Palvellessani mormonilähetyssaarnaajana Yhdysvalloissa New Hampshiren lähetyskentällä minulla oli usein mielessäni asioita, joista olisin halunnut kertoa jäsenille – mutten kuitenkaan kertonut. Ajattelin niiden johtuvan vain minusta itsestäni tai omasta lähetystyöstäni. Mutta tämän viimeisen 1,5 vuoden aikana, kotiuduttuani lähetystyöstäni, minulla on ollut mahdollisuus keskustella ja työskennellä lähetyssaarnaajien kanssa Pohjois-Dakotassa, Etelä-Carolinassa, Tennesseessä, Utahissa, Kaliforniassa ja muuallakin. Puhuttuani lukemattomien lähetystyöstään palanneiden kanssa huomasin, että useimmat meistä ajattelivat samoin.

Näin monista meistä tuntuu: (Paljastus! Meistä tuntuu paljoltikin samalta kuin monista teistäkin!)

1. Jäsenruokailuissa ei ole kyse ruuasta.

Kyse ei ole ruuasta. Uskokaa meitä, pidämme siitä ruuastakin emmekä koskaan kieltäytyisi herkullisesta kotiruuasta. Mutta siinä on kyse siitä, että jäsenet saavat meidät tuntemaan itsemme tervetulleiksi ja rakastetuiksi – se ruokkii sielujamme, se ruokkii teidän sielujanne! Kun kierrämme ovelta ovelle koko päivän ja tulemme torjutuiksi kerta toisensa jälkeen, lannistumme. Mutta kun menemme kirkkoon ja kukaan ei halua meidän tulevan käymään, tunnemme oman kirkkomme (jäsenten) torjuvan meidät.

Kun ihmiset kutsuvat meidät käymään, se uudistaa meidät ja innostaa meitä jatkamaan yrittämistä. Teidän rakkautenne tunteminen lieventää stressiämme ja pelkojamme.

Antakaa meidän tulla käymään, voimme kaikki yhdessä nauttia evankeliumista yhdessä!

2. Pelkäsimme kuollaksemme evankeliumin jakamista

Se, että meillä on nimikyltti, ei tarkoita, että evankeliumin jakaminen on meistä helppoa. Monet meistä kokevat ahdistusta, ja meistä on vaikea puhua ihmisille – olemme aivan kuten tekin. Meidät on asetettu varta vasten tekemään tätä työtä, mutta sokeasti jonkun ovelle koputtaminen on erittäin vaikeaa ja kiusallista! Monista meillä kesti pitkään päästä yli peloistamme.

Auttakaa meitä pääsemään yli peloistamme!

3. Me yksinkertaisesti vain haluamme auttaa ihmisiä

Me yksinkertaisesti vain haluamme auttaa ihmisiä – ei ole väliä miten sen teemme, haluamme vain tuntea saavamme jotain aikaiseksi. Palvellessani Mainessa Ellsworthissa yhdelle opettamistamme perheistä kerrottiin ikäviä valheita kirkosta ja lähetyssaarnaajista. He kertoivat meille, etteivät halunneet meidän enää koskaan tulevan käymään.

Eräs hyväntekeväisyysjärjestö rakensi tälle perheelle taloa, ja meillä oli ollut tapana auttaa rakentamisessa joka lauantai. Me edelleen rakastimme tuota perhettä ja halusimme palvella heitä – vaikka he vihasivatkin meitä. Joten menimme tapahtuneesta huolimatta joka lauantai auttamaan heidän talonsa rakentamisessa. Muut rakennustyössä auttaneet olivat järkyttyneitä tästä! Miksi edelleen tulimme auttamaan, vaikka tuo perhe ei pitänyt meistä enää? Se on yksinkertaista, me halusimme auttaa, sillä me rakastimme heitä.

Auttakaa meitä oppimaan tuntemaan ja rakastamaan ystäviänne!

”Monilla teistä on voimakas halu auttaa hädässä olevia ihmisiä. Koska me myöhempien aikojen pyhät seuraamme Jeesusta Kristusta, meidätkin pakottaa toimintaan tuo sammumaton halu.” – Russell M. Nelson

4. Emme halua olla ”se lähetyssaarnaaja”

Jos olet ollut jäsen vähänkään pidempään, olet varmastikin törmännyt ”siihen lähetyssaarnaajaan”… Siihen, josta vain jäi paha maku suuhun – kenties hän oli liian itsevarma, turhan suorasukainen tai suorastaan töykeä. Tosiasia on, että niin vain tapahtuu, se on osa lähetyssaarnaajien kiertokulkua – on mahtavia lähetyssaarnaajia ja sitten on vähemmän mahtavia lähetyssaarnaajia.

Useimmat meistä eivät halua olla ”se lähetyssaarnaaja”, haluamme ansaita luottamuksenne ja tuntea auttaneemme jotakuta. Ja jos olemme ”se lähetyssaarnaaja”, älkää antako sen pilata muiden lähetyssaarnaajien mahdollisuuksia. Mikään ei ole lähetyssaarnaajana yhtä turhauttavaa kuin saada tehtäväkseen ”siivota alue” eli yrittää korjata jonkun toisen lähetyssaarnaajan aikaan saamat vahingot.

OLKAA KILTTEJÄ ja antakaa meidän ansaita luottamuksenne. Ja jos teillä on ollut huonoja kokemuksia, niin antakaa meille edes mahdollisuus ansaita luottamuksenne.

5. Emme halua potea koti-ikävää, ja te voitte auttaa meitä siinä

Olin asettanut tavoitteekseni ennen lähetystyötäni, etten halunnut potea koti-ikävää lähetystyöni loppumisen lähestyessä. Se on luonnollisestikin vaikeaa, mutta sekään ei auta, jos jäsenet tai toiset lähetyssaarnaajat laskevat jatkuvasti päiviä kotiutumiseemme. Meitä ei tarvitse muistuttaa kotiinpaluupäivästämme, se on vaikeaa meille – vaikka tekisittekin sen vain ”kiusoitellaksenne” meitä. Haluamme palvella Herraa koko sydämestämme, ja teillä voi olla valtava vaikutus siihen onnistummeko vai epäonnistummeko siinä.

Kun saavuin lähetystyöni viimeiselle alueelle Cornishiin Maineen, kerroin uudelle toverilleni, vanhin Millisille, etten halunnut potea koti-ikävää, ja hän lupasi auttaa minua. Seuraavan kolmen kuukauden aikana hän tuki minua ja pystyimme antamaan koko sydämemme Herralle. Lähetystyöni viimeisen päivän aamuna valmistautuessamme viimeiseen kokoukseemme hän sanoi minulle: ”Vau, sinä et potenut koti-ikävää.” Jäsenet ja toiset lähetyssaarnaajat voivat olla se ratkaiseva tekijä.

Auttakaa meitä kestämään loppuun asti, älkääkä lietsoko koti-ikäväämme.

Lopuksi

Lähetyssaarnaajatkin ovat ihmisiä! Meidän on täytynyt päästä yli monista peloista palvellaksemme lähetystyössä. Palava halumme on tuntea paikallisen seurakunnan arvostavan meitä. Kun tunnemme olevamme rakastettuja, työskentelemme paljon ahkerammin ja olemme onnellisia.

 

Artikkelin on kirjoittanut Jeremy ”Gogo” Goff  ja se on alun perin julkaistu My Life by Gogo Goff -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.