Tämä on artikkeliparin toinen osa. Ensimmäisen osan voit lukea täältä.
David O. McKay toimi kirkon presidenttinä vuosina 1951-1970.
Johtavat veljet saavat ilmoitusta Herralta
Johtavat veljet saavat jatkuvaa ilmoitusta Herralta. Esimerkiksi, puhuessaan presidentti David O. McKaysta vanhin Spencer W. Kimball sanoi:
”Hän on profeetta. Hän ei vain istu profeetan tuolilla, hän ei vain kanna profeetan titteliä, Hän on todellinen profeetta, ja hän on 15 vuoden johtajuutensa aikana saanut enemmän ilmoitusta kuin Oppi ja liitot -kirja pitää sisällään. Voisin käyttää kaiken aikani kertoakseni teille näistä ilmoituksista – uusista temppeleistä, kutsutuista ihmisistä, valituista apostoleista, uusien suurenmoisten liikkeiden perustamisesta, suurenmoisista aikakausista, suurenmoisista haasteista. Ne ovat kaikki tulosta ilmoituksesta. … Haluan teidän tietävän, että hän on profeetta. Teillä ei ole tarvetta kyseenalaistaa sitä. En tiedä kuka hänen seuraajansa tulee olemaan, mutta onpa hän kuka hyvänsä, hän tulee olemaan suurenmoinen profeetta eikä teidän tarvitse koskaan murehtia.”
Puhuessaan ilmoituksen hengestä kirkossa presidentti James E. Faust sanoi: ”Voin todistaa, että jatkuvan ilmoituksen prosessi kirkossamme on todellakin jatkuvaa, päivittäistä.” Ja vanhin Dallin H. Oaks kertoi: ”Näkyjä todella tapahtuu. Kuulemme ääniä verhon tuolta puolen, tiedän tämän.” Hän selitti, että usein ihmiset, jotka ovat kokeneet vastaavanlaista, ”harvoin puhuvat siitä julkisesti, sillä meitä on ohjeistettu olemaan tekemättä niin”. Hän selittää tarkemmin, että useimmiten ilmoitus ei ole aivan niin dramaattista vaan se kuiskaa vienolla ja hiljaisella äänellä. Hän lisäsi: ”Tämänkaltaiset tutut, ja jopa päivittäiset, ilmoituksen kokemukset ohjaavat minua Herran työssä, niiden totuudellisuudesta todistan.”
Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut:
”Jokaisen tuntemani profeetan ja apostolin elämässä on näkynyt hyvin voimallisesti Jumalan innoitus. Presidentteinä toimineet ovat olleet hyvinkin todellisia profeettoja. Olen henkilökohtaisesti saanut todistaa ilmoituksen hengen lepäävän heidän yllään. … Joka torstai, kun olemme kotona, Ensimmäinen presidenttikunta ja Kahdentoista apostolin koorumi tapaavat temppelissä, noissa pyhissä ja pyhitetyissä huoneissa, ja rukoilemme yhdessä ja keskustelemme asioista yhdessä ja ilmoituksen henki lepää läsnäolijoiden yllä. Tiedän sen. Olen nähnyt sen.”
Presidentti Spencer W. Kimball kertoi omasta kokemuksestaan profeettana seuraavasti:
”Sanon tämän vilpittömällä nöyryydellä, mutta myös sielussani palavan todistuksen voimalla: yhteydenpitolinja on säilynyt katkeamattomana palautuksen profeetasta oman aikamme profeettaan, valtuus on jatkuvaa ja yhtäjaksoista sekä valo, kirkas ja läpäisevä, jatkaa loistamistaan. Herran ääni on jatkuva sävel ja jylisevä vetoomus … Herra epäilyksettä kutsuu profeettoja tänä päivänä ja paljastaa heille salaisuutensa kuten Hän teki eilen, Hän tekee tänään ja tulee tekemään huomispäivänä: niin se on.”
