Odottamani Skype-haastattelu muuttaisi työkuvioitani seuraavien kuuden kuukauden ajaksi. Odotin pääseväni mukaan mentori-ohjelmaan ja olin siitä innoissani, koska se auttaisi minua kehittämään taitojani. Kun puhelu tuli, uutiset eivät olleet ollenkaan sitä mitä odotin. “Olet odotuslistalla. Otamme sinuun yhteyttä, kun paikka vapautuu.”
Sanomattakin selvää, että olin pettynyt. Odotuslistalla? Miksi olen odotuslistalla? Täytin kaikki vaatimukset, lähetin parhaan mahdollisen portfolion, käytin tunteja vastaten kysymyksiin, jotta saisin paikan ja rukoilin kiihkeästi, että minut hyväksyttäisiin. Mitä tein joutuakseni odotuslistalle?
Kaiken turhautumiseni keskellä ajatus tuli mieleeni. Aivan kuin minut olisi siirretty takaisin aikaan, jolloin pidin ensimmäisen perheillan oppiaiheeni. “Herra vastaa rukouksiimme kolmella tavalla,” 10-vuotias Giulia sanoi, “Kyllä, ei ja odota vähän aikaa.”
Taas tuo sana — odota. Olisin mieluusti ottanut vastaan kielteisen vastauksen, mutta odottaminen oli toinen juttu.
Kuulostaako tutulta? Oletko laillani tuntenut joskus, että olet myös Herran siunausten odotuslistalla? Onko sinulla myös tavoite – kuten koulun päättötodistuksen saaminen, iankaikkisen puolison löytäminen, mahtavan työpaikan saaminen, rauhan löytäminen – joka tuntuu hyvin vaikeasti saavutettavalta, vaikka olet tehnyt paljon työtä sen eteen?
Odottaminen on olennainen osa pelastussuunnitelmaa. Se ei ole helppoa, mutta auttaa kehittymään kärsivällisyydessä ja uskossa. Herra pyytää meitä odottamaan. Hän pyysi minua odottamaan tuona päivänä, kun olin odotuslistalla. Sen jälkeen aloin ajatella niitä monia kertoja, jolloin Herra oli pyytänyt minua odottamaan, ja mitä olin oppinut niistä. Kerron teille seuraavaksi neljä tärkeää asiaa, jotka pystyin oppimaan vain odottamalla Herran aikataulun toteutumista.
Odottaminen auttaa minua ymmärtämään paremmin Hänen tahtonsa
Kun meiltä pidätetään jotakin siunausta on helppo kysyä: “Isä miksi minä?” Saatat olla nuori nainen, joka odottaa iankaikkista puolisoa kärsivällisesti; nuori isä, joka etsii työpaikkaa, jotta voi elättää perheensä; tai uusi kirkon jäsen, joka odottaa ilmoitusta saadakseen vahvistusta todistukselleen. Siunausten odottaminen voi saada aikaan epäilyksiä ja kyyneleitä, mutta näiden haasteiden kautta ymmärrämme, että jos olemme uskollisia, alamme nähdä Herran tahdon avautuvan meille. Emme välttämättä ymmärrä kaikkea heti, mutta odottaminen auttaa meitä luottamaan enemmän Herran tahtoon.
Herran aikataulun odottaminen auttaa meitä kehittämään Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia
Pyhissä kirjoituksissa odottaminen tarkoittaa toivomista ja luottamista. Kun odotamme toivoen, elämme kirkon laulun “Käyn minne vain tahdot sä” mukaan:
“Näin haltuhus uskon kaikkeni, Kun tiedän: mua rakastat ain, … Ja teen mitä tahdon sä vain.”
Herran aikataulun ymmärtäminen ja siihen luottaminen voi auttaa meitä kehittämään tärkeitä Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, kuten nöyryys, toivo ja kiitollisuus Herraa kohtaan.
Siunausten odottaminen Herran aikataulun mukaan antaa meille mahdollisuuksia palvella ja kehittyä
Jos ajattelemme odottamista kielteisessä valossa, tunnemme masennusta vaikeina hetkinä. Mutta jos haluamme kasvattaa uskoa siihen, että odottaminen on Herran siunaus, meidän täytyy oppia käyttämään odotusaika hyväksemme. Kun Herra pyysi minua odottamaan, huomasin, että Hän antoi minulle enemmän aikaa valmistautua ja kehittyä, jotta voin pätevöityä muihin mentori-ohjelmiin.
Toinen siunaus on kyky palvella muita, joilla on odottamisen haasteita. Koska ymmärrämme heidän kokemuksensa ja meillä on jo uskoa siihen, että Herran aikataulun odottaminen voi tuoda siunauksia, meille annetaan kyky auttaa ja palvella heitä.
Tästä artikkelista voit lukea lisää siitä, miksi vaikeudet ovat osa elämäämme
Herran aikataulun odottaminen voi tuoda meille onnea
Odottaminen voi kieltämättä koetella uskoa. Se koetteli minun uskoani useiden viikkojen ajan. Lauloin jatkuvasti “Kirkkahin tähti, aamutähtönen” -laulua sydämessäni. “Tien mielin nähdä itse raivatun. Nyt johda mua.” Halusin niin kovasti mukaan tuohon mentori-ohjelmaan, mutta suurella todennäköisyydellä en pääsisi siihen.
Pidin silti kiinni uskostani ja todistuksestani siihen, että Herra tiesi, mitä siunauksia Hän antaisi minulle. Kun olin parannellut hakemustani ja valmistautunut muuten kolmen viikon ajan, tarjous tuli. Paikallinen mentori oli halukas ottamaan minut mukaan luokkaansa. Tämä koulutus maksaa vähemmän kuin edellinen eikä minun tarvitse olla niin paljon poissa taapero-ikäisen lapseni luota. Tuon puhelun seurauksena todistukseni vahvistui. “Mutta katso, kaikki on tapahtunut hänen viisautensa mukaan, joka tietää kaiken” (2. Ne. 2:24).
Herra otti pois siunauksen, jonka minä halusin ja antoi minun odottaa hetken parempaa siunausta – siunausta, jonka tarvitsin.
Kun odotamme Herran aikataulun toteutumista, muistakaamme, että Herralla on suunnitelmia meidän menestystämme varten (Jer. 29:11). Hän voi ottaa meiltä siunauksen pois nyt, mutta omana aikanaan Hän korvaa sen toisella siunauksella, joka tuo meille enemmän onnea.
Jos odotat tällä hetkellä jotakin siunausta, muista Vanhin Jeffrey R. Hollandin lohduttavat sanat:
“Jotkut sinaukset tulevat nopeasti, jotkut myöhään ja jotkut vasta taivaassa. Mutta niille, jotka elävät Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, ne tulevat.”Emme välttämättä tiedä milloin ja miten Herran antaa meille siunauksia, mutta muistakaa aina, että rukouksemme eivät kaiu kuuroille korville. Kuten Herra ja Hänen rakkautensa meitä kohtaan, Hänen siunauksensa ovat iankaikkisia, ei väliaikaisia. Jatkakaamme Hänen aikataulunsa odottamista,älkäämme koskaan luovuttako niiden siunausten suhteen, joita Hänellä on varastossa meitä varten tässä elämässä sekä tulevassa.”
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Giulia ja se on julkaistu faith.ph -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.
Millaisia kokemuksia sinulla on Herran aikataulun odottamisesta? Millaisia siunauksia olet saanut kun olet odottanut kärsivällisesti?