Ginny Burton on elänyt kahta hyvin erilaista elämää 48-vuotisen elämäntaipaleensa aikana, ja siitä riittää edelleen puheenaihetta.
On helppoa nähdä miksi. The Washington Times ja Today -lehtien artikkelit vertaavat Burtonin menneisyyttä nykyhetkeen kuvien kautta. Pidätysvalokuva on kuva ihmisen kuoresta harittavine silmineen ja kuoppaisine poskineen. Violetiksi ja punaiseksi värjätyt hiukset roikkuvat otsalla ja kaulassa oleva tatuointi näkyy juuri ja juuri hänen alaspainetun leukansa takaa.
Tuoreempi valokuva on merkittävästi erilainen. Kuvassa on nainen lakki ja viitta päällään, hymyilevänä, käsivarret ylpeästi ristissä valon loistaessa silmistä. Joku saattaa epäillä, onko tämä ollenkaan sama henkilö kuin nainen pidätyskuvan oranssissa haalarissa, mutta tatuointi paljastaa hänet. On hämmästyttävää, mutta ilmiselvää, että tuo uusi Washingtonin yliopistosta valmistunut opiskelija oli aikaisemmin heroiiniriippuvainen, jolla oli 17 tuomiota törkeistä rikoksista.
Nyt Burton on ollut kuivilla kahdeksan vuotta. Hän on viehättävä, avoin ja hyvä keskustelija jutellessamme puhelimessa. Hän asuu nykyään Rochesterissa, Washingtonin osavaltiossa ja kertoo minulle tarinaansa kuumana heinäkuun päivänä. Hänen huomionsa kiinnittyy välillä vain pihalla oleviin vesimelonin taimiin, joiden kasvamisesta hän on huolissaan. Hän ja hänen miehensä huolehtivat miehen isovanhempien kiinteistöstä ja he ovat rakentamassa asuintilat tallin toiselle puolelle, jotta voivat olla heille apuna. Burton sanoo, että he molemmat haluavat antaa jotakin takaisin maailmalle vankilatuomioidensa ja huumeriippuvuuksiensa jälkeen.
Burtonin suunnitelmiin kuuluu takaisin antaminen myös suuremmassa mittakaavassa. Vuonna 2020 hänet nimitettiin Truman-stipendiaatiksi, jolloin hänelle myönnettiin maineikas ja erittäin kilpailukykyinen 30 000 dollarin stipendi. Hän suunnittelee opiskelevansa maisterintutkinnon pääaineenaan yhteiskuntapolitiikka tai laki. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Washingtonin yliopistoon 36 000 dollarin arvoinen Martin Honor -stipendi, joka auttoi häntä pääsemään sille tielle, jolla hän nyt on.
Dramaattiset käänteet Burtonin elämässä tekevät hänen matkastaan merkittävän, mutta hän on tehnyt monia päätöksiä, jotka ovat tuoneet hänet tähän pisteeseen. Kaikista menestykseen johtavista asioista Burton mainitsee erityisesti yhden päätöksen, joka on ollut erityisen kallisarvoinen hänen elämässään — Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon liittyminen.
Miksi hän selviytyi?
Burtonilla ei juurikaan ollut mahdollisuutta välttää huumeriippuvuutta. Hän syntyi vuonna 1972 ja hän oli 7-vuotias kun hänen äitinsä, joka oli huumeriippuvainen, tutustutti hänet marihuanaan. Vähän sen jälkeen hän alkoi käyttää metamfetamiinia ja teini-ikäisenä hän alkoi polttaa crackia.
Burton sanoo tunteneensa lapsena sisimmässään, että jotkut asiat, joita häntä käskettiin tekemään olivat väärin. Mutta hänen elinympäristönsä ja halunsa olla rakastettu ja hyväksytty teki oikean valitsemisesta vaikeaa, joten hän teki asioita hengellistä haluaan vastaan.
Valitettavasti hänen lapsuutensa oli vain alku sarjalle karmeita tapahtumia hänen elämässään, joita olivat mm. raiskaus, useat itsemurhayritykset, heroiiniriippuvuus, ryöstelevät huumevälittäjät, kodittomuus, hyväksikäyttö ihmissuhteissa ja omien lasten huoltajuuden menettäminen. Mutta hän uskoo nykyään, että hänen epäreilut elämänkokemuksensa tapahtuivat syystä.