Puhuessaan kirkon presidenttinä, Harold B. Lee sanoi vastaavasti: ”Jaan kanssanne vakaan todistukseni siitä totuudesta, että Herra on taivaissaan. … Kysytte milloin Herra antoi viimeisen ilmoituksensa tälle kirkolle. Herra antaa ilmoitusta päivittäin ja te tulette todistamaan siitä, te tulette katsomaan taaksepäin tähän aikakauteen ja näkemään joitain niistä suurenmoisista ilmoituksista, joita Herra on aikananne antanut.”
Boyd K. Packer tiivistää: ”Ilmoituksen saaminen jatkuu tänäkin päivänä. Hengen kehotukset, unet, näyt, vierailut ja enkelten palvelu kaikki jatkuu tänäkin päivänä. Ja Pyhän Hengen vieno kuiskaus on ”lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105).
Ensimmäisellä presidenttikunnalla on kirkon korkein käskyvalta
Kirkon pyhät kirjoitukset ovat sen opillinen perusta. Muutkin kirkon yleisissä johtotehtävissä toimivat henkilöt toki esittävät ilmoituksia säännöllisesti. Se on heidän palvelutyönsä luonne ja nämä ilmoitukset tulevat monin eri tavoin.
Korkeinta käskyvaltaa kantavat lausunnot ja ohjeistus tulevat kuitenkin suoraan Ensimmäiseltä presidenttikunnalta, mukaan lukien Kahdentoista apostolin koorumin kanssa yhdessä annetut. Joseph Smith on sanonut:
”Presidentit tai presidenttikunta ovat kirkon johdossa: Jumalan aivoitukset ja tahdon kirkkoaan kohtaan ilmentävät ilmoitukset tulevat presidenttikunnan kautta. Tämä on taivaallinen järjestys sekä tämän pappeuden voima ja etuoikeus.
Samanhenkisesti presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut:
”Yksittäinen henkilö voi poiketa polulta tai omata näkemyksiä ja antaa neuvoja, jotka poikkeavat Herran tarkoituksista. Mutta Ensimmäisen presidenttikunnan ääni sekä valtakunnan avaimia hallussaan pitävien yhtenäinen ääni tulevat aina ohjaamaan pyhiä ja maailmaa noilla poluilla sinne, missä Herra haluaa heidän olevan.”
On tavanomaista puhua ”profeetan seuraamisesta”, mutta se on verbaalinen oikotie. Todellisuudessa korkein käskyvalta on koko Ensimmäisellä presidenttikunnalla. Oppi ja liitot -kirjassa meille kerrotaan selvästi, että ”jokainen päätös, jonka mikä tahansa näistä koorumeista (myös Ensimmäinen presidenttikunta) tekee, täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä; toisin sanoen jokaisen jäsenen kussakin koorumissa täytyy olla yhtä mieltä sen päätöksistä. … ellei näin ole, heidän päätöksillään ei ole oikeutta samoihin siunauksiin kuin kolmen presidentin koorumin päätöksillä oli muinoin (OL 107:27, 29).
Vanhin Boyd K. Packer painotti tätä kohtaa, erityisesti rinnastettaessa profeetan antamaa lausuntoa hänen toimiessaan yksin, lausuntoihin samasta aiheesta, jotka on antanut Ensimmäinen presidenttikunta yhdessä. Sama periaate toimii Dieter F. Uchtdorfin huomiossa siitä, että ”on ollut aikoja, jolloin jäsenet tai kirkon johtajat ovat yksinkertaisesti tehneet virheitä. On saatettu sanoa tai tehdä asioita, jotka eivät ole sopusoinnussa arvojemme, periaatteidemme tai oppiemme kanssa.” Eräässä tapauksessa vanhin Packer selitti jossain määrin yksityiskohtaisesti, kuinka Ensimmäinen presidenttikunta ja Kahdentoista apostolin koorumi toimivat yhdessä ja sanoi: ”Niin me toimimme – yhteen kokoontuneena neuvostona. … Minulla on syvä, jopa pyhä, kunnioitus neuvostoja kohtaan; niissä innoitus on ilmiselvää. Jos koskaan on toimittu toisin, ongelmat ovat seuranneet yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää.” Lisäksi hän sanoi eräässä yleiskonferenssissa, että heidän henkilökohtaisten heikkouksiensa vastapainona ovat ”neuvostot, neuvonantajat ja koorumit”.
