.

Olen täydellisyyteen pyrkivä monissa asioissa ja se usein myös voi uuvuttaa. Erityisesti kun suuria muutoksia ja paljon asioita tapahtuu, koen että se vaikuttaa mielentilaani ja usein aiheuttaa univaikeuksia, joiden seurauksena vointini huononee. Jos en ajoissa hanki apua, tai saa lääkehoitoa, voi tilanne mennä niin pahaksi, että joudun sairaalaan. Minulla useimmiten nämä sairastumiset tulevat joko keväällä tai syksyllä.

Sairastumiseni vaiheita

Ensimmäisen kerran sairastuin psykoosiin 19-vuotiaana. Olin silloin ylikuormittunut, oli tapahtunut suuria muutoksia ja asioita elämässäni. Olin yrittänyt liikaa ja olla enemmän kuin mihin voimani riittivät. Sitten menin vähän sekaisin, aloin pelätä ja kuvitella asioita. Vointi meni sellaiseksi, että en pystynyt olla kotona, minut vietiin sairaalaan psykiatrian osastolle. Jouduin olemaan siellä yli kuukauden, sain lääkitystä ja keskusteluapua.

Se pysähdytti. Aloin miettiä asioiden oikeaa tärkeysjärjestystä, ja kuinka suuri merkitys on läheisillä ja omalla hyvinvoinnilla.

Minulla oli terveydenhoitaja -opinnot meneillään, yritin aloittaa toisen vuoden syksyä ryhmäni mukana, mutta se oli ylivoimaisen vaikeaa. Jouduin lakkauttamaan opinnot, kun oli vaikeaa keskittyä lukemaan ja lähimuistini ei toiminut hyvin.

Lähdin palvelemaan lähetystyöhön Ranskaan. Sen aikana kärsin masennusjaksosta, johon sain lähetyskenttämme lääkäriltä apua. Palattuani kotiin jouduin osastohoitoon sairaalaan muutamia kertoja koska en esimerkiksi pystynyt nukkumaan kunnolla ja kärsin peloista tai aloin olla ylikierroksilla.

Menin naimisiin vuonna 2013 ja muutin mieheni luokse. Meillä tuli todella tiukkaa taloudellisesti, koska jouduin työttömäksi. En levännyt kunnolla ja huolehtinut itsestäni, menetin yöuneni. Olin aivan ylikierroksilla ja lopulta menin sellaiseen kuntoon, etten pystynyt olla kotona. Jouduin sairaalaan ja sain diagnoosin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Välillä pärjäsin ilman lääkitystä muutamia vuosia, mutta sairaus aiheutti taas uusia hypomania- ja masennuskausia.

Erään hypomanian alkuvaiheessa otin yhteyttä psykiatrian osastolle ja pääsin mukaan monimuototiimin ryhmäkeskustelutapaamisiin kaksi kertaa viikossa. Ne auttoivat, sain vertaistukea ja vointini tasaantui ja pärjäsin kotona.

Nyt olen kotona, mutta minulla on jatkuva lääkitys ja sitä on välillä muuteltu vointini mukaan.

Kuinka sairaus vaikuttaa elämääni

Tämä sairaus on taakka ja haaste myös miehelleni ja läheisilleni. On varmasti vaikeaa nähdä rakkaansa kamppailevan mielenterveyden ongelmien kanssa, voimatta tehdä oikein mitään auttaakseen. Onneksi on paljon tutkittua tietoa asiasta ja osaavaa hoitohenkilökuntaa auttamassa.

En ole kaikille työtovereilleni kertonut sairaudestani. Minusta tuntuu, että moni kokee sen jotenkin alentavana ja huonona asiana.

Jotkut sairaudet tai vaivat näkyvät päällepäin ja toiset eivät. Joidenkin voi olla vaikeaa ymmärtää tätä sairautta, kun eivät ole sitä itse kokeneet. Jotkut voivat ajatella, että ne, jotka sairastuvat ovat liian herkkiä tai heikkoja. Monet eivät halua puhua sairaudesta.

