Vanhin James E. Talmagen kirjoittaman Jeesus Kristus -kirjan rinnalla yksi parhaista lukemistani Kristusta käsittelevistä kirjoista on Vanhin Tad R. Callisterin ”The Infinite Atonement”. Ja vaikka voit imeä itseesi näiden kirjojen koko voiman lukemalla ne kannesta kanteen, joskus siihen vain ole aikaa. Seuraavassa onkin joitakin tärkeimpiä ja kiinnostavimpia ajatuksia The Infinite Atonement -kirjasta, jotta voit saada maistiaisen sen sisältämästä hengellisestä voimasta.
1. Emme ajattele tai ymmärrä sovitusta tarpeeksi.
Vanhin Callister aloittaa selittämällä, että vaikka olemme kaikki kasvaneet oppien sovituksesta, monet eivät ole edes varmoja siitä, miten myöhempien aikojen pyhien käsitys sovituksesta eroaa muun maailman käsityksestä. Hän sanoo:
”Saatana on ollut menestyksekäs harhauttaessaan suuren osan kristillistä maailmaa viemällä sen huomion opista, joka voi pelastaa meidät, Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, toissijaisiin oppeihin, joilla on merkitystä vain koska tämä vapahtava tapahtuma pitää niitä yllä. Kuten taitavan taikurin liikkeet, saatanan jokainen liike on tarkoitettu harhauttamaan meidän huomiomme ja vähentää keskittymistämme pääkohteeseen, nimittäin Kristuksen sovittavaan uhriin siinä toivossa, että käännymme yksinomaan toissijaisten ja vähemmän tärkeiden oppien puoleen”.
Eli mikä sovitus on ja miksi Aadamin ja Eevan lankeemus oli niin merkittävä, jopa elintärkeä? Vanhin Callister muistuttaa, että sovituksen kolme merkitystä ovat 1) palauttaa kaikki, mikä menetettiin fyysisessä ja hengellisessä kuolemassa, 2) tarjota mahdollisuus parannuksen tekoon ja selviytyä hengellisestä kuolemasta ja 3) antaa meille mahdollisuus tulla jumaliksi tai jumalattariksi.
Hän kuitenkin muistuttaa myös, että lankeemus on tärkeä osa sovitusta:
”On vaikeaa ymmärtää täysin, miksi Jumala antoi näennäisesti ristiriitaisia käskyjä Eedenin puutarhassa. Joidenkin ihmisten mielestä ’käsky’ olla nauttimatta hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää oli ennemminkin varoitus kuin käsky, ja siksi Aadam ja Eeva tarkoituksella ”rikkoivat” alempaa lakia täyttääkseen korkeamman lain.
Pyhissä kirjoituksissa kuitenkin vihjataan, että Eevaa petettiin ainakin osittain. Tämä käskyjen ”ristiriita” näytti olevan tärkeässä osassa suuressa suunnitelmassa, jotta ihminen ei myöhemmin voisi väittää, että Jumala pakotti hänet hyväksymään kuolevaisuuden suuren vastuun. Ihminen oli jo tehnyt päätöksen hyväksyä maanpäällinen elämän aiemmassa olemassaolossa, mutta se tehtiin ilman tietoa terrestrisestä kirkkaudesta. Aadam ja Eeva, ihmiskunnan valitut edustajat, vahvistaisivat tuon päätöksen maallisesta asuinsijastaan. Lankeemuksensa jälkeen he eivät voineet syyttää Jumalaa teoistaan kuolevaisuudessa. Hän ei ollut pakottanut heitä tekemään valintaansa. Ennemminkin vastustaen Jumalan käskyä, he yksin olivat päättäneet jatkaa. Ehkä tällä tavoin Jumala aiheutti sen, että”’Hänen iankaikkiset tarkoituksensa toteutuisivat”, koska Hän sanoi, että ”oli oltava vastakohtaisuutta; kielletty hedelmäkin vastakohtana elämän puulle” (2. Ne. 2:15)”.
Ilman lankeemusta ei olisi sovitusta, ja kun emme huomioi sovitusta vakavin mielin, meiltä jää huomaamatta kuolevaisuuden ydinasia:
”Seurattuaan Händelin esitystä, hänen ystävänsä sanoi, että hän oli viihtynyt. Händel vastasi: ”Olen pahoillani, jos vain viihdytin heitä. Haluaisin tehdä heidät paremmiksi.” Samalla tavoin Vapahtaja haluaa, että sovitus tekisi meidät paremmiksi. Hänen täytyy olla syvästi pettynyt, jos ihmiset pelkästään huomioivat Hänen sovitustyönsä suurenmoisena uhrina, jota ihaillaan, mutta ilman ajatustakaan muuttua. Sovitusuhri suunniteltiin meidän motivoimiseksemme, viemään meidän Hänen luokseen, kohottamaan meitä ja lopulta auttamaan meitä tulemaan Hänen kaltaisekseen”.
