Älä uskoa kaikkea, mitä kuulet kirkossa + miksi se on hyvä juttu

Muistan, kun tunsin ensimmäisen kerran itseni sairaaksi kuullessani jotakin puhujakorokkeelta kirkossa. Olin 16-vuotias ja tunsin ahtaan paikan kammoa kappelissa, joka oli täynnä vaarnakonferenssiin tulleita ihmisiä.

Olin kuullut virheellisiä opetuksia kirkossa aikaisemminkin, mutta ne olivat yleensä selitettävissä puhujan iän, hermojen, freudilaisten lipsahdusten tai muiden harmittomien virheiden perusteella. Mutta nyt kuuntelin vaarnan johtokunnan jäsentä, enkä voinut olla varma siitä, että kaikki kuulemani asiat olivat totta. Vatsaani väänsi. ”Uskoiko kirkkomme todella noin?”, ihmettelin.

Tämä ei ollut syntisen epämukavuutta parannukseen kutsuttaessa; tiesin tuon tunteen liiankin hyvin. Ei, tämä oli jotakin aivan uutta.

Tuona päivänä menin kotiin ja kamppailin, kyseenalaistin ja murehdin. Mitä pyhät kirjoitukset sanoivatkaan siitä, että kirkkomme johtajat eivät koskaan johtaisi meitä väärälle tielle? Oliko kirkko enää edes totta? Oliko se koskaan ollutkaan totta?

Luulen, että monilla meillä on ollut samankaltaisia havahtumisia – noita hetkiä, kun näemme kanssajäsentemme virheet palavalla selkeydellä. En saanut täydellistä vastausta kysymyksiini vuosiin, ja samaan aikaan kuulin enemmän lausuntoja ja mielipiteitä jopa kirkon johtajilta, jotka saivat oloni vielä epämukavammaksi. Mutta mitä enemmän olen pohdiskellut näitä kokemuksia ja opiskellut pyhiä kirjoituksia, oppia ja valaisevia kirjoja, sitä paremmin olen ymmärtänyt, että kirkko ei ole koskaan väittänyt pitävänsä hallussaan yksinoikeutta täydellisyyteen. Juurikin päinvastoin. Lähes kaikki profeetat ovat puhuneet inhimillisestä erehtyvyydestä samalla, kun he todistavat Jumalan kyvystä tehdä työtänsä epätäydellisten välikappaleiden kautta. He todistavat armollisesta, alati kärsivällisistä, alati rakastavista, kaikkitietävistä taivaallisista Vanhemmista, eivät omasta kyvykkyydestään.

Eikä Jumala ole myöskään luvannut missään, että kirkkomme johtajat eivät tekisi virheitä, sekoittaisi mielipiteitään oppiin silloin tällöin ja sanoisi loukkaavia asioita joskus. Se, mitä Hän on luvannut, kuten vanhin Dieter F. Uchtdorf todisti, on että ”tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko. Jumala ei salli kirkkonsa ajautua sille säädetyltä kurssilta tai epäonnistua jumalallisen päämääränsä täyttämisessä” (”Tulkaa, liittykää joukkoomme”).

Jumala voi ohjata kirkkoaan haluamaansa suuntaan muutamista töyssyistä ja tuuppauksista huolimatta. Vanhin Uchtdorf jatkaa todistustaan seuraavasti: ”Henkilönä, joka on omin silmin nähnyt tämän kirkon neuvostoja ja toimintaa, minä todistan vakaasti, että ainuttakaan merkittävää päätöstä, joka vaikuttaa tähän kirkkoon ja sen jäseniin, ei koskaan tehdä etsimättä vilpittömästi innoitusta, johdatusta ja hyväksyntää iankaikkiselta Isältämme.”

Mitä enemmän olen miettinyt satunnaisesti tapahtuvaa väärin opettamista kirkossa, sitä enemmän minusta on tuntunut, että se on välttämätön, innoitettu ja kaunis osa taivaallisten Vanhempiemme suunnitelmaa meitä varten. Kun He lähettivät meidät maan päälle, Heidän tarkoituksensa oli suurempi kuin se, että kompuroisimme sokeasti takaisin Heidän luoksensa muita seuraten. Ei, He lähettivät meidät tänne, jotta meistä voisi tulla vahvoja, kyvykkäitä, tietäväisiä, täydellisiä – tullaksemme jumaliksi ja jumalattariksi, joilla on rajaton voima ja mahdollisuudet. Se ei tapahdu ilman surua, kasvavaa tuskaa ja henkilökohtaista ilmoitusta.