Puhuessaan omasta kokemuksestaan Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenenä hän sanoi: ”Jopa kirkon presidentti, joka on profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja ja jonka oikeus ja vastuu on tehdä päätöksiä ja ohjata kirkkoa, poikkeuksetta kääntyy neuvonantajiensa puoleen keskustellakseen heidän tuntemuksistaan. Jos he eivät ole yksimielisiä, kyseisessä asiassa ei ryhdytä toimiin.” Ja painottaakseen, ettemme seuraa vain yhtä tiettyä kirkon ”veljeä”, vaan veljiä, vanhin Packer sanoi: ”On vain yksi ”veli”, jota seurata ja hän on johtava profeettamme. Mutta hänkään ei toimi yksin, sillä hänellä on neuvonantajansa.”
Kirkon ensimmäinen presidenttikunta nykyisessä kokoonpanossaan.
Lyhyesti, vaikka on tavanomaista puhua ”profeetan seuraamisesta”, todellisuudessa seuraamme Ensimmäistä presidenttikuntaa. Tuolla koorumilla on kirkon korkein käskyvalta maan päällä. Tavallisella jäsenistöllä ei ole valtuutta johtaa kirkkoa. Ei myöskään ainutkaan yksittäinen henkilö – olipa hänellä mitä valtuuksia tahansa – toimi yksin. Sen sijaan, Ensimmäisen presidenttikunnan keskinäinen neuvonpito ohjaa tätä kirkkoa. Kirkon presidentti on korkein virka, mitä tulee valtuuden avaimien hallussapitoon, mutta puhuttaessa kirkon ohjaamisesta, Ensimmäisellä presidenttikunnalla on korkein käskyvalta maan päällä. Merkityksellisesti Herra sanoi: ”Joka ottaa vastaan minun sanani, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan ensimmäisen presidenttikunnan, ne, jotka minä olen lähettänyt” (OL 112:20).
Yksittäisen henkilön opetukset eivät ole sitovia
Presidentti J. Reuben Clark selitti apostolin tehtävän mukanaan tuomaa opettamisen lahjaa:
”Jotkut johtavista auktoriteeteista on kutsuttu erityiseen tehtävään: heillä on erityinen lahja – heidät on asetettu profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi, mikä suo heille erityisen hengellisen lahjan, joka on yhteydessä tämän kansakunnan opettamiseen. Heillä on oikeus, voima ja valtuus julistaa Jumalan aivoitukset ja tahto Hänen kansalleen, kirkon presidentin kaikenkattavan voiman ja valtuuden alaisuudessa. Muille johtaville auktoriteeteille ei tätä erityistä hengellistä lahjaa suoda.”
Hän tarkensi, että tämä rajoitus ”soveltuu kaikkiin muihin virkailijoihin ja kirkon jäseniin, sillä ketään heistä ei ole hengellisesti asetettu profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi.”
Yleisesti ottaen apostolisten lausuntojen tärkeydestä huolimatta, profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi asetettujen yksittäiset kannanotot eivät kuitenkaan ole sitovia kirkossa. Esimerkiksi, Ensimmäinen presidenttikunta julkaisi virallisia lausuntoja, joissa he ilmaisivat olevansa eri mieltä ja korjasivat vanhin Orson Prattin opetuksia. Tämän jälkeen vanhin Pratt nimenomaisesti ilmaisi, ettei hänellä ollut valtuuksia kiistää tai olla heidän opetuksiaan vastaan, sillä heillä oli valtuuden avaimet. Vastaavasti vanhin Boyd K. Packer sanoi kerran tietävänsä henkilökohtaisen ilmoituksen kautta, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä, mutta määritteli kommenttinsa omakseen laittamalla seuraavan huomautuksen painetun version alkuun:
”Ainoastaan kirkon pyhiä kirjoituksia ja Ensimmäisen presidenttikunnan valtuuttamana kirjoitettuja lausuntoja voidaan pitää Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallisina julistuksina. Seuraava puhe on annettu ilman tämänkaltaista valtuutusta eikä sille ole haettu tai annettu vastaavanlaista hyväksyntää. Tekijä on yksin vastuussa esittämistään näkemyksistä. Ne eivät välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.”
