Kysymys

Rakas Vaari,

Keskustelin vastikään erään ei-mormonin ystäväni kanssa. Hän pyysi minua selittämään, mikä kirkon varhaisaikoina tapahtunut luopumus oli. Erityisesti hän halusi ymmärtää ajanjaksoja ja millaisten asioiden ajateltiin kuuluvan luopumukseen. Rehellisesti sanottuna, en osannut vastata hänen kysymykseensä ja tutkiessani aihetta en ole löytänyt mitään selvää historiallista tietoa, joka auttaisi minua vastaamaan siihen. Voisitko auttaa minua? Kiitos avustasi.

– Roosa

Vastaus

Rakas Roosa,

Kun kirkko järjestettiin Vapahtajan aikoina, olivat osana sitä sekä johtavat auktoriteetit että paikalliset pappeusjohtajat.

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.” (Ef. 4:11-13)

Nämä paimenet olivat piispoja, jotka johtivat paikallisia seurakuntia. Esimerkiksi, Paavali (jonka Vapahtaja kutsui apostoliksi) ja hänen kumppaninsa, Timoteus, puhuivat Filippissä asuville pyhille (kirkon jäsenille), sanoen näin:

”Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, tervehtivät kaikkia Filippissä olevia Kristuksen Jeesuksen pyhiä sekä seurakunnan kaitsijoita ja palvelijoita. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.” (Fil. 1:1-2)

Apostolit olivat johtavia pappeusauktoriteetteja, joiden toimivalta kattoi koko kirkon (ks. Matt. 10:1-22). Alkuperäiset kaksitoista apostolia tapettiin, lukuun ottamatta Johannesta, joka karkotettiin Patmoksen saarelle. Ainoastaan apostolit voivat kutsua ja asettaa piispoja. Viimeisen apostolin kuoleman myötä koko kirkon kattava pappeuden valtuus hävisi. Tässä vaiheessa ainoastaan paikalliset pappeusjohtajat olivat jäljellä ja sitä mukaan kun nämä seurakuntia johtavat piispat joko kuolivat tai tapettiin, paikallinenkin pappeuden valtuus hävisi. Tässä vaiheessa luopumus oli täydellinen, sillä maan päällä ei ollut enää pappeuden valtuutta johtamassa kirkkoa. Mutta pappeuden valtuuden häviäminen ei ollut ainoa tekijä, sillä myös kirkon oppeja, jotka Vapahtaja oli antanut, muutettiin ja muokattiin, niin ettei kirkossa enää opetettu totuutta.

Paavali ennusti luopumuksen tulevan sanoessaan:

”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Ap. t. 20:28-30)

Myöhemmin Paavali selittää tätä tarkemmin sanoen:

”Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:1-4)

Pappeuden valtuuden menettämisen myötä, ja siten Pyhän Hengen vahvistavan vaikutuksen kaikottua, pian Vapahtajan ilmituomaa oppia muutettiin ja muokattiin, kunnes yksinkertaisimmatkin Vapahtajan perusopetukset oli menetetty. Luopumus Vapahtajan opettamasta pelastuksen opista oli niin täydellinen, että tieto Isä Jumalan ja Hänen Ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, todellisesta luonteesta vääristyi ja hävisi. Kiistanalaisuus Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen luonteesta muodostui hyvin nopeasti suureksi jakavaksi tekijäksi kristittyjen keskuudessa, siinä määrin, että keisari Konstantinus, ensimmäisessä Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325, tuomitsi  kiistat, jonka lopputulemana syntyi roomalaiskatolinen kirkko sekä kreikkalaiskatolinen (ortodoksinen) kirkko.

 

– Vaari

Artikkeli on alun perin julkaistu Vaari vastaa -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.