Se, että saamme oppia toisiltamme ja virheistämme kirkossa, on eräs kauneimmista ja puhdistavimmista asioista tässä kirkossa. Tässä on muutamia yksinkertaisia syitä, miksi ajattelen sen olevan siunaus ja ihme, että emme voi uskoa kaikkea, mitä kuulemme kirkossa:

1. Se auttaa meitä keskittymään ilmoitukseen ja oppimaan, kuinka tavoitella sitä

Kirkkomme on jatkuvan ilmoituksen kirkko. Ilman erään nuoren pojan rohkeutta kysyä ja etsiä, meillä ei olisi kirkkoa maan päällä. Mietin joskus, että kun ymmärrämme profeettojen aikojen saatossa saamien suurten ilmoitusten, unien ja näkyjen tärkeyden, emme näe sitä kaikkein suurinta ihmettä – että me voimme päästä käsiksi tuohon voimaan ja käyttää sitä vastausten saamiseen mihin tahansa mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sitä voimaa ei ole rajattu vain lähes jumalallisten tai muutamien valittujen käyttöön. Jos meillä on kärsivällisyyttä ja pyydämme ahkerasti ja nöyrästi – vaikka se veisi ikuisuuksia – kuullaksemme Jumalan vastaukset, mikään ei estä Jumalan salaisuuksia avautumasta meille.

Kuten kohdassa Alma 26:22 sanotaan:

”Niin, sen, joka tekee parannuksen ja osoittaa uskoa ja tuo julki hyviä tekoja ja rukoilee alati, lakkaamatta – sellaisen annetaan tuntea Jumalan salaisuudet, niin, sellaisen annetaan ilmoittaa asioita, joita ei ole koskaan ilmoitettu.”

Sen päivän jälkeen, kun kuulin vaarnani johtokunnan jäsenen puhuvan, opin uuden tavan, jolla Pyhä Henki kommunikoi kanssani. Siihen meni vähän aikaa, mutta aloin ymmärtää, että vahva fyysinen reaktioni vaarnan johtokunnan jäsenen puheeseen – tuo jatkuva paha olo – oli viesti Pyhältä Hengeltä. Hän ei puhu minulle vain sydämellisten, lämpimien, lohduttavien tunteiden kautta. Hän myös varoittaa minua. Tuo kokemus antoi minulle halun kehittää henkilökohtaista suhdettani Pyhään Henkeen, jotta Hän voisi olla kanssani silloin, kun tarvitsen Häntä eniten.

Jumala antaa meille näitä kokemuksia kirkossa innostaakseen meitä luottamaan täysin ja kokonaan Hänen armoonsa, tietoonsa ja totuuteensa, ei ”lihan käsivarteen”. Ja mikä tärkeintä, ne auttavat opastamaan ja opettamaan meille, miten tavoitella Hänen armoaan tietoaan ja totuuttaan.

Kuten presidentti Russell M. Nelson todisti huhtikuun 2018 yleiskonferenssissa:

”Ilmoituksen saamisen etuoikeus on yksi Jumalan suurimmista lahjoista lapsilleen. . . . Voi, on niin paljon enemmän, mitä Isänne taivaassa haluaa teidän tietävän. Vanhin Neal A. Maxwell opetti: ”Niille, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla, on selvää, että Isä ja Poika paljastavat maailmankaikkeuden salaisuuksia!”

2. Se murskaa täydellisyyden myytin

Eräänä päivänä, kun keskustelin vakavasti taivaallisen Isäni kanssa, tuskailin niiden henkilöiden käsitysten ja epätäydellisyyksien takia, jotka kutsuivat itseään Kristuksen opetuslapsiksi. Jumala antoi minulle unohtumattoman vastauksen.

