(Tämä on neljäs ja viimeinen osa artikkelisarjaa, jonka ensimmäisen osan pääset lukemaan täältä, toisen täältä ja kolmannen täältä.)
Tämä palvelemista käsittelevän artikkelisarjani viimeinen osa koostuu enimmäkseen lainauksista, jotka olivat liian pitkiä käytettäviksi edellisissä osissa. Ne pitävät sisällään voimallisia opetuksia siitä, kuinka palveleminen vaikuttaa elämäämme.
Palvelutyö on taiteenlaji, jonka kautta voimme koskettaa toisen ihmisen elämää rakkaudella. Jotta niin voidaan tehdä onnistuneesti ja usein, vaatii se harjoitusta ja omistautumista Hengen kuuntelemiselle. Presidentti Uchtdorfilla on meille tämä opetus:
”Saarnaaminen on hyvää, mutta saarnat, jotka eivät johda toimintaan, ovat kuin tuli ilman lämpöä tai vesi, joka ei pysty sammuttamaan janoa.
Thomas Edison – mies, joka valaisi maailman hehkuvalla sähkövalolla – sanoi, että ’idean arvo on sen hyödyntämisessä’. Samalla tavoin evankeliumin opista tulee kallisarvoisempi silloin kun se otetaan käyttöön.
Evankeliumin miksi-kysymyksen ja pappeuden miksi-kysymyksen ymmärtäminen auttaa meitä näkemään tämän kaiken jumalallisen tarkoituksen. Se antaa meille motivaatiota ja voimaa tehdä oikeita asioita silloinkin kun ne ovat vaikeita. Keskittyminen evankeliumin mukaisen elämän perusperiaatteisiin suo meille siunaukseksi selkeyttä, viisautta ja johdatusta.” (Pappeuden palvelutyön miksi-kysymys, Dieter F. Uchtdorf, Liahona, toukokuu 2012)
Kadota itsesi
Huomatkaa, ettei hän sano, että meidän pitäisi keskittyä perusperiaatteisiin älyllisesti. Hän sanoo, että meidän täytyy mennä ja elää noiden perusperiaatteiden mukaisesti. Teemme niin palvelemisen kautta. Periaatteiden mukaisesti eläminen palvelutyön kautta ”suo meille siunaukseksi selkeyttä, viisautta ja johdatusta”. Tuota selkeyttä, viisautta ja johdatusta emme voi saada millään muulla tavoin.
Vanhin Dallin H. Oaks käytti kalkuttalaista Äiti Teresaa esimerkkinä siitä, kuinka ihminen voi kadottaa itsensä ja elämänsä toisten ihmisten palvelemiseen. Hän sitten kääntää tarinan toisinpäin ja toteaa monet meistä syylliseksi käymään kirkossa asenteenamme saaminen, antamisen sijaan.
”Suurenmoinen esimerkki epäitsekkäästä palvelemisesta on edesmennyt kalkuttalainen Äiti Teresa, jonka luostarilupaus velvoitti hänet ja hänen työtoverinsa ’kokosydämiseen korvauksettomaan palvelemiseen kaikkein köyhimpien parissa’. Hän opetti, että ’yksi asia varmistaa aina meille taivaspaikan – ne rakkauden ja ystävällisyyden teot, joilla olemme täyttäneet elämämme’. ’Emme voi tehdä suuria’, Äiti Teresa myönsi, ’vain pieniä asioita suurella rakkaudella.’ Kun tämä ihana katolinen palvelija kuoli, ensimmäisen presidenttikunnan surunvalitteluissa sanottiin: ’Hänen epäitsekkään palvelutyön täyttämä elämänsä on innoituksen lähde koko maailmalle, ja hänen esimerkkinsä kristillisestä hyvyydestä on muistomerkkinä tuleville sukupolville’. Sitä Vapahtaja kutsui elämämme kadottamiseksi toisten palvelemisessa.
Jokaisen meistä tulee soveltaa sitä periaatetta asenteisiimme, kun käymme kirkossa. Jotkut sanovat ’En oppinut tänään mitään’ tai ’Kukaan ei ollut ystävällinen minulle’ tai ’Minua loukattiin’ tai ’Kirkko ei vastaa tarpeisiini’. Kaikki nuo vastaukset ovat itsekeskeisiä, ja ne kaikki jarruttavat hengellistä kehitystä.
Sitä vastoin eräs viisas ystävä kirjoitti:
’Vuosia sitten muutin asennettani kirkossa käymistä kohtaan. Enää en käy kirkossa itseni takia vaan toisia ajatellen. Yritän tervehtiä yksin istuvia ihmisiä, toivottaa vierailijat tervetulleiksi, – – ilmoittautua vapaaehtoiseksi tehtävään. – –
Lyhyesti sanottuna menen kirkkoon joka viikko tarkoituksenani olla aktiivinen eikä passiivinen ja tehdäkseni myönteisen vaikutuksen ihmisten elämään. Sen seurauksena kirkon kokouksissa käymiseni on paljon nautittavampaa ja antoisampaa.’
Tämä kaikki valaisee sitä iankaikkista periaatetta, että olemme onnellisempia ja saamme enemmän tyydytystä, kun toimimme ja palvelemme sen vuoksi, mitä annamme, emmekä sen vuoksi, mitä saamme.” (Epäitsekäs palveleminen, Dallin H. Oaks, Liahona, toukokuu 2009)
Olen kuulunut lukuisiin seurakuntiin, joihin kuuluu niin vanhoja konkareita kuin nuoria avioparejakin. Näemme tätä ”Mitä minä tästä saan?” -asennetta molemmissa ikäryhmissä. Osa vanhemmista jäsenistä ovat väsyneitä palvelemaan ja haluavat vain luovia läpi maallisen aikansa loppuun. Osa nuorista aviopareista haluavat valita seurakunnan, jossa heitä arvostetaan ja jonne heidät halutaan, mutta jossa heidän ei tarvitse sitoutua mihinkään. He haluavat kuoria kermat molemmista kakuista.
