Elämää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa – Heidin kertomus

Minä olen Heidi. Olen kotoisin Kokkolasta. Nyt olen 37-vuotias. Koko ikäni olen kuulunut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Valmistuin tradenomiksi 2013 ja sitä ennen merkonomiksi 2002. Olen naimisissa ja äitipuoli 12-vuotiaalle pojalle.

Olen sairastunut psykoosiin kolme kertaa ja myöhemmin minulla todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mitä kaksisuuntainen mielialahäiriö tarkoittaa?

Kaksisuuntaisille (bipolaarisille) mielialahäiriöille (aiemmin puhuttiin maanis-depressiivisistä häiriöistä) on ominaista toisiaan vaihtelevin välein seuraavat masennus- ja maniajaksot. Sairausjaksojen välillä henkilö voi olla täysin oireeton, mutta saattaa myös kärsiä lievemmistä masennus- tai muista oireista. (terveyskirjasto)

Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että välillä elämässä voi olla maanisia jaksoja ja välillä masennusjaksoja. Mania on todella vauhdikasta aikaa. Silloin kaikki tuntuu ihanalta ja tuntuu että pystyn mihin vaan. Manian tai sen lievemmän muodon, hypomanian aikana, en muista levätä tai pitää taukoja tai istua paikoillaan pitkään tai se tuntuu vaikealta. Koko ajan pitäisi tehdä jotakin ja yleensä en pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Käyn henkisesti ja fyysisesti ylikierroksilla ja se on seurausta ylirasituksesta.

Depressiivinen jakso on minulla sellaista, etten tunne jaksavani tai pystyväni oikein mihinkään. Asioiden aloittaminen ja asioista päättäminen on todella vaikeaa. Lähimuistini heikentyy ja en pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Ahdistun silloin herkästi ja tuskaannun, kun en tiedä mitä tehdä. Masennuksen seurauksena ja lääkkeiden vaikutuksesta saattaa myös lihoa, joka sekin masentaa lisää oloa.

Olen täydellisyyteen pyrkivä monissa asioissa ja se usein myös voi uuvuttaa. Erityisesti kun suuria muutoksia ja paljon asioita tapahtuu, koen että se vaikuttaa mielentilaani ja usein aiheuttaa univaikeuksia, joiden seurauksena vointini huononee. Jos en ajoissa hanki apua, tai saa lääkehoitoa, voi tilanne mennä niin pahaksi, että joudun sairaalaan. Minulla useimmiten nämä sairastumiset tulevat joko keväällä tai syksyllä.

Sairastumiseni vaiheita

Ensimmäisen kerran sairastuin psykoosiin 19-vuotiaana. Olin silloin ylikuormittunut, oli tapahtunut suuria muutoksia ja asioita elämässäni. Olin yrittänyt liikaa ja olla enemmän kuin mihin voimani riittivät. Sitten menin vähän sekaisin, aloin pelätä ja kuvitella asioita. Vointi meni sellaiseksi, että en pystynyt olla kotona, minut vietiin sairaalaan psykiatrian osastolle. Jouduin olemaan siellä yli kuukauden, sain lääkitystä ja keskusteluapua.

Se pysähdytti. Aloin miettiä asioiden oikeaa tärkeysjärjestystä, ja kuinka suuri merkitys on läheisillä ja omalla hyvinvoinnilla.

Minulla oli terveydenhoitaja -opinnot meneillään, yritin aloittaa toisen vuoden syksyä ryhmäni mukana, mutta se oli ylivoimaisen vaikeaa. Jouduin lakkauttamaan opinnot, kun oli vaikeaa keskittyä lukemaan ja lähimuistini ei toiminut hyvin.

Lähdin palvelemaan lähetystyöhön Ranskaan. Sen aikana kärsin masennusjaksosta, johon sain lähetyskenttämme lääkäriltä apua. Palattuani kotiin jouduin osastohoitoon sairaalaan muutamia kertoja koska en esimerkiksi pystynyt nukkumaan kunnolla ja kärsin peloista tai aloin olla ylikierroksilla.

Menin naimisiin vuonna 2013 ja muutin mieheni luokse. Meillä tuli todella tiukkaa taloudellisesti, koska jouduin työttömäksi. En levännyt kunnolla ja huolehtinut itsestäni, menetin yöuneni. Olin aivan ylikierroksilla ja lopulta menin sellaiseen kuntoon, etten pystynyt olla kotona. Jouduin sairaalaan ja sain diagnoosin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Välillä pärjäsin ilman lääkitystä muutamia vuosia, mutta sairaus aiheutti taas uusia hypomania- ja masennuskausia.