“Ajattelin, että olin vain sairas ja julma vitsi tämän maan päällä. Eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, miksi lapsi joutui kokemaan minun kokemiani asioita. Siinä ei vaan ollut mitään järkeä, mutta nykyään, …uskon, että jokainen kokemus elämässäni tapahtui, jotta voin auttaa jotakuta toista… ja siksi kaikkina niinä kertoina, kun heräsin tehohoidossa ampumahaavan tai epäonnistuneen yliannostuksen takia … ja elin yhä, vaikka en halunnut, ymmärrän nyt, että minut pidettiin elossa, koska minun oli tarkoitus auttaa jotakin henkilöä”, hän sanoo. “En usko, että ilman Vapahtajaa minua olisi pelastettu. Mutta myös minun piti haluta pelastua.”
Tästä linkistä voit lukea Joelin tarinan peliriippuvuuden voittamisesta Kristuksen avulla.
Hengellisiä kokemuksia
1990-luvun alkupuolella Burtonin asiat olivat karanneet käsistä, kun hänen pidätyksensä tulivat toistuvammiksi. Mutta erään neljän kuukauden pituisen tuomion aikana hän tunsi halua saada apua, joten hän kääntyi pyhien kirjoitusten puoleen.
“Luin koko Raamatun ja se oli erityinen kokemus. Monet käyttäytymiseen liittyvät asiat, joiden tavallaan toivoin vain häviävän, alkoivat sujua itsekseen…Ja tunsin että se johtui siitä, että luin sanaa”, hän sanoo.
Burton sai taas vankilatuomion vuonna 2009. Väsyneenä elämäänsä hän muisti ensimmäisen kokemuksensa Raamatusta ja alkoi lukea sitä uudelleen.
“Sukelsin Raamatun sivuille ja luin sen taas kannesta kanteen. Aloin myös tutkia useita eri uskontoja ollessani vankilassa ja minulla oli uskomattomia hengellisiä kokemuksia, joita en voinut järkeillä pois. Ne olivat melko perustavanlaatuisia ja jotkut asiat todella tarttuivat minuun. Ja vaikka välillä yritin kieltää Jumalan, minua muistutettiin lempeästi noista kokemuksista ja että ne eivät olleet lähtöisin kenestäkään muusta. Ne olivat minun ja Jumalan välisiä asioita ja ne olivat tapahtuneet, enkä voinut kieltää niitä.”
Burton oli lukenut Raamatun kaikkiaan kolme kertaa ja hän oli päässyt pois vankilasta, kun hän alkoi etsiä uskontoa, joka tukisi hänen pyhistä kirjoituksista lukemiaan periaatteita. Siitä huolimatta kun hänen poikansa, joka oli tutkinut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa Tacomassa, Washingtonissa, pyysi häntä lähtemään mukaan kirkkoon, hän ei ollut kiinnostunut. Mutta kun tuli selväksi, että hänen ja hänen miehensä taistelu huumeita vastaan ei ollut ohi, hän tiesi, että asioiden piti muuttua.
Kirkkoon liittyminen
“Tunsin hengellisesti, että meillä ei ollut mitään keinoa selviytyä kokemuksistamme, ellei Kristus ollut kulmakivenä elämässämme, joten teimme yhteisen päätöksen sitoutua Kristukseen. Aloin todella etsiä muita uskovia, joiden opetukset olivat Raamatun periaatteiden mukaisia, ja uskoin, että sellaisia täytyi olla olemassa,” hän sanoo.
Asuessaan Seattlessa, Burton muistaa päättäneensä osallista sakramenttikokoukseen itsekseen ja tuo kokemus oli lopulta merkityksellinen hänen uskon matkallaan.
“Pidin pienen rukouksen sakramenttikokouksen aikana ja sanoin: ‘Okei, Jumala. Jos haluat minun olevan täällä, jonkun on paras tulla juttelemaan kanssani, koska jos niin ei käy, en tule takaisin.’ Ja eräs nainen tuli juttelemaan kanssani ja meistä tuli ystäviä,” hän sanoi todeten, että häntä liikutti tuon naisen vilpitön todistus, jonka hän jakoi perheillassa, jossa Burton oli mukana.
