Neuvoja yksinhuoltajavanhemmille – vanhemmalta, joka tietää

Avioero on syvältä.

Voi, kun olisi olemassa joku, joka olisi käynyt läpi saman kuin me ja joka voisi puhua meille suoraan ja sanoa täsmälleen sen, mitä meidän pitää kuulla:

Että avioero on syvältä, mutta sitä tapahtuu.

Sitä tapahtuu vannoutuneille mormoneille ja vannoutuneille vanhemmille. Sitä tapahtuu epäröiville ja vanhurskaille, nuorille ja vanhoille, vähän aikaa aviossa olleille ja pitkän aikaa aviossa olleille. Sitä tapahtuu, koska meillä on vapaa tahto, houkutuksia ja ELÄMÄ.

Sitä tapahtuu, ja ikävä kyllä, sitä tulee tapahtumaan jatkossakin.

Miksi siitä ei sitten puhuta? Miksi emme huomioi, että niin monet veljistämme ja sisaristamme kohtaavat tuon esteen elämässään?

Tämä on kaikille niille yksinhuoltajavanhemmille, jotka ovat koskaan surreet seuraavia asioita:

Miksi olen yksin?

Miksi en tunne itseäni haluttavaksi?

Miten selviän itsekseni – minusta ei ole siihen.

Lapseni menevät aivan sekaisin – se ei ole reilua heitä kohtaan.

Tämä on liian vaikeaa.

Tunnenko enää koskaan olevani kunnossa?

Epäonnistuin.

Tämän elämän eläminen on sopeutumista. Ota päivä kerrallaan. Etukäteen suunnitteleminen ei tunnu enää tarkoituksenmukaiselta, koska tiedät nyt, miten arvaamatonta elämä todella on.

Toivon, että minulle olisi kerrottu seuraavat asiat:

Täytä verkostosi sellaisilla henkilöillä, jotka rakastavat ja tukevat sinua. Sinun täytyy päästää irti kaikista myrkyttävistä ihmissuhteista, joista olet tähän asti pitänyt kiinni. Sinulla ei ole enää aikaa tai energiaa niihin, ja jos olet epävarma, avioeroosi liittyvä juorumylly määrittelee pian, pysyvätkö he ystäväpiirissäsi vai eivät.

Muistan, kun kuusi vuotta sitten hammasta purren soitin sisaruksilleni kertoakseni erostani. Minulla on kuusi sisarusta. Aloitin vanhimmasta ja jatkoin ikäjärjestyksessä nuorimpaan: ”Robyn, eroan miehestäni.” Nuo kaksi sanaa raapivat kurkkuani ja hukuttivat simäni kyyneliin. ”Olen ihan kunnossa” -mantra, jota toistin yhä uudelleen mielessäni haluten uskoa sen, kuulosti harjoitellulta ja teeskennellyltä. Enää viisi puhelua jäljellä.

Sain osakseni heidän tinkimättömän rakkautensa ja tukensa, sekä heidän rukouksensa ja rauhoittelunsa. Nämä olivat minun ihmisiäni, niitä, joita tarvitsin eniten elämässäni, niitä, joita ei koskaan voitaisi ottaa minulta pois. Todelliset ystäväni olivat rinnallani, enkä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja eristäytyneeksi. Enkä niin erilaiseksi.

Tulet olemaan vaivaantunut, tunnet syyllisyyttä ja sinua nöyryytetään, mutta älä KOSKAAN ole häpeissäsi. Luulin, että sunnuntai uudessa seurakunnassani olisi helppo. He eivät tunteneet minua eivätkä tarinaani. Kävelin poikani kanssa sisälle viime hetkellä ja istuimme taaimmaiseen penkkiriviin. Vasta apuyhdistyksen alkaessa eräs ihana sisar esitteli itsensä minulle ja kysyi niin, että kaikki huoneessa olijat kuulivat: ”Onko miehesi täällä?”

Hymyilin, vastasin kieltävästi, odotin hetken ja kävelin rauhallisesti ulos huoneesta. Tämä sisar aavisti, että jokin oli vialla ja seurasi minua käytävään. Seuraavan tunnin ajan itkin hänen käsivarsillaan samalla, kun hän pyysi anteeksi yhä uudelleen. Hän tiesi täsmälleen, miltä minusta tuntui. Hänkin oli eronnut. Hän oli mennyt uudelleen naimisiin, mutta hän tiesi silti. Ja se oli kaikki mitä tarvitsin, että joku vain ymmärtäisi.

Tulet tuntemaan paljon ristiriitaisia tunteita, useimmiten samanaikaisesti. Mitä useammin kerrot ihmisille asiasta, sitä turtuneemmaksi tulet. Todellisessa maailmassa sen kertominen ystäville ja lastesi opettajille on noloa. Kirkossa sen myöntäminen on nöyryyttävää. Todellisessa maailmassa se on normi; se ei hetkauta ketään, mutta kirkossa, missä perhejulistus on leimattu jokaiseen sopukkaan, tunnet itsesi vitsiksi. Se menee ohi.

