Olipa kerran pieni tyttö, joka oli syntynyt samana päivänä kuin Maria, Jeesuksen äiti (katolisen ja ortodoksisen tradition mukaan Marian syntymäpäivä on 8.9.). Hän tunsi yhteyttä tuohon historian valittuun naiseen ja oli varma, että jonain päivänä hänen tehtävänsä ja asemansa maailmassa olisi yhtä arvokas kuin tuon naisen, joka kerran piti käsivarsillaan maailman Vapahtajaa. Pieni Susanna opetteli myös oman tavan lähestyä Jumalaa “Isä Meidän” -rukouksen kautta. Hän lausui tutun rukouksen ja mielessään lisäsi kuhunkin kohtaan sen, mitä se hänelle merkitsi sinä hetkenä. Kuitenkin hänen lapsuuttaan varjosti vanhempien kipeä ero ja Susanna kasvoi uskomaan, että jos hän esimerkiksi erehtyisi naimisiin, olisi liiton kohtalona päättyä eroon. Näin olisi jopa väärin tuoda lapsia sellaiseen murhenäytelmään. Maailma kun oli muutenkin niin julma lapsille.

Seitsemäntoistavuotiaana Susanna lähti Rotary-vaihtoon Kanadaan. Hän päätyi vaihto-oppilasohjelmansa puitteissa vierailemaan  perheissä, joissa tuntui olevan jotain erityistä. Lapset olivat niissä aarre. Yhtenäisyyteen panostettiin ajankäytössä. Esille tuli myös käsitys siitä, että perhe on jotain ikuista. Nämä perheet olivat myöhempien aikojen pyhiä. Ainakin yhdessä kodissa oli keskeisellä paikalla suuri ilmoitustaulu, johon oli kiinnitetty kuvia perheen jäsenistä ja tuttujen raamatunkohtien lisäksi muita lainauksia, joiden lähdettä Susanna ei silloin tunnistanut. Jokin kosketti nuoren naisen sydäntä, kun hän viipyi tuossa kodissa. Eräässä toisessa perheessä heidän nuorin poikansa viihdytti illalla vaihto-oppilasvieraita nuorison tyyliin autoajelulla. Kuunneltiin musiikkia ja naurettiin. Sitten poika kertoi, kuinka innoissaan oli lähestyvästä mahdollisuudesta olla lähetyssaarnaaja kaksi vuotta jossain poissa kotoa. Susanna oli vaikuttunut: ne puvuntakkeihin sonnustautuneet nuoret miehet, joita hänkin oli aika ajoin nähnyt, olivatkin ihan tavallisia poikia, joilla vain oli jokin itseään isompi motivaatio.

Suomeen palattuaan Susanna ei ajatellut asiaa enempää, mutta Herralla oli asiain kulku käsissään, ja niinpä hänen ja lähetyssaarnaajien tiet kohtasivat koulun englannin tunnilla. Nuorella naisella oli paljon kysymyksiä, ja tapaamisesta sovittiin. Susanna tiesi nyt, että nuoret miehet olivat vain tavallisia nuoria, mutta juuri siksi heidän sanomansa tuntui vakuuttavammalta, sillä se todisti, että jokin todellinen voima sai nämä nuoret liikkeelle ja myös vahvisti sen, mitä he opettivat. Kaikki, mitä Susanna kuuli, tuntui hyvältä, ja moni periaate antoi selityksen hänen elämänsä aiemmille kokemuksille ja vaikutelmille. Erityisen vaikutuksen teki juuri se, mitä kasteesta opetettiin: se on liitto vastuullisessa iässä oleville eivätkä lapset ole kadotettuja ilman sitä. Ja mikä tärkeämpää: lapset eivät olleet pahoja syntyjään vaan eläviä Kristuksessa hänen sovituksensa voimasta. Moronin kirjan luku 8 tuli hänelle hyvin rakkaaksi. Tämän periaatteen oppiminen tuntui jopa aloittavan parantavan työn siinä pienessä tytössä, joka oli pienestä asti pelännyt olevansa vastuussa kaikesta pahasta, varsinkin isänsä lähdöstä.

Susanna kastettiin marraskuussa 1979. Tuo päivä oli monella tapaa uuden elämän alku. Hän astui kasteen vesiin tekemään oman lupauksensa elää elämänsä Herralle ja ottamaan vastaan sen sovittavan, puhdistavan voiman, joka on Vapahtajalla, osaksi elämäänsä. Samalla kastetoimitusta seurasi eräs epätodennäköinen vieras, Susannan veljen ystävä, jonka sydämeen sinä hetkenä kylvettiin uskon siemen. Tuosta nuoresta miehestä tuli myöhemmin Susannan aviomies ja hänen lastensa isä. Evankeliumin tunteminen toi aivan uuden merkityksen ja toivon perheen perustamiseen, ja tuo pienen tytön aavistus siitä, että hän joskus olisi kuin Maria, valittu astia, kävi toteen maaliskuisessa illansuussa 1984, kun minä tulin maailmaan. Myöhemmin syntyi vielä neljä kallisarvoista henkeä Susannan rakastettavaksi. Äitini uskollisuus ja halukkuus ottaa vastaan Taivaallisen Isän henkilapsia ja tehdä jumalallinen työ hoivatakseen meitä ja kasvattaakseen meidät tuntemaan Vapahtajamme ja tekemään osamme Isän suunnitelmassa on ollut korvaamaton lahja ja ihme minulle.

Artikkelin on kirjoittanut Iida Mäkilä.