Myöhemmin Burton sattui näkemään dokumenttielokuvan “Meet the Mormons”, vaikka sen ei minkään järjellisen syyn mukaan olisi pitänyt olla hänen soittolistaehdotuksissaan. Katsoessaan elokuvaa hän hämmästyi sitä, miten niin erilaisissa maissa asuvien jäsenten elämäntapa oli niin samanlainen.
Sitten hän pyysi saada kuningas Jaakon version Raamatusta, joka löytyy nykyään kirkon englanninkielisiltä sivuilta, ja vertasi sitä omaansa. Sen jälkeen ei mennyt enää kauan, kun lähetyssaarnaajat ottivat häneen yhteyttä ja hän tapasi lähetyssaarnaajat Seattlessa. Heidän todistuksensa evankeliumista innoittivat Burtonia ja hänen tapaamiensa ihmisten usko auttoi häntä ymmärtämään, että hän ei voinut elää toinen jalka evankeliumin ovenraossa ja toinen sen ulkopuolella.
“Tiesin että jos en ottaisi tuota uskon askelta molemmilla jaloilla, en koskaan saisi todellista kokemusta kirkon jäsenyydesta,” hän sanoo. “Minulla todellakin oli kysymyksiä, mutta tiesin, että en saisi ensi käden kokemusta, jos en liittyisi. Ja niin liityin kirkkoon. Minut kastettiin helmikuussa vuonna 2017, ja se oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista päätöksistä.”
Vuorille kiipeäminen
Burton on ollut nyt kuivilla yli kahdeksan vuotta, vaikka hänen matkallaan on yhä paljon ylä- ja alamäkiä. Siitä huolimatta hän uskoo, että Jumala opettaa hänelle asioita tavalla, joka koskettaa häntä henkilökohtaisesti ja joka auttaa häntä hänen matkallaan. Yksi tapa, jonka kautta Jumala kommunikoi hänen kanssaan, on patikoinnin ja kiipeilyn kautta. Hän muistelee ensimmäistä kiipeilyretkeään (jonka oli järjestänyt jäsen hänen seurakunnassaan), ja kuinka eräs mies loukkaantui reitillä ja he olivat jumissa vuorella 24 tuntia yrittäen saada hänet sieltä pois.
Vaikka hän ei ollut suunnitellut lähtevänsä vaellukselle, hän tunsi kehotuksen tehdä niin. Asiat, joita hän oppi tuolloin ovat olleet unohtumattomia.
“Jonkin aikaa tunsin oloni kirkossa hyvin vieraaksi ja erilaiseksi. Minulla on arpia ja tatuointeja kaikkialla kehossani, käsissäni, kaulassani ja kyynärvarsissani, ja tunsin itseni todella erilaiseksi kuin muut kirkon jäsenet. Tunsin myös suurta epävarmuutta menneisyydestäni ja tekemistäni asioista katsoessani noita ihmisiä, jotka olivat menestyneitä työssään ja perheissään. . . . Mutta kun olimme tuolla vuorella, emme olleet ollenkaan erilaisia. Ei ollut väliä sillä, mitä teimme työksemme tai millainen menneisyytemme oli tai kuinka paljon ansaitsimme — millään sellaisella ei ollut väliä. Vain sillä oli merkitystä, että työskentelimme yhdessä, ja tuolla vuorella olimme kaikki samanlaisia.”
Kokemukset kuten “Meet the Mormons” -dokumentin löytäminen ja kutsu tuolle vaellukselle ovat olleet “joitakin merkityksellisimpiä kokemuksia, jotka ovat johtaneet minut nykyhetkeen,” hän jatkaa. Ja ne ovat opettaneet hänelle, että hän kykenee mihin tahansa.
“Se, mitä opin itsestäni tuolla vuorella oli, että minulla ei ole hajuakaan siitä, mihin pystyn. Että voin ylittää ne rajat, jotka olen asettanut omassa mielessäni, eikä minulla ole siinä vaiheessa enää tekosyitä luovuttaa,” hän sanoo.
Oikea henkilö
Burton tietää, että rajoja ei ole myöskään hänen koulutukseensa suhteen, mikä ilmenee hänen saamastaan Martin Honor -stipendistä vuonna 2019. Mutta vaikka hän oli kuullut Truman-stipendiaateista — maineikas titteli, jotka myönnetään kansallisesti hakijoille, joista on tarkoitus tulla uuden sukupolven julkisten palvelujen johtajia — hän ei aluksi hakenut stipendiä. Opinto-ohjaajansa rohkaisemana hän kuitenkin aloitti ankaran prosessin, jotta hänellä voisi olla stipendiin mahdollisuuksia. Ja se kannatti. Hän työsti yhä uudelleen seitsemää esseetä hakemusta varten ja lopulta hänet valittiin loppusuoralla henkilökohtaiseen haastatteluun, mutta epäilykset eivät jättäneet häntä rauhaan.
