Luonnollisestikin me kaikki haluamme toiveidemme ja unelmiemme käyvän toteen. Me vilpittömästi haluamme päästä tavoitteisiimme ja saavuttaa suurimmat toiveemme. Joskus, kun näemme jonkun saavuttavan tuon huuman heidän ollessaan lempeitä, nöyriä ja sen arvoisia, se sekä innoittaa että koskettaa meitä.

Se voi olla suurenmoinen hetki, joka voi muuttaa niin teidän kuin muidenkin elämän.

Mutta elämme vajavaisessa maailmassa ja kohtaamme esteitä, jotka vaikuttavat salpaavan hengityksemme ja tuhoavan kaikki mahdollisuudet saavuttaa toiveemme ja unelmamme. Joissakin tapauksissa kohtaamme esteitä, jotka hyvinkin nopeasti vievät keskittymisemme tavoitteistamme muualle. Ja sen sijaan, että odottaisimme keikkuen tuolin reunalla tilaisuutta hypätä eteemme aukeavan mahdollisuuden kyytiin, me vetäydymme syrjään ja epäilemme mahdollisuuksiamme. Kenties meidän täytyy käsitellä muita tunteita, jotka kylvävät epäilystä, pelkoa ja muita reaktioita mieliimme ja sydämiimme.

Ajatuksia, kuten ”en pysty tähän” tai ”hyviä asioita ei koskaan tapahdu minun kaltaisilleni ihmisille”, lausuu ääneen aivan liian usein juuri teidän ja minun kaltaiset tavalliset ihmiset; erityisesti sellaiset, jotka elävät vastustusten ja vaikeuksien myllerryksessä. Mutta Jumala ei lähettänyt meitä maan päälle epäonnistumaan. Hän valmisti suunnitelman ja tarkoituksen, joka mahdollistaa kaikkien miesten ja naisten saavuttaa potentiaalinsa. Ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ansiosta, kaikki rakkaimmatkin unelmamme voivat käydä toteen.

Elämän haasteiden yrittäessä lannistaa meidät ja ottaa ylivallan meistä, meidän täytyy muistaa, kuka on meidän puolellamme. Myrskyn keskellä, kun taistelu jyllää ympärillämme, me emme ole yksin. Miehistömme on tiimi ja sen kapteenina toimii ylivertainen Luoja itse ja olemme kaikki samalla puolella. Voittomme on taattu, jos asetumme samaan linjaan Kuninkaan kanssa. Roolimallimme ilmentävät jumalallisia luonteenpiirteitä ja me opimme tuntemaan ja arvostamaan Häntä paremmin joka päivä, sillä hyvät johtajat opastavat ja opettavat meitä hänen todellisesta luonteestaan.

Poikani ollessa vielä pieni poikanen, hän oppi soittamaan pianoa – hänen äitinsä sinnikkyyden ansiosta. Myöhemmin hän kiinnostui lyömäsoittimista ja loisti rumpujen takana. Yläasteella hän oppi soittamaan kitaraa. Hän käytti lahjaansa useiden laulujen tekemiseen. Hänen ajatuksia herättävät sanoituksensa ja tarttuvat sävelmänsä edelleenkin ilostuttavat kotiamme hauskuudella ja harmonialla. Olen ällistynyt hänen lahjakkuudestaan.

Hän vei tämän intohimon musiikkiin mukanaan lukioon ja muutkin huomasivat hänen kykynsä. Keikat, joilla hän soitti, antoivat hänelle mahdollisuuden toteuttaa intohimoaan ja pitää hauskaa niin tehdessään. Hänen jakaessaan musiikkiaan perheelleen, hänen isoisänsä pyysi aina saada sanat paperilla, jotta hänkin pystyi seuraamaan mukana säkeistöjen ja kertosäkeistöjen edetessä. Luulen sanojen tehneen lauluista entistäkin parempia ja isoisä ei halunnut ymmärtää väärin niistä yhtäkään.

Seuraavana on muutamia ajatuksia teistä ja teidän potentiaalistanne vaikuttaa toisten ihmisten elämään:

”Teidän annettiin odottaa ja sitten lähetettiin tänne maan päälle tänä aikana erityistä tarkoitusta varten. Ei vain joitain teistä, vaan kaikki teistä. Jokaiselle teistä on varattu jotain tehtävää, jota kukaan muu ei voi tehdä yhtä hyvin kuin te. Jos ette valmistaudu tekemään niitä, ne jäävät tekemättä. Jos annatte Hänen, todistan, että taivaallinen Isämme kävelee kanssanne läpi tämän elämän matkan ja innoittaa teitä tietämään tuon erityisen tarkoituksenne täällä.” (Your Life Has a Purpose, H. Burke Peterson, New Era 05/1979)

Tämä on vain alkua. Olen täysin vakuuttunut, ettette tiedosta, kuinka mahtavia olette.

Mitä me tarvitsemme juuri nyt, on kirkon historian hienoin sukupolvi nuoria aikuisia. Tarvitsemme koko sydämenne ja sielunne. Tarvitsemme energisiä, ajattelevia, intohimoisia nuoria aikuisia, jotka osaavat kuunnella Pyhän Hengen kuiskauksia ja vastata niihin päivittäisen elämän haasteiden tuoksinassa ja kohdatessaan houkutuksia olla nuoria, nykyaikainen myöhempien aikojen pyhä.

Toisin sanoen, on aika nostaa rimaa – ei ainoastaan lähetyssaarnaajille, vaan kaikille palanneille lähetyssaarnaajille ja teidän koko sukupolvellenne.

Elän maailmassa

Joka muuttuu taukoamatta

Rajat hämärtyy

Oikean ja väärän välillä

Myrskyn keskellä

Taistelu jyllää

Mutta tiedän jo

Kummalla puolella olen

 

Taistelen Kuninkaani puolesta

Sillä hän taistelee puolestani

 

Kertosäe:

Haluan olla…

Vankka kuin vuori

Ulottuen taivaisiin

Vahva kuin linnake

Varma kuin yö

Haluan olla…

Suora kuin nuoli

Syvä kuin meri

Niin Hän eli

Niin olen minäkin

 

Seuraten Yhtä

Joka johtaa eteenpäin

Hänen rinnallaan

Minne Hän meneekään

Juosten auttamaan

Haavoittuneita

Nostaen heidät maasta

Ja kantaen kotiin

 

Hän on antanut kaiken

Annan Hänelle kaikkeni

 

Artikkelin on kirjoittanut Walter Penning ja se on alun perin julkaistu LDS Blogs -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.