Erään hypomanian alkuvaiheessa otin yhteyttä psykiatrian osastolle ja pääsin mukaan monimuototiimin ryhmäkeskustelutapaamisiin kaksi kertaa viikossa. Ne auttoivat, sain vertaistukea ja vointini tasaantui ja pärjäsin kotona.

Nyt olen kotona, mutta minulla on jatkuva lääkitys ja sitä on välillä muuteltu vointini mukaan.

Kuinka sairaus vaikuttaa elämääni

Tämä sairaus on taakka ja haaste myös miehelleni ja läheisilleni. On varmasti vaikeaa nähdä rakkaansa kamppailevan mielenterveyden ongelmien kanssa, voimatta tehdä oikein mitään auttaakseen. Onneksi on paljon tutkittua tietoa asiasta ja osaavaa hoitohenkilökuntaa auttamassa.

En ole kaikille työtovereilleni kertonut sairaudestani. Minusta tuntuu, että moni kokee sen jotenkin alentavana ja huonona asiana.

Jotkut sairaudet tai vaivat näkyvät päällepäin ja toiset eivät. Joidenkin voi olla vaikeaa ymmärtää tätä sairautta, kun eivät ole sitä itse kokeneet. Jotkut voivat ajatella, että ne, jotka sairastuvat ovat liian herkkiä tai heikkoja. Monet eivät halua puhua sairaudesta.

En tiedä pitävätkö ihmiset minua huonompana ihmisenä, jos kuulevat minun sairastavan tätä mielialahäiriötä. Seurakunnassani luultavasti kaikki tietävät minun sairastavan tätä mielialahäiriötä. Heidän suhtautumisensa minuun on rakastava ja hyväksyvä.

Lääkityksellä on omat haittavaikutuksensa. Se voi esimerkiksi väsyttää, joka on varmasti hyväkin, jos on nukkunut huonosti pitkään. Useat mielialalääkkeet lisäävät ruokahalua, ja niiden vaikutuksesta olen lihonut välillä joutuessani käyttämään niitä.

Tällä hetkellä olen sairaslomalla. Välillä olen ollut kokoaikaisessa työssä ja selvinnyt siitä melko hyvin. Välillä työnteko on ollut haastavaa.

Säännölliset keskustelut mielenterveyshoitajan kanssa, ovat auttaneet näkemään asioita eri perspektiivistä. Olen saanut sieltä kannustusta jatkaa eteenpäin ja apua hyvän itsetunnon kehittämiseen. Tapaamisia on järjestetty tarpeen mukaan, välillä kerran viikossa ja välillä kolmen kuukauden välein. Aina tarvittaessa voin ottaa yhteyttä ja saada uuden ajan jopa samalle päivälle.

Viimeisten kahden vuoden aikana olen ollut vain pätkiä töissä, viimeksi puoli vuotta ja välillä osa-aika työssä. Paineensietokykyni on heikentynyt ja mietin millaiseen työhön kykenen. Toivon, että voisin olla työssä ja tienata itse elantoni. Työ on minusta hyväksi, jos ei kuormita liikaa.

Ajatuksiani haasteista

Joskus kysyn, miksi minulle tapahtuu näin, mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän haasteen. Jotkut asiat ja tapahtumat, voivat olla seurausta meidän vääristä valinnoistamme, mutta kaikki haasteemme eivät ole.

Tiedän, että tämä on sellainen haaste, jonka kanssa pystyn elämään. Sen kautta voin oppia itsestäni ja pyrkiä rakastamaan itseäni enemmän. Itseä saa rakastaa ja pitääkin, mutta ei tule olla omahyväinen tai ylpistyä eikä ajatella, että on parempi kuin muut.

Jeesus opetti Uudessa Testamentissa kahdesta suurimmasta käskystä: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:37-39)

Loppujen lopuksi jokainen sairastumiseni on ollut siunauksena. Olen voinut pysähtyä ja saanut lepoa ja apua, jota olen tarvinnut. Aina asiat ovat jotenkin järjestyneet. Taivaallinen Isä on ollut turvana ja on auttanut minua paranemaan.

Vaikeina hetkinä saan toivoa Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Hän rakastaa minua niin paljon, että on kärsinyt minun epätäydellisyyksieni ja syntieni puolesta. Hänen armonsa on suuri. Minä voin aina tehdä parannusta. Minulla on vielä paljon opittavaa, myös tästä sairaudesta omalla kohdallani ja kuinka voin seurata paremmin vointiani ja välttää ylikuormittumista.