En tiedä pitävätkö ihmiset minua huonompana ihmisenä, jos kuulevat minun sairastavan tätä mielialahäiriötä. Seurakunnassani luultavasti kaikki tietävät minun sairastavan tätä mielialahäiriötä. Heidän suhtautumisensa minuun on rakastava ja hyväksyvä.

Lääkityksellä on omat haittavaikutuksensa. Se voi esimerkiksi väsyttää, joka on varmasti hyväkin, jos on nukkunut huonosti pitkään. Useat mielialalääkkeet lisäävät ruokahalua, ja niiden vaikutuksesta olen lihonut välillä joutuessani käyttämään niitä.

Tällä hetkellä olen sairaslomalla. Välillä olen ollut kokoaikaisessa työssä ja selvinnyt siitä melko hyvin. Välillä työnteko on ollut haastavaa.

Säännölliset keskustelut mielenterveyshoitajan kanssa, ovat auttaneet näkemään asioita eri perspektiivistä. Olen saanut sieltä kannustusta jatkaa eteenpäin ja apua hyvän itsetunnon kehittämiseen. Tapaamisia on järjestetty tarpeen mukaan, välillä kerran viikossa ja välillä kolmen kuukauden välein. Aina tarvittaessa voin ottaa yhteyttä ja saada uuden ajan jopa samalle päivälle.

Viimeisten kahden vuoden aikana olen ollut vain pätkiä töissä, viimeksi puoli vuotta ja välillä osa-aika työssä. Paineensietokykyni on heikentynyt ja mietin millaiseen työhön kykenen. Toivon, että voisin olla työssä ja tienata itse elantoni. Työ on minusta hyväksi, jos ei kuormita liikaa.

Ajatuksiani haasteista

Joskus kysyn, miksi minulle tapahtuu näin, mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän haasteen. Jotkut asiat ja tapahtumat, voivat olla seurausta meidän vääristä valinnoistamme, mutta kaikki haasteemme eivät ole.

Tiedän, että tämä on sellainen haaste, jonka kanssa pystyn elämään. Sen kautta voin oppia itsestäni ja pyrkiä rakastamaan itseäni enemmän. Itseä saa rakastaa ja pitääkin, mutta ei tule olla omahyväinen tai ylpistyä eikä ajatella, että on parempi kuin muut.

Jeesus opetti Uudessa Testamentissa kahdesta suurimmasta käskystä: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:37-39)

Loppujen lopuksi jokainen sairastumiseni on ollut siunauksena. Olen voinut pysähtyä ja saanut lepoa ja apua, jota olen tarvinnut. Aina asiat ovat jotenkin järjestyneet. Taivaallinen Isä on ollut turvana ja on auttanut minua paranemaan.

Vaikeina hetkinä saan toivoa Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Hän rakastaa minua niin paljon, että on kärsinyt minun epätäydellisyyksieni ja syntieni puolesta. Hänen armonsa on suuri. Minä voin aina tehdä parannusta. Minulla on vielä paljon opittavaa, myös tästä sairaudesta omalla kohdallani ja kuinka voin seurata paremmin vointiani ja välttää ylikuormittumista.

En ole mielestäni katkera Jumalalle. Tiedän, että tämä elämä on koetusaika, ja sen takia meidän on tehtävä vaikeita asioita, jotta uskoamme koetellaan. Herra koettelee, jotta voi nähdä teemmekö kaiken mitä hän on käskenyt meidän tehdä (ks. Abr. 3:25).

Jokaiselle meistä on annettu omanlaisensa koetukset. Minä en varmasti kestäisi jonkun toisen kärsimyksiä, ja joku toinen ei taas minun. Mutta me voimme selviytyä niistä ja kestää niitä.

Maniasta tai masennuksesta parantuminen ei tule hetkessä. Joskus se voi viedä viikkoja tai kuukausia. Aina on toivoa, että asiat tulevat järjestymään ja tulee vielä parempia päiviä.

