“Kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä”

Yleinen väärinkäsitys armon opista on se, että Vapahtaja ulottaa armonsa meille vasta kun olemme tehneet kaiken, mitä meidän on mahdollista tehdä. Siitä seuraisi, että koska kukaan ei koskaan todella tee kaikkea, mitä he mahdollisesti ja teoreettisesti olisivat voineet tehdä, kukaan ei myöskään ole armon arvoinen. Tämä väärä logiikka toimii näin:

  1. Armo suodaan vain niille, jotka ovat sen arvoisia, ja vasta sen jälkeen, kun he ovat todistaneet olevansa sen arvoisia.
  2. Vain ne, jotka pitävät kaikki Jumalan käskyt, ovat todella armon arvoisia.
  3. Mutta en pysty noudattamaan kaikkia käskyjä kaiken aikaa.
  4. Siksi en ole todella armon arvoinen, enkä voi koskaan odottaa saavani sitä.

Tämän kaltainen ajattelu on ainoastaan sitä täydellisyyden vaatimusta, joka yrittää hiipiä sisään kirkon takaovesta evankeliumin valepuvussa pilkaten Kristuksen sovitusta vaatimalla, että meidän pitää olla täydellisiä ja pelastaa itsemme ennen kuin Vapahtaja voi pelastaa meidät, että meidän pitää ensin parantaa itsemme, ennen kuin saamme kutsua lääkärin. Tuollainen ajattelutapa aiheuttaisi sen, että Kristuksen olisi mahdotonta pelastaa ketään, koskaan. Valitettavasti joskus jopa ne, jotka ovat tutkineet paljon pyhiä kirjoituksia, rajaavat armon käsitteen tällä tavalla ymmärtämättä, että lopulta se kääntää opin armosta pelastukseksi tekojen kautta.

Pyhissä kirjoituksissa ja kirkossa käytetään paljon superlatiiveja pyhien kehottamiseen ja heidän velvollisuuksiensa kuvailemiseen: koko sydämestämme, suurin halumme, suurin pyrkimyksemme, kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä, aina, jokainen, ei koskaan ja niin edelleen. Meidän täytyy muistaa, että kun näitä termejä sovelletaan kuolevaisiin, kyse on pyrkimyksistä – eli ne määrittelevät halumme ja asettavat tavoitteemme – että jokaisessa tapauksessa henkilön olosuhteet määrittelevät, mitä ”kaikki”, ”paras”, tai ”erinomainen” tarkoittavat ja että ”ei koskaan”, ”kaikki” tai ”aina” ovat tavoitteita, jotka voimme saavuttaa Kristuksen avulla ja Hänen sovituksensa kautta.

Mielestäni osittainen syy evankeliumin superlatiivien soveltamiseen väärin ja muihin samankaltaisiin järkeilyihin löytyy Mormonin kirjan kohdasta 2. Ne. 25:23: ”Sillä me ponnistelemme uutterasti kirjoittaaksemme, saadaksemme lapsemme sekä veljemme uskomaan Kristukseen ja tekemään sovinnon Jumalan kanssa; sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä.”

Ensisilmäyksellä tätä pyhien kirjoitusten kohtaa lukiessamme saatamme ajatella, että armoa suodaan meille vain kronologisesti sen jälkeen, kun olemme saaneet päätökseen kaiken, mitä voimme tehdä, mutta tämä ajatus on todistetusti väärä, koska Jumalan armo on ilmentynyt elämässämme useita kertoja jo ennen kuin pääsemme tähän pisteeseen. Hänen armostaan me elämme ja hengitämme. Armon kautta olemme taivaallisten vanhempiemme henkilapsia ja nautimme jumalallisista mahdollisuuksistamme. Armon kautta tehtiin suunnitelma ja Vapahtaja valittiin ihmiskunnalle, kun Aadam ja Eeva lankesivat. Armon kautta saamme evankeliumin hyvän uutisen, joka kertoo meille iankaikkisista mahdollisuuksistamme. Armon kautta meillä on vapaus valita, otammeko evankeliumin vastaan, kun kuulemme siitä. Armon kautta, joka tulee uskosta Kristukseen, aloitamme parannuksen teon prosessin; ja armon kautta olemme oikeutettuja ja osallisia Jumalan valtakunnassa, vaikka tuo prosessi on yhä kesken. Jumalan armo on ollut osa hengellistä edistymistämme alusta alkaen ja tulee olemaan osa sitä loppuun asti.