Lopeta itsesi vertaileminen muihin. On helppoa katsella aviopareja ympärilläsi ja miettiä, miten monet heistä ovat onnellisesti naimisissa, miten monet heistä onnistuvat aviopuoliso- ja vanhemmuusasioissa. Miksi näyttää siltä, että sinä olet ainoa, joka epäonnistui? Älä. Älä vain tee sitä. Se ei ole reilua sinua eikä myöskään heitä kohtaan.

Pidä Pyhä Henki kodissasi. Tämä on sinun turvaköytesi, yhteytesi Jumalaan. Pitäkää perherukoukset säännöllisesti aina, kun lapsesi ovat luonasi. Käykää aina kirkossa, vaikka se saattaakin mielestäsi olla vaikeaa sinulle itsellesi ja pienokaisillesi. Perheilta voidaan pitää minä iltana hyvänsä; valitkaa päivä, joka sopii jokaiselle ja pian siitä tulee jotakin, mitä he odottavat joka viikko.

Varmista, että pappeuden valtuus on käytettävissä perheessäsi; pidä kotiopettajat ja kotikäyntiopettajat lähelläsi. Jos lapsillasi on kysymyksiä, etsikää vastauksia yhdessä rukoilemalla, tutkimalla pyhiä kirjoituksia ja muita kirkon materiaaleja internetissä. Sinun uskosi ja todistuksesi tyynnyttävät lapsiasi, kun epävarmuus alkaa hiipiä sisään.

Huolehdi siitä, että kotonanne nauretaan. On helppoa yrittää hyvittää asioita lahjoilla, uusimmalla elektroniikalla ja sanomalla ”kyllä” useammin kuin on hyväksi. Sinun ei pidä täyttää tyhjyyttä tavaroilla, vaan rakkaudella ja antamalla aikaasi. Naurulla, hupsuttelulla, leikkimällä ja tanssimalla. Ne ovat hetkiä, jotka parantavat syvimpiäkin haavoja.

Älä ryntää uuteen suhteeseen lievittääksesi yksinäisyyttäsi. Ota selvää siitä, kuka olet, mihin pystyt ja mitä ansaitset. Käytä aikaa oppiaksesi tuntemaan lapsesi tässä uudessa ympäristössä. Avioero paljastaa uudenlaisia tarpeita, ja lapsesi ilmaisevat itseään eri tavoilla. Kuuntele, opi, rakasta. Myös lastesi täytyy sopeutua sinuun ja uuteen tehtävääsi yksinhuoltajana. Uusi perheenjäsen silloin, kun aika ei ole oikea, tekee asiat vain monimutkaisemmiksi. Kyllä, kaipaat kumppanuutta – mutta jos se ei ole oikein, se ei ole sen arvoista.

Neuvonta on mahtavaa! En ymmärrä sitä kielteistä mielleyhtymää, että jos tarvitset neuvojaa, olet heikko. Yksinhuoltajana se tarkoittaa, että saat olla äänessä kokonaisen tunnin, pelkästään sinä. Ainoat valitukset tulevat sinulta ja niitä kuuntelee kokenut kuuntelija. Ystäväsi ja perheesi ovat mahtavia, mutta he voivat käsitellä vain rajatun määrän asioita, eikä ole reilua kaataa KAIKKEA heidän niskaansa. Ja jos ollaan rehellisiä: on paljon asioita, joista et halua heidän tietävän. Etsi hyvä neuvoja, jonka kanssa tunnet olosi mukavaksi ja kuuntele hänen asiantuntemustaan.

Et ole yksin. Kun rukoilet, itket, pyydät ja anelet, muista, että taivaallinen Isä tuntee sinut ja tietää tarpeesi. Hän lähettää avuksesi ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua. Hän ohjaa sinua käyttämään oikeita apukeinoja, jotta voit auttaa lapsiasi paremmin. Saat todistaa jokapäiväisiä ihmeitä osoituksena Hänen rakkaudestaan sinua kohtaan, vaikka ne olisivat pieniä ja melkein huomaamattomia. Käytä aikaa huomataksesi yksinkertaiset ilonaiheet: hiljaiset aamut, vaahtokarkit kaakaossasi ja Netflix. Lue usein patriarkallista siunaustasi; sen merkitys muuttuu kohdallasi ja tulet hämmästymään, miten osuvasti se sopii uusiin olosuhteisiisi.

Et koskaan lakkaa olemasta Jumalan lapsi, joten pidä pääsi pystyssä! Selviät siitä.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Megan Ann Steyskal ja se on julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.