“Tunsin itseni taitamattomaksi tuossa prosessissa. Minusta tuntui että he olivat valinneet väärän henkilön. Taustani takia en tuntenut olevani yhtä hyvä kuin muut valitut opiskelijat. Kärsin huijarisyndroomasta ja minusta tuntui, että he näkisivät kuka olin ja mitä olin tehnyt ja että en vain ollut tarpeeksi hyvä,” hän sanoo.
Kun hänet sitten valittiin 62 opiskelijan joukkoon 55 eri oppilaitoksesta, Burton ei voinut uskoa sitä. Vaikka hän oli hyvinkin pätevä (stipendijärjestön nettisivuilla mainitaan, että hän toimii vapaaehtoisena mentorina vasta vapautuneille vangeille, hän on patikoiva tukihenkilö huumeidenkäytöstä toipuville ja sponsoroi toipuvia naisia 12 askelen ohjelmassa) hänestä tuntui silti, että häntä ei kuulunut valita.
“Sanoin: ‘Olen varma, että valitsitte väärän henkilön, koska ette tunne minua.’ Mutta he sanoivat minulle: “Olemme varmoja, että tunnemme sinut hyvin, siksi valitsimme sinut.’ Se kosketti sydäntäni. On kunnia olla Truman-stipendiaatti ja minusta tuntuu hienolta että saan liittää tuon tittelin nimeeni.”
Tulevaisuuden suunnitelmia
Tulevaisuudessa Burton suunnittelee, että voisi olla auttamassa USA:n vankilajärjestelmän uusimisessa, jotta vieroitushoito olisi pakollista ja mahdollista rikollisille, jotka päätyvät vankilaan toistuvasti tai koko elämänsä ajaksi. Ja sillä aikaa kun hänen maisterintutkintonsa siintää tulevaisuudessa, hän on päättänyt tutkia muita mahdollisuuksiaan lykkäämällä opintojaan ensi vuoteen, kunnes hän voi taas keskittyä täysin niihin.
Ajoittain Burtonin menneisyys yhä vaivaa häntä, mutta hän tukeutuu evankeliumin totuuksiin voimaa saadakseen.
“Minulla on todella syvä ymmärrys siitä, että Taivaallinen Isä rakastaa minua ja että Hän on antanut minulle anteeksi,” hän sanoo.”Ongelma ei ole se, että Taivaallinen Isä ei antaisi minulle anteeksi, vaan se, että en antanut anteeksi itselleni. Sitä asiaa työstän joka päivä.”
Burton ja hänen miehensä Chris ovat aktiivisia jäseniä seurakunnassaan. Yksi heidän mieluisimmista tehtävistään on ollut olla Alkeisyhdistyksen opettajana 6-7 -vuotiaille. Silloin he pystyivät keskittymään evankeliumin perusasioihin ja oppimaan Alkeisyhdistyksen lauluja. Hän ja hänen miehensä myös lukevat pyhiä kirjoituksia ja rukoilevat päivittäin yhdessä, ja jos Burton on vuorilla, hän lukee ainakin yhden jakeen päivässä puhelimestaan. Jäsenyys kirkossa on muuttanut hänen elämäänsä myös siten, että hän on jälleen yhteydessä kolmeen lapseensa ja on saanyt elinikäisiä ystäviä.
“Olen todella kiitollinen kirkosta. Olen oppinut olemaan parempi vanhempi. Perustukseni on vakaa, koska olen mukana niin rakastavassa, anteliaassa ja tukea antavassa yhteisössä,” hän sanoo.”Yksi suuri etu kirkossa olemisessa on se, että kaikki ystäväni ovat raittiita ja jotkut parhaimmista ystävyssuhteista olen solminut kirkon jäsenten kanssa.”
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “From heroin addict to scholar: Latter-day Saint Ginny Burton shares how faith was vital in her recovery, success”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
Millä tavoin usko Kristukseen on auttanut sinua elämäsi haasteissa?