Pyrin ajattelemaan asioita, joissa olen onnistunut ja joita olen pystynyt tekemään ja iloitsemaan niistä. Kuitenkin usein huomaan kamppailevani tämän kanssa. Odotan itseltäni enemmän ja pystyväni parempaan. Ja usein vertaan itseäni muihin, mikä ei todellakaan auta yhtään. Jokaiselle on annettu jokin lahja. Ja voimme myös pyrkiä kehittämään näitä lahjoja tai hankkimaan uusia. Jumala on käskenyt meitä käyttämään lahjojamme muiden hyödyksi.

Joinakin hetkinä tuntuu, että en ole hyvä missään. Paholainen haluaa juuri sitä, että masennumme, ajattelemme että olemme huonoja ja että emme pysty mihinkään. Hän saa vertailemaan, ja masentaa niin että ei edes kannata yrittää, että epäonnistut kuitenkin.

Joskus auttaa, kun luettelen asioita, joissa olen hyvä, tai joissa edes pärjään jotenkin. Toisten auttaminen tuo iloa ja auttaa huomaamaan, että omat ongelmat eivät olekaan niin suuria kuin itse ajattelee. Rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia voin poistaa masentavat ajatukset. Silloin muistan, että olen arvokas ja rakastettu sellaisena kuin olen. Kirkon ja hengellisten laulujen laulaminen tai soittaminen tuo hyvän ja kiitollisen mielen.

Kuinka evankeliumi on auttanut minua

Usein kun minulla alkaa mennä lujaa ja alkaa olemaan hypomanian oireita, koen että ihmeitä tapahtuu ja että olen lähempänä taivaallista Isääni ja Jeesusta Kristusta, pyrin uutterammin tekemään parannusta ja tutkimaan evankeliumia.

Olen kiitollinen monista pappeuden siunauksista, joita olen saanut aina kun olen sairastunut, isältäni ja mieheltäni. On onni, että on lähipiirissä kelvollisia pappeuden haltijoita. Ja vaikkei heitä olisi perheessä, niin seurakunnasta voi käydä joku antamassa siunauksen.

Tunnen kuinka taivaallinen Isäni rakastaa minua ja tukee minua. Hänen ja Herran, Jeesuksen Kristuksen avulla pystyn suoriutumaan päivä ja hetki kerrallaan. Ilman Heidän apuaan en usko, että pystyisin jatkamaan ja aina yrittämään uudelleen. Vapahtajani tietää, miltä minusta tuntuu ja miten ahdistavaa ja surullista on välillä, mutta Hän myös iloitsee ja riemuitsee kanssani, ilon hetkinä.

Kun pidän käskyt ja toimin Pyhän Hengen ilmoituksen mukaan, tunnen Jumalan rakkautta minua kohtaan. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on auttanut minua tietämään, että olen Jumalan rakas tytär. Hän haluaa auttaa ja tukea. Olen saanut apua Häneltä myös lähimmäisteni kautta. Olen niin kiitollinen ihanasta perheestäni, aviomiehestäni, vanhemmistani ja sisaruksistani perheineen.

Tiedän, että elämälläni on suunta ja tarkoitus. Jostain syystä olen saanut taakakseni tai koetuksekseni tämän sairauden. Kaiken tarkoitusta en tiedä. Mutta tunnen että näiden kasvattavien ja tuskaistenkin kokemusten myötä, olen vahvempi. Kenties voin auttaa jotakin, joka kamppailee samankaltaisten ongelmien kanssa.

Artikkeli julkaistaan vain Heidin etunimellä.

The post Elämää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa – Heidin kertomus appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Rakkaat ystävät,

Minä olen Cindy Tampereelta, 40-vuotias Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsen ja kuulun Tampereen 1. seurakuntaan. Minulla on kaksi kissaa ja harrastan paljon erilaista, muun muassa lukemista ja bloggailua. Olen ollut kirkon jäsen 8-vuotissyntymäpäivästäni alkaen ja minut adoptoitiin kirkon perheeseen kun olin 3 kuukauden ikäinen.

Olen sairastanut elämäni aikana kaksi psykoosia ja masennuksen, joista minulla on vielä ajoittain oireita. Tämä on sairaus, joka on vielä kovin tabu ja vaikea puheenaihe. Olen aina ollut hyvin avoin ja kertonut sairaudestani, jos joku kysyy tai ihmettelee.