Jumalan armoa vähättelee se, että sen ajatellaan olevan vain kirsikka kakun päällä, joka lisätty siihen viime hetkellä pelkästään viimeistelynä sille, mitä olemme saavuttaneet itse ilman Jumalan apua. Sen sijaan päinvastainen ajatus olisi todenmukaisempi: ponnistelumme ovat kirsikka kakun päällä lisättynä kaikkeen siihen, mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme.

Mielestäni prepositio ”jälkeen” kohdassa 2. Ne. 25:23 tarkoittaa ennemminkin erkaantumista kuin ajan määrettä. Se ilmaisee ennemminkin loogista erillisyyttä kuin ajallista seuraamusta. Me pelastumme armon kautta ”erillään kaikesta siitä, mitä voimme tehdä” tai ”huolimatta kaikesta siitä, mitä voimme tehdä” tai jopa ”välittämättä kaikesta siitä, mitä voimme tehdä”. Jakeen voisi ymmärtää toisellakin tavalla: ”Armosta me pelastumme kaiken senkin jälkeen, mitä on sanottu ja tehty.”

Lisäksi lause ”kaikki mitä voimme tehdä” on altis pahaenteiselle tulkinnalle, joka tarkoittaisi joka ikistä hyvää tekoa, jonka voimme kuvitella ikinä tehneemme. Tämä on hölynpölyä. Jos armo toimisi vain tuollaisissa tapauksissa, kukaan ei koskaan pelastuisi, eivät edes parhaimmat meistä. Juuri sen takia, koska emme aina tee kaikkea, mitä olisimme voineet tehdä, tarvitsemme Vapahtajaa alun alkaenkin, joten selvästikään emme voi pitää tällaista tilannetta ehtona armon saamiselle ja pelastumiselle! Uskon, että kohdan 2. Ne. 25:23 painotus on sanalla me (”kaikki, mitä me voimme tehdä” vs. kaikki, mitä Hän voi tehdä). Lisäksi ”kaikki, mitä voimme tehdä” tässä kohdassa pitäisi luultavasti ymmärtää merkityksessä ”kaikki ne asiat, mitä voimme tehdä” tai jopa ”mitä tahansa me voimmekin tehdä”.

Niinpä oikea merkitys kohdalle 2. Ne. 25:23 olisi, että loppujen lopuksi meidät pelastetaan armon kautta huolimatta siitä, mitä me onnistumme tekemään. Armo ei ole ainoastaan omien pyrkimystemme loppusilaus – se on Jumalan osallistumista pelastumisemme prosessiin alusta loppuun saakka. Vaikka minun pitää olla kiinteästi osallisena pelastukseni prosessissa, pitkällä aikavälillä tuon yrityksen menestys riippuu täysin Kristuksen armosta.

Mutta milloin olen tehnyt tarpeeksi?

Minulla on ystävä, joka aina kysyy: ”Mutta milloin olen tehnyt tarpeeksi? Miten voin tietää, kun olen tehnyt sen? Tässä tapauksessa armon oppi ymmärretään väärin kysymällä väärät kysymykset. Oikeat kysymykset ovat: ”Milloin Herra voi hyväksyä uhrini? Milloin pyrkimykseni ovat hyväksytty toistaiseksi?” Huomaa, että vastaus edelliseen kysymykseen: ”Milloin olen tehnyt tarpeeksi?” ei tule koskaan tapahtumaan tämän elämän aikana. Koska tavoitteemme on täydellisyys, Herra ei voi koskaan varauksetta hyväksyä epätäydellistä suoritusta. Vaikka tekisimme kuinka paljon tahansa kuolevaisuudessa tai vaikka onnistuisimme kuinka hyvin, vaatimus suoriutua paremmin, paine kehittyä ja edistyä, ei koskaan poistu. Me emme ole edes päässeet perille.

