Ateismi on tullut yhä suositummaksi Amerikassa viime vuosikymmeninä. Uskonnonvastaisista kirjoista on tullut bestsellereitä, kulttuurin maallistuminen on lisääntynyt ja uskonnolliset kytkökset ovat vähentyneet väestön keskuudessa. Onneksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on palautetun evankeliumin opit, jotka ovat voimallisia välineitä kumoamaan väitteitä, joita ateismi esittää. Tässä muutamia esimerkkejä.
Jumala on todellinen
Yleisin ateistien vastaväite uskossa Jumalaan on Hänen näkymättömyytensä. ”En usko asioihin, joita en voi nähdä,” ateismi esittää, ”joten minulla ei ole syytä uskoa Jumalaan sen enempää kuin lentävään spagettihirviöön.” Mormonit kuitenkin uskovat, että tieto ei tule pelkästään aistien kautta; se voi tulla myös henkilökohtaisen ilmoituksen kautta. Useimmat myöhempien aikojen pyhät eivät usko Jumalaan sen takia, että he olisivat nähneet Hänet, vaan koska he tietävät hengellisen todistuksen kautta, että Hän on todellinen.
Ateistit eivät tietenkään anna hengellisille kokemuksille arvoa, vaan he sen sijaan tyrmäävät ne pelkkinä harhoina – aivojen aiheuttamina kepposina. ”Mieli kehittyi uskomaan hölynpölyä,” sanoo ateisti, ”joten voimme vastaavasti jättää hengelliset kokemukset omaan arvoonsa.”
Mutta huomatkaa kuoppa, jonka ateismi on kaivanut itselleen. Sanomalla, että aivomme ovat voimakkaita harhautuskoneita, ateismi on tehnyt tyhjäksi tieteen oikeellisuuden. Jos voimme hylätä hengelliset kokemukset (kuten ”Pyhän Hengen tuntemisen”) vetoamalla aivokemiaan, voimme myös hylätä aistienvaraiset kokemukset samalla tavoin ja samoista syistä. Jos aivomme on rakennettu huijaamaan meitä, miksi meidän pitäisi uskoa mitään, mitä meille kerrotaan esimerkiksi evoluution todisteista, suhteellisuudesta tai mistä tahansa tieteellisestä teoriasta?
Jos sanomme, että uskonto on hyödyllinen (tekee ihmisistä epäitsekkäitä, rehellisiä, ja yhteisöllisiä), ateisti vastaa, että se on ”hyödyllinen valhe,” mutta eikö samaa voisi sitten sanoa tieteestä ja sen teknologisista saavutuksista? Ateistilla ei ole vastausta, vain ennakkoluuloja hengellistä tietoa vastaan. Ateistin yritys kumota uskonto johtaa myös tieteen kumoamiseen.
Vaikka ateistin käsitys siitä, että voimme varmasti tietää vain ne asiat, jotka voimme nähdä, on perusteeton, myöhempien aikojen pyhät uskovat, että Jumala on kosketeltavissa oleva, näkyvä olento (OL 130). Me uskomme, että näimme Jumalan ennen kuolevaisuutta, toivomme näkevämme Hänet tämän elämän jälkeen ja uskomme, että monet etuoikeutetut sielut ovat nähneet Hänet tämän elämän aikana.
Taaskaan ateistit eivät hyväksy tätä ja sanovat, että kaikki näyt Jumalasta ovat hallusinaatiota. Mutta miksi he sitten ovat valmiita hyväksymään aistinvaraiset todisteet tieteessä, mutta ei Jumalan suhteen? Näyttäisi siltä, että ateistille ”näkeminen on uskomista” siihen asti, kunnes joku näkee jotakin, mistä ateistit eivät pidä, joten he vain laittavat sen ”harhanäyn” piikkiin.
Huomatkaa myös, että ateistit itsekin uskovat moniin asioihin, joita he eivät voi nähdä. Useimmat ateistit esimerkiksi uskovat moraalisiin periaatteisiin, mutta onko kukaan koskaan nähnyt ”hyvän” ja ”pahan” entiteettejä? Jos kokemuksemme Jumalasta ovat ”vain tunteita”, jotka voimme jättää huomiotta, miksi eivät myös kokemuksemme oikeasta ja väärästä ole ”vain tunteita”, jotka voimme samalla tavalla jättää huomiotta? ”Moraali” on vain nimi, joka on annettu määrätyille käyttäytymismalleille, joita pidämme suotavina, mutta eikö niiden kannattaminen (kuten Jumalaan uskominen) ole vain evoluution tuotos, jonka voimme sivuuttaa?
Jotkut ateistit väittävät, että he voivat löytää moraalin tieteestä (esimerkiksi vetoamalla ”keskinäiseen epäitsekkyyteen”, joka on nähtävissä joissakin biologisissa organismeissa), mutta vain koska evoluutio määrittelee sen, mitä teemme ei tarkoita, että meitä moraalisesti vaaditaan tekemään niin. Loppujen lopuksi, evoluution määritelmän mukaan voimme toimia huonojen käyttäytymismallien mukaan yhtä hyvin kuin hyveellistenkin.
Tiede tekee myös työtä falsifioitavuuden (vääräksi osoittaminen) periaatteen parissa, mutta kukaan tiedemies ei halua osoittaa vääräksi moraalia uusien todisteiden valossa. Voimmeko kuvitella tiedemiehen katsovan mikroskooppiin ja julistavan: ”Olen saanut selville, että moraaliset kieltomme lasten kurittamista vastaan ovat vääriä?” Koska kukaan tiedemies ei halua osoittaa vääräksi moraaliaan, tämä on tarvitsemamme todiste siitä, että he tekevät juuri sitä, mistä he syyttävät uskonnollisia ihmisiä: uskomaan asioihin, joihin ei ole olemassa tieteellisiä todisteita.
