Jos olet lukenut siitä, miten pakenin lähetystyöstäni, tiedät myös jotakin kohtaamistani haasteista ja niistä oudoista olosuhteista, mihin jouduin. Tiedät jopa vähän jotakin siitä, miksi pakenin. Toivottavasti ymmärrät, että Jumala on aina kanssasi huolimatta siitä missä olet tai miksi (fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti). Mutta jos et tiedä (tai epäilet sitä), pyydän sinua pysymään mukana kertoessani (nyt yksityiskohtaisemmin) siitä, miten taivaallinen Isä on kanssamme ja kuinka Hän kutsuu meitä.

Kun evankeliumi ei riitä

Pienenä alustuksena lopulle kertomukselle kerron uudestaan sen, mikä todella sai aikaan pakoni lähetystyöstä. Alusta alkaen olin tehnyt merkittäviä ja henkilökohtaisia uhrauksia ollakseni mitä parhain työväline Herran käsissä. Matkan varrella tunsin, että olin kadottamassa itseni Hänen palveluksessaan, mutta en hyvällä tavalla.

Loppujen lopuksi tein parhaani elääkseni Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, kuten minä ymmärsin sen, ja yritin muuttua oppiessani lisää. Mutta ongelma oli (tai niin luulin), että en nähnyt mitään tuloksia vanhurskaasti elämisessä – en omassani enkä niiden, joita palvelin. En tuntenut iloa enkä onnea. En ollut saanut hengen kehotuksia pitkään aikaan. Mutta ennen kaikkea, en löytänyt ketään, joka olisi ollut kiinnostunut kuulemaan evankeliumista.

Turhautumiseni saavutti huippunsa, kun mietiskelin muutamia kuukausia aiemmin ollutta lähetyssaarnaajien konferenssia, missä puhuttiin siitä, miten ”suoralle ja kaidalle polulle astuminen johtaa iankaikkiseen elämään”. Jokin siinä, miten puhuja oli selittänyt oppia, hämmensi minua ja aloin ajatella, että mikään tekemäni ei koskaan riittäisi. En koskaan olisi tuolla suoralla ja kaidalla polulla, eikä olisi kukaan muukaan ihminen. Mikä tarkoitus evankeliumin levittämisellä tai Jumalan palvelemisella siiten on, jos sillä ei ole oikeasti mitään väliä?

Jumalan hylkääminen

No, kuten voit kuvitella, tuo ajatus todella nakersi minua. Uskoin täydelliseen valheeseen. Aluksi yritin elää vielä vanhurskaammin, 200-prosenttisesti 100 prosentin sijaan. Mutta se ei auttanut minua lähentymään Jumalaa tai antanut vahvistusta siitä, että olin oikealla polulla. Sen sijaan se sai minut tuntemaan oloni yksinäiseksi, arvottomaksi ja hyödyttömäksi.

Joten hylkäsin Jumalan. Sanoin Hänelle, että olen saanut tarpeekseni evankeliumin mukaan elämisestä, enkä halunnut opettaa sitä muille. Vaikka yhä uskoin Jumalan olemassaoloon, olin menettänyt toivon ja uskon siitä, että Hän välitti minusta tai muista lapsistaan. Halusiko Hän meidän edes palaavan luokseen?

Lopulta ei mikään pyhäkoulun oppiaihe tai itselleni tärkeä pyhien kirjoitusten kohta voinut enää korjata minua. Jumalan pitäisi vielä minut kirjaimellisesti matkalle päästäkseen kivikovaan sydämeeni, ja Hän teki niin.

Jumala haluaa sinut puolelleen, mutta niin haluaa paholainenkin

Päivä, jona karkasin lähetystyöstäni, oli kiinnostava, koska tapasin monia eri ihmisiä. Ihmisiä, jotka tarjosivat minulle ilmiselviä mahdollisuuksia valita hyvän ja pahan välillä, ja näin ollen mahdollisuuksia todella muuttaa elämäni suuntaa. Rehellisesti sanoen uskon, että olin vuorovaikutuksessa sekä Jumalan että paholaisen palvelijoiden kanssa useita kertoja päivän mittaan.

En yleensä sano asioita kuten: ”Paholainen yrittää saada sinut” tai ”Lusifer tietää, kun olet haavoittuva, joten silloin hän iskee”, mutta en osaa kuvailla tuon päivän kokemuksiani muulla tavoin. Olin haavoittuvimmillani hengellisesti, henkisesti ja fyysisesti. Olin täysin yksin vieraassa paikassa. Minulla oli vain vähän rahaa, eikä keinoa (paitsi yleiset kirjastot) olla yhteydessä ihmisiin, jotka oikeasti tunsin. Ja niin paholainen käytti sitä hyväkseen ja sain todistaa hyvin todellista Jumalan ja Lusiferin välistä sotaa ihmisten sieluista.