2. Sovitus oli ääretön useammalla, kuin yhdellä tavalla.
Merkittävä osa Vanhin Callisterin kirjassa kuvailee sanan ”ääretön” merkitystä, erityisesti kun sitä käytetään sanan ”sovitus” kanssa. Hän selittää, että sovitus on ääretön kahdeksalla erityisellä tavalla:
”Ensiksi, kuten Vanhin Maxwell on sanonut: se on ”ääretön uhratun jumalallisuudessa.” Laulun ”O Divine Redeemer” otsikko on osuva muistutus siitä, että Hän, joka sai aikaan sovituksen, on täydellinen ilmaisu jumalallisuudesta.
Toiseksi, se on ääretön voimassa. Vapahtaja kulki armosta armoon siihen asti, kun hän ”sai kaiken vallan sekä taivaassa että maan päällä” (OL 93:17).
Kolmanneksi, sovitus on ääretön ajassa. Se soveltuu takautuvasti ja etukäteen äärettömästi läpi aikojen.
Neljänneksi, se on ääretön kattavuudessa. Se soveltuu kaikkiin Jumalan luotuihin ja elämänmuotoihin. Vanhin Maxwell sanoi sitä ”äärettömäksi…kattavuutensa kokonaisvaltaisuudessa.”
Viidenneksi, se on ääretön syvyydessä. Se ei ole ääretön vain niille, joita se suojaa, vaan myös siihen, mitä se suojaa. ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle” (OL 122:8).
Kuudenneksi, se on ääretön siinä, miten paljon Vapahtaja kärsi puolestamme. Tuo kärsimys aiheutti sen, että se sai ”Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta” (OL 19:18).
Seitsemänneksi, se on ääretön rakkaudessa. Laulun ”He Died! The Great Redeemer Died” sanat ovat voimallinen muistutus hänen rajattomasta rakkaudestaan: ”Here’s love and grief beyond degree; The Lord of glory died for men.” (Tääll’ on rakkaus ja murhe rajaton; Kirkkauden Herra kuoli puolesta ihmisten).
Kahdeksanneksi, se on ääretön tuomiensa siunausten suhteen. Sovituksen siunaukset ulottuvat paljon kauemmaksi, kuin voittoon fyysisestä ja hengellisestä kuolemasta. Jotkut näistä siunauksista menevät päällekkäin; jotkut täydentävät toisiaan; mutta kaiken kaikkiaan tämän tapahtuman vaikutus on, että se siunaa elämiämme monin, tiedetyin ja vielä tietämättömin tavoin, joten voidaan hyvin sanoa sen olevan ääretön luonteessaan siunata”.
3. Sovitus oli liitto, jonka Kristus teki.
Tästä asiasta puhutaan harvoin pyhäkoulussa, mutta Vanhin Callister selittää, että Kristus ei vain suostunut toteuttamaan sovitusta – Hän teki liiton, että Hän tekisi sen:
”Neuvostossa ennen maanpäällistä elämää, Vapahtaja teki liiton Isän kanssa, että Hän toteuttaisi sovituksen. . . Tuohon lupaukseen tai liittoon perustuen, meillä oli uskoa Häneen. Tuohon liittoon nojautuen Isä pystyi lupaamaan syntien anteeksiannon ennen sovitusuhria, koska Hän ”tiesi”, että Hänen Poikansa ei pettäisi Häntä”.
Hän korostaa myös, että:
”Vapahtaja tarkasteli jokaista hengellistä lakia järkkymättömällä tarkkuudella ilmeisesti siksi, että hän noudatti jokaisen tahtoa. Hän sai voimaa voiman päälle siihen asti, kun hän saavutti Jumalan ominaisuudet. Sellainen edistyminen oli luonnollinen seuraus Hänen ehdottomasta toimimisestaan käskyjen mukaan. Hänen jumaluutensa näytti näin olevan tulos näiden lakien noudattamisesta, ei niinkään niiden luomisesta”.
Jos Kristus ei olisi tehnyt osaansa liitosta, ei olisi olemassa ketään, joka voisi ymmärtää meidän tuskamme ja koettelemuksemme. Mutta koska Hän teki sen, on aina olemassa joku, joka ymmärtää.
”Kuinka suuri mahtaakaan olla luku kivun asteikolla, kun lasketaan yhteen lukemattomien potilaiden kivut lukemattomissa sairaaloissa? Lisätään siihen vanhainkotien unohdettujen vanhusten yksinäisyys. Niiden, jotka epätoivoisesti kaipaavat postikorttia, vierailua, puhelua – mitä tahansa huomiota ulkomaailmasta.
Lisätään siihen nälänhädästä, kuivuudesta ja kulkutaudeista aiheutuva nälkäisten lasten kipu. Ja niiden vanhempien suru, jotka päivittäin anovat, että heidän harhateillä oleva poikansa tai tyttärensä palaisi kotiin. Ottakaa huomioon jokaisesta avioerosta ja abortin tragediasta aiheutuvat traumat.