Minulla on usein ahdistusta, alakuloisuutta, jopa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Olen ollut sairaalahoidossa monta kertaa. Usein olen melkein ollut lannistumassa, mutta olen päättänyt, että en anna periksi. Olen sinnikäs.

Minulla on hyvät vanhemmat jotka ovat tukeneet minua joka askeleella, kun olen tehnyt päätöksiä opiskelusta ja muista muutoksissa elämässäni. Asuin Tukholmassa opiskelemassa nuorena aikuisena. Tulin silti takaisin kotiin Suomeen joulukuussa 2012.

Onneksi minulla on ollut myös sinnikäs asenne ja luja usko Taivaalliseen Isääni. Hän on ollut kanssani joka askeleella, ja kantanut minua, siunannut minua rauhalla ja rakkautensa lämmöllä. Olen voinut olla apuna ja ystävänä muille ihmisille, joilla on ollut vaikeaa, ja se on tärkeää, että voin kertoa heille kokemuksistani ja auttaa heitä pääsemään vaikeuksista läpi.

Olen kokenut että enkelit, ehkäpä suojelusenkelinikin ovat lohduttaneet minua. Kerran kun olin 17-vuotiaana sairaalassa, olin yksin, poissa perheeni luota monta kuukautta. Silloin yhtenä yönä näin unta että lähetyssaarnaajat tulivat oveni luokse ja lauloivat kuin enkelit. Se oli ihana ja lohduttava uni. Lähetyssaarnaajat kävivät joka viikko luonani, kaikki ne kahdeksan kuukautta jotka olin sairaalassa kun olin 17-vuotias. He eivät jättäneet yhtäkään käyntiä pois. He olivat todellakin enkeleitä.

Olen saanut paljon. Todistukseni on kasvanut. Olen tuntenut että elämälläni on tarkoitus, vaikka en ole perheellinen enkä ole työelämässä. Minulla on niin paljon tehtävää. Minulla on sairauteni ja koettelemukseni, mutta niin meillä on kaikilla. Me olemme tärkeitä jokainen. Me olemme arvokkaita. Jumalan lapsia, poikia ja tyttäriä. Meillä kaikilla on tehtävä maan päällä.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen kokenut. Tunnen olevani siunattu. Elämä vie eteenpäin ja Kristus odottaa päämäärässämme, odottaa että saavumme kotiin.

Tiedän että kun ponnistelemme ja teemme sen mitä pystymme, Herra siunaa meitä. Olkaamme rohkealla mielellä. Olkaamme iloisia ja rakastakaamme lähimmäisiämme.

-Cindy

Artikkelin on kirjoittanut Cindarella Santonen.

The post Päättäväisyyttä ja voimaa mielen haasteiden edessä appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Lähetystyö oli aina ollut unelmani. Olin jo lapsena ihaillut valkoisiin paitoihin pukeutuvia nuoria miehiä ja siisteihin hameisiin pukeutuvia nuoria naisia, jotka ovat tulleet Yhdysvalloista asti Suomeen tekemään lähetystyötä. Tiesin, että halusin jonain päivänä olla kuten he.

Kun olin nuori, lähetyssaarnaajien ikäraja tytöillä oli 21 vuotta. Kun olin lukion ensimmäisellä luokalla, ikärajaa laskettiin 19 vuoteen. Se vahvisti päätöstäni lähteä lähetystyöhön. Asetin itselleni tavoitteeksi lähteä heti, kun olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Koko lukion ajan tavoitteeni palvella lähetyssaarnaajana motivoi minua vahvistumaan uskossa ja oppimaan enemmän Kristuksesta.

Itkukohtaus muutti kaiken

Pitkäaikainen unelmani toteutui vihdoin vuonna 2015. Keväällä sain kotiini kirjeen, jossa kerrottiin, että minut on kutsuttu palvelemaan Madridin lähetyskentälle Espanjaan. Olin aivan innoissani. Lähetystyökutsu oli paras asia, joka minulle oli tapahtunut.