Se ei toimi niin. Joka tapauksessa meidän henkilökohtainen kasvumme riippuu henkilökohtaisesta sitoumuksestamme. Se pitää paikkansa, vaikkei meidän kykymme yltäisivätkään samalle tasolle sitoumuksemme kanssa. He ovat niitä, joiden täytyy oppia ottamaan vastaan palvelua, sillä he eivät enää kykene palvelemaan tavoilla, joihin he aiemmin olivat tottuneet.
Tarkoittaako se, että he eivät elä liittojensa mukaisesti? Ei, ei tietenkään. Se tarkoittaa vain, että tässä elämänsä vaiheessa heidän täytyy oppia uusi taito – taito vastaanottaa arvokkaasti. Heidän täytyy oppia hyväksymään toisten rakkaus sen sijaan, että he olisivat aina itse jakamassa sitä. Samaan aikaan, ei ole olemassa rajaa kyvyllemme rakastaa ehdoitta. Niin kauan kuin ihminen voi kuulla, nähdä, koskettaa ja tuntea sydämellään, hän voi siunata jonkun toisen elämää. Vain tätä Jumala pyytää – että emme koskaan lakkaa yrittämästä tehdä enemmän.
Lopuksi
Haluaisin lopettaa tämän artikkelisarjani kattavaan lainaukseen Carlos H. Amadolta, Ensimmäisestä seitsenkymmenten koorumista. Hänen kuvauksensa siitä, mitä palvelutyö tekee meille soveltaessamme palvelemisen periaatteita elämäämme, on syvällinen ja perustavalaatuinen.
”Todistan, että palvelemalla lähimmäisiämme tulemme tuntemaan Herran.
Palveleminen tekee meidät vahvaksi uskossamme ja hyödylliseksi Hänen valtakunnassaan. Palveleminen antaa meille tarkoitusta ja rohkeutta elämäämme. Se lähentää meitä Jumalaan ja auttaa meitä jalostamaan jumalallista luontoamme. Se opettaa meitä rakastamaan ja ymmärtämään lähimmäisiämme, ja se auttaa meitä unohtamaan omat halumme, mikä poistaa itsekkyyden, ylpeyden ja kiittämättömyyden. Se opettaa meitä ajattelemaan toisten tarpeita, mikä sallii meidän omaksua niitä hyveitä, joita Vapahtajalla on.
Ystävällisyys, rakkaus, kärsivällisyys, ymmärrys ja ykseys lisääntyvät palvellessamme, kun taas suvaitsemattomuus, mustasukkaisuus, kateus, ahneus ja itsekkyys vähenevät tai katoavat. Mitä enemmän annamme itsestämme, sitä suuremmaksi kasvaa meidän kykymme palvella, ymmärtää ja rakastaa.
Ne, jotka palvelevat, pyrkivät aina olemaan mieliksi Jumalalle ja elämään sopusoinnussa Hänen kanssaan. He ovat täynnä rauhaa; he näyttävät iloisilta ja heillä on ystävällisyyden henki.
Ne, jotka palvelevat, pyrkivät jalostamaan, rakentamaan ja kohottamaan lähimmäisiään; siksi he etsivät hyvää toisista, eivätkä he etsi syitä loukkaantuakseen – eikä heillä ole aikaa siihen. Heissä kehittyy hyve rukoilla niiden puolesta, jotka arvostelevat heitä. He eivät odota tunnustusta tai palkintoa. Heillä on Kristuksen rakkautta.
Ne, jotka palvelevat, ovat aina halukkaita jakamaan sen, mitä heillä on ja mitä he tietävät, kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa ja kaikkien ihmisten kanssa.
Ne, jotka palvelevat myös vastoinkäymisissä, ylläpitävät elävää toivoa paremmasta tulevaisuudesta. He pysyvät lujina kriisin keskellä, koska heidän toivonsa on Kristuksessa.
Ne, jotka palvelevat, ottavat tehtävänsä vastaan nöyrinä, tunnustaen heikkoutensa, mutta vakuuttuneina siitä, että kaikki aiotut asiat voidaan tehdä kahdestaan, kunhan toisena osapuolena on Jumala.
Kuningas Benjamin julisti jumalallisella innoituksella: ’Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa’ (Moosia 2:17). Ne, jotka palvelevat, saavat suuremman ymmärryksen Jumalan luonteesta ja ominaisuuksista.
Ne, jotka palvelevat antaumuksella silloinkin kun asiat eivät suju niin kuin he haluaisivat, eivät lannistu, väsy tai turhaudu helposti, koska lupaus mielenrauhasta ja Pyhän Hengen kumppanuudesta ei koskaan jätä heitä.” (Palveleminen, jumalallinen piirre, Carlos H. Amado, Liahona, toukokuu 2008)
Tämän artikkelisarjan perustana käyttämäni puheet:
- Pappeuden palvelutyön miksi-kysymys – Dieter F. Uchtdorf
- Gratitude and Service – David B. Haight (englanninkielinen)
- Epäitsekäs palveleminen – Dallin H. Oaks
- Service – Steven E. Snow (englanninkielinen)
- Iloa rakastavasta palvelemisesta – M. Russell Ballard
- Palveleminen, jumalallinen piirre – Carlos H. Amado
Artikkelin on kirjoittanut Kelly P. Merrill ja se on alun perin julkaistu LDS Blog -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.
