Kehoni ei salli minun paastota: 5 tapaa tehdä siinä kuitenkin parhaani

Lääkärini eivät anna minun paastota.

Pikemminkin heidän määräämänsä kymmenkunta lääkettä taisteluun loppuvaiheen syöpää vastaan, joista monet täytyy ottaa ruoan kanssa, tekevät lähes mahdottomaksi olla nauttimatta edes yhtä ateriaa päivän aikana. Tämä on taas yksi syövän aiheuttamista vaikutuksista päivittäisessä elämässäni, mikä on pakottanut perheeni ja minut kehittämään “uuden kirkkoa koskevan normaalin”.

Vaikka en voi fyysisesti olla ilman ruokaa ja osallistua kunnolla paastoon, olen oppinut, että voin tehdä monia asioita ollakseni oikeassa paaston ja rukouksen hengessä, vaikka fyysinen ruumiini estääkin minua seuraamaan paaston lakia kirjaimellisesti.

1. Rukoilen

Joseph B. Wirthlin sanoi: “Pyhissä kirjoituksissa paasto liitetään miltei aina rukoukseen. Ilman rukousta paastoaminen ei ole täydellistä paastoa; se on vain nälkäisenä olemista. Jos haluamme, että paastomme on jotakin enemmän kuin vain syömättä olemista, meidän täytyy kohottaa sydämemme, mielemme ja äänemme läheiseen yhteyteen taivaallisen Isämme kanssa. Voimalliseen rukoukseen liitettynä paasto on voimakas. Se voi täyttää mielemme Hengen ilmoituksilla. Se voi vahvistaa meitä houkutusten aikoja vastaan.” (“Paaston laki”, yleiskonferenssi, huhtikuu 2001)

En voi olla edes “nälkäinen” paastosunnuntaina. Kuinka minun tarvitseekaan rukoilla jopa enemmän! Paaston hengessä pyrin aloittamaan tuon päivän keskittymällä rukouksessani määrättyihin perheisiin tai ihmisiin, jotka tarvitsevat apua, aivan kuten tekisin paastotessani oikeasti. Vaikka ruumiini ei anna minun olla ilman ruokaa, rukous voi antaa minulle paaston hengen.

2. Syön kevyesti

Syömäni ruoka muun perheen paastotessa on yksinkertaista. Syön ruokia, joiden eteen ei tarvitse nähdä vaivaa tai joita ei tarvitse valmistaa. Tämän kaltainen yksinkertaisesti syöminen auttaa minua muistamaan, että syön vain koska minun täytyy. Tämä toivottavasti auttaa minua pysymään päivän oikeassa hengessä.

3. Opetan lapsiani

On ikävä pyytää lapsiani tekemään jotakin vaikeaa, kuten paastoaminen, kun en tee sitä itsekään. “Tee niin kuin minä sanon eikä niin kuin minä teen” -periaate ei ole tehokkain vanhemmuuden apuväline. Onneksi lapseni ovat olleet osallisina taistelussani syöpää vastaan ja ymmärtävät niitä monia vaikeuksia, joita se tuo mukanaan. Kun selitin heille, miksi minun täytyy syödä, ja rukoilin heidän puolestaan, he ymmärsivät asian helpommin.

Lapseni ovat vielä aika nuoria, joten emme odota heidän paastoavan kahden aterian ajan, mutta vanhin, juuri kasteelle mennyt lapsemme, aloitti paastoamisen. Selitimme myös kahdelle nuoremmalle, että paastosunnuntaina emme ota kirkkoon välipalaa mukaan, ja lahjoitamme siitä säästyvät rahat tarvitseville. Toivon, että tekemällä oman osani lasteni opettamisessa auttaa tuomaan paaston hengen kotiimme. Kuten Vanhin Wirthlin lupasi: “Paastoaminen oikeassa hengessä Herran tavalla virkistää meitä hengellisesti, vahvistaa itsekuriamme, täyttää kotimme rauhalla, keventää sydämemme ilolla, vahvistaa meitä kiusauksia vastaan, valmistaa meitä vastoinkäymisiä varalle ja avaa taivaan ikkunat.” Haluamme myös lastemme saavan nämä siunaukset.

