Pian syntymäni jälkeen minut kastettiin katoliseen kirkkoon. Vaikka vanhempani eivät olleet aktiivisia jäseniä katolisessa kirkossa, he silti uskoivat jollakin tavalla Jumalaan ja tunsivat, että se oli oikein.
Kun vanhempani erosivat, asuin enimmäkseen isäni kanssa, emmekä käyneet missään kirkossa säännöllisesti. Perheemme rukoili päivällispöydässä silloin tällöin, mutta ei sen enempää. Minulla ei ollut minkäänlaista perustaa tiedolle siitä, kuka Jumala tai Jeesus Kristus oli, mutta kun äitini meni uusiin naimisiin, se muuttui, kun hän löysi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja hänet kastettiin. Hänen esimerkkinsä takia aloin tutkia kirkkoa aina kun voin sekä äitini että lähetyssaarnaajien kanssa. Kun olin 16-vuotias, minut kastettiin kirkon jäseneksi.
Jumalaa etsimässä
Kun olin etsimässä uskoani Jumalaan, myös isäni yritti palata omaan uskoonsa. Vaikka hän oli varttuessaan käynyt katolisessa kirkossa, häntä ei oltu koskaan kastettu ja hän lopetti kirkossa käymisen vähän vanhempana. Kuitenkin ollessaan armeijan työkomennuksella, hän tapasi tukikohdassaan kappalaisen, joka ohjasi hänet takaisin katoliseen uskoon. Tuon vuoden aikana, kun hän oli armeijan tehtävissä, näin hänen uskonsa Jumalaan kasvavan todella paljon. Hän kävi kirkossa, opiskeli raamattupiirissä kahdesti viikossa ja lopulta hänet kastettiin ennen kuin hänen komennuksensa loppui.
Kävin isäni luona hänen palattuaan kotiin, ja hän pyysi minua mukaansa katoliseen messuun seuraavana sunnuntaina. Myönnyin, sillä tiesin miten paljon se merkitsisi hänelle.
Kun kävelin kirkon ovista sisään katsellen värikkäitä lasimaalauksia ja kaiverrusta Kristuksesta ristillä, se tuntui vieraalta. Jumalanpalvelusrituaalin muoto oli tietenkin erilainen kuin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kokouksissa. Esimerkiksi, katolisessa kirkossa kaikki kumartavat alttarin edessä osoittaakseen kunnioitusta Kristukselle, ennen istumistaan penkkiin. Katoliset myös käyttävät leipää ja viiniä ehtoollisessa, ja sitä nauttiessaan he uskovat, että he kirjaimellisesti yhdistyvät Kristuksen kanssa. Messun toisessa osiossa luetaan yleensä Uutta ja Vanhaa testamenttia, mitä kutsutaan liturgiaksi.
Siitä huolimatta, että perinteissä, opissa ja uskossa on suuria eroavaisuuksia omaan kirkkooni verrattuna, istuessani messussa isäni kanssa, Henki puhui minulle evankeliumin yhteneväisyyksistä ja totuuksista, jotka jo tiesin ja joita rakastin.
Tulla viikolla ja erityisesti tuona aamuna, olin tuntenut painolastia synneistäni ja pelkäsin, että virheeni tekivät minut arvottomaksi olemaan osallinen Jumalan rakkaudesta. Mutta saarna, joka saarnattiin katolisessa messussa, oli juuri sitä, mitä minun piti kuulla. Siinä kohdassa liturgiaa, kun pappi selittää pyhiä kirjoituksia, luettiin kohta Luukas 12:32, ja siinä sanotaan: ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” Pappi jatkoi saarnaansa, joka perustui tähän kirjoitusten kohtaan, korostaen sitä, että meidän ei pitäisi pelätä pyytää apua Kristukselta (tai muilta ihmisiltä) rohkeasti ja uskoen, koska juuri siitä elämässä on kyse.
Kuullessani tuon pyhien kirjoitusten kohdan ja sitä seuraavan, kauniin saarnan, tunsin Jumalan rakkautta. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin tuona aamuna. Se sai minut lähes kyyneliin. Vaikka ajattelin vain tekeväni hyvän teon isälleni, siitä tulikin jotain, joka auttoi myös minua. Sen lisäksi opin arvostamaan ja ymmärtämään katolista uskontoa aivan toisessa valossa.
Pyhä Kateus on asenne toisia uskontoja kohtaan
”Jätä tilaa Pyhälle Kateudelle”, oli lause, jonka alun perin sanoi Krister Stendahl, luterilainen piispa Tukholmasta, Ruotsista. Hän keksi lauseen konferenssissa vuonna 1985 puhuessaan niille, jotka vastustivat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppelin rakentamista Tukholmaan. Hän selitti, että ”Pyhä Kateus” on käsite, joka auttaa meitä oppimaan ja näkemään kauneuden muissa uskonnoissa, ilman että menetämme omat uskomuksemme tai luovumme niistä.
Rabbi David Rosen, joka opetti juutalaisuutta Jerusalemin BYU:ssa vuoteen 1998 asti, mainitsee tämän ”Pyhän Kateuden” käsitteen artikkelissaan, jossa kertoo opetuskokemuksestaan koulussa, joka ei ole hänen omaa uskoaan. Kokemukset muiden uskontokuntien edustajien kanssa ei välttämättä tarkoita sitä, että etsii muuta uskontoa. Rosen kuvailee sitä näin: ”Sen, että näkee jotain kaunista toisen uskonnollisessa perinteessä, ei pitäisi saada minua tuntemaan millään tavalla, että olisin epälojaalinen omille perinteilleni.”
Kokemukseni isäni kirkossa antoi minulle tuon upean kokemuksen oppia katolisesta uskosta, mutta lisäksi se toi minua lähemmäksi perhettäni, jossa on myös uskon ihmisiä. Käymällä katolisessa messussa huomasin, mikä on tärkeää isälleni ja äitipuolelleni ja mitä he pitävät arvossa. Näin, miten isäni oli löytänyt totuuden Jumalasta. Vaikka hän ei usko samalla tavalla kuin minä, se avasi oven keskusteluille, joita meillä voi olla Jumalasta. Ja olen kiitollinen tuosta mahdollisuudesta.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “How a Catholic Mass Helped Me Feel the Love of God as a Latter-day Saint”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