“Jos haluat kaikkien kirkkoni jäsenten olevan täydellisiä ja käyttäytyvän aina kuten Poikani, olisiko sinulla koskaan paikkaa tuossa kirkossa,” Jumala sanoi minulle. ”Sinä et ole täydellinen. Minä tiedän sen. He tietävät sen. Sinä tiedät sen. Jos kaikki ne ihmiset, joiden takia kamppailet ja olet eri mieltä, olisivat niin täydellisiä, kuin sinä haluat heidän olevan, et koskaan kuuluisi joukkoon, eivätkä myöskään ne, jotka tarvitsevat kirkkoani eniten.”

Todistan tuosta totuudesta. Tuona päivänä Jumala näytti minulle, että olin alkanut uskomaan täydellisyyden myyttiin, josta joskus keskustelemme keskenämme. Kerromme itsellemme, että meidän täytyy aina pyrkiä täydellisyyteen, että kirkon jäsenet ovat jotenkin maailman yläpuolella, että olemme erotettuja ja erityisiä. Se antaa ylpeydelle mahdollisuuden livahtaa sisälle, ja lopulta jotenkin ajattelemme, että ”merkilliset ihmiset” tarkoittaa ”parempia ihmisiä”. Mutta tämä kaikki on valhetta. Röyhkeää, puhdasta valhetta. Ja se, mikä tekee siitä valhetta on se, että poistamme yhtälön tärkeimmän osan. Unohdamme, että ainoa syy, miksi voimme pyrkiä täydellisyyttä kohti, ja ainoa tapa, miten voimme nousta maailman yläpuolelle, on erään henkilön ansiota, joka erottaa meidät: Jeesus Kristus. Hän tekee meistä erityisiä ja merkillisiä, emmekä saisi koskaan unohtaa sitä.

Tällainen vaarallinen ja ylimielinen ajattelutapa tuo meille vain harmia, kun keinumme riittämättömyyden tunteiden ja toisten puutteiden näkemisen välillä.

Vanhin Jeffrey R. Holland kuvaili voimallisesti:

“Olkaa siis ystävällisiä inhimillisiä heikkouksia kohdatessanne – niin omianne kuin niiden, joiden kanssa palvelette kirkossa, jota johtavat vapaaehtoiset, kuolevaiset miehet ja naiset. Ainosyntyistä täydellistä Poikaansa lukuun ottamatta Jumala on joutunut aina työskentelemään yksinomaan epätäydellisten ihmisten kanssa. Sen täytyy olla Hänelle tavattoman turhauttavaa, mutta Hän tulee toimeen sen kanssa. Niin tulee meidänkin tulla toimeen. Ja kun te näette epätäydellisyyttä, muistakaa, että vajavuudet eivät liity tämän työn jumalallisuuteen. Kuten eräs erinomainen kirjoittaja on esittänyt, kun ääretöntä täyteyttä vuodatetaan, ei syy ole öljyn, jos jotakin menee hukkaan siitä syystä, että se kaikki ei mahdu äärellisiin astioihin” (”Minä uskon”).

3. Se opettaa meille kärsivällisyyttä

Kärsivällisyys. Se on ominaisuus, jota me kaikki haluamme jäljitellä, mutta visainen asia siinä on se, että meillä kaikilla on tapana ylistää niitä, joilla sitä on, mutta emme ajattele sitä työn määrää ja epämukavuutta, jota sen kehittämiseen vaaditaan. Kukaan ei voi olla täydellisen kärsivällinen ilman että hänen ei olisi täytynyt käsitellä suuttumuksen tunteitaan, koettelemuksiaan, jotka heidän on täytynyt kääntää parhain päin, ystäviä ja perhettä, jotka ovat ärsyttäneet heitä, sydänsuruja, joista heidän on täytynyt parantua, virheitä, joista heidän tulisi oppia ja tietoisista pyrkimyksistä, joihin heidän täytyy paneutua päivittäin.

Me kaikki rukoilemme, että voisimme olla kärsivällisiä, mutta sitten anomme, että meidän ei tarvitsisi käydä läpi oppimisprosessia. Joten seuraavalla kerralla kun kuulet tai näet jonkun sanovan jotakin, joka ei ole niin pyhimysmäistä, kiitä taivaallista isää siitä mahdollisuudesta, jonka Hän on antanut sinulle voidaksesi tehdä työtä kärsivällisyytesi lisäämiseksi.

