Henkisestä ja fyysisestä uupumuksestaan huolimatta presidentti Heber J. Grant oli huolissaan nuoresta pojastaan – hänen viimeisestä pojastaan, joka makasi vuoteenomana, vakavasti sairaana ja sietämättömissä kivuissa. Hän oli pannut kaiken toivonsa ja kaikki unelmansa tähän viimeiseen poikaan ja pelkäsi päästää irti. Mutta sitten hän näki unen tuonpuoleisesta, joka lohdutti hänen särkynyttä sydäntään ja valmisti häntä tulevaan tuskaan.
Hän on kuvaillut kokemustaan näin:
”Minua on siunattu vain kahdella pojalla. Toinen heistä kuoli viisivuotiaana ja toinen ollessaan seitsemän. Viimeinen poikani kuoli lonkkasairauteen. Minulla oli suuria toiveita, että hän eläisi levittääkseen evankeliumia niin kotonaan kuin ulkomaillakin ja olisi kunniaksi minulle. Noin tunti ennen hänen kuolemaansa näin unen, jossa hänen edesmennyt äitinsä tuli hakemaan poikaamme. Hänen mukanaan oli viestinviejä, jota hän käski hakemaan pojan sillä aikaa, kun minä nukuin. Tuossa unessa kuitenkin heräsin, tartuin poikaani ja taistelin hänestä, lopulta onnistuen saamaan hänet tuolta viestinviejältä, joka oli tullut hakemaan hänet – ja tehdessäni niin kompastuin ja kaaduin poikani päälle.
Tuossa unessani kaaduin hänen kipeän lonkkansa päälle ja tuon lapsen karmaiset tuskanhuudot ja kärsimys ajoivat minut lähes hulluuteen. En kestänyt sitä, joten hyppäsin pystyyn ja juoksin ulos talosta, jotten kuulisi hänen tuskaansa enää. Juostuani ulos talosta tapasin veli Joseph E. Taylorin, jolle sitten kerroin tapahtuneesta.
Hän sanoi: ’Heber, tiedätkö mitä minä tekisin, jos vaimoni tulisi hakemaan yhtä hänen lapsistaan? Minä en taistelisi tuosta lapsesta, minä en vastustaisi vaimoani ja tuon lapsen pois viemistä. Jos äiti, joka on ollut uskollinen, on mennyt verhon tuolle puolen, hän tietää kärsimyksestä ja tuskasta, jota hänen lapsensa saattaa joutua kokemaan; hän tietää joutuuko tuo lapsi elämään elämänsä rampana ja onko hänen kannaltaan parempi tai viisaampaa, että hänet vapautetaan elämän kidutukselta; ja kun pysähdyt ajattelemaan, veli Grant, että pojan äiti kävi kuoleman rajamailla antaakseen hänelle elämän, niin kuuluisihan hänen olla se, jolla on oikeus hakea hänet tai antaa hänen jäädä.’
Sanoin: ’Uskon sinun olevan oikeassa, veli Taylor, ja jos hän tulee uudestaan, hän saa viedä pojan minun mitenkään sitä estelemättä.’
Tultuani unessani tuohon loppupäätelmään veljeni, B. F. Grant, joka oli kanssani tuona yönä auttamassa minua pitämään huolta sairaasta pojastani, herätti minut. Hän kutsui minut luokseen ja kertoi, että poikani oli kuolemaisillaan. Menin olohuoneeseen ja istuuduin. Minun ja elossa olevan vaimoni välissä oli tyhjä tuoli ja tunsin pojan edesmenneen äidin olevan läsnä, istuvan tuossa tuolissa. En kertonut kenellekään, mitä tunsin, mutta käännyin elävän vaimoni puoleen ja kysyin: ’Tunnetko mitään eriskummallista?’ Hän vastasi: ’Kyllä, olen varma, että Heberin äiti istuu välissämme ja odottaa voidakseen viedä pojan.’
Olen luonnostani, uskoisin näin, sympaattinen mies. Olin ainoa lapsi ja sain osakseni kaiken sen rakkauden, jota äiti voi pojalleen antaa. Uskon olevani luonnostani rakastava sekä sympaattinen ja vuodatan kyyneleitä ystävieni vuoksi – ilon kyyneleitä heidän menestyessään ja surun kyyneleitä heidän epäonnensa johdosta. Mutta istuin pienen poikani kuolinvuoteen ääressä ja näin hänen kuolevan, vuodattamatta ainuttakaan kyyneltä. Elossa oleva vaimoni, veljeni ja minä koimme tuossa tilanteessa kodissamme sellaista taivaallista lempeyden ja rauhan tunnetta, etten ole vastaavaa koskaan elämässäni kokenut.” (Improvement Era, kesäkuu 1940)
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”President Grant Recounts Remarkable Dream of His Wife Visiting from the Spirit World”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
