“Moraalillamme on uskonnolliset juuret.” – Theo Hobson [1]

Mitä tarkoittaa, jos jokin on itsestään selvää? Me kävelemme joka päivä maan päällä, mitä huomaamme harvemmin. Se vain on siinä, jalkaimme alla, tukien päivittäistä kulkuamme, kun opimme, teemme työtä ja palvelemme. Vaikkei sitä usein huomaakaan, elämämme maaperä on täynnä uskonnollista merkitystä. Monet elämän syvimmistä kysymyksistä ovat usein uskonnollisia. Kuinka saavutamme syvimmät tarpeemme? Mikä tekee jostain oikean tai väärän? Ketä rakastaisimme? Miten selviämme kärsimyksistä? Saamamme vastaukset muokkaavat todellisuuttamme. Mutta uskontoa vastaan taistellaan aina. Jotkut jopa kuvittelevat maailman vailla uskoa. Mitä me silloin menettäisimmekään?

Tieteen ja teknologian täsmällisyys avaavat tien monille ihmeille ja totuuksille, mutta ne eivät voi, kirjailijan sanojen mukaan, “yhdistää tarkoitukseen, läheisyyteen, tunteeseen – asioihin, mitkä merkitsevät eniten ihmisten jokapäiväisessä elämässä”. [2] Ihmisen korkeimmat saavutukset usein saavat alkunsa uskon innoituksesta. Maailman hienoimmat taideteokset, arkkitehtuuri, musiikki ja kirjallisuus on verhottu uskonnollisen kaipuun kauneudella. Pyhät kirjoitukset tarjoavat eettiset kehykset, jotka innoittavat uhrautumisen, rehellisyyden ja rakkauden tekoihin. Uskonto antaa yhteiskunnalle yhteisiä moraalisia tavoitteita, tarjoaa sitoutumista vailla lain pakotusta, rohkaisee vapaaehtoiseen laillisuuteen ja muistuttaa meitä luontaisesta arvokkuudestamme. Usko korkeimpaan motivoi ihmisiä voittamaan kuoleman epätoivon ja muuttaa kärsimyksen hyväksi.

Yhteiskunnan arvot juontavat juurensa uskonnon maaperästä. Nykyaikaiset pyrkimyksemme esimerkiksi ihmisarvojen, epäitsekkyyden ja humanitaarisen avun puolesta saavat alkunsa uskonnosta. Köyhien ruokkiminen, kodittomille suojan antaminen ja sairaiden hoitaminen ovat mitä luultavimmin alkujaan kirkollisesta toiminnasta. [3] Luottamus kansalaisuuteen pohjautuu rehellisyyden, myötätunnon ja vastavuoroisuuden hengellisiin periaatteisiin. Jokainen hyötyy, kun elämme näiden periaatteiden mukaan. Moderni journalisti Will Saletan kirjoitti: “Uskonto on se välikappale, jonka kautta useimmat ihmiset oppivat ja harjoittavat moraalisuutta. Ajan mittaan, se on ystävämme.” [4]

Ja sitten tulevat kaikki arvokkaat, määrittelemättömät asiat. Alexis de Tocqueville kirjoitti, että ihmiset syntyvät “mieltymys loputtomaan” ja “rakkaus kuolemattomuuteen” kera. [5] Kautta aikain ja eri kulttuurien ihmiset ovat pohdiskelleet ja etsineet näitä käsittämättömiä asioita. Identiteetti, ymmärrys, pelastus, kuuluminen – sielun asiat – eivät ole koskaan kaukana sydämestä. Agnostikko kirjailija Julian Barnes kosketti jotain syvällistä sanoessaan: “En usko Jumalaan, mutta minä kaipaan häntä.” [6] Maailma vailla uskontoa näyttää litteämmältä, tyhjemmältä ja yksinkertaisemmalta – ja silti kaipaa Jumalaa, jonka se kerran tunsi.

Tänä päivänä ihmiset kautta maailman löytävät turvan Jumalasta ja uskonnollisista yhteisöistään. Kahdeksankymmentäneljä prosenttia maailman asukkaista kuuluu uskonnolliseen ryhmään. [7] Maailma ei ole vaipumassa epäuskoon, vaan se usko kasvaa runsaammaksi, moniarvoisemmaksi ja monimutkaisemmaksi. Me olemme kaikki vastuussa yhteiskunnasta, ja valintamme määrittelevät, miksi me tulemme. Uskonnon maaperä tarvitsee jatkuvaa muokkaamista ja ravitsemista. Puutarha ei voi hoitaa itse itseään.

 

[1] Theo Hobson, “The Return of God: Atheism’s Crisis of Faith,” The Spectator, 19. huhtikuuta 2014.

[2] Alasdair Craig, “God Is Dead — What Next?” Prospect, 1. toukokuuta 2014.

[3] See Robert A. Putnam and David E. Campbell, American Grace: How Religion Divides and Unites Us (2010).

[4] Will Saletan, “When Churches Do the Right Thing,” Slate, 8. toukokuuta 2014.

[5] Alexis de Tocqueville, Democracy in America (2000), 510.

[6] Julian Barnes, Nothing to Be Frightened Of (2009), 1.

[7] Pew Research Religion & Public Life Project, “The Global Religious Landscape,” 18 joulukuuta 2012.

Tämä kirjoitus henkilökohtaisesta uskosta on viides viisiosaisesta sarjasta, joka käsittelee uskonnon arvoa ja joka alun perin julkaistiin MormonNewsroom.org’issa. Artikkelin käänsi Auli Summerhays.