Hei kaikki pian naimisiin menevät! Hääkausi on alkamaisillaan. Se on hullua ja jännittävää aikaa. Nauti joka hetkestä hääsuunnitelmien parissa tänä kesänä. Haluan kuitenkin painottaa myös asioista, joista tulee ehdottomasti keskustella ennen avioliittoa. Sallikaa minun kertoa kertomus tehtävälistasta, joka pelasti minun avioliittoni.

Mistä sain sen?

Kerron ensin vähän taustoja. Vanhempani erosivat, kun olin hyvin nuori. Kun kasvoin vanhemmaksi, huomasin sanovani, että en koskaan halua mennä naimisiin. Terapeuttini auttoi minua ymmärtämään mistä se johtui: koska ainoa avioliitto, jonka todella tiesin, ei päättynyt hyvin.

Kun minulta kysyttiin avioliitosta, pystyin luettelemaan vain huonoja asioita. En nähnyt siinä mitään myönteistä. Silloinen poikaystäväni, (joka on nyt aviomieheni), auttoi minua kärsivällisesti ymmärtämään, että naimisissa oleminen on oikeastaan todella myönteinen asia. Siinä meni aikansa, mutta lopulta se tapahtui!

Kaikkia ongelmiani ei kuitenkaan oltu ratkaistu. Olin saanut hengellisen vahvistuksen, että minun tuli mennä naimiisiin tämän miehen kanssa, mutta en halunnut rynnätä avioliittoon. Minun täytyi olla varma, että olimme sopivat toisillemme. Mitä enemmän asiaa ajattelin, ymmärsin, että toisen tuntemiseen täydellisesti menisi elinikä.

Jatkoin puhumista terapeuttini kanssa asiasta ja hän antoi minulle tehtävälistan, jossa oli 12 aihetta/kysymystä. Hän sanoi, että poikaystäväni ja minun tuli täyttää se erikseen ja sitten voisimme keskustella vastauksista. Naiset ja herrat, tämä pelasti avioliittoni. Minun täytyy kertoa siitä teille.

Ohjeet

Listassa on paljon eri aiheita ja on helppoa lannistua kysymyksiin vastamisessa. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla! Yritä tehdä vaikka yksi kohta päivässä tai kaksi viikon aikana. On melkein mahdotonta tehdä tämä kerralla (erityisesti jos haluat olla perusteellinen).

Käytä aikaa jokaiseen osioon. Anna Hengen johdattaa keskustelujanne. Teitä johdatetaan puhumaan muistakin, kuin listassa olevista asioista. Se ei haittaa! Antakaa sen tapahtua.

On tärkeää, että vastaatte näihin kysymyksiin paperille erikseen. Kun olette kirjoittaneet ylös kaikki ajatuksenne, lukekaa vastaukset toisillenne. Jos vastauksenne ovat erilaisia, onneksi olkoon! Saatte harjoitella kompromissin tekemistä! Sitä taitoa tarvitaan koko avioliiton ajan, joten totutelkaa siihen.

Tämän harjoituksen tavoite on, että suhteenne kestää. Sen tarkoituksena on vahvistaa sitä, saada selville, oletteko sopivia toisillenne ja auttaa teitä valmistautumaan avioliittoanne varten. Olen niin kiitollinen, että miehelläni ja minulla oli mahdollisuus oppia nämä asiat toisistamme ennen naimisiinmenoamme. Joten, ilman pidempiä puheita, tässä ovat keskusteluaiheenne!

1. Raha

Kuinka paljon teet töitä? Entä kumppanisi? Kuinka hallitsette pankkitilejänne ja miten laskut maksetaan? Entä kymmenykset? Miten teette päätökset suuremmista ostoksista?

Raha-asioiden hoitamiseen avioliitossa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Syy, miksi se johtaa niin moniin ongelmiiin, on kommunikoinnin puute. En ole terapeutti, mutta uskon, että jos olette samaa mieltä raha-asioista, suhteenne kestää mitkä tahansa rahaongelmat, joita elämässä tulee eteen.

2. Lapset ja vanhemmuus

Haluatteko lapsia? Kuinka pian? Kuinka monta? Mikä on lähestymistapasi vanhemmuuteen? Kuka pitää kuria ja millaisia rangaistuksia käytetään?

Saattaa tuntua oudolta puhua tästä niin aikaisin. Ehkä ette ole vielä edes ajatelleet vanhemmuutta. Tämä asia on kuitenkin hyvin tärkeä. Käytä aikaa tämän ajattelemiseen ja keskustelkaa siitä perusteellisesti.

3. Päätösten tekeminen

Kuinka teette isot päätökset (asuinpaikka, työpaikat jne.)? Pienet päätökset (mitä elokuvaa mennä katsomaan, minne mennä syömään jne.)?

Tämä voi olla todella hankalaa. On vaikea tietää, miltä sinusta tuntuu, kun isoja päätöksiä on tehtävänä. Mieheni ja minä lupasimme pysyä lähellä Herraa, joten voisimme saada Hengen ohjausta päätöksentekotilanteissa.

4. Vuorovaikutus ja ristiriidat

Miten käsittelette erimielisyydet? Annatteko niille mieluummin aikaa vai puhutteko niistä? Onko hyvä mennä vuoteeseen vihaisena? Millainen vuorovaikutus riitelyssä on hyväksyttävää? Millainen ei ole hyväksyttävää?

