Neljänneselämän kriisi alkaa aikuisuuden kynnyksellä, kun alat ottaa ensiaskelia ”todelliseen elämään” ja tajuat, että sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä olet tekemässä.

Kun valmistuin yliopistosta ja aloitin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani, minusta tuntui, kuin olisin TULLUT PERILLE. Olin asunut omillani jo useita vuosia ja luulin tietäväni, mitä on olla aikuinen. Osasin maksaa vuokran, tehdä ruokaa, hallita ajankäyttöäni ja pärjäsin sosiaalisessa elämässä. Helppo juttu, eikö?

Paitsi että se ei ollut.

Aikuisuuden kynnyksellä

Neljänneselämän kriisin perusolemus on verrattavissa kaiken sen reunalla seisomiseen, mitä aina olet ollut, samalla kun tulevaisuus tuijottaa sinua silmiin, ihmettelet kuka todella olet ja mitä haluat. Olet huolissasi, että et tee elämässäsi oikeita asioita, mutta et oikeastaan tiedä, mitä ne oikeat asiat ovat. Alat ajatella enemmän tulevaisuutta, murehtia enemmän asioista, kuten perheen elättäminen ja eläkesäästäminen. Uusien elämänvaiheiden todellisuus, kuten avioliitto ja lapset (tai se, että ei ole naimisissa eikä myöskään lapsia, kuten minun tapauksessani), alkaa tulla tutuksi. Pääset koulusta ja olet iloinen, kun ei ole enää läksyjä, mutta yhtäkkiä opiskelun myötä tullut elämän rakenne ja ennustettavuus on mennyttä, ja sinun täytyy itse selvittää, mitä aiot tehdä elämälläsi. Se on innostavaa, mutta myös pelottavaa.

Joten älä murehdi – jos sinusta tuntuu samalta, et ole yksin.

Pieniä ja yksinkertaisia asioita

Käyn yhä läpi omaa kriisiäni, mutta olen saanut selville muutamia asioita, jotka ovat auttaneet minua hälventämään tämän elämänvaiheen epävarmuutta.

  1. Lue Mormonin kirjaa. Muutamia kuukausia sitten, vaarnakonferenssia edeltävällä viikolla, tunsin oloni lannistuneeksi. Heikkouteni ja epäonnistumiseni painoivat mieltäni, ja epäilin kykyjäni tehdä niitä asioita, joita Jumala halusi minun tekevän. En tiennyt, minkä askelen ottaisin seuraavaksi elämässäni. Menin vaarnakonferenssiin rukous sydämessäni, jotta saisin tietää, mitä minun tulisi tehdä päästäkseni eteenpäin. Vastaus oli yksinkertainen, suloinen ja selkeä: lue Mormonin kirjaa. Mieleni täyttyi välittömästi ilosta ja kiitollisuudesta. Tämä oli jotakin, mitä voisin tehdä! Tunsin Herran rakkauden ja varmistuksen siitä, että jos tutkisin uutterasti Hänen sanaansa, Hän johtaisi tietäni. Lukeminen joka päivä ei poista kaikkia ongelmiani, mutta antaa minulle hengellistä voimaa, jota tarvitsen niiden kohtaamiseen.
  2. Mene instituuttiin. Kun itse siirryin tähän uuteen vaiheeseen vuosi sitten, minusta tuntui, että en saanut otetta elämästäni. En tuntenut ketään, en tiennyt, mitä halusin tehdä isona, en saanut aikatauluani hallintaan, tuntui kuin millään mitä tein ei olisi ollut merkitystä kenellekään, enkä tiennyt, mitä tehdä asialle. Edistyminen yleensäkin tuntui sietämättömän hitaalta. Myös tuohon rukoukseen tuli yksinkertainen vastaus: mene instituuttiin. Ensimmäisellä kerralla keskustelimme siitä, miten ”pienillä ja yksinkertaisilla asioilla saadaan aikaan suuria” (Alma 37:6), ja minusta tuntui kuin elämä olisi palannut takaisin oikeaan perspektiiviin. Elämän suuret hetket ovat monien pienten hetkien huipennuksia, ja tiesin, että tekemällä pieniä asioita, kuten pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukoileminen ja instituuttiin meneminen, saisin rakennettua elämisen arvoisen elämän.
  3. Harjoittele myötätuntoa itseäsi kohtaan. Jos et vielä arvannut, soimaan usein itseäni siitä, että en ole tajunnut kaikkia elämään liittyviä asioita. Viime vuoden aikana olen tullut enemmän tietoiseksi tavasta, jolla puhun itselleni ja yritin vastustaa itsekriittisiä ajatuksia antamalla itselleni armoa. Sanoin itselleni, että mitä tahansa teen tai olen tekemättä, olen silti rakastamisen ja hyväksymisen arvoinen. Jumala ei rakasta minua saavutusteni ansiosta, vaan siksi, että kuulun Hänelle, ja voin rakastaa itseäni, koska ole Jumalan äärettömän arvokas lapsi, vaikka en olisikaan tajunnut kaikkea.
  4. Muista, että erämaapäivät ovat osa matkaa, ja Jumala on peräsimessä. Nuori aikuisuus on ohimenevä vaihe, mitä tulee ihmissuhteisiin, uraan, asuinpaikkaan ja muihin asioihin elämässä. Vähän aikaa sitten, kun aloin lukea Mormonin kirjaa alusta, tajusin, että Nefi oli luultavasti enemmän kaltaiseni kuin olin aiemmin ajatellutkaan. Nostamme hänet ehkä joskus jalustalle, koska hän oli aina se uskollinen ja itsevarma henkilö, jolla oli aina täydellinen luottamus Jumalaan, ja joka tiesi aina, mitä tuli tehdä, mutta luulen, että asia ei aina ollut niin. Joskus hänkin oli epävarma, eikä ”edeltä käsin [tiennyt], mitä [hänen] tulisi tehdä” (1 Ne. 4:6). Vaikka hän näki tavattomia ihmeitä, erämaassa oli myös monia päiviä, jotka olivat suorastaan kamalia tai mitään kirjoittamisen arvoista ei tapahtunut. Mutta jokainen päivä erämaassa oli askel kohti luvattua maata, ja voin luottaa, että omina erämaapäivinäni Herra johtaa minua, kuten Nefiä, ”parempaan lupauksen maahan” ( 37:45).

Sä johda mua

Kun kuljen läpi päivien, joskus tuntien olevani pimeässä, muistelen kolmatta säkeistöä lempi kirkon laulustani, ”Kirkkahin tähti, aamutähtönen”:

Hetkinä tuskan, vaivan vaikeimman
Sä johdit mua
Lohtusi lientää huolen haikean.
Siis johda mua!

Kun katson taaksepäin elämääni, näen miten Jumala on johtanut minua kautta vuosien. Sen tietäen, voin kääntää katseeni eteenpäin, laittaa käteni Hänen käteensä, ja sanoa: ”Sä johda mua.” Minun ei tarvitse nähdä tietä pimeässä, koska Hän tuntee tien. Hän on Tie, ja Hänen kanssaan, jopa keskellä neljännes-elämän kriisiäni, minulla voi olla rauha.

Lukemalla Jumalan sanaa pyhistä kirjoituksista löydämme selkeyttä, vastauksia ja voimaa

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Ariel Szuch ja se julkaistiin osoitteessa lds.org. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.