Job esitti kysymysten kysymyksen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” (Job 14:14)

Jeesus Kristus vastasi: ”Sillä minä elän ja tekin tulette elämään.” (Joh. 14:19) Kuten syntymä, kuolema on välttämätön askel iankaikkisen kehityksen polulla – ovi, joka johtaa seuraavaan elämään. Muistiin kirjoitetut kertomukset, joita meillä on mormoneilta, jotka ovat vierailleet henkimaailmassa, todistavat meille, että elämä ei pääty kuolemaan. Kun Vapahtaja tuli maan päälle, kuoli ja nousi jälleen ylös, Hän avasi pelastuksen ovet ja rikkoi kuoleman kahleet, jotta me voisimme elää.

Brigham Young sanoi:

”Ruumiimme koostuu näkyvästä ja käsinkosketeltavasta aineesta … Kuolema, joksi sitä yleisimmin kutsutaan, ei tuhoa ruumista, se ainoastaan aiheuttaa hengen ja ruumiin erkanemisen, mutta elämän peruste, juurtuneena alkuperäisiin elementteihin, joista ruumis koostuu, jatkuu.”

Koska kukaan meistä ei ole kuollut, kuolema säilyy tuntemattomana. Mutta muutama ihminen on vieraillut henkimaailmassa kuolemanrajakokemusten, unien ja näkyjen kautta. Heidän kertomuksistaan voimme oppia paljon kuolemasta ja tuonpuoleisesta elämästä.

Meitä ei jätetä yksin kuollessamme

Yksi huomio, jonka voimme oppia näistä kokemuksista on se, että ensimmäisten hetkien aikana kuoleman jälkeen, vastaerkaantuneita henkiä on usein vastassa opas, joka saattaa heidät henkimaailmaan.

Lorenzo Dow Young, jolla oli kuolemanrajakokemus 1800-luvun alkupuolella, sanoi:

”Olin hetkessä ulkona ruumiistani ja täysin tietoinen, että olin käynyt läpi siirtymän. Siinä samassa taivaallinen sanansaattaja, tai opas, oli vierelläni. Ajattelin ja käyttäydyin aivan yhtä luonnollisesti kuin olin tehnyt ruumiissanikin ja kaikki tuntemukseni tuntuivat aivan yhtä täysiltä niin sen kanssa kuin ilmankin sitä.” Hän jatkoi: ”kanssani ollut henkilö oli pukeutunut puhtaimpaan valkoiseen. Oppaani, sillä siksi häntä kutsun, sanoi: ’Menkäämme nyt.’”

Tom Gibson, jolla oli kuolemanrajakokemus sydänkohtauksensa jälkeen, kertoi, että hänen ystävänsä Daniel tuli saattamaan hänet henkimaailmaan. Hän kirjoitti:

”Maailma oli erilainen kuin tämä. En ole varma, kuinka päädyin sinne … seurasin vain Danielia. Vaikutti siltä, että minun tarvitsi vain ajatella paikkaa, jossa halusin olla ja pystyin pääsemään sinne niin nopeasti kuin vain halusin… Kävelimme vähän matkaa eteenpäin ja huomasin jonkun edessäpäin polullamme… Päästessämme lähemmäs tätä henkilöä polulla, pystyin näkemään ja tuntemaan hänen olevan suurenmoinen persoona ja se oli… häkellyin katsoessani häntä. Häntä ympäröi valo. Daniel kysyi tiesinkö kuka hän oli ja vastasin tietäväni; hän oli Jeesus Kristus.

Päästessämme lähemmäs Vapahtajaa, tunsin valtavan vahvan rakkauden huokuvan hänestä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sen pystyi tuntemaan kaikkialla hänen ympärillään ja tunsin samankaltaista valtavaa rakkautta häntä kohtaan. Lankesin hänen jalkojensa juureen – en siksi, että ajattelin asiaa, vaan siksi, etten pystynyt seisomaan.”