Se, että hän kertoi saaneensa tämän tiedon ilmoituksen kautta, ei tehnyt siitä virallista tai sitovaa.
Ja tämänkaltainen vakaa julistus on joka tapauksessa hyvin harvinainen. Ei kuitenkaan ole lainkaan epätavallista, että eri johtajat näkevät asiat eri tavoin ja päätyvät eri lopputulokseen. Näemme tämän monissa aiheissa, jotka vaihtelevat evoluutiosta Mormonin kirjan maantieteeseen ja Kristuksen syntymäpäivään. Siitä huolimatta, vaikka yksittäiset apostoliset lausunnot eivät ole sitovia, ei tarkoita, ettei yksikään niistä ole totta. Herralle on tavanomaista puhua niin, että vain ne, joilla on kuulevat korvat, ymmärtävät tarkoitetun sanoman. Tämän pohjalta voidaan kuvitella, että joskus tämänkaltaisten lausuntojen rooli on kertoa pyhille sellaista, mikä on totta, mutta mitä Ensimmäisen presidenttikunnan ei ole viisasta itse kertoa. Jokaisen kuulijan omille hartioille on jätetty taakka kuunnella ja pohtia, mikä tämänkaltaisten lausuntojen arvo on.
Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä
Mielenkiintoinen fakta ilmoituksesta on, että Herra harvoin paljastaa syitä ilmoituksiensa takana. Esimerkiksi, presidentti Gordon B. Hinckley muistellessaan aikaa, jolloin hän oli neuvonantajana Ensimmäisessä presidenttikunnassa ja sen ainoa terve jäsen, kertoi kamppailleensa erään asian kanssa, joka vaikutti erittäin vakavalta ja näytti vaativan jonkinlaista toimintaa hänen osaltaan. Kuitenkin, hänen polvistuessaan rukoukseen, haluten noudattaa asianmukaista toimintatapaa, hänet valtasi rauha ja hänen mieleensä tulivat Herran hyvin yksinkertaiset sanat: ”Ole rauhassa ja tiedä, että minä olen Jumala.” Ilmeisesti, mikä vaikutti hänestä kiireelliseltä, ei ollut sitä Herralle – ja presidentti Hinckley ei kuitenkaan saanut minkäänlaista selitystä, joka olisi auttanut häntä ymmärtämään miksi. Herra kehotti häntä rauhoittumaan, mutta ei kertonut mitään syytä miksi hänen tulisi rauhoittua.
Tästä kokemuksestaan presidentti Hinckley jakoi todistuksensa: ”Jumala kutoo seinävaatettaan oman suurenmoisen suunnitelmansa mukaan. Kaikki liha on Hänen käsissään. Ei ole meidän oikeutemme neuvoa Häntä. On meidän vastuullamme ja mahdollisuutemme olla rauhallisin mielin ja tuntien rauhaa sydämissämme, ja tietää Hänen olevan Jumala ja, että tämä on Hänen työnsä, Hän ei anna sen epäonnistua. Meillä ei ole syytä pelätä. Meillä ei ole syytä murehtia.”