Kerron esimerkin: eräs mies (paljon itseäni vanhempi) tarjoutui viemään minut kahdestaan retkelle kaukaiselle järvelle. En edelleenkään tiedä, oliko hänellä siellä mustalaisleiri vai kuoppa täynnä ruumiita. Oli kuinka hyvänsä, olen kiitollinen, että en tarttunut hänen tarjoukseensa ottaakseni selvää.

Jokin asia tilanteessa tuntui vain ällöttävältä (kiitos Pyhä Henki!) Sitten, vain muutamia tunteja myöhemmin, tapasin miehen, joka halusi kuulla evankeliumista. Kun keskustelin hänen kanssaan, tunsin Jumalan rakkauden häntä kohtaan – rakkauden, joka muistuttaa meitä siitä, että olemme Jumalan lapsia. Tämä sanoma auttaa meitä myös muistamaan, että meillä on jumalallinen mahdollisuus, tarkoitus ja ääretön arvo, joka täyttää kaikki odotukset. Minun ei tarvinnut tulla mustalaiseksi tai ottaa riskiä siitä, että saisin vakavan trauman karatessani vieraan miehen kanssa tunteakseni itseni arvokkaaksi; olin jo sitä.

Taistelu jatkuu

Mutta tällä kertaa valinnat olivat selkeämpiä. Kun istuin jäätelöbaarin ulkopuolella lukemassa pyhiä kirjoituksia, toinen mies lähestyi minua. Hän pyysi minut asuntoonsa ja tarjoutui ”maksamaan minulle erittäin hyvin” seksuaalisista palveluista. Se oli yksi niistä hetkistä, jolloin minun täytyi tehdä selkeä valinta: hylkäänkö liittoni vai en. Saatat ajatella, että sinun ei tarvitse tehdä näin selkeitä valintoja joka päivä, mutta kyllä meidän kaikkien täytyy. Juo vain siemaus…tai älä? Juoruile…tai älä? Palvele…tai älä?

Lehi puhuu tästä 2. Nefin (2:11) kirjassa ja muistuttaa meitä:

”Sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. Ellei niin olisi… ei voisi olla vanhurskautta eikä jumalattomuutta, ei pyhyyttä eikä kurjuutta, ei hyvää eikä pahaa.”

Paholainen puhuu meille, itse asiassa hän houkuttelee meitä joka päivä valitsemaan pahan, vaikka se ei tuntuisikaan kovin pahalta. Myös Jumala puhuu meille ja houkuttelee meitä tekemään paremman valinnan valitsemalla Hänet. Lehi muistuttaa myös, että jos emme kulje eteenpäin, kuljemme taaksepäin. Siksi kaikki pyrkimyksemme kulkea kohti Jumalaa tai elää Hänen evankeliuminsa mukaan, ovat vaivan arvoisia.

Tarvitsemme toisiamme

Minulla oli siis joitakin outoja kohtaamisia, mutta oli upeitakin.

Presidentti Kimball on sanonut:

Jumala huomaa meidät, ja Hän valvoo meitä. Mutta tavallisesti Hän täyttää tarpeemme jonkun toisen henkilön välityksellä. Siksi on tärkeää, että me palvelemme toinen toistamme. (Kirkon presidenttien opetuksia-Spencer W. Kimball, luku 8).

Minulla oli tarve tulla huomatuksi, tuntea itseni tärkeäksi ja hyödylliseksi. Luulin, että tämä tarve täyttyisi huomaamalla, että ponnisteluni kannattavat tai näkemällä, miten ihmiset kerääntyvät evankeliumin ääreen, mutta niin ei käynyt. Sen sijaan minun täytyi tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta ja ottaa vastaan saamani apu.

Otetaan esimerkiksi Enkeli #1, joka antoi minun käyttää puhelintaan voidakseni soittaa veljelleni. Kun erosimme, uskouduin hänelle ja kerroin olevani Jeesuksen Kristuksen kirkon lähetyssaarnaaja, joka oli karannut. Enkeli #1 sanoi, että hän oli nähnyt lähetyssaarnaajia aikaisemminkin (mikä auttoi minua ymmärtämään, että emme olleet täysin näkymättömiä), ja osoitti sitten myötätuntoa. Hän sanoi, että lähetyssaarnaajana olemisen täytyy olla vaikeaa ja että karkaaminen oli hyväksyttävää. Tämä enkeli huomasi minut.