Olemme tässä elämässä kaikki arvottomia palvelijoita, tai jos käytämme nykyaikaista termiä, olemme kaikki huonoja sijoituksia. (Katso esim. Luuk. 17:10; Moosia 2:21). Vapahtajan näkökulmasta jopa vanhurskaimpien pelastaminen ja ylläpitäminen maksaa enemmän, kuin voimme tuottaa vastapainoksi. Jos odotamme Herran sanovan: ”Hyvä on. Olet tehnyt tarpeeksi. Velvoitteesi on täytetty. Selvisit, voit nyt rentoutua”, tulemme pettymään. Meidän täytyy hyväksyä se tosiasia, että emme koskaan tässä elämässä, kaikkein jaloimmista pyrkimyksistämme huolimatta, pääse tasoihin. Olemme kaikki arvottomia palvelijoita, joita Vapahtaja kantaa selässään hyvän tahtonsa takia – armonsa kautta.

Herra kuitenkin sanoo meille: ”Olosuhteesi ja kypsyytesi tason huomioon ottaen, pärjäät ihan hyvin. Et tietenkään täydellisesti, mutta pyrkimyksesi ovat hyväksyttäviä toistaiseksi. Olen mielissäni siitä, mitä olet tehnyt.” Emme ehkä ole tuottavia palvelijoita vielä sen täydessä merkityksessä, mutta voimme silti olla hyvä ja uskollisia tässä rajoitetussa merkityksessä. Eli jos teemme kaiken sen, mitä meiltä voidaan kohtuudella odottaa, jotta voimme olla uskollisia opetuslapsia nykyisissä olosuhteissamme, voimme uskoa siihen, että uhrimme on hyväksytty Jumalan armon kautta. Tietysti olemme arvottomia – me kaikki. Mutta liiton suojissa, rehelliset pyrkimyksemme ovat hyväksyttäviä toistaiseksi.

Itse asiassa on olemassa tapa, jolla voimme tietää, ovatko pyrkimyksemme hyväksyttäviä, onko liittomme huomioitu ja voimassa Jumalan silmissä. Jos koemme elämässämme Hengen lahjoja tai Pyhän Hengen vaikutusta, voimme tietää, että olemme liittosuhteessa, koska Pyhän Hengen lahjoja ja toveruutta ei anneta kenellekään muulle. Tämä on yksi syy sille, miksi Pyhän Hengen lahja annetaan – merkkinä ja vakuutuksena liitostamme ja etumaksuna niistä siunauksista ja kirkkaudesta, jotka on varattu uskollisille. Paavali viittaa Pyhään Henkeen ”perintömme vakuutena” (Ef. 1:14), viittauksena ”käsirahaan”, joka (vaikkakin kuvainnollisesti) tekee sopimuksesta sitovan, kun se maksetaan. Niinpä Pyhän Hengen ”käsiraha” sydämissämme (2. Kor. 1:22; 5:5) vakuuttaa meille sopimuksen sitovuuden ja tehokkuuden, liittomme Jumalan kanssa.

Tunnetko Pyhän Hengen vaikutuksen elämässäsi? Nautitko Hengen lahjoista? Sitten voit tietää, että Jumala hyväksyy uskosi, parannuksen tekosi ja kasteesi ja on sitä mieltä, että ”Hänen Henkensä voi aina olla kanssasi.” (OL 20:77) Tämä on kaiketi syy sille, että Pyhää Henkeä sanotaan Lohduttajaksi, koska jos meillä on tuo lahja, voimme tietää, että pyrkimyksemme on hyväksytty – tällä erää – ja että olemme oikeutettuja Jumalan edessä uskomme kautta Kristukseen. Ja se on todellista lohtua.

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä How Latter-day Saints Often Misunderstand the Phrase “After All We Can Do””.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company