Avioliitossa on aina ristiriitoja. Tärkeintä kuitenkin on, että yritätte käsitellä ne. Me kaikki käsittelemme ristiriitoja eri tavoilla ja se on hyväksyttävää! Minun ristiriitojen käsittelytyylini on muuttunut ajan myötä. Käykää läpi uudelleen tätä kysymystä kumppaninne kanssa silloin tällöin.

5. Seksi

Kuinka usein? Mikä sinusta tuntuu hyvältä? Kuka tekee aloitteen? Miten käsittelette tilanteen, jossa toinen teistä ei halua sitä?

Minulla oli paljon pelkoja seksin suhteen. Olin kauhuissani sen takia. Voitko kuvitella, miten kamala hääyö olisi ollut, jos mieheni ja minä emme olisi keskustelleen asiasta? Varmistakaa, että kumppaninne tietää odotuksenne ja ajatuksenne. Mielestäni tämä on yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista.

6. Elämäntapa

Tupakointi? Alkoholi? Muut huumeet? Liikunta? Harrastukset? Lemmikkieläimet?

Elämäntapanne eroavat toisistaan. Miten ne vaikuttavat suhteeseenne ja yhteiseen ajankäyttöönne? Kuinka tärkeitä ne ovat sinulle? Jotkut meistä noudattavat Viisauden sanaa vähän eri tavalla. Mitä sinä ajattelet näistä asioista?

7. Vapaa-aika

Millainen on tyypillinen perjantai-ilta? Lauantait? Kuinka paljon aikaa vietät omien ystäviesi kanssa (ilman kumppaniasi)?

Tämä on asia, joka muuttuu ajan ja olosuhteiden myötä. Palatkaa tähän silloin tällöin ja olkaa avoimia tunteistanne. Mieheni muutti kauas perheestään, eikä hänellä ollut yhtään ystäviä, kun menimme naimisiin. Meille oli tärkeää keskustella siitä, että hän tunsi itsensä yksinäiseksi, jos vietin paljon aikaa omien ystävieni kanssa.

8. Roolit avioliitossa

Kuka tekee mitäkin työtä, kotitöitä ja ruuanlaittoa? Mitä mieltä olete sukupuolirooleista ja siitä, mitä asioita on tärkeä saada tehdyksi kotona?

Minä esimerkiksi inhoan tiskaamista. Mieheni lupasi, että hän hoitaisi sen. Vastavuoroisesti minä lupasin, että siivoaisin wc:n, koska hän piti siitä vähiten. Tietenkin minun täytyy joskus tiskata, mutta teemme parhaamme. Pidämme huolta toisistamme!

9. Uskonto ja hengellisyys

Mikä merkitys uskonnolla on? Mihin toimintoihin osallistutte? Kuinka usein?

Saatat ajatella, että jos kuulutte samaan kirkkoon, tästä ei ole mitään keskusteltavaa. Se ei pidä paikkansa. Pidättekö kirkkovaatteet yllänne koko sunnuntaipäivän? Ovatko seurakunnan toiminnot tärkeitä sinulle? Millaisia elokuvia voi/ei voi katsoa? Kuinka usein maksatte kymmenykset? Älkää jättäkö tätä aihetta väliin.

10. Perheet

Kuinka paljon aikaa vietät oman perheesi kanssa? Puolisosi perheen kanssa? Keskusteletteko riidoista tai tärkeistä päätöksistä vanhempienne kanssa?

Perhesuhteet voivat olla hankalia. Tehkää työtä yhdessä ja puhukaa usein. Teidän tulisi olla aina ensiksi uskollisia puolisollenne. Me olemme päättäneet, emme emme koskaan sano mitään negatiivista toisesta hänen selkänsa takana. Perheemme pitäisi vain kuulla hyvä aioita puolisostamme! Tietenkin joissakin tilanteissa täytyy toimia toisin. Seuratkaa Hengen johdatusta.

11. Uskollisuus avioliitossa

Haittaako sinua, jos puolisosi puhuu vastakkaista sukupuolta olevien ystävien kanssa? Mitkä ovat rajat?

Tämä aihe on samankaltainen kuin aihe perhesuhteista. Mistä asioista voi puhua ystävien kanssa? Mistä aioista on parempi olla puhumatta? Selvittäkää, mitä mieltä teistä kumpikin on asiasta.

12. Avioero

Kuinka sitoutunut olet avioliittoon? Missä olosuhteissa harkitsisit avioeroa?

Me päätimme, että emme edes vitsailisi avioliitosta. Kuten mainitsin aikaisemmin, tulen eroperheestä. Haluan tehdä kaiken mahdollisen, että voin välttää tämän tilanteen tulevaisuudessa. Keskustelkaa ajatuksistanne asiasta.

Lopuksi

Joissakin osioissa mainitsin, että joitakin kysymyksiä olisi hyvä pohtia yhdessä myöhemminkin. Pitäkää tämä artikkeli käsillä! Mieheni ja minä käymme kaikki kysymykset läpi aina välillä. Elämä muuttuu nopeasti ja niin myös näkemyksemme.

Kun keskustelette näistä asioista, Pyhä Henki on hyvin tärkeällä sijalla. Hän auttaa teitä löytämään keskitien ja keskustelemaan kysymyksistä, joista ei ehkä ole edes mainittu tässä. Pitäkää mielenne avoimena!

Toivotan teille onnea tänä jännittävänä aikana! Elämä avioliitossa on parasta, erityisesti kun kommunikointi toimii ja teette työtä yhdessä. Toivon, että tämä lista auttaa sinua ja kumppaniasi. Pitäkää hauskaa!

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Brooklyn Gittins ja se on julkaistu thirdhour.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.