En ole mielestäni katkera Jumalalle. Tiedän, että tämä elämä on koetusaika, ja sen takia meidän on tehtävä vaikeita asioita, jotta uskoamme koetellaan. Herra koettelee, jotta voi nähdä teemmekö kaiken mitä hän on käskenyt meidän tehdä (ks. Abr. 3:25).

Jokaiselle meistä on annettu omanlaisensa koetukset. Minä en varmasti kestäisi jonkun toisen kärsimyksiä, ja joku toinen ei taas minun. Mutta me voimme selviytyä niistä ja kestää niitä.

Maniasta tai masennuksesta parantuminen ei tule hetkessä. Joskus se voi viedä viikkoja tai kuukausia. Aina on toivoa, että asiat tulevat järjestymään ja tulee vielä parempia päiviä.

Pyrin ajattelemaan asioita, joissa olen onnistunut ja joita olen pystynyt tekemään ja iloitsemaan niistä. Kuitenkin usein huomaan kamppailevani tämän kanssa. Odotan itseltäni enemmän ja pystyväni parempaan. Ja usein vertaan itseäni muihin, mikä ei todellakaan auta yhtään. Jokaiselle on annettu jokin lahja. Ja voimme myös pyrkiä kehittämään näitä lahjoja tai hankkimaan uusia. Jumala on käskenyt meitä käyttämään lahjojamme muiden hyödyksi.

Joinakin hetkinä tuntuu, että en ole hyvä missään. Paholainen haluaa juuri sitä, että masennumme, ajattelemme että olemme huonoja ja että emme pysty mihinkään. Hän saa vertailemaan, ja masentaa niin että ei edes kannata yrittää, että epäonnistut kuitenkin.

Joskus auttaa, kun luettelen asioita, joissa olen hyvä, tai joissa edes pärjään jotenkin. Toisten auttaminen tuo iloa ja auttaa huomaamaan, että omat ongelmat eivät olekaan niin suuria kuin itse ajattelee. Rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia voin poistaa masentavat ajatukset. Silloin muistan, että olen arvokas ja rakastettu sellaisena kuin olen. Kirkon ja hengellisten laulujen laulaminen tai soittaminen tuo hyvän ja kiitollisen mielen.

Kuinka evankeliumi on auttanut minua

Usein kun minulla alkaa mennä lujaa ja alkaa olemaan hypomanian oireita, koen että ihmeitä tapahtuu ja että olen lähempänä taivaallista Isääni ja Jeesusta Kristusta, pyrin uutterammin tekemään parannusta ja tutkimaan evankeliumia.

Olen kiitollinen monista pappeuden siunauksista, joita olen saanut aina kun olen sairastunut, isältäni ja mieheltäni. On onni, että on lähipiirissä kelvollisia pappeuden haltijoita. Ja vaikkei heitä olisi perheessä, niin seurakunnasta voi käydä joku antamassa siunauksen.

Tunnen kuinka taivaallinen Isäni rakastaa minua ja tukee minua. Hänen ja Herran, Jeesuksen Kristuksen avulla pystyn suoriutumaan päivä ja hetki kerrallaan. Ilman Heidän apuaan en usko, että pystyisin jatkamaan ja aina yrittämään uudelleen. Vapahtajani tietää, miltä minusta tuntuu ja miten ahdistavaa ja surullista on välillä, mutta Hän myös iloitsee ja riemuitsee kanssani, ilon hetkinä.

Kun pidän käskyt ja toimin Pyhän Hengen ilmoituksen mukaan, tunnen Jumalan rakkautta minua kohtaan. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on auttanut minua tietämään, että olen Jumalan rakas tytär. Hän haluaa auttaa ja tukea. Olen saanut apua Häneltä myös lähimmäisteni kautta. Olen niin kiitollinen ihanasta perheestäni, aviomiehestäni, vanhemmistani ja sisaruksistani perheineen.

Tiedän, että elämälläni on suunta ja tarkoitus. Jostain syystä olen saanut taakakseni tai koetuksekseni tämän sairauden. Kaiken tarkoitusta en tiedä. Mutta tunnen että näiden kasvattavien ja tuskaistenkin kokemusten myötä, olen vahvempi. Kenties voin auttaa jotakin, joka kamppailee samankaltaisten ongelmien kanssa.

 

Artikkeli julkaistaan vain Heidin etunimellä.