Aloitin lähetystyöni Madridissa lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Olin aivan innoissani kaikesta, mitä opin ja koin. Muistan päivän, jolloin silitin vaatteitani ja ajattelin, että elän unelmaani. Minulla oli hauskaa uusien ystävieni kanssa ja opin espanjan kielen nopeasti.

Eräänä päivänä lähetystyöni suunta kuitenkin muuttui. Oli sunnuntai, ja olin muiden sisarten kanssa kokouksessa. Jostain syystä tunsin itseni yksinäiseksi ja erilaiseksi. Lauloimme alkulauluksi erään englanninkielisen laulun, eikä käytettävissä ollut laulukirjoja. Kaikki muut osasivat laulun ulkoa. Minä en osannut sanoja, sillä olin ainut suomalainen amerikkalaisten joukossa.

Tuo pieneltä tuntuva asia laukaisi minussa ahdistusreaktion. Purskahdin itkuun ilman että ymmärsin tarkkaan miksi. Itkin lähes tunnin ajan.

Ajattelin, että kyseessä oli vain huono päivä, kunnes seuraavana päivänä purskahdin itkuun uudestaan. Ja sitä seuraavana päivänä uudestaan. Oikeastaan itkin joka ikinen päivä ilman sen kummempaa syytä. Ajattelin, että ehkä aikani lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa ottaa vain koville, ja tilanne helpottaisi pian.

Ahdistus jatkui Teneriffalla

Kun kuuden viikon koulutus oli ohi, meidät lähetettiin työhön eri puolille Espanjaa. Minä suuntasin Teneriffan pääkaupunkiin Santa Cruziin. Lensin Madridista kolme tuntia Kanarian saarille, ja tunsin olevani paratiisissa. Olin niin innoissani, että sanoin jokaiselle vastaantulijalle: “es mi primer día en Santa Cruz”, eli kerroin tämän olevan ensimmäinen päiväni Santa Cruzissa.

Kanarian saarilla oli lämmintä ja kaunista. Kaikki tuntui uudelta ja ihmeelliseltä. Olin nyt oikeasti lähetyssaarnaaja, ja pääsin kertomaan ihmisille uskostani. Tuntui, ettei mikään voinut pysäyttää minua.

Sitten se tapahtui taas. Olin tilanteessa, jossa turhauduin itseeni, ja se laukaisi minussa ahdistusreaktion ja purskahdin itkuun. Yritin olla lannistumatta tapahtuneesta, mutta sain tällaisia kohtauksia päivittäin. Ne alkoivat pikkuhiljaa haitata normaalia elämääni lähetyssaarnaajana.

Mieleni alkoi olla entistä synkempi. Vaikka yritin parhaani mukaan etsiä apua pyhien kirjoitusten tutkimisesta ja muiden palvelemisesta, en saanut itseäni piristettyä. Minun oli vaikeampi kokea iloa kuin ennen.

Havahduin tilanteen vakavuuteen, kun minulta kysyttiin, onko minulla itsetuhoisia ajatuksia. Tajusin, että joka aamu suihkussa käymisen jälkeen vietin aikaa pienessä huoneessa yksin katsoen alas kerrostalon kuudennesta kerroksesta ja pohdin, miltä tuntuisi hypätä.

Uusi yritys Madridissa

En halunnut tuntea itseäni näin surkeaksi. Elinhän unelmaani lähetyssaarnaajana Teneriffalla. Tämän piti olla elämäni onnellisinta aikaa. Mikään kokeilemani keino, mukaan lukien ammattiauttajalle puhuminen, ei tuntunut auttavan tilanteessani.

Kun olin ollut Teneriffalla kuusi viikkoa, aloin olla epätoivoinen. Halusin kuitenkin vielä yrittää. Sain pyynnöstäni uuden alun uuden toverin kanssa uudella alueella. Minut siirrettiin palvelemaan Villalbassa, joka on pieni kylä hieman Madridista pohjoiseen.

Ensimmäiset päivät Villalbassa menivät hyvin. Rakastin uutta toveriani, joka tuntui ymmärtävän haasteellista tilannettani ja halusi auttaa minua. Teimme pieniä asioita yhdessä, jotka piristivät minua. Ne eivät kuitenkaan saanut kokemaani masennusta loppumaan, vaan kärsin edelleen pahoista oireista.

