Uskollista rohkeutta
Koko sota-ajan sekä Agnes että Gustav puolustivat sitä, minkä tiesivät oikeaksi – jopa mitä vaarallisimmissa olosuhteissa.
Kerran Agnes kieltäytyi ilmoittamasta ruokavarkautta – ja maksoi hinnan urheudestaan, kun hänet alennettiin saksalaisten sihteeristä pommitetun tehtaan vessanpesijäksi. Myös Gustav antoi erään pariskunnan pitää kätketyn lihavarastonsa, vaikka hänen olisi pitänyt takavarikoida tai tuhota se. Hän miettii: ”Se valinta oli yksi ensimmäisistä tietoisista moraalisista kannanotoistani, joita olen tehnyt elämässäni.”
Sodan loppuaikana Gustavin periaatteet johtivat hänet tekemään toisen vaikean valinnan: hän antautui liittoutuneille ja hänet otettiin sotavangiksi.
Vaikeuksista selviäminen rakkauden avulla
Kestettyään vankeuden kauhut Agnes vihdoin vapautettiin. Hän päätti lopulta muuttaa Långshyttaniin, Ruotsiin, missä hän työskenteli tehtaan kahviossa.
”Työ keittiöapulaisena ja tarjoilijana Långshyttanissa oli ensimmäinen palkkatyöni, ja se merkitsi minulle myös uuden elämän alkua”, hän sanoo. Vähänpä hän tiesi, että se tulisi merkitsemään myös uuden rakkauden alkua: Agnesin ja Gustavin kohtalona oli tavata Långsyttanissa.
Gustavin tie Ruotsiin sotavankina oli vaikea ja epävarma. Kun hänet vapautettiin, Gustav kertoo: ”Vankilani ovi avattiin. Minun kohdallani sota oli vihdoin ohi. Ensimmäinen tuntini vapaudessa typerrytti minut.” Koska Gustavilla oli Ruotsin kansalaisuus, hänen sisarensa oli neuvotellut hänen maanpakonsa Ruotsiin sen sijaan, että hänet olisi viety poliittiseen oikeudenkäyntiin Norjaan, ja hänen serkkunsa, Helge Palm, järjesti Gustaville työpaikan ja asunnon hänen saavuttuaan Långshyttaniin.
”Olin 23-vuotias, minulla oli vain muutamia vaatekappaleita eikä yhtään rahaa, ja tunsin olevani täysin erillään yhteiskunnasta”, hän sanoo. ”Minusta oli käsittämätöntä, että Saksa saattoi olla syypää kaikkeen siihen kauhuun, josta kuulin aina vain enemmän. Mutta kävi ilmi, että se oli totta, ja minä olin ollut osa sitä kaikkea. Olin palvellut Waffen–SS -joukoissa hyvässä uskossa, mutta kukaan ei halunnut uskoa sitä.
Mutta oli ainakin yksi henkilö, joka huomasi hänet: Agnes. ”Maaliskuun alkupuolella”, hän sanoo, ”huomasin nuoren miehen – niin surkeana, niin laihana ja niin kalpeana, kasvot melkein vihreinä – seisomassa lounashuoneen jonossa. Hänellä oli kauniit, surulliset, ystävälliset silmät.” Kun Agnes huomasi eräänä päivänä hänen tuolinsa olevan tyhjä, hän meni viemään Gustaville ruokaa hänen lähellä olevaan asuntoonsa.
Ja siitä kaikki alkoi.
Gustav pyysi Agnesia ensin elokuviin. ”Aloimme tapailla useammin. Meillä molemmilla oli vain vähän rahaa, mutta kummaltakaan ei oikeastaan puuttunut mitään. Pitkät kävelyretkemme ja jutteluhetkemme veivät sijan siltä, mitä meillä ei ollut. Agnes merkitsi minulle yhä enemmän.”
Silloinkin, kun Gustav kertoi Agnesille menneisyydestään Waffen–SS -joukoissa, hän kuunteli tätä avoimin ja anteeksiantavin sydämin. ”Suhteemme vain vahvistui”, Gustav sanoo,” ja pian välillämme oli side, jota ei enää helposti voitu katkaista.”
”Gustav oli 24- ja minä 27-vuotias, ja olimme todella rakastuneita”, Agnes muistelee. ”Tarvitsimme toisiamme. Hän oli yksin ja minä olin yksin, mutta yhdessä meillä oli toisemme.”
Mikään ei voinut erottaa heitä – ei edes heidän sotatraumansa. He avioituivat 2. maaliskuuta 1947.
Evankeliumin löytäminen yhdessä
1950-luku, Borlänge, Ruotsi
Vuodet kuluivat onnellisina, ja he molemmat jättivät taaksensa sodan vaivaamat menneisyytensä. Silti Agnes ja Gustav molemmat kaipasivat kirkkoa, jossa he voisivat käydä ja joka tyydyttäisi heidän sielujaan. He löysivät sen, kun naapuri majoitti kaksi amerikkalaista mormonilähetyssaarnaajaa, lainasi heille Mormonin kirjan ja esitteli Palmit Vanhimmille.
Perhe opiskeli Mormonin kirjaa ja tapasi lähetyssaarnaajia. Agnes muistelee: ”Gustav teki, kuten kirjassa pyydettiin tekemään: hän kysyi Jumalalta rukouksessa vilpittömin sydämin, oliko kirja totta, ja hän sai vakuuttavan vastauksen rukoukseensa.” (Moroni 10:4-5).
Kymmenen kuukautta myöhemmin heidät kastettiin pienessä joessa. ”Tuntui siltä, kuin meidät olisi kastettu Jordanissa. Hiljainen rauha vallitsi ja tunsin suurta sisäistä rauhaa”, Agnes kertoo.
Gustav ja Agnes ovat nyt yli 90-vuotiaita. Monien vuosien kuluessa ja vaatimattomissa olosuhteissa he ovat kasvattaneet suuren, uskollisen perheen, johon kuuluu yli 125 henkilöä. Heidän esimerkkinsä on sellainen, joka tullaan muistamaan ikuisesti – eikä ainoastaan heidän perheensä parissa.
Vuonna 1995 Presidentti Thomas S. Monson vieraili Tukholmassa tehtävänään jakaa uudelleen silloiset vaarnat. Kokouksessa, johon otti saa 1500 ruotsalaista pyhää, Presidentti Monson kertoi tämän vähän tunnetun kertomuksen Agnesista, holokausti-selviytyjästä, ja hänen rakastetustaan Gustavista, Waffen–SS -sotilaasta. Lopulta Gustavin pidättyvän hiljaisuuden vuodet koskien hänen menneisyyttään olivat ohi.
Asiasta ei ole koskaan sanottu yhtään epäystävällistä sanaa. Heidän ystävänsä kirkossa tietävät, että heidän yhteinen elämänsä on merkittävä esimerkki lujuudesta, anteeksiannosta, ja uskollisuudesta Herraa kohtaan. Palmin perhevaakunaan on kaiverrettu tunnuslause ”Voita vaikeudet rakkauden avulla.” Eikä mikään muu voisikaan kuvailla Agnesin ja Gustavin perintöä yhtä osuvasti kuin tuo lause: rakkaus ja usko voivat voittaa kaiken.
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut O. Håkan Palm ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla ”(How a Nazi SS Soldier and a Holocaust Survivor Fell in Love and Found the Church)”
Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
