Eräässä puheessa mainittiin äidin käyneen parhaan keskustelunsa evankeliumista poikansa kanssa automatkalla hammaslääkäriin ja pyykkien äärellä (Opettaminen kotona – iloinen ja pyhä vastuu). Kuunnellessani toivoin, etten muistaisi parhaita keskusteluja evankeliumista lasteni kanssa. Toivoin, että niitä olisi niin monia, etten voisi muistaa yksittäisiä.

Kotiin keskittyvän kirkon ansiosta minulla on ollut mahdollisuus muodostaa merkityksellisiä muistoja lasteni kanssa ja luoda rutiineja, joiden kautta voimme nauttia yhdessä enemmän hengellistä ravintoa päivittäin.

Kirkko olohuoneessa

Kotiin keskittyvä kirkko oli jotain, mistä tavallaan kuulimme ensi kertaa lokakuun 2018 yleiskonferenssissa. Periaatteessa kyseessä ei ollut mikään uusi asia, koska perheen ja kodin merkitystä on aina korostettu kirkossa. Ne tarjoavat parhaan paikan oppia Kristuksesta ja harjoitella seuraamaan Hänen esimerkkiään käytännössä.

Presidentti Nelsonin johdolla myös kirkon ohjelmia ja oppimateriaaleja muutettiin tukemaan enemmän näitä huomion keskipisteitä. Saimme Tule ja seuraa minua -aineiston, jossa on viikoittaisia oppialueita pyhistä kirjoituksista ja sisältöön liittyvistä teemoista. Lisäksi kirkon sunnuntaikokousten aikatauluja lyhennettiin  kotona tapahtuvan uskon harjoittamisen tukemiseksi.

Maaliskuussa ensimmäinen presidenttikunta linjasi maailmanlaajuisesti, että koronapandemian vuoksi kirkoissa kokoontuminen jätettäisiin toistaiseksi tauolle. Seurakuntakeskuksia tai edes temppeleitä ei käytetty väliaikaisesti lainkaan pandemian etenemisen hidastamiseksi ja hallitusten työn tukemiseksi. Se vaikutti omaan perheeseemme merkittävästi.

Sunnuntain sakramenttikokous siirtyi fyysisesti omaan olohuoneeseemme.

Sakramenttikokous

Meillä on kolme eloisaa poikalasta. Kaikki ovat alle kouluikäisiä. Ensimmäinen kotisakramenttikokouksemme oli melkoinen katastrofi, jonka jälkeen me vanhemmat pyyhimme hikeä otsaltamme.

Poikien oli vaikea mieltää, että pidämme kokoukset omassa tutussa olohuoneessamme ja isä siunaa sakramentin keittiönpöydän äärelle polvistuneena. Leluja haluttiin mukaan kasoittain. Kukaan ei malttanut istua paikallaan. Sohvalla ei ollut tarpeeksi tilaa. Meteli kaikui naapureille saakka. Ohikulkija ei olisi voinut kuvitella sisään kurkistaessaan, että meneillään on jonkinlainen uskonnollinen hetki.

Pohdin asiaa ja tunsin Taivaallisen Isän antavan minulle kaksi ohjetta kokemuksemme parantamiseksi.

Ensiksi koin, että meidän pitäisi antaa lasten osallistua ohjelmaan mahdollisimman paljon. Niinpä he saavat joka kerta valita evankeliumiaiheisesta kuvakirjastamme jonkin kuvan, josta he haluavat pitää puheen. Sitten he kertovat kuvastaan vuorollaan muistinsa mukaan. Lapset ovat myös pitäneet rukouksia ja johtaneet laulua (eli pitäneet esillä monistetta siitä, yleensä väärinpäin). Itse olemme pyrkineet keskittymään henkilökohtaisten kokemusten jakamiseen omissa puheenvuoroissamme. Ne kiinnittävät lasten mielenkiinnon ja auttavat meitä kertomaan omasta uskostamme arjen tilanteiden kautta.