Lopulta olin siinä tilanteessa, että olin tehnyt kaiken voitavani. Olin yrittänyt tutkia pyhiä kirjoituksia. Olin yrittänyt löytää iloa palvelemisesta. Olin keskustellut asiasta useiden eri ihmisten kanssa. Olin saanut jopa pieniä henkilökohtaisia mukautuksia lähetyssaarnaajien päiväohjelmaan, jotta saisin tarpeeksi lepoa.

Kotiinpaluu oli elämäni vaikein päätös

Koska mikään ei auttanut, tein elämäni vaikeimman päätöksen. Päätin jättää lähetystyöni kesken ja palata takaisin Suomeen. Päätös oli todella vaikea, mutta halusin asettaa oman mielenterveyteni etusijalle ja käyttää aikaa parantumiseen.

Paluu Suomeen oli rankka pudotus. Oli joulukuu, ja ulkona oli kylmää ja pimeää. Oli vaikea uskoa, että 18 kuukauden sijaan olinkin ollut lähetystyössä vain neljä kuukautta. Kamppailin huonommuuden tunteiden kanssa, sillä tunsin olevani pahasti epäonnistunut.

Välillä tuntui, ettei Jumala kuullut rukouksiani. En ymmärtänyt, miksen saanut tilaisuutta palvella Jumalaa sillä tavalla kuin halusin.

Yritin päättää, jatkaisinko elämääni Suomessa vai menisinkö takaisin lähetystyöhön. Kuvittelin, että pienen kotona lepäämisen jälkeen saisin enemmän voimia ja voisin pian palata lähetystyöhön halutessani. Toipuminen ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista kuin kuvittelin.

Jatkoin elämääni Suomessa. Reilun puolen vuoden päästä kotiinpaluustani sain opiskelupaikan yliopistosta. Päätin ottaa opiskelupaikan vastaan ja siirtää lähetystyön menneisyyteen. Olinhan jo tehnyt parhaani ja antanut Taivaan Isälle neljä kuukautta muiden palvelemiseen Espanjassa.

Kokemus, joka opetti minulle paljon

Kokemuksesta on nyt kulunut lähes viisi vuotta. Nuo viisi vuotta ovat olleet täynnä ylä- ja alamäkiä. Masennus ja ahdistus ajoittain vaikuttavat elämääni edelleen. Olen kuitenkin löytänyt tapoja elää normaalia elämääni ja löytänyt iloa siitä.

Kokemukseni oli raskas. En toivo samanlaista kokemusta kenellekään, enkä olisi itsekään valinnut masennusta ja ahdistusta itselleni. Olen kuitenkin kiitollinen näistä koettelemuksista, sillä olen niiden kautta oppinut monia asioita.

Minusta on tullut myötätuntoisempi ja ystävällisempi ihminen. Olen alkanut pitää parempaa huolta itsestäni ja asettamaan oman hyvinvointini etusijalle. Olen oppinut pyytämään apua ongelmiini. Olen oppinut tekemään vaikeita päätöksiä. Ennen kaikkea olen tullut lähemmäs Vapahtajaani Jeesusta Kristusta ja sitä, kuinka paljon Hän kärsi meidän vuoksi.

En tiedä, miksi minun lähetystyökokemukseni oli sellainen kuin se oli. Monille lähetystyö on heidän elämänsä onnellisinta aikaa. Lähetystyössä on kyse kuitenkin siitä, että annamme itsestämme Jumalalle. Hän vuorostaan antaa meille sellaisia kokemuksia, joita me tarvitsemme. Juuri se tekee lähetystyökokemuksista kauniita ja ainutlaatuisia.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.

The post Mielenterveysongelmat lähetystyössä – Susannan tarina  appeared first on SeuraaKristusta.fi.

Oletko koskaan tuntenut oloasi tyhjäksi? Ikään kuin jotain puuttuisi. Olet ehkä iloinen, mutta tunnet että voisit olla iloisempi – et vain tiedä miten. Kun minulle käy näin, osuvin kuvaus on mielestäni, että olo tuntuu harmaalta.

