Olen viime aikoina huomannut seuraavanlaisia julkaisuja sosiaalisessa mediassa: ”En pääse päättäjäistanssiaisiin, mutta tiedän, että en saisi valittaa…” tai ”Meillä oli erityinen matka suunniteltuna, mutta se peruuntui, mutta onnekseni asiat eivät ole pahemmin…” tai ”Olen pahoillani siitä, että emme voi pitää isompia hautajaisia isälleni, mutta olen iloinen, että äitini on yhä elossa.”
Kaikissa näissä julkaisuissa henkilö osoittaa jotain tällä hetkellä kokemaansa surua, mutta työntää sen syrjään toteamalla, että asiat voisivat olla huonommin. Tämä on toisinaan erittäin terve tunneperäinen strategia, mutta nyt haluan keskittyä toiseen terveeseen tunneperäiseen strategiaan:
On hyväksyttävää olla surullinen.
Jos ystäväsi kertoisi sinulle arasti joistakin asioista, joita hän katuu, käskisitkö häntä lopettamaan marinansa? Et tietenkään. Melko varmasti kuuntelisit häntä ja osoittaisit myötätuntoa häntä kohtaan. Kohteletko itseäsi näin hyvin? Voimme antaa itsellemme aikaa murehtia menetettyjä mahdollisuuksiamme.
On hyväksyttävää olla surullinen siitä, että et pääse päättäjäistanssiaisiin, koulun päättäjäisiin, jota varten olet tehnyt työtä vuosia, tai että sinut on lomautettu työstäsi.
On hyväksyttävää tuntea menetyksen tunnetta, kun lapsuudestasi asti suunnittelemasi temppeliavioliitto ei ole mahdollinen, vaikka olet lopulta löytänyt unelmiesi puolison.
On hyväksyttävää tuntea turhautumista, koska nuorin lapsesi oli juuri aloittanut koulun (ja olit niin iloinen!), mutta nyt kaikki lapsesi ovat kotona vuorokauden ympäri tehden vaikeammaksi sinulle saavuttaa joitakin henkilökohtaisia tavoitteita, joista olit innoissasi.
On hyväksyttävää olla suunniltasi siitä, että et ole nähnyt ensimmäistä lapsenlastasi, joka syntyi vähän aikaa sitten.
Huomaa tämä kaava pyhistä kirjoituksista:
Hagar itki (1. Moos. 21:16)
Abis tuli “tavattoman murheelliseksi, aina kyyneliin asti” (Alma 19:28)
Israelilaiset itkivät (5. Moos. 34:8)
“Taivaat itkevät ja vuodattavat kyyneleitään kuin sade vuorilla” (KH Moos. 7:28)
Pietari itki (Mark. 14:72)
Nefin vaimo kyynelehti (1 Nefi 18:19)
Mosian kansa “vuodatti monia murheen kyyneliä” (Mosiah 25:9)
Jeesus itki (Joh. 11:35)
Luetteloon voitaisiin lisätä monia muita esimerkkejä, mutta ehkä nämä riittävät tekemään asian selväksi – on hyväksyttävää olla surullinen. Se on usein tärkeä osa paranemisprosessia. Itseasiassa, Jeesus sanoi: ”Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa” (Luuk. 6:21).
On vaikeaa siirtyä eteenpäin, ennen kuin olet todella hyväksynyt kokemasi tuskan. Sinun ei tarvitse työntää sitä syrjään tänään ja näyttää urheaa naamaa. Kun annat itsellesi aikaa kuunnella ja surra itseksesi sekä ystäviesi kanssa, ajan myötä huomaat olevasi valmis siirtymään eteenpäin. Mutta tänään, on hyväksyttävää olla surullinen.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “John Hilton III: It’s Okay to Feel Sad”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