Tämä kuulostaa samalta kuin kertomus David O. McKaysta, jonka on kerrottu sanoneen, että hän oli ”toistuvasti kysynyt Herralta” mustien rajoituksesta saada pappeus. Viimeisimmän kerran hänen sitä kysyessään hänelle ”sanottiin, ilman enempää keskustelua, olla enää ottamatta asiaa puheeksi Herran kanssa; sen aika tulee, mutta se ei ole minun aikanani ja minun tulisi jättää asia sikseen.” Tämä on hyvin samankaltainen Joseph Smithin kokemuksen kanssa siitä, mitä hänelle sanottiin hänen rukoiltuaan hyvin hartaasti saavansa tietää, milloin toinen tuleminen tapahtuisi:
”Joseph, poikani, jos sinä elät, kunnes olet kahdeksankymmentäviisi vuotta vanha, sinä näet Ihmisen Pojan kasvot; ja nyt, tämä riittäköön, äläkä enää vaivaa minua tällä asialla. Minä jäin epätietoiseksi, enkä voinut ratkaista, tarkoittiko tämä tuleminen tuhatvuotisen valtakunnan alkamista vai jotakin aikaisempaa ilmestymistä vai sitä, että minä kuolisin ja näkisin siksi hänen kasvonsa.” (OL 130:15-16)
Presidentti George Q. Cannon sanoi kerran Ensimmäisestä presidenttikunnasta:
Voimme nähdä tietyn etäisyyden Herran Hengen valossa, kun se valaisee meille Hänen mielensä ja Hänen tahtonsa, ja voimme ottaa nämä askeleet täydellä varmuudella tietäen, että ne ovat oikeat askeleet ottaa. Mutta mikä lopputulema on, se on Israelin Jumalan hallinnassa. Näin on Jumalan kirkkoa aina johdettu, näin sitä tullaan aina johtamaan, kunnes saapuu Hän, joka on Kuninkaamme, Tuomarimme ja Valtiaamme, Jeesus Kristus.
Puhuessaan heidän omasta täydellisen tiedon puutteestaan, mitä tulee Herran antamiin ohjeisiin ja Hänen suunnitelmiinsa niiden takana, presidentti Cannon sanoi: ”On aivan yhtä tarpeellista, että presidenttikuntaa ja apostoleita koetellaan, kuin että teitä koetellaan. On aivan yhtä tarpeellista, että meidän uskoamme harjoitetaan käytännössä, kuin että teidän uskoanne harjoitetaan käytännössä.”
Näin ollen veljet voivat olla asemassa, jossa tietävät, mikä on oikein, kuitenkaan osaamatta varmuudella sanoa, miksi se on oikein. Vanhin Neal. A. Maxwellin sanoin: ”Olen oppinut, että Herra antaa enemmän ohjeita kuin selityksiä.” Vanhin Dallin H. Oaks on sanonut myös vastaavaa:
”Jos luette pyhiä kirjoituksia mielessänne kysymys ”Miksi Herra käski näin tai miksi Hän käski noin”, huomaatte, että alle yhdessä käskyssä sadasta annettiin mitään syytä. Herralle ei ole tyypillistä selitellä. Me kuolevaiset voimme selittää ilmoituksia. Me voimme selittää käskyjä. Kun niin teemme, olemme omillamme.”
Ajoittain Herra auttaa johtajiaan ja Pyhiään ymmärtämään jonkun päätöksen syyt – kuten hän teki esimerkiksi koskien Manifestia – mutta tämä vaikuttaa olevan kaukana yleisestä käytännöstä. Kun esimerkiksi Mormonia ohjeistettiin sisällyttämään Nefin pienet levyt omaan aikakirjaansa, hänelle ei annettu mitään syytä taikka selitystä, miksi hänen tuli tehdä näin, eikä syy selvinnyt ennen kuin vuosisatoja myöhemmin. Tämä on (monien pyhien kirjoitusten tapahtumien tavoin) kuin kertomus Aabrahamista, jota käskettiin uhrata Iisak, mutta hänelle ei kerrottu syytä miksi; tai kertomus Lehistä, jota käskettiin lähtemään Jerusalemista, mutta hänelle ei kerrottu, mihin hänen matkansa johtaisi tai milloin se päättyisi. Tämänkaltaiset ennakkotapaukset antavat meidän olettaa, ettei syyt Herran päätösten takana ole meille välittömästi ilmiselviä, eivätkä välttämättä tule olemaan sitä koko elinaikanamme. Herran suunnitelma on odottaa lapsiensa elävän ja toimivan Hengen johdatuksella ilman täydellistä tietoa, sillä elämän tarkoitus on juuri kasvaa Hengessä.
Artikkelin on alun perin kirjoittanut Duane Boyce ja se on julkaistu Meridian Magazine –sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Tanja Robinson.