Joskus tyhjyyden tunne on merkkinä masennuksesta. Se on todellinen haaste, jonka kanssa saatamme kamppailla elämässä tilapäisesti tai pidempään. Evankeliumi voi osaltaan tarjota apua myös näihin haasteisiin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tässä kirjoituksessa yrittää esittää ratkaisuja ongelmiin, joihin tarvitaan terveydenhuollon ammatilaisten apua.

On päiviä ja jaksoja, jolloin koemme olomme tyhjäksi paljon tavanomaisemmasta syystä.

Kadonnut yhteys

Muistan jo lapsuudesta tunteneeni välillä epämääräisesti, että jotain puuttuu. En varmasti olisi osannut sanallistaa mielikuviani tai tunteitani tuossa vaiheessa, mutta muistan kuinka elämässäni oli jonkinlainen tyhjiö. Joskus koen sitä yhä, mutta se ei ole enää jatkuvasti läsnäoleva ja olen oppinut miksi.

Jos tyhjä olo kuulostaa tutulta, saatat kyetä samaistumaan seuraaviin:

• Tarkoitus on hukassa.
• Innostus asioihin, joista muulloin nautit on kadonnut.
• Kaipaat jotakin, vaikka et tiedä mitä.
• Olo saattaa olla levoton tai hieman masentunut.
• Elämä ei maistu miltään.
• Täydellisen onnellisuus tuntuu kuuluvan sadun ihmemaailmaan.

Jossain vaiheessa teininä tajusin, että en tuntenut tuota lapsuudessa kokemaani tyhjyyttä enää. Olin mennyt kasteelle ja saanut sen jälkeen Pyhän Hengen lahjan.

Miksi tällä olisi mitään tekemistä asian kanssa?

Ennen kuin synnyimme henkemme eli Taivallisen Isämme luona. Muistomme tuosta ajasta on pyyhitty pois, jotta voisimme osoittaa uskoa ja kehittyä eläessämme maan päällä. Henkinen minuutemme kuitenkin kaipaa asioita, joita tunsimme ja opimme Jumalan luona.

Kokemamme tyhjä olo johtuu siitä, että olemme kadottaneet yhteyden Jumalaan. Rukoileminen on meidän välineemme puhua Jumalalle. Hän haluaa myös puhua meille ja on valmistanut keinon siihen. Sitä kutsutaan Pyhän Hengen lahjaksi. Tuo lahja tarkoittaa, että meillä on oikeus Pyhän Hengen läsnäoloon joka hetki. Sen avulla voimme tuntea elämässämme Jumalan vaikutusta ja saada viestejä Häneltä. Silloin tyhjä olo väistyy.

Yhteydenpitoa Jumalan kanssa voisi verrata puhelimen käyttämiseen. Kun rukoilemme on kuin soittaisimme Hänelle. Kun Jumala soittaa meille Hän vaikuttaa meihin Pyhän Hengen kautta.

Joskus päädymme kellariin

Olisi mahtavaa, jos Pyhän Hengen lahjan saaminen tarkoittaisi, ettemme koskaan enää tuntisi negatiivisia tunteita. Aivan näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Emme ole immuuneja tyhjälle ololle siitä huolimatta, että meillä on Pyhän Hengen lahja.

Joskus teemme syntiä ja Henki jättää meidät (ks. OL 19:20). Silloin olemme menneet alueelle, jossa emme voi tuntea Hengen vaikutusta. Olemme vähän niin kuin laskeutuneet maanalaiseen  kellariin, jossa meillä ei ole signaalia ja olemme kadottaneet yhteyden.

Jos rikomme Jumalan käskyjä, Pyhä Henki ei voi olla kanssamme. Hän jättää meidät siihen saakka, että teemme parannuksen synnistä. Kun lakkaamme tekemästä syntiä ja käännymme takaisin Jumalaa kohti, on kuin etsisimme tietämme pois pimeästä kellarista.