4. Se antaa mahdollisuuden harjoitella empatiaa ja myötätuntoa

Aivan kuten voimme kehittyä kärsivällisyydessä, voimme myös etsiä tapoja harjoitella empatiaa ja myötätuntoa niitä kohtaan, jotka saattavat turhauttaa meitä. Tai, kuten Jeesus sanoi, voimme etsiä tapoja “rakastaa vihollisiamme, siunata niitä, jotka kiroavat meidät, tehdä hyvää niille, jotka vihaavat meitä ja rukoilla vainoojiemme puolesta” (Matt. 5:44).

Toivon, että olisin ymmärtänyt tätä periaatetta paremmin 16-vuotiaana teininä vaarnakonferenssissa – mutta en ollut vielä käynyt läpi sitä prosessia. Minulla ei ollut tarvittavaa empatiaa, rakkautta eikä myötätuntoa ymmärtääkseni, että vaarnani johtokunnan jäsen oli hieno mies, joka uhrasi perheaikaansa, harrastuksia, uramahdollisuuksia ja enemmän kuin ikinä voin ymmärtää palvellakseen Herraa ja minua. Ehkä hän teki virheen ja erehtyi antamaan henkilökohtaisen mielipiteen livahtaa osaksi oppia, jota hän opetti, mutta hän yritti. Hän oli halukas tekemään virheitä ja kompuroida ja silti puskea eteenpäin Kristuksen opetuslapsena. Mielestäni tämä mies sopii täydellisesti pyhimyksen määritelmään, jota vanhin Dale G. Renlund käytti lainatessaan Nelson Mandelaa: ”Pyhimys on syntinen, joka jatkaa yrittämistä.”

5. Se antaa mahdollisuuden kokemusperäiseen oppimiseen

Me painotamme niin usein opettajien, pyhien kirjoitusten tai profeettojen sanoja, että unohdamme, että taivaallisilla Vanhemmillamme on valtava arsenaali tapoja, joilla opettaa meitä. Temppeleissä He käyttävät symboleja, käsimerkkejä, toistoa, peilikuvia ja monia muita opetusmenetelmiä. Joskus kirkossa taivaalliset Vanhempamme käyttävät kokemuksia, jopa horjuttavia kokemuksia, neuvoakseen meitä. Evankeliumin soveltaminen elämäämme ei ole koskaan niin suoraviivaista kuin ohjekirjoissa, eikä niin selkeän järjestelmällistä kuin valmistetussa puheessa. Elämä on sotkuista. Olosuhteet voivat olla monimutkaisia. Joskus paras tapa oppia on kohdata elämämme täyttävät ongelmat, kysymykset ja tosiasiat. En keksi parempaa tilaisuutta toteuttaa sitä kuin silloin, kun emme ole samaa mieltä jostakin kirkossa kuulemastamme asiasta. Mitä voimme oppia tuosta kokemuksesta? Miten voimme tavoittaa ne ihmiset, jotka ovat saattaneet loukkaantua kommentista? Miten voimme tuoda tahdikkaasti esiin erilaisen näkökulman ja tarjota rajallista tietoamme opettaaksemme toisia? Miten voimme ottaa huomioon toiset paremmin tulevaisuudessa?

Joitakin asioita ei yksinkertaisesti voi oppia tekemättä virheitä – omia tai toisten. Onneksi Jumala sallii joidenkin virheiden tapahtua silloin tällöin kirkossa, jotta voimme jatkaa oppimista.

6. Se auttaa nöyrtymään, jotta voimme nähdä omat virheemme

Käsitysteni ja heikkouksieni julkaiseminen internetissä kaikkien muiden kommentoitavaksi, kritisoitavaksi ja reposteltavaksi on kokemus, jota en toivo kenellekään, mutta samalla se on jotakin, mitä toivon jokaisen käyvän läpi jossain elämänvaiheessa. Ei ole mitään niin nöyryyttävää kuin omien ajatusten jakaminen tarkoituksena osoittaa joka ikinen virheesi.

