Kirjoitin hiljattain mielenterveysongelmistani lähetystyössä. Kun tulin kotiin, ongelmat eivät loppuneet. Luulin, että kunhan lepäisin vähän, jaksaisin taas paremmin ja olisin taas onnellinen. Kyse oli kuitenkin paljon vakavammista ongelmista, jotka ovat vaatineet paljon työtä.

Haluan jakaa muutamia keinoja, jotka ovat auttaneet minua mielenterveysongelmien kanssa.

1. Hyville ystäville puhuminen

Puhuminen auttaa. Kun minulla on paha olo, paras lääke on se, että saan jakaa harmitukseni jonkun kanssa. Onneksi minua on siunattu laajalla ystäväpiirillä. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat mielellään.

Välillä minulla on sellainen olo, että en halua kuormittaa muita ongelmillani. Omista asioista puhuminen voi olla vaikeaa. Olen kuitenkin iloinen, että minulla on ollut rohkeutta kertoa tuntemuksistani avoimesti, sillä se on saanut oloni kevyemmäksi.

Kun menemme kasteelle, me osoitamme Jumalalle olevamme “halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:8). Myötätunnon osoittaminen on osa Kristuksen opetuslapsena olemista.

2. Pappeuden siunaukset

Voimme aina pyytää pappeuden siunauksia, kun meillä on vaikeaa. Pappeuden siunauksessa antaja asettaa kätensä saajan pään päälle, ja siunaa häntä esimerkiksi terveydellä tai lohdutuksella.

Olen saanut elämässäni lukuisia siunauksia, joissa on luvattu aivan erityisiä asioita. Siunaukset ovat aina auttaneet minua vaikeuksien yli.

Lue myös aikaisempi bloggaukseni: Näin pappeus on auttanut minua elämässäni

3. Riittävät yöunet

Nukkuminen on minulle tärkeää. Olen huomannut selvä yhteyden yöunieni pituuden ja seuraavan päivän mielialan välillä. Huonosti nukkuneena olen paljon herkempi ja mieleni synkistyy helposti.

Yöunista on tullut minulle prioriteetti. Suunnittelen päivän ohjelman aina pitäen mielessä sen, että saisin tarvitseman määrän unta. Uni tulee kaiken muun edelle, sillä nukkumiseen käytetty aika maksaa takaisin itsensä heti seuraavana päivänä.

Myös pyhät kirjoitukset opettavat meitä menemään nukkumaan varhain ja heräämään varhain, jotta ruumiimme ja mielemme olisivat virkeitä.

4. Temppelissä käyminen

Temppeli on Herran huone, jossa voi tuntea rauhaa aivan erityisellä tavalla. Itselläni on paljon kokemuksia siitä, kun olen mennyt temppeliin mietiskelemään asioita ja tuntenut oloni kevyemmäksi käytyäni siellä.

Temppeleissä käyminen ei poista ongelmiamme, mutta se antaa meille enemmän voimaa kestää niitä. Temppeli on suojapaikka, jossa voimme olla erossa kaikista häiriötekijöistä. Se on paikka, jossa tunnemme Jumalan läsnäoloa erityisen vahvasti.

5. Liikunta

Kun olin juuri tullut kotiin lähetystyöstä, muutamat ystävät seurakunnastani pyysivät minua mukaansa uimahalliin ja jumppaan. Lähdin mukaan ja uima-altaassa huomasin, kuinka oloni oli parempi kuin pitkään aikaan.

Liikunta tuo meille hyvää oloa ja toimii myös vastalääkkeenä masennukselle. Jumala on pyytänyt meitä pitämään huolta kehoistamme, ja liikunta on oleellista tässä.

6. Kirjoittaminen

Tunteista kirjoittaminen on minulle hyvä keino ymmärtää itseäni. Kun minulla on paha mieli, otan esiin tyhjän Word-tiedoston, ja kirjoitan ahdistavat ajatukseni. Tämä selkeyttää mieltäni heti.

Lähetystyössäni opin myös harjoituksen, jossa negatiiviset ajatukset korvataan positiivisilla. Voin esimerkiksi kirjoittaa:

Minulla on paineita siitä, saanko hakemani työpaikan. -> Taivaan Isä tietää, mikä on minulle oikea työpaikka. Hän auttaa minua saamaan haluamani paikan. Mikäli en jostain syystä saa tätä kyseistä työpaikkaa, sillä on tarkoitus.

Tämä positiivisuusharjoitus on auttanut pääsemään eroon masennusta aiheuttavista ajatuksista.

7. Ammattiavun hakeminen

Kun meillä on fyysisiä sairauksia, me käännymme lääketieteen ammattilaisten puoleen. Myös henkisten sairauksien kohdalla on tärkeää, että haemme apua asiantuntijoilta.

Yksi kirkkomme apostoleista, Vanhin Holland, on sanonut puheessaan:

“Jos teillä olisi umpilisäketulehdus, Jumala odottaisi teidän pyytävän pappeuden siunauksen ja hankkivan parhaan mahdollisen lääkärinhoidon. Samoin on emotionaalisten häiriöiden laita. Isämme taivaassa odottaa meidän käyttävän kaikkia ihmeellisiä lahjoja, jotka Hän on suonut tällä loistavalla taloudenhoitokaudella.”  (Kuin särkynyt ruukku, yleiskonferenssi 2013)

8. Terveellinen ruokavalio ja viisauden sanan noudattaminen

Sillä, mitä syömme, on iso vaikutus mieleemme. Jumala on kehottanut meitä syömään terveellisesti ja kohtelemaan kehojamme kunnioituksella.

Olen myös kiitollinen siitä, että kirkossa opetetaan välttämään esimerkiksi alkoholia, tupakkaa, huumeita. Näitä ohjeita kutsutaan viisauden sanaksi. Päihteiden käyttö ei ole hyväksi mielenterveydellemme, ja siksi olen kiitollinen, että olen evankeliumin ansiosta pysynyt erossa näistä aineista.

9. Evankeliumi

Evankeliumin ilosanoma on, että meillä on Vapahtaja Jeesus Kristus. Hän on kuollut meidän puolestamme. Hän ei ole ainoastaan kärsinyt syntejämme, vaan kaikki kuolevaisuuden tuskat. Siksi hän tietää tismalleen, miltä meistä tuntuu.

Hän ei ainoastaan tiedä, miltä masennus yleisesti tuntuu. Hän tietää, miltä juuri minun masennukseni tuntuu. En täysin ymmärrä, miten Hän on tehnyt sen, mutta tiedän, että Hän on.

Vapahtajan sovitus on meidän saatavillamme aina, kun tarvitsemme sitä. Meidän täytyy vain osoittaa uskoamme siihen. Aivan kuten lääkkeetkään eivät auta meitä pelkällä olemassaolollaan, jos emme ota niitä, Kristuksen sovituskaan ei voi auttaa meitä, mikäli emme aidosti hyödynnä sitä.

 

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.