On lohduttavaa tietää, että läheisemme tai enkelit ottavat meidät vastaan jättäessämme kuolevaisen ruumiimme ja auttavat meitä tietämään minne mennä.

Henkimaailma on loistelias, mutta tuttu

On luonnollista olla utelias sen suhteen miltä henkimaailma näyttää. Jotkut siellä vierailleet ovat kuvanneet sitä selkeästi ja yksityiskohtaisesti, kuten Veli Pettersson, joka kertoi sen muistuttavan maanpäällistä maailmaa. Hän kirjoitti:

”Siellä oli kaupunkeja ja kyliä, järviä ja jokia, niittyjä ja puutarhoja, taloja ja kartanoita, temppeleitä ja palatseja, kukkia ja eläimiä – suurenmoisia niin kauneudessaan kuin moninaisuudessaankin. Ihmiset olivat kiireisiä. Toiset rakensivat, toiset kylvivät, toiset niittivät.”

John Powell kirjoitti vuonna 1867:

”Henkeni jätti ruumiini ja seurasi opastani … Siellä näin asukkaat. Talot ja puut olivat kauniita katsoa. Olin niin hämmästynyt ja ilahtunut, että pyysin opastani sallimaan minun jäädä asumaan sinne, sillä kaikki oli reilusti tätä maailmaa kehittyneempää.”

Tom Gibson, jonka kuolemanrajakokemuksesta puhuttiin jo aiemminkin, myös kuvaili tätä ympäristöä:

”Sitten Daniel johdatti minut kaupunkiin. Se oli valon kaupunki – samankaltainen maanpäällisiin kaupunkeihin verrattuina siinä mielessä, että siellä oli rakennuksia ja teitä, mutta nuo rakennukset ja tiet näyttivät olevan rakennettu materiaaleista, joita me pidämme kallisarvoisina. Ne näyttivät … ne siis muistuttivat marmoria, kultaa, hopeaa ja muita säihkyviä materiaaleja, mutta ne olivat kuitenkin erilaisia – rakennukset ja kadut vaikuttivat hohtavan. Henkimaailma oli kokonaisuudessaan sanoinkuvaamattoman kaunis…

Sen rinnalla oli toinenkin tunne. Maan päällä vaikuttaa aina olevan jotain … tiedättehän kuinka täällä asiat vaivaavat. Aina on joku ongelma, joka vaivaa mieltäsi. Joko se on terveys, raha, ihmiset, sota tai jotain muuta. Se puuttui siellä. Tunsin täydellistä rauhaa, ikään kuin ei ollut ongelmia, joista huolehtia. Se ei tarkoittanut, ettei ollut haasteita – kaikki vain vaikutti olevan hallinnassa. Se oli niin suurenmoinen tunne, etten koskaan halunnut menettää sitä.”

Siellä ei ole ventovieraita

Presidentti Spencer W. Kimball opetti, että maan päällä solmitut perhe- ja ystävyyssuhteet jatkuvat seuraavassa elämässä. Hän sanoi:

”Epäuskoisille kuolema on kaiken loppu, ihmissuhteet päättyvät, muistot haihtuvat pian tyhjyyteen. Mutta heille, joilla on tieto ja usko Jeesuksen Kristuksen evankeliumin lupaukseen, kuolema merkitsee … olotilan muutosta laajempaan toiminnan piiriin; se merkitsee iankaikkisen elämän alkua.”

Thomas S. Thomas myös todisti, että ihmissuhteet kestävät tätä elämää pidemmälle. Hän julisti:

”Loisteliaassa ensitervehdyksessä sinua on vastassa läheisesi – isä, äiti, veljet ja siskot – ja kaikki, jotka ovat rakkaita sinulla ja ovat siirtyneet maallisesta elämästä Suureen Tuonpuoleiseen ennen sinua.”