Mutta se on opettanut minulle, että jokainen ihminen muodostuu rikkaista ja monimuotoisista kokemuksista. Heti kun luulen tietäväni, mistä puhun jonkin aiheen kohdalla, jokin ääni korostuu ja mutkistaa kuvaa osoittaen minulle, missä kohtaa järkeilyni epäonnistuu tai ennakkoasenteeni tulee esille. Kiitos näiden kommentoijien, yritän nyt puhua vain todellisesta, eletystä kokemuksesta (painotan sanaa yritän) – omastani ja toisten kertomasta. En tiedä kaikkea, enkä voi tietää kaikkea edes sellaisesta aiheesta, jota olen opiskellut vuosien ajan. Vain Jumala tietää.

Tuollainen nettikeskustelu on hyvin samankaltainen, kuin kokemuksemme seurakunnissamme ja seurakuntakeskuksissamme. Olemme maailmanlaajuinen kirkko, jossa on erilaisia, moninaisia ääniä, jotka lisäävät aina rikkautta keskusteluihimme – ja osoittavat sokeat pisteemme, heikkoutemme ja virheemme. Tämän takia voimme kaikki pyrkiä kuuntelemaan toisiamme enemmän kuin pyrimme saarnaamaan toisillemme. Voimme pyrkiä puhumaan näkemästämme, tuntemastamme, elämästämme ja kokemuksen kautta todeksi tietämästämme ja luopua paineista esiintyä asiantuntijana aiheessa kuin aiheessa. Voimme pyrkiä elämään nöyryydessä, antaa anteeksi toisten virheet, kuten toivomme heidän antavan anteeksi meidän virheemme.

7. Se auttaa meitä näkemään sovituksen toiminnassa ja hyödyntämään sitä enemmän elämässämme

Mikään näistä – täydellisyys, kärsivällisyys, empatia, ilmoitus, oppiminen, nöyryys, edes kirkko – ei olisi mahdollinen ilman Vapahtajaamme. Jokaisen kirkossa kohtaamamme vaikean kokemuksen myötä voimme löytää uuden ja kauniin näkökulman Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja Jumalan äärettömästä rakkaudesta. Hän voi auttaa meitä antamaan anteeksi suuria loukkauksia. Hän voi auttaa meitä pääsemään eroon ärsytyksistä ja turhautumisista. Hän voi opettaa meille, mitä totuus on ja kuinka voimme todistaa siitä. Hän voi tehdä heikkouksistamme vahvuuksia. Hän voi tehdä kaiken mahdolliseksi, mutta aina emme tiedä noiden mahdollisuuksien syvyyttä, laajuutta ja suuruutta ennen kuin meidän on pakko painiskella ymmärtääksemme, ja venyä mukavuusalueemme ulkopuolelle.

Vanhin David A. Bednar todistaa:

“Vapahtaja on kärsinyt paitsi meidän heikkouksiemme vuoksi niin myös sen eriarvoisuuden, epäoikeudenmukaisuuden, niiden kipujen, tuskan ja emotionaalisten ongelmien vuoksi, jotka niin usein meitä vaivaavat. Te tai minä emme koskaan kuolevaisuuden taipaleellamme tule kokemaan mitään fyysistä kipua, mitään sielun tuskaa, mitään hengen kärsimystä, mitään vaivaa tai heikkoutta, jota Vapahtaja ei olisi ensin kokenut. Me saatamme hetken heikkoudessa huudahtaa: ”Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei tiedä.” Kukaan ihminen ei kenties tiedäkään. Mutta Jumalan Poika tietää ja ymmärtää täysin, koska Hän tunsi ja kantoi kuormamme paljon ennen meitä. Ja koska Hän maksoi äärimmäisen hinnan ja kantoi tuon kuorman, Hänellä on täydellistä myötätuntoa ja Hän voi ojentaa meille armon käsivartensa niin monissa elämämme vaiheissa. Hän voi kurkottaa puoleemme, koskettaa elämäämme, auttaa – kirjaimellisesti juosta luoksemme – ja vahvistaa meitä olemaan enemmän kuin koskaan voisimme olla ja auttaa meitä tekemään sellaista, mihin emme ikinä pystyisi luottaessamme vain omaan voimaamme” (”Sovitus ja kuolevaisuuden taival”).

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “You Can’t Believe Everything You Hear at Church + Why That’s a Good Thing”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company