Rakkaat veljet ja sisaret,
Sanoisin, että olen perus mormonipoika ja sovin aika hyvin muottiin täällä Provossa. Synnyin nuhteettomille vanhemmille, jotka ovat pioneerien jälkeläisiä ja jotka opettivat lapsilleen evankeliumia kaikessa puhtaudessaan koko elämämme ajan. Kun vartuin, myös todistukseni kehittyi. Olen toiminut pappeustehtävässäni kelvollisena. Suoritin Usko Jumalaan -ohjelman, sitten partion ja sitten Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelman. Pelasin lukion edustusjoukkueessa, valmistuin luokkani parhaana ja sain täyden stipendin BYU:hun (Brighan Youngin yliopisto Provossa, Utahissa), missä olen mukana kuorolaulu-ohjelmassa. Olen palvellut kunniakkaasti kokoaikaisessa lähetystyössä ja olen indeksoinut kirjaimellisesti tuhansia asiakirjoja ja löytänyt satoja esi-isieni nimiä, joiden puolesta teen työtä temppelissä joka viikko. Tärkein osa identiteettiäni on se, että uskon lujasti Jeesuksen Kristuksen jumaluuteen ja Hänen palautetun evankeliuminsa totuuteen.
Ja olen kiinnostunut miehistä.
Toivon, että tämä viimeisin yksityiskohta ei muuttanut käsitystäsi minusta, mutta jos niin tapahtui, ehkä meidän pitäisi miettiä miksi.
Olen huomannut, että kun avoimesti homoseksuaalinen kirkon jäsen seisoo korokkeella, taustalla vallitsee tyytymättömyys, aivan kuin yksilön täytyisi käyttäytyä tunteitaan kohtaan sopimattomalla tavalla. Ehkä yleistän tätä omalta osaltani, mutta olen huomannut sellaisen ajatuskuvion. Lisäksi sopiva annos myrkyllistä maskuliinisuutta tekee meistä hyviä vitsien kohteita.
Toivon, että heteroseksuaaliset jäsenet huomaisivat, miten vaikeaa meidän on pysyä kirkossa. Tunnen itse olevani ristitulessa maailman voimien ja kirkon jäsenten välissä, mikä on vähintäänkin tuskallista. Minua pidetään petturina valtavirran LGBTQ-yhteisössä, koska olen tehnyt valinnan olla toimimatta tunteideni mukaan moraalisista syistä, enkä näytä sopivan helposti joukkoon kirkossa, koska viehtymys samaan sukupuoleen esitetään niin usein kielteisessä valossa.
Kerroin asiasta vanhemmilleni vuotta ennen lähetystyöhön lähtemistäni, koska en tiennyt, voisiko homoseksuaalinen edes palvella lähetystyössä; olin saanut kirkon jäseniltä sellaisen vaikutelman, että se olisi moraalitonta ja vaarallista. Mutta minut otettiin vastaan rakkauden ilmapiirissä. Vanhempani, piispani, lähetyspresidenttini ja jokainen, jolle kerroin asiasta, tukivat minua. Kun löysin jalansijani, aloin etsiä muita homoseksuaalisia kirkon jäseniä ja löysin uskomattoman tukiverkoston. Aloitin blogin kirjoittamisen (thegayrm.blogspot.com) jakaakseni kokemuksiani ja todistukseni Jeesuksesta Kristuksesta. Olen antanut haastattelun The Salt Lake Tribune -lehteen puolustaakseni BUY:ta, missä professorini ja opiskelutoverini ovat olleet niin rakastavia kertoessani kokemuksistani heille.
Ette kuule minun näkökantaani usein, koska useimmat homoseksuaaliset äänet tässä iässä ovat äänekkäitä ja ylpeitä, kun taas minun kaltaisillani on tapana pysyä itsekseen. Toivottavasti niin ei tule aina olemaan. Kirkossa on tuhansia minun kaltaisiani jäseniä, jotka ponnistelevat pyhittääkseen sydämensä Herralle. Sama käsky koskee myös heteroseksuaalisia jäseniä.
Saattaa olla helppoa tuntea itsensä syrjäytetyksi tai epätoivotuksi kulttuurissa, jossa perinteinen avioliitto on vanhurskaan menestyksen huippu. Oletan, että monet kirkon homoseksuaaliset jäsenet eivät huomaa niitä erityisiä lahjoja, joita he tuovat mukanaan siihen kulttuuriin, josta he tuntevat olevansa eristettyjä.
Kristuksen seuraajat, jotka tuntevat viehtymystä samaan sukupuoleen, pakotetaan tekemään valinta, josta useimmat kirkon jäsenet eivät ole tietoisia. Heidän täytyy valita romanttiset suhteet tai suhde Vapahtajaan. Tämän takia ne, jotka valitsevat Kristuksen, pyhittäytyvät antamalla sydämensä Herralle. Samalla kun monet naimattomat kirkon jäsenet tuntevat, että heidän johtajansa kritisoivat heitä siitä, että he eivät käy tarpeeksi treffeillä tai että he eivät ole rohkeita avioliiton tavoittelussaan, homoseksuaalisten kirkon jäsenten täytyy käyttää kaikki energiansa siihen, että he eivät rakastuisi tai vaalisi ajatuksia romanttisista suhteista.
Onko se reilu kamppailu? Ehkä ei. Mutta jokainen henkilö täällä maan päällä, Job ja Vapahtaja mukaan luettuina, kokee epäreiluja asioita. Kun mietin sitä, miten epäreiluja omat vaikeuteni ovat muiden vaikeuksiin verrattuna, muistutan itseäni Kristuksen kärsimyksestä ristillä ja taakkani tuntuu paljon kevyemmältä. Me kaikki elämme langenneessa maailmassa, joten vaikka onkin tuskallista nähdä niin monien ympärilläni toteuttavan mahdollisuuksiaan nauttien romantiikasta, sen vain täytyy olla niin. Minulle on todella vaikeaa nähdä, miten LGBTQ-veljeni ja -sisareni jättävät evankeliumin. Ymmärrän kuitenkin heidän päätöksensä, koska osa omasta sydämestäni kaipaa syvempiä yhteyksiä miesten kanssa. Kun näen miehiä, jotka kuhertelevat tyttöjen kanssa BYU:n kampuksella, mietin, ymmärtävätkö he miten onnekkaita he ovat.
Haluan heteroseksuaalisten kirkon jäsenten tietävän, että LGBTQ-mormoneja on paljon enemmän kuin voisi olettaa. Heitä on ollut joitakin jokaisessa seurakunnassa, jossa olen koskaan käynyt. Me istumme vieressänne luokissa ja kuuntelemme teidän oppituntejanne ikuisesta avioliitosta pyhäkoulussa. Me olemme veljiänne ja sisarianne, ja kun Jumalan työ menee eteenpäin rohkeasti, ylevästi ja riippumattomasti, meillä on erityinen työ tehtävänä Jumalan valtakunnan rakentamisessa.
Kirkko on jumalallisen totta. Kristus elää ja rakastaa meitä. Meidän kaikkien täytyy pyrkiä pitämään käskyt, koska ketään ei voida korottaa ilman Messiaan pelastavaa armoa. Kukaan ei voi elää valheessa ollessaan uskollinen Hänelle. Herra tietää LGBTQ -jäsenten ponnistelut ja kunnioittaa heidän uhraustaan evankeliumin vuoksi. Toivon, että kulttuurimme muuttuisi ja tekisi samoin.
– Tristan
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Jonathan Decker ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”A Powerful Letter to Mormons from a Gay Member of the Church: ”We Are Your Brothers and Sisters””.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