Hän jatkoi:

”Huomasin, etten tavannut yhtäkään ventovierasta tuossa miljoonien sielujen tapaamisessa…. Tapasin siellä kaksi sieluryhmää. Yksi ryhmä oli ollut maan päällä ja siirtyneet sinne ennen minua ja toinen ryhmä odotti omaa vuoroaan päästä maan päälle. Yksikään kummastakaan noista ryhmistä ei ollut vieras minulle; olin tuntenut heidät aina.”

Kuolema ei ole mitään mitä pelätä

Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä jättäessämme tämän elämän meidät tullaan vapauttamaan maallisista tuskista ja täyttämään ilolla. Brigham Young sanoi:

”Käännymme ympäri katsoaksemme kuolemaa ja ajattelemme, kun olemme ylittäneet sen, tämähän on koko olemassaoloni suurin hyöty, sillä olen siirtynyt surun, murheen, kurjuuden, tuskan, ahdistuksen ja pettymyksen tilasta olemassaolon tilaan, jossa voin nauttia elämästä sen täydessä mitassa, siinä määrin kuin se on mahdollista ilman ruumista.”

Kuten äiti unohtaa synnytyksen tuskat saatuaan lapsensa syleilyynsä, samoin me unohdamme maallisen elämämme tuskat ja löydämme lohdutusta ja iloa.

Thomas S. Thomas myös puhui tästä:

”Kaikki henkiset voimat palautetaan. Rakkaat muistot menneisyydestä palanneet … sielunne varustetaan viisaudella sekä tiedolla ja täytetään iankaikkisella rakkaudella. … Etäisyys ei ole este välittää ajatuksia välineittä tai matkustaa omin voimin. Näkemyksesi moninkertaistuu siellä; tulevaisuutesi näkymät ovat selkeät; tiedonhalu on sammumaton; olet itsesi herra; äly on avain kaikkeen, mikä avaa loputtomat mahdollisuudet kehitykselle ja tarjoaa tyydytystä ja iloa sielulle…. Sielulle…. Ajan käsite on erilainen kuin maallisessa elämässä.”

Kuolema tuo mukanaan toivoa, valoa ja rakkautta

Kenties tärkein asia, jonka voimme oppia heiltä, jotka ovat vierailleet henkimaailmassa, on, että taivaallinen isä ja Hänen Poikansa, Jeesus Kristus, ovat jumalallisia olentoja, jotka rakastavat ja suojelevat meitä ja että voimme jälleen elää heidän kanssaan, jos seuraamme Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, esimerkkiä ja noudatamme Jumalan käskyjä.

Nämä kokemukset opettavat meille myös, että hetkemme maan päällä ovat juurikin niitä – hetkiä – ja että iankaikkisuus odottaa edessämme. Näiden kertomusten lukeminen iskostaa mieliimme maanpäällisen aikamme tehokkaamman käytön tärkeyden. Voimme arvioida uudelleen tärkeysjärjestystämme ohjataksemme aikamme ja energiamme itsemme kehittämiseen ja hallitsemiseen. Jokaisella meistä on syntejä, joista tehdä parannusta, vikoja, joita muuttaa vahvuuksiksi, sekä heikkouksia, joita selättää.

”Sillä katso, tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä. … ellemme käytä aikaamme hyvin tässä elämässä ollessamme, sen jälkeen tulee pimeyden yö, jossa ei mitään työtä voida tehdä.” (Alma 34:32-33)

Nämä kertomukset lohduttavat sielua tiedolla, että seuraavassa elämässä voimme elää rakkauden ja valon piirissä – suurenmoisen kauneuden ja iankaikkisen rauhan paikassa. Saavuttaaksemme tämän siunatun tilan, meidän olisi hyvä noudattaa tätä Nefin ohjetta:

”Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.” (2. Nefi 31:20)

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

3 yksinkertaista sanaa, jotka isoäitini toi minulle henkimaailmasta

Presidentti Grantin merkittävä uni, jossa hänen vaimonsa vieraili henkimaailmasta

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Marlene Bateman Sullivan ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”5 Insights into the Spirit World from Those Who Have Seen It”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company