Kärsimys on osa elämää
Toinen yleinen ateistien väite on, että Jumala ei voi olla olemassa, koska kaikkivaltias, täydellisen vanhurskas Jumala ei sallisi kaikkea sitä pahuutta ja kärsimystä, jotka vallitsevat maailmassa. Mutta mormonien opit vapaasta tahdosta, iankaikkisesta edistymisestä ja Jumalan luonteesta auttavat meitä vastaamaan tähän väitteeseen.
Myöhempien aikojen pyhille tämän elämän keskeinen tarkoitus, sekä Jumalan oma “työ ja kirkkaus” on tehdä mahdolliseksi meidän kehittymisemme iankaikkista elämää varten (Mooses 1:39). Jos edistyminen on kuolevaisuuden koko tarkoitus ja se vaatii kärsimystä, sitten kärsimys on väistämättä sidottu elämän tarkoitukseen. Kun ymmärrämme tämän perusasian Jumalasta ja itsestämme, tulemme tämän syvällisen tosiasian ääreen: Jumala sallii kärsimyksen, jos sen edistää kasvuamme.
Mormonit pystyvät myös vastaamaan pahuuden ongelmaan ymmärtämällä, että Jumala on sidottu omaan luonteeseensa. Vaikka mormonit uskovat kaikkivaltiaaseen Jumalaan, meidän täytyy ymmärtää, mitä se tarkoittaa: Jumala ei voi rakastaa ja olla rakastamatta meitä samanaikaisesti, eikä Hän voi luoda kiveä, joka on liian painava Hänen kannettavakseen. Myöskään, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, Jumala ei voi antaa armon varastaa oikeudenmukaisuudelta (Al. 42:25).
Toisin sanoen, Jumala on rajoitettu omassa jumalallisuudessaan. Me uskomme Jumalan kaikkivoipuuteen, mutta vain siihen asti, kun se on sopusoinnussa Hänen luonteensa kanssa. Voisiko Jumala poistaa kaiken kärsimyksemme ja silti saavuttaa tarkoituksensa? Ilmeisesti ei. Se ei vie Häneltä pois Hänen kaikkivoipuuttaan, vaan se osoittaa, että Hän olisi ristiriidassa oman luonteensa kanssa, jos Hän kieltäisi tämän periaatteen.
Useimmissa muissa kristillisissä kirkkokunnissa uskotaan, että Jumala loi meidät tyhjästä; myöhempien aikojen pyhät sitä vastoin uskovat, että älymme ja vapaa tahtomme ovat ikuisia, kuten Jumalalla. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala kunnioittaa omaa itsemääräämisoikeuttamme, vaikka käyttäisimmekin sitä väärin (OL 93). Laiskuuden valitseminen voi johtaa köyhyyteen, itsekkyyden valitseminen voi johtaa yksinäisyyteen, viisauden sanan noudattamatta jättäminen voi johtaa riippuvuuksiin jne. Jumala ei voisi lopettaa tuota kärsimystä kieltämättä meiltä vapaata tahtoamme. Ihmisten valinnat selittävät paljon (ehkä eniten) maailman kärsimyksestä. Poliittisten johtajien epävanhurskaat päätökset, jotka eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia, saivat aikaan kaksi maailmasotaa, Hitlerin kansanmurhan, Maon nälänhädän, Stalinin sorron ja monia muita suuria kauhuja maailman historiassa.
Kaikki uskovat johonkin
Lopuksi, ateistit väittävät, että usko on harhakuvitelmien huippu, ja silti jokainen (ateistit mukaanluettuina) uskoo johonkin. G.K. Chestertonin kerrotaan sanoneet: ”Jos ihminen ei usko Jumalaan, hän uskoo mihin tahansa.” Kun ateistit jättävät perinteiset uskonnot, he suuntautuvat uusiin, maallisiin vaihtoehtoihin, kuten marxismiin, poliittiseen edistyksellisyyteen, humanismiin, postmodernismiin tai tieteeseen — jotka kaikki perustuvat oletuksiin, joiden hyväksymiseen vaaditaan merkittäviä uskon loikkia.
Ei ole sattumaa, että vähiten uskonnolliset paikat yhteiskunnassa – korkeakoulut ja yliopistot – ovat myös olleet nopeimpia omaksumaan omituisimmat maalliset opit. Ateistiset humanismin professorit puolustavat yhä väitettä (vastoin kaikkia tieteellisiä todisteita), jonka mukaan miesten ja naisten välillä ei ole biologisia eroja ja että sukupuoli on patriarkaalinen ”sosiaalinen rakenne.” Marxismi on osoitettu niin vääräksi kuin mikä tahansa sosiaaliteoria voidaan todistaa. Kuitenkin ateistit sosiaalitutkimuksen osastoilla takertuvat yhä siihen – he tarvitsevat epätoivoisesti jotakin, mihin uskoa.
Kun myöhempien aikojen pyhät kasvavat evankeliumin tiedossa, he myös kasvavat kyvyssään taistella nykyajan rehottavaa ateismia vastaan ja pystyvät auttamaan sellaisten vaihtoehtoisten ”uskontojen” kumoamisessa, jotka ovat alkaneet hallita kokonaisia yhteiskunnan osa-alueita. Maailman villitykset ovat yhtä epävakaita kuin liikkuva hiekka. Kalliot sitä vastoin ovat pysyviä ja vakaita. Kristus on kallio ja koska meidän täytyy uskoa johonkin, meidän tulisi uskoa Häneen.
Vain Hän on sen arvoinen.
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Hyrum Lewis ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.