Toinen asia, jonka avulla tunsin meidän voivan saada hengellisiä kokemuksia sunnuntaisin, oli tehdä olohuoneesta kirkon ajaksi arjesta poikkeava paikka. Siivoamme kodin lauantaina ja viemme lelut pois näkyviltä. Kokoukseemme otamme esille kuvia, jotka auttavat meitä rauhoittumaan ja keskittymään evankeliumiin. Meille on päätynyt kaksi vanhaa lasten laulukirjaa, joissa on kauniita värikuvia. Ne ovat olleet loistavia apuvälineitä. Pojat olivat alkeisyhdistyksessä tehneet kuvakollaasit Kristuksesta, joiden avulla he voivat muistella Vapahtajaa. Välillä evankeliumiaiheinen kuvastomme on pääasiallisena kiinnostuksen kohteena.

Usein nuorimmaisemme saa edelleen kiukunpuuskan, alkaa huutaa kesken sakramentin siunaamisen tai juoksee kehässä ”puhujatuolimme” ympärillä. Isommat seisovat milloin päällään sohvalla, kaivavat nenäänsä tai koettavat muotoilla kaukoputkia laulukirjoista. Joka kerta tunnen silti Pyhän Hengen olevan läsnä kokouksessamme ja tiedän, että myös lapsemme tuntevat sen.

Alkeisyhdistys

Tavallisesti lapset kokoontuisivat sunnuntaisin sakramenttikokouksen jälkeen omaan luokkaansa, alkeisyhdistykseen. Siellä heillä on iän mukaisesti suunniteltu opetustuokio, musiikkia ja mahdollisesti leikki- tai askarteluaikaa. Olemme yrittäneet järjestää lapsille vastaavia opetustuokioita myös kotona.

Keräännymme ison keittiönpöydän ääreen. Lasten on helpoin keskittyä aamupäivällä, joten usein pidämme luokan silloin.

Joitain viikkoja sitten olin suunnitellut oppiaiheen ilosta. Kun aloitimme mieleeni tuli kuitenkin laulu, jossa puhutaan toisten hyväksymisestä sellaisina kuin he ovat. Olin halunnut jatkaa lasten opettamista aiheesta kohdattuamme kadulla hiljattain vammautuneen henkilön, joka herätti vanhimman poikani huomion.

Lauloimme laulun ja muistutin lasten mieliin ohitsemme kävelleen naisen. Juttelimme yhdessä siitä, kuinka olemme kaikki Jumalan lapsia ja luotu Hänen kuvakseen. Selitin, että maan päällisen elämämme aikana kehomme ei joskus toimi aivan täydellisesti syystä tai toisesta, mutta ylösnousemuksessa Jeesus korjaa asian niin, että kaikki saavat täydellisen ruumiin. Puhuimme siitä, kuinka olemme kaikki veljiä ja sisaria, että meidän tulee olla ystävällisiä kaikille muille ja miten voimme sitä käytännössä toteuttaa.

Lapset olivat innolla mukana ja keksivät hyviä esimerkkejä. Keskustelu oli kohottavaa ja kaikille jäi hyvä mieli. Vaikkeivät lapset olleet aiemminkaan tarkoittaneet pahaa, he ymmärsivät paremmin kuinka käyttäytyä ystävällisesti muita kohtaan.

Rakastan yhdessä lasten kanssa oppimista. Heidän ajatuksensa yllättävät usein viisaudellaan.

Perherukoukset

Kotiin keskittyvä kirkko ei rajoitu pyhäpäivän viettämiseen. Perherukouksiin kokoonnutaan kodissamme aamuisin ja iltaisin, ennen aterioita pidämme yhteisen ruokarukouksen. Joskus sattuu, että toinen vanhemmista ei ole paikalla iltarukouksen aikana. Silloin poissaolija osallistuu puhelimen välityksellä ja lapset kilpailevat siitä kuka saa painaa puhelun poikki rukouksen jälkeen.