Kristuksen sovitus antaa meille mahdollisuuden tehdä parannuksen, eli muuttua paremmiksi. Voisi ajatella, että tarvitsemme apua löytääksemme kellarin portaat ja päästäksemme takaisin ylös. Kun palaamme maan pinnalle puhelimemme kuuluvuus palautuu. Samoin voimme tuntea Pyhän Hengen vaikutusta ja yhteyttä Jumalaan uudelleen tehtyämme parannuksen. Pääsemme eroon väliaikaisesti tuntemastamme tyhjyydestä.

Mitä tarkemmin pidämme Jumalan käskyt, sen nopeammin huomaamme tyhjän olon Pyhän Hengen jätettyä meidät hetkellisesti. Tuon tunteen tarkoituksena on osoittaa meille, että olemme vaarassa menettää yhteytemme Häneen. Se auttaa meitä muuttamaan suuntaamme.

Koputuspalvelu ei ole päällä

Joskus olemme tehneet kaiken voitavamme, mutta emme silti pysty tuntemaan Hengen läsnäoloa. Tällöin voi olla kyse siitä, että mielemme on niin vahvasti jonkun toisen tunteen tai ajatuksen vallassa, että Hengen hiljainen ääni jää meiltä huomaamatta. Näin voi olla esimerkiksi jos suutumme tai loukkaannumme (Richard G. Scott).

Tällöin Pyhä Henki saattaa kyllä yrittää vaikuttaa meihin, mutta emme ole Hänen käytettävissään. Olemme jo vastanneet toiseen puheluun, eikä koputuspalvelumme ole päällä.

Hengelliset katvealueet

Toisinaan Jumala saattaa vetää Pyhän Hengen läsnäolon tai kykymme tuntea sitä joksikin aikaa koetellakseen meitä. Silloin on vähän kuin matkustaessamme päätyisimme joksikin aikaa katvealueelle, jossa puhelimellamme ei ole yhteyttä.

Kuulin erään kirkon jäsenen kertovan, että hänen elämässään oli useamman vuoden pituinen ajanjakso, jolloin hän ei tuntenut Pyhän Hengen vaikutusta. Hän ajatteli, että Taivaallinen Isä koetteli häntä nähdäkseen jatkaisiko hän uskollisesti eteenpäin.

Tällaiset pitkäaikaiset kokemukset ovat tuskin tavallisia, mutta Jumala varmasti koettelee usein uskoamme pienemmässä mittakaavassa.

Olen esimerkiksi usein huomannut, että tehdessäni suunnitelmia ja valintoja varmistun oikeasta päätöksestä vasta myöhemmin. Ensin tunnen oloni tyhjäksi, mutta kun rukoilen, teen päätöksen ja etenen uskossa Pyhä Henki vahvistaa päätökseni olevan oikein.

Akku on tyhjä

Toisinaan tyhjä olo ei ole seurausta tekemistämme virheistä. Emme ehkä vain ole tehneet asioita, jotka kutsuisivat Pyhän Hengen luoksemme.

Olemme saattaneet täyttää elämämme asioilla, jotka ovat mukavia ja tuottavat meille iloa, mutta eivät varsinaisesti auta meitä tuntemaan yhteyttä Jumalaan. Silloin olemme tilanteessa, jossa ikään kuin omistamme puhelimen, mutta emme ole ladanneet sen akkua.

Mitkä asiat voivat auttaa meitä tuntemaan yhteyttä Jumalaan?

Minulle nopein apu on yleensä rukous ja pyhien kirjoitusten lukeminen. Lisäksi hengellisen musiikin tai kirkon johtajien pitämien puheiden kuunteleminen ovat yksinkertaisia ratkaisuja. Voimme tuntea yhteyttä Jumalaan myös liikkuessamme luonnossa, keskustellessamme ystäviemme kanssa kohottavista aiheista, tehdessämme sukututkimusta, luodessamme taidetta, palvellessamme toisia tai viettäessämme aikaa lasten parissa.

Seuraavalla kerralla kun koet olosi tyhjäksi kokeile etsiä yhteyttä Jumalaan. Voit aloittaa rukoilemalla.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.

The post Miksi minulla on tyhjä olo? appeared first on SeuraaKristusta.fi.