4. Maksan runsaat paastouhrit

Tuntuu vähän huijaamiselta syödä, kun muut paastoavat, mutta maksan silti paastouhrit aivan kuin paastoaisin. Uskon, että se pitää yllä paaston henkeä, vaikka en voikaan tehdä sitä oikeasti. En voi antaa uhriksi näläntunnetta, mutta voin rukoilla ennen paastoa ja maksaa paastouhrin toisten auttamisen hengessä. Miten se voisi olla huono asia? Pidän siitä, miten Gordon B. Hinckley selitti asian: “Mitä tapahtuisi, jos paastopäivän ja paastouhrien periaatteita noudatettaisiin kaikkialla maailmassa[?] Nälkäiset ruokittaisiin, alastomat vaatetettaisiin, kodittomat majoitettaisiin… Huolehtiminen ja epäitsekkyys kasvaisivat uudessa mittasuhteessa ihmisten sydämissä kaikkialla.”  (“The State of the Church,” Ensign, May 1991, 52–53).

Joillekin ihmisille rahan uhraaminen voi olla jopa vaikeampaa kuin syömättä oleminen, mutta tämä on jotakin, mitä minä voin tehdä päästäkseni fyysisen ruumiini aiheuttaman kuilun yli paastoamisessa. Yritän noudattaa mahdollisimman monia paastopäivän periaatteita ja uskon, että Herra tietää tilanteeni ja tuntee sydämeni.

5. En vaadi itseltäni liikaa

En voi sille mitään, että minulla on kuolemaan johtava sairaus. Ei olisi viisasta lakata ottamasta lääkkeitäni vain sen takia, että voisin paastota. Tämä on yksi käsky, jonka noudattamisen suhteen minun täytyy hellittää ja olla tuntematta syyllisyyttä siitä. Jos voisin paastota, tekisin niin, eikä minun tarvitse tuntea huonoa omatuntoa tämän pienen asian takia. Paastoaminen on käsky, mutta vain niille, jotka pystyvät fyysisesti tekemään sen. Presidentti Joseph F. Smith on sanonut kuukausittaisesta paastopäivästä seuraavasti: “Herra on asettanut paaston kohtuulliselle ja viisaalle perustalle. …se on annettu ihmisille omantunnon asiaksi, viisauden ja harkintakyvyn harjoittamista varten. …Mutta niiden, jotka voivat, tulisi paastota. …ketään ei ole vapautettu siitä; sitä vaaditaan pyhiltä, vanhoilta ja nuorilta, jokaisessa kirkon osassa.” (Evankeliumin oppi (1939)).

Ehkä joskus tulee aika, kun sairauteni hoito muuttuu, ja voin osallistua paastoon säännöllisesti. Siihen asti yritän tehdä parhaani kaikin mahdollisin tavoin ja toivon osakseni siitä saatavia siunauksia – vaikka vain yrittämisestä. Spencer W. Kimball kirjoitti: “Herra antaa runsaita lupauksia niille, jotka paastoavat ja auttavat puutteessa olevia… Innoitus ja hengellinen johdatus seuraavat vanhurskautta ja pysyttelemistä lähellä taivaallista Isää.” (Spencer W. Kimball, Anteeksiantamuksen ihme (1969)).

Kun profeetat puhuvat Herran runsaista lupauksista niille, jotka paastoavat, se on jotakin sellaista, mitä kuuntelen tarkasti, koska voin todellakin ottaa vastaan niin monia siunauksia, kuin niitä vain on tarjolla. Henry B. Eyring kuvaili paaston lupauksia selittäessään: “Se lyhyt aika, jonka me paastoamme joka kuukausi, ja se vähäinen summa, jonka me lahjoitamme köyhien hyväksi, saattaa aikaansaada meidän luonteessamme vain pienen osan sitä muutosta, ettemme halua enää tehdä pahaa. Mutta kun teemme kaiken, mihin kohtuullisesti katsoen pystymme rukoillaksemme, paastotaksemme ja lahjoittaaksemme varoja apua tarvitseville, meille on annettu suurenmoinen lupaus:

”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.

Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’” (Jesaja 58:8-9)(“Toisenlaista paastoa minä odotan”, toukokuu 2015).

Toistaiseksi “kaikki, mitä voin kohtuullisesti katsoen tehdä,” on yrittää parhaani mukaan olla paaston hengessä, vaikka ruumiini ei salli minun olevan ilman ravintoa.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Melodee Cooper ja se on julkaistu aggielandmormons.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.