On ihana kuulla lasten rukoilevan aidosti. Esikoiseni on vakuuttunut rukousten voimasta vaikuttaa säätilaan. Hän on myös innostunut madoista. Saatuaan kuulla, että sateella kastemadot nousevat käytävistään maan pinnalle hengittämään hän rukoili tietenkin, että seuraavana päivänä sataisi. Tottakai rukoukseen vastattiin, vaikka pitkän sadejakson jälkeen säätiedotuksen mukaan olisi viimein ollut luvassa poutaa.

Perheilta

Perheilta on yhteinen kokoontuminen kodissamme, jossa yleensä maanantaisin opiskelemme jotain evankeliumin aihetta ja pidämme hauskaa. Koska aamut ovat otollisempia aikoja perheessämme keskusteluille ja yhteisille oppimistuokioille, olemme siirtäneet myös perheiltamme pidettäväksi aamuisin.

Opetustuokiomme sujuu tavallisesti melko samaan tapaan kuin alkeisyhdistyksen luokkakin. Aloitamme alkulaululla ja rukouksella. Joskus kukaan ei suostu laulamaan nuottiakaan ja vain vanhempien ääni on kuuluvissa. Omassa lapsuudessani alkeisyhdistyksen opettajat olivat tehneet pahvista suuria tauluja, joihin he liittivät kuvia ja kirjoittivat laulun sanat niin että lasten oli helpompi seurata mukana ja oppia lauluja. Tätä muistellessani sain idean tehdä omia ”laulumonisteita” lastemme kanssa.

Olemme valinneet muutamia lauluja ja sitten piirtäneet yhdessä niiden sanoihin liittyviä kuvia, joita näytetään laulettaessa. Lapset ovat innostuneet kovasti piirtämisestä ja on mukavaa että heidän kättensä jälki on läsnä, vaikka äänet eivät aina kuuluisikaan niin voimakkaasti.

Yksi onnistuneimmista opetuksistamme käsitteli Mormonin kirjan tapahtumia pikkulegojen avulla. Poikien mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään. Paljon tavallisempaa kuitenkin on, että punainen lanka on hajallaan kaikenlaisten keskeytysten vuoksi ja vanhemmat yrittävät epätoivoisesti koota jonkinlaista loogista kokonaisuutta, miettien jälkeenpäin miksi emme käyttäneet legoja apuna tälläkin kertaa. Uskon, että siitäkin huolimatta vähitellen yrityksemme vahvistavat meitä perheenä ja auttavat uskoamme kasvamaan.

Parasta perheilloissa on yhdessä vietetty aika. Eräs kirkon johtajista on sanonut, että “Perhesuhteissa rakkaus tarkoittaa itse asiassa a-i-k-a-a” (Dieter F. Uchtdorf ). Joskus jatkamme opetuksen jälkeen yhdessä pelaamalla, kilpailemme pienten tehtävien parissa, pidämme parturikampaamoa, leivomme tai vaikkapa lähdemme retkelle.

Pyhien kirjoitusten lukeminen

Luin vastikään, kuinka eräs pariskunta oli alkanut leikkiä aina rukousten jälkeen hetken lastensa kanssa ja se muutti perherukoukset heille merkityksellisemmiksi ja positiivisemmiksi kokemuksiksi.

Meille on käynyt hieman samoin pyhien kirjoitusten lukemisen suhteen. Tavaksemme on muodostunut  katsoa lyhyt video Latter day kids -kanavalta lukemisen jälkeen. Pojat pitävät videoista kovasti ja huolehtivat sen vuoksi myös hyvin, että muistamme lukea pyhiä kirjoituksia.

Lukukokemuksistamme on tullut syvällisempiä. Keskustelemme enemmän lukemistamme aiheista jopa pienten lastemme kanssa. Keskustelut ovat siirtyneet pyhien kirjoitusten ääreltä yhä enemmän myös käytännön tilanteisiin, ruokapöydän äärelle tai hiekkalaatikolle.

Vaikka tämä erityinen aika on tuonut mukanaan monenlaisia haasteita, olen kiitollinen sen tarjoamasta tilaisuudesta oppia enemmän evankeliumiin keskittymisestä kotona ja syventää suhdettamme Vapahtajaan perheenä.