Tapasin Enkelin #2 kuljeskellessani alueeni katuja pitkin yksin. Enkeli #2 kutsui minua ja kysyi minulta jotakin. Hän oli hyvin ystävällinen ja halusi puhua kanssani. Pian hän uskoutui minulle surun aiheestaan; hänen isoäitinsä oli kuollut äskettäin. Keskustelimme surusta ja tuonpuoleisesta; uskomisesta ja siitä, mihin uskoa. Se oli hyvin rentoa, luonnollista ja ylentävää. Saatoin kertoa evankeliumista lempeällä ja tunkeilemattomalla tavalla, koska Enkeli #2 tarvitsi sitä; tämä enkeli auttoi minua näkemään itseni (ja roolini lähetyssaarnaajana) tärkeänä.

Sinua tarvitaan

Viimeiseksi Enkeli #3. Tämä oli vanhempi mies, joka puhui minulle juna-asemalla. Hän luuli, että minulla oli ongelmia poikakaverini kanssa, joten hän halusi antaa joitakin viisaita neuvoja nuorelle tytölle, jonka sydän oli murtunut – mutta ei poikakaverin takia. Enkeli #3 tarjosi minulle mahdollisuuden palvella maatani ja käyttää kykyjäni suurempaa hyvää varten (Hah! Huomaatko ironian tässä?).

Hänen kannustuspuheensa sisälsi neuvoja siitä, että meidän ei pitäisi antaa toisten määritellä suuntaa elämällemme, tunnepohjaisiin panostuksiin suhteissa ja itseemme. Mutta suurin opetus oli se, että minua tarvittiin moniin tärkeisiin asioihin. Sillä, tarvitaanko minua lähetyssaarnaajana, merijalkaväen sotilaana tai äitinä, ei ole merkitystä. Sillä on, että minua tarvitaan.

Presidentti Kimball on oikeassa. Kun me palvelemme toisiamme ja kun meitä palvellaan, meillä on etuoikeus olla tarpeellisia Herran käsissä ja auttaa muita heidän tarpeissaan.

Olemme kaikki inhimillisiä

Jumala on opettanut meille, että olemme kaikki inhimillisiä. Epätäydellisinä ja tietämättöminä talsimme elämämme matkalla yrittäen tehdä parhaamme ja se on hienoa!

Jossakin matka varrella sain ajatuksen, että Jumala odotti minun olevan täydellinen Kristuksen opetuslapsi heti. Jos en ollut täydellinen, en ollut suoralla ja kaidalla polulla. Kun tarkastelin evankeliumia tällaisen linssin läpi, toisten epätäydellisyys korostui ja epävanhurskaat arvosteluni heistä (ja itsestäni) vahvistuivat.

Mutta totuus on tämä: lähetyssaarnaajilla, piispoilla, apuyhdistyksen johtajilla ja kaikilla muilla on vaikeuksia olla täydellisen kuuliaisia. Meillä kaikilla on ollut, on tai tulee olemaan epäilyksiä, huolenaiheita, kysymyksiä ja ratkaisemattomilta vaikuttavia henkilökohtaisia ongelmia. Se, että oletamme muiden olevan täydellisiä, haittaa kykyämme palvella heitä ja tekee heistä epäinhimillisiä.

Mieti: jos he ovat jo selestisiä olentoja, et todennäköisesti voisi tehdä mitään heidän hyväkseen! Onneksi kaikki ovat epätäydellisiä. Sanon onneksi, koska epätäydellisyys tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollisuuksia palvella toisia ja tulla autetuiksi.

On siis hyvä 1) heittää pois nimikkeet ja 2) hyväksyä epätäydellisyyden kauneus. On korkea aika tulla yhteen ja ymmärtää, että olemme kaikki kerjäläisiä – piste. Ja jos olemme kaikki kerjäläisiä, tarvitsemme kaikki myötätuntoa, rakkautta ja armoa, jota Jeesus Kristus niin vapaasti suo meille. Vertailut, oletukset ja arvostelut vain satuttavat meitä ja vievät meitä erilleen; ne eivät voi yhdistää Siionin ihmisiä, mutta sinä voit.

Voit olla sellainen palveleva henkilö, joka tekee osansa koossapitävän seurakunnan kulttuurin (ja kirkon kulttuurin) hyväksi. Kun rakastat muita kuten Jeesus teki, huomaat oman elämäsi muuttuvan. Käyttämällä hyväksi hengellisiä lahjojasi ja kokemuksiasi, voit auttaa muita selviytymään hengellisesti. Ja ennen kaikkea, urheasti ja aidosti elämään todistuksesi mukaan ja omistautua Jumalalle.

 

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Kelsey Mangum ja se on julkaistu thirdhour.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.