Lisätään näihin tunnonvaivat jokaisesta varhain menetetystä lapsesta, jokaisesta puolisosta, joka on otettu pois avioliiton kukoistaessa. Yhdistäkää se täysien vankiloiden, pullollaan olevien puolimatkan kotien ja henkisesti sairaiden laitosten surkeuteen. Kertokaa se kaikilla historian vuosisadoilla ja loputtomalla luomisella. Ja tämä on vain kauhea häivähdys Vapahtajan taakasta.
Kuka voi kestää tällaisen taakan tai punnita sellaisen vuoren, kuin tämä? Ei kukaan, ehdottomasti ei kukaan, paitsi Jeesus Kristus, meidän kaikkien Vapahtaja”.
4. Kristus voitti kiusaukset.
Useimmat meistä tietävät kertomuksen siitä, kun saatana kiusasi Jeesusta, mutta miten Hänen kiusauksensa erosi tai oli samankaltainen meidän kohtaamiemme kiusausten kanssa nykypäivänä? Vanhin Callister selvittää tätä:
”Älkää ymmärtäkö minua väärin. En sano, että Jeesus olisi millään tavalla sortunut epäpuhtaisiin ajatuksiin, koska se olisi ollut syntiä, eikä hän sortunut mihinkään syntiseen. En usko, että Hän ”kamppaili” tai ”paini” kiusausten kanssa.
Asiani ydin on se, että Hän oli yhtä altis mieleensä tuleville ehdotuksille ja mielijohteille kuolevaisesta luonteestaan johtuen, minkä Hän peri kuolevaiselta äidiltään, ei keneltäkään meistä. Hän ei vain kiinnittänyt niihin huomiota ja sulki ne heti pois mielestään. Lihan kyky houkutella ja vietellä oli sama sekä Hänellä että meillä, mutta toisin kuin me, Hän ei koskaan vastannut siihen. Hän ei miettinyt, harkinnut tai leikitellyt mielessään syntisillä vaihtoehdoilla edes teoreettisesti – ”Hän ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota””.
Myöhemmin hän kuvailee taas Vapahtajan kykyä lohduttaa ja tuntea myötätuntoa meitä kaikkia kohtaan toteuttamansa sovituksen takia.
”Vapahtaja ei ollut tarkkailija norsunluutornissa, ei kapteeni linjojen takana. Hän ei ollut sivustakatsoja, ei ylipappi, joka ei ”kyken[isi] ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin (Hepr. 4:15).
Vapahtaja oli osanottaja, pelaaja, joka ei ainoastaan ymmärtänyt ahdinkojamme älyllisesti, vaan joka tunsi haavamme, koska niistä tuli Hänen haavojaan. Hänellä oli ensikäden ”juoksuhauta”-kokemus. Hän tiesi ”lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti” (Al. 7:12). Hän pystyi lohduttamaan empaattisesti, ei vain myötätuntoisesti kaikkia niitä, jotka ovat masentuneita” (2. Kor. 7:6).
5. Sovitus oli ehdottoman tarpeellinen.
Kirjansa edetessä, Vanhin Callister esittää muutamia ehdotuksia siitä, miksi sovitus saattoi olla vaatimus.
”Ehkä se oli tarpeellinen jonkin muuttumattoman lain noudattamisessa (esim. joku niistä laeista, jotka ovat aina olleet olemassa ja pysyvät muuttumattomina iankaikkisuuteen). Tai ehkä se oli tarpeellinen, koska se saneltiin Jumalan täydellisten ominaisuuksien toimesta”, hän sanoo ja sitten jatkaa kommentoimalla Vanhin B. H. Robertsin ehdottamaa syytä selittäen, että: ”Vanhin Roberts sanoo, että Jumala ei todennäköisesti olisi laittanut Poikaansa käymään läpi sietämätöntä kipua, jos helpompia tapoja olisi ollut käytettävissä. Tällaisen johtopäätöksen mukaan ei ollut muita vaihtoehtoja, koska silloin Jumala olisi valinnut jonkin niistä ja säästänyt Paimenen uhraamatta lammasta.”
Ja vaikka muutamista muistakin mahdollisuuksista kerrottiin, Vanhin Callister päättää teoksensa voimalliseen todistukseen noista mitä pyhimmistä tapahtumista.
”Sovituksesta ei tule puhua kevyesti eikä kiitosta siitä tule ilmaista arkisesti. Se on kaikkein pyhin ja ylevin tapahtuma iankaikkisuudessa. Se ansaitsee intensiivisimmät ajatuksemme, syvimmät tunteemme ja ylevimmät tekomme. Siitä tulee puhua kunnioittavasti; joku miettii sitä hämmästellen, joku vakavamielisesti. Tämä tapahtuma pysyy, nyt ja koko iankaikkisuuden. . . .
Lisään nyt todistukseni niiden joukkoon, jotka ovat todistaneet ennen minua, että tämä uhraus oli todellakin ääretön ja iankaikkinen sovitus.”
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “5 Profound Insights from ”The Infinite Atonement””.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
