Minulla oli eräs hyvin nöyräksi tekevä kokemus hiljattain. Se oli hieman kuin jumalallinen isku vasten kasvoja, mutta tarpeellinen sellainen. Opin, että Jumala ei välitä siitä kuinka fiksu olen. Se tapahtui eräässä yhteisessä perheillassa, johon vaimoni kanssa osallistuin… mutta menen nyt asioiden edelle.

Antaakseni jonkinlaista taustaa: kirjoitan työkseni. Ja minua on siunattu siinä määrin, että olen voinut valita aiheekseni evankeliumin, päivittäin. Elän unelmaa, vai mitä? Käytän aikani tutkimalla oppia ja tarkastelemalla niin muinaisten kuin nykyajankin profeettojen sanoja.

Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että vastaani tulee jatkuvasti myös paljon kirkon vastaisia argumentteja. Toiset kysymykset on esitetty hyvin kunnioittavaan ja vilpittömään sävyyn, kun taas toiset tihkuvat pahansuopuutta. Mutta sen ymmärtäminen, miksi jotkut ihmiset kamppailevat kirkon suhteen, on saanut minut etsimään vastauksia noihin kysymyksiin. Se on polku, joka on johdattanut minut syvemmälle pyhien kirjoitusten ja kirkon aikakirjojen syövereihin kuin olisin koskaan edennyt ilman työtäni.

Tästä täysipäiväisestä tutkimisestani johtuen olen oppinut todella paljon. Osaan kertoa miksi monissa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä on pentagrammeja kaiverrettuina niiden graniittiseiniin. Osaan kertoa salaisesta luolasta ja intiaanien aarteesta, jota Brigham Young saattoi mahdollisesti käyttää rahoittaakseen Salt Laken temppelin rakentamisen. Osaan selittää ilmoituksen ja innoituksen eron. Osaan, osaan, osaan…

Jumala ei välitä siitä kuinka fiksu olet

En ollut odottanut tuota perheiltaa mitenkään erityisen innokkaasti. En tuntenut paria muuta osallistuvaa perhettä enkä rehellisesti sanottuna välittänytkään tuntea. Se ei ollut mitään henkilökohtaista, olen vain yleisesti ottaen antisosiaalinen. Mutta vaimoni ylipuhui minut lähtemään mukaansa. Alkuun kyyninen ajatukseni oli, että tuo ilta olisi ajan tuhlausta. Olin vakuuttanut itseni siitä, etten hyötyisi tuosta kokemuksesta mitään.

Samankaltainen asenne oli hiipinyt elämäni muillekin osa-alueille. Kirkossa käyminen oli alkanut tuntua enemmän velvoitteelta kuin etuoikeudelta. Mitä tämä pyhäkoulun vapaaehtoisopettaja muka voisi minulle opettaa? Onko minulla todella aikaa tällaisille epämukavuuksille? No, kyllä, mutta olin valmistautunut valittamaan siitä sen koko ajan.

Kaikki nämä tunteet myllersivät minussa tuon perheillan alkaessa. Usean minuutin hiljaisen pessimismin jälkeen ajatus juolahti mieleeni:

Kaikkien näiden evankeliumin asioiden tietäminen on merkityksetöntä, jos et pysty elämään evankeliumin mukaan.

On yksi asia tietää, että Jeesus opettaa autuaaksi julistuksista Matteuksen viidennessä luvussa. On toinen asia surra surevien kanssa tai kokea vanhurskauden nälkää tai käydä sopimassa veljensä kanssa. Saatat tietää paljon, mutta jos se ei tee sinusta kärsivällistä, armeliasta, puhdassydämistä, rauhantekijää, mitä väliä sillä silloin on?

Niin se on. Missään pyhissä kirjoituksissa ei sanota:

”Näin sanoo Herra, jos et ole kykeneväinen vastaamaan tähän 10 000 kysymyksen monivalintatehtävään, et ole oleva riittävän viisas astumaan taivaan valtakuntaan.”

Siellä kylläkin sanotaan näin:

”Oi tuota Paholaisen viekasta suunnitelmaa! Oi ihmisten turhamaisuutta ja heikkoutta ja järjettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina eivätkä kuule Jumalan neuvoa, sillä he panevat sen syrjään luullen tietävänsä itse, minkä vuoksi heidän viisautensa on järjettömyyttä, eikä se heitä hyödytä. Ja he hukkuvat.” (2. Nefi 9:28)

Älä käsitä väärin, tiedossa ja oppimisessa ei ole mitään väärää. Pyhissä kirjoituksissakin meitä rohkaistaan ”etsimään oppia vieläpä tutkimalla ja myös uskon kautta” (OL 88:118) ja että ”on hyvä olla oppinut, jos me kuulemme Jumalan neuvoja” (2. Nefi 9:29). Pyhä Henki on opettaja, mutta tieto (jopa hengellinen tieto) on työväline, ei päämäärä. Meidän polkumme määrittää se, kuinka käytämme tuota tiedon työvälinettä. Siitä Jumala välittää. Jopa Paholainenkin tietää Kristuksesta. Se, mitä hän tekee tuolla tiedolla, tekee hänestä Suuren Pettäjän. Ja minä olin aloittanut matkani pitkin samankaltaista polkua. Polkua, joka oli täynnä alentuvaisuutta, kylmäkiskoisuutta ja ylimielisyyttä.

Polku, joka minun olisi pitänyt valita ja jolla pyrin nyt pysymään, on paljon tiukempi.

Paremmaksi tulemisen polku

Evankeliumissa on kyse paremmaksi tulemisesta, ei tiedon keräämisestä. Tiedon työväline on hyödytön, jos emme käytä sitä avuksemme tullaksemme joksikin paremmaksi kuin olemme.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21)

”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.” (Matt. 7:24)

Kristuksen evankeliumin koko tarkoitus on muuttaa meidät enemmän Hänen kaltaisikseen. Meidän on tarkoitus olla sellaisia ihmisiä, jotka eivät jätä huomiotta ympärillämme olevien ihmisten tarpeita. Ihmisiä, jotka voivat kääntää toisenkin posken vainon nostaessa päätään. Ihmisiä, jotka ovat hyväsydämisiä.

Vuoden 1982 yleiskonferenssipuheessaan Mark E. Petersen sanoi:

”Täydellinen pelastus tarkoittaa sitä, että me tulemme Kristuksen kaltaisiksi sanoissa, ajatuksissa ja teoissa. Voimme mitata kehitystämme pelastusta kohti yksinkertaisesti määrittelemällä kuinka Kristuksenkaltaisia olemme. Jos meistä ei ole jokapäiväisessä elämässämme tulossa enemmän Hänen kaltaisiaan, emme edisty kohti pelastusta kuten meidän pitäisi.”

”Fiksuus” ei ole pelastuksen edellytys. Enemmän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi tuleminen on. Se on jotain, johon meidän pitäisi keskittyä koko ajan kaikkialla, myös perheilloissa.

Meillä on oppitunteja ja meillä on kokeita

Koemme ohjauksen hetkiä arkipäiväisessä elämässämme. Sinullakin on ollut niitä. Kenties se tapahtui, kun lauloit kirkon laulua, tutkit pyhiä kirjoituksia tai ehkäpä se tapahtui unessa. Henki lepäsi päälläsi ja sinä sait oivalluksia ja innoitusta. Nuo ovat ohjauksen hetkiä.

Mutta koemme myös testauksen hetkiä. Kenties kyse ei olekaan tästä: ”mitä voin saada irti tästä pyhäkoulun oppiaiheesta”. Ehkäpä se onkin enemmänkin koe kuin luokka. Parempi kysymys saattaisikin olla: ”kuinka voin olla enemmän Kristuksenkaltainen tänä aikana?”

Yhtäkkiä paine otetaankin pois opettajalta ja meistä jokainen on huomattavasti enemmän itse vastuussa omasta sunnuntaikokemuksestamme. Hengelliset kokeet eivät testaa tietoamme vaan ennemminkin luonnettamme. Siinä mielessä tuo testi kattaa paljon enemmän kuin tuolla oppitunnilla esitetyn informaation. Esimerkiksi:

Mikä on asenteesi pyhäkoulua kohtaan?

Mitä ajattelet siitä miehestä, joka viittaa kymmenen sekunnin välein kertoakseen mielipiteensä kaikesta?

Joku nyyhkyttää hiljaa nurkassa, mitä aiot tehdä?

Hengellisiä oppitunteja ja kokeita (jotka usein limittyvät) tapahtuu jatkuvasti. Kokeita saattaa tapahtua, kun menet töihin joka aamu, kun lapsesi eivät halua mennä nukkumaan illalla ja kyllä, jopa perheilloissa.

Sillä ei ole väliä kuinka fiksu olet…

Minun perheiltakokemukseni parani merkittävästi tuon jälkeen. Yritin olla ystävällinen, yritin tutustua ihmisiin, yritin rakastaa ihmisiä enemmän. Lakkasin ajattelemasta itseäni niin paljon.

Pietari oli kalastaja. Joseph Smith oli maanviljelijä. Jeesus Kristus oli puuseppä. Jumala ei välitä siitä kuinka fiksu olet. Sillä on väliä, että pyrimme elämään Kristuksen sanojen mukaisesti:

” Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27)

Ja ken tietää, saatat vaikka oppia jotain matkan varrella.

 

Artikkelin on kirjoittanut David Snell ja se on alun perin